kuolema

jolla ainoalla on kuolemattomuus

kirjoittaja

 

Onko otsakkeen lause totta ja siis voimassa tänä päivänä?
Onko yhdellä ja ainoalla ihmisellä kuolemattomuus tänä päivänä?
Onko ainoastaan yhdellä ja ainoalla ihmisellä kuolemattomuus tänä päivänä?
Jos näin on, niin miten on toisten kuolleiden laita?

Miksi sitten on yleisesti vallalla ajatus, että uskova ihminen kuoltuaan ”lentää taivaaseen”?
Miksi on yleisesti vallalla ajatus, että kuollut siirtyy ”ajasta iäisyyteen”?
Ketä esim. tällainen käännös kuin ”joka minuun uskoo ei ikinä kuole” oikein palvelee?
Löytyykö Raamatusta yhtäkään mainintaa ”kuoleman jälkeisestä elämästä”:
siis siitä, että elämä jatkuu välittömästi ihmisen kuoleman jälkeen?
En ole ainakaan minä ole löytänyt.

 

Apostoli Paavali kuitenkin opettaa otsakkeen mukaisesti 60-luvulla, kun on kulunut noin 30 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ”taivaaseen astumisesta”. Näin Paavali toteaa ajankohtana, jolloin monet veljet olivat jo nukkuneet pois /1. Kor_15:6-8/ eli kuolleet.


  1. jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
    16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä – hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen    . (1. Tim. 6:15-16)

 

Kansojen apostoli opettaa tässä opetustestamentissaan selkeästi, että vain yksi ihminen oli saavuttanut tuolloin kuolemattoman elämän ja että Hän on ylösnoussut ja kirkastettu Kristus Jeesus.

Kuolemattomuus ihmisen kohdalla toteutuu aina ruumiillisessa ylösnousemuksessa.

—

Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla kuoleman valta tulee poistumaan samalla tulevalla hetkellä, kun Hän muuttaa ja tempaa elävät ja kuoleman unessa nukkuvat jäsenensä yhtäaikaisesti ”yläilmoihin”. Kristuksen ruumiin jäsenten (uskovien) ylösnousemus kuoleman unesta tapahtuu siis tulevaisuudessa ja yhtäaikaisesti tuolloin elossa olevien uskovien kanssa – eikä tipottain niin, että uskova kuoltuaan heti ”lentää taivaaseen”.

Alla oleva Paavalin opetus kuvaa täsmällisesti sen mitä ”taivaaseen pääsyllä” oikeasti Raamatussa tarkoitetaan (ao. kohtaa kannattaa mutustella!):

  1. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
    14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
    15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
    16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin    ; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
    (1. Tess_4:13-17)

Suomenkielinen käännös on jakeen 17 osalta epätarkka kääntäessään ”yhdessä heidän (poisnukkuneiden) kanssaan” jättäessään kääntämättä kreikan sanan hama, mikä tarkoittaa samanaikaisesti! Alkukielellä tässä kohtaa lukee hama sun autois, mikä tarkoittaa samanaikaisesti yhdessä heidän kanssaan.
Niin kuin Konkordanttinen menetelmä jakeen kääntää:
Thereupon we, the living who are surviving, shall at the same time be snatched away together with them in clouds, ioto meet the Lord in the air. And thus shall we always be together with the Lord.

Paavali vielä vahvistaa ja tarkentaa tämän totuuden noin 53 jKr. kirjoittamassaan kirjeessä korinttolaisille:

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)

”yhtäkkiä” (kreik. en atomo) ja ”silmänräpäyksessä” (kreik. en ripe ophthalmou), siis pienimmässä jakamattomassa aikayksikössä kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet (kuolleet ja elävät) herätetään ja muutetaan Kristuksen ruumiin kaltaisiksi ja temmataan yhtenäisenä joukkona Herraa vastaan lähiavaruuden alueelle.

Ja tämä koko seurakunnan yhtäaikainen ylösotto tapahtuu heti, kun sen viimeinen valittu tulee liitetyksi sisään Kristuksen ruumiin jäseneksi /Room_11:25/.

—

 

Vastustajan (hepr. Satan; kreik. Diabolos) päästrategiat Jumalan sanan totuuden korvaaminen valheillaan ovat nämä kaksi pääteemaa, joita se on vuosisatojen ja -tuhansien saanut viedä eteen päin:

  • ihmisen kuolemattomuuden valhe ja
  • ihmisen Jumalan vertaisuuden valhe /1. Moos_3:4-5/

Koskapa Saatana ajattelee sitä ”mikä ihmisten on, eikä sitä mikä Jumalan on”, niin sillä on ollut hyvä maaperä ujuttaa kuolemattomuuden valhettaan myös itseriittoisten ihmisten rakentamiin kirkkolaitoksiin ja niiden ”virallisiin” opetuksiin. Yleisiin raamatunkäännöksiin on pitkin aikaa ujutettu sanoja, jotka eivät vastaa niiden alkuperäisiä merkityksiä. Nämä ovat saaneet myös monet uskovat ottamaan kirkkojen tarjoamat tunnustuskirjat, sakramentit ja liturgiat tasavertaisina pelastusvälineinä Paavalin tarjoaman evankeliumin rinnalle. Ja niinpä se on saanut (ja edelleen saa) uskovissa aikaan hämmennystä, epävarmuutta ja ilottomuutta niin kuin kävi aikoinaan myös Galatian seurakunnalle /Tästä tarkemmin/.

Lihallisen ihmisen kuvitelma ja valhe Jumalan kaltaisuudestaan on taas johtanut kristillisten valtakirkkoja asettumaan Kirjoitusten yläpuolelle ja määrittelemään itse se evankeliumi, mitä ne haluavat ihmisille tarjota. Niinpä se on pyhittänyt (erottanut) Jeesuksen maanpäällisen (yksin Israelin kansan keskuudessa) tapahtuneen toiminnan siksi pyhäksi evankeliumisi, mitä se pitkin kirkkovuotta toistaa ”oikeana” evankeliumina. Matteuksen 25 luvun elävien kansojen oikeudenkäynnin se on tulkinnut ylivertaisuudessaan ”Viimeiseksi tuomioksi”; vaikka oikeasti vasta tuon kansojen tilinpäätöksen jälkeen Kristus tulee alkamaan hallita Maan päällä Israelin kautta kaikkia kansoja. ”Viimeisen tuomion” valhe antaa samoin maailman kirkoille ”oikeuden” unohtaa koko Israel ja siihen liittyvät maanpäälliset lupaukset ja keskittyä poliittisten valtajärjestelmien avulla rakentamaan maailmanrauhaa ilman Luojaa ja Jumalaa.

Nykyisellä Pahalla maailmanajalla /Gal_1:4/; /1. Joh_5:19/ se on saanut (ja edelleen saa) ihmisen mielen mukaisilla valheillaan /Tästä tarkemmin/ ihmiskunnan ja uskonnolliset kirkkolaitokset niin valtaansa, että totuutta ja kaiken Luojaa ja Jumalaa haetaan muualta kuin alkuperäisen Raamatun ilmoituksen sanan kautta.

Yksi ainoa on hankkinut ensimmäisenä kuolemattomuuden, ja samalla ensimmäisen erävoiton Saatanasta /Apt_2:24/. Yhdelle ainoalle on Isä Jumala antanut valtuuden herättää kaikki kuoleman unessa nukkuvat /Ilm_1:18/.

 

p.s.

Itse asiassa ilmaisu ”taivaaseen pääseminen” perustuu em. Tessalonikalaiskirjeen kohtaan. Se on siinä mielessä kuitenkin eri asia kuin kaikkien pelastuminen: kaikkien eläväksi tekeminen /1. Kor_15:20-26/, nimittäin siksi, että se koskee – Paavalille paljastetun ylösnousemuksen salaisuuden mukaan – vain nykyisen Armon talouskauden valittuja. Israelille taivas ja taivaalliset on varsin vieras käsite: he odottavat maanpäällistä Luvattua maata. Eikä Jeesus alkanut Nikodeemuksen kanssa millekään, koska hän ei Israelin opettajana edes näyttänyt ymmärtävän minkä kansallisen uudelleen syntymisen Israel tulee tarvitsemaan päästääkseen sisälle heille luvattuun maanpäälliseen Kuningaskuntaan /Joh_3:10-12/. Taivaallinen, maapallon ulkopuolinen,  lupaus koskee ainoastaan Kristuksen ruumiin jäseniä /Fil_3:20-21/.

 

 

jolla ainoalla on kuolemattomuus

kirjoittaja

 

 

Mistä tämä iso väite on peräisin?
Kuka sen kirjoitti ja millä valtuudella?
Milloin tämä ilmoitus kirjoitettiin?
Onko tämä väite totta vielä tänä päivänä; onko joku, joka yksin elää kuolemattomana tänään?

Kyse on tästä tekstikokonaisuudesta.

että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä – hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
(1. Tim. 6:14-16)

Nämä sanat ovat apostoli Paavalin noin 65 jKr. kirjoittamasta opetustestamentissaan Timoteukselle. Hänen lähtönsä hetki oli tuolloin lähellä. Hän oli tuolloin saanut Herralta saamansa evankeliumin sanan välityksen meille kirjeittensä kautta valmiiksi  /Kol_1:25-26/.

Jeesuksen ylösnousemuksesta ja Hänen ylös taivaallisiin ottamisesta /Apt_1:9/ oli tuolloin kulunut noin 20 vuotta.
Kun apostoli oli aiemmin (53 jKr.) kirjoittanut korintolaiselle ja todennut:

Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. (1. Kor. 15:6)

niin hän antaa selvästi ymmärtää, että siitä ajasta, kun Jeesus kirkastettiin taivaalliseen, kuolemattomaan ruumiiseensa, aina em. kirjeen kirjoitusaikaan saakka oli ehtinyt veljiä kuolla. Nämä Kristuksessa kuolleet eivät siis siirtyneet kuolemattomaan elämään (tai ”taivaaseen”), koska tämä tila oli tuolloin yksin ruumiillisesti ylösnousseella Herralla (jae 16).
Ei. Vaan he jäivät vielä (ensimmäisinä Kristuksen ruumiin jäseninä) kuoleman uneen odottamaan tulevaa ylösnousemusta kuoleman vallasta, jonka Jeesus Kristus on vasta ensimmäisenä ihmisenä (Isän jumalan voimasta /Room_6:4/) saanut osakseen.

—

Se mitä kirkolliset tahot ja myös monet kristilliset yhteisöt antavat opetuksissaan ymmärtää: että kun uskova ihminen kuolee, niin hän ei oikeasti kuolekaan, vaan lentää suoraan taivaaseen; tällainen ei ole ollenkaan Kirjoitusten mukaista.
Tällainen opetus on ehkä ihmisille mieluista kuunnella (koska se on ihmisen mielen mukaista), mutta eikö tässä lopulta ole kuitenkin kysymys spiritismistä? Eikö lopulta kaikessa tällaisessa ole kysymys Vastustajan ”ette te suinkaan kuole” -opetuksesta, joka tietenkin kuulostaa ihmisestä mieluisalta /Tästä tarkemmin/. Tällainen opetus lähtee kuitenkin hänestä, joka ”ei ajattele sitä mikä Jumalan on (ja siis Kirjoitusten mukaista), vaan sitä mikä ihmisen on”.

—

 

Kristus Jeesus on ensimmäinen kuolleista nousseista /Kol_1:18/.
Yksikään toinen ihminen, ei ollut vuonna 65 jKr. (kun Paavali kirjoitti tämän kirjeensä) noussut vielä kuolleista ”taivaaseen”.
Yksikään ihminen – paitsi Jeesus Kristus – ei ole vielä 2023 jKr. mennessä noussut kuolleista.

 

Uskovat kuolleet ”syvänukkuvat” tänään Kristuksessa Jeesuksessa. Nukkuvat syvässä tiedottomuuden tilassa Kristukseen sinetöitynä Jumalassa.
Viimeisen 2000 vuoden aikana Kristuksessa kuolleet nostetaan (Raamatun mukaan) kuolleista kuitenkin yhdessä ja yhtä aikaa vielä elossa olevien Kristuksen ruumiin jäsenten kanssa. Tämän noin vuoteen 53 jKr. saakka salaisuutena olleen Jumalan suunnitelman kohdan Paavali paljasti meille (Kristuksen ilmestyksen kautta) 1. Korintolaiskirjeen 15. luvussa:

 

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.
”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (jakeet 51-55)

—

Kun Herra tempaa seurakuntaruumiinsa tulevan Vihan ajan alta lähiavaruuden alueelle, niin Hän tietenkin ottaa ylös kerralla koko ruumiinsa. Kuolleista ”taivaaseen” siirtymiset eivät siis Raamatun mukaan tapahdu ikään kuin tipottain, yksi kerrallaan, aina uskovan kuollessa – ja vuosisatojen kuluessa. Ei ainakaan Kirjoitukset tue lainkaan tällaista uskomusjärjestelmää.

Tuossa tulevassa silmänräpäyksellisessä hetkessä kaikki uskovat (kuolleet ja elävät) pääsevät samanaikaisesti osallisiksi taivaallisista, kuolemattomista kehoista /1. Kor_15:40/. Tämän ylösoton

hoitaa Hän, jolla tällä hetkellä (kun uskovia vielä elää Maan päällä) on yksin kuolemattomuus (jae 16). Hän, joka tällä hetkellä ensimmäisenä ihmisenä omistaa kirkastetun, kuolemattoman kehon, jossa olemuksessa ei Paavalikaan voinut Damaskoksen edustalla Häntä – Hänen fyysisessä ylösnousemuskehossaan – nähdä, vaan sokeutui (jae 16) /Apt_9:3-8/.

 

 

Päättelen näin ollen 😉

Siis koska minä vielä elän ja uskon, niin ei uskovan seurakunnan ”taivaalle menoa” ole vielä voinut tapahtua!
/Seurakunnan ylösnousemuksesta tarkemmin/

Ettekö tiedä? – te olette kuolleet!

kirjoittaja

Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa? Olenko minä muka kuollut ja millä tavalla?
Näin Paavali kuitenkin opettaa meitä, jotka uskomme. Tiedostammeko tämän?
Miksi tällaista opetusta ei juurikaan tänään kuule?
Pelottaako kuoleminen? Ei tarvitse pelottaa, sillä apostoli puhuu tässä Kristuksen kuolemasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemisesta meidän puolestamme. Mutta samalla hän samaistaa meidät – jotka uskomme – kuolemiseemme yhdessä Hänen kanssaan.
Apostolin uskon opetuksen ytimessä onkin tämä totuus ja vetoomus:

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. (2. Kor. 5:14-15)

Siis Kristuksen rakkaus – joka on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta ­– suorastaan vaatii tätä: että ojentaudumme Kristuksessa ottamaan Hänen kuolemansa omaksi kuolemaksemme ja sitten Hänen elämänsä omaksi elämäksemme.
Olemmeko tulleet tähän johtopäätökseen?

Tämä liittyy erityisesti uskon pääkirjeen, Roomalaiskirjeen ja sen 6-8 lukujen opetukseen. Olen itse tutkinut tätä tekstiosuutta lukuisia kertoja, koska olen jotenkin kokenut, että tässä on kysymys aivan jostain hyvin syvällisestä, keskeisestä ja tärkeästä uskonelämään liittyvästä jokapäiväisestä todellisuudesta.

—

Ensinnäkin Paavali opettaa meitä, että kun olemme Kristukseen kastetut, niin olemme samalla Hänen kuolemansa sisään upotetut /tästä tarkemmin/.

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Niin tiedämmekö tämän? Tai tarkemmin: Tiedostammeko tämän? Tiedostammeko tämän sisäisen elämämme totuutena? Tässähän on kysymyksessä tietenkin kastamisesta, upottamisesta Kristuksen Henkeen (1. Kor_12:13).

Vaikka vielä asun tässä heikkouden ruumiissa, niin Kristuksessa tai tarkemmin Kristuksen Hengessä (siis Hänen yhteydessään) saan omistaa Hänen kuolemansa myös vanhan ihmiseni, synnin ruumiini kuolemaksi. Hänessä saan tänään periä koko sen siunauksen ketjun, jonka Kristuksen ”geeneissä” perin uskon kautta. Tähän uskoelämän perustotuuteen Paavali meitä kehottaa kiinnittämään huomiomme:
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

Jumala näkee meidät näin Kristuksessa ja Hän tahtoo, että myös me näemme itsemme tänään samalla tavalla Kristuksessa. Ja kaikki tämä Hengen alueella. Usko katsoo näkymättömiä.

—

Meidän henkemme: ihmisen henki, toimii alustana tai ”istuimena” Jumalan Hengelle ja Kristuksen Hengelle. Tämä antaa meille ylivoiman – kun mielemme alueella yhdymme tähän totuuteen – taistelussa synnin ruumista vastaan: Synnin ruumista, joka herrana orjuuttaa ihmistä.

Ihminen itsessään on heikko ja täysin kelvoton ja kyvytön täyttämään Jumalan tahtoa. Aadamin perintönä on jokainen ihminen syntynyt kuolevaisuuden tilaan, joka lopulta päättyy kuolemiseen /tästä tarkemmin/.

—

Paavali vertaa Syntiä Herraan, joka orjuuttaa meidän sielullista ruumistamme; Isäntään, jonka käskyvallan alla ihminen itsessään on.

”Synnin ravintoannos (kreik. opsonion) vaikuttaa kuolemaa” (Room. 6:23). Kreikan ”opsonion” tarkoitti sotilaalle tai orjalle annettavaa muona-annosta. Herralla oli ylivalta orjaansa nähden. Orja oli alamainen Herraansa nähden. Paavali antaa tästä suhteesta mielestäni hyvin kuvaavan esimerkin, kun hän vertaa synnin ruumiin ja sisäisen ihmisemme liittoa miehen ja vaimon väliseen avioliittoon.

Laki sitoo naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä (Room. 7:2)

Tätä avioliittoa sitoo Jumalan tahdon mukainen lainalaisuus ja järjestys. Ja tässä avioliitossa on mies vaimon pää, ”herra”.
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. (Ef. 5:22-23)
On muitakin Jumalan herruuden, ylivallan alle asettamia järjestyksiä ja lainalaisuuksia, kuten Herra vs.  aviomies, vanhemmat vs.  lapset, esivalta vs. kansalaiset.

mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. (Room. 7:2)

Pointti tässä Paavalin opetuksessa on nimenomaan tämä:
samoin kuin miehen ja vaimon välisessä avioliitossa miehen kuolema vapauttaa vaimon avioliitosta hänen kanssaan, niin
samalla tavalla käy myös meitä orjuuttavalle synnin ruumiille, koska Kristus vei sen uhrikuolemassaan kuolemaan. Synnin ruumiilla ei ole tänään enää oikeutta hallita meidän sisäistä ihmistämme, joka on Herrassa ja vapaa.

Synnin ruumis, se Aadamilta hänen rikkomuksensa kautta perimämme ruumis, on itsessään taipuvainen käyttäytymään ja tietämään niin kuin Jumala ja on itsessään taipuvainen kiistämään kuoleman vallan jäsenissään. Kristuksen ulkopuolella se on elossa ja voimallinen hallitsemaan ihmistä, mutta Kristuksen sisällä se on kuollut ja vailla oikeuksia hallita ihmisen elämää!

Kun se, mikä on isäntä, kuolee; kun se, mikä on orjuuttava isäntä, kuolee, niin samallahan tältä orjaisännältä päättyvät kaikki oikeudet hallita aikaisempaa ”puolisoaan”: uutta ihmistä Kristuksessa Jeesuksessa. Kuolleella päättyvät kaikki oikeudet ”herruuteen” eli tässä ”orjuuttamiseen”. Kuolleelta päättyy käskyvalta elävään ihmiseen (sisäiseen ihmiseen) käsin. Kuolluthan ei voi esittää enää vaatimuksia elossa olevan suhteen. Synnillä ei ole oikeutta esittää Kristuksessa meille mitään vaatimuksia, koska Kristuksessa – Hänen Hengessään – syntimme on upotettu Hänen kuolemaansa 2000 vuotta sitten. Vanha ihmisemme, ”synnin ruumis” on upotettu Hänen kuolemaansa. Tämä on totta ja voimassa tänään ja joka hetki Kristuksessa, Hänen Hengessään!

Tähän voimme aina vedota ja niin Hän Henkensä kautta vahvistaa tämän asiantilan elämässämme. Tähän oikeuteemme Kristuksessa meidän tulee vedota, ja Hän on luvannut Henkensä kautta auttaa ja tukea heikkouttamme. Tämä on armon hallintoa uskovan elämässä! Kyse on samalla hallinnonvaihdosta uskovan elämässä. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella heittää vanhan ihmisemme jäsenet Kristuksen kuolemaan. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella pukeutua mielemme ja henkemme alueella Kristuksen jäseniin /tästä tarkemmin/.

—

Niinpä Paavali kehottaakin meitä pysymään lujina kiinni Jumalan Armon hallintaperiaatteista uskonelämässämme. Hän ilmoittaa meille sen ainoan totuuden, jonka varassa voimme ”vastustaa” syntiä: turvautumalla jokapäiväisessä elämässämme Jumalan Armon voimaan /tästä tarkemmin /!

”Minä  viheliäinen ihminen”, toteaa Paavali, ”mikä (kreik. tis) vetää, rahtaa minut pois (kreik. rhuomai) tästä kuoleman ruumiista? Armo!” (Room. 7:24) /tästä tarkemmin/

Saan olla edelleen ja koko ajan Kristuksessa oma itseni. Saan tämmöisenäni mielen alueella yhtyä ja elää synnin orjuudesta vapaata Jumalan lapsen elämää – ja antaa minussa koko ajan roikkuvan lihan noudattaa omaa kuolevaisuuden lainalaisuuttaan. Se on saanut  tuomionsa ristillä.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni (kreik. ego hautou) palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7:25)

Myös fyysisessä mielessä synnin ruumiimme on alistettu kuolevaisuuden lainalaisuuden alle. Sen elävöittämisellä,  Room_8:11, ei suinkaan viitata tulevaan ylösnousemukseen, vaan Jumalan Hengen nykyiseen voimaan käyttää meidän täysin reagoimatonta, vihamielistä ruumista välineenään ja pakottaa sen jäsenet tekemään henkemme ja mielemme mukaisia käskyjä.
Tässä on jumalallinen ohje kaikkein vaikeimmalle ongelmallemme – lihalle. Jokainen yritys hallita lihaa suoraan, hillitä sitä tai parantaa sitä päättyy aina epäonnistumiseen. Ainoa tapa käsitellä lihaa on jättää se huomiotta: viskata se himoineen ja haluineen Kristuksen kuolemaan. Kuoleman kukistuminen toteutui 2000 vuotta sitten Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja jatkuu Häneen uskovissaan Kristuksen Hengessä /tästä tarkemmin/. Roomalaiskirjeessä synti esitetään täysin kuoleman hahmon alla. Tässä lihan ja Hengen välisessä taistelussa liha kohtaa täydellisen Hengen miehityksen: ihmisen henki, Jumalan Henki ja Kristuksen Henki yhdessä ihmisen mielen kanssa on kykenevä hallitsemaan meissä Kristuksen mielen mukaista elämää. Usko katsoo tässä näkymätöntä. Usko katsoo todellista asiantilaa Kristuksesta käsin. Jumalan armon hallinto vaikuttaa ja vahvistaa meitä tässä uskossa ja Hänen rakkaudessaan 1. Tim_1:14 . Synnin ruumiilla himoineen ja haluineen on otettu Kristuksessa oikeus pois orjuuttaa meidän elämäämme. Tähän Jumala on antanut meille voimallisen rauhansa ”miehittämään” sisimpämme ja ajatuksemme Kristuksessa /tästä tarkemmin/. Hänessä voimme nauttia vapaasta ja pilvettömästä elämästä Jumalan edessä. Tähän voimme aina rukouksessa anoen ja kiittäen vedota. Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita!

p.s.

Kristuksen kuoleman omaksuminen omaksi kuolemaksi tulee tulevaisuudessa näkymään myös siinä, että kaikkien ihmisten ei täydy kokea fyysistä kuolemaa. Tämän salaisuuden Paavali paljastaa meille, kun hän tuo tiedoksi sen, että kun Kristuksen ruumiin jäsenyys summautuu täyteen, niin tuolloin vielä elossa olevien kristittyjen ei tarvitse enää kokea fyysistä kuolemaa. Miksi? Koska he ovat Kristuksessa jo omistaneet vanhan ihmisensä kuolemisen ja koska Kristuksen ruumis (sekä kuolleet ja vielä elossa olevat) temmataan yhtä aikaa ja yhtenä kokonaisuutena Herraa vastaan yläilmoihin. Siirrymme silmänräpäyksessä Kristuksessa uskon tilasta näkemisen tilaan. Meidät puetaan silmänräpäyksessä, yhtäkkiä (kreik. en atomo) taivaallisiin ja kuolemattomiin ruumiisiin. Näin Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla toteutuu ”kuoleman kukistumisen” -ennustus: ”kuolema on nielty ja voitto on saatu”! (1. Kor_15:51-55)

Mitä Kirjoitukset tarkoittaa sielulla?

kirjoittaja

 

Onko sielu jotain aineetonta? Edustaako sielu ihmisessä jotain kuolematonta, niin kuin kreikkalaisen Platonin filosofia väittää? Miksi tällaisen keskeisen käsitteen merkitystä kuvataan niin monella eri tavalla?
Eikö sielun käsitteelle tulisi hakea sisältö ja merkitys sieltä, missä sana ensi kertaa esiintyy, nimittäin raamatusta?
Eikö kysymyksessä ole kuitenkin aivan avain-sanasta, jonka alkuperäisen merkityksen avautuminen voi avata myös laajemmin ymmärtämään Kirjoituksia, Jumalan kirjallista ilmoitusta ihmiselle? Jos jäämme näin keskeisen termin todellisesta sisällöstä epätietoiseksi, niin eikö se myös osaltaan luo peitettä Jumalan puheen laajemmalle kuulemiselle?
Heprean sana sielulle (nephesh) esiintyy raamatussa yli 700 kertaa ja kreikan vastaava (psuche) yli 100 kertaa.
Kansojen apostoli tuo sanojen merkityksen ymmärtämisen keskeisyyden esille seuraavasti.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

—

Elävä sielu ei ole aineeton, vaan vaatii aina aineellisen kehon.

Niin kuin kielitieteissä suositellaan lähtemään hakemaan merkitystä käsitteelle sen alkuperäisen esiintymisen kautta, niin on hyvä hakea sanalle ”sielu” sen perusmerkitys 1. Mooseksen kirjasta.

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elävöittävän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli ja tulee Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös sen, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Ja myös sen voi päätellä, että elävä ihmissielu elää (liikkuu, tuntee, aistii, ajattelee, päättelee, tiedostaa) ainoastaan toimivassa aineellisessa kehossaan.
Samaa koskee myös eläimiä. Jo ennen ihmisen luomista Jumala loi eläin-sielut (1. Moos. 1:24):
Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan”
”Bring forth shall the earth the living soul for its from-kind, beast and moving animal and land life for its from-kind.

—

Sielu ei ole kuolematon.

Sielun kuolemattomuuden myytti elää sitkeästi, myös ”kristikunnan” piirissä. Kirjoitukset eivät puhu missään kohdin siitä, että sielu olisi kuolematon /Tästä englanniksi tarkemmin/.
Ei.
Päinvastoin.

Sielu voidaan lyödä kuoliaaksi (3. Moos. 24:17):
Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.
In case a man smites any human soul (hepr. nephesh) so that he dies, he shall be put to death, yea death (CLV)

Sielu voidaan tappaa (4. Moos. 31:19):
.. Jokainen teistä, joka on jonkun surmannut..
.. All of you having killed a soul (hepr. nephesh)..(CLV).

Eli kun ihmisen keho muuttuu toimintakyvyttömäksi joko vanhuuden, sairauden tai hengen riiston tai sen antamisen tuloksena, niin ihmis-sielu kuolee. Näinhän Jeesuskin aikanaan kuoli antaessaan henkensä Isän Jumalan käsiin (Luuk. 23:46).

—

Kuollut ihminen on kuollut sielu.

Mitä tapahtuu sitten kuolemisessa? Päinvastoin kuin elävän sielun luomisessa.  Kuolemisessa kaikki ”ihmisen osat” palavat alkulähteilleen. Kuolemassa Jumalan ihmiselle antama henki (Elämän henkäys) irtoaa ruumiista ja palaa Jumalan tykö ja ruumis maatuu maaperäksi, mistä se alun perin oli valmistettu.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Raamatun mukaan, kun ihminen (eli ihmis-sielu) poisnukkuu kuollessaan, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Seuraavassa muutama Raamatun jae, jotka tämän vahvistavat:

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)

Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela. (Ps. 88:13)

Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)

Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)

Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)

Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

—

Kuollut sielu lepää syvässä tiedottomuuden tilassa.

Kuollut ihminen (kuollut sielu) lepää Kirjoitusten mukaan tilassa, josta suomenkielinen raamattu käyttää nimeä Tuonela ja joka hepreaksi on kirjoitettu sheol ja kreikaksi hades. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”Hades” morfeemeiksi UN-SEEN. Tämä taas voidaan mielestäni hyvin nykysuomentaa sanalla Tiedostamattomuus tai Tajuttomuus. Tämä tarkoittaa myös samaa kuin poisnukkuminen Jumalassa. Uskovan ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa vielä poisnukkumista Kristuksessa.
Kuolleen sielun voidaan näin ajatella sisältyvän ihmisen henkeen, joka kuollessa palaa tiedottomuuden unitilassa Jumalan luo, sisältäen kuitenkin kaikki ihmisen elämänsä aikana hankkiman tiedon ja kokemuksen varallisuuden.
Tämä tekee tietenkin myöhemmin mahdolliseksi myös sen, että ylösnousemuksessa (kun ihminen taas puetaan ylösnousemusruumiiseen) pääsee tekemään tiliä tekemisistään Kristuksen edessä /Room_2:14-16/; /Ilm_20:11-15/.

—

Ainoastaan Kristus on noussut kuolleista ensimmäisenä ihmisenä, ensimmäisenä ihmis-sieluna.
Ja siis ainoastaan Kristuksella on tänään (kun vielä muiden ylösnousemukset ovat edessä päin kuolemattomuus /Tästä tarkemmin/.

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1. Kor. 15:20)
(CLV) 1Co 15:20
Yet now Christ has been roused~ ofrom among the dead, the Firstfruit of •those who are °reposing~.

Kaikki muut kuolleet ihmis-sielut – myös Kristuksessa kuolleet – nukkuvat syvässä tiedostamattomuuden tilassa, niin kuin myös Daavid aikanaan totesi: ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Ps. 16:10).
Kaikki ihmis-sielut nukkuvat ”Hadeksen tilassa” Jumalaan kätkettynä.
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. (Ps. 139:8)

—

Vasta ylösnousemus tuo elämän kuolleelle sielulle.

Kuolleet sielut herätetään tulevissa ylösnousemuksissa. Kaikki kuolleet ihmiset herätetään kuolemanunesta Kristuksen oikeusistuntoihin /tästä tarkemmin/. Poisnukkuneiden ihmisten ylösnousemukset kuolemanunesta noudattavat Jumalan suunnitelman aikajärjestystä: ensimmäisenä Kristus (toteutunut), sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan (odottaa) ja sitten loppuosa ihmiskunnasta, kun Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen (täyttymyksessä) /1. Kor_15:20-24/.

Vastustajan yksi päähyökkäyskohteista on ollut, ja edelleen on, saada aikaan hämmennystä siihen mitä on kirjoitettu ja nimenomaan siihen mitä on alun perin kirjoitettu inspiroituihin alkuteksteihin. On todellakin hämmentävää, miten paljon epämääräisyyttä sielun käsitteeseen tänä päivänä liittyy. Sen alkuperäinen merkitys on jokseenkin häivytetty ja sille on ajan mittaan tullut monia ihmisen mielen mukaisia tulkintoja.

Sielu on aivan keskeinen raamatullinen avain-sana, jonka hämmentävällä monitulkinnallisuuksilla saadaan aikaan harhaa myös kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvissä totuuksissa. ”Ette suinkaan kuole” -opetus on johtanut spiritistiin ”kristillisiin” opetuksiin, joissa yhdistetään ihmis-sielun kuoleminen sen välittömään elämän jatkumiseen. Tämänkaltainen opetus tekee samalla ylösnousemuksen kuoleman unesta ”tarpeettomaksi”, koska jos ihminen lentää heti kuolemansa jälkeen taivaaseen, niin miksi hänet pitäisi vielä kuolleista ylösnostaa? Tätä kautta on Vastustaja (hepr. Satan; kreik. Diabolos) hyvin onnistunut valheellaan johtamaan ihmisiä harhaan.

—

Mitä sitten verellä on tekemistä elävän sielun kanssa?

Sielua ei raamatussa missään verrata kaasumaisiin aineisiin, vaan enemmän nestemäiseen aineeseen:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. (Job. 30:16)

Toisessa kohdassa sielua verrataan taas kasteltuun puutarhaan
Ja heidän sielunsa on oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha (Jer. 31:12)

Toisessa kohdassa Kirjoitukset samaistavat lihan sielun vereen.
Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; (3. Moos. 17:14)

Raamatullinen kielenkäyttö esittää Aadamin elävän jälkeläisen, lihallisen ihmissielun, vereen. Toisin kuin kiinteä keho ja ilmamainen henki on veri nestemäinen substanssi. Ilma ei hyödytä ihmisen kehoa ennen kuin se veren kautta johdatetaan kaikille sen alueille. Samoin ei lihakaan voi ilman verta harjoittaa toiminnallisuuttaan. Veri näyttää olevan ikään kuin välitysaine kehon ja hengen välillä. Ilman tervettä, uusiutuvaa verta ei ihmis-sielu voi jatkaa elämäänsä. Näin kävi äskettäin hyvälle ystävälleni, jonka luuydin ei enää kyennyt tuottamaan riittävästi tervehdyttävää verta ja hänen sielunsa elämä päättyi kuolemaan. Päättyi odottamaan Kristuksen kautta toteutuvaa ylösnousemusta kuoleman unesta.

—

Kuitenkin on niin, että Kirjoitukset – Jumalan ilmoitus ihmiselle – ei valehtele. Hänen sanansa, jotka Hän valitsemillaan alkukielillä on ihmisille – valitsemiensa ihmisten kautta – välittänyt, on puhdistettua totuuden sanaa. Alkuperäisten Kirjoitusten käännösten mukauttaminen eri teologioiden mukaisiksi luo lopulta harhaa ja peitettä Kristuksen evankeliumin ymmärtämiselle /tästä tarkemmin/. Jumalan armon ja totuuden sana, on tänään se todellinen tieto, jonka kautta Jumalan kaikkitietävyys ja rakkaus Kristuksen Hengen kautta vahvistuu ihmisen tietoisuuteen vallitsevaksi todellisuudeksi.

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

Jos alkuperäisiin Kirjoituksiin liittyvän sanaston ja niihin liittyvien avain-sanojen merkitykset vääntyvät toisenlaiseksi, niin voi Jumalan puhekin jäädä meille monilta osin oudoksi ja hämmentäväksi.
Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

 

p.s.

Paavali puhuu meille hengellisestä ihmisestä ja sielullisesta ihmisestä, vaikka suomalainen käännös vääntääkin alkutekstin ”sielullisen” (kreik. psuche) alla ”luonnolliseksi” (kreik. phusikon).

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: ”kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli. (1. Kor. 2:14-16)

CLV 1Co 2:14 – 1Co 2:16
14  Now the soulish hman is not receiving~ •those things which are of the spirit of •God, for they are stupidity to him, and he is not |able~ to know them, seeing that they are spiritually |examined~.
15  Now he who is spiritual is, indeed, examining all, yet he/ is being examined~ by not one.
16  For awho knew the mind of the Lord? Who will be deducing from Him? Yet we/ have the mind of Christ.

Vaikka sielullinen ja hengellinen ihminen molemmat omistavatkin Aadamin perintönä vielä lunastamattoman kehon (”alennustilan ruumiin”), niin Kristuksen Henki kuitenkin vaikuttaa hengellisen ihmisen mielen alueella jatkuvaa uudistusta Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

 

Joka minuun uskoo ei ikinä kuole

kirjoittaja

 

Mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa sanoessaan ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”?
Mitä Hän oikein tällä tarkoitti?
Tarkoittiko Hän tällä sitä, että kuolema ei olisikaan uskovalle kuolema, vaan elämän suora jatke, suorasiirtyminen ns. ”iankaikkiseen” elämään?

Ja sitten Hän heti jatkaa toteamalla, että ”eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole”.
Entä mitä Hän taas tällä tarkoitti?
Tarkoittiko Hän sitä, että Häneen uskovan ei tarvitse koskaan  – ”ikinä” – kokea kuolemaa?

Raamatun kohta on tässä.


11:24. Martta sanoi hänelle: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
11:25. Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh. 11: 24-26 )

CLV Jn 11:24 – Jn 11:26
24  •Martha is saying to Him, ”I am °aware that he will be rising~ in the resurrection in the last day.”
25  •Jesus said to her, ”I/ am the Resurrection and the Life. He •who is believing in Me, +even if he should be dying, shall be living~.
26  And everyone •who is living and believing in Me, should by no means be dying for the eon. Are you believing this?”


Alkuteksti ja sen asiaympäristö antavat kuitenkin ymmärtää aivan muuta.
Jakeessa 25 löytyy verbin ”elää” takaa alkukielen termi zesetai, mikä on verbin futuuri -muoto, eli tulevaa tarkoittava teonsana. Tämä olisikin parempi kääntää ”tulee elämään”.
Sitten, ”olisi kuollut” ilmaisun takaa löytyy kreikan apothnesko, mikä on taas preesens -muodossa ja tulisi mielestäni kääntää ”kuolla”.

Eli ajatuksellisesti (niin kuin Konkordanttinen menetelmä on kohdan kääntänyt):
”joka uskoo minuun, vaikka hän kuolisi (so. tulisi kokemaan kuoleman ennen paluutani), niin hän tulee elämään (elämään ylösnousemuksensa jälkeen) koko tulevan maailmankauden ajan.

Jae 26 taas jatkaa edellisestä ajatuksesta: ylösnousemuksen jälkeisestä elämästä.
Jeesus ei puhu tässä suinkaan Israelin uskovien kuolemattomuudesta.
Ei, vaan hän toteaa, että kun ensimmäisen eli vanhurskasten ylösnousemuksen aika tulee Israelin kohdalla ajankohtaisesti /tästä tarkemmin/, niin siinä Herra herättää Israelin pyhät hallitsemaan kanssaan tuhannen vuoden eli tulevan maailmankauden ajan. Jeesus puhuu tässä Israelille luvatusta, maanpäällisestä maailmanhallinnosta. Israelin uskovat ”perivät” sille annetut lupaukset, jotka kestävät koko tulevan maailmankauden (kreik. aion) ajan, mikä myös alkutekstiin on tässä jakeessa kirjoitettu.
Kyse on siis tästä:

Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm. 20:6)

Jeesus siis puhui Israelille siitä tulevasta ylösnousemuksesta, jonka Hän ”viimeisenä päivänä” eli tämän nykyisen, pahan maailmanajan lopulla toteuttaa. Tämän tiesi myös Martta (jae 24) ja tähän tulevaan ylösnousemukseen myös Jeesus viittasi jakeessa 25.

Jeesus puhuu tässä siis vielä edessäpäin olevasta tapahtumasta, jolloin Hän tulemuksessaan tulee herättämään Israelin uskovat tulevaan, tuhat vuotta kestävään, ”iankaikkiseen” elämään.
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:40)

Se, mitä tänään yleisesti ”virallisten tahojen opetuksissa” tuodaan esiin, on opetus ”sielun kuolemattomuudesta” ja samalla tietysti ylösnousemuksen tarpeettomuudesta.
Uskoviin iskostetaan näkemystä ”ette te suinkaan kuole” eli sitä, että kuoltuaan kristitty lentää suoraan taivaaseen. Tällainen opetus tekee tulevat (ylösnousseen Herran hankkimat) ylösnousemukset tarpeettomiksi ja on itse asiassa spiritismiä. Se voidaan mielestäni jopa luokitella myös saddukeusten oppiin, jotka kielsivät koko ylösnousemuksen ja sen tarpeellisuuden!

Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on tässäkin käännöskohdassa päässyt aiheuttamaan uskovissa (ja ehkäpä muissakin) hämmennystä ja epätietoisuutta. Kun näköala aikarajatuista maailmanajoista eli aioneista ja niiden sisältämistä talouskausista eli ekonomioista katoaa, niin voi hyvinkin ”nähdä” edessään utuisen tulevaisuuden.

Myös Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin ja Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin yhteen-sekoittaminen lisää edelleen hämmennystä.
Mutta tämä kaikki ei suinkaan muuta sitä, etteikö Jumala veisi omaa suunnitelmaansa Kristuksen Jeesuksen kautta vääjäämättömästi kohti sitä päämäärää, jonka Hän on itsessään päättänyt toteuttaa.

Muuten, eikö uskovien toivon, tarkemmin odotuksen, ”näkeminen” ja siitä iloitseminen /Room_12:12/ voi myös olla melko haasteellista, jos tulevaisuus näyttää epäselvältä?
Onneksi meillä kuitenkin on Paavalin evankeliumi ja Konkordanttinen menetelmä, joka voivat tuoda näköalaa tähän asiaan!

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä