Paavali

Pietarin vs. Paavalin pidätys

kirjoittaja

 

Apostolien teot tuo esiin mielenkiintoisen havainnon siitä, mitä Ympärileikkauksen apostolin (Pietarin) ja toisaalta Ympärileikkaamattomuuden apostolin (Paavalin) vangitsemisissa tapahtui? Miten Pietari ja toisaalta myöhemmin Paavali vapautettiin selleistään? Miten näiden pidätysten seuraukset vaikuttivat ympäristöön? Miksi ne näyttävät kovasti poikkeavan toisistaan? Mitä ne kertovat eroista Jumalan suhtautumisesta ja toiminnasta eri hallintokausien välillä?

Kyseessä on apostoli Pietarin pidätys Apt. 12:1-11 ja apostoli Paavalin pidätys Apt. 16:23-31.

—

Pietarin pidätyksen aikana elettiin vielä ns. Helluntain hallinnon aikaa, jolloin Israelille pidettiin yhä yllä kutsua avautumassa olevaan Kuningaskuntaan. Taivasten Kuningaskunta oli tullut tuolloin lähelle, sen portit olivat avautumassa. Ihmeiden ja merkkien kautta Israelia kutsuttiin kansana ”tekemään parannus ja ottamaan kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen”. Se esitettiin koko Israelille, myös sen johdolle, joka kuitenkin edelleen vastusti tätä tarjousta.

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: “Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on ‘se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:8-12)

Pietari pidätettiin Herodeksen määräyksestä ja hänet oli määrä tuoda oikeuden eteen seuraavana päivänä. Koskapa monet ihmeet ja merkit olivat tulleet Pietarin kautta julki, niin hänelle määrättiin erityisen tiukka ja vahva vartiointi:
Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa (Apt. 12:6).
Mutta sitten yöllä Herran enkeli ilmestyi vapauttamaan Pietarin:
Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: “Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. (Apt. 12:7)

Herra vapautti siis Pietarin viemään fyysisesti eteenpäin sitä johtamis- ja julistustehtävää, jonka tuloksena maanpäällinen, luvattu Kuningaskunta Israelia odotti.

Mutta miten kävi vanginvartioille?
He saivat maksaa omalla hengellään siitä, että olivat ”päästäneet” (heidän keskelleen kahlehditun) vankinsa pakenemaan. Tämä näyttää meistä varmaankin kohtuuttomalta. Kyse on kuitenkin samasta ilmiöstä, mikä kohtasi esim. Ananiasta ja Safiiraa.  Tämä Herran menettelytapa ilmentää sitä ankaran oikeudenmukaisuuden hallintomenettelyä, jota Hän tulee soveltamaan tulevassa tuhatvuotisessa Taivasten Kuningaskunnassa (Ps. 2:29; Ilm. 2:27, 12:5, 19:15).

Näin Herran toiminta Helluntain hallinnon aikana voidaan nähdä ennakoivan Hänen suhtautumistaan vastustajiaan vastaan myös tulevana Herran päivänä, tulevana tuhatvuotisen maailmanhallinnon aikana, Vanhurskauden hallintokautena.

—

Entäpä miten Jumalan toiminta sitten näkyi Paavalin kohdalla, Paavalin, jonka toimeksianto Pyhän Hengen käskystä käynnistyi Apt. 13:ssa. Paavalille – tuolloin jo ylösnoussut Herra – oli uskonut aivan erityisen evankeliumin kansojen valittuja varten. Tämä evankeliumi rakentui Paavalin työuran kautta vaiheittain kirjalliseksi Jumalan ilmoitukseksi, joilla Kirjoitukset summautuivat täyteen (Kol. 1:25). Jonkin aikaa Pietarin vangitsemistapahtuman jälkeen saivat myös Paavali ja Silas kokea saman kohtalon. Heidät pidätettiin ja laitettiin erittäin tiukkaan vartiointiin: vanginvartija ”heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun” (Apt. 16:24). Mutta mitä Paavali ja Silas tekivät: ei niin kuin Pietari, joka nukkui – vaan alkoivat kaikkien kuullen rukoilla ja ylistää Herraa.
Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. (Apt. 16:25-26)

Mitä heidän vartijansa aikoi silloin tehdä? Tappaa itsensä, koska vangit olivat hänen vastuullaan. Mutta, mitä sitten tapahtui? Kuului Paavalin huuto pimeästä:
“Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä!” (Apt. 16:28).

Kun vanginvartija sitten pyysi valoa ja huomasi kaikkien kahleista vapautettujen vankien yhä olevan sisällä, niin hän suuresti hämmästyi ja kysyi:
“Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”  Niin he sanoivat: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”.

Ja näin todella tapahtui, myös vanginvartijan perheväki sai Paavalin puheen kautta ottaa vastaan pelastuksen. Ja näin uskon, että sama saattoi hyvinkin tapahtua myös noiden (fyysisistä kahleistaan vapautettujen), kanssavankien kohdalla, jotka kuuntelivat Paavalia ja Silasta, nimittäin että heidän vapautuksensa kahleistaan ei ollut pelkästään fyysistä, vaan lopulta myös hengellistä.

Paavalin vapautus ilmentää hyvin Jumalan menettelytapoja nykyisen Armon hallintokauden aikana. Se tapahtuu armon periaatteella eikä tinkimättömän oikeudenmukaisuuden (vanhurskauden) periaatteella kuten Pietarin tapauksessa.

Vanginvartijan henki säästettiin ja hän ja jopa hänen perhekuntansa sai kokea pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Se, että Paavalin ja Silaksen jäätyä vapaaehtoiseen vankeuteen, vaikka heidät fyysisesti vapautettiin, on osoitus nykyisen Armon hallintokauden ja siihen liittyvän toivon (odotuksen) erilaisuudesta. Nykyinen seurakunta on täysin hengellinen ja Pyhän Hengen kautta Kristuksen (pään) kautta toisiinsa liittynyt organisaatio. Kristuksen ruumis, jonka toivo eli odotus kohdistuu maapallon ulkopuoliseen Universumin alueeseen.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2).

Pietaria taas odottivat maan päälliset tehtävät, jonka takaajana Herran enkeli, ihmeitten ja merkkien mukaisesti, hänen kohdallaan toimi. Vanginvartijat saivat kokea ankarat kuolemanrangaistukset, koska Jumalan tahtoa vastustaen pitivät ympärileikkauksen apostolia vangittuna.

Pietarin kohdalla vapautus tapahtui näkyvästi Herran enkelin valon loisteessa.
Paavalin kohdalla taas pimeydessä (hengellisesti, näkymättömästi), mikä ilmentää myös nykyisen Armon hallintokauden periaatetta: ”sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä” (2. Kor. 5:7).

Kyseessä kummankin ”leirin” kohdalla on taistelusta Vastavaikuttajaa (hepr. Satan; kreik. Diabolos) vastaan. Pietarin evankeliumin mukaan taistelut tapahtuvat Maan päällä, koska Israelin lupauksetkin liittyvät maanpäällisiin siunauksiin.
Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas opettaa taistelustamme aivan toisin kuin Pietari!
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6: 12)
Meidän lupauksemme ovat Maan ulkopuolella olevalla Universumin alueella. Tässä Saatanan strategiana on pyrkiä hämärtämään tämän päivän uskovien mielet siltä lupauksen alueelta, jossa heidän siunauksensa tosiasiallisesti odottavat.
Saatanahan tässäkin toimittaa Jumalan Vastavaikuttajan virkaansa: “Valehtelija ja sen Isä””, pyrkien kääntämään Jumalan ilmoittamat totuudet uskovien mielissä taruiksi.

Paavalin (Armon evankeliumin mukainen) vankeus ilmeni paikka- ja olosuhderiippumattomana. Jumalan toiminta ihmisen kohdalla on tänään hengellistä, näkymätöntä ja Kristuksessa tapahtuvaa. Myös fyysisesti rajoitettuna hän pystyy olemaan Herrassa vapaa.
Pietarin kohdalla fyysinen vankeus johti taas nukkumisen tilaan, josta Herran enkeli joutui hänet herättämään ja vapauttamaan, jotta hän pääsisi ympärileikkauksen apostolina suorittamaan maanpäällistä kutsumustehtäväänsä.

Vapautuksen jälkeen Pietari pakeni pimeässä vältellen Herodeksen kiinniottoa. Myös Herodes sai vähän myöhemmin ankaran kuolemantuomion Herran apostolin vangitsemisesta: madot söivät hänet elävältä (Apt. 12:23)!
Paavalin vapautus tapahtui taas päivänvalossa hallitusmiesten suorastaan pyydellessä anteeksi hänen vangitsemistaan. Mitenkähän tällaiseen käyttäytymiseen olivat vaikuttaneet Paavalin ja Silaksen rukoukset vankeudessa esivallan puolesta (1. Tim. 2:2)?

Pietarin vangitsemisen kohdalla saivat hallitusmiehet maistaa tulevan maailmanajan sääntöjä ja voimia; saivat ikään kuin enteenä kokea sitä, mitä on Jumalan työn vastustaminen lähelle tulleessa Kuningaskunnassa; kokea sitä, mitä tulevana maailmanaikana (Herran päivänä) tarkoittaa ehdottoman oikeudenmukaisuuden hallinto.

Meidän lupauksemme liittyvät taas maapallon ulkopuoliselle Maailmankaikkeuden alueelle. Siksipä meidän olisi hyvä pyrkiä noudattamaan ylösnousseen Herran Paavalin kautta antamia Ef. 6 -ohjeita, joilla voimme varustautua Vastustajan hyökkäyksiä vastaan ja pysyä pystyssä. Vastustajan keskeisenä strategiana on pyrkiä suuntaamaan kristityn mieli ja ajatukset nimenomaan maanpäällisiin asioihin ja tapahtumiin, joissa Saatanan valta ja laittomuus (Kirjoitustenkin mukaan) koko ajan vain kasvaa. Kristuksessa uskovalla ihmisellä on tietenkin täysi varmuus pelastumisestaan, mutta kristityn käyttäytymisen ja kasvamisen kannalta on hyvä turvautua Jumalan tarjoamaan ja tukemaan koko taisteluvarustukseen.

 

p.s.

Tässä on lopulta kyse totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta (2. Tim. 2:15) /tästä tarkemmin/. Se mikä oli totta – eli voimassa olevaa – Helluntain hallinnon aikana tai on totta tulevassa ns. Vanhurskauden hallinnossa, ei tarkoita sitä, että kaikki tuo olisi totta eli voimassa nykyisen salatun Armon hallinnon aikana. Niinpä kun osaamme leikata Paavalin evankeliumin erityisen sanoman ja sisällön koskemaan meitä, tämän päivän kansojen uskovia, voimassa olevana siunauksena, niin myös koko raamatun sanoma: se mikä on Israelille luvattu, mitä taas meille luvattu ja mitä on koko ihmiskunnalle luvattu voi avautua meille aivan uudella tavalla (2. Tim. 3:15).

 

Hyvä ope vai huono ope?

kirjoittaja

 

Oliko Paavali sittenkään hyvä opettaja, kun hänen sanomansa näyttää vaativan kovin monenmoista lisäselvitystä ja täydennystä? Oliko hänen opetuksensa niin epäselvää, että se on vaatinut kokonaisen tulkkien armeijan selittämään auki sen vaikeaselkoisuutta? Onko ylösnoussut Herra osoittautunut niin huonoksi ihmistuntijaksi, että on nimittänyt kansojen opettajan tehtävään henkilön, joka ei kykene selkeästi ja itämaisista vertauksista puhdistettuna tuomaan esiin sen opetuksen, joka pätee ja on voimassa kansojen ihmisille tänä päivänä?

Näin voisi kuvitella. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, kun katsoo niiden fyysisten, kristillisten kirkkokuntien ja muiden toimijoiden määrää, jotka ovat asettuneet Jumalan ja ihmisen välille tulkitsemaan, mitä Jumala meiltä tänään oikeastaan odottaa. Mitä Ylösnoussut Herra meiltä odottaa ja mitä Hän meille lupaa?

Hyvän ja pätevän opettajan voidaan sanoa olevan kyvykäs, opetettavansa asian hyvin osaava, valtuutettu opetettavan asiakokonaisuuden suhteen ja oppilaidensa tarpeet hyvin tiedostava. Ennen kaikkea hyvä opettaja ei tarvitse tulkkia sanomansa välittämiseen itsensä ja oppilaidensa välille: hän osaa välittää sanomansa ”kansantajuisesti”, oppilaittensa ymmärtämällä kielellä, ilman peittäviä vertauksia.

Hän, joka on saanut kaiken vallan koko Universumissa, valitsi kuitenkin edustajakseen ja kansojen opettajaksi Paavalin (Apt. 26:16). Ketään muuta ei ylösnoussut Herra ole tähän tehtävään valtuuttanut, joten Paavalin opetusta kannattaa kuunnella, koska se on voimassa tänään ja siihen kätkeytyvät nykyisen hallintokauden siunaukset.

mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:10)
CLV 2Ti 1:10 – 2Ti 1:11
yet now is being manifested through the advent of our •Saviour, Christ Jesus, Who, indeed, abolishes •death, yet illuminates life and incorruption through the evangel
of which I was appointed a herald and an apostle and a teacher of the nations.

Ja tätä tosiasiaa apostoli haluaa painottaa, koska se tuo Jumalan ilmoituksen arvovallan hänen evankeliumilleen (alkukieli puhuu tässä siitä evankeliumista, kreik. tou euaggeliou), korostaen näin hänen ja hänen evankeliuminsa auktoriteettia) tämän päivän ihmiselle. Ihmiselle, joka itsessään kokee täyden riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden Jumalan edessä. Ihmiselle, joka saa omistaa tänään armon ja totuuden sanan kaikkine siunauksineen pelkän uskon kautta Jumalan lahjana.
ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)

Korintton seurakunnassa oli aikoinaan vähintään samanlainen kuhina evankeliumeista kuin mitä tapahtui Galatiassa.
Korintton opet aloittivat jo liki 2000 vuotta sitten kristillisten lahkojen muodostamisen: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen” (1. Kor.1:12).

Ylösnousseen Herran valtuuttaman kansojen opettajan arvovalta kyseenalaistettiin jo heti alkumetreistä lähtien. Ja mikäpä noista em. kristillisistä lahkoista oli kaikkein häikäilemättömin ja vaarallisin? Kristuksen puolella olevat! Miksi? Koskapa he tällöin kyseenalaistivat täysin Paavalin erityisen – suoraan Kristukselta saadun – opettajan valtuuden väittämällä, että Paavalin sijaan heillä on tämä aito ja oikea suora Kristuksen valtuutus! Näin väittäessään he viestittivät, että Paavalin evankeliumi ei ole riittävä ja pätevä, vaan heidän koulukuntansa on korvannut sen ”oikealla Kristuksen evankeliumilla”.
Miten moni kristillinen kirkkolaitos tai liike toimii tänään tällä tavalla?
Tätä Paavalin apostolitoimen ja opettajatoimen hoitamista arvosteltiin ankarasti koko hänen työuransa ajan, mutta se ei hetkeksikään poistanut hänen varmuuttaan, päättäväisyyttään ja tietoisuuttaan omasta kutsumuksestaan ja pätevyydestään tämän erityisen tehtävän hoitoon, koska Jumalan armo vei sitä hänen kauttaan niin voimallisesti eteen päin.

Apostolin ulkonainen esiintyminen oli toistuvasti kritisoinnin kohteena samoin kuin sen kontrasti hänen ”mahtipontisiin” kirjeisiinsä nähden. Tämä saattoi olla yksi syy tuolloin siihen, että alettiin hakeutua toisenlaisiin kristillisiin piireihin ja opetuksiin. Piireihin, jossa saarnat saattoivat vaikuttaa ”väkeviltä”.
Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. (2. Kor. 10:10)

Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin!
Jos Paavalille olisikin annettu mahtavat puheen lahjat ja muu vaikuttava ja vakuuttava esiintymistaito /tästä tarkemmin/. Jos Paavali olisikin esittänyt sanomansa mahtipontisen ja vakuuttavan esiintymisen ryydittämänä, niin varmaankin hän olisi kerännyt suosiota ja paljon ihmisiä ympärilleen. Mutta ylösnousseen Kristuksen ilmestystensä kautta Paavalille antama evankeliumi olisi tällöin jäänyt kokonaan meille välittämättä, kokonaan kirjoittamatta; vaikkakin lyhytaikainen opetus tuon ajan kuulijoille olisi tullut saavutetuksi. Paavalin jääräpäisyyttä ja hankalan työtoverin mainetta nostetaan edelleen esille tuon tuostakin, mutta eiköhän Jumala kuitenkin tiennyt kenet tähän toimeen valitsi. Tämänkaltainen vähättely viestii kyllä myös hänen evankeliuminsa arvostuksen vähättelystä.

Mutta näin se kuitenkin meni! Tämä kaiken hän toi meille esiin jumalallisella valtuudella. Ilman hänen kirjeitään, jolla Jumalan kokonaisilmoitus summautettiin täyteen /tästä tarkemmin/ ei koko kristinuskoa olisi olemassa! Moniko ajattelee näin? Meillä ei olisi Paavalin armon evankeliumia pelastumisesta pelkän uskon kautta ilman minkäänlaisia tekoja. Meillä ei olisi totuutta vanhurskautuksesta eli Jumalan edessä kelvolliseksi julistamista pelkän uskon kautta. Meillä ei olisi yksin Paavalin välittämää, kaiken kattavaa sovituksen sanomaa. Nämä asiathan eivät esiinny Pietarin julistamassa Kuningaskunnan evankeliumissa, mutta kyse näissä kaikissa on kuitenkin kristinuskon peruspilareista.

Kun kristillinen seurakunta oli jo Paavalin aikana alkanut hajaantua erilaisiin kirkkokuntiin, niin miten tilanne on kehittynyt tultaessa tähän päivään? Paavalihan itse myös selvästi aikanaan ilmoitti tämän tulevan kehityskulun (Apt. 20:29-30)! Paavalin evankeliumin erityistä arvovaltaa ja asemaa ei kirkollisissa piireissä siis edelleenkään tunnusteta. Sietokykyä terveeseen (alkuperäiseen, kansoille suunnattuun evankeliumiin) löytyy entistä vähemmän. Jumalan armon ja totuuden sana tämän päivän ihmiselle on pötköytetty vaikeatajuiseksi ja ristiriitaiseksi opetukseksi kirkollisilla auktoriteeteilla, perimätiedoilla ja epätarkkuuksien leimaavilla raamatunkäännöksillä. Korvausteologia on alkanut kukoistaa joka puolella. Paavalille Pyhä Henki ilmoitti tämän tulevan trendin kuitenkin jo aikoinaan selvästi (1. Tim. 4:1) ja tämä kehityssuunta ”korreloi negatiivisesti” myös pahuuden ja valheen lisääntymisen kanssa (2. Tess. 2:7).

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

Nämä ”uuden opetussuunnitelman” mukaiset kirkolliset opetukset sisältävät paljon inhimillisiä tapoja, käytäntöjä ja muita lihallisia suorituksia, joille annetaan ”ymmärtämättömälle” kansalle kuva juhlavasta jumalanpalvelusmenosta. Niille on tyypillistä ulkoisiin erilaisiin uskonnonharjoitustapoihin ja -tekniikkoihin sitoutuminen ja papillisen välimieskerroksen arvovallan esiintuominen. Niille on tyypillistä lisätä Paavalin opettaman evankeliumin rinnalle lisäpiirteitä. Näihin lisäpiirteisiin – kuten esim. vesikaste tai ehtoollinen – ladataan erilaisia sisältöjä ja mystiikkaa, joilla tahdotaan antaa tavallisille ihmisille kuva niiden erityissiunauksista. Nämä kaikki ovat kuitenkin Paavalin mukaan vain lihallisia, inhimillisiä ja itsevalittuja palveluita, jotka ovat kylläkin näyttäviä, mutta joilla ei ole kuitenkaan mitään arvoa Jumalan edessä.

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Em. sakramentti nimitys tulee latinan sanasta sacramentum ja se tarkoittaa pyhää ja mystistä toimitusta, salaisuutta. Paavalin välittämiin salaisuuksiin (kreik. musterion) ne eivät kuulu, vaan ne on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) lisätty ns. kirkollisiin opetuksiin. Kun niitä kirkollisissa toimituksissa korostetaan erityisinä armonvälineinä, niin Paavali kuitenkin päinvastoin vähättelee kaikkea tämän kaltaista (uskovien yhteyttä jakavaa) vallankäyttöä, koska ne vain vesittävät Kristuksen ristin sanoman merkitystä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17)

Esimerkiksi erityyppisten vesikastemenettelyjen kautta liitytään tänään moniin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fyysisestä rekisteröitymisestä tiettyyn uskonnolliseen ryhmään, pääsemisestä sen palveluiden piiriin ja sitoutumisesta myös rahallisesti osallistumaan sen toiminnan tukemiseen. Eli Paavalin sanoin:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Tämän (yleensä viattomaltakin näyttävän) uskonnollisuuden lisääminen Sanomaan rististä sai aikanaan aikaan Galatian seurakunnan uskonelämän hiipumaan erilaiseen suorittamiseen ja synkistelyyn niin, että Paavali joutui siihen hyvin päättäväisesti puuttumaan. Hän joutui siitä heille muistuttamalla muistuttamaan, että tänään usko tulee ja kasvaa pelkän armon ja totuuden sanan kuulemisesta, minkä Pyhä Henki tekee eläväksi.
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal. 3:2)

Hyvä ja pätevä opettaja tuntee oppilaansa ja opetettavan sanomansa niin, että hän osaa sen välittää vastaanottajakunnalleen sellaisessa muodossa, joka ei tarvitse lisätulkintoja. Epäpätevän opettajan taas voidaan ajatella sekoittavan totuuden opetuksensa rinnalle omiaan – eri tavalla teologisesti hyväksyttyjä ”totuuksia” – omilla tulkinnoillaan ja selityksillään. Tällöin unohdetaan, ”että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (1. Kor. 5:6; Gal. 5:9). Paavalin opetus ei sisällä lainkaan peittäviä, tulkintoja vaativia vertauskertomuksia (kreik. parabole); niitä Jeesus esitti aikoinaan lukuisan määrän kyllä juutalaiselle kansalle. Apostoli on kirjoittanut kirjeensä alun perin selkeästi ja kansojen vastaanottajille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

Pysytään kansojen apostolin ja opettajan opetuksessa! Pysytään siinä mitä on meille kirjoitettu ja mikä on voimassa tänään! Käytetään hyväksi omaa lukutaitoa ja moninaisia käännöksiä, jotka voivat valottaa asioita eri kulmilta. Konkordanttisen käännöksen kautta on tavallisen raamatunlukijan mahdollista kuitenkin päästä itse asian ytimeen saakka, aivan uudelle tasolle tutkia mitä alun perin on kirjoitettu! Keskustellaan näistä avoimesti raamattupiireissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Toisenlainen evankeliumi ei kuitenkaan ole mikään evankeliumi eli ilosanoma tämän päivän ihmisille, koska se siirtää ihmisen huomion hengelliseltä alueelta lihallisen puuhastelun alueelle ja koska se saa aikaan rauhan ja ilon hiipumista kristityn elämässä.

Kun Paavali ja hänen evankeliuminsa sisältö kyseenalaistetaan siten, ettei sitä pidetä riittävänä ja tyhjentävänä sanomana tämän päivän ihmiselle, niin samalla kyseenalaistetaan ylösnousseen Herran meille kansojen ihmisille kohdistettu erityinen ilosanoma! Tätä evankeliumia pyrkii Vastustaja kaikella innollaan pimittämään, koska se ei lupaa eikä jätä sille yhtään mitään, ottaapa lopulta vielä sen itsensäkin.
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Mitä tästä kaikesta sitten on pääteltävä. Ainakin se, että Kristuksen meille valitsema ja valtuuttama opettaja ja opetus ei sellaisenaan kelpaa ja riitä nykyisille kirkollisille toimijoille. Eli Paavali nähdään ei-riittävänä, jopa huonona opettajana, jonka opetus on sen verran epäselvää, että vaati teologista lisätulkkausta. Hyvät opet ovat näköjään astuneen tilalle. Mutta edelleen Paavali kuitenkin viestittää jotain yksinkertaista ja tavallista lukutaitoiselle ihmiselle. Ihmiselle, joka ei koe omin avuin kelpaavan Jumalalle.

Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

niin ja Henkihän on lopulta se, joka Sanan rististä eläväksi tekee ja Jumalahan näki kuitenkin hyväksi tämän saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat 😉

 

Paavali haastaa päättelemään

kirjoittaja

 

Pitääkö minun ottaa vastaan, mitä “ylhäältä” ns. kirkollisten auktoriteettien kautta opetetaan?
Kun saan hämmentävää ja ristiriitaista opetusta niin miten osaan valita – vai onko siinä valittavaa?
Uskontoihin kuuluu jo piirteenä sokea palvonta, mutta on kai usko Jeesuksen Kristukseen kuitenkin aivan muuta?
Onhan Jumala antanut meille kirjallisen ilmoituksen ja kyvyn ajatella – ja vieläpä Henkensä ohjaamaan meitä?
Miten paljon meidä apostolimme juuri vetoaakaan tähän omaan ajatteluumme ja päättelykykyymme?
Usein usko ja järki halutaan asettaa vastakkain, mutta halutaanko tällä kuitenkin vain peitellä “oikean” opin ristiriitaisuuksia?
Oletko joutunut tahollisi pohtimaan tällaisia kysymyksiä?

Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan häneen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.

“Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)

Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
“Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)

Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkoja. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.

Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!

Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: “Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: “Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? “Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)

Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumiaan, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.

Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?  kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.

Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.

Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)

Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.

Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” (2. Tim. 1:13). Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa.

p.s.

Kyllä ehdottomasti kannattaa käyttää myös omaa ymmärrystä uskon asioissa. Maailma on täynnä kristinuskonnollisesti sävytettyjä opetuksia ja muita “totuuksia”. Itse en aikoinaan olisi voinut saada uskoa kuulemalla ulkopuolelta tulevia saarnoja, päin vastoin, ne monesti jopa inhottivat minua. Samoin kuin monet ns. kääntymiseen liittyvät kehotukset. Usko tuli minuun: ensin Isän vetämänä, sitten Paavalin kirjeitä ja Johanneksen evankeliumia tutkimalla. Hengen vaikutuksesta. Ilman ulkopuolisia saarnoja. Ja omaa ymmärrystä sain myös tuolloin koko ajan käyttää niin kuin sen jälkeenkin.

 

Totta vai soopaa?

kirjoittaja

Onko autotäärisellä arvovallalla esitetyt väitteet totta?
Onko kiristillillä kirkkolaitoksilla hallussaan totuus?
Onko hengellisillä liikkeillä hallussaan oikea opetus?
Eikö totuus ja sen tunteminen pitäisi vapauttaa, tuoda ihmiselle vapaus, vapaus myös ihmisten mielipiteistä?
Miksi sitten niin paljon eripuraisuutta ja erilaisia opetuksia ja erilaisia tapoja ja “sakramentteja”, joita kukin kristillinen liike pitää oikeana ja totena – vai pitääkö oikeasti?
Vai onko vapauttava totuus sittenkin löydettävissä Totuuden sanasta ja Jumalan Hengen voimasta?
Oletko itse joutunut mietiskelemään näitä asioita?

BBC:n tiedetoimitus teki talvella 1993-1994 laajan tutkimuksen Richard Wiseman:n tiedonvälitykseen liittyvästä totuus-teoriasta, jossa hän väittää, että ottaessaan vastaan esitettävää informaatiota ihminen kiinnittää eniten huomiota tiedottamisen visuaalisuuteen, sitten puhumiseen ja vasta viimeseksi itse tekstiin ja sen sisältöön (myös STT uutisoi tästä maaliskuussa 1994). Taitavaa ja tunnettua tv-esiintyjää haastateltiin televisiossa kahdesti. Ensimmäisessä haastattelussa hän puhui johdonmukaisesti totta. Toisessa haastattelussa hän taas johdonmukaisesti valehteli. Molemmat haastattelut kirjoitettiin sitten puhtaaksi omiksi teksteikseen Testauskohteena oleva yleisö (N=41,471) jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä arvioi esiintymisten todenpohjaisuutta tv:n kautta, toinen ryhmä sanomalehden kautta ja kolmas ryhmä kuuntelemalla haastattelut radiosta. Tv-esiintymisen kautta ei testiryhmä pystynyt selvittämään kumpi puhe oli totta, vaan ainoastaan 51,8 % arvioijista tunnisti toden viestin. Siis noin puolet tv-katsojista piti valheellista viestiä totena! Sanomalehden lukijoista toden tunnistaneiden osuus oli 64,2 % ja radiokuuntelijoiden kohdalla oikean sanoman tunnistaneiden osuus oli 73,4 %. Erot kaikkien kolmen ryhmän välillä myös poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Tutkimus siis vahvistaa sen, että kirjallisen tai kuulemisen viestinnän kautta vastaanottaja kykenee luotettavammin ottamaan vastaan todenmukaisen sanoman kuin visuaalisen esityksen kautta.

tarkemmin testistä:
http://www.richardwiseman.com/resources/Megalab.pdf

Kun sanotaan, että ”yksi kuva vastaa tuhatta sanaa”, niin voi kuvitella, miten visuaalisella esittämisellä voidaan nuo ”tuhat sanaa” lisätä viestiin ja sen ympärille ja näin viedä katsojan huomiota pois itse asiasta ja sen merkityksestä.

Teorian pätävyyttä voidaan perustella varmaan monenlaisissakin tilanteissa.

Paavalia arvosteltiin aikoinaan siitä, että hän ei aina esiintynyt seurakunnan edessä – kuten kansojen apostolin olisi tullut – sen odotusten mukaisesti: suureellisesti ja vakuuttavasti. Korintton seurakunta esittikin pettymyksensä hänen visuaalisen esiintymisen ja sanallisen viestinnän epäsuhtaan: ”Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista.” (2 Kor. 10:10 /sf38)

Paavali myös perusteli tämän asiantilan kirjoittaessaan heille: ”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,” (1 Kor, 2:3-4 /sf38)

Mielestäni apostoli antaa tässä hyvän esimerkin siitä miten “suuressa kuvassa” ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Astia on vain väline ja sellaiseksi tarkoitettu.

Sovituksesta sovintoon

kirjoittaja

 

Vanhurskautettuna pelkän uskon kautta ihminen saa lahjana omistaa Kristuksen vanhurskauden so. lopullisen vapautuksen kaikista synneistään. Se tarkoittaa, että uskova saa nyt olla, kasvaa ja elää Kristuksessa Jumalan edessä vapaata Jumalan lapsen elämää Jumalan armon ohjauksessa. Se tarkoittaa sitä, että uskova on Jumalan kertakaikkisella päätöksellä julistettu kokonaan vapaaksi synnistä ja syyllisyydestä Kristuksessa. Ihminen saa lahjana Jumalan lapsen aseman. Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

Mutta mihin sitten sovitusta tarvitaan?
Sovinnontekoon. Vihollisuuden lopettamiseen. Rauhan tekoon. Uudessa Isä-lapsi –suhteessa elämiseen Jumalan kanssa. Vihollisuuden ja vieraantumisen poistamiseen Jumalan ja ihmisen välillä. Jumalan rakkaudessa kasvamiseen.

Synti on vierottanut ihmisen elämän Jumalasta ja harhauttanut ihmisen ajatuksen juoksun irti Jumalasta ja siitä tiedosta, mikä Hänestä ihan järkisyinkin olisi havaittavissa (Room. 1:21). Näin ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan ja osoittaa vihamielisyytensä Häntä kohtaan sekä mielensä alueella että pahoissa teoissaan.

Jumala ei kuitenkaan enää pidä vihollisuutta yllä ihmistä kohtaan hänen syntisyytensä tähden. Ei Golgatalla toteutuneen oikeuskäsittelyn: sovitusuhrauksen jälkeen. Ristillä Jumala itse otti vastuun ihmisestä ja koko luomakunnastaan ja sen kadotetusta tilasta.

Alkutekstissä löytyy ”sovittaa” käännössanan takaa kaksi ilmaisua: katallasso ja apokatallasso.

—

katallasso [DOWN-CHANGE; Strong G2644] tarkoittaa yksipuolista, toisen osapuolen tekemää sovintoa, vihamielisyyden päättämistä toista osapuolta kohden.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:18)

Esim. tässä Korintolaiskirjeen kohdassa Jumala kertoo tehneensä sovinnon koko maailman kanssa. Jumalan Karitsa on uhrattu ristillä.

CLV 2Co 5:18 – 2Co 5:19
18  Yet •all is o of  •God, •Who conciliates us to Himself through Christ, and is giving us the dispensation of the conciliation,
19  how that God was in Christ, conciliating the world to Himself, not reckoning~ their •offenses to them, and placing~ in us the word of the conciliation.

Tekstissä sovittanut verbin takana on kreikan katallaxantos, mikä on ko. teonsanan aoristi muoto. Tämä taas tarkoittaa sitä, että se voidaan kääntää (ja ehkä pitäisikin kääntää) preesenssissä. Kreikan aoristi merkitsee myös voimassa olevaa faktaa, eikä vain menneessä toteutunutta tapahtumaa, nimittäin tosiasiaa, joka johtaa pysyvään, muuttumattomaan asiantilaan. Aoristi tarkoittaa tässä sitä, että Kristuksen sovituskuoleman tapahtuminen ristillä, on saanut aikaan Jumalan puolelta pysyvän, voimassa olevan sovinnon tilan koko ihmiskuntaa kohden.

Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma: että tänään Jumala on Kristuksen ristin kautta sovittanut koko maailman synnin, eikä enää suhtaudu vihamielisesti ihmistä kohti. Jokaisen ihmisen jokainen synti on saanut Kristuksen kuolemassa rangaistuksensa, eikä ihmistä siis enää voida rangaista toiseen kertaan rikkomuksista, joista rangaistus on jo suoritettu! Tämä on oikeudenmukaisen tuomiokäsittelyn perusperiaate. Tänään – Jumalan Armon hallintokaudella – ihminen voi tehdä sovinnon Hänen kanssaan tarjoamalla uskossa ja luottamuksessa kätensä Hänen käteensä. Tämän sovinnon vastaanottaminen ei siis tänään vaadi minkäänlaisia suorituksia (ei myöskään uskonnollisia sellaisia), vaan se tarjotaan pelkästään ja ainoastaan ilmaisena lahjana uskon kautta! Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

—

apokatallasso [FROM-DOWN-CHANGE; Strong G604] tarkoittaa puolestaan molemminpuolista sovintoa, siis sitä, että kumpikin osapuoli on tehnyt sovinnon toistensa kanssa. Ihminen on ottanut vastaan Jumalan tarjoaman sovituksen Kristuksessa. Osapuolet voivat elää hyvässä sovussa keskenään. Termi esiintyy kolmessa kohdin Uudessa testamentissa, ja vain Paavalilla. Tämän molemminpuolisen sovinnon sovituksen suuruuden ja kattavuuden apostoli avaa vasta viimeisimmissä (Armon hallintokaudella kirjoittamissaan) kirjeissään.

Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut (Kol. 1:21)

Tässä apostoli tarkoittaa uskovia ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan toteuttaman sovitustyön kohdalleen. Eli sovinto on heidän kohdallaan tänään molemminpuolinen.

Seuraavassa kohdassa Paavali taas puhuu siitä, miten ns. Jerusalemin kokouksessa annetut juutalaisperäiset säädökset (Apt.15:20, 16;4) lakkautuivat, kun oli kokonaan siirrytty Armon talouskaudelle. Nämä mm. ruokailuun liittyvät säädökset olivat siis ns. siirtymäkauden /tästä tarkemmin/ kompromissisopimuksia, jotka saivat väistyä, koska Kristuksessa ei nyt enää juutalaisuudella ja pakanuudella ole erottavaa merkitystä suhteessa molemminpuoliseen sovintoon Jumalan kanssa.

ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Ef. 2:16)

Kolmannen kohdan ”apokatallasso” paljastaa suuren ilouutisen siitä, miten Kristuksen hankkima sovitus tulee tulevaisuudessa kaikkien osalle!

 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:20)
(CLV) Col 1:20
and through Him to reconcile •all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Tavallinen käännös tässä jälleen ”pihtaa” Jumalan suuruutta. Alkukielessä ei puhuta ehdollisesti ”sovittaisi” tai ”ehkä sovittaa”, vaan jälleen löytyy käännössanan takaa aoristinen muoto, ja kohta tulee kirjaimellisesti kääntää ”sovittaa”. Eikä alkuperäisessä ilmoituksessa puhuta sovinnon tulemaan tavoittamaan vain muutamaa prosenttia tai tiettyä osaa ihmisistä, vaan ihan kaikki.
Tämä Ylösnousseen Herran Kristuksen Paavalille paljastama salaisuus tuo kirkkaasti esille Jumalan suuren suunnitelman päämäärän, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta tulee viemään maaliin. Eikä vain ihmiskunnan osalta, vaan myös koko Universumin, sen kaikkien asukkaiden, osalta!

Kaikkien saattaminen sovintoon Jumalan kanssa on koko Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka, sen ydin. Tämän Hän toteuttaa kaikkivaltiudessaan ja kaikkiviisaudessaan vääjäämättömästi peräkkäisten maailmanaikojen (kreik. aion) ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Ja tämä kaikki toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta ja tämä kaikki saavuttaa myös lopulta täyttymyksensä Hänessä.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

Vaikka kirkkolaitokset ja kristilliset lahkot ikään kuin pitävät peitettä ja epätietoisuutta ihmisen ja Jumalan välillä tässä asiassa, niin näin on kuitenkin kirjoitettu alkuperäisiin inspiroituihin alkuteksteihin. Se, että tällainen Jumalan suuruuden opetus, mitä Paavali piti esillä, ei taivu nykyisin vallalla oleviin teologioihin, ei tee tyhjäksi apostolin opetusta Kristuksen pelastustyön toteutumisesta sen koko laajuudessaan. Kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä syntiä eli missata tässäkään asiassa /tästä tarkemmin/.

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä