Jaakobia minä rakastin, mutta ..

 

Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin (Room. 9:13)

(CLV) Ro 9:13
according as it is °written~, “Jacob I love, yet Esau I hate.”

Mitä tämä oikein tarkoittaa?
Miksi Jumala rakasti Jaakobia ja samalla ilmoitti vihaavansa Eesauta?
Mikä laittoi Jaakobin etusijalle?
Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?
Miten Jumala, joka on Rakkaus voi vihata?

Tämä kohta on varmaan monelle tuonut ihmetystä. Minulle ainakin.
Tarkastellaan ensin asiayhteyttä, Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 9. luvun alussa:

”Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: “Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset”;  se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.”

Paavali viittaa tässä kohdin juutalaisiin veljiinsä. Israelilaisiin, joiden ovat liitot ja joille kaikki Vanhan testamentin lupaukset on osoitettu. Apostoli tuo edellä esiin myös sen, että eivät kaikki, jotka ovat Israelista muodosta kuitenkaan lupauksen Israelia. Paavali viittaa Aabrahamia, Iisakia ja tässä Jaakobia koskeviin Jumalan lupauksiin ja valintoihin. Pääosa Israelia ei sisälly tähän valittujen joukkoon, vaan muodostavat ns. lihallisen Israelin. Koko Israelin pelastuminen tapahtuu, kun nykyinen Armon talouskauden seurakunta on Kristuksessa ylösnostettu ja israelilaiset ovat valmiit ottamaan vastaan taivaalta saapuvan Messiaansa. (Room. 10:25-26)

Jaakobin voidaan sanoa olleen hiljainen, kotioloissa viihtyvä. Hän oli myös viekas ja vilpillinen pyrkiessään hankkimaan itselleen esikoisoikeuden. Esikoisoikeuden, joka syntymäjärjestyksen mukaan kuului Eesaulle.

Eesau taas näyttää olleen suoraviivainen toiminnan mies. Mies, joka oli taitava metsästyksessä ja aseenkäytössä.

Vaikka Eesau aluksi (ja syystäkin) vihasi Jaakobia hänen petollisuutensa tähden, niin myöhemmin Jaakobin kohdatessa veljensä Eesaun, niin Eesau osoittikin veljeään kohtaan mitä suurinta sovinnollisuutta ja armollisuutta (1. Moos. 33:4,9). Jumala oli siunannut myös Eesauta suurella omaisuudella.

ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennen kuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden
– sanottiin hänelle: “Vanhempi on palveleva nuorempaa”
(Room. 9:11-12)

CLV Ro 9:11 – Ro 9:12
11  For, not as yet being born, nor -putting into practice anything good or bad, that the purpose of God may be remaining acas a choice, not out of acts, but o of Him Who is calling,
12  it was declared to her that “The greater shall be slaving for the inferior,”

 

Jumalan rakkaus Jaakobia kohtaan ja Hänen vihansa Eesauta kohtaan ei kohdistunut heihin henkilökohtaisella tasolla tai heidän elämänsä aikana. Eihän vanhempi Eesau koskaan palvellut nuorempaa Jaakobia heidän eläessään!

Lupaus (9:13) koskee Jaakobin jälkeläisiä: israelilaisia ja Eesaun jälkeläisiä: edomilaisia.

Jumala antoi Edomilaisen kansan Israelin kansan käsiin, ensin kuningas Saulin kautta (1. Sam. 14:47) ja sitten myöhemmin kuningas Daavidin kukistettua edomilaiset (2. Sam. 8:13-14). Tämän vahvistaa myös otsakkeen jakeen verbien ”rakastaa” (kreik. eagapesa) ja ”vihata” (kreik. emisesa) aoristimuodot, jotka Konkordanttinen menetelmä kääntää aina preesensissä, eikä imperfektissä, mikä mennyt aikamuoto antaisi ymmärtää rakastamisen ja vihan tapahtuneen vain Jaakobin ja Eesaun itsensä kohdalla.

Mutta Jumala ei ole niin kuin ihminen. Ei Jumala vihaa niin kuin ihminen vihaa. Jumalan viha tapahtuu aina Hänen rakkautensa sisällä. Jumala on Rakkaus (1. Joh. 4:8). Jumalan viha on vapaa kaikenlaisesta pahuudesta. Jumalan viha ei ole mielivaltaista. Jumalan viha ei ole milloinkaan loputonta, vaan aina tietyn ajan kestävää. Kirjoitettu maailmanhistoria sisältää paljon kansoja, kulttuureita ja valtioita koskevia kohtaloita, jotka ovat tulleet ja menneet. Yksittäiset ihmiset eivät sen sijaan koskaan ole Jumalan kadottamia, ei vaikka meidän pitää kärsiä ja kuolla. Aikansa kesti myös Jumalan viha Eesaun kansaa kohtaan ja muuttui lopulta siunaukseksi.

Edomilaista älä inhoa, sillä hän on sinun veljesi. Älä inhoa egyptiläistä, sillä sinä olet asunut muukalaisena hänen maassaan. Lapset, jotka heille syntyvät kolmannessa polvessa, pääskööt Herran seurakuntaan. (5. Moos. 23:7-8).

Jumalalla on suunnitelma. Kaiken takana on Hänen suunnitelmien suunnitelmansa. Jumala ohjaa ylivertaista pelastusoperaatioitaan oman yliviisaan aivoituksensa mukaan. Hänellä yksin on Iso Kuva, jumalallinen visio, jota Hän vie vääjäämättömästi eteenpäin oman aikataulutuksensa mukaisesti Kristuksen Jeesuksen kautta. Hänellä yksin on tiedossa aikataulutus: milloin, miten ja missä järjestyksessä asiat tapahtumat (Matt. 24:36). Tämän Hänen suunnitelmansa päämääränä on saattaa kaikki Hänen luotunsa Hänen rakkautensa tuntemiseen.
Tässä jumalallisessa suunnitelmassaan Hän on – aivoituksensa mukaisesti – valinnut vähäisimmän kansan toteuttamaan pelastussuunnitelmaansa Maan päällä (5. Moos. 7:7).
Tässä jumalallisessa suunnitelmassaan Hän on – aivoituksensa mukaisesti – valinnut meidät itsessämme heikot ja vähäiset (1. Kor. 1:26-29) Kristuksen ruumiin jäseniksi toteuttamaan pelastussuunnitelmaansa Maan ulkopuoliselle, ulkoavaruuden alueelle.

Näin kaikkivaltias Jumala näyttää vaan toimivan. Hän on aivoitellut koko maailmankaikkeutta koskevan suunnitelmansa jo kauan sitten: jo ennen maailmanaikoja (kreik. aion).

Sinä kaiketi sanot minulle: “Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?” Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: “Miksi minusta tällaisen teit?” Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut kirkkauteen? (Room. 9:19-23).

Kaiken takana on Jumalan tarkoitus (kreik. boulema), eikä suinkaan ”tahto” (kreik. thelema), kuten suomalainen käännös virheellisesti edellä kääntää. Kaiken takana on Jumalan aivoituksen ja päämäärän sisältämä suunnitelma.  Jumala on tehnyt Kristuksen kautta sovinnon ihmisten kanssa. Ei Jumala vihaa ihmistä. Jumala vihaa kyllä vääryyttä ja kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, joka maailmassa vielä vallitsee (Room. 1:18). Jumala vihaa ihmisen epäoikeudenmukaista käyttäytymistä. Mutta Jumalan viha on aina määräajallista ja aina Hänen rakkautensa sisällä tapahtuvaa ja Hänen rakkautensa tuntemiseen tähtäävää. Jumalan viha on kurituksen ja kasvatuksen luonteista ja päättyy aina, kun se on saanut toteuttaa Hänen sille asettamansa tarkoituksenmukaisuuden. Jumala rakastavassa pitkämielisyydessään sietää edelleen myös ei-lupauksen ”astioitaan” (Room. 9:22). Jumalan pitkämielisyys kuuluu Hänen rakkauteensa ja myös Hänen ”pitkään” pelastussuunnitelmaansa.

Koska Jumalan suurena tarkoituksena on siunata lopulta koko ihmiskunta, on hänen etuoikeutensa muodostaa ja käyttää sopivia kansoja ja ihmisastioita armonsa välittämiseen. Jumalan vanhurskaus toteutuu suvereenisella tavalla koko luomakunnan kohdalla, kun taas ihminen tarkastelee oikeudenmukaisuutta inhimillisestä, subjektiivisesta ja hyvin aikarajoitetusta näkökulmastaan.
Israelin kohdalla Hän noudattaa tässä kansallista periaatetta.
Ensin Kristus hallitsee tulevan tuhatvuotisen Kuningaskuntansa ajan kansoja vanhurskaudella eli Jumalan oikeudenmukaisuudella Israelin kautta (Jes. 32:1; Jer. 23:5).
Sitten lopulta täyttymyksessä koko ihmiskunta vanhurskautuu Kristuksessa (Room. 5: 18; Ef. 1:23).

Ei Jumala näytä valinneen läheskään aina fiksuja, viisaita ja hyvin käyttäytyviä (”mallikelpoisia”) ihmisiä rakkautensa välikappaleiksi. Jaakobin esimerkki sen myös meille osoittaa. Jumala toteuttaa aivoituksensa Hänen itse valitsemallaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Hän valitsi siihen Jaakobin: toteuttaakseen Israelin vähäisen kansan kautta maanpäällisen suunnitelmansa muille kansoille sen kautta. Hän valitsi/valitsee ja valmistelee sitten eri kansoista erilaisia, vähäisiä ja itsessään heikkoja ihmisiä toteuttaakseen suunnitelmansa maapallon ulkopuolisella, taivaallisella alueella. Kaiken takana on, että Hän kerran tulee ”kaikeksi kaikissa” (1. Kor. 15:28). Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

Ennen maailman perustamista vai tuhoutumista?

 

Miksi tällainen aihe? Otsake voi tuntua erikoiselta, mutta mielestäni näinkin voi kysyä. Kyseessä ei välttämättä ole uskonelämän kannalta mitenkään keskeisestä asiasta, mutta kysymyksen käsitteleminen voi kuitenkin avata näkymää maailman luomisen tapahtumiin.

Raamattu korostaa kestävälle perustukselle rakentamista ja sen tärkeyttä. Jeesus puhui vertauksessaan ymmärtäväisestä miehestä, joka rakensi talonsa kalliolle (Matt. 7:24). Paavali jatkaa tästä, että millekään muulle perustalle ei ihminen voi uskonelämäänsä rakentaa kuin Kristuksen varaan (1. Kor. 3:11).

”Perustaa” tai ”laskea perustus” verbin takaa löytyy alkukielen themelioo, ja sen substantiivimuoto themelios: ”perustaminen”. Perustusten luontiin liittyy aina ajatus, että se on hyvä tehdä huolella ja harkinnalla, jotta tämä sitten mahdollistaisi kestävän rakentamisen sen päälle.

Jumala loi tai tarkemmin perusti alussa  taivaan ja maan.

“Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; (Hepr. 1:10)
(CLV) Hb 1:10
And, Thou/, ac =originally, Lord, dost found the earth, And the heavens are the works of Thy •hands.

Tässä viitataan alkuluomiseen (1. Moos. 1:1). Kyseessä oli Jumalan itsensä luomat ja mitoittamat perustukset ja toimenpiteet taivaan ja maan luomiselle.
Jumalan loi alun perin Maan – mutta ei suinkaan autioksi vaan – asuttavaksi!

Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan – hän on Jumala – joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole. (Jes. 45:18)
(CLV) Isa 45:18
For thus says Yahweh, Creator| of the heavens; He is the One, Elohim, the Former| of the earth and its dMaker|, He Himself established it; He did not create it a chaos; He formed it to be indwelt: I am Yahweh, and there is no frother;

Edellä mainittu alkuluominen:
Alussa loi Jumala taivaan ja maan (1. Moos. 1:1)
on voinut tapahtua hyvinkin kauan sitten. Ja em. Jesajan kirjan jakeen mukaan Jumala ei alun perin luonut Maata tuolloin autioksi, vaan asuttavaksi!

Mitä sitten heti seuraava raamatun jae meille kertoo?

Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. (1. Moos. 1:2)
Yet the earth became a chaos and vacant, and darkness was on the surface of the submerged chaos. Yet the spirit of the Elohim is vibrating over the surface of the water (CLV)

Suomalainen käännös on tässä epätarkka ja antaa ymmärtää ikään kuin Jumala olisi luonut Maan alun perin autioksi. Konkordanttinen käännös on tässä sanatarkka.
Ensinnäkin alkutekstissä ei todeta, että ”maa oli autio ja tyhjä” vaan että ”maa tuli kaoottiseksi ja asuinkelvottomaksi”. Heprean hayah, tarkoittaa ”tulemista” ja tohu-wa-bohu tarkoittaa ”sekasortoista tilaa”.

Sitten voikin kysyä, mistä tässä oikein voisi olla kysymys? Mikä tällaisen maailmanlaajuisen kaoottisen tilan on voinut aiheuttaa?

Ajattelen tänään tässä sellaista mahdollisuutta, että kyseessä on ollut valtava kosminen, maapalloa koskeva katastrofi. Jokin maapallon ulkopuolelta syöksynyt taivaankappale on törmännyt Maahan ja aiheuttanut silloisen elämän tuhoutumisen ja koko maailman peittävän vesikaaoksen. Tämän jälkeen Jumala alkoi sitten jälleenrakentaa Maata asuinkelpoiseksi ja loi myös ihmisen.

Tällaista käsityksen puolesta puhuu myös Uusi testamentti.
Sieltä löytyy kohtia, jotka näyttävät viittaavaan juuri suureen, ylhäältä alaspäin tulevaan maailmanlaajuiseen tuhon aiheuttajaan. Valitettavasti yleiset raamatunkäännökset ovat kääntäneet nuo termit melko päinvastaista merkitystä sisältäväksi sanoilla: ”luominen” tai “perustaminen”!?

Uuden testamentin puolelta löytyy näiden kohdalla alkukielessä termi katabole, jonka Konkordanttinen menetelmä jäsentää DOWD-CAST. Sanaa kuvaa jonkinlaista “alas-heittoa” tai “alas-paiskausta” ja oikeastaan vastakkaista ilmiötä kuin mitä “perustamisessa” (alhaalta ylöspäin rakentamisessa) tarkoitetaan.  Suomalaisia käännösvastineita voisivat olla esim. ”kukistuminen”, ”tuho”, ”alas-paiskaus”, ”katastrofi”. Nomini esiintyy  UT:n puolella 11 kertaa ja vain yhden kerran Paavalilla:

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa (Ef. 1.4)
(CLV) Eph 1:4
according as He chooses~ us in Him before the disruption of the world, we to be holy and flawless in His sight,

Se että termi katabole esiintyy Israelia koskevassa UT:n osuudessa peräti 10 kertaa, puhuu mielestäni sen puolesta, että tuo ilmiö ja tapahtuma oli “Kirjan kansalle” tuttu, eikä sitä suinkaan alkutekstissä ole korvattu sanalla themelios eli ”perustaminen”. Muita ilmentymiä ovat esim. Matt. 25:34; Joh. 17:24 ja Ilm. 13:08.
Edelleen termi katabole esiintyy UT:ssa miltei aina (eli 10 kertaa) ”maailman tuhoutumisen” kreik. pro katabolEs kosmou yhteydessä.

Termiä katabole vastaava vanhan kreikan verbi kataballoo esiintyy  kohdassa:

vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. (2. Kor. 4:9)
(CLV) 2Co 4:9
|persecuted~, but not |saken~; |cast down~, but not perishing~—

Tämä kohta vahvistaa mielestäni sitä, että UT:n katabolella viitataan tuohon 1. Moos.1:2 kuvattujen seuraamusten aiheuttajaan. Seuraamuksiin, jolloin maakerrokset myllertyivät ja maaeläimet kokivat äkkituhon.

Jumalan ilmoitus ihmisille alkaa ensimmäisestä maailmanajasta eli aoinista 1. Moos. 1:1 /tästä tarkemmin/.
Heti seuraavassa jakeessa kuvataankin jo maailmanlaajuisen katastrofin seuraamukset, jonka jälkeen Jumala alkaa jälleen rakentamaan ja uudelleen luomaan uutta järjestystä ja elämää Maan päälle.

 

p.s.

Vettähän on etsitty mm. kuusta ja pyrstötähdeltä, mutta nämä vesityypit näyttävät poikkeavan Maan vedestä, ovat erilaisia. Vedellä on monia olomuotoja, myös kaasumaisia. Vuonna 2014 uutisoitiin useammankin lähteen kautta siitä, miten maapallon vesi on vanhempaa kuin auringon vesi!?

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tutkimus-jopa-puolet-maan-vedesta-on-aurinkoa-vanhempaa/abb5d7e4-c488-3702-8e5c-f57145a0e73d

Mahtaisikohan tämä tarkoittaa mitään, kun Jumala loi auringon ja (kierto)tähdet raamatun mukaan vasta neljäntenä jälleenrakentamisensa  päivänä (1. Moos. 1:16-19)?

Nyt näyttävät menevän myös teoriat maapallon synnystä ja rakenteesta uusiksi: TM_06_2021 julkaisi.

 

 

Aadamin perimä vs Kristuksen perimä

 

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi. Tämä valtava lupaus aukeaa (tulee eläväksi todellisuudeksi) Jumalan Hengen avulla ainoastaan Paavalin kautta ja näin ollen voidaan hyvinkin hänen sanomaansa kutsuakin Evankeliumiksi isolla ”E”:llä. Juuri tämän valtavan sisällön ja lupauksen kautta sitä vastaan onkin koko ajan (ja edelleenkin) hyökätty läpi kaksituhatvuotisen historian; ja tätä hyökkäystä johtaa tietenkin Vastustaja, (hepr. satan, kreik. diabolos), koska tämän Evankeliumin sanoma ei jätä sille lopulta yhtään mitään. Tällä Evankeliumilla on tänään aivan erityinen arvovalta ja sen sisältö ja voimassaolo tulee ilmoitettuna ylimmältä mahdolliselta taholta ja täysin inhimillisitä teologioista riippumattomana:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Sitten Aadamiin ja Kristukseen. Molemmat ovat jättäneet ihmiskunnalle perimän: Aadam vanhan ihmisen perimän ja Kristus uuden ihmisen perimän. Tämä linjaus on aivan keskeinen Paavalin opetuksessa.

Perimä eli geeniperimä tai genomi määritellään eliön koko perintöainekseksi, joka on koodattu sen DNA:han.  Ihmisen kohdalla tämä perintöaines tulee vanhemmilta, vanhempiemme perimä tulee taas heidän vanhemmiltaan jne.

Ihmiskunnan perimä lähtee raamatun mukaan Aadamista. Ensimmäisen ihmisen perimän voidaan ajatella alun perin olleen täydellinen. Tottelemattomuuden teko Jumalan käskyä vastaan asetti kuitenkin rangaistuksen:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: “Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman (2. Moos. 2:16-17)

And instructing is Yahweh Elohim the human, saying, “From every tree of the garden, you are to eat, yea, eat. Yet from the tree of the knowledge of good and evil, you are not to be eating from it, for in the day you eat from it, to die shall you be dying. (CLV)

Suomalainen käännös antaa ylidramaattisen kuvan kiellon rikkomisesta. Aadamhan eli lopulta pitkän (yli 900 vuotta kestäneen) elämän (1. Moos. 5:3-5). Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen: ihminen muuttui rikkomuksensa seurauksena kuolevaiseksi eli hän alkoi vanheta, mikä vanheneminen sitten päättyi aikanaan kuolemiseen.
Saksankielinen konkordanttinen käännös ilmaisee asian ehkä vieläkin selvemmin: ”wirst du zum Sterben sterbend sein” eli ”tulet olemaan kuolevainen kuolemaan saakka”. On selvää, että Aadamin perimä koki tämän Jumalan rangaistuksen seurauksena rappeutumisen, vaikka se näyttikin vielä tuolloin olevankin aika hyvässä kunnossa. Rangaistuksen toimivuuden tähden piti Jumalan myös karkottaa ihminen Eedenin paratiisista sekä estää sinne takaisin pääsy, koska sen keskellä oleva Elämän puu (siitä syöminen) olisi mahdollistanut ihmisen elämän jatkuvuuden ilman kuolemista (1. Moos. 3:24). Näin alkoi ihmisen kärsimyksen tie (Ihmisen Päivä) ilman Jumalayhteyttä yhä edelleenkin näin jatkuen.

Paavali opettaa tästä:

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)

Tämä käännös, samoin kun 1992 käännös, on tässä epätarkka ja epälooginenkin. Alkukielessä käännössana ”koska” takaa löytyy ilmaisu kai houto, mikä tarkoittaa ja tämän jälkeen tai minkä jälkeen. Siis ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teko oli syy synnin ja kuoleman tulemiselle ja koko hänen jälkeisensä ihmissuku saa kantaa myös hänen tekonsa seurauksen. Ja niinpä siis on voimassa:

kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Ensimmäinen ihminen on siis luotu maaperästä ja hänen perimäänsä me kaikki kannamme aina kuolemaamme saakka. Tätä maaperäistä kehoa raamattu nimittää telttamajaksi (kreik. skene), joka kuvaa meidän nykyisen ruumiimme tilapäisyyttä ja rappeutuvuutta. Mutta tämän hajoava telttamme on kuitenkin määrätty meidän jokaisen tilapäiseksi asumuksemme, jossa elämme ja vaellamme nykyisen lihallisen elämämme läpi.

Miten Jumala on tämän asiantilan sitten ratkaissut?
Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta!
Paavali kuvaa Kristusta viimeiseksi Aadamiksi.

Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:42)

Tämä on aivan keskeinen linjaus Paavalin opetuksessa. Niin kuin ensimmäinen ihminen oli olemukseltaan maaperäinen, elävä sielu (1. Moos. 2:7), jonka perimää nyt kannamme niin samoin viimeinen ihminen, Jeesus Kristus, tulee uuden – ei maaperäisen, vaan taivaallisen – ihmiskunnan kantaisäksi. Ilmaisu viimeinen Aadam kuvaa Jumalan Karitsan uhrikuolemaa, jolla Hän sovitti koko Aadamin jälkeläisten synnin asettaen näin pisteen (.) Aadamin synnin seuraamuksille koko ihmiskunnan osalta – ”Se on täytetty”! (Joh. 19:30)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Tämä ilmoitus tuo Kristuksen perimän kattavuuden yhtäläiseen laajuuteen Aadamin perimän kanssa. Tämä myöhempi – ylösnousseen Herran Paavalille antama ilmestys – asettaa yhtäläisyysmerkit Kristuksen kuuliaisuuden teon ja Aadamin tottelemattomuuden teon välille. Niin että samoin kuin Aadamin teon seuraukset tulevat ”lahjana” koko ihmissuvulle niin myös vastaavasti Kristuksen teon seuraukset tulevat lahjana (ihmisistä riippumattomasti) aikanaan koskemaan koko ihmissukua. Opetus on tässä selkeä, eikä sitä ole peitetty tulkinnallisiin vertauksiin. Ei, vaan sanoma on tässä: päätelkää itse mitä Aadamin perintönä (riippumatta miten kukin elää) jokainen ihminen saamme osaksemme, niin samalla, vastaavalla tavalla – Jumalan pelastussuunnitelmaan sisältyvän järjestyksen mukaisesti – tulee viimeisen Aadamin (Kristuksen) perintö osoittautumaan todeksi jokaisen ihmisen kohdalle.

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Alkukieli ei suinkaan puhu tässä lopusta tai loppumisesta, vaan käyttää ilmaisua telos, joka tarkoittaa tässä täyttymystä tai loppuosaa, niin kuin näiden jakeiden 22-24 asiayhteydellinen kokonaisuus antaa myös ymmärtää.

Ihmisen tie Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta tapahtuu siis Aadamista alkaen. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu kärsimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu oppimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu lopulta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ylösnoussut Kristus edustaa uutta ihmissukua: ihmistä, joka ei ole maasta, maaperäinen, vaan Hengestä, Isästä Jumalasta syntynyt, Isän Jumalan kuolleista herättämä ja kirkastama. Aadamissa koemme tämän elämän, Ihmisen päivän elämän, jolloin Aadamin perimän omaava ihmiskunta saa – Jumalan sallimuksen ja kontrollin alaisuudessa – kokea sen, mitä on elää ilman turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan, elää Vastavaikuttajan hoidossa.

Mutta miten on uskovan kohdalla? Hän on saanut lahjana ottaa vastaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on saanut lahjana olemukseensa uuden ihmisen, Kristuksen, perimän: Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta ihminen on liitetty Kristuksen hengelliseen ruumiiseen, Kristuksen seurakuntaan. Tämän olemus on tänään puhtaasti hengellinen eli se koskee ainoastaan ihmisen henkeä, johon Jumalan henki on sinetöidysti yhdistynyt, antaen ihmiselle hengellisen kyvyn, uskon, tunnistaa Kristuksen todellisuus. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Fyysinen keho on Aadamin perintöä ja sen kohtalona on rappeutua ja kokea lopulta fyysinen kuolema.

Mutta miten Kristuksen perimä uskovassa ihmisessä tänään ilmenee? Se merkitsee kaiken sen omistamista, mitä Jeesus ristinkuolemallaan ja kuolleista herätettynä omisti. Tämä kaikki Pyhän Hengen kautta ja Kristuksen Hengessä. Uskova ihminen omistaa Kristuksen kuoleman vanhan ihmisensä osalle sekä kuolleista herättämisen Kristuksen kanssa omassa hengessään. Tämä kyky tulee Jumalalta. Se, mitä ihminen Kristuksessa vielä odottaa, on pääseminen Kristuksen kaltaisuuteen myös ylösnousemisessa eli omistamaan myös Hänen ylösnousemisensa loistokkuus ruumiillisesti, kirkastetussa kehossa.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Ja edelleen apostoli vahvistaa:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together iofor the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, iofor Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tässä kaikki Jumalan toimintaa ilmentävät teonsanat ovat alkukielessä aoristi -muodossa, eikä suinkaan menneessä, imperfekti -muodossa, kuten tavalliset käännökset asian ilmaisevat; esim. termi ”kirkastanut” viittaa käännöksessä harhaanjohtavasti jo tapahtuneeseen, vaikka ”kirkastaa” tapahtuu vasta tulevassa ylösnousemuksessa. Konkordanttinen käännös käyttää aoristissa aina preesens -muotoa. Aoristi tarkoittaa vanhassa kreikassa (ei tempusta), vaan toimintaa, joka muuttuu todeksi, faktiiviseksi tapahduttuaan ensimmäisen kerran. Asiayhteys tässä vahvistaa myös tämän:

  • kutsunut (aoristi; tapahtui Jumalan aivoituksen mukaan kauan sitten)
  • edeltä tuntenut (aoristi; tapahtui myös Jumalassa kauan sitten, enne ihmisen syntymää)
  • edeltä määrännyt (aoristi; tapahtui Jumalan oman mielisuosion mukaisesti kauan sitten)
  • kutsuu (aoristi; tapahtuu kun Jumalan hetki ihmisen eläessä toteutuu)
  • vanhurskauttanut (aoristi; tapahtuu kun ihminen eläessään saa uskon lahjan)
  • kirkastaa (aoristi, looginen perinnöllinen jatkumo edellisiin, tulevaisuudessa Kristuksen ruumiin kaltaisuuden omistaminen)

Näin siis Kristuksen perimä kansojen apostolin mukaan uskovissa tänään ilmenee: faktiiviset Jumalasta lähtöisin olevat valinnat ja päätökset ovat tapahtuneet kaukaisessa menneisyydessä, mistä ne muuttuvat uskon kautta todeksi ihmisen elämässä ja edelleen antavat luottavaisen odotuksen (toivon) myös viimeisen ”perintötekijän”, kirkastamisen tulevalle toteutumiselle.

Mutta tämä on kuitenkin kirjattu kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmiin Kristuksessa jeesuksessa:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Näin tämä valtava Evankeliumi saa arvoisensa sisällön. Se kattaa lopulta koko ihmissuvun. Eikä se jää vain ”muutamaan surkeaan prosenttiin” ihmiskunnasta niin kuin yleisissä opetuksissa annetaan ymmärtää. Usko on uskovan ihmisen kohdalla Jumalan ansaitsematon lahja, josta hän voi olla hyvin kiitollinen ja iloinen. Mutta pitää muistaa myös se, että tätä uskon lahjaa ei Jumala suo tänään kaikille ihmisille (2. Tess. 3:2). Tätä on uskovan hyvä myös kunnioittaa ja samalla kiittäen iloitsemaan (ei murehtimaan!) siitä, miten Jumalan pelastus ja rakkaus tulee aikanaan koskemaan myös jokaista ihmistä (1. Tim. 2:1).

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Tämän vahvistaa myös sanailmentymien ”Aadamin” tai ”yhden ihmisen” esiintymien lukumääräinen eroavaisuus Paavalin ja muun Uuden testamentin välillä: Paavalilla 12 ja muualla UT:ssa vain 3 kertaa. Eli tekstivolyymeihin suhteutettuna esiintyy Aadam Paavalin kirjeiden sanomassa 12 kertaa useammin kuin muualla Uudessa testamentissa. Ero on näin ollen myös tilastollisesti varsin merkitsevä ja tukee osaltaan vertailevan käsiteparin ”Aadam-Kristus” keskeisyyttä Paavalin sanomassa.

 

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat ..

 

Kaksituhatta vuotta on kulunut Jeesuksen antamasta ns. lähetyskäskystä. Ihmisten määrä maapallolla on tuona aikana kasvanut jo liki kahdeksaan miljardiin, samoin pahuus ja sen valta näyttää sen kuin vaan kasvavan. Jeesus antoi aikanaan lähetyskäskynsä juutalaisille opetuslapsilleen:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)
CLV Mt 28:19 – Mt 28:20
Going, then, disciple all the nations, baptizing them into the name of the Father and of the Son and of the holy spirit, teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Tämä tehtäväksianto puhuu selkeästi ja määrätyssä muodossa maailman kaikkien kansojen tekemisestä Hänen opetuslapsikseen. Kristilliset kirkot ja monet ns. hengelliset liikkeet ovat tunnustautuneet vuosisatojen ajan tämän vaativan tehtävän tekijöiksi. Osa niistä on tosin luopunut lähetyskäskyn kaikenkattavuudesta, mutta moniko kristillinen yhteisö on julkisesti sanoutunut sen ehdottomuudesta irti? Sitähän koko ajan kuitenkin pidetään esillä ikään kuin se olisi voimassa ja koskisi nykyistä kristillistä ”maailmankirkkoa”. Miksi Jumala ei ole antanut viimeisen kahden vuosituhannen aikana valtakirjaa ja resursseja tätä kaikkia maailman kansoja koskevaa opetuslapseuttamista varten? Puhuiko Jeesus vain pehmeitä tämän ehdottoman ja laajavaikutteisen käskynsä antaessaan? Ei varmasti. Ei Hän puhunut missään asiassaan sellaista, mitä Hän ei ole tarkoittanut todesta otettavaksi ja minkä toteuttamista, maaliin saattamista, Hän itse ei ole takaamassa ja varmistamassa. Ei Herra ole tehnyt syntiä eli missannut (eihän Jumala voi tehdä syntiä) tämänkään kokonaisvaltaisen ja koko maailmaa kattavan lähetystehtävän antaessaan.

Ei Hän ole missannut, kyse on vain siitä, ettei se ole Jumalan suunnitelmassa – Suunnitelmien suunnitelmassa – tullut vielä ajankohtaiseksi. Missaukset ovat tapahtuneet muualla. Eihän Jeesus tätä käskyään alun perin antanutkaan kristillisille kirkoille, eihän niitä vielä tuolloin ollut edes olemassa, vaan juutalaisille opetuslapsilleen. Osoite oli selvä ja suoraviivainen. Käsky ja siihen liittyvät lupaukset odottavat aikaansa ja niihin liittyvä Jumalan lupaus tulee täydellisesti toteutumaan, täyttymään Hänen suunnitelmansa tehtäväjaon ja aikataulutuksen mukaisesti.

Em. jakeiden suomalainen käännös on tässä epätarkka. Ensinnäkään jakeissa ei puhuta maailmasta (kreik. kosmos), vaan maailmanajasta (kreik. aion). Toisekseen tässä ei puhuta maailman lopusta vaan tarkemmin maailmanajan päätöksestä, täyttymisestä (kreik. sunteleia). Käsite ”maailman loppu” on alkutekstille täysin vieras ja tässäkin puhutaan tulevasta aikakaudesta ja sen täyttymyksen tilan saavuttamisesta. Esimerkkejä jälleen siitä, että jos kääntäjäkunta ei saa tekstiä mahtumaan ”viralliseen” teologiseen viitekehykseensä, niin väännetään sille yhteiseen teologiseen ymmärrykseen mukautuvampi käännössana – mutta tämänhän täytyy lopulta johtaa vain ristiriitaisiin ja hämmentäviin tulkintoihin.

Jeesus ei antanut käskyään ja lupaustaan tälle pahalle maailmanajalle (Gal. 1:4), vaan seuraavalle, tulevalle maailmanajalle, jonka tulo oli tuohon aikaan lähellä ja johon liittyviä voimia ja merkkejä alkoi ilmetä Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] aikana. Pietari julisti tuolloin evankeliumiaan tulevasta, ”jo huulilla olevasta” Kuningaskunnasta Israelille (Matt. 16:16-19). Juutalaisia opetuslapsia alettiin myös tuolloin varustamaan kaikkien kansojen opetuspaseuttamis-tehtävää varten mm. antamalla heille kyky julistaa evankeliumia eri kansojen kielillä (Apt. 2:6). Tämän jälkeen tuli kuitenkin Jumalan suunnitelmissa PAUSE-vaihe Israelin suhteen ja siirryttiin ns. Siirtymäkauden hallinnon kautta nykyiselle (aiemmin täysin salatulle ja vaietulle) Armon hallintokaudelle, jonka sanoma ja sisältö avautuu Paavalin evankeliumin kautta.

Seuraavat kohdat vahvistavat sen, että Jeesus tarkoittaa lähetyskäskyssään juutalaisia opetuslapsiaan ja tulevaa maailmanaikaa.

Ensinnäkään Jumala ei ole ollut tukemassa lähetyskäskyn kaikenkattavuuden toteuttamista nykyisenä maailmanaikana, niin kuin artikkelin alussa tuli todetuksi. Päin vastoin pahuus saa kasvaa nykyisen maailmanajan loppuun saakka ennen kuin siihen puututaan (Matt. 13:25-30).

Toiseksi Jeesus ennusti pahuuden kehityksen ja sen kasvun täyteen mittaansa nykyisen Pahan maailmankauden loppuun tultaessa (esim. Matt. 13:25-40). Eli maailman kansojen opetuslapseus vaikuttaa vielä tuolloinkin olevan kovin kaukana.

Kolmanneksi Jeesuksen puhuessa tulevasta, toisesta tulemisestaan, jolloin Hän (ennen Kuningaskuntansa perustamista) suorittaa tilinpäätöksen, kaikkia maailman kansoja koskevan oikeuskäsittelyn, Hän toteaa:
Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. (Matt. 25:32-33)
Tämä tilanne kuvaa nykyisen, Pahan maailmanajan päätöstä, jossa Jeesus tulee Kuninkaiden Kuninkaana kaikessa voimassaan pelastamaan kansansa Israelin sen suuresta ahdingosta. Jae osoittaa, miten paljon tuona ajankohtana (joka siis päättää nykyisen maailmankauden) on maailmassa Israeliin vihamielisesti suhtautuvia kansoja, ”vuohi-valtioita”, jotka siis vielä tuolloin ”odottavat” Israelin paimennusta ja Jeesuksen opetuslapsiksi pääsemistä. Maailman kansojen johtajat ja edustajat seisovat tässä tilillä.

Neljänneksi Jeesus puhuu seuraavassa tulevasta, tuhatvuotisen Kuningaskunnan ajasta ja sen aikana julistettavasta Kuningaskunnan evankeliumista kaikkeen maailmaan, minkä jälkeen Jumala saavuttaa tavoitteensa Maan päällä kaikkien kansojen osalta.
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14)
(CLV) Mt 24:14
And |heralded shall be this •evangel of the kingdom in the whole inhabited~ earth iofor a testimony to all the nations, and then the consummation shall be arriving.
Minkä jälkeen saavutetaan täyttymys eli kaikki kansat on tehty Jeesuksen opetuslapsiksi. Käännössanan ”loppu” takaa löytyy alkukielen telos, mikä tarkoittaa täyttymystä, päämäärän saavuttamista.

Viidenneksi Jeesus kehottaa lähetyskäskyssään oppilaitaan kastamaan muiden kansojen ihmiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Juutalaisten apostolit eivät aikanaan kastaneet ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen” nimeen. Vaan kastoivat ”Jeesuksen Kristuksen” nimeen israelilaisia ja ”Herran Jeesuksen” nimeen samarialaisia (Apt. 8:16).
Joten tämä ”Pyhän kolminaisuuden” nimeen tapahtuva kastemenettely kansojen kohdalla (Joka liittyy kiinteästi Jeesuksen lähetyskäskyyn) näyttää vielä odottavan aikaansa.

Kuudenneksi Jeesus lupaa lähetyskäskyssään olla päivittäin myös fyysisesti läsnä ja hallita Israelin ja opetuslastensa kanssa koko tulevan, tuhat vuotta kestävän, Kuningaskunnan ajan (Luuk. 22:30; Ilm. 20:6).

Se, että kristilliset kirkot ja erilaiset kristilliset yhteisöt ovat omineet itselleen Israelille annetut käskyt ja lupaukset tässä kohtaa, ei ole saanut Jumalalta siunausta, ei vaikka paavit ja kaikki maailman piispat olisivat tässä toista mieltä. Miksi Jumala ei ole antanut tähän siunaustaan ja resursseja? Koska lupaukset kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsille on annettu ainoastaan Israelille ja tarkoitettu tulevan Kuningaskunnan ajalle. Eikä Jumala ole tätä valintaansa ja lupaustaan suinkaan mitenkään muuttanut tai kansaansa hylännyt tai sitä kristillisillä kirkoilla korvannut (Room. 11:1-2).

Ja sitten vielä, mitä sanoo UT:n “opetuslapsi” sanaesiintymien tilastollinen vertailu: Israelille suunnattu osuus vs. Kansoille suunnattu osuus.
Paavali ei käytä kirjeissään (so. evankeliumissaan) yhtään kertaa vanhan kreikan mathetes (opetuslapsi, oppilas) termiä. Muualla UT:ssä alkukielen sana “mathetes” esiintyy peräti 271 kertaa, mutta Paavalilla 0 kertaa!
Paavalin välittämä seurakuntamalli on todella erilainen kuin mitä on Israelille suunnattu Kuningaskunnan seurakuntamalli.

Tämän päivän evankeliumin esillä pito on kiteytetty seuraavaan Paavalin julistukseen.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:18-20).

Eli tänään kyse on Sovituksen sanoman, Ristin sanan esillä pitämisestä ja sen tarjonnasta. Mutta on kyse vielä muustakin: Ef. 4:12!

 

 

Suunnitelmien suunnitelma

 

Suunnitellusti tehty toteutus on yleensä parempi kuin pelkän inspiraation vaikutuksesta syntynyt tuotos. Kompleksinen, monitasoinen ja enemmän aikaa vaativa hanke on aina onnistuneempi, kun se toteutetaan alistettuna hallitulle suunnitelmallisuudelle. Projektisuunnitelmat ja niiden toteuttamiseen vaadittava projektityö on ollut ihmisillä käytössä jo useita satoja vuosia. Projektisuunnitelmia sovelletaan tänä päivänä laajemmin kuin koskaan eri toimialojen ja eri tieteenalojen hankkeiden toteuttamisessa. Kukaan ei voi perustellusti kiistää, että eikö projektien suunnitelmallisuus ja niihin liittyvä toteutus- ja johtaminen olisi ehdottomia edellytyksiä niiden onnistumisille, niiden maaliin pääsyille. Ja näinhän myös yleisesti todetaankin: ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.

Jumalan projektisuunnitelma, suunnitelmien suunnitelma, on saattaa Hänen jokainen luotunsa Hänen rakkautensa tuntemiseensa ja sen vaikutuspiiriin. Jumalan suunnitelman päämääränä on saada jokainen ihminen tunnistamaan, että hänen paras paikkansa lopulta on eläminen Hänen yhteydessään. Kun tämä kaikki aikanaan lopulta toteutuu, niin se saa aikaan ennennäkemättömän, valtavan ylistyksen myrskyn kaikkien luotujen taholta; riemun, joka kumpuaa valtavasta, sisäisestä kiitollisuudesta.

ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:11)

Suomalainen käännös on tässä huono ja harhaanjohtava. Sanan tunnustaa takaa löytyy vanhan kreikan eksomologe, mikä tarkoittaa tunnustamista ylistämällä ja suosionosoituksilla, niin kuin suomalainen Novum kommentaarikin asian esittää. Kysymys on tässä vapaaehtoisesta, sydämestä tulevasta palvonnasta ja ylistämisestä! Verbi ei myöskään esiinny alkutekstissä käskymuodossa, vaan ns. tositapa-tila -luokkana ja futuurissa. Ts. ei mistään pakottamisesta, ei mistään väkivaltaisesta alistamisesta, niin kuin yo. käännös antaa helposti ymmärtää ole lainkaan kyse. Oikeammin on:

(CLV) Php 2:11
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Kyse on lopulta – Jumalan suuren suunnitelman saavuttaessa maalinsa, ja siis myös jokaisen ihmisen – kaikkien ihmisten osoittamasta vapaaehtoisesta, kunnioittavasta ja riemukkaasta ylistämisestä Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesuksen Kristuksen kautta se on onnistunut: Hän on Herra!
Tällainen tunnustaminen ei voi olla ulkoista ja pakonomaista, vaan sisältä sydämestä lähtevää, Kristuksen Hengen vaikuttamaa, suosionosoittamista, niin kuin Paavali seuraavasti myös vahvistaa ja tekee meille tiettäväksi.
Sen tähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: “Jeesus olkoon kirottu”, ja ettei kukaan voi sanoa: “Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä. (1. Kor. 12:3)

Yleensäkin projektin voidaan katsoa koostuvan

  • Päämäärästä eli maalista
  • resursseista eli annetuista voimavaroista
  • kokonaisaikataulusta
  • tarkemmasta, viipaloidusta aikataulutuksesta, jossa kuvataan etenemisen vaiheet ja etapit
  • projektihenkilöstöstä
  • projektipäälliköstä
  • projektin omistajasta

Jumalan projektisuunnitelman päämäärä kuvattiin alussa ja se on: että jumala ”tulee kaikeksi kaikissa” (1.Kor. 15:28).

Resursseiksi voidaan ajatella kaikkia niitä puitteita ja siunauksia, joita Jumala osoittaa kunkin talous- eli hallintokautensa mukaisesti.

Kokonaisaikataulu jaetaan ns. maailmankausiin eli aioneihin (kreik. aion), joka on pisin raamatun tuntema ajanjakso. Tänään elämme Pahaa maailmankautta (Gal. 1:4).

Tarkempi vaiheistus tapahtuu hallintokausittain (kreik. oikonomia), joiden päättyessä aina yksi etappi eli välitavoite saavutetaan. Nykyään elämme Jumalan Armon salattua hallintokautta (Ef. 3:2).

Projektihenkilöstön voidaan ajatella koostuvan mm. valituista.

Projektipäällikkönä toimii itse Herra Jeesus Kristus (Room. 11.36).

Projektin omistaja ja toimeksiantaja on taas meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.

Raamatun ilmoitus kattaa kaiken tämän. Kirjoitukset kertovat – suuressa kuvassaan – mitä on alussa ollut ja mitä lopussa tulee olemaan (Ilm. 22:13). Raamattu puhuu monissa kohdin Jumalan suunnitelmasta ja päätöksistä: mitä Hän itsessään on päättänyt toteuttaa. Tänään elämme ns. ”Ihmisen Päivää” (1. Kor. 4:3), jolloin ihmiskunnalle on tarjottu mahdollisuus elää ja toteuttaa omaa elämäänsä ilman, että Jumala siihen ulkopuolelta tai julkisesti puuttuisi. Seuraava maailmanaika on kuitenkin jo ”Herran Päivää” (Ilm. 1:10), koska tuolloin Jumalan oikeudenmukainen hallinto tulee julki ja ihmisten keskelle. Sen jälkeen tulee viimeinen aioni, jota raamattu kutsuu ”Jumalan Päiväksi” ja jonka jouduttamisessa on myös Jumalan ”projektihenkilöstö” mukana.

teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! (2. Piet. 3:12)

Jumala ei ole koskaan ollut ulkopuolinen, passiivinen tarkkailija ihmistä ja luomakuntaansa kohden. Hän ei toimi niin kuten ruletin pyörittäjä, joka käynnistettyään ruletin, katselee ja odottelee mitenhän tässä oikein tulee käymään. Jumala on koko ajan aktiivisesti mukana suuren suunnitelmansa toteuttamisessa, jota toteutusta Hän vääjäämättömästi vie eteenpäin luomiensa, pystyttämiensä maailmakausien (Hepr. 1:2) ja niiden sisältämien hallintokausien kautta – ja rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Eikä Hän tässäkään asiassa “missaa” eikä siis tee syntiä /tästä tarkemmin/!

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen …  Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen. (Jes. 46:10-11)

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä