Mitä oikeastaan ”aina ja iankaikkisesti” tarkoittaa?

 

Mielestäni suurin ns. virallisissa raamatunkäännöksissä oleva käännöskummajainen, joka ilmenee yleisesti sekä suomen- että englanninkielisissä Uusissa testamenteissa on käännös: ”aina ja iankaikkisesti”.
Onko tämä toistuva sanonta sinua itseäsi joskus mietityttänyt?
Onko kysymys jostain mystisestä asiasta, kun sitä ei ole raamatunkäännöksissä tarkemmin avattu?
Miksi tällaista ”hokemaa” pidetään vuosisadasta toiseen  ns. virallisissa käännöksissä esillä?
Miksi?
Tätä on jatkunut kirkkohistorian ajan, eivätkä siihen ole kääntäjät saatikka käännösten tarkastajat välittäneet puuttua.
Kyseessä on kuitenkin taustaltaan Raamatun heprealaistaustainen (maailmankausiin liittyvä) idiomi.

Tällä heprelaistaustaisella idiomilla (joka esiintyy ”aina ja iankaikkisesti” -käännöksen takana alkukielessä) on ollut alun alkujaan merkitys jonkin asian, tilan tai henkilön ylivertaisuuden kuvaamisessa jossain ryhmässä, luokassa tai kokonaisuudessa. Tässä maailmankausien ryhmässä.

Valitettavasti tätä idiomia ei ole välitetty (vai onko edes haluttu välittää?) – sen alkuperäisyyttä arvostaen – yleisiin raamatunkäännöksiin. Tämähän voisi olla kätevä tapa kirkollisille instituutiolle häivyttää ajan ja sen peräkkäisyyden kulku (ja samalla esim. Israelille vielä toteutumattomat lupaukset) virallisista käännöksistä. 😉

 

Tämä (tuleviin maailmanaikoihin liittyvä ilmaus) paljastui myös minulle aikoinaan Konkordanttisen käännöksen kautta, ja avasi samalla myös näkymän Isän Jumalan kaikkivoipaan suunnitelmaan Kristuksessa Jeesuksessa ja sen toteutumiseen tulevien ”iankaikkisuuksien” eli maailmanaikojen (kreik. aion) täyttymyksessä.

”Aina ja iankaikkisesti” -käännös esiintyy UT:ssa aina Isän Jumalan ja Herran Jeesukseen kohdistuvan kunnioituksen ja ylistyksen yhteydessä, esim. /Room_16:25-27/; /Gal_1:4-5/.
”Aina ja iankaikkisesti” -käännös esiintyy UT:ssa aina  pelastetuilta lähtevänä sydämen kiitollisuudella Isää Jumalaa ja Herraa Jeesusta kohtaan. /Kol_3:16-17/
”Aina ja iankaikkisesti” -käännös  liittyy UT:ssa aina tuleviin maailmanaikohin (kreik. aion; ”iankaikkisuuksiin”), jolloin Jumalan valmistama pelastus Kristuksen Jeesuksen kautta alkaa tulla ilmi ja toteutua myös kaikkien ihmisten  ja koko luomakunnan osalle. /Fil_2:9-11/

Inspiroidussa vanhan kreikan alkutekstissä löytyy tuon käännöshimmelin ”aina ja iankaikkisesti” takaa seuraavat ilmaisut.

1)tous aionas ton aionon (UT:ssa 16 kertaa) ja 2)tous aionos ton aionon (UT:ssa yhden kerran)

Ensimmäisessä ilmauksessa on maailmankausien (kreik. aion) monikkomuoto aionas kun taas jälkimmäisessä tekstissä sen yksikkömuoto aionos.

Molempien lauseiden lopussa sama monikko aionion eli aionit tai maailmankaudet, joka viittaa maailmankausien luokkaan tai joukkoon.

Prepositiot tous ja ton  [Strong G3588] ilmaisee genetiivin eli sen, että molemmat sanonnat liittyvät  aioneita koskeviin asioihin eli yleensä tekstissä edellä ilmoitettuun totuuteen;
esim. hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen. (Ef. 3:21)

”aina ja iankaikkisesti” -sanonnassa oleva käännössana, rinnakkaiskonjuktio ”ja” myös puuttuu tässä kohtaa tyystin alkutekstistä; suomenkielen ”ja” vastine on vanhassa kreikassa kai.
Samoin alkukreikan termi aei, mikä tarkoittaa ”aina”, puuttuu em. sanonnasta.

Konkordanttinen menetelmä on tässäkin alkukielelle uskollinen kääntäessään joka kohdassaan johdonmukaisesti suomalaisen Sf38-käännöksen ”aina ja iankaikkisesti” seuraavasti.

1)for the eons of the eons ja 2)of the eon of the eons

eli edellä olevan mukaan suomennan tuon vastaavalla tavalla suomen kielelle:

1)aionien aionien aikana (tulevat maailmanajat)  ja 2)aionien aionin aikana (tuleva maailmanaika);
tai
1)maailmanaikojen maailmanajoiksi (tulevat aionit) ja 2)maailmanaikojen maailmanajaksi (tuleva aioni).

tai ehkä suomenkielellä paremmin ymmärrettäväksi:

1)edessä päin olevien maailmanaikojen aikana ja 2) edessä päin olevan maailmanajan aikana (sen tuhatvuotisen).

 

Käytän tässä maailmankauden rinnalla myös aioni -termiä, koska myös se on suomen kielessä tunnistettavissa /Tästä tarkemmin/.
Näin tulee mielestäni sanonnan merkitys myös ymmärrettäväksi, kun sen liittää sen edellä olevaan asiakokonaisuuteen eli luotujen sydämestä lähtevään kiitollisuuteen tulevina maailmankausina. Näissä kohdin ylistetään siis aina Isän Jumalan kunniaa ja Kristuksen Jeesuksen herrautta, jotka alkavat tulla ilmi eli näkyväksi maailmalle ja maailmankaikkeudelle tulevien maailmanaikojen aikana!

 

”aionien aionien aikna ja aionien aionin aikana” –käännöstapa tuo mielestäni luonteenomaisesti heprealaisen ilmaisun ymmärrettäväksi nykykielelle (niin kuin sekä englannin- että saksankieliset konkordanttiset menetelmät sen myös kääntävät).

Taustalla on siis heprealainen idiomi, jolla suurin ilmaistaan vertaamalla sitä muihin luokkaansa kuuluviin.

Näin esimerkiksi

  • ”kaikkein pyhin” on hepreassa ”pyhien pyhä”, ja ilmaisee sen, että temppelin kaikkein pyhin on temppelin pyhistä tiloista tärkein.
  • ”korkeaveisu” ilmaistaan hepreassa ”laulujen laulu”, joka tarkoittaa suurinta laulujen joukossa.
  • ”aionien aionit” tai ”aionien aioni” tarkoittavat suurimpia aioneita maailmankausien joukossa eli niitä tulevia (nykyista Pahaa mailmankautta seuraavia) aioneita, jolloin Jumalan suunnitelma Kristuksen Jeesuksen kautta tulee näkyvällä ja konkreettisella tavalla toteutumaan. Jälkimmäinen viimeisenä ja suurimpana uuden Maan ja uuden Taivaan aikana.

Sitten on kyllä kohtia, jolloin käännöstyössä on kunnioitettu alkuperäisen ilmauksen merkitystä.

  • ”herrain herra”, jolla tarkoitetaan Kristusta Jeesusta, joka tulevina maailmanaikoina (kreik. aion) on suurin Herra herrojen joukossa
  • ”kuningasten kuningas”, jolla tarkoitetaan Kristusta Jeesusta, jolla on ylin valta maailman kuninkaiden joukossa.

 

Katsotaan joitain noita jakeita seuraavassa niin, että korvataan ”aina ja aiankaikkisesti” -käännösilmaukset johdonmukaisesti ”tulevien maailmanaikojen ajan” -käännöksillä. Mietipä kohdallasi tulevatko jakeet ymmärrettävämmiksi.

hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti tulevan maailmanajan aikana! Amen. (Ef_3:21) – Tämä tapahtuu, kun nykyinen seurakunta on tullut temmatuksi taivaallisiin ja Herran Jeesuksen tuhatvuotinen hallinto Maan päällä toteutuu.

joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä Pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti tulevien maailmanaikojen aikana! Amen
. (Gal. 1:4-5) – viitataan tuleviin maailmankausiin, joihin uskovat ylöstempauksen kautta pelastetaan.

Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta meidän Jumalallemme ja Isällemme kunnia aina ja iankaikkisesti tulevien aionien aikana! Amen. (Fil. 4:19-20) – tässä viitataan uskoville luvattuihin taivaallisiin jako-osuuksiin ja muihin siunauksiin, jotka toteutuvat seurakunnan ylösnousemuksen jälkeen.

 

Aikojen kulku on Raamatussa jaettu kolmeen suureen luokkaan:
Aika ennen aioneita (maailmanaikoja) /1. Kor_2:7/,
Aionit eli maailmanajat, joissa nykyään eletään ns. Pahaa maailmanaikaa /Gal_1:4/; /1. Joh_5:19/. /Näistä tarkemmin/
Aionien jälkeinen aika, ns. täyttymyksen aika, jolloin Jumalan rakkaus Kristuksen Jeesuksen kautta on saavuttanut kaikki /Fil_2:9-11/.


Koko Jumalan ilmoitus – totuuden sana
/Ps_119:160/ – toteutuu aioneiden ja niihin sisältyvien talouskausien (kreik. oikonomia) kautta kohti sitä päämäärää, jonka Hän itse on tahtonsa mukaisesti asettanut /1. Tim_2:4/.
Etenee siis ajallisesti ja vaiheittain eteenpäin.

Raamatun mukaan on menneitä maailmankausia, nykyinen maailmankausi ja tulevia maailmankausia.
Herran Jeesuksen tullessa Messiaana pelastamaan kansansa Israelin suuren ahdingon alta ja tuomitsemaan elävät kansat /Matt_25:31-33/ tapahtuu aionien ketjussa taitekohta ja siirrytään nykyisestä Pahasta maailmanajasta tulevaan (ja myöhemmin tuleviin) parhaisiin maailmanaikoihin; /Tästä tarkemmin/

Näin siis ”aina ja iankaikkisesti” -käännöskummajaisen takaa alkutekstissä löytyy ilmaus, jolla viitataan tuleviin (ei aina oleviin) hyvien maailmankausien ryhmään. Maailmankausiin, joista Raamattu käyttää myös nimitystä Herran päivä /Ilm_1:10/; /Jes_2:12/;/Sak_14:9/ ja Jumalan Päivä /2. Piet_3:12-13/; maailmankausiin jotka seuraavat nykyistä, pahaa Ihmisen Päivää /1. Kor_4:3/.

On kuitenkin erittäin arvokasta tietää, etteivät ne: aionit ole ”ikuisia” menneisyydessä eivätkä ”ikuisia” tulevaisuudessa, vaan niillä on selvät (Jumalan niille määräämät) rajat /Tästä tarkemmin/. Käännöstekele ”aina ja iankaikkisesti” hämmentää ja antaa epämääräisyydessään kuvaa ajattomuudesta; samalla se häivyttää Jumalan – Kirjoituksissa ilmoittamaa – suurta ja aikataulutettua suunnitemaa: sen vaiheita ja sen vääjäämätöntä ja vaiheittaista etenemistä kohti päämäärää /1. Kor_15:20-24/.

 

Eikä Kristuksen herraus ja hallinto ole suinkaan Raamatun mukaan ”ikuista” (”loputonta”), vaan tulevien maailmankausien ajan kestävää, kuitenkin kaikkivaltaista, mutta maailmankausiin rajoittuvaa. Kristuksen hallinto kestää siihen saakka, kunnes vihollisista viimeinen (toinen kuolema) /Ilm_20:11-15/ on kukistettu ja Hän aionien päättyessä luovuttaa vallan takaisin Isälleen saatuaan suuren Tehtävänsä suoritetuksi /1. Kor_15:20-28/.
Ja kun kuolema lopullisesti kukistetaan, niin elämä tietenkin tulee jatkumaan kuolemattomana (myös kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan osalta) tulevien maailmankausien (aionien) jälkeen /Fil_2:9-11/!

 

 

Seurata vai jäljitellä?

 

Jeesuksen eläessä maan päällä ja valitessaan itselleen juutalaisia seuraajia opetuslapsikseen (kreik. mathetes) Hän valitsi heidät käskemällä näiden lähteä siltä paikalta seuraamaan fyysisesti  Häntä. Tämä seuraamisen kehote oli ehdoton ja edellytti heidät välittömästi jättämään työpaikkansa ja perheensä ja lähtemään kulkemaan Hänen perässään.

Ja hän sanoi heille: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”. Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä. (Matt. 4:19-20)

CLV Mt 4:19 – Mt 4:20
And He is saying to them, ”Hither! After Me, and I will be making you fishers of men!”
Now immediately •leaving the nets, they follow Him.

Jeesuksen antama seuraamiskehote ei ollut please-pyyntömuodossa, vaan käskymuodossa (Tänne! minun taakseni) ja vaati välitöntä irtautumista ammatinharjoittamisesta ja lähteä vaeltamaan Hänen perässään. Tavanomaisessa käännöksessä ei käy selkeästi ilmi tämä Jeesuksen ehdoton käsky lähteä siltä istumalta Hänen mukaansa, mutta tämä oli totta tuolloin. Elettiin ns. Jeesuksen ns.  Lihaksitulon hallintokautta, jolloin Hän itse valitsi seuraajansa juutalaisten joukosta. Opetuslasten kohdalla valinta oli yksinomaan Hänen taholtaan ja ne esitettiin sellaisella auktoriteetilla ja valtuudella, ettei siitä voinut kieltäytyä /Joh_15:16/.

Alkukielen sana, joka Jeesuksen fyysisestä seuraamisesta on kirjoitettu, on akoloutheo, jonka Konkordanttinen käännös esittää morfeemi-elementteinä ilmaistuna UN-JOIN-PLACE ja mikä voitaisiin suomentaa seuraamisesta paikasta paikkaan. Seuravasta kohdasta käy hyvin ilmi, miten ehdottomat ja vaativat olivat Jeesuksen käskyt seuraajilleen.

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa (agolouthei) sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”.
(Matt. 8:21-22)

Kun tavanomainen käännös ilmaisee seuraavan Jeesuksen vaatimuksen seuraajilleen:
ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (Matt. 10:38-39)

niin tässä Hän esittää heille, että Hänen seuraamisensa ehdottomana vaatimuksen on valmius kärsiä ristinkuolema kuten Mestarinsakin tulee kerran tekemään. Jälkimmäisessä osassa ei suinkaan alkukielessä puhuta elämän kadottamisesta ja löytämisestä vaan sielun (kreik. psuche) likoon laittamisesta. Elämää tarkoittava sana kreikankielessä on aivan toinen: zoe. Sielun kadottaminen tarkoittaa tässä suostumusta kärsimyksiin ja kuolemaan Herran tähden. Elämää taas tule rakastaa ja kunnioittaa /Joh_14:6/. Näin voivat avainkäsitteet mennä sekaisin virallisissa käännöksissä: onko kyseessä sielusta vai elämästä, ei se niin väliä!

Jeesuksen seuraaminen vaati siis tuolloin – paitsi ammatinharjoituksen ja perheyhteyden jättämistä – niin myös rikkailta konkreettista kaiken omaisuuden myymistä köyhien hyväksi.
Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: ”Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua”. (Mark. 10:21)

 

Helluntain hallinnon aikana (kun Jumalan kuningaskunta oli tuloillaan ja tulevan maailmanajan voimat alkoivat vaikuttaa) saivat Ananias ja Safiira pikaiset kuolemanrangaistukset heidän vilpillisen taloudenhoitonsa takia.
Saivat kuolemantuomion koska eivät antaneet koko rahasummaan, seurakunnan taloudenhoitoon /Tästä tarkemmin/ Tämä tuomiomenettely kuvaa myös Israelin tulevassa tuhatvuotisen maailmanvallan ehdotonta oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden vaatimusta sen hallintotehtävien hoitojen suhteen.

Nykyisen Armon talouskautena taas toimivat toisenlaiset lainalaisuudet kuin tuolloin: ”kolehtit” ja niiden määrät voi itse valita ilman että siitä koituisi seuraamuksia. Eikä tänään hyödytä edes sekään, että  ”vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi”, jos se ei tapahdu Jumalan rakkauden vaikutuksesta (1. Kor. 13:3).

Eikä tuo Jeesuksen valitsema joukko ollut mitenkään teologisesti koulutettua eliittiä, vaan tavallisia eri ammateissa työskenteleviä miehiä.

 

Entäpä, mitkä ovat saman, mutta ylösnousseen, Herran seuraamisen kehotukset tämän päivän kansojen uskoville? Nytpä Hän ei enää olekaan fyysisessä hahmossaan kuljettamassa seuraajiaan pitkin maita ja mantuja. Hän on noussut ylös ja lähettänyt valittuihinsa Pyhän Hengen, jolla Hän on myös sinetöinyt heidät omikseen. Edustajakseen kansojen keskuuteen Hän valitsi Paavalin /Gal_1:1/; /Gal_1:11-12/, häntä kannattaa siis kuunnella.
Alkukielen sana ”seuraamisesta” Paavalilla (siis Kristuksella Jeesuksella) onkin meille  tänään – ei fyysyesti seurata: akoloutheo – vaan mimieomai, mikä tarkoittaa imitoimista tai matkimista tai jäljittelemistä. Tavanomaiset käännökset eivät yleensäkään tee eroa näiden seuraamiskäytäntöjä kuvaavien sanojen välillä, vaan kääntävät molemmat samalla ilmaisulla ”seurata”.

Miten sitten tätä jäljittelemisen seurantakäytäntöä tulisi soveltaa? Mistä siihen voisi saada ohjeita?
Paavalilta, hänen kirjeistään.

Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Koskapa ylösnoussut Herra on ilmestystensä kautta /Apt_26:16/ välittänyt Paavalille paljastuksina meille (tämän päivän uskoville) aivan erityisen evankeliumin, joka sisältää opetuksen lisäksi myös ohjeet kristityn käyttäytymiselle, niin on apostoli samalla kirjannut kirjeisiinsä meille nämä tervehdyttävien ja järkevien sanojen mallin:

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
(2. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear from me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

Siis sanastolla, ilmaisuilla ja opetuksella on meille tärkeä merkitys!

 

Tänään, Jumalan Armon hallintokautena, on valinta uskovien kohdalla tehty jo kauan sitten: ennen ”ikuisia” aikoja /2. Tim_1:9/, ennen kuin ihminen oli syntynyt ja tehnyt hyvää tai pahaa!  Kyse on Jumalan mielisuosion mukaisesta armovalinnasta, joka lahjana tulee valittujen osalle.

Kristuksen seuraaminen ei tarkoita tänään lähteä fyysisesti johonkin suorittamaan ns. opetuslapseuteen liittyviä maailmanlaajuisia tehtäviä: tekemään kaikkia kansoja Hänen opetuslapsikseen, vaan pysymään sillä paikalla, missä oli, kun kutsu kuului:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu
. (1. Kor. 7:20)

Miksi näin? Koska Jumala on jo ennalta valmistellut itse kunkin sille paikalle, johon Hän Kristuksen hengellisessä ruumiissa kuuluu ja jossa hän parhaiten voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omaksi todelliseksi itsekseen ja tulevia tehtäviä varten /1. Kor_12:18-22/.

Minkälaisia sitten nämä Jumalan valitsemat Kristuksen hengellisen organisaation jäsenet sitten ovat?
Erilaisia.
Monesti näkymättömiä.
Paljolti ”teologisesti” oppimattomia.
Paljolti ihan tavallisia ihmisiä.

Tässä kohtaan näyttää Jumalan viisaus toimivat seuraavalla tavalla:
Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, (1. Kor. 1:26-30)

Epätarkat ja tulkintapitoiset (tai pitäisikö sanoa tulkintahakuiset) käännökset eivät siis tuo eroa näiden Herran Jeesuksen esittämien seurantatapojen välillä. Tämä on tuonut historian aikana – ja edelleenkin – hämmennystä ja tulkintaristiriitoja kristillisissä opetuksissa:

Pitääkö tänään koko maailma vallata Jeesukselle vai tyytyä elämään ja toimimaan Kristuksen hengellisen ruumiin jäsenenä sillä paikalla, minkä Hän on osoittanut?
Pitääkö tänään maailman kansat opetuslapseuttaa Jeesukselle, vai jättää tämä tehtävä Israelille ja tulevalle maailmanajalle, minne Jumala on sen tarkoittanut /Tästä tarkemmin/.  Jumalahan kun kuitenkin hoitaa koko pelastusprojektinsa oman aikataulutuksen ja omien valintojensa pohjalta siihen päämäärään, jonka Hän itse on asettanut/1. Kor_15:20-26/.
Mitenhän paljon on tällainen uskonnollisten auktoriteettien, monesti yhdessä poliittisten vallankäyttäjien kanssa, siunaama ”ristiretkeily” saanut kärsimystä aikaan maailman historiassa?
Miten paljon näiden seuraamis -käsitteiden erilaisuuden pimittäminen raamatunkäännöksissä on voinut saada sairautta ja muuta kärsimystä aikaan monien uskovien kohdalla?

Siispä kristittyjen kannattaa jäljitellä Paavalin esimerkkiä hänen kaikessa esikuvallisuudessaan ja opetuksessaan /1. Kor_11:1/; /Fil_3:17/!

sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)

 

p.s.

Tilastollinen tarkastelu vahvistaa myös eron Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä seuraamisen asiassa. Akoloutheo esiintyy muualla UT:ssa 96 kertaa, Paavalilla vain 5 kertaa. Mimieomai esiintyy taas Paavalilla 8 kertaa, muualla UT:ssä vain 3 kertaa. Näin myös sanaesiintymien määrät poikkeavat suhteutetusti tilastollisesti erittäin merkitsevästi toisistaan ja vahvistavat osaltaan seuraamisen merkityksen erilaisuuden kahden evankeliumin (Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin) välillä.

 

 

 

 

Paavalin evankeliumi – voimassa NYT!

 

Mikä ihmeen Paavalin evankeliumi?
Mistä sellainen löytyy ja miksi sen olemassaolosta ei juurikaan puhuta?
Uuden testamentin alkuteksti puhuu kuitenkin aivan nimenomaisesta Paavalin evankeliumista /Gal_2:7/, joka eroaa sisällöltään monessa suhteessa Israelille kohdistetusta ns. Kuningaskunnan evankeliumista, vaikka molempien ytimenä on Jeesus Kristus.

Paavali sai evankeliuminsa suoraan ylösnousseelta Kristukselta /Gal_1:11-12/, eikä siis Jeesuksen seurassa aiemmin vaeltaneilla apostoleilta. Esimerkiksi Pietarilla oli vaikeuksia Paavalin sanoman ymmärtämisessä /2. Piet_3:16/. Paavalin evankeliumissa oli kuitenkin aivan mullistava – ennen kuulumaton – ilmoitus ja hänellä oli täysi työ pitää se puhtaana erilaisilta lisäopeilta (esim. Galatalaiskirje, 1. Korintolaiskirje). Hänen evankeliuminsa kohderyhmänä ovat tänään – ensimmäistä kertaa koko raamatunhistoriassa – kansat (joiden joukossa Israelilla ei tällä hetkellä ole mitään erityisasemaa). Vain hänen evankeliumissaan esiintyy vanhurskautus (syyttömäksi julistaminen) pelkän uskon perusteella! Vain hänen evankeliumissaan tuodaan sovitus koko laajuudessaan esiin! Mitä sitten ns. uskonpuhdistuksessa aikoinaan oikeastaan tapahtui? Ei kai mitään muuta kuin, että reformaattorit  löysivät tuon Paavalin evankeliumin ja sen opetuksen ja toivat sen sisältöä esille!

Paavali sai ylösnousseelta Kristukselta nimityksen ja toimeksiannon /Apt_26:16/.

Hänet erotettiin (eriytettiin) juutalaisten apostolien joukosta kansoja varten (Room. 1:1).

Hänelle uskottiin aivan erityinen ilosanomasanoma kansoille /Gal_2:7/; (1 Tess, 2:4; 1 Tim. 1:11; Tiit. 1:3).

Miksi tämä evankeliumi sitten julkaistiin?

Koska tämä evankeliumi on ollut Jumalassa salattuna maailmanaikojen alusta alkaen odottamassa Hänen julkaisuhetkeään /Ef_3:8-11/.

Ja koska oikea aika tämän evankeliumin julkistamiselle käynnisti Israelin tilapäinen ”hyllytys” (so. vielä meneillään oleva määräaikainen kirouksenaika). Ja juuri tämä Israelin määräaikanen ”sivuunlaitto” on koitunut tämän ajan kristityille rikkaudeksi, koskapa Jumala kokoaa tänä aikana eri kansoista Kristuksen seurakuntaruumiin jäsenistön /Room_11:12/ sen myöhempiä, taivaallisia tehtäviä varten /Fil_3:20-21/.

Paavalin sanoma eroaa olennaisesti sisältönsä, vastaanottajakuntansa ja lupaustensa puolesta siitä evankeliumista eli Kuningaskunnan evankeliumista, joita kaksitoista apostolia julisti juutalaisille. Jälkimmäisillä oli tehtävä Herralta nimenomaan Israelille. He julistivat profeettojen ja Herran Jeesuksen lupaamaa maanpäällistä valtakuntaa (tarkemmin kreik. basileia so. kuningaskuntaa) ja sen toteutumista /Apt_1:3/; (Jaak. 2:5; 2 Piet. 1:11; Ilm. 1:9, 11;5).
Tämä kuningaskunta (ei siis mikään tasavalta) ja sen periaatteet olivat heidän sanomansa elementtejä /Matt_28:18-19/; /Apt_2:38/; (Mark. 1:4; Matt. 3:2, 4:17; Apt. 3:19).
Hän, joka tämän uskossa tuolloin vastaanotti, sai syntien anteeksiannon ja lupauksen tulevan kuningaskunnan (eli tuhatvuotisen, maanpäällisen valtakunnan) kuninkaallisista ja papillisista viroista /1. Piet_2:9/; (Ilm. 1:6, 5:10).
Ei-israelilaiset – siis kansat – oli suljettu näiden lupausten ulkopuolelle. He saattoivat, kun he Jumalaan ja Kristukseen uskoivat, odottaa vaatimattomampaa siunausosuutta kuningaskunnan vieraina ja asukkaina.

Myös Paavali julisti lyhyen aikaa evankeliumia kuningaskunnasta maanmiehilleen ulkomailla samalla kun myös kansoja kutsuttiin uskomaan Kristukseen (Apt. 17:30-31) . Mutta kun juutalaiset niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – hylkäsivät kuningaskunnan evankeliumin , niin samalla he hylkäsivät myös Messiaansa tulemisen /Apt. 28:25-28/ (Apt. 13:45-47).

Tämän (ns. ylimenokauden talouskauden) päättyessä juutalaiset tuomittiin paatumuksen tilaan ja – jo Vanhassa testamentissa moneen kertaan heille luvattu – kuningaskunnan toteutuminen tuli siirretyksi tuntemattoman pitkään tulevaisuuteen /Room_11:25/ . Samoin kahdentoista apostolin evankeliumia juutalaisille lakattiin julistamasta. Kuitenkin tänään on voimassa /2. Tim_3:16-17/.

Nyt astui Paavalin erityinen evankeliumi (60 luvun alusta alkaen) voimaan!
Tämän ilosanoman olemassaolo ja sisältö oli ollut tuohon asti vaiettu salaisuus /Room_16:25-27/; /Ef_3:2-3/.

Nyt uskon kautta Kristuksen vastaanottaneet on määrätty taivaallisia (maapallon ulkopuolisia) tehtäviä varten ja omistamaan taivaalliset siunaukset /Ef_1:3/; /Ef_2:6/. Heidän pelastumisensa, sovituksensa, vanhurskautuksensa ja kirkastumisensa on yksin ylitsevuotavan ja ylivoimaisen armon (Jumalan lahjasuosiollisuuden) hedelmää! Tämän Jumalan armon vaikutuksen ensimmäisenä malliesimerkkinä (kreik. typos) /Fil_3:17/ ja prototyyppinä (kreik. proton) /1. Tim_1:16/ meillä on Paavali /Tästä tarkemmin englanniksi/.
Israelin toivo ja odotus taas liittyy tuleviin maanpäällisiin lupauksiin.

Miksi sitten tätä ilosanomaa ei nykyään juurikaan julisteta?

Tänä päivänä – kun liki 2000 vuotta on kulunut hänen evankeliuminsa julkistamisesta – on maailma täynnä erilaisia, eri opillisin painotuksin suuntautuneita kristillisiä suuntia, joista jokainen uskoo olevansa tulkinnoissaan oikeassa. No, täytyyhän sitä tietenkin asiaansa uskoa. Mutta, mikä tämän on voinut saada aikaan? Miksi ylösnousseen Herran meille kansoille Paavalin kautta antama evankeliumi ja sen voima on päässyt hiipumaan? Eikö Paavali korostanut kirjeissään, että nimenomaan hänet on asetettu kansojen opettajaksi? Onko Jumala määrännyt meille kansoille sellaisen opettajan, jonka opetus on epäselvää, moninaisia tulkintoja vaativaa tai erilaisiin vertauksiin kätkettyä? Eikö hyvä opettaja tunne oppilaitaan ja muodostaa opetuksensa niin, että se on selkeää ja ymmärrettävää ja niin, ettei tulkkeja välissä tarvita? Eikä siinä ole mitään muuta kuin mitä siinä on suoraviivaisella maalaisjärjellä luettavissa /2. Kor_1:13/.

Tätä ei ehkä tarvitse ihmetellä, kun muistaa, miten jo muutaman vuoden kuluttua siitä, kun Paavali julisti evankeliuminsa Galatian seurakunnalle, oli seurakuntaan tullut uusia ”mestareita”, jotka opettivat, että tämä ei aivan  riitä! Tähän ilmoitukseen pitää vielä lisätä jotakin! /Tästä tarkemmin/
Ja näin – harmittomilta vaikuttaneet lisävaatimukset saivatkin aikaan sen, että ilo katosi uskovien elämästä! Galatalaiskirjeen 1. luvussa Paavali moneen kertaan ennustaa näiden  oppien tulon ja julistaa, että ”kun joku julistaa evankeliumia vastoin sitä, minkä te olette saaneet, olkoon kirottu”! Alkukielessä on suomennoksen ”vastoin” takana kreikan sana para, joka tarkoittaa ohessa, rinnalla; Näin Paavalin mukaan hänen evankeliumiinsa rakennetut lisäykset (kuten erilaiset ihmissuoritteiset rituaalit) tuovat kirouksen (siunauksen vastakohdan) niin opettajilleen kuin niille jotka siitä ravinnon saavat: usko horjuu, hämmennystä syntyy ja ilo alkaa hiipua.

Paavali näki tämän toisenlaisen evankeliumin tai ”sekaevankeliumin” leviämisen uhkan (ja koki myös sen toteutumisen jo elinaikanaan) kirjoittaessaan viimeiseen kirjeeseensä jälkisäädöksensä /2. Tim_2:2/.

 

p.s.

Ja näinhän tämä on tähän päivään mennessä todella toteutunut.
Kirkot näyttävät pitävän ”pyhänä” evankeliuminaan nimenomaan Jeesuksesta 2000 vuotta sitten kertovia neljää evankeliumikertomusta. Kertomuksia, joissa Jeesus oli kuitenkin tuolloin lähetetty yksinomaan Israelin kansan ”kadonneiden lammasten” tykö /Matt_15:24/. Mutta samalla ne toissijaistavat tai jopa kieltävät Paavalin ristin evankeliumin merkityksen (sanoma rististähän alkaa vasta Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemisesta) tämän päivän evankeliumina. Kieltävät, vaikka itse ylösnousseen Herra on sen meille välittänyt apostoli Paavalin kautta juuri tämän päivän voimassaolevaksi, pyhäksi ilosanomaksi /Gal_1:11-12/. Tämä tuli vahvistetuksi jälleen kerran, kun esim. luterilainen kirkko häivytti tyystin Paavalin välittämän evankeliumin merkityksen ns. uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuonna /Tästä tarkemmin/.

 

Uudistukaa mielenne hengessä!

 

 

Mennään mielen maisemiin. Inspiroidusta Uuden testamentin alkukielestä löytyy mielelle ilmaisu nous ja sillä tarkoitetaan ajattelun alustaa, ajattelun välinettä. Sana esiintyy Paavalilla merkittävästi useammin kuin muualla Uudessa testamentissa (21/5)! Tämä taas viittaa siihen, että mielen alueen asiat ovat aivan keskeisessä asemassa Jumalan nykyisen Armon talouskauden hallinnossa ja siten kristittyjen elämässä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Vanhan Kreikan nous sisältää myös ajatuksen aistista. Suomen, englannin tai saksan kielen ”mielestä” ei sitä ole aivan helposti pääteltävissä. Kuten ihmisellä on viisi perusaistia (näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaisti), niin mieltä voidaan pitää ”ajatteluaistina”. Saksankielinen konkordanttinen käännös kääntääkin termin kuvaavammalla ilmaisulla Denksinn.

Aistina mieli näyttää kytkeytyvän – toisin kuin ihmisen muut aistit – hengen alueelle.
Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? (Mark. 2:8)
(CLV) Mk 2:8

And straightway •Jesus, recognizing in His spirit that they/ are reasoning~ thus in themselves, is saying to them, ”Why are you reasoning~ these things in your hearts?

Ajattelu kuvaillaan tässä siis myös ihmisen sisäiseksi, sydämessä tapahtuvaksi prosessiksi.

Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa ihmisenä elämisen ristiriitaa: sitä, että vaikka ihmisellä on mielessään (so. hengen alueella) tahto ja pyrkimys hyvään, niin heikko fyysinen puoli panee hanttiin.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Konkordanttinen käännös avaa tähän problematiikkaan lohdutusta, nimittäin tähän jakeeseen on aikanaan tehty codex Sinaiticuksen tarkistuksessa korjaus /Tästä tarkemmin/. Konkordanttisessa käännöksessä on tämä korjaus otettu huomioon.

A wretched man am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
Tämä suomennettuna:
Minä kurja ihminen, mikä kätkee minut tältä kuoleman ruumiilta? Armo!

Eli Paavali antaa huokaavalle kysymykselleen myös suoran vastauksen: Armo! Jumalan armon voima kätkee tänä päivänä kuoleman ruumiin vaikutusta kristityn elämässä. Tämä jumalallinen suosio saa tilaa kristityn elämässä, kun hän ojentautuu tämän tosiasian mukaan: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet (2. Kor. 5:14). Mielen katse on siis hyvä kääntää kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka tänään sitoo Häneen turvaavan ihmisen itseensä Suosiollisuuden hallintonsa mukaisesti Pyhässä Hengessä. Hän vei meidän vanhan ihmisemme mukanaan ristille – tämä on siis tänään totta – Hänessä.

Kaikkinainen uskonnollisuus taas pyrkii ihmisen oman suorittamisen kautta erilaisin hurskailta näkyvin tavoin ja suorituksin pätemään Jumalan edessä, mutta vaikka tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Kun taas keskitytään mielen ja Hengen alueelle, niin siellä tapahtuu, siellä Jumalan armo toimii.

Ensinnäkin meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tässä maailmanajassa tapahtuviin ilmiöihin, vaan fokusoimaan huomiomme Kristuksen mielen mukaiseen kasvuun.

 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room.12:2).

 

Kristuksessa me omistamme Hengen mielen, joka on luonteeltaan taipuvainen rauhaan ja elämään /Room_8:5-6/. Uudistuminen tapahtuu nauttimalla oikeata hengellistä ravintoa, sitä Jumalan armon evankeliumia, jota ylösnoussut Herra meille Paavalin kautta välittää. ”Mieli” on ihmisen hengen tyyssija ja ohjaaja. Uudistumisen tulee alkaa siitä.

 

Kaiken mielenmuutoksen takana on kasvaminen Jumalan hyvyyden tuntemisessa, Jumalan hyvyys johdattelee meitä mielenmuutokseen. (Room. 2:4)

 

Huolet jumittavat mieltä ja saavat jataukset pyörimään kehää niiden ympärillä. Tähän on Jumala kuitenkin luvannut avun. Jumala lupaa varjella mielemme aluetta rauhallaan, kun viemme säännöllisesti kaikki huolemme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Hän lupaa antaa yliluonnollisen rauhansa varjelemaan sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa /Tästä tarkemmin/.

 

Pimeyden henkivallat hyökkäävät ylhäältäpäin (taivaan avaruuksista) kristityn mielen alueelle pyrkien saamaan hänen ajatuksensa pois siitä luottamuksesta, miten hän Kristuksessa jo omistaa: täyden ja pysyvän lunastuksen, vanhurskauden (kelvollisuuden) ja sovinnon Jumalan kanssa. Tässäkin Paavali kehottaa meitä varustautumaan siten, että tuomme mielemme murehtimiset ja epäuskoiset ajatukset Jumalalle tiettäväksi – ja tämäkin kaikella rukouksella ja anomisella. Näin me voimme pysyä vahvoina Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. (Ef. 6:10-18)

 

Mielen aisti, joka hengen alueella toimii ja vaikuttaa, on aivan toisenlainen kuin nämä meidän ”kuoleman ruumiimme” aistit. Fyysiset aistithan meillä vanhetessamme koko ajan heikkenevät. Mielen alueella taas ymmärryksemme saa kasvaa mielen uudistumisen kautta; eikä vain kasvaa, vaan vieläpä nuortua (kreik. ananeoo) /Ef_4:22-24/. Mielen ja Hengen alueen asioihin satsaamalla keräämme samalla pysyvää oppia ja pääomaa tulevaa varten. Mielen alueella kasvaminen tarkoittaa myös Kristuksen rakkauden tuntemisessa kasvamista.

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, (Fil. 1:6)

 

 

 

 

Mitä taivaaseen menolla oikein tarkoitetaan?

 

Mitä Raamattu kertoo ns. taivaaseen menosta?
Mitä Raamattu kertoo ns. taivaaseen pääsystä?
Ketkä sinne menevät ja milloin?
Saavuttaako Kristuksen pelastusteko kuitenkin lopulta kaikki ihmiset?

Oletko koskaan miettinyt näitä asioita? Minkälaisia vastauksia olet saanut näihin kysymyksiin? Oletko tuntenut mielessäsi hämmennystä siitä, miten epäselvästi ja monella eri tavalla em. kysymyksistä opetetaan.

Ensiksi: Raamattu ei tunne heti kuoleman jälkeen tapahtuvaa taivaaseen menoa.

Yleensä pidetään esillä käsitystä, että ihminen kuollessaan lentää taivaaseen, varsinkin kun on kyse Jeesukseen uskovasta.  Mutta tätä tukevaa raamatunkohtaa ei vain löydy, vaikka tämä voi olla hyvinkin ihmiselle mieluista kuulla.
Opetusta, että ihminen kuollessaan pääsee suoraan taivaaseen, ei Raamattu lainkaan tunnista, vaikka kirkolliset instituutiot ja monet uskonnolliset tahot antavat näin ymmärtää. Tämän tyyppinen opetus kuuluu ”ette te suinkaan kuole” -opetussarjaan, joka on tietenkin ihmisen mielen mukaista, mutta on lopulta Vastustajan kylvämä perusvalhe /1. Moos_3:4-5/. Tämän kaltaisen opetuksen voi mielestäni luokitella myös spiritismiksi ja se edustaa luonteeltaan ns. saddukealaisuutta, jotka saddukeukset eivät siis hyväksyneet kuolleista ylösnousemusta ollenkaan /Tästä tarkemmin/.

Eräs jae, jolla tällaista ”kuolemattomuuden” myyttiä pidetään yllä, on kohta, joka harhaanjohtavasti on käännetty ”eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh:11:26), jossa käännössanan ”ikinä” takaa löytyy alkukielen aionion, joka taas viittaa tulevaan Israelille luvattuun, tuhatvuotiseen ja maanpäälliseen Kuningaskuntaan /Tästä tarkemmin/. Tässä Jeesus lupaa juutalaisille opetuslapsilleen ja seuraajilleen tulevan maailmanajan kestävän, kuolemattoman elämän /Matt_19:28/; /Ilm_20:4/.

Raamattu puhuu sen sijaan kuolleista poisnukkuneina. Kuolleet ovat siis nukkuneet pois elävien ihmisten saavuttamattomista, mutta nukkuvat Jumalalle, joka kykenee heidät aikanaan kuolemanunesta herättämään. Kuolleina, jotka odottavat elämään herättämistä ruumiillisen ylösnousemisen kautta. Kuolleina, jotka Jumalassa nukkuvat tiedottomuuden tilassa (hepr. sheol; kreik. hades) ja jotka ruumiillisessa ylösnousemuksessa herätetään uuteen elämään tietoineen, taitoineen, kokemuksineen ja muistoineen.

Toiseksi: Raamattu ilmoittaa ainoastaan ylösnousemuksen jälkeisestä taivaalle menosta.

Sen sijaan Raamattu puhuu ylösnousemuksen jälkeisestä ”taivaaseen” menosta ja tulevien ylösnousemisten jälkeisistä oikeuskäsittelyistä ja pelastumisista.

Ylösnoussut Herra ilmoitti kuitenkin apostoli Paavalille, miten ”taivaaseen meno” tarkkaan ottaen tapahtuu ja mitä Raamattu siis sillä oikeasti tarkoittaa.

Tämä noin vuoteen 50 jKr. saakka peitettynä ollut ”taivaasen menon salaisuus” paljastetaan meille 1. Tessalonikalaiskirjeessä, sen luvussa 4. Tämä ”taivaaseen meno” koskee nykyisen Armon talouskauden seurakunnan jäseniä eli Kristuksen hengellistä ruumista.
Paljastus on tässä:

14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

 

Ensinnäkin apostoli ei puhu (jae 14) kuolleista uskovista jo taivaassa olevina, vaan (vasta) poisnukkuneina.

Tässä siis itse ylösnoussut Herra Jeesus (jae 15) ilmoittaa ja paljastaa apostolinsa kautta meille sen, milloin ja miten nykyisen seurakunnan ylösnousemus tulee tapahtumaan. Ja tämä totuus on kohdistettu vain ja ainoastaan Kristukseen kastetulle seurakunnalle; eikä tätä salaisuutta ole näin kirjaimellisesti Raamatussa aiemmin paljastettu.

Tämä ylösnousemus ajoittuu Herran tulemuksen aikaan (jae15) eli ajankohtaan, joka on vielä edessäpäin.
Koskapa Jeesus on noussut kuolleista ensimmäisenä ja Hänellä yksin on tänään kuolemattomuus /Tästä tarkemmin/, niin tämä ilmoitus koskee kaikkia Hänen Hengellisen ruumiinsa (kuolleita ja tulemuksensa aikana eläviä) jäseniä. Ts. Kaikki (myös Kristuksessa) kuolleet nukkuvat tänään edelleen kuoleman unessa.

Sitten paljastetaan (jae 17), että kun tämä ylösnousemus tapahtuu, niin se tapahtuu yhtä aikaa ja samalla kertaa sekä Kristuksessa kuolleiden ja vielä tuolloin elossa olevien osalta.
”yhdessä heidän kanssaan” on alkukielellä hama sun autois eli suomennettuna: samanaikaisesti heidän joukossaan.

Elävät uskovat tullaan tuolloin muuttamaan silmänräpäyksessä, hetkessä (kreik. en atomo), Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltaisiksi ja viemään pilviin verhoiltuina Herraa vastaan yläilmoihin (jae 17). Tätä ylösnousemuksen salaisuutta Paavali paljastaa  myös 1. Korinttolaiskirjeessään, sen 15. luvussa /1. Kor_15:51-55/.

Mitä tästä on sitten pääteltävissä?

Ainakin se, että koska me, jotka uskomme ja olemme Maan päällä vielä elossa todistaa sen, ettei tuo Kristuksessa kuolleiden ylösnousemus ”taivaaseen” ole voinut vielä tapahtua, koska kaikki uskovat nostetaan kuolleista samanaikaisesti ja yhtenä joukkona. Tästä voidaan päätellä myös toisin päin yhtä pitävästi se, että Kristuksessa kuolleet nukkuvat vielä Jumalassa ja odottavat tätä tulevaa, koko uskovan joukon, ylösnousemusta.

Tässä ylösnousemuksessa kaikki uskovat temmataan taivaalle, Kristusta vastaan ”yläilmoihin”, kreik. eis aera. Tässä näyttääkin olevan tarkemmin kyse ensin taivaalle (lähiavaruuden alueelle) menosta kuin ”taivaaseen menosta”.

Tämä koko seurakunnan samanaikainen ylösnousemus taas tapahtuu ennen tulevaa Vihan aikaa, ennen Jumalan (seitsemänvuotisen) Vihan hallintokauden aikaa /1. Tess_1:10/. Ennen sitä viimeisen vuosiviikon aikaa, joka Danielin mukaan on säädetty vain Israelille. Ei Kristus tietenkään omaa ruumistaan vihaa ja jätä sitä tuon tulevan Vihan ajan alle – eihän kukaan vihaa omaa kehoaan, vaan pyrkii hoitamaan sitä /Ef_5:29/.

Tämä on Jumalan suunnitelma seurakuntansa ylösnousemuksen osalta. Tämä on taivaalle pelastettava joukko. Tätä pelastettavien etujoukkoa (Kristuksen organisaatiota) Herra sitten käyttää oman valtavan pelastustehtävänsä läpiviemiseen kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan osalta /1. Kor_15:20-24/; /Ef_1:22-23/.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä