jolla ainoalla on kuolemattomuus

 

Onko otsakkeen lause totta ja siis voimassa tänä päivänä?
Onko yhdellä ja ainoalla ihmisellä kuolemattomuus tänä päivänä?
Onko ainoastaan yhdellä ja ainoalla ihmisellä kuolemattomuus tänä päivänä?
Jos näin on, niin miten on toisten kuolleiden laita?

Miksi sitten on yleisesti vallalla ajatus, että uskova ihminen kuoltuaan ”lentää taivaaseen”?
Miksi on yleisesti vallalla ajatus, että kuollut siirtyy ”ajasta iäisyyteen”?
Ketä esim. tällainen käännös kuin ”joka minuun uskoo ei ikinä kuole” oikein palvelee?
Löytyykö Raamatusta yhtäkään mainintaa ”kuoleman jälkeisestä elämästä”:
siis siitä, että elämä jatkuu välittömästi ihmisen kuoleman jälkeen?
En ole ainakaan minä ole löytänyt.

 

Apostoli Paavali kuitenkin opettaa otsakkeen mukaisesti 60-luvulla, kun on kulunut noin 30 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ”taivaaseen astumisesta”. Näin Paavali toteaa ajankohtana, jolloin monet veljet olivat jo nukkuneet pois /1. Kor_15:6-8/ eli kuolleet.


  1. jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
    16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä – hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen
    . (1. Tim. 6:15-16)

 

Kansojen apostoli opettaa tässä opetustestamentissaan selkeästi, että vain yksi ihminen oli saavuttanut tuolloin kuolemattoman elämän ja että Hän on ylösnoussut ja kirkastettu Kristus Jeesus.

Kuolemattomuus ihmisen kohdalla toteutuu aina ruumiillisessa ylösnousemuksessa.

Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla kuoleman valta tulee poistumaan samalla tulevalla hetkellä, kun Hän muuttaa ja tempaa elävät ja kuoleman unessa nukkuvat jäsenensä yhtäaikaisesti ”yläilmoihin”. Kristuksen ruumiin jäsenten (uskovien) ylösnousemus kuoleman unesta tapahtuu siis tulevaisuudessa ja yhtäaikaisesti tuolloin elossa olevien uskovien kanssa – eikä tipottain niin, että uskova kuoltuaan heti ”lentää taivaaseen”.

Alla oleva Paavalin opetus kuvaa täsmällisesti sen mitä ”taivaaseen pääsyllä” oikeasti Raamatussa tarkoitetaan (ao. kohtaa kannattaa mutustella!):

  1. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
    14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
    15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
    16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin
    ; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
    (1. Tess_4:13-17)

Suomenkielinen käännös on jakeen 17 osalta epätarkka kääntäessään ”yhdessä heidän (poisnukkuneiden) kanssaan” jättäessään kääntämättä kreikan sanan hama, mikä tarkoittaa samanaikaisesti! Alkukielellä tässä kohtaa lukee hama sun autois, mikä tarkoittaa samanaikaisesti yhdessä heidän kanssaan.
Niin kuin Konkordanttinen menetelmä jakeen kääntää:
Thereupon we, the living who are surviving, shall at the same time be snatched away together with them in clouds, ioto meet the Lord in the air. And thus shall we always be together with the Lord.

Paavali vielä vahvistaa ja tarkentaa tämän totuuden noin 53 jKr. kirjoittamassaan kirjeessä korinttolaisille:

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
(1. Kor. 15:51-52)

”yhtäkkiä” (kreik. en atomo) ja ”silmänräpäyksessä” (kreik. en ripe ophthalmou), siis pienimmässä jakamattomassa aikayksikössä kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet (kuolleet ja elävät) herätetään ja muutetaan Kristuksen ruumiin kaltaisiksi ja temmataan yhtenäisenä joukkona Herraa vastaan lähiavaruuden alueelle.

Ja tämä koko seurakunnan yhtäaikainen ylösotto tapahtuu heti, kun sen viimeinen valittu tulee liitetyksi sisään Kristuksen ruumiin jäseneksi /Room_11:25/.

 

Vastustajan (hepr. Satan; kreik. Diabolos) päästrategiat Jumalan sanan totuuden korvaaminen valheillaan ovat nämä kaksi pääteemaa, joita se on vuosisatojen ja -tuhansien saanut viedä eteen päin:

  • ihmisen kuolemattomuuden valhe ja
  • ihmisen Jumalan vertaisuuden valhe /1. Moos_3:4-5/

Koskapa Saatana ajattelee sitä ”mikä ihmisten on, eikä sitä mikä Jumalan on”, niin sillä on ollut hyvä maaperä ujuttaa kuolemattomuuden valhettaan myös itseriittoisten ihmisten rakentamiin kirkkolaitoksiin ja niiden ”virallisiin” opetuksiin. Yleisiin raamatunkäännöksiin on pitkin aikaa ujutettu sanoja, jotka eivät vastaa niiden alkuperäisiä merkityksiä. Nämä ovat saaneet myös monet uskovat ottamaan kirkkojen tarjoamat tunnustuskirjat, sakramentit ja liturgiat tasavertaisina pelastusvälineinä Paavalin tarjoaman evankeliumin rinnalle. Ja niinpä se on saanut (ja edelleen saa) uskovissa aikaan hämmennystä, epävarmuutta ja ilottomuutta niin kuin kävi aikoinaan myös Galatian seurakunnalle /Tästä tarkemmin/.

Lihallisen ihmisen kuvitelma ja valhe Jumalan kaltaisuudestaan on taas johtanut kristillisten valtakirkkoja asettumaan Kirjoitusten yläpuolelle ja määrittelemään itse se evankeliumi, mitä ne haluavat ihmisille tarjota. Niinpä se on pyhittänyt (erottanut) Jeesuksen maanpäällisen (yksin Israelin kansan keskuudessa) tapahtuneen toiminnan siksi pyhäksi evankeliumisi, mitä se pitkin kirkkovuotta toistaa ”oikeana” evankeliumina. Matteuksen 25 luvun elävien kansojen oikeudenkäynnin se on tulkinnut ylivertaisuudessaan ”Viimeiseksi tuomioksi”; vaikka oikeasti vasta tuon kansojen tilinpäätöksen jälkeen Kristus tulee alkamaan hallita Maan päällä Israelin kautta kaikkia kansoja. ”Viimeisen tuomion” valhe antaa samoin maailman kirkoille ”oikeuden” unohtaa koko Israel ja siihen liittyvät maanpäälliset lupaukset ja keskittyä poliittisten valtajärjestelmien avulla rakentamaan maailmanrauhaa ilman Luojaa ja Jumalaa.

Nykyisellä Pahalla maailmanajalla /Gal_1:4/; /1. Joh_5:19/ se on saanut (ja edelleen saa) ihmisen mielen mukaisilla valheillaan /Tästä tarkemmin/ ihmiskunnan ja uskonnolliset kirkkolaitokset niin valtaansa, että totuutta ja kaiken Luojaa ja Jumalaa haetaan muualta kuin alkuperäisen Raamatun ilmoituksen sanan kautta.

Yksi ainoa on hankkinut ensimmäisenä kuolemattomuuden, ja samalla ensimmäisen erävoiton Saatanasta /Apt_2:24/. Yhdelle ainoalle on Isä Jumala antanut valtuuden herättää kaikki kuoleman unessa nukkuvat /Ilm_1:18/.

 

p.s.

Itse asiassa ilmaisu ”taivaaseen pääseminen” perustuu em. Tessalonikalaiskirjeen kohtaan. Se on siinä mielessä kuitenkin eri asia kuin kaikkien pelastuminen: kaikkien eläväksi tekeminen /1. Kor_15:20-26/, nimittäin siksi, että se koskee – Paavalille paljastetun ylösnousemuksen salaisuuden mukaan – vain nykyisen Armon talouskauden valittuja. Israelille taivas ja taivaalliset on varsin vieras käsite: he odottavat maanpäällistä Luvattua maata. Eikä Jeesus alkanut Nikodeemuksen kanssa millekään, koska hän ei Israelin opettajana edes näyttänyt ymmärtävän minkä kansallisen uudelleen syntymisen Israel tulee tarvitsemaan päästääkseen sisälle heille luvattuun maanpäälliseen Kuningaskuntaan /Joh_3:10-12/. Taivaallinen, maapallon ulkopuolinen,  lupaus koskee ainoastaan Kristuksen ruumiin jäseniä /Fil_3:20-21/.

 

 

Jätä kommentti

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä