Traditiota vai inspiraatiota?

 

Traditio eli perimätiedot ja -tavat elävät vahvasti uskonnon harjoittamisessa. Ovat tehneet sitä koko ihmiskunnan historian ajan. Eikä kristillisen uskon ympärille vuosisatojen aikana rakennetut perinteet, tavat ja rituaalit ole missään nimessä näistä vapaita. Puhutaan ns. kristillisistä traditioista. Oletko joutunut pohtimaan näitä asioita? Miten kulttuurit, perinteet ilmenevät ns. julkisissa tai ”virallisissa” jumalanpalvelusmenoissa, ”oikeissa” opeissa ja uskonnonharjoitustavoissa? Itse olen pohtinut tätä usein. Pohtinut myös sitä, miten tällaiset traditiot voivat ottaa uskovien mielissä ja kielissä sijaa siitä, mitä alun perin on meille kirjoitettu; sitä, miten perinteet ja perimätiedot voivat toimia suoranaisina pidäkkeinä uusien asioiden oppimiselle.

Inspiroitu, Jumalan Hengen vaikuttama, ihmiselle (Jumalan itsensä valitsemilla alkukielillä) annettu Kirjoitus on kuitenkin inhimillisistä traditioista vapaa. Siinä Jumalan Henki tulee eläväksi ja sen kautta Jumalan voima ja Kristuksen rakkaus tulee todellisuudeksi ihmisen mielen alueella ja koko hänen elämässään.

Jeesus moitti aikanaan Israelin uskonnollista johtoa siitä, että he olivat aikojen kuluessa rakentaneet valtavan temppelipalvontajärjestelmän lukuisine sääntöineen. Nämä papit ja teologit pitivät yllä uskonnollista valtaa Israelissa ja antoivat tavalliselle kansalle kuvan Jumalan edustajistosta Maan päällä. Oikeastaan Jeesus arvosteli hyvin ankarasti kaikkea sellaista tekopyhyyttä, joka viestitti tavalliselle kansalle heidän erinomaisuudestaan Jumalan pyhinä palvelijoina.

He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. (Matt. 23:4-5)

Uskontoon liittyy aina traditioita. Uskontoon liittyy aina hierarkioita ja arvojärjestyksiä. Uskontoon liittyy aina vallankäyttöä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan uskonnolla tarkoitetaan oppijärjestelmää, joka ilmenee erilaisina tapoina ja palvontamenoina. Palvonnan kohde on yleensä Jumala, jumaluus tai jumalat, joita yritetään lepyttää ja joiden edessä pyritään saavuttamaan kelpoisuutta.

Jeesus oli aikanaan hyvin jyrkkä silloista Israelin valtauskontoa ja sen edustajia kohtaan. Hän antoi sille täystuomion. Eikä Hän kelpuuttanut yhtäkään noista teologeista kahdentoista valitsemansa (ydin)opetuslastensa joukkoon. Ei. Vaan sinne Hän valitsi erilaisia tavallisia, ”oppimattomia” ja itsessään heikkoja ihmisiä. Näin Jeesus ruoski Israelin uskonnollista johtoa.

turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.” Ja hän sanoi heille: “Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne. Sillä Mooses on sanonut: ‘Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ‘Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman’. Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: ‘Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban’ – se on uhrilahja – ja niin te ette enää salli hänen antaa mitään avustusta isälleen tai äidilleen.
Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.
(Mark. 7:8-13)

Tässähän on kyse aivan samoista ihmisten itsesäätämistä jumalanpalvelusmenoista kuin mistä Paavalikin meitä varoittaa.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2.23)

Näin pidetään totuutta – mikä siis tänään löytyy ainoastaan Kristuksessa – vääryyden (=valetiedon) vallassa. Isot kirkolliset instituutiot ja kaikki ns. maailmanuskonnot ovat betonoineet omat ”oikeat” oppinsa, joiden loukkaamattomuutta niiden johtajat mustasukkaisesti vartioivat. Näin ne ”pitävät totuutta vääryytensä vallassa” (Room. 1:18) ja altistavat itsensä lopulta Jumalan vihan alle. Näinhän oli myös Jeesuksen aikana: avaintiedot totuudesta peitettiin papiston laatimilla opeilla ja säädöksillä.

Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.” (Luuk. 11:52).
(CLV) Lk 11:52
Woe to you •who are learned in the law! tfor you take away the key of knowledge—you syourselves do not enter, and •those who are entering~ you prevent.”

Uskonnolliset traditiot ovat myös ihmismielen mukaisia – toisin kuin meille osoitettu Paavalin evankeliumi (Gal. 1:11). Ne ovat ihmisten laatimia tapoja ja sääntöjä. Perimätavat liitettyinä uskonnonharjoitukseen näyttävät ihmisestä luonnostaan hyviltä, arvokkailta ja myös siltä, että Jumalakin voisi niitä arvostaa. Tämä on ihmiselle toki sallittua, mutta jos siitä tulee hänelle vallitseva tapa harjoittaa uskonnollisuutta, niin siinä sisäinen kasvu Kristuksessa jää väistämättä toisarvoiseksi. Vaikka tällainen kulttuurikristillisyys onkin minulle luvallista, niin en saa antaa sen muodostua hallitsevaksi Jumala-suhteessani. Uskovan kannalta uskonnolliseen kulttuurikristillisyyteen sitoutuminen voi muodostua kavalaksi ansaksi, koska se näyttää hyvältä ja jumaliselta, vaatii myös inhimillisiä ponnisteluita ja näyttää usein maailman silmissä kauniilta ja hyväksyttävältä. Maailmalle se voi olla ihan ok-asia silloin, kun se vie eteenpäin ja vahvistaa kristillisiä arvoja ja tukee yhteiskunnallisesti sen sosiaalista hyvinvointia. Maailmalle se voi antaa välineitä ikään kuin hapuilla Jumalaa kohti.

Paavali sisällyttää uskonnolliset traditiot maailman alkeisvoimiin ja varottaa niiden viekkaista ja taidokkaista houkutuksista, jotka voivat saada uskovan kääntämään katsettaan pois Kristuksesta.
Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. (Kol. 2:8)
(CLV) Col 2:8
Beware that no aone shall be •despoiling you through •philosophy and empty seduction, in accord with •human •tradition, in accord with the elements of the world, and not in accord with Christ,

Vilpitön uskova pitäytyy kuitenkin vain siihen, mikä on kirjoitettu. Meitä koskeva inspiroitu Jumalan ilosanoma löytyy tänään kansojen apostolin välittämästä Armon evankeliumista, Ristin sanasta. Tässä ja vain tässä ilmestyy Kristuksen Hengen vaikutuksesta myös Jumalan voima ihmisen elämään; eikä vain voima, vaan myös Jumalan rakkaus ja tervehdyttävä ymmärrys (2. Tim. 1:7). Berean juutalaiset antavat meille tästä hyvän esimerkin.

Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. (Apt. 17:11)
(CLV) Ac 17:11
Now these were more noble than •those in Thessalonica, whoa receive~ the word with eall eagerness, examining the scriptures day acby day, to see if these |have it thus.

Käännössanojen ”jalo” tai ”noble” takaa löytyy alkukielen eugenes, minkä Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi WELL-BECOME. Termi esiintyy UT:ssa ainoastaan kolme kertaa; muut kohdat ovat Luuk. 19:12 ja 1. Kor. 1:26. Eli tätä siunaavaa viisautta näyttää olevan ammennettavissa säännöllisellä Kirjoitusten tutkistelulla!
Eikä pitäytyä pelkästään yleisiin kristillisiin opetuksiin ja saarnoihin, koska niissä usein on häivytettyinä sellaisia tiedon avaimia, jotka avaavat Kristuksen Hengelle tilaa ihmisessä.
Myös uskosta osaton, Jumalan luoma, ihminen voi kuitenkin mielestäni hapuillen lähestyä Luojaansa näidenkin opetusten kautta; saada kokea aavistusta siitä Jumalan kaikkivoivasta rakkaudesta, joka kerran tulee myös hänenkin osakseen.

Mutta kristityn ”jalous”, kreik. eugenes ilmenee siinä, että hän säännöllisesti tutkii sitä, mitä inspiroidut Kirjoitukset hänelle tarjoavat. Tämä asenne vaikuttaa uskovassa ”jalostumista” tai niin kuin alkutekstin termin jäsentäminen WELL-BECOME tuo ilmi: tervehdyttävästi tulla (Kristuksen) kaltaisuuteen.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä