”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.
Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka Raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä tämän sanavastine on olam.
Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim. /1. Kor_2:7/ ; /2. Tim_1:9/ ; niillä on myös loppu ( /Hepr_9:26; /1. Kor_10:11/ ; /Matt_24:3/). Siis rajoitettu kesto!
Jumala on tehnyt nämä aionit /Hepr_1:2/ ja asettanut ne /Hepr_11:3/, jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa /Ef_3:8-11/. Raamatussa on tunnistettavissa kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää ”Täksi pahaksi maailmanajaksi” /Gal_1:4/. Viimenen ainoni on nimeltään ”Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti ”laulujen laulu” tai Kaikkein pyhin on sanatarkasti ”pyhien pyhä”). Tämä on yleensä käännetty joko ”aina ja ianlaikkisesti” tai ”iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.
Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) kautta. Tämän asian oivaltuminen ja juurtuminen minulle sisäiseksi todellisuudeksi tapahtui noin 50 vuotta sitten ja sai niin sanotusti Ison Kuvan palaset loksahtamaan paikoilleen, joissa ne ovat sitten myös pysyneet. Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.
Myös Wikipedia (niin kuin tämä päivän tiede yleensäkin) määrittää ajan, ja sen lineaarisen, peräkkäisen jatkuvuuden, seuraavasti:
Aika on olemassaolon ja tapahtuminen jatkuvaa, ilmeisen peruuttamatonta, etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta.
—
Vaikka näillä maailmanajoilla (”ikuisuuksilla”) on Raamatunmukaan selkeät rajat: alkukohdat ja loppupisteet, niin miksi ne on ikään kuin häivytetty virallisista raamatunkäännöksistä?
Syitä voi olla moniakin.
Ainakin yksi syy nousee minulla ylitse muiden: niillä on kyetty hyvin häivyttämään Jumalan aikataulutettu suunnitelma, jonka aikaraamit juuri muodostuvat peräkkäisistä maailmanajoista ja niihin sisältyvien talouskausta. Ja kun ajasta on saatu hankkiuduttua eroon, niin voidaan samalla ”unohtaa” kaikki vielä Raamattuun kirjatut täyttymättömät (siis ajallisesti edessä päin olevat) lupaukset. Voidaan unhotaa Israelille annetut lupaukset, joista suurin osa on vielä toteumatta. Voidaan unohtaa useat (eriaikaiset ja vielä edessä päin olevat) Raamatun ennustamat Kristuksen johtamat oikeuskäsittelyt ja sumputtaa ne epämääräiseksi ”Viimeiseksi tuomioksi”. Voidaan unohtaa useat Raamatun ilmoittamat edessäpäin olevat ruumiilliset ylösnousemukset, koska eihän sellaisia enää tarvita, jos ihmiset lentävät kuollessaan suoraan ”taivaaseen”.
Eikö nämä kaikki edellä olevat ole juuri niitä asioita, joita kristilliset kirkot ovat pitäneet ja edelleen pitävät esillä saarnoissaan, opetuksissaan tai vaikenemisissaan?
Eikö näillä ”opetuksilla” kirkot auktoriteetillään ja vallallaan ole ottanut itselleen ”hengellisen Israelin” aseman ja näin hylänneet Israelille annetut raamatulliset lupaukset hölynpölynä?
Eivätkö kirkot juuri tällaisella korvausteologisella asenteellaan ja opetuksellaan juuri liittoudu maailman valtaapitävien poliittisten järjestelmien kanssa pyrkiessään aikaansaamaan maailmarauhaa ilman Israelin Messiasta?
Ja näin mielestäni voidaan tänään puhua kristillisten kirkkojen kohdalla – ei kristinuskosta – vaan kristinuskonnosta. Uskonnothan ja niitä hallinnoivat uskonnolliset auktoriteetithän eivä loppujen lopuksi vaadi mitään muuta kuin heidän oppinsa sokeaa palvontaa. Ymmärryksen voi huoletta jättää narikkaan ja luottaa näihin ihmisten rakentamiin uskomusjärjestelmiin.
—
Mutta usko Kristukseen on (Raamatun mukaan) yksin Pyhän Hengen vaikuttama lahja, jonka synnyttää meille annettu Paavalin evankeliumi: Sana rististä, jonka kautta Jumalan voima tulee myös todellisuudeksi kristityn elämässä.
Konkordanttinen menetelmä, konkordanttinen käännös ja siihen liittyvä kirjallisuus on kirkollisille instituutioille ja niiden edustajille tietenkin vastenmielistä, koska se antaa kristitylle välineet itse suoraan porautua inspiroituun alkutekstiin ja tunnistamaan sieltä (myös oman ymmärryksensä tasolla) sanojen esiintymisiä ja merkityksiä. Tämän antipatian olen saanut itsekin monta kertaa niiden taholta kokea.
Ja tämä ”iankaikkisuus-ikuisuus” -himmelikäsitteen avautuminen terveen sanan -mallin mukaiseksi /Tästä tarkemmin/ voi tuoda myös melkoisen avartumisen kristityn totuuden Evankeliumin ymmärtämisen alueella!
