maailmanaika

Efesolaiskirje – luku 2:1-9

kirjoittaja

 

2:1. (Ja Jumala on eläviksi tehnyt) teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin;

CLV Eph 2:1 – Eph 2:4
1  And you, being dead to your •offenses and •sins,
2  in which once you -walked, in accord with the eon of this •world, in accord with the chief of the jurisdiction of the air, the spirit now •operating in the sons of •stubbornness
3  (among whom we/ also all behaved ourselves once in the lusts of our •flesh, doing the =will of the flesh and of the =comprehension, and were, in our nature, children of indignation, +even as the rest),

Alkutekstissä ei esiinny suluissa olevaa kohtaa.
”Teidät, jotka olette kuolleet loukkauksiinne ja synteihinne”; alkukieli käyttää tässä preesens-aikamuotoa ontas, eikä mennyttä aikamuotoa, kuten suomalainen käännös esittää. Paavali tarkoittaa tässä uskovien nykyistä asemaa Kristuksessa: ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” (Room. 6:5). ”Kristuksessa” saamme Pyhässä Hengessä periä eli lukea Hänen uhrikuolemansa – meidän loukkausten ja syntien tähden – omaksemme tosiasiana.
Silloin kun olimme ennen (jae 2) Kristuksen ”ulkopuolella”, niin olimme samassa asemassa kuin muutkin uskomattomat ihmiset: ilmavallan hallitsijan avoimessa vaikutuspiirissä.

Niin kaikki on lopultakin Jumalasta: Jumala on tehnyt. Hän on pelastanut meidät nykyisestä Pahasta maailmanajasta – ei meidän valintojemme tai saavutustemme mukaan – vaan ”oman tahtonsa päättämän mukaan”. Näin on, vaikka luulemmepa sitten itsestämme miten paljon tahansa, sillä ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään”. Ei yhden yhtäkään. Ja lahjana saavat pelastuksen.

—

2:4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
(CLV) Eph 2:4
yet •God, being rich in mercy, because of His vast •love with which He loves us

Jumalan suuri rakkaus ei rajoitu vain menneeseen Poikansa uhriin, vaan Hän rakastaa (kreik. agapen). Teonsana on tässä preesens-muodossa, eikä menneessä, kerran tapahtuneessa perfektissä. Hän tahtoo meidän parastamme joka hetki elämässämme. Jumala on itsessään Rakkaus! Rakkaus on Jumala! Jumalan käsittämättömän suuri rakkaus alkoi toteutua meitä kohtaan jo kauan sitten, jo silloin kun olimme Hänen ”suunnittelupöydällään”. Jumalan rakkaus on joka hetki aktiivista Hänen lapsensa kestorakastamista! ”Niin Jumala rakasti/rakastaa (aoristi) maailmaa, että antoi/antaa (aoristi) ainosyntyisen Poikansa..”

—

Sitten Paavali siirtyy puhumaan pelastumisemme ulottuvuuksista, armon vaikutuksista.
Hän esittää sen tässä (jakeissa 5 ja 6) kolmesta eri näkökulmasta.
Kaikissa kohdin on kyse pelastumisesta Kristuksessa.
Kaikissa kohdin on kysymyksessä pelastumisessa ”yhdessä Hänen kanssaan”.

Kaikissa kohdin ei ole kyse vain uskon elämä alkamisesta vaan sen kehittymisessä läpi ihmisen elämän.
Kaikissa kohdin on kyse elämisestä Armon toiminta-alueella, Jumalan Armon hallintokauden lainalaisuuksien alaisuudessa.
Kaikissa näissä kohdin on kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

2:5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, 1)eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut –
(CLV) Eph 2:5
(we also being dead to the offenses and the lusts), vivifies us together in •Christ (in grace are you °saved~!)

Ensinnäkin.
Perinteinen käännös käyttää mennyttä aikamuotoa ”on tehnyt eläviksi”, vaikka alkukieli puhuu myös ajankohtaisesta, prosessinomaisesta (Hengen yhteyden kautta tapahtuvasta) yhdessä-elävöittämisestä Kristuksen kanssa. Verbin ”yhdessä-elävöittää” takaa löytyy alkutekstissä ilmaisu sune zoopoiezen, mikä aoristi-muotoisena tarkoittaa myös voimassaolevaa (faktiivista) tapahtumista. Konkordanttinen menetelmä jakaa em. ilmaisun morfeemeiksi [He-makeS-TOGETHER-LIVE] eli jotenkin ”Hän-tekee-yhteydessään-eläväksi”.
Paavali tarkoittaa tässä sitä, miten Kristuksen elämä (Jumalan antamana kasvuna) toteutuu uskovan kohdalla hänen koko elämänsä aikana. Näin Jumala tänään vaikuttaa Armonsa toiminta-alueella omissaan kasvua, kasvua Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Jumala elävöittää meitä Kristuksessa, ”Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä” (Joh. 5:26)

—


2:6. ja yhdessä hänen kanssaan 2)herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan 3)asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
(CLV) Eph 2:6
and rouses us together and seats us together among the celestials, in Christ Jesus,

Toiseksi.
Isä Jumala on samalla herättänyt (kreik. sunEgeiren; [HE-TOGETHER-ROUSES]) meidät yhdessä Hänen kanssaan. Tässä ei puhuta ylösnousemuksesta, koska se on aina ruumiillista, vaan hengen ja mielen alueella tapahtuneesta heräämisestä. Heräämisestä Kristuksen todellisuuden tietoisuuteen. Tässä on kysymys Jumalan Hengen kautta lahjana tulevasta, yliluonnollisesta ”uskon aistista” tai uskon armolahjasta / tästä tarkemmin /. Tämä mielen aisti puuttuu taas ihmiseltä, joka ei ole Kristuksessa. Kristitty elää Jumalassa ikään kuin kuolemanunesta  Jumalan läsnäolon todellisuuteen herätettynä ja näin Kristus saattaa häntä valollaan ohjata (Ef. 5:14).

Kolmanneksi,
Isä Jumala on nyt meidät yhdessä Kristuksen kanssa asettanut (kreik. sunekathisen) taivaallisiin; siis sinne, missä Kristus tällä hetkellä myös fyysisesti on. Tämä on kirjaimellisesti totta Pyhässä Hengessä, jonka tehtävänä on kirkastaa Kristuksen rakkautta meitä kohtaan. Tämä kolmaskin verbi on alkutekstissä ns. aoristi-muodossa ja Konkordanttinen menetelmä kääntääkin siten sen preesenssissä. Tämä on Jumalan lapsen pyhä, vanhurskas ja horjumaton asema ja kasvupaikka tänään Hengessä. Keho, ruumis saa vielä odottaa lunastustaan – meidän henkemme lunastus taas on vankkumatonta totta joka hetki Kristuksessa!

—


2:7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –
2:9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

CLV Eph 2:4 – Eph 2:9
4  yet •God, being rich in mercy, because of His vast •love with which He loves us
5  (we also being dead to the offenses and the lusts), vivifies us together in •Christ (in grace are you °saved~!)
6  and rouses us together and seats us together among the celestials, in Christ Jesus,
7  that, in the oncoming~ •eons, He should be displaying~ the |transcendent riches of His •grace in His kindness onto us in Christ Jesus.
8  For in •grace, through faith, are you °saved~, and this is not out of you; it is God’s •approach present,
9  not o of works, lest anyone should be boasting~.

Kaikki se, mitä uskovalle on tähän mennessä tapahtunut, valmistaa meitä (Ylösnousemuksemme jälkeisiin) valtaviin siunauksiin tulevina maailmanaikoina (kreik. en tois aiOsin tois eperchomenois). Se on jotain sellaista Jumalan hyvyyden ja rakkauden kokemista, mitä nyt on vaikea kuvata ja ehkä kuvitellakaan. Noita (tulevien maailmanaikojen) universaaleja, ylimaallisia siunauksia ja tehtäviä varten meitä täällä juuri valmistellaan!

Lopultakin pelastumisemme tänään tapahtuu 100-prosenttisesti armosta uskon kautta. Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma. Tänään elämme uskossa, emmekä näkemisessä tai havaitsemisessa. Israelille annettiin/annetaan myös ihmeitä ja merkkejä, mutta se on heidän kansallinen tiensä. Pelastumisemme perustuu Jumalan itsensä omassa mielessään tekemään päätökseen /Ef_1:10-11/. Jumalan armo eli suosiollisuus eli etuoikeutettu rakkaus tarkoittaa juuri tätä. Pelastuminen – uskon lahjan saamisen kautta – vie ihmisen Jumalan armon toiminta-alueelle. Kaikki kristityn elämä ja kasvu Kristuksessa tapahtuu tällä Jumalan armon (suosiollisuuden) hallinta-alueella.

—

p.s.

Itselleni Jumala avasi aikoinaan (noin 50 vuotta sitten) uskon ja ymmärryksen ilmaiseen, yksistään Jumalan armoon (mielisuosioon) perustuvaan, kelvollisuuteen Kristuksessa Jeesuksessa juuri näiden jakeiden 8 ja 9 kautta. Sana avautui, tuli eläväksi todellisuudeksi, Hengen vaikutuksesta ja tämän tekstikohdan mietiskelyn kautta (ja ilman mitään ns. kirkollisia toimenpiteitä)!
Pari vuotta myöhemmin, kun sain käsiini konkordanttisen UT:n käännöksen ja siihen liittyvää kirjallisuutta, avautui minulle Kristuksen Evankeliumi ”isolla E:llä”. Tämä toi sellaisen pysyvän ilon ja rauhan pohjavireen uskonelämääni, jota en ollut tuolloin aikaisemmin kokenut ja joka edelleen kantaa.

 

 

Maailmankausien jälkeen – täyttymys!

kirjoittaja

 

Raamatussa on tunnistettavissa viisi eri maailmankautta (kreik. aion). Mm. kreikkalaiset ajattomuuden filosofiat ovat aikojen kuluessa hämärtäneet tämän termin alkuperäismerkitystä ja niin se on tullut nykyisin useassa kohdin korvatuksi epämääräisillä ilmaisuilla kuten ”Iankaikkisuus”, ”ikuisuus” tai ”maailma”. Mutta Raamatusta löytyy monia kohtia, jotka puhuvat näiden ”ikuisuuksien” rajallisesta kestosta sekä niiden ajallisista peräkkäisyyksistä. Heprean kielen tarkka sanavastine kreikan aionille on olam.
Raamattu ei tunne ajattomuutta, vaan koko raamatun punainen lanka toteutuu Jumalan suunnitelmassa peräkkäisten maailmankausien aikana siihen suureen päämäärään, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta on asettanut ja jonka Hän myös tulee toteuttamaan.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat (Hepr. 1:2; Sf92)
(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Edelle olevassa jakeessa on kreikan aionit käännetty virheellisesti ”maailmoiksi”, mikä vaan vahvistaa tuon ilmaisun merkityksen ymmärtämisen hämäryyttä. Nämä aionit muodostavat kuitenkin Jumalan suunnitelman aikakehyksen ja samalla ne muodostavat Raamatun kokonaisilmoituksen aikajanan. Edellä oleva kohta kertoo siitä, miten Jumalan on tehnyt tämän suunnitelmansa ja sen ajallisesti lohkonut  peräkkäisiin maailmankausiin.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)
(CLV) Ro 11:36
seeing that out of Him and through Him and for Him is •all: to Him be the glory for the eons! Amen!

Kahta viimeistää maailmanaikaa kutsutaan sanatarkasti ”aionien aioniksi” tai monikkomuodossa ”aionien aioneiksi” /Tästä tarkemmin/. Tällä ilmaisutavalla on Jumala halunnut tuoda esiin sen, miten Hänen pelastussuunnitelmansa loppukausi alkaa tulla ilmi ja näkyväksi koko luomakunnalle. Vastaavia, analogisia ilmauksia, raamattu käyttää, kun puhuu ”laulujen laulusta” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhästä” (kaikkein pyhin). ”Laulujen laulu” edustaa korkeinta laatua laulujen joukossa. ”Kaikkein pyhin” edusti aikanaan paikkaa, jossa Israelin Jumala asui kansansa keskuudessa Ilmestysmajassa. ”Aionien aionit” taas kuvaavat niitä viimeisiä maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto alkaa tulla ilmi ja toteutua  koko luomakunnan osalle; nämä ovat myös maailmankausia, jolloin pahan valta tulee kokonaan poistetuksi.


Ajattomuuden myytti on kuitenkin päässyt tavanomaisissa käännöksissä vaikuttamaan sen, että nämä viimeisiä maailmankausia koskevat termit on käännetty hämärillä ilmauksilla ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”. Ja nämä kun vielä esitetään teologisella auktoriteetilla ja ehkäpä syvällä äänenpainollakin, niin eipä siinä monestikaan auta kristikansan muuta kuin ”ottaa vastaan”. Edelleen se näkyy uskonnollisessa kielenkäytössä: ”siirtyi ajasta iäisyyteen”, ”ajan rajan tuolle puolelle”, ”jätti tämän ajan” jne.

Mistä sitten nämä ”ikuisuudet” sitten alkavat ja mihin ne päättyvät?
Vastaukset löytyvät Raamatusta – ja kun opimme ymmärtämään niiden alkuperäiset merkitykset ja rajalliset kestot.

—


Jumalan ilmoitus alkaa ensimmäisestä maailmankaudesta eli aionista: Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Mutta heti seuraavassa jakeessa /1. Moos_1:2)/ tuo maailma oli joutunut kohtaamaan katastrofin: Maa oli tullut (hepr. hayah) sekasortoiseen tilaan (hepr. tohu-wa-bohu). Mutta tätä tapahtumaa ennen oli jo tapahtunut jotain järisyttävää, jotain peruuttamatonta. Tästä on koko Vanha testamentti vaiennut. Tästä ei kerrottu edes juutalaisille opetuslapsille. Tämä paljastettiin vasta Kristuksen ilmestyksen kautta Paavalille.
Nimittäin

vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme (1. Kor. 2:7)
niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)
CLV Eph 1:4 – Eph 1:5
according as He chooses~ us in Him before the disruption of the world, we to be holy and flawless in His sight,
in love -designating us beforehand for the place of a son for Him through Christ Jesus; in accord with the delight of His •will,

Edellä olevista jakeista käy selvästi ilmi se, että valinta ja ennalta määräys nykyisen Armon hallintokauden uskoville on tapahtunut Jumalan puolelta jo kaukana menneisyydessä: ennen maailmanaikoja, ennen ”ikuisuuksia” ja ennen raamatun toisen jakeen maailman katastrofin (kreik. katabole) tapahtumia, ja siis jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista.

—


Maailmankausien lopun – jolloin Jumalan pelastussuunnitelma koko kattavuudessaan tulee saavuttamaan päämääränsä – ylösnoussut Herra ilmoittaa edustajalleen, apostoli Paavalille seuraavassa.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.  Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:22-28)

Poika on saanut valtuutuksensa Isältä Jumalalta. Kun Kristus on saanut maailmanaikojen kuluessa suuren pelastustehtävänsä suoritettua, niin Hänetkin sitten alistetaan Jumalan vallan alle. Herran Jeesuksen valta ei siis kestä loputtomasti tai ”aina ja iankaikkisesti”, vaan saavuttaa täyttymyksen, kun toisen kuoleman /Ilm_21:8/ valta tulee kukistettua maailmanaikojen päättyessä. Tällöin kaikkivaltiaan Jumalan koko suuri projekti Kristuksen Jeesuksen kautta tulee saavuttamaan arvoisensa maalin. Tällöin Jumalan rakkauden tunteminen Kristuksessa Jeesuksessa on tullut kaikkien ihmisten osaksi ja riemuksi /Fil_2:9-11/!

 

 

Maailmankaudet jonoon

kirjoittaja

 

Ehkäpä valtavin avainkäsite, mikä raamatunkäännösten myötä ajan saatossa on hämärtynyt – elleipä jopa pimentynyt – on maailmankauden käsite!
Siihen on vaikuttanut kreikkalainen filosofia, esim. Platon, jonka mukaan tieto on kytköksissä ajattomiin, ikuisiin muotoihin tai ideoihin.
Siihen ovat vaikuttaneet myös kirkolliset auktoriteetit, jotka ovat antaneet terminologisen epätarkkuuden siirtyä Raamatun käännöksestä toiseen.
Vanhoilla perinteillä ja tunnustuskirjoilla lienee myös oma vaikuttavuutensa.
Niinpä tänä päivänä tavanomaisista raamatunkäännöksistä löytyvät hokemaluonteiset ilmaisut ”aina ja iankaikkisesti” ja ”iankaikkisesta iankaikkiseen” saavat kyllä (ehkäpä vielä syvällä rintaäänellä vahvistettuna) tavallisessa lukijan tai kuulijan ajatuksen tässä kohtaa pysähtymään.

Mistä on oikein kysymys: ajattomuudesta? loputtomuudesta? äärettömyydestä? vai jostain muusta?

Paavali tuo esiin sen, miten tärkeää Jumalan ilmoituksen ymmärtämiselle on tietää sanojen alkuperäiset merkitykset, tietää mitä ne kontekstissaan ja aikanaan ovat tarkoittaneet.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1.Kor. 14:11)


Maailmankaudet muodostavat aikajatkuvuuden kehyksen Jumalan kokonaisilmoituksen ympärille. Koko Jumalan ilmoitus (Raamattu) rajautuu näiden maailmanaikojen sisään. Jumala on suunnitellut ja luonut ne.
Kun raamatunkäännös ilmoittaa:
mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf92: Hebr. 1:2)

niin eikö lukijalle tarjota tässä viestiä siitä, että Jumala olisi luonutkin monia maailmoja? ”Ikuisuus” käännös-termiäkään ei ole tässä haluttu käyttää, koska lause kuulostaisi melko hassulta. Perustamisen kohteena ovat alkukielessä kuitenkin aionit eli maailmankaudet tai maailmanajat. Kyseisessä jakeessa tahdotaan kertoa, että Jumala on näiden maailmankausien takana, niin niiden suunnittelussa kuin myös niiden sisältöjen toteuttamisessa! Ja joiden kuluessa Hän toteuttaa suuren suunnitelmansa Kristuksen Jeesuksen kautta.

(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan ja joille ajanjaksoille Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissa – tämän tarkka sanavastine on olam. Kun puhutaan ainoan Jumalan kunniasta Jeesuksen Kristuksen kautta ”aina ja iankaikkisesti” (Room. 16:28), niin inspiroitu alkukieli käyttää ilmaisua   ”tous aionas ton aionon” eli sanatarkasti suomennettuna ”aionien aioneiden ajan”. Eli tässä puhutaan tulevista maailmankausista, jolloin Jumalan hallinto tulee Kristuksen kautta julkiseksi sekä Maan päällä että koko Maailmankaikkeudessa.

(CLV) Ro 16:27
to the only, and wise God, through Christ Jesus, be •glory for the eons of the eons. Amen!

—

Raamatussa on tunnistettavissa viisi tällaista aionia, samoin kuin aika ennen aioneja /1. Kor. 2:7/; /2. Tim_1:9/; /Tiit_1:2/.

Ensimmäinen aioni päättyi Raamatun toisen jakeen kuvaukseen /1. Moos_1:2/.

Toinen, muinainen aioni, päättyi vedenpaisumukseen /2. Piet_2:5/.

Kolmatta maailmankautta elämme tänään. Paavali ja Johannes kuvaavat nykyistä aionia ”nykyiseksi pahaksi maailmankaudeksi” /Gal._1:4/; /1. Joh_5:19/. Tämä kolmas kausi taas päättyy pahuuden kypsyttyä kukkaansa, uskosta luopumisen tapahduttua, antikristuksen astuttua esiin ja Israelin ahdingon päätyttyä Messiaansa paluuseen Maan päälle, ja sitä seuraavaan (elossa olevien) kansojen tuomioon (Matt. 13:39, 2. Tess. 2:3, Jes. 26:8, Matt. 25:32-33).

Neljäs maailmankausi seuraa nykyistä ja tarkoittaa Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikaa tämän Maan päällä. Kristus ”Kuningasten Kuningas” hallitsee koko maailmaa Israelin kautta. Israel toimii siunauskanavana koko maailmalle /Ef_1:21/. Vanhan testamentin lupaukset Israelille saavat täyttymyksensä.

Viides maailmankausi tulee neljännen päätyttyä ja Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn tapahduttua. Tuon ajan kuluessa saavutetaan Kristuksen kautta Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys /Room_11:36/ ja sen toteuduttua – ja tämän viimeisen aionin päätyttyä – Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen:

Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

 

 

Ensimmäinen maailmankausi – yhdessä jakeessa

kirjoittaja

 

Kun Raamatun ensimmäisessä jakeessa puhutaan alkuluomisesta, niin jo toisessa jakeessa luotu maailma on kärsinyt katastrofin.

1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
2. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Konkordanttinen käännös tuo toisen jakeen esiin seuraavasti:

+As for the earth, it came to be a chaos and vacant, and darkness was over the surface of the abyss.  And the spirit of Elohim was vibrating over the surface of the waters.

Loiko Jumala sitten Maan alunperin autioksi ja tyhjäksi? Hepreassa löytyy tässä jakeessa verbin ”oli” takaa hayah, joka voidaan kääntää ”tuli”. Edelleen ”autio ja tyhjä” takaa löytyy hepran tohuwabohu, mikä tarkoittaa ”kaoottista ja sekasoroista” tilaa. Joten kuvataanko tässä ensimmäisen maailmankauden (aionin) päättymistä katastrofiin? Useat kohdat tukevat jälkimmäistä tapahtumaa.

Ensinnäkin Raamatusta löytyy kohtia, jotka vahvistavat sen, että alkuluomisen tulos oli hyvä, iloittava ja asumiskelpoinen.

Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!  Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? (Job. 38: 4-7)

Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, (Jes. 45: 18)

Mielestäni eräs merkittävä syy tämän asiantilan epämääräisyyteen löytyy epäjohdonmukaisista käännöksistä. Kun UT:n kreikka puhuu perustamisesta, niin se käyttää termiä themelios, kun se taas puhuu oikeastaan vastakkaisesta tapahtumasta (hajottaminen, kukistaminen) niin se käyttää sanaa katabole. Nämä kummatkin on kuitenkin käännetty yleisiin käännöksiin samalla ilmauksella perustaminen! Esimerkiksi Ef. 1:4 puhuu valinnasta ennen Maailman hajottamista, ja viitannee aikaan ennen Raamatun toisen jakeen katastrofaalista olotilaa.
Raamatun ensimmäisen jakeen ilmoittama ensimmäinen maailmankausi saattoi olla hyvinkin pitkä; kukoistava ja elämää täynnä oleva, kunnes tapahtui jotain – ja aioni päättyi kosmiseen katastrofiin.

Mitäpä tiede on viime vuosina löytänyt, ainakin seuraavia havaintoja olen ruksannut esille. Teorioita näyttävää ainakin menevän tarkistettaviksi ja ehkäpä jopa uusittaviksi.

Perinteisen näkemyksen mukaan Aurinkoa ympäröi alussa kaasusta ja pölystä koostuva kiekko, josta myös planeetat (ja siis myös planeetta Maa) myöhemmin muodostuivat. Mutta näyttää siltä, että Maapallon vesi näyttää olevan vanhempaa kuin aurinkon vesi
(Raamatun mukaan Jumala loi auringon 4. uudelleenluomisen päivänä):

http://www.hs.fi/tiede/art-2000002817939.html

Maan uumenista on löydetty valtavat vesivarannot.
(vedenpaisumuksessa vaikuttivat syvyyden lähteet):

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061718415904_uu.shtml

Pyrstötähden (siis avaruusperäinen) vesi on erilaista kuin Maan vesi.
(tiede yrittää hakea elämän synnylle syitä maapallon ulkopuolelta):

https://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/churyumov-gerasimenko-pyrstotahden-vesi-on-odotettua-raskaampaa.html

 

 

 

Iankaikkisuuden ja ajattomuuden käsitekonflikti

kirjoittaja

 

”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka Raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä tämän sanavastine on olam.

Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim.  /1. Kor_2:7/ ; /2. Tim_1:9/ ; niillä on myös loppu ( /Hepr_9:26; /1. Kor_10:11/ ; /Matt_24:3/). Siis rajoitettu kesto!

Jumala on tehnyt nämä aionit /Hepr_1:2/ ja asettanut ne /Hepr_11:3/, jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa /Ef_3:8-11/. Raamatussa on tunnistettavissa kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää ”Täksi pahaksi maailmanajaksi” /Gal_1:4/. Viimenen ainoni on nimeltään ”Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti ”laulujen laulu” tai Kaikkein pyhin on sanatarkasti ”pyhien pyhä”). Tämä on yleensä käännetty joko ”aina ja ianlaikkisesti” tai ”iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.

Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) kautta. Tämän asian oivaltuminen ja juurtuminen minulle sisäiseksi todellisuudeksi tapahtui noin 50 vuotta sitten ja sai niin sanotusti Ison Kuvan palaset loksahtamaan paikoilleen, joissa ne ovat sitten myös pysyneet.  Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä  päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.

Myös Wikipedia (niin kuin tämä päivän tiede yleensäkin) määrittää ajan, ja sen lineaarisen, peräkkäisen jatkuvuuden, seuraavasti:
Aika on olemassaolon ja tapahtuminen jatkuvaa, ilmeisen peruuttamatonta, etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta.

—

Vaikka näillä maailmanajoilla (”ikuisuuksilla”) on Raamatunmukaan selkeät rajat: alkukohdat ja loppupisteet, niin miksi ne on ikään kuin häivytetty virallisista raamatunkäännöksistä?

Syitä voi olla moniakin.
Ainakin yksi syy nousee minulla ylitse muiden: niillä on kyetty hyvin häivyttämään Jumalan aikataulutettu suunnitelma, jonka aikaraamit juuri muodostuvat peräkkäisistä maailmanajoista ja niihin sisältyvien talouskausta. Ja kun ajasta on saatu hankkiuduttua eroon, niin voidaan samalla ”unohtaa” kaikki vielä Raamattuun kirjatut täyttymättömät (siis ajallisesti edessä päin olevat) lupaukset. Voidaan unhotaa Israelille annetut lupaukset, joista suurin osa on vielä toteumatta. Voidaan unohtaa useat (eriaikaiset ja vielä edessä päin olevat) Raamatun ennustamat Kristuksen johtamat oikeuskäsittelyt ja sumputtaa ne epämääräiseksi ”Viimeiseksi tuomioksi”. Voidaan unohtaa useat Raamatun ilmoittamat edessäpäin olevat ruumiilliset ylösnousemukset, koska eihän sellaisia enää tarvita, jos ihmiset lentävät kuollessaan suoraan ”taivaaseen”.

Eikö nämä kaikki edellä olevat ole juuri niitä asioita, joita kristilliset kirkot ovat pitäneet ja edelleen pitävät esillä saarnoissaan, opetuksissaan tai vaikenemisissaan?
Eikö näillä ”opetuksilla” kirkot auktoriteetillään ja vallallaan ole ottanut itselleen ”hengellisen Israelin” aseman ja näin hylänneet Israelille annetut raamatulliset lupaukset hölynpölynä?
Eivätkö kirkot juuri tällaisella korvausteologisella asenteellaan ja opetuksellaan juuri liittoudu maailman valtaapitävien poliittisten järjestelmien kanssa pyrkiessään aikaansaamaan maailmarauhaa ilman Israelin Messiasta?

Ja näin mielestäni voidaan tänään puhua kristillisten kirkkojen kohdalla – ei kristinuskosta – vaan kristinuskonnosta. Uskonnothan ja niitä hallinnoivat uskonnolliset auktoriteetithän eivä loppujen lopuksi vaadi mitään muuta kuin heidän oppinsa sokeaa palvontaa. Ymmärryksen voi huoletta jättää narikkaan ja luottaa näihin ihmisten rakentamiin uskomusjärjestelmiin.

—

Mutta usko Kristukseen on (Raamatun mukaan) yksin Pyhän Hengen vaikuttama lahja, jonka synnyttää meille annettu Paavalin evankeliumi: Sana rististä, jonka kautta Jumalan voima tulee myös todellisuudeksi kristityn elämässä.

Konkordanttinen menetelmä, konkordanttinen käännös ja siihen liittyvä kirjallisuus on kirkollisille instituutioille ja niiden edustajille tietenkin vastenmielistä, koska se antaa kristitylle välineet itse suoraan porautua inspiroituun alkutekstiin ja tunnistamaan sieltä (myös oman ymmärryksensä tasolla) sanojen esiintymisiä ja merkityksiä. Tämän antipatian olen saanut itsekin monta kertaa niiden taholta kokea.
Ja tämä ”iankaikkisuus-ikuisuus” -himmelikäsitteen avautuminen terveen sanan -mallin mukaiseksi /Tästä tarkemmin/ voi tuoda myös melkoisen avartumisen kristityn totuuden Evankeliumin ymmärtämisen alueella!

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä