Johanneksen evankeliumin kohta Jeesuksen maininnasta muistakin lampaista herättää silloin tällöin ihmettelyä ja tulkintoja.
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Joh. 10:16
Tässä tulee tietenkin ottaa huomioon ympäristö ja olosuhteet, jossa Jeesus lausui nämä sanat – ja keille Hän tämän kertoi. Lammastarhalla Hän tarkoittaa Israelin huoneen kadonneita lampaita, joiden luo Hänet lähetettiin.
”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”.
Matt. 15:24
Eli Hän tarkoittaa nimenomaan juutalaisen kansan kadonneita lampaita, joiden luo Hänet oli kokoavana paimenena lähetetty. Myös antaessaan oppilailleen tuolloin ohjeen mennä etsimään kadonneita lampaita, niin hän rajasi sen vain Israelin sisälle. Pakanat (muut kansat) saisivat vielä odottaa aikaansa.
Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.
Matt. 10:5-6
Mutta mitä nämä toisesta lammastarhasta olevat lampaat sitten ovat.? Yhtä ja samaa laumaa ainakin näyttävät olevan. Milloin nuo muut lampaat saavat kuulla paimenen äänen? Tekstikohta näyttää viittaavan tulevaan aikaan (kreik. akousousin, ”tulevat kuulemaan”). Mitä Jeesus tarkoitti tällä, kun Hän paljasti sen juutalaisille opetuslapsilleen? Tällä Hän viittasi kansojen (kaikkien muiden kansojen kuin Israel) alueeseen, johon Hänen tehtävänsä ei vielä tuona hetkenä ulottunut. Tämän Hän kuitenkin viestitti vain juutalaisille opetuslapsilleen, koska asia tulisi koskemaan jatkossa heitä. Tässä Hän viittasi ylösnousemisensa ja Pyhän Hengen lähettämisen jälkeiseen aikaan, johon hän oli Pietarille antanut erityisvaltuudet seurankunnan johtajana.
Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.”
Matt. 16:19
Tätä tehtävää Pietari sitten toteutti kirjoittaessaan myöhemmin kirjeensä; huom. ei vain Israelin huoneen kadonneille lampaille, vaan nyt myös kansojen valituille, jotka sijoittuivat Israelin ulkopuolelle.
Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa, ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
1. Piet. 1-2
Tähän Jeesus siis mielestäni viittasi puheestaan muista lampaista, nimittäin Israelin kansan ulkopuolella oleviin muihin kansakuntiin ja sen valittuihin.
Paavali ja hänen evankeliuminsa tuli salassa olleena erityisilmoituksena vasta sen jälkeen esiin, kun Israel hylkäsi Pietarin julistuksen.
On mielenkiintoista, miten Jeesus puhuu myös takaisin paluunsa jälkeisestä kansojen tuomiosta. Tuolloin Hän erottelee myös Israelin ulkopuoliset kansat lampaisiin ja vuohiin.
Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
Matt. 25: 32-33.