Paavalin evankeliumi – voimassa NYT!

 

Mikä ihmeen Paavalin evankeliumi?
Mistä sellainen löytyy ja miksi sen olemassaolosta ei juurikaan puhuta?
Uuden testamentin alkuteksti puhuu kuitenkin aivan nimenomaisesta Paavalin evankeliumista /Gal_2:7/, joka eroaa sisällöltään monessa suhteessa Israelille kohdistetusta ns. Kuningaskunnan evankeliumista, vaikka molempien ytimenä on Jeesus Kristus.

Paavali sai evankeliuminsa suoraan ylösnousseelta Kristukselta /Gal_1:11-12/, eikä siis Jeesuksen seurassa aiemmin vaeltaneilla apostoleilta. Esimerkiksi Pietarilla oli vaikeuksia Paavalin sanoman ymmärtämisessä /2. Piet_3:16/. Paavalin evankeliumissa oli kuitenkin aivan mullistava – ennen kuulumaton – ilmoitus ja hänellä oli täysi työ pitää se puhtaana erilaisilta lisäopeilta (esim. Galatalaiskirje, 1. Korintolaiskirje). Hänen evankeliuminsa kohderyhmänä ovat tänään – ensimmäistä kertaa koko raamatunhistoriassa – kansat (joiden joukossa Israelilla ei tällä hetkellä ole mitään erityisasemaa). Vain hänen evankeliumissaan esiintyy vanhurskautus (syyttömäksi julistaminen) pelkän uskon perusteella! Vain hänen evankeliumissaan tuodaan sovitus koko laajuudessaan esiin! Mitä sitten ns. uskonpuhdistuksessa aikoinaan oikeastaan tapahtui? Ei kai mitään muuta kuin, että reformaattorit  löysivät tuon Paavalin evankeliumin ja sen opetuksen ja toivat sen sisältöä esille!

Paavali sai ylösnousseelta Kristukselta nimityksen ja toimeksiannon /Apt_26:16/.

Hänet erotettiin (eriytettiin) juutalaisten apostolien joukosta kansoja varten (Room. 1:1).

Hänelle uskottiin aivan erityinen ilosanomasanoma kansoille /Gal_2:7/; (1 Tess, 2:4; 1 Tim. 1:11; Tiit. 1:3).

Miksi tämä evankeliumi sitten julkaistiin?

Koska tämä evankeliumi on ollut Jumalassa salattuna maailmanaikojen alusta alkaen odottamassa Hänen julkaisuhetkeään /Ef_3:8-11/.

Ja koska oikea aika tämän evankeliumin julkistamiselle käynnisti Israelin tilapäinen ”hyllytys” (so. vielä meneillään oleva määräaikainen kirouksenaika). Ja juuri tämä Israelin määräaikanen ”sivuunlaitto” on koitunut tämän ajan kristityille rikkaudeksi, koskapa Jumala kokoaa tänä aikana eri kansoista Kristuksen seurakuntaruumiin jäsenistön /Room_11:12/ sen myöhempiä, taivaallisia tehtäviä varten /Fil_3:20-21/.

Paavalin sanoma eroaa olennaisesti sisältönsä, vastaanottajakuntansa ja lupaustensa puolesta siitä evankeliumista eli Kuningaskunnan evankeliumista, joita kaksitoista apostolia julisti juutalaisille. Jälkimmäisillä oli tehtävä Herralta nimenomaan Israelille. He julistivat profeettojen ja Herran Jeesuksen lupaamaa maanpäällistä valtakuntaa (tarkemmin kreik. basileia so. kuningaskuntaa) ja sen toteutumista /Apt_1:3/; (Jaak. 2:5; 2 Piet. 1:11; Ilm. 1:9, 11;5).
Tämä kuningaskunta (ei siis mikään tasavalta) ja sen periaatteet olivat heidän sanomansa elementtejä /Matt_28:18-19/; /Apt_2:38/; (Mark. 1:4; Matt. 3:2, 4:17; Apt. 3:19).
Hän, joka tämän uskossa tuolloin vastaanotti, sai syntien anteeksiannon ja lupauksen tulevan kuningaskunnan (eli tuhatvuotisen, maanpäällisen valtakunnan) kuninkaallisista ja papillisista viroista /1. Piet_2:9/; (Ilm. 1:6, 5:10).
Ei-israelilaiset – siis kansat – oli suljettu näiden lupausten ulkopuolelle. He saattoivat, kun he Jumalaan ja Kristukseen uskoivat, odottaa vaatimattomampaa siunausosuutta kuningaskunnan vieraina ja asukkaina.

Myös Paavali julisti lyhyen aikaa evankeliumia kuningaskunnasta maanmiehilleen ulkomailla samalla kun myös kansoja kutsuttiin uskomaan Kristukseen (Apt. 17:30-31) . Mutta kun juutalaiset niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – hylkäsivät kuningaskunnan evankeliumin , niin samalla he hylkäsivät myös Messiaansa tulemisen /Apt. 28:25-28/ (Apt. 13:45-47).

Tämän (ns. ylimenokauden talouskauden) päättyessä juutalaiset tuomittiin paatumuksen tilaan ja – jo Vanhassa testamentissa moneen kertaan heille luvattu – kuningaskunnan toteutuminen tuli siirretyksi tuntemattoman pitkään tulevaisuuteen /Room_11:25/ . Samoin kahdentoista apostolin evankeliumia juutalaisille lakattiin julistamasta. Kuitenkin tänään on voimassa /2. Tim_3:16-17/.

Nyt astui Paavalin erityinen evankeliumi (60 luvun alusta alkaen) voimaan!
Tämän ilosanoman olemassaolo ja sisältö oli ollut tuohon asti vaiettu salaisuus /Room_16:25-27/; /Ef_3:2-3/.

Nyt uskon kautta Kristuksen vastaanottaneet on määrätty taivaallisia (maapallon ulkopuolisia) tehtäviä varten ja omistamaan taivaalliset siunaukset /Ef_1:3/; /Ef_2:6/. Heidän pelastumisensa, sovituksensa, vanhurskautuksensa ja kirkastumisensa on yksin ylitsevuotavan ja ylivoimaisen armon (Jumalan lahjasuosiollisuuden) hedelmää! Tämän Jumalan armon vaikutuksen ensimmäisenä malliesimerkkinä (kreik. typos) /Fil_3:17/ ja prototyyppinä (kreik. proton) /1. Tim_1:16/ meillä on Paavali /Tästä tarkemmin englanniksi/.
Israelin toivo ja odotus taas liittyy tuleviin maanpäällisiin lupauksiin.

Miksi sitten tätä ilosanomaa ei nykyään juurikaan julisteta?

Tänä päivänä – kun liki 2000 vuotta on kulunut hänen evankeliuminsa julkistamisesta – on maailma täynnä erilaisia, eri opillisin painotuksin suuntautuneita kristillisiä suuntia, joista jokainen uskoo olevansa tulkinnoissaan oikeassa. No, täytyyhän sitä tietenkin asiaansa uskoa. Mutta, mikä tämän on voinut saada aikaan? Miksi ylösnousseen Herran meille kansoille Paavalin kautta antama evankeliumi ja sen voima on päässyt hiipumaan? Eikö Paavali korostanut kirjeissään, että nimenomaan hänet on asetettu kansojen opettajaksi? Onko Jumala määrännyt meille kansoille sellaisen opettajan, jonka opetus on epäselvää, moninaisia tulkintoja vaativaa tai erilaisiin vertauksiin kätkettyä? Eikö hyvä opettaja tunne oppilaitaan ja muodostaa opetuksensa niin, että se on selkeää ja ymmärrettävää ja niin, ettei tulkkeja välissä tarvita? Eikä siinä ole mitään muuta kuin mitä siinä on suoraviivaisella maalaisjärjellä luettavissa /2. Kor_1:13/.

Tätä ei ehkä tarvitse ihmetellä, kun muistaa, miten jo muutaman vuoden kuluttua siitä, kun Paavali julisti evankeliuminsa Galatian seurakunnalle, oli seurakuntaan tullut uusia ”mestareita”, jotka opettivat, että tämä ei aivan  riitä! Tähän ilmoitukseen pitää vielä lisätä jotakin! /Tästä tarkemmin/
Ja näin – harmittomilta vaikuttaneet lisävaatimukset saivatkin aikaan sen, että ilo katosi uskovien elämästä! Galatalaiskirjeen 1. luvussa Paavali moneen kertaan ennustaa näiden  oppien tulon ja julistaa, että ”kun joku julistaa evankeliumia vastoin sitä, minkä te olette saaneet, olkoon kirottu”! Alkukielessä on suomennoksen ”vastoin” takana kreikan sana para, joka tarkoittaa ohessa, rinnalla; Näin Paavalin mukaan hänen evankeliumiinsa rakennetut lisäykset (kuten erilaiset ihmissuoritteiset rituaalit) tuovat kirouksen (siunauksen vastakohdan) niin opettajilleen kuin niille jotka siitä ravinnon saavat: usko horjuu, hämmennystä syntyy ja ilo alkaa hiipua.

Paavali näki tämän toisenlaisen evankeliumin tai ”sekaevankeliumin” leviämisen uhkan (ja koki myös sen toteutumisen jo elinaikanaan) kirjoittaessaan viimeiseen kirjeeseensä jälkisäädöksensä /2. Tim_2:2/.

 

p.s.

Ja näinhän tämä on tähän päivään mennessä todella toteutunut.
Kirkot näyttävät pitävän ”pyhänä” evankeliuminaan nimenomaan Jeesuksesta 2000 vuotta sitten kertovia neljää evankeliumikertomusta. Kertomuksia, joissa Jeesus oli kuitenkin tuolloin lähetetty yksinomaan Israelin kansan ”kadonneiden lammasten” tykö /Matt_15:24/. Mutta samalla ne toissijaistavat tai jopa kieltävät Paavalin ristin evankeliumin merkityksen (sanoma rististähän alkaa vasta Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemisesta) tämän päivän evankeliumina. Kieltävät, vaikka itse ylösnoussut Herra on sen meille välittänyt apostoli Paavalin kautta juuri tämän päivän voimassaolevaksi, pyhäksi ilosanomaksi /Gal_1:11-12/. Tämä tuli vahvistetuksi jälleen kerran, kun esim. luterilainen kirkko häivytti tyystin Paavalin välittämän evankeliumin merkityksen ns. uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuonna /Tästä tarkemmin/.

Kirkkolaitokset puhuvat mielellään Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneken kertomuksista pyhinä (meille erotettuina) evankeliumeina, vaikka kyseiset otsakkeet tyystin puuttuvat alkuteksteistä.
Sen sijaan Paavalin evankeliumi, joka tuodaan hänen kirjeittensä kautta esille, ei kirkollisille tahoille ole koskaan kelvannut Evankeliumiksi. Ei, vaikka Paavali käyttää ”evankeliumi” -termiä kirjeissään tilastollisesti merkitsevästi useammin kuin mitä se muuaalla Uudessa testamentissa esiintyy /Katso tilasto esiintymisistä!/.

 

Meitä varten valittu

 

Minkä tai kenenkä valintaa otsakkeessa tarkoitetaan?
Mitä tai keitä varten on tällainen valinta oikein tehty?
Kuka teki tämän valinnan?

Israel on selkeästi ja läpi Raamatun ilmoitettu Jumalan omaisuuskansaksi. Jumala on itse tämän valinnan jo kauan aikaa sitten tehnyt /Jes_44:1/; /Ps_135:4/.

Israelille – ja vain tälle kansalle – Jumala antoi Lain (Opetuksen), tälle kansalle Hän antoi profeetat, vain tälle kansalle Hän antoi Jumalanpalveluksen; vain tämän kansan kanssa Hän on solminut liitot; vain tästä kansasta ovat isät ja tästä kansasta on myös Jeesus lihan mukaan /Room_9:4-5/.

Israelin keskuuteen syntyi Maailman Vapahtaja.
Ensin valitsemaan pienen joukon juutalaisia opetuslapsia seuraajikseen ja tulevia maanpäällisiä tehtäviä varten /Matt_15:24/; / Luuk_22:29-30/.
Sitten kärsiäkseen ja ottaakseen päälleensä koko Maailman synnin /Joh_1:29/.

Mutta kun Israel hylkäsi ylösnousseen Messiaansa Pietarin julistuksesta – ja tulevan maailmanajan ihmeistä ja merkeistä – huolimatta (Apostolien tekojen alkuosa), niin Jumala paljasti salatun suunnitelmansa kutsumalla Saulus Tarsolaisen valituksi viestintävälineekseen ja kääntyäkseen hänen kauttaan kansojen puoleen /Apt_9:15/.

Mutta.
Ei Jumala kuitenkaan hylännyt Israelia; vaan kyseessä oli tuolloin – ja vielä tänäänkin – Hänen omaisuuskansansa määräaikaisesta hylkäämisestä /Room_11:1-2/. Hyllyttämisestä siihen saakka, kunnes Jumalan aiemmin salattu suunnitelma toteutuu kansojen valittujen osalla /Room_11:25/ sen evankeliumin salaisuuden osalta, joka apostoli Paavalin tehtäväksi oli annettu tuoda meille tiedoksi /Ef_6:19-20/.


Otsakkeen lauseessa tarkoitetaan Paavalin valintaa kansojen apostoliksi.
Kansojen apostolin tehtäväksi ja toimeksiannoksi oli nimenomaan ottaa vastaan ylösnousseelta Herralta Jeesukselta se evankeliumi, joka oli ollut ja on edelleen Jumalan suunnitelmissa, ja paljastaa se meille: kansojen uskoville.

Nykyinen Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi /Tästä tarkemmin/ paljastettiin ainoastaan Paavalille. Nämä paljastukset (ilmestykset, kreik. apokalupsis) ylösnoussut Herra ilmoitti Paavalille toimeksiannossaan.

Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Nämä Ylösnousseen Herran valitsemalleen kansojen apostolille välittämät ilmestykset ovat niitä Isän Jumalan kokonaissuunnitelmasta ilmiannettuja paljastuksia, jotka on tänään dokumentoitu Paavalin kirjeisiin. Viimeisimmät nykyistä Jumalan Armon (Suosiollisuuden) hallintokauden ylivertaiset paljastukset annetaan meille apostolin 60-luvun vankeuskirjeissä: Efesolais-, Filippiiniläis- ja Kolossalaiskirjeissä!
Muualta ei niitä kannata hakea, koska muualta niitä ei löydy!

 

Paavalin välittämä evankeliumi on nimenomaan meitä, tämän päivän kansojen uskovia, varten.
Se poikkeaa sisällöltään monin keskeisin kohdin siitä Ymprileikkauksen evankeliumista, mikä Pietarille oli uskottu. Tämän evankeliumin vastaanottaminen ja ymmärtäminen avaa myös ”sydämen silmät näkemään”, mikä on se tulevaisuuden lupaus, jota nykyistä seurakuntaa (Kristuksen ruumista) odottaa /Ef_1:17-18/.

Kyseessä tämän päivän uskovien kohdalla on Jumalan omaan mielisuosioon perustuva valinta, joka tämäkin meille paljastetaan yksinomaan Paavalin evankeliumissa /Ef_1:4/. Tämä tänään voimassa oleva kutsu on myös Jumalan puolelta peruuttamaton valinta /Room_8:29-30/; toisin kun oli Israelin kutsuttujen kohdalla /Matt_22:14/.

Kirkollisten instituutioiden liiketoimintamalliin ja liikeideaan ei tällainen Paavalin evankeliumin erityisyys ja priorisointi tietenkään lainkaan sovi. Eikä sitä ole niiden taholta (koko kirkkohistorian aikana) haluttu mitenkään erityisenä esiin tuoda.
Päinvastoin.
Kirkkolaitokset ovat pitäneet itseään satojen vuosien ajan Israelin korvaajana, aina Paavin vallasta lähtien. Ottavat ”pyhän evankeliuminsa” evankeliumikertomuksista. Ja näin ne näyttävät ”unohtaneen” Israelin kansalle kohdistetut lukuisat – vielä toteutumattomat – lupaukset. Samoin ne, näin kadotettuaan Jumalan suunnitelman aikajanan utuisten ”iankaikkisuus” -käännössanojen taakse, ovat itse sokeutuneet Jumalan tulevalle toiminnalle koko ihmiskunnan ja luomakunnan osalle.

Mutta meidän kannattaa pitäytyä apostoli Paavalin opetukseen, koska se (ja vain se) on itse ylösnousseen Herran Kristuksen Jeesuksen totuuden evankeliumi tämän päivän uskoville.
Tämä evankeliumi kannattaa leikata esiin Jumalan Totuuden ”leivästä” (Raamatusta) ja nauttia sitä ensisijaisena ravintona uskoelämän vahvistamiseksi /2. Tim_2:15/; /Tästä tarkemmin/. Näin voimme myös turvallisesti tukeutua muuhun osaan Kirjoituksista /2. Tim_3:16-17/.

 

 

Pietarin vs. Paavalin pidätys

 

Apostolien teot tuo esiin mielenkiintoisen havainnon siitä, mitä Ympärileikkauksen apostolin (Pietarin) ja toisaalta Ympärileikkaamattomuuden apostolin (Paavalin) vangitsemisissa tapahtui?
Miten Pietari ja toisaalta myöhemmin Paavali vapautettiin selleistään?
Miten näiden pidätysten seuraukset vaikuttivat ympäristöön?
Miksi ne näyttävät kovasti poikkeavan toisistaan?
Mitä ne kertovat eroista Jumalan suhtautumisesta ja toiminnasta eri hallintokausien välillä?

Kyseessä on apostoli Pietarin pidätys Apt. 12:1-11 ja apostoli Paavalin pidätys Apt. 16:23-31.

Pietarin pidätyksen aikana elettiin vielä ns. Helluntain hallinnon aikaa, jolloin Israelille pidettiin yhä yllä kutsua avautumassa olevaan Kuningaskuntaan. Taivasten Kuningaskunta oli tullut tuolloin lähelle, sen portit olivat avautumassa. Ihmeiden ja merkkien kautta Israelia kutsuttiin kansana ”tekemään parannus ja ottamaan kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen”. Se esitettiin koko Israelille, myös sen johdolle, joka kuitenkin edelleen vastusti tätä tarjousta.

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:8-12)

Pietari pidätettiin Herodeksen määräyksestä ja hänet oli määrä tuoda oikeuden eteen seuraavana päivänä. Koskapa monet ihmeet ja merkit olivat tulleet Pietarin kautta julki, niin hänelle määrättiin erityisen tiukka ja vahva vartiointi:
Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa (Apt. 12:6).
Mutta sitten yöllä Herran enkeli ilmestyi vapauttamaan Pietarin:
Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: ”Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. (Apt. 12:7)

Herra vapautti siis Pietarin viemään fyysisesti eteenpäin sitä johtamis- ja julistustehtävää, jonka tuloksena maanpäällinen, luvattu Kuningaskunta Israelia odotti.

Mutta miten kävi vanginvartioille?
He saivat maksaa omalla hengellään siitä, että olivat ”päästäneet” (heidän keskelleen kahlehditun) vankinsa pakenemaan. Tämä näyttää meistä varmaankin kohtuuttomalta. Kyse on kuitenkin samasta ilmiöstä, mikä kohtasi esim. Ananiasta ja Safiiraa.  Tämä Herran menettelytapa ilmentää sitä ankaran oikeudenmukaisuuden hallintomenettelyä, jota Hän tulee soveltamaan tulevassa tuhatvuotisessa Taivasten Kuningaskunnassa /Ps_2:8-11/; /Ilm_2:26-27/; /Ilm_12:5/, 19:15).

Näin Herran toiminta Helluntain hallinnon aikana voidaan nähdä ennakoivan Hänen suhtautumistaan vastustajiaan vastaan myös tulevana Herran päivänä, tulevana tuhatvuotisen maailmanhallinnon aikana, Vanhurskauden hallintokautena.

Entäpä miten Jumalan toiminta sitten näkyi Paavalin kohdalla, Paavalin, jonka toimeksianto Pyhän Hengen käskystä käynnistyi Apt. 13:ssa. Paavalille – tuolloin jo ylösnoussut ja kirkastettu Herra – oli uskonut aivan erityisen evankeliumin kansojen valittuja varten. Tämä evankeliumi rakentui Paavalin työuran kautta vaiheittain kirjalliseksi Jumalan ilmoitukseksi, joilla Kirjoitukset summautuivat täyteen /Kol_1:25-26/. Jonkin aikaa Pietarin vangitsemistapahtuman jälkeen saivat myös Paavali ja Silas kokea saman kohtalon. Heidät pidätettiin ja laitettiin erittäin tiukkaan vartiointiin: vanginvartija ”heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun” (Apt. 16:24). Mutta mitä Paavali ja Silas tekivät: ei niin kuin Pietari, joka nukkui – vaan alkoivat kaikkien kuullen rukoilla ja ylistää Herraa.
Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. (Apt. 16:25-26)

Mitä heidän vartijansa aikoi silloin tehdä? Tappaa itsensä, koska vangit olivat hänen vastuullaan. Mutta, mitä sitten tapahtui? Kuului Paavalin huuto pimeästä:
Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä!” (Apt. 16:28).

Kun vanginvartija sitten pyysi valoa ja huomasi kaikkien kahleista vapautettujen vankien yhä olevan sisällä, niin hän suuresti hämmästyi ja kysyi:
”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”  Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”.

Ja näin todella tapahtui, myös vanginvartijan perheväki sai Paavalin puheen kautta ottaa vastaan pelastuksen. Ja näin uskon, että sama saattoi hyvinkin tapahtua myös noiden (fyysisistä kahleistaan vapautettujen), kanssavankien kohdalla, jotka kuuntelivat Paavalia ja Silasta, nimittäin että heidän vapautuksensa kahleistaan ei ollut pelkästään fyysistä, vaan lopulta myös hengellistä.

Paavalin vapautus ilmentää hyvin Jumalan menettelytapoja nykyisen Armon hallintokauden aikana. Se tapahtuu armon periaatteella eikä tinkimättömän oikeudenmukaisuuden (vanhurskauden) periaatteella kuten Pietarin tapauksessa.

Vanginvartijan henki säästettiin ja hän ja jopa hänen perhekuntansa sai kokea pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Se, että Paavalin ja Silaksen jäätyä vapaaehtoiseen vankeuteen, vaikka heidät fyysisesti vapautettiin, on osoitus nykyisen Armon hallintokauden ja siihen liittyvän toivon (odotuksen) erilaisuudesta. Nykyinen seurakunta on täysin hengellinen ja Pyhän Hengen kautta Kristuksen (pään) kautta toisiinsa elimellisesti liittynyt organisaatio. Kristuksen ruumis, jonka toivo eli odotus kohdistuu maapallon ulkopuoliseen Universumin alueeseen, eikä kiiruhda maanpäällisiä tehtäviä suorittamaan kuten oli Pietarin tapauksessa kyse.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2).

Pietaria taas odottivat maanpäälliset tehtävät, jonka takaajana Herran enkeli, ihmeitten ja merkkien mukaisesti, hänen kohdallaan toimi. Vanginvartijat saivat kokea ankarat kuolemanrangaistukset, koska Jumalan tahtoa vastustaen pitivät ympärileikkauksen apostolia vangittuna.

Pietarin kohdalla vapautus tapahtui näkyvästi Herran enkelin valon loisteessa.
Paavalin kohdalla taas pimeydessä (hengellisesti, näkymättömästi), mikä ilmentää myös nykyisen Armon hallintokauden periaatetta: ”sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä” (2. Kor. 5:7).

Kyseessä kummankin ”leirin” kohdalla on taistelusta Vastavaikuttajaa (hepr. Satan; kreik. Diabolos) vastaan. Pietarin evankeliumin mukaan taistelut tapahtuvat Maan päällä, koska Israelin lupauksetkin liittyvät maanpäällisiin siunauksiin.
Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas opettaa taistelustamme aivan toisin kuin Pietari!
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6: 12)
Meidän lupauksemme ovat Maan ulkopuolella olevalla Universumin alueella. Tässä Saatanan strategiana on pyrkiä hämärtämään tämän päivän uskovien mielet siltä lupauksen alueelta, jossa heidän siunauksensa tosiasiallisesti odottavat.
Saatanahan tässäkin toimittaa Jumalan Vastavaikuttajan virkaansa: ”Valehtelija ja sen Isä””, pyrkien kääntämään Jumalan ilmoittamat totuudet uskovien mielissä taruiksi.

Paavalin (Armon evankeliumin mukainen) vankeus ilmeni paikka- ja olosuhderiippumattomana. Jumalan toiminta ihmisen kohdalla on tänään hengellistä, näkymätöntä ja Kristuksessa tapahtuvaa. Myös fyysisesti rajoitettuna hän pystyy olemaan Herrassa vapaa.
Pietarin kohdalla fyysinen vankeus johti taas nukkumisen tilaan, josta Herran enkeli joutui hänet herättämään ja vapauttamaan, jotta hän pääsisi ympärileikkauksen apostolina suorittamaan maanpäällistä kutsumustehtäväänsä.

Vapautuksen jälkeen Pietari pakeni pimeässä vältellen Herodeksen kiinniottoa. Myös Herodes sai vähän myöhemmin ankaran kuolemantuomion Herran apostolin vangitsemisesta: madot söivät hänet elävältä (Apt. 12:23)!
Paavalin vapautus tapahtui taas päivänvalossa hallitusmiesten suorastaan pyydellessä anteeksi hänen vangitsemistaan. Mitenkähän tällaiseen käyttäytymiseen olivat vaikuttaneet Paavalin ja Silaksen rukoukset vankeudessa esivallan puolesta (1. Tim. 2:2)?

Pietarin vangitsemisen kohdalla saivat hallitusmiehet maistaa tulevan maailmanajan sääntöjä ja voimia; saivat ikään kuin enteenä kokea sitä, mitä on Jumalan työn vastustaminen lähelle tulleessa Kuningaskunnassa; kokea sitä, mitä tulevana maailmanaikana (Herran päivänä) tarkoittaa ehdottoman oikeudenmukaisuuden hallinto.

Meidän lupauksemme liittyvät taas maapallon ulkopuoliselle Maailmankaikkeuden alueelle. Siksipä meidän olisi hyvä pyrkiä noudattamaan ylösnousseen Herran Paavalin kautta antamia Ef. 6 -ohjeita, joilla voimme varustautua Vastustajan hyökkäyksiä vastaan ja pysyä pystyssä. Vastustajan keskeisenä strategiana on pyrkiä suuntaamaan kristityn mieli ja ajatukset nimenomaan maanpäällisiin asioihin ja tapahtumiin, joissa Saatanan valta sekä laittomuus (Kirjoitustenkin mukaan) koko ajan vain kasvaa. Kristuksessa uskovalla ihmisellä on tietenkin täysi varmuus pelastumisestaan, mutta kristityn käyttäytymisen ja kasvamisen kannalta on hyvä turvautua Jumalan tarjoamaan ja tukemaan koko taisteluvarustukseen.

 

p.s.

Tässä on lopulta kyse totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta /2. Tim_2:15/ /tästä tarkemmin/. Se mikä oli totta – eli voimassa olevaa – Helluntain hallinnon aikana tai on totta tulevassa ns. Vanhurskauden hallinnossa, ei tarkoita sitä, että kaikki tuo olisi totta eli voimassa nykyisen salatun Armon hallinnon aikana. Niinpä kun osaamme leikata Paavalin evankeliumin erityisen sanoman ja sisällön koskemaan meitä, tämän päivän kansojen uskovia, voimassa olevana siunauksena, niin myös koko Raamatun sanoma: se mikä on Israelille luvattu, mitä taas meille luvattu ja mitä on koko ihmiskunnalle luvattu voi avautua meille aivan uudella tavalla /2. Tim_3:16-17/.

 

 

Hyvä ope vai huono ope?

 

 

Oliko Paavali sittenkään hyvä opettaja, kun hänen sanomansa näyttää vaativan kovin monenmoista lisäselvitystä ja täydennystä? Oliko hänen opetuksensa niin epäselvää, että se on vaatinut kokonaisen tulkkien armeijan selittämään auki sen vaikeaselkoisuutta? Onko ylösnoussut Herra osoittautunut niin huonoksi ihmistuntijaksi, että on nimittänyt kansojen opettajan tehtävään henkilön, joka ei kykene selkeästi ja itämaisista vertauksista puhdistettuna tuomaan esiin sen opetuksen, joka pätee ja on voimassa kansojen ihmisille tänä päivänä?

Näin voisi kuvitella. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, kun katsoo niiden fyysisten, kristillisten kirkkokuntien ja muiden toimijoiden määrää, jotka ovat asettuneet Jumalan ja ihmisen välille tulkitsemaan, mitä Jumala meiltä tänään oikeastaan odottaa. Mitä Ylösnoussut Herra meiltä odottaa ja mitä Hän meille lupaa?

Hyvän ja pätevän opettajan voidaan sanoa olevan kyvykäs, opetettavansa asian hyvin osaava, valtuutettu opetettavan asiakokonaisuuden suhteen ja oppilaidensa tarpeet hyvin tiedostava. Ennen kaikkea hyvä opettaja ei tarvitse tulkkia sanomansa välittämiseen itsensä ja oppilaidensa välille: hän osaa välittää sanomansa ”kansantajuisesti”, oppilaittensa ymmärtämällä kielellä, ilman peittäviä vertauksia.


Hän, joka on saanut kaiken vallan koko Universumissa, valitsi kuitenkin edustajakseen ja kansojen opettajaksi Paavalin
/Apt_26:16/. Ketään muuta ei ylösnoussut Herra ole tähän tehtävään valtuuttanut, joten Paavalin opetusta kannattaa kuunnella, koska se on voimassa tänään ja siihen kätkeytyvät nykyisen hallintokauden siunaukset.

mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:10)
CLV 2Ti 1:10 – 2Ti 1:11
yet now is being manifested through the advent of our •Saviour, Christ Jesus, Who, indeed, abolishes •death, yet illuminates life and incorruption through the evangel
of which I was appointed a herald and an apostle and a teacher of the nations.

Ja tätä tosiasiaa apostoli haluaa painottaa, koska se tuo Jumalan ilmoituksen arvovallan hänen evankeliumilleen (alkukieli puhuu tässä siitä evankeliumista, kreik. tou euaggeliou), korostaen näin hänen ja hänen evankeliuminsa auktoriteettia tämän päivän ihmiselle. Ihmiselle, joka itsessään kokee täyden riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden Jumalan edessä. Ihmiselle, joka saa omistaa tänään armon ja totuuden sanan kaikkine siunauksineen pelkän uskon kautta Jumalan lahjana.
ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)

Korintton seurakunnassa oli aikoinaan vähintään samanlainen kuhina evankeliumeista kuin mitä tapahtui Galatiassa.
Korintton opet aloittivat jo liki 2000 vuotta sitten kristillisten lahkojen muodostamisen: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen” (1. Kor.1:12).

Ylösnousseen Herran valtuuttaman kansojen opettajan arvovalta kyseenalaistettiin jo heti alkumetreistä lähtien. Ja mikäpä noista em. kristillisistä lahkoista oli kaikkein häikäilemättömin ja vaarallisin? Kristuksen puolella olevat! Miksi? Koskapa he tällöin kyseenalaistivat täysin Paavalin erityisen – suoraan Kristukselta saadun – opettajan valtuuden väittämällä, että Paavalin sijaan heillä on tämä aito ja oikea suora Kristuksen valtuutus! Näin väittäessään he viestittivät, että Paavalin evankeliumi ei ole riittävä ja pätevä, vaan heidän koulukuntansa on korvannut sen ”oikealla Kristuksen evankeliumilla”.
Miten moni kristillinen kirkkolaitos tai liike toimii tänään tällä tavalla?
Tätä Paavalin apostolitoimen ja opettajatoimen hoitamista arvosteltiin ankarasti koko hänen työuransa ajan, mutta se ei hetkeksikään poistanut hänen varmuuttaan, päättäväisyyttään ja tietoisuuttaan omasta kutsumuksestaan ja pätevyydestään tämän erityisen tehtävän hoitoon, koska Jumalan armo vei sitä hänen kauttaan niin voimallisesti eteen päin.

Apostolin ulkonainen esiintyminen oli toistuvasti kritisoinnin kohteena samoin kuin sen kontrasti hänen ”mahtipontisiin” kirjeisiinsä nähden. Tämä saattoi olla yksi syy tuolloin siihen, että alettiin hakeutua toisenlaisiin kristillisiin piireihin ja opetuksiin. Piireihin, jossa saarnat saattoivat vaikuttaa ”väkeviltä”.
Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. (2. Kor. 10:10)

Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin!
Jos Paavalille olisikin annettu mahtavat puheen lahjat ja muu vaikuttava ja vakuuttava esiintymistaito /tästä tarkemmin/. Jos Paavali olisikin esittänyt sanomansa mahtipontisen ja vakuuttavan esiintymisen ryydittämänä, niin varmaankin hän olisi kerännyt suosiota ja paljon ihmisiä ympärilleen. Mutta ylösnousseen Kristuksen ilmestystensä kautta Paavalille antama evankeliumi olisi tällöin jäänyt kokonaan meille välittämättä, kokonaan kirjoittamatta; vaikkakin lyhytaikainen opetus tuon ajan kuulijoille olisi tullut saavutetuksi. Paavalin jääräpäisyyttä ja hankalan työtoverin mainetta nostetaan edelleen esille tuon tuostakin, mutta eiköhän Jumala kuitenkin tiennyt kenet tähän toimeen valitsi. Tämänkaltainen vähättely viestii kyllä myös hänen evankeliuminsa arvostuksen vähättelystä.

Mutta näin se kuitenkin meni! Tämä kaiken hän toi meille esiin jumalallisella valtuudella. Ilman hänen kirjeitään, jolla Jumalan kokonaisilmoitus summautettiin täyteen /tästä tarkemmin/ ei koko kristinuskoa olisi olemassa! Moniko ajattelee näin? Meillä ei olisi Paavalin armon evankeliumia pelastumisesta pelkän uskon kautta ilman minkäänlaisia tekoja. Meillä ei olisi totuutta vanhurskautuksesta eli Jumalan edessä kelvolliseksi julistamista pelkän uskon kautta. Meillä ei olisi yksin Paavalin välittämää, kaiken kattavaa sovituksen sanomaa. Nämä asiathan eivät esiinny Pietarin julistamassa Kuningaskunnan evankeliumissa, mutta kyse näissä kaikissa on kuitenkin kristinuskon peruspilareista.

Kun kristillinen seurakunta oli jo Paavalin aikana alkanut hajaantua erilaisiin kirkkokuntiin, niin miten tilanne on kehittynyt tultaessa tähän päivään? Paavalihan itse myös selvästi aikanaan ilmoitti tämän tulevan kehityskulun /Apt_20:29-30/ ! Paavalin evankeliumin erityistä arvovaltaa ja asemaa ei kirkollisissa piireissä siis edelleenkään tunnusteta. Sietokykyä terveeseen (alkuperäiseen, kansoille suunnattuun evankeliumiin) löytyy entistä vähemmän. Jumalan armon ja totuuden sana tämän päivän ihmiselle on pötköytetty vaikeatajuiseksi ja ristiriitaiseksi opetukseksi kirkollisilla auktoriteeteilla, perimätiedoilla ja epätarkkuuksien leimaavilla raamatunkäännöksillä. Korvausteologia on alkanut kukoistaa joka puolella. Paavalille Pyhä Henki ilmoitti tämän tulevan trendin kuitenkin jo aikoinaan selvästi /1. Tim_4:1/ ja tämä kehityssuunta ”korreloi negatiivisesti” myös pahuuden ja valheen lisääntymisen kanssa /2. Tess_2:7-8/).

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

Nämä ”uuden opetussuunnitelman” mukaiset kirkolliset opetukset sisältävät paljon inhimillisiä tapoja, käytäntöjä ja muita lihallisia suorituksia, joille annetaan ”ymmärtämättömälle” kansalle kuva juhlavasta jumalanpalvelusmenosta. Niille on tyypillistä ulkoisiin erilaisiin uskonnonharjoitustapoihin ja -tekniikkoihin sitoutuminen ja papillisen välimieskerroksen arvovallan esiintuominen. Niille on tyypillistä lisätä Paavalin opettaman evankeliumin rinnalle lisäpiirteitä. Näihin lisäpiirteisiin – kuten esim. vesikaste tai ehtoollinen – ladataan erilaisia sisältöjä ja mystiikkaa, joilla tahdotaan antaa tavallisille ihmisille kuva niiden erityissiunauksista. Nämä kaikki ovat kuitenkin Paavalin mukaan vain lihallisia, inhimillisiä ja itsevalittuja palveluita, jotka ovat kylläkin näyttäviä, mutta joilla ei ole kuitenkaan mitään arvoa Jumalan edessä.

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Em. sakramentti nimitys tulee latinan sanasta sacramentum ja se tarkoittaa pyhää ja mystistä toimitusta, salaisuutta. Paavalin välittämiin salaisuuksiin (kreik. musterion) ne eivät kuulu, vaan ne on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) lisätty ns. kirkollisiin opetuksiin. Kun niitä kirkollisissa toimituksissa korostetaan erityisinä armonvälineinä, niin Paavali kuitenkin päinvastoin vähättelee kaikkea tämän kaltaista (uskovien yhteyttä jakavaa) vallankäyttöä, koska ne vain vesittävät Kristuksen ristin sanoman merkitystä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17)

Esimerkiksi erityyppisten vesikastemenettelyjen kautta liitytään tänään moniin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fyysisestä rekisteröitymisestä tiettyyn uskonnolliseen ryhmään, pääsemisestä sen palveluiden piiriin ja sitoutumisesta myös rahallisesti osallistumaan sen toiminnan tukemiseen. Eli Paavalin sanoin:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Tämän (yleensä viattomaltakin näyttävän) uskonnollisuuden lisääminen Sanomaan rististä sai aikanaan aikaan Galatian seurakunnan uskonelämän hiipumaan erilaiseen suorittamiseen ja synkistelyyn niin, että Paavali joutui siihen hyvin päättäväisesti puuttumaan. Hän joutui siitä heille muistuttamalla muistuttamaan, että tänään usko tulee ja kasvaa pelkän armon ja totuuden sanan kuulemisesta, minkä Pyhä Henki tekee eläväksi.
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal. 3:2)

Hyvä ja pätevä opettaja tuntee oppilaansa ja opetettavan sanomansa niin, että hän osaa sen välittää vastaanottajakunnalleen sellaisessa muodossa, joka ei tarvitse lisätulkintoja. Epäpätevän opettajan taas voidaan ajatella sekoittavan totuuden opetuksensa rinnalle omiaan – eri tavalla teologisesti hyväksyttyjä ”totuuksia” – omilla tulkinnoillaan ja selityksillään. Tällöin unohdetaan, ”että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (1. Kor. 5:6; Gal. 5:9). Paavalin opetus ei sisällä lainkaan peittäviä, tulkintoja vaativia vertauskertomuksia (kreik. parabole); niitä Jeesus esitti aikoinaan lukuisan määrän kyllä juutalaiselle kansalle. Apostoli on kirjoittanut kirjeensä alun perin selkeästi ja kansojen vastaanottajille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

Pysytään kansojen apostolin ja opettajan opetuksessa! Pysytään siinä mitä on meille kirjoitettu ja mikä on voimassa tänään! Käytetään hyväksi omaa lukutaitoa ja moninaisia käännöksiä, jotka voivat valottaa asioita eri kulmilta. Konkordanttisen käännöksen kautta on tavallisen raamatunlukijan mahdollista kuitenkin päästä itse asian ytimeen saakka, aivan uudelle tasolle tutkia mitä alun perin on kirjoitettu! Keskustellaan näistä avoimesti raamattupiireissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Toisenlainen evankeliumi ei kuitenkaan ole mikään evankeliumi eli ilosanoma tämän päivän ihmisille, koska se siirtää ihmisen huomion hengelliseltä alueelta lihallisen puuhastelun alueelle ja koska se saa aikaan rauhan ja ilon hiipumista kristityn elämässä kuten Galatiassa aikoinaan tapahtui.

Kun Paavali ja hänen evankeliuminsa sisältö kyseenalaistetaan siten, ettei sitä pidetä riittävänä ja tyhjentävänä sanomana tämän päivän ihmiselle, niin samalla kyseenalaistetaan ylösnousseen Herran meille kansojen ihmisille kohdistettu erityinen ilosanoma! Tätä evankeliumia pyrkii Vastustaja kaikella innollaan pimittämään, koska se ei lupaa eikä jätä sille yhtään mitään, ottaapa lopulta vielä sen itsensäkin.
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Mitä tästä kaikesta sitten on pääteltävä. Ainakin se, että Kristuksen meille valitsema ja valtuuttama opettaja ja opetus ei sellaisenaan kelpaa ja riitä nykyisille kirkollisille toimijoille. Eli Paavali nähdään ei-riittävänä, jopa huonona opettajana, jonka opetus on sen verran epäselvää, että vaati teologista lisätulkkausta. Hyvät opet ovat näköjään astuneen tilalle. Mutta edelleen Paavali kuitenkin viestittää jotain yksinkertaista ja tavallista lukutaitoiselle ihmiselle. Ihmiselle, joka ei koe omin avuin kelpaavan Jumalalle.

Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

niin ja Henkihän on lopulta se, joka Sanan rististä eläväksi tekee ja Jumalahan näki kuitenkin hyväksi tämän saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat 😉

 

 

Paavali haastaa päättelemään

 

Pitääkö minun ottaa vastaan, mitä ”ylhäältä” ns. kirkollisten auktoriteettien kautta opetetaan?
Kun saan hämmentävää ja ristiriitaista opetusta, niin miten osaan valita – vai onko siinä valittavaa?
Uskontoihin kuuluu jo piirteenä sokea palvonta, mutta on kai usko Jeesuksen Kristukseen kuitenkin aivan muuta?
Onhan Jumala antanut meille kirjallisen ilmoituksen ja kyvyn lukea ja ajatella – ja vieläpä Henkensä ohjaamaan meitä?
Miten paljon meidän apostolimme juuri vetoaakaan tähän omaan ajatteluumme ja päättelykykyymme?
Usein usko ja järki halutaan asettaa vastakkain, mutta halutaanko tällä kuitenkin vain peitellä ”oikean” opin ristiriitaisuuksia?
Oletko joutunut tahollasi pohtimaan tällaisia kysymyksiä?

Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan hänen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.

”Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)

Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)

Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkokuntia. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.

Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet Raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!

Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)

Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumia, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.

Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?  kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.

Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.

Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)

Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.

 

Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” /2. Tim_1:13/. Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa. Kyse ei todellakaan ole mistään ”rakettitieteestä” vaan tavallisesta, terveestä perusjärkeilystä.

 

p.s.

Kyllä ehdottomasti kannattaa käyttää myös omaa ymmärrystä uskon asioissa. Maailma on täynnä kristinuskonnollisesti sävytettyjä opetuksia ja muita ”totuuksia”. Itse en aikoinaan olisi voinut saada uskoa kuulemalla ulkopuolelta tulevia saarnoja, päin vastoin, ne monesti jopa inhottivat minua. Samoin kuin monet ns. kääntymiseen liittyvät kehotukset. Usko tuli minuun: ensin Isän vetämänä, sitten Paavalin kirjeitä ja Johanneksen evankeliumia tutkimalla. Hengen vaikutuksesta. Ilman ulkopuolisia saarnoja. Ja omaa ymmärrystä sain myös tuolloin koko ajan käyttää niin kuin sen jälkeenkin.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä