Paavali

Tämä evankeliumi

kirjoittaja

 

Mitä evankeliumilla alkukielessä tarkoitetaan?
Miten niin juuri tämä evankeliumi?
Miksi ”tämä” tai ”se” määrättyä artikkelia kuvaavana prepositiona on häivytetty ns. virallisista käännöksistä?
Miksi evankeliumi tänään virallisesti esitetään yhtenä yleisenä otsakkeenomaisena asiana?
Miksi kahden evankeliumin (ympärileikkauksen ja ympärileikkaamattomuuden) eroa ei ole haluttu virallisissa käännöksissä tuoda esiin?

Evankeliumi -termille löytyy vanhan kreikan alkuteksteistä ilmaisu euaggelion [WELL-MEESAGE], mikä tarkoittaa hyvää sanomaa jostakin asiasta. Se oli tuohon aikaan tavanomainen arkikielen ilmaisu hyvästä uutisesta. Sanoman sisältö on se, joka vastaanottajalle merkitsee – tuo ilon. Ei se, että sinulle on saapunut hyvä uutinen, etkä tunne sen sisältöä.

Kun Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeensä noin 55 jKr., niin Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumikertoukset olivat vielä kirjoittamatta. Niiden arvioidaan kirjoitetun vuosien 60-100 jKr. välillä. Eikä niiden alkukielisissä teksteissä missään esiintynyt otsaketietona ”Matteuksen evankeliumi”, Markuksen evankeliumi”, Luukkaan evankeliumi” tai ”Johanneksen evankeliumi”. Nämä otsakkeet on niihin jälkikäteen lisätty UT:n raamatunkäännöksiin.

—

Kun apostoli Paavali kirjeessään roomalaisille (Room. 1:16) kirjoittaa:

Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

For not ashamed am I of the evangel, for it is God’s power for salvation to everyone •who is believing to the Jew first, and to the Greek as well.

niin viralliset raamatunkäännökset jättävät sanan ”evankeliumia” edessä olevan alkukielen demonstratiivipronominin ho kääntämättä. Samalla ne peittävät sen tosiasian, että Paavali viittaa tässä siihen evankeliumiin, jonka hän on saanut suoraan ylösnousseelta Kristukselta /Gal_1:11-12/. Tekevät tätä systemaattisesti muuallakin ja hämärtävät näin Paavalin evankeliumin erityisyyden ja ajankohtaisuuden tämän päivän evankeliumína.
Ja evankeliumina nimenomaan ”itse kullekin uskovalle”. Tässä Paavali viittaa nimenomaan tähän evankeliumiin; siis siihen evankeliumiin, jonka keskeisen uskon sisällön hän tässä roomalaiskirjeessä julkaisee – siis siihen evankeliumiin, jonka ylösnoussut Herra oli hänelle meitä varten uskonut. Konkordanttinen menetelmä on ottanut tämän määrätyn artikkelin käännöksessä huomioon.
Määrätyt artikkelit on tunnistettavissa myös konkordanttisen UT:n leipätekstistä, missä se on merkitty pisteellä (.) ko. sanan edessä.

—

Kun vielä yo. jaetta tarkemmin lukee, niin voi huomata, että tämä evankeliumi on suunnattu Kristukseen uskoville, eikä maailmalle. Eli Paavali on evankeliuminsa suunnannut ainoastaan uskoville ilosanomaksi ja opetukseksi. Niin kuin hän itse toteaa: ”Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella.” Eikä tätä ilosanomaa (sen perimmäistä sisältöä) voi ymmärtää kuin yksin Jumalan Hengen valaisemana.

Kohta edellisen lauseen jälkeen Paavali (Room. 2:16) vielä selventää yo. jaetta puhumalla ”minun evankeliumistani”:

sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

in the day when •God will be judging the hidden things of humanity, according to my evangel, through Jesus Christ.

Tässä hän viittaa niihin Jumalan tuleviin oikeusprosesseihin, joissa ihmisten teot (”ihmisten salaisuudet”) otetaan esille ja joissa ihmiset pääsevät näkemään tilanteensa Jumalan edessä ja heissä syntyy tarve ja tilaus Kristuksen vanhurskauden /Room_5:18/ ja koko sovituksen vastaanottamiseen /1. Kor_15:20-24/.

—

Zodihiatesin The Complete Word Study Dictionary toteaa, että ho on alun perin demonstratiivinen pronomini, joka tarkoitti tätä, tuota; myöhemmässä käytössä siitä tuli enimmäkseen prepositiivinen artikkeli.
Konkordanttinen menetelmä kääntää artikkelin myös sanoilla This ja The.

—

Ns. evankeliumikertomukset kirjoitettiin teksteiksi ensimmäisellä vuosisadalla, arvioidaan että vuosien 60–100 jKr. välisenä aikana, tai viimeitään 100-luvun alkupuolella. Myös evankeliumikertomuksissa – jotka kuvaavat Jeesuksen maanpäällistä elämää – esiintyy evankeliumi -termin edessä monesti määrätty artikkeli ho, jossa painottuu tuo tietty evankeliumi. Esim. kohdissa /Matt_4:23/ ja /Matt_9:35/ puhutaan siitä Kuningaskunnan evankeliumista, jota Jeesus julisti israelilaisille Lihansa hallinnon aikana. Sitten vielä sen jälkeen Helluntain hallinnon aikana pidettiin esillä sitä Kuningaskunnan eli Ympärileikkauksen evankeliumia /Apt_8:12/. Sen sisältö koski Israelin pyhille ja Jumalan valitulle kansalleen lupaamaa maanpäällistä ja tuhatvuotista siunauksen aikaa.
Paavali ei kirjeissään missään kohden julista tuota Kuningaskunnan evankeliumia, koska hänen evankeliuminsa kohderyhmänä tänään ovat kansojen valitut ja lupauksina taivaalliset siunaukset.

Kaikki Paavalin kirjeet kirjoitettiin kuitenkin 60-luvun alkuun mennessä. Lisäksi ne ovat Paavalin itsensä kirjoittamia niin kuin kirjeiden otsakkeista on pääteltävissä. Ne eivät siis ole jälkikäteen kerättyjä ja koottuja tekstejä, vaan niin kuin hän esim. Efesolaiskirjeen kohdalla toteaa, ”että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut”. Paavali on saanut evankeliuminsa suoraan ylösnousseen Kristuksen paljastuksen kautta. Hänen kirjeensä ovat hänen itsensä kirjoittamia, vaikka jotkut teologit (”kirjanoppineet”) sitä epäuskossaan epäilevät.

Kun demonstratiivipronomini ho on systemaattisesti jätetty ns. virallisista käännöksistä pois, niin samalla on häivytetty sen pääsanaa (tässä ”evankeliumia”) ja sen sisällöllistä merkitystä ikään kuin samaksi ja yhdeksi evankeliumiksi. Kirkkolaitokset ovatkin erottaneet nuo neljä ns. evankeliumikertomusta itselleen pyhäksi evankeliumiksi ja samalla tietenkin syrjäyttäneet Paavalin evankeliumin merkityksen. Vaikka molempien evankeliumien keskiössä onkin Jeesus Kristus, niin sisällöt eroavat monessa kohtaan toisistaan puhumattakaan kohderyhmästä /Tästä tarkemmin/.

Kun apostoli Paavalin meille tarjoamassa ”lahjapaketissa” lukee ”hyvä uutinen kansoista valitulle”, niin täytyy kait vastaanottajan avata tuo paketti ja tutustua sen sisältöön ymmärtääkseen ja hyödyntääkseen sen koko arvon!? Silloin hän voi ammentaa siitä myös iloa elämäänsä.
Tätähän Paavali myös jälkisäädöksessään tarkoittaa kehottaessaan meitä leikkaamaan oikein  Jumalan Sanasta (koko Raamatusta) ja käyttämään hengellisen elämän ravintona sitä Totuuden sanaa, joka on meille (kansojen uskoville) kohdistettu ja johon perustuen Jumalan salainen Armon hallinto tänään toimii /Tästä tarkemmin/.

 

 

Millä tavalla kuolleet heräävät?

kirjoittaja

 

Miksi tällainen kysymys?
Kuka tällaisen kysymyksen on Raamatussa esittänyt ja miksi?
Mitä tämä kysymys paljastaa?
Millainen vastaus tähän kysymykseen on annettu?

 

Raamatun kohta 1. Kor. 15:35 on tässä:

Mutta joku ehkä kysyy: ”Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?” (Sf38)

But someone will be protesting, ”How are the dead being roused? Now with what body are they coming?” (CLV)

—

Kysymys liittyy uskovan ihmisen tulevaisuuteen. Se liittyy Kristuksen täyteyden toteutumiseen: sen viimeisen vaiheen ruumiilliseen ylösnousemuselämään pukeutumista.
Ihminenhän saa heti, kun usko tulee häneen, omistaa todeksi Kristuksen kuoleman ja heräämisen tietoiseen jumalasuhteeseen Hänessä. Hän ansiottomasti perii uuden Aadamin ”geenit”: vanhan ihmisen kuolemisen ja heräämisen uuden ihmisen elämän tietoisuuteen /Tästä tarkemmin/.
Kysymys liittyy siis lupaukseen myös Kristuksen ruumiin kaltaisuuteen tulemisesta. Kysymys on Korinttolaiskirjeen 15. luvussa uskovan ihmisen ruumiillisen ylösnousemuksen toivosta eli luottavaisesta odotuksesta /Tästä tarkemmin/.

Apostoli Paavali tuon tämän ”kuolemasta heräämisen” totuuden meille uutena asiana ja paljastuksena esille noin 53 jKr. Tähän saakka tämä Kristuksen ruumiin jäseniä (nykyistä seurakuntaa) koskeva totuus oli ollut salattuna Jumalan suunnitelmissa. Tätä salaisuutta ei ole Raamatussa ennen tätä paljastettu. Se johtaa meidät myös askeleen lähemmäksi (noin 10 vuotta myöhemmin) Efesolaiskirjeessä ilmoitettua taivaallista kohtaloamme /1. Kor_15:51-55/; /Ef_3:2-3/.

—

Jumala haluaa meidän olevan tietoisia siitä tulevaisuudesta, joka meitä varten on varattuna. Hän haluaa meidän tulevan tietoiseksi siitä, mitä varten meitä täällä ”kuolema varjon laaksossa” valmennetaan /Tiit_2:11-13/. Koska jos meiltä katoaa tämä taivaallinen odotus ja kiinnitämme huomiomme Maan päällä tapahtuviin asioihin, niin olemme apostolin mielestä kaikista ihmisistä säälittävimpiä /1. Kor_15:19/. Näin tärkeäksi asiaksi Paavali listaa meidän odotuksemme ymmärtämisen asian.
Toivo (Odotus) on Uskon veli ja ne kuuluvat aina erottamattomasti yhteen /Hepr_11:1/.

—

Mitä tämä apostoli Paavalin tiedostama kysymys myös paljastaa?
Sen, että kuolleet ihmiset nukkuvat.
Raamattu puhuu kuolleista aina poisnukkuneina /1. Kor_15:6-8/. Eikä siis jo ”taivaaseen menneinä”, koska sinne mennään ainoastaan ruumiillisen ylösnousemuksen kautta. Tämä ylösnousemus on vasta Kristuksen kohdalla ensimmäisenä ihmisenä tänään toteutunut /1. Kor_15:20/. Paavalihan mainitsee kirjeensä kirjoittamisen aikana 53 jKr. monien veljien tuolloin jo poisnukkuneen /1. Kor_15:6-8/. He siis nukkuvat syvässä kuoleman unessa /Saarn_9:10/; Ps_6:6/; Ps_115:7/; Jes_38:18/, josta Isä Jumala heidät yhdellä kertaa, hetkessä ja sama-aikaisesti tulee herättämään uuteen elämään /1. Kor_15:52/. Heidän henkensä nukkuvat Jumalassa ja Jumalan luona, josta Jumala heidät aikanaan herättää.

—

Kristuksessa kuolleet heräävät katoamattomina.
Kristuksessa kuolleet heräävät kuolemattomina.
Kristuksessa kuolleet heräävät ylösnousemusruumiseen puettuina.
Kristuksessa kuolleet heräävät Kristuksen kaltaisuuteen puettuina.

Nykyiset ruumiimme reagoivat sieluun eli aisteihin /Tästä tarkemmin/. Ne etsivät fyysistä mukavuutta, tyydytystä ja nautintoa. Ne eivät luonnostaan reagoi hengellisiin asioihin. Sielu ei ole erillinen kokonaisuus. Se on ruumiin ja hengen yhdistelmän vaikutus. Aadam luotiin maaperästä. Kun Elämän henki puhallettiin häneen, hänestä tuli elävä sielu. Hän kykeni tuntemaan, näkemään, kuulemaan ja haistamaan. Hänestä tuli tietoinen. Sellainen on ruumis, joka meillä nyt on. Aistimme hallitsevat meitä. Ylösnousemuksessa ruumiimme reagoivat puolestaan henkeemme. Fyysiset aistimukset tulevat antamaan tilaa hengelliselle havainnoinnille.

—

 

Otsakkeen jakeessa esiintyvä kreikan egeiro tarkoittaa herätä unesta ja nousta ylös.
”Nousta unesta, mikä viittaa myös ajatukseen heräämisestä unitilasta” (Zodihiatesin The Complete Word Study Dictionary).

Kaikki kuolleet ihmiset nukkuvat siis Jumalassa. Heidän henkensä (jossa heidän henkilöhistoriansa: elämänsä, kokemuksensa ja oppimisensa on mukana) palaa kuolemassa Jumalan tykö. Uskovat ihmiset myös Kristukseen sinetöityinä. Kuolleet nukkuvat syvässä tiedottomassa unitilassa niin kuin heprean Sheol (tai kreikan vastine Hades) antaa ymmärtää ja niin kuin Konkordanttinen menetelmä jäsentää sen morfeemeiksi [UN-PERCEIVED] ja kääntää sen termiksi unseen eli tiedottomuus tai tajuttomuus.
Vaikka nämä kuolleet ovat ajautuneet pois ihmisten ulottumattomista, niin Jumalalle he kuitenkin vain nukkuvat. Jumala tulee kerran herättämään kaikki ihmiset kuoleman unesta: Kristuksen ruumiin jäsenet Hänen palkkioistuimensa (kreik. bema) eteen /2. Kor_5:10/ ja myöhemmin muut ihmiset Suureen valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn /Room_2:16/; /Ilm_20:11-15/.

Ja näin on siis kirjoitettu 😉.

 

 

Tämä salaisuus on suuri

kirjoittaja

 

 

Mitähän Paavali mahtaa tässä oikein tarkoittaa?
Mistä salaisuudesta hän mahtaa meille kirjoittaa?
Eikä kyse ole vain ”tavallisesta” salaisuudesta, vaan vielä suuresta sellaisesta!

 

Vanhan kreikan – jolla Uusi testamentti on kirjoitettu – salaisuutta kuvaava termi on musterion. Musterion tarkoittaa jotain sellaista asiaa ja tietoa, joka pidetään suljettuna ja peitettynä, mutta joka voidaan myöhemmin avata eli paljastaa.

Musterion esiintyy UT:ssa 27 kertaa, josta Paavalin kirjeissä peräti 20 kertaa! Tämä mielestäni todistaa vahvasti siitä, että Jumalan pelastussuunnitemaan liittyvät loput salaisuudet paljastettiin Paavalille sitä varten, että hän välittäisi ne kirjallisesti meille ilosanomaksi /Room_16:25-27/. Kyse on siis paljastuksista, jotka täysin puuttuvat VT:n teksteistä ja ns. evankeliumikertomuksista. Kyse on myös sellaisista Jumalan suunnitelmista, jotka tuodaan esiin  Paavalin evankeliumin (hänen kirjeittensä) kautta.
Apostoli Paavali mainitseekin vielä erikseen erityisen Salaisuuden hallinnon, joka hänelle meitä varten on uskottu /Ef_3:9-10/.

—

Otsakkeeseen liittyvä teksti (EF. 4:23-28,32; Sf38) on tässä.

  1. sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.24. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
    25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
    26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
    27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
    28. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
  2. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

—

Paavali esittää tässä täydellisen mallin siitä, miten miehen tulee suhtautua vaimoonsa nähden. Esikuvana on Kristus ja Hänen rakkautensa ja huolenpitonsa seurakuntaansa kohtaan.  Hän tuo esiin, miten mies ja nainen luotiin ihmiseksi /1. Moos_1:27/. Hän tuo esiin sen Jumalan mielen mukaisen kehotteen, miten miehen tulee osoittaa rakkautta vaimoaan kohtaan samalla tavalla kuin Kristus osoittaa rakkauttaan seurakuntaansa kohtaan.

Mutta.
Tämä kyllä on Jumalan mielen mukainen siunaava kehote. Mutta ei kuitenkaan ole se suuri salisuus!

Mutta tähän kaikkeen liittyy myös se suuri salaisuus, jonka ylösnoussut Herra paljastaa Paavalille meille välitettäväksi: se, joka liittyy Kristukseen ja Hänen ruumiiseensa.

Kansojen apostolin opetuksen päälinja kulkee akselilla Aadam – Kristus: ensimmäinen Aadam ja toinen Aadam /1. Kor_15:45/; /1. Kor_15:47/.  Aadamin, joka on koko nykyisen ihmissuvun kantaisä ja Kristuksen, joka puolestaan on uuden ihmissuvun kantaisä.

 

—

Paavali vertaa miehen ja vaimon suhdetta Kristuksen hengelliseen seurakuntaruumiiseen!

Niin kuin mies on naisen pää, samoin on Kristus seurakunnan pää /jae 23/.

Niin kuin Aadam luotiin ensin, niin myös Kristus luotiin ensimmäiseksi uuden ihmissuvun edustajaksi, ensimmäisenä ennen kaikkea luomakuntaa /Kol_1:16-17/; /Kol_1:18/.

Niin kuin Aadam sai avun ja täyttymyksen Eevan kautta, niin myös Kristus tulee toteuttamaan täyttymyksen seurakuntaruumiinsa kautta /1. Moos:2:18/; /Ef_1:22-23/.

Edellisessä Mooseksen kirjan kohdassa esiintyy heprean kielen neged [Strong H5048], joka tarkoittaa  täydentymistä tai vastinparia, millä tavalla myös Konkordanttinen menetelmä se myös kääntää: sanalla complement /1. Moos_2:18/.
Eli.
Niin kuin Eeva toi täydennyksen ja ykseyden Aadamin elämään (koko nykyisen ihmissuku oli hänessä) niin myös seurakuntaruumis tulee tuomaan täydennyksen – päänsä Kristuksen Jeesuksen kautta – koko uudelle ihmissuvulle /Ef_1:22-23/!

Eli niin kuin kaikki (ihmiset) kuolevat Aadamissa (nykyisen ihmissuvun päässä) niin myös kaikki (ihmiset) tullaan tekemään eläviksi Kristuksessa (uuden ihmissuvun päässä) /1. Kor_15:20-24/ !

—

 

Eeva oli Aadamissa ennen kuin Jumala hänet Aadamista loi. Jumala nukutti Aadamin ja otti yhden hänen soluistaan, josta sitten loi Eevan hänen vastinparikseen, hepr. neged.

Jumala otti yhden Aadamin soluista, heprean alkutekstissä on tässä ilmaisua min [Strong 4482], mikä tarkoittaa perusosaa jostakin. Ei siis puhuta suoraan ”kylkiluusta”, mikä näyttää olevan yleinen käännös, vaan pikemminkin jonkinlaisesta kantasolusta, joka voidaan tänään ymmärtää myös ihmisen perussoluna /1. Moos_2:21-22/.

Niin kuin me seurakuntana olemme tänään hengelliseti Kristukessa – Kristuksen hengellisessä ruumiissa – niin samalla tavalla oli Eeva – ja koko hänesä koko nykyisen ihmiskunnan siemen – Aadamissa, ennen kuin Jumala hänen (Adamin) kautta luo koko nykyisen, sielullisen  ihmiskunnan täyttymyksen.

Mutta.
Jumalan suunnitelmassa on sielullinen ihminen ensin ja vasta sen jälkeen hengellinen ihminen /1. Kor_15:45-49/.
Jumalan suunnitelmissa on myös pelastusjärjestys, jonka Hän vie Kristuksen Jeesuksen kautta läpi koko nykyisen ihmissuvun osalta /1. Kor_15:20-24/.
Jumalan suunnitelmien suunnitelman päämääränä on, että Hän lopulta tulee kaikeksi kaikissa.
Jumalan suunnitelmien suunnitelman päämääränä on, että kaikki alistetaan Hänen rakkautensa alle, myös itse Poika /1. Kor_15:28/.

 

—

Jumala on Rakkaus.
Tämä on mielestäni se suuri salisuus, jonka Paavali tahtoo meille paljastaa – nimittäin –
Meille on varattuna tulevaisuudessa etuoikeutetut tehtävät Kristuksen ruumiin jäseninä (Hänen hengellisessä organisaatiossaan), jossa saamme olla mukana Hänen (Pään) täyttymyksenä ja vastinparina toteuttamassa Jumalan suunnitelmien suunnitelmaa: olla Kristuksessa ja Hänen voimansa ja rakkautensa ykseydessä voittamassa uskomattomien ihmisten sydämet Jumalalle.

Eikä tämä koske vain kaikkia ihmisiä, vaan koko Jumalan luomakuntaa /Room_8:19-22/. Ja kun on kyse koko Maailmankaikkeudesta, niin pelastuminen Jumalan rakkauden alaisuuteen toteutuu sekä Maan päällä (Kristus ja Israelin uskovat) että maapallon ulkopuolisella (taivaallisella) alueella (Kristus ja Kansojen uskovat)!

Ef_1:22-23
Sf38:
Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
CLV:
and subjects all under His feet, and gives Him, as Head over all, to the ecclesia
which is His •body, the complement of the One completing~ the all in all.

 

 

 

 

 

 

.

 

Voiko vanhurskautettu tehdä syntiä?

kirjoittaja

 

Mitä Raamattu tarkoittaa synnillä?
Mitä Raamattu tarkoittaa rikkomuksella?
Mitä Raamattu tarkoittaa loukkauksella?
Mitä Raamattu tarkoittaa vanhurskautuksella?
Mitä Raamattu tarkoittaa anteeksiannolla?
Entä voiko vanhurskas tehdä syntiä?

—

 

Tarkastellaan ensin sitä, mitä Raamattu oikein tarkoittaa synnillä, vanhurskautuksella ja anteeksiannolla.

Raamattu tarkoittaa synnillä (kreik. harmatia) heikkoutta ja kyvyttömyyttä täyttää Jumalan tahto. Ja täyttää se joka kerta puheen, teon ja ajattelun tasolla. Ja näissä yhtään kertaa missaamatta. Synti on harhautumista Jumalan tahdosta. Sillä jos rikkoo Jumalan tahtoa vastaan vain kerran ja vain yhdessä kohdin, niin on syypää koko Hänen tahtonsa rikkomiseen /Jaak_2:10/.
Niinpä se ei olekaan ihmiselle mahdollista, vaan Jumalan täytyy lopulta itse hoitaa koko pelastuminen /Matt_19:21-24/!
Jeesus tiivisti Jumalan lain vaatimuksen kahteen käskyyn: Jumalan rakastamiseen ja lähimmäisen rakastamiseen /Matt_22:37-40/. /Tästä tarkemmin/.

Entäpä rikkomus (kreik. parabasis)?
Rikkomus on synti.
Rikkomuksella tai rikoksella syyllistytään annetun lain, määräyksen tai säännön rikkomiseen. Rikkomus Raamatussa on synti Jumalan antamaa lakia, määräystä tai voimassa olevaa sääntöä kohtaan. Parabasis esiintyy UT:ssa 6 kertaa, joista Paavalilla peräti 5 kertaa! Konkordanttinen menetelmä kääntää sen termillä transgression ja jäsentää sen morfeemeiksi [BESIDE-STEPPING] eli ”ohi menemiseksi”. Ja Jumalan antama kaikki lait, määräykset tai toimintastandardit ovat tässä maalina, jota ei saavuteta. Tämän päivän uskonelämän toimintastandardina voidaan mielestäni pitää sitä opetusta, jonka ohjenuoraksi on määritelty Paavalin välittämä evankeliumi, koska siinä tuodaan esiin se nykyinen armon hallinnon toimintastandardi, jota Jumala Kristuksen kautta tänään soveltaa /Room_6:17/.
Tästä esimerkkejä /Room_5:14/; /Gal_5:19/ ja /1. Tim_2.13/.

Sitten loukkaus (kreik. paraptoma)?
Loukkaus on synti.
Toisin kuin rikkomus niin loukkaus tapahtuu henkilökohtaisessa suhteessa. Loukkaus haavoittaa lähimmäisen tunteita. Loukkaus koskettaa sydämen aluetta. Konkordanttinen menetelmä kääntää termin paraptoma englanniksi offense ja purkaa sen morfeemeiksi [BESIDE-FALL] eli ”lähelle satuttavaksi”. Tässä voidaan ajatella esimerkiksi sanoja, jotka loukkaavat läheisen tunteita.
Mutta koska kyseessä on suhteessa tapahtuvaan syntiin, niin kyseessä on myös Jumalan sydämeen kohdistuva loukkaus, koska jokainen ihmisessä asuu Jumalan ”puhaltama” elämän henki.
Paraptoma esiintyy UT:ssä 21 kertaa, joista Paavalilla peräti 16 kertaa!
Esimerkkijakeita /Ef_1:7/; /Room_4:25/ ja /Room_5:16/.


Vanhurskautus on Jumalan oikeudellinen vapauttava päätös, jolla uskova puetaan Kristuksen vanhurskauteen ja julistetaan syyttömäksi kaikesta (menneistä, nykyisistä ja tulevista) synneistä ja elämään Jumalan lapsen asemassa ja vapaudessa /Gal_5:1/. Vanhurskautus omistetaan tänään pelkän uskonluottamuksen kautta Jumalan lahjana ja ilman minkäänlaisia inhimillisiä suorituksia /Ef_2:8-9/. Uskon tultua ihminen elää uutena ihmisenä, uutena luomuksena Kristuksessa läpi maanpäällisen elämänsä.  Kristuksen vanhurskaus (täysikelpoisuus) ja rakkaus on kaadettu meihin Kristuksen Hengen kautta /Room_5:5/. Tämä uskonvanhurskautus löytyy ainoastaan Paavalin evankeliumista.

 

Antaa anteeksi (kreik. aphiemi)
Sana on ehkä yllättävänkin laajamerkityksessä ja aivan muussakin käytössä UT:ssa.
Apohiemi tarkoittaa karkeasti ottaen päästää irti, luopua, jättää toimenpiteittä. Konkordanttinen menetelmä jäsentää termin aphiemi FROM-LET. UT:ssa se yleisesti liittyy rahavelkojen anteeksiantoon. Sana esiintyy UT:n alkutekstissä 138 kertaa, mutta Paavalilla vain 4 kertaa! Tämä mielestäni kuvaa hyvin sitä, miten termi ei kuulu siihen terveen opetuksen sanastoon, jonka ylösnoussut Herra meille tänään Paavalin kautta välittää /Tästä tarkemmin/.

Konkordanttinen menetelmä kääntää aphiemin 29 kertaa LET ”päästää”, 66 kertaa Lieve ”jättää”, 26 kertaa Pardon ”armahtaa” ja 17 kertaa Forgive ”antaa anteeksi” – kunkin asiayhteyden mukaan sovitettuina.

UT:ssä se kuitenkin keskeisesti liittyy Israelin Kuningaskunnan evankeliumiin (Ympärileikkausken evankeliumiin), jossa armahdus tai anteeksianto ovat ehdollisia; ts. ne saatettiin perua, mikäli armahdettu alkoi käyttäytyä kovasydämisesti velallistaan kohtaan (Matt. 18:23-35); /Matt_6:12/.

Muuten – UT ei tunne lainkaan ilmaisua ”pyytää anteeksi”, vaikka sitä näytetään nykyisin paljonkin sovellettavan! Mikähän mahtaa olla Jumalan Vastavaikuttajan ja Syyllistäjän vaikutus siihen uhriutumisen kulttuuriin, jossa ihminen sosiaalistetaan uskomaan, että syy kärsimykseen on aina itsen ulkopuolella”?

—

 

Voiko uskosta vanhurskautettu sitten tehdä syntiä?

Kyllä, mutta Ei Jumalan edessä!

Kun ihminen on julistettu vanhurskaaksi (jumalakelpoiseksi) Kristuksessa, niin Jumala näkee hänet koko ajan Kristuksessa. Vaikka tällainen on ihmiselle mahdotonta, niin Jumalalle se kuitenkin on mahdollista / Matt_19:24-26/! Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen.

 Ja tämä on uskonelämän kannalta aivan oleellista.
Saatuaan Jumalan valittuna uskon lahjan ihminen välittömästi adoptoidaan (so. otetaan Jumalan lapseuteen) Kristuksessa. Teoilla tai suorituksilla ei ole tässä mitään merkitystä.
Jumala on tässäkin asiassa lopulta suvereeni toimija; Hän on sellainen kuin Hän on.

Synnin tekeminen tapahtuu aina vanhan ihmisen, synnin ruumiin alueella. Koska liha on kertakaikkisesti heikko ja kyvytön täyttämään Jumalan lakia, niin sen paikka on kuolemassa.

Siis Kristuksen kuolemassa. Tätä Elämän Hengen lainalaisuus uskovalle tänään vahvistaa: Ettekö tiedä, te olette kuolleet! /Kol_3:1-3/.

Synnin ruumis roikkuu ihmisessä läpi koko hänen maanpäällisen elämänsä. Mutta Kristuksen Hengen ja Kristuksen mielenmukaisuuden alueella saamme elää koko ajan Jumalan lapsen vapaudessa. Emmekä ainoastaan elää, vaan myös kasvaa uutena luomuksena Kristuksessa. Uskovan elämässä Kristus syrjäyttää koko ajan Aadamin vaikutusta. Vanhassa ihmisessä ei kannata pitää fokusta. Seuraava Paavalin välittämä jae kertoo tästä.

Autuas se, jolle Herra ei lue syntiä! (Sf38/ Room. 4.8)

tai tarkemmin

Happy the man to whom the Lord by no means should be reckoning sin!

Alkutekstissä on vielä tässä korostus: ou me logisetai, minkä Konkordanttinen menetelmä ottaa huomioon kääntäessään ”by no means”. Suomen kielen käännössanan ”lue” takaa löytyy taas alkukielen logizomai [Strong 3049], mikä tarkoittaa ”pitää lukua”, ”päätellä”. Eli em. jae tarkemmin suomeksi:

Onnellinen se ihminen, jolle Herra ei lainkaan pidä lukua synneistä!

Siis tämä on vapautetun kristityn todellinen olotila Kristuksessa Jeesuksessa! Tähän on Jumala meidät tänään vapauttanut Kristuksessa Jeesuksessa /Gal_5:1/.
Saamme täysin luottaa siihen, että Hän, joka on alkanut meissä Hyvän työnsä, on sen saattava myös päätökseensä. Siis Hän on saattava /Fil_1:6/.

Juuri tätä varten (ja tulevia tehtäviämme varten) on Jumala meille rakkaudessaan ja viisaudessaan valinnut tämän tien /2. Kor_5:4-5/: pyhityksen tien. Valinnassa ei siis ole ollenkaan kiinni meistä, vaan kaikessa on kysymys Jumalan omasta mielisuosiosta ja päätöksestä.

Me saamme olla kiitollisia siitä, että Jumala on valinnut meidät ensimmäisenä ryhmänä /1. Kor_15:20-24/ uusiksi ihmisiksi, esikoisina koko muuhun ihmiskuntaan nähden /Room_8:23/; /Tästä tarkemmin/.

Näin jotta Hän valmistaa meitä kelvollisiksi tulevia tehtäviämme varten, jossa saamme olla Kristuksen ruumiin jäseninä toteuttamassa sitä valtavaa Jumalan rakkauden tehtävää, jonka Isä Jumala on kaikkitietävässä ja kaikkivoivassa rakkaudessaan päättänyt toteuttaa koko luomakuntansa osalle /Ef_1:22-23/; /Fil_2:9-11/!

 

Jumala on Rakkaus. Uskovina saamme joka hetki olla Kristuksessa kätkettyinä Hänen rakkautensa syliin. Rakkaus ei pidä lukua meidän pahoista teoistamme (”kaiken se peittää”). Ne kaikki on Kristuksessa kertakaikkisesti sovitettu, joten hän on antanut meille ne kaikki anteeksi. Näin Hän ohjeistaa myös meitä ajattelemaan: pitämään itsemme synnille kuolleena /Kol_3:1-3/.

Meillä on siis vanhurskautus ja anteeksiantamus uudessa luomuksessamme jokaisesta synnistä. Pidetään mielemme katse kiinnitettynä Kristukseen Jeesukseen ja eletään ja kasvetaan Hänessä ja Hänen tuntemisessaan. Vanha ihmisemme vietiin ristille 2000 vuotta sitten, sillä ei ole mitään oikeutta hallita meidän elämäämme Hänessä. Elämän Hengen lainalaisuus Kristuksessa vahvistaa meille tätä /Room_8:2/. 

Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden. (Room_8:10)


Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen (Sf38/ Kol. 1:14)
in Whom we are having the deliverance, the pardon of •sins (CLV)

Kuinka kattava onkaan se lunastus, joka meillä on Kristuksessa Jeesuksessa! Älkäämme koskaan lakatko ylistämästä Jumalan armon kirkkautta, joka suosii meitä rakkaassa Pojassa!

 

p.s.

Jos Jumala selvästi nuhtelee meitä jostakin synnistä (jonka koemme kyllä hengessämme), niin tunnistettuamme syyn ja tunnustettuamme sen, saamme saman tien omistaa sen anteeksiannon koko rikkauteen, jonka Kristuksessa omistamme /Ef_1:3/. Tämä on kai sitten sitä maailman nopeinta anteeksiantoa 😉

 

 

Armo – Ilo – Kiittäminen

kirjoittaja

 

Miksi tällainen otsake?
Mitä armolla tai ilolla tai kiittämisellä on yhteistä?
Vai onko niillä?
Löytyykö niillä keskinäistä vipuvartta uskonelämän vahvistumiseen?
Miten nämä Raamatun avainsanat suhteutuvat alkutekstissä toisiinsa?

 

Armo (kreik. charis) tarkoittaa Jumalan rakkauden ilmenemis- ja huolehtimistapaa, joka tuottaa iloa (kreik. chara) sen kohteena olevalle ihmiselle ja vaikuttaa hänessä kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Jumalaa kohtaan. Joskus parempi käännös termille charis on (majesteetillinen) suosiollisuus tai jopa suosiminen!

Armo on siis alkukielen mukaan vahvasti sukua ilolle ja kiittämiselle. Eli voidaan myös sanoa, että armo, ilo ja kiitollisuus ovat keskenään vahvasti korreloivia; ovat vahvassa vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden.
Tämän käsittäminen tuo suurta hengellistä varallisuutta /1. Tim_6:6/; /Ps_22:4/.

Jumalan armo on Hänen suosiollisuuteensa (mieleensä) perustuva asenne ja toimintapa, jota Hän tänään soveltaa valittujaan kohtaan: ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole sitä ansainneet. Se saa aikaan vastaanottajassaan aikaan iloa ja kiitosmieltä.

Armon hallintomenettely, jota Jumala tänään soveltaa uskoviaan kohtaan, kuvataan kansojen apostolin kirjeissä /Ef_3:2-3/. Tänään eletään Jumalan armon salattua talouskautta /Ef_3:8-11/.
Uskovan osalta nykyisen armon hallintokauden periaatteiden mukaan eläminen tarkoittaa vanhan ihmisen (Aadamin) piirteiden riisumista ja uuden ihmisen (Kristuksen) päälle pukemista so. kasvamista Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Opetus ja ohjeet tähän on ylösnoussut Herra välittänyt meille apostoli Paavalin kautta. Vanhan kreikan charis esiintyykin näin ollen Paavalin kirjeissä tilastollisesti erittäin merkitsevästi useammin kuin muualla UT:ssa /Tarkista täältä/!

Jumalan armoa kuvataan myös niin, että se on Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme.

Armo on siis kaikkivaltiaan Jumalan lähestymisvaikuttamista syntistä ihmistä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Armo tarkoittaa – täysin ihmisen ansiollisuuden poissulkevaa – Jumalan omaa (täysin ihmisen ansioista riippumatonta) suosiollisuuden asennetta ja toimintatapaa uskovaansa kohtaan.

Tänään Jumalan armo toteutuu uskon kautta niille ihmisille, jotka Hän ennen maailmanaikoja on – oman tahtonsa päättämän mukaisesti – valinnut Kristuksen hengellisen ruumiin jäseniksi /2. Tim_1:9/.

—

 

Armo ei siis ole alkukielessä sukua sanoille ”sääli” tai ”armollisuus” tai ”anteeksiantaminen”, vaan niille löytyy alkutekstissä omat vastinterminsä:

Sääli, oiktirmos, tarkoittaa säälivää tunnetta ahdingossa olevan puolesta (Room. 12:1; 2.Kor. 1:3; Kol. 3:12)

Armollisuus, eleos, tarkoittaa ankaran oikeudenmukaisuuden kohtuullistamista ja on siis lain käyttöön liittyvä termi, jonka esimerkiksi auktoriteetti voi tehdä armahtamalla tuomitun vangin. (Luuk. 1:54-55; Ef. 2:4)

Anteeksiantamista kuvaava verbi on alkukielessä taas aphiemi FROM-LET, joka tarkoittaa päästää veloista, päästää synneistä, jättää huomiotta, yleensäkin päästää irti olosuhteista tai vaatimuksista. Kyseessä on hyvin monikäyttöinen ja UT:ssä laajasti esiintyvä teonsana (Matt. 6:14; 19:14; 23:23; Ef. 1:7).

Vanhurskautus (kreik. dikaiosune) on jumalallisen oikeudellinen päätös, jossa syntinen ihminen julistetaan Kristuksessa syyttömäksi ja täysin kelpaavaksi Jumalalle. Tämän kelpoisuus on Kristuksen  vanhuskautta, jonka ihminen saa tänään pelkän uskon eli luottamuksen kautta Kristuksen sovitukseen. Tämä ilmainen ja ansaitsematon lahja tulee ihmisen osaksi välittömästi, kun hänestä tulee uusi luomus Kristuksessa ja koskee siis näin ollen uutta ihmistä /2. Kor_5:17/.

Tämä Kristuksen hankkima vanhurskauttamisen lahja tulee lopulta (maailmanaikojen täyttymyksessä) kaikkien ihmisten osaksi /Room_5:18/.

Uskova ihminen on siis joka hetki vanhurskas, täysikelpoinen ja synnitön Kristuksessa ja hän saa näin vapaana (ja joka hetki täysin Jumalalle kelpuutettuna) kasvaa elämässään toisen Aadamin, Kristuksen kaltaisuutta kohti /1. Kor_15:47/. Ja hän voi palvella näin Jumalaa uutena ihmisenä, Hengen uudessa tilassa ja todellisuudessa /Room_7:6/. Armon toimintatapa kätkee meitä (mielen ja hengen alueella) nykyisen synnin ruumiin valta- ja vaikutuspyrkimyksiltä /Room_7:24/.

Vanhurskautettuna Kristuksessa /Tästä tarkemmin/ saa ihminen siis joka hetki elää Hänessä myös syntien anteeksiannon kylvyssä Hänen armonsa hallinnon ylitsevuotavuuden mukaan /Ef_1:7/. Jumala on hyväksynyt hänet yhteyteensä ja lapsekseen elämään ja kasvamaan uutena ihmisenä, uuden luomakunnan edustajana, jonka esikoisena Kristus on jo 2000 vuoden ajan elänyt ensimmäisenä, kirkastettuna uuden ihmiskunnan edustajana.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä