Miksi tällainen otsake?
Mitä armolla tai ilolla tai kiittämisellä on yhteistä?
Vai onko niillä?
Löytyykö niillä keskinäistä vipuvartta uskonelämän vahvistumiseen?
Miten nämä Raamatun avainsanat suhteutuvat alkutekstissä toisiinsa?
Armo (kreik. charis) tarkoittaa Jumalan rakkauden ilmenemis- ja huolehtimistapaa, joka tuottaa iloa (kreik. chara) sen kohteena olevalle ihmiselle ja vaikuttaa hänessä kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Jumalaa kohtaan. Joskus parempi käännös termille charis on (majesteetillinen) suosiollisuus.
Armo on siis alkukielen mukaan vahvasti sukua ilolle ja kiittämiselle. Eli voidaan myös sanoa, että armo, ilo ja kiitollisuus ovat keskenään vahvasti korreloivia; ovat vahvassa vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden. Tämän käsittäminen tuo suurta hengellistä varallisuutta /1. Tim_6:6/; /Ps_22:4/.
Jumalan armo on Hänen suosiollisuuteensa (mieleensä) perustuva asenne ja toimintapa, jota Hän tänään soveltaa valittujaan kohtaan: ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole sitä ansainneet. Se saa aikaan vastaanottajassaan aikaan iloa ja kiitosmieltä.
Armon hallintomenettely, jota Jumala tänään soveltaa uskoviaan kohtaan, kuvataan kansojen apostolin kirjeissä /Ef_3:2-3/. Tänään eletään Jumalan armon salattua talouskautta /Ef_3:8-11/.
Uskovan osalta nykyisen armon hallintokauden periaatteiden mukaan eläminen tarkoittaa vanhan ihmisen (Aadamin) piirteiden riisumista ja uuden ihmisen (Kristuksen) päälle pukemista so. kasvamista Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Opetus ja ohjeet tähän on ylösnoussut Herra välittänyt meille apostoli Paavalin kautta. Vanhan kreikan charis esiintyykin näin ollen Paavalin kirjeissä tilastollisesti erittäin merkitsevästi useammin kuin muualla UT:ssa!
Jumalan armoa kuvataan myös niin, että se on Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme.
Armo on siis kaikkivaltiaan Jumalan lähestymisvaikuttamista syntistä ihmistä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Armo tarkoittaa – täysin ihmisen ansiollisuuden poissulkevaa – Jumalan omaa (täysin ihmisen ansioista riippumatonta) suosiollisuuden asennetta ja toimintatapaa uskovaansa kohtaan.
Tänään Jumalan armo toteutuu uskon kautta niille ihmisille, jotka Hän ennen maailmanaikoja on – oman tahtonsa päättämän mukaisesti – valinnut Kristuksen hengellisen ruumiin jäseniksi /2. Tim_1:9/.
—
Armo ei siis ole alkukielessä sukua sanoille ”sääli” tai ”armollisuus” tai ”anteeksiantaminen”, vaan niille löytyy alkutekstissä omat vastinterminsä:
Sääli, oiktirmos, tarkoittaa säälivää tunnetta ahdingossa olevan puolesta (Room. 12:1; 2.Kor. 1:3; Kol. 3:12)
Armollisuus, eleos, tarkoittaa ankaran oikeudenmukaisuuden kohtuullistamista ja on siis lain käyttöön liittyvä termi, jonka esimerkiksi auktoriteetti voi tehdä armahtamalla tuomitun vangin. (Luuk. 1:54-55; Ef. 2:4)
Anteeksiantamista kuvaava verbi on alkukielessä taas aphiemi FROM-LET, joka tarkoittaa päästää veloista, päästää synneistä, jättää huomiotta, yleensäkin päästää irti olosuhteista tai vaatimuksista. Kyseessä on hyvin monikäyttöinen ja UT:ssä laajasti esiintyvä teonsana (Matt. 6:14; 19:14; 23:23; Ef. 1:7).
Vanhurskaus (kreik. dikaiosune) on jumalallisen oikeudellinen päätös, jossa syntinen ihminen julistetaan Kristuksessa syyttömäksi ja täysin kelpaavaksi Jumalalle. Tämän kelpoisuus on Kristuksen vanhuskautta, jonka ihminen saa tänään pelkän uskon eli luottamuksen kautta Kristuksen sovitukseen. Tämä ilmainen ja ansaitsematon lahja tulee ihmisen osaksi, kun hänestä tulee uusi luomus Kristuksessa ja koskee siis näin ollen uutta ihmistä /2. Kor_5:17/.
Tämä Kristuksen hankkima vanhurskauttamisen lahja tulee lopulta (maailmanaikojen täyttymyksessä) kaikkien ihmisten osaksi /Room_5:18/.
Uskova ihminen on siis joka hetki vanhurskas, täysikelpoinen ja synnitön Kristuksessa ja hän saa näin vapaana (ja joka hetki täysin Jumalalle kelpuutettuna) kasvaa elämässään toisen Aadamin, Kristuksen kaltaisuutta kohti /1. Kor_15:47/. Ja hän voi palvella näin Jumalaa uutena ihmisenä, Hengen uudessa tilassa ja todellisuudessa /Room_7:6/. Armon toimintatapa kätkee meitä (mielen ja hengen alueella) nykyisen synnin ruumiin valta- ja vaikutuspyrkimyksiltä /Room_7:24/.
Vanhurskautettuna Kristuksessa /Tästä tarkemmin/ saa ihminen siis joka hetki elää Hänessä myös syntien anteeksiannon kylvyssä Hänen armonsa hallinnon ylitsevuotavuuden mukaan /Ef_1:7/. Jumala on hyväksynyt hänet yhteyteensä ja lapsekseen elämään ja kasvamaan uutena ihmisenä, uuden luomakunnan edustajana, jonka esikoisena Kristus on jo 2000 vuoden ajan elänyt ensimmäisenä, kirkastettuna uuden ihmiskunnan edustajana.
