Isä meidän joka olet taivaissa ..

 

Isä-meidän -rukous lienee kristillisen maailman yleisimpiä – ellei yleisin – rukous. Itsekin on tullut sen mukaan monesti rukoiltua ja sitä sovelletaan yleisesti myös raamattupiireissä rukouksena, joka osataan ulkoa.
Mutta missä tilanteessa ja miksi Jeesus aikanaan antoi tämän rukouksen mallin juutalaisille opetuslapsilleen?

Taustana Isä-meidän -rukouksen syntymiselle oli tilanne, jossa Jeesus vaelteli opetuslastensa kanssa pitkin Jerusalemin synagoogeja ja katuja, joiden varrella fariseukset julkisesti harjoittivat uskontoaan ääneen rukouksiaan toistaen.

Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa (Matt. 6:1)
Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. (Matt. 6:5)
Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. (Matt. 6:7)

Eli lähtökohtana uudenlaisen rukouksen mallin antamiselle Jeesuksella näytti olevan se, että rukouksen ei tarvitse olla ”katu-uskottava”, eikä monisanaista ja hokematyyppistä, joka tulee huulilta, mutta jossa sydän ei välttämättä ole mukana. Niinpä Hän jatkaa.

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Eli kun rukoilet, niin tee se itsessäsi, pois julkisuudesta ja tee se Hengessä ja totuudessa.
”Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:24)

Jeesus tarkoitti oppilailleen Isä-meidän -rukouksensa lyhyen rukouksen malliksi: malliksi, johon Hän sisällytti kaiken tärkeän, malliksi, jossa vähin sanoin kerrotaan olennainen.

Itse olen monesti rukoillut tämän mallin mukaan. Mutta myönnän, että olen tehnyt sen monesti hokemaluontoisesti huulilla, enkä Hengessä ja totuudessa.
Enkä varsinkaan myös ymmärryksen tasolla /1. Kor_14:15/!

Seuraavassa rukous, lihavoituna olen merkinnyt ne kohdat, joiden merkitystä mielestäni kannattaa hieman mietiskellä.

 

9. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
10. tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa;
11. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
12. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti
. Amen. (Matt. 6)

 

Jakeesta 10:

Tämä rukous viittaa tulevaan aikaan ja tässä Jeesus kehottaa opetuslapsiaan yhtymään Jumalan tahdon ja suunnitelman toteutumiseen: Jumalan Israelille luvatun Kuningaskunnan (tuhatvuotisen valtakunnan) tulemiseen Maan päälle, jolloin Jumalan tahto pääsee toteutumaan myös Maan päällä.
Jakeessa annetaan edelleen ymmärtää, että Jumalan tahdon pitää ensin toteutua taivaallisella (maapallon ulkopuolisella) alueella ja sitten myös Maan päällä. Tässä voidaan ajatella sitä Paavalin meille välittämää salaisuutta ja totuutta: ”emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme”. Eli uskovat temmataan ennen seitsenvuotista vihanaikaa Maan pinnalta pois ylös tähtitaivaan alueelle. Eikä Saatanalle löydy enää sijaa (tilaa) oleskella siellä, vaan se syöstään Maan päälle vihaa pitämään /Ilm_12:7-9/. Toisaalta seurakunnan poistempaus mahdollistaa (tekee tilan) myös antikristillisen vallan kehittymisen huippuunsa. Jumalan tahdon toteutuminen tapahtuu ns. Vihan hallinnon päättyessä ja Kristuksen maanpäällisen Kuningaskunnan astuessa tulevan maailmanajan maailmanvallaksi.

Anteeksiantamus tai armahdus olivat tuolloin ehdollisia. Armahdus johti koeaikaan. Tämä tarkoitti sitä, että se voitiin peruuttaa, mikäli velkansa anteeksisaanut ei menetellyt vastaavalla, armahtavalla tavalla velallistaan kohtaan. Tästä ovat esimerkkeinä vertaus armottomasta palvelijasta (Matt. 18:25-35) ja kertomus Ananiasta ja Safiirasta, jotka (osallistuakseen seurakunnan taloudenhoitoon) myivät ensin peltonsa kokonaan uhrina Jumalalle, mutta sitten salasivat siitä Häneltä (jolle tämä koko uhri kuului) osan (Apt. 5:1-10) /tästä tarkemmin/

Myös tuohon tulevaan tuhatvuotiseen Kuningaskuntaan kuuluva päättäväinen oikeudenmukaisuuden vaatimus ja ankarat, välittömät tuomiot rikoksista rankaisuun tulevat em. kohdissa esille. Jeesuksen julkisen toiminnan ja Helluntain hallinnon aikana oli Israelille luvattu Jumalan Kuningaskunta tullut Apostolien tekojen alussa lähelle, aivan ”porteille”.
Mutta tällainen hallinto ja menettely ei koske lainkaan nykyistä Armon hallintokautta, jonka lainalaisuudet ovat erilaiset kuin mitä ne olivat tuolloin ja tulevat olemaan tulevassa tuhatvuotisessa, maanpäällisessä Jumalan ”maallisen regimentin” Kuningaskunnassa.

Jae kertoo tuosta Kuningaskunnan ehdottomasta armahdusvaatimuksesta. Anteeksianto lähtee tässä (Jeesuksen juutalaisille opetuslapsilleen mallintaman rukouksen kohdassa) ihmisestä, ei Jumalasta. Eli armahdus koskee ainoastaan ”palvelijaa” silloin, kun hän osoittaa samaa armahtavaisuutta myös ”velallistaan” kohtaan. Toisin sanoen Jumalalta tuleva anteeksianto on ehdollinen ja ihmisestä itsestään lähtevä. Tämä anteeksianto tarkoittaa myös velkojen anteeksiantoa, mikä viittaa sen tarkoittavan myös tulevan Kuningaskunnan raha-asianhoitoa.

Nykyisenä Armon hallintokautena
me saamme taas Kristuksessa elää jatkuvassa Jumalan anteeksiannon kylvyssä ja kasvaa se osoittamisessa myös eteen päin kanssaihmisillemme/Ef_4:32/!

Jakeesta 12:

Toisin on kuitenkin voimassa nykyisellä (Israelin määräaikaisen hyllytyksen tähden voimaan tulleella) Jumalan armon hallintokaudella, jonka taloudenhoidon periaatteet ja säännöt käyvät ilmi Paavalin evankeliumissa. Tänään Armon hallintokaudella on puolestaan voimassa:

Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. (Ef. 4:32)
(CLV) Eph 4:32
yet become~ kind to one another, tenderly compassionate, dealing graciously~ among yourselves, according as God also, in Christ, deals graciously~ with you.

Nyt kaikki anteeksianto lähteekin sovitetusta Jumalasta, ei ihmisestä. Tämä kehotus kohdistuu tänään uudelle ihmiselle (uudelle luomukselle) Kristuksessa ja kuuluu: niin kuin Jumalakin antaa teille anteeksi, niin myös te edelleen anteeksiantakaa. Kyseessä on Jumalan ylitsevuotavan armon vaikutuksesta kristityn elämässä ja sen eteen päin jakamisessa. Ja tämä anteeksianto on paitsi ehdotonta niin myös ylitsevuotavan tuhlailevaa ja ylivertaista siihen nähden, mitä Israelille on luvattu.

jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. (Ef 1:7)
(CLV) Eph 1:7
in Whom we are having the deliverance through His •blood, the forgiveness of offenses in accord with the riches of His grace,

Tässä alkukieli puhuu kuitenkin – ei rikkomusten vaan – loukkausten anteeksisaamisesta. Loukkaus (kreik. paraptoma, BESIDE-FALL) on synti, joka tarkoittaa henkilökohtaista satuttamista, jolla toisen persoona tulee loukatuksi, niin kuin morfeemi-elementit myös antavat ymmärtää. Rikkomuksella (kreik. parabasis, BESIDE-STEPPINg) taas tarkoitetaan Jumalan lain ja tahdon (Matt. 22:37-40) rikkomista /tästä tarkemmin/. Tämän Jumalan lain vaatimuksineen on kuitenkin Jeesus kertakaikkisesti täyttänyt puolestamme  elämällä puolestamme täydellisen ihmisen elämän ja viemällä vanhan ihmisemme ristille!

Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Tämä Armon evankeliumi avautuu kuitenkin ja yksinomaan ylösnousseen Herran Paavalille välittämän evankeliumin kautta! Siihen kuuluu uskovan vanhurskautus (so. syyttömäksi julistaminen) Kristuksessa; eikä tässä ole kyse mistään ehdollisuudesta tai vaatimuksesta siihen, että ihmisen pitäisi tässä ensin jotakin suorittaa. Nykyisen Jumalan Armon talouskauden rikkaudet annetaan riittämättömälle, köyhälle ihmiselle ilmaiseksi ilman minkäänlaisia suorituksia; toisin kuin oli Israelin kohdalla /Jaak_2:14/.

Armon hallintokauden uskova saa palkan teoistaan (toisin kuin Israelin kohdalla oli) vasta jälkikäteen, ylösnousemisensa jälkeen Kristuksen palkkiotuomioistuimen (kreik. bema) edessä /1. Kor_3:11-15/ ; /2. Kor_5:10/. Ihminen ei saa tuolloin kiitosta kuitenkaan itse vaikuttamistaan teoista, vaan Jumalan armon vaikuttamista teoista, koska Jumala ei anna kunniaansa kenellekään.

Sitten jakeeseen 13:

Alkuteksti puhuu tässä tarkkaan ottaen testaamisesta (kreik. peirasmos), ei ”mielivaltaisesta kiusaamisesta”, kuten suomalaisesta käännöksestä voisi päätellä. Kyse jakeessa on Pahan eli Vastustajan tai Vastavaikuttajan (hepr. Satan, kreik. Diabolos) testattavana, koestettavana olemisesta /tästä tarkemmin/. Lisäksi jakeesta käy ilmi, että lupa testaamiseen tulee Isältä: ”äläkä saata..”. Edelleen jae kertoo, että Isä Jumala käyttää Vastustajaa testaajanaan, tämä käy taas ilmi yhdyssanan ”vaan” jälkeisestä osiosta.

Jeesus ei tarkoita, että tämä rukous toteutettaisiin heti, maailmahan on edelleen (vielä 2000 vuotta tästä rukousopetuksesta) Pahan vallassa.
Ei.
Vaan Vastustaja saa harjoittaa toimeliaisuuttaan koko nykyisen Pahan maailmanajan loppuun asti /Gal_1:4/;/1. Joh_5:19/.

Pyyntö Pahan kiusattavana olemisen päättymisestä ei tarkoittanut Jumalan Kuningaskunnan ”ilmestymiseen saakka”, vaan vasta Jumalan maanpäällisen Kuningaskunnan ”ilmestymisestä alkaen”!

Eli Jeesus kehottaa tässä anomaan sellaista, jonka Hän tietää toteutuvan, on totta tulevaisuudessa, kun Jumalan suunnitelmissa on edetty siihen vaiheeseen. Hän kehottaa oppilaitaan palvoen yhtymään Hengessä ja totuudessa tähän Jumalan tulevan valtakunnan tuloon: Kuningaskunnan, jolloin Hänen valtansa ja kunniansa tulevat näkyväksi ”iankaikkisesti” eli koko tulevan maailmanajan kestäviksi (jae 13). Tuolloin myös Jumalan valtuuttama Pahan testausaika tulee päätökseensä.

Nykyisten kansojen valittujen kohdalla se (Pahan vallasta poispääsy) toteutuu taas Kristuksessa kuolleiden ja tuolloin elävien poistempauksen jälkeen. Meillähän on tänään edelleen taistelu pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa /Ef_6:12/.  Kun Vastustajalle ei löydy (seurakunnan ylösoton jälkeen) enää tilaa taivaissa, niin se tulee sieltä Maan päälle heitetyksi /Ilm_12:7-9/.

Israelin kohdalla Pahan vallasta vapautuminen taas toteutuu hieman myöhemmin, kun Saatana (Paha) sidotaan tulevan Kuningaskunnan ajaksi eli tuhanneksi vuodeksi
/Ilm_20:1-3/. Tätä tulevaa tuhatvuotista Kuningaskunnan aikaa Raamattu nimittää myös Herran Päiväksi. Näin ”päästä meidät Pahasta” sitten tulevaisuudessa kirjaimellisesti toteutuu, kun Jumalan Vastavaikuttajalle sallima testausaika tulee päätöseensä Jumalan sitoessa sen tuhannen vuoden (koko tulevan maailmanajan, ”iankaikkisuuden”) ajaksi vankeuteen. Tällä mielellä rukoillen anomme Jumalan mielen ja suunnitelman toteutumiseen luottaen ja Hänen rakkauteensa, kaikkitietävyyteensä ja kaikkivoipaisuuteensa luottaen.

Isä meidän -rukousta voidaan hokea (kuten mitä tahansa muutakin rukousta) ääneen niin, että ymmärrys on siitä irti.  Sen Jeesus opetti aikanaan oppilailleen lyhyeksi salatun kammiorukouksen malliksi. Mutta siinäkin on hyvä olla ymmärrys mukana ja siihen meitä kehottaa myös Paavali. Tässä on vaarana syyllistyä sellaiseen ”kielilläpuhumiseen”, jossa sanat pulppuavat ulkomuistista, mutta ymmärrys jää hedelmättömäksi.

Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni. (1. Kor. 14:15)

Niin ja kun meitä kehotetaan rukoilemaan Hengessä ja totuudessa (sama koskee muuten myös virsien veisuuta), niin tuo totuus (kreik. altheia) tarkoittaa nimenomaan ymmärryksen pitämistä kiinni siinä, mikä on tällä hetkellä ja tulevaisuudessa totta eli faktaa, eikä valhetietoon perustuvaa.

Vanhan ihmisemme Herra Jeesus vei ristille. Ja Hänessä nyt kertakaikkisesti synnille kuolleina voimme elää vapaan Jumalan lapsen elämää. Huonosta vaelluksestamme tai käyttäytymisestämme johtuvat toisten loukkaukset saamme puolestaan kiittäen pestä päivittäin ”jaloistamme” Hänen armonsa rikkauden kylvyssä /Ef_1:7/! Tähän saamme luottaa ja tästä voimme iloita. Tämä on totta eli voimassa tänään, nykyisellä Armon hallintokaudella. Ihminen kokee Jumalan salliman koestuksen kiusaamisena, koska se asettaa ihmisen kiusalliseen tilanteeseen. Todellisuudessa kyse on kuitenkin (tunteista riippumatta) Jumalan lähestymisestä, Hänen ihmiseen kohdistuvasta uskon kuuliaisuuden testaamisesta.

 

 

 

Hyvä ope vai huono ope?

 

 

Oliko Paavali sittenkään hyvä opettaja, kun hänen sanomansa näyttää vaativan kovin monenmoista lisäselvitystä ja täydennystä? Oliko hänen opetuksensa niin epäselvää, että se on vaatinut kokonaisen tulkkien armeijan selittämään auki sen vaikeaselkoisuutta? Onko ylösnoussut Herra osoittautunut niin huonoksi ihmistuntijaksi, että on nimittänyt kansojen opettajan tehtävään henkilön, joka ei kykene selkeästi ja itämaisista vertauksista puhdistettuna tuomaan esiin sen opetuksen, joka pätee ja on voimassa kansojen ihmisille tänä päivänä?

Näin voisi kuvitella. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, kun katsoo niiden fyysisten, kristillisten kirkkokuntien ja muiden toimijoiden määrää, jotka ovat asettuneet Jumalan ja ihmisen välille tulkitsemaan, mitä Jumala meiltä tänään oikeastaan odottaa. Mitä Ylösnoussut Herra meiltä odottaa ja mitä Hän meille lupaa?

Hyvän ja pätevän opettajan voidaan sanoa olevan kyvykäs, opetettavansa asian hyvin osaava, valtuutettu opetettavan asiakokonaisuuden suhteen ja oppilaidensa tarpeet hyvin tiedostava. Ennen kaikkea hyvä opettaja ei tarvitse tulkkia sanomansa välittämiseen itsensä ja oppilaidensa välille: hän osaa välittää sanomansa ”kansantajuisesti”, oppilaittensa ymmärtämällä kielellä, ilman peittäviä vertauksia.


Hän, joka on saanut kaiken vallan koko Universumissa, valitsi kuitenkin edustajakseen ja kansojen opettajaksi Paavalin
/Apt_26:16/. Ketään muuta ei ylösnoussut Herra ole tähän tehtävään valtuuttanut, joten Paavalin opetusta kannattaa kuunnella, koska se on voimassa tänään ja siihen kätkeytyvät nykyisen hallintokauden siunaukset.

mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden sen evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:10)
CLV 2Ti 1:10 – 2Ti 1:11
yet now is being manifested through the advent of our •Saviour, Christ Jesus, Who, indeed, abolishes •death, yet illuminates life and incorruption through the evangel
of which I was appointed a herald and an apostle and a teacher of the nations.

Ja tätä tosiasiaa apostoli haluaa painottaa, koska se tuo Jumalan ilmoituksen arvovallan hänen evankeliumilleen (alkukieli puhuu tässä siitä evankeliumista, kreik. tou euaggeliou), korostaen näin hänen ja hänen evankeliuminsa auktoriteettia ja erityisyyttä tämän päivän ihmiselle. Ihmiselle, joka itsessään kokee täyden riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden Jumalan edessä. Ihmiselle, joka saa omistaa tänään armon ja totuuden sanan kaikkine siunauksineen pelkän uskon kautta Jumalan lahjana.
ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)

Korintton seurakunnassa oli aikoinaan vähintään samanlainen kuhina evankeliumeista kuin mitä tapahtui Galatiassa.
Korintton opet aloittivat jo liki 2000 vuotta sitten kristillisten lahkojen muodostamisen: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen” (1. Kor.1:12).

Ylösnousseen Herran valtuuttaman kansojen opettajan arvovalta kyseenalaistettiin jo heti alkumetreistä lähtien. Ja mikäpä noista em. kristillisistä lahkoista oli kaikkein häikäilemättömin ja vaarallisin? Kristuksen puolella olevat! Miksi? Koskapa he tällöin kyseenalaistivat täysin Paavalin erityisen – suoraan Kristukselta saadun – opettajan valtuuden väittämällä, että Paavalin sijaan heillä on tämä aito ja oikea suora Kristuksen valtuutus! Näin väittäessään he viestittivät, että Paavalin evankeliumi ei ole riittävä ja pätevä, vaan heidän koulukuntansa on korvannut sen ”oikealla Kristuksen evankeliumilla”.
Miten moni kristillinen kirkkolaitos tai liike toimii tänään tällä tavalla?
Tätä Paavalin apostolitoimen ja opettajatoimen hoitamista arvosteltiin ankarasti koko hänen työuransa ajan, mutta se ei hetkeksikään poistanut hänen varmuuttaan, päättäväisyyttään ja tietoisuuttaan omasta kutsumuksestaan ja pätevyydestään tämän erityisen tehtävän hoitoon, koska Jumalan armo vei sitä hänen kauttaan niin voimallisesti eteen päin.

Apostolin ulkonainen esiintyminen oli toistuvasti kritisoinnin kohteena samoin kuin sen kontrasti hänen ”mahtipontisiin” kirjeisiinsä nähden. Tämä saattoi olla yksi syy tuolloin siihen, että alettiin hakeutua toisenlaisiin kristillisiin piireihin ja opetuksiin. Piireihin, jossa saarnat saattoivat vaikuttaa ”väkeviltä”.
Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. (2. Kor. 10:10)

Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin!
Jos Paavalille olisikin annettu mahtavat puheen lahjat ja muu vaikuttava ja vakuuttava esiintymistaito /tästä tarkemmin/. Jos Paavali olisikin esittänyt sanomansa mahtipontisen ja vakuuttavan esiintymisen ryydittämänä, niin varmaankin hän olisi tuolloin kerännyt suosiota ja paljon ihmisiä ympärilleen. Mutta ylösnousseen Kristuksen ilmestystensä kautta Paavalille antama evankeliumi olisi tällöin jäänyt kokonaan meille välittämättä, kokonaan kirjoittamatta; vaikkakin lyhytaikainen opetus tuon ajan kuulijoille olisi tullut saavutetuksi. Paavalin jääräpäisyyttä ja hankalan työtoverin mainetta nostetaan edelleen esille tuon tuostakin, mutta eiköhän Jumala kuitenkin tiennyt kenet tähän toimeen valitsi. Tämänkaltainen vähättely viestii kyllä myös hänen evankeliuminsa arvostuksen vähättelystä.

Mutta näin se kuitenkin meni!
Tämän kaiken hän toi meille esiin jumalallisella valtuudella. Ilman hänen kirjeitään, jolla Jumalan kokonaisilmoitus summautettiin täyteen /tästä tarkemmin/ ei koko kristinuskoa olisi olemassa! Moniko ajattelee näin? Meillä ei olisi Paavalin armon evankeliumia pelastumisesta pelkän uskon kautta ilman minkäänlaisia tekoja. Meillä ei olisi totuutta vanhurskautuksesta eli Jumalan edessä kelvolliseksi julistamista pelkän uskon kautta. Meillä ei olisi yksin Paavalin välittämää, kaiken kattavaa sovituksen sanomaa. Nämä asiathan eivät esiinny Pietarin julistamassa Kuningaskunnan evankeliumissa, mutta kyse näissä kaikissa on kuitenkin kristinuskon peruspilareista.

Kun kristillinen seurakunta oli jo Paavalin aikana alkanut hajaantua erilaisiin kuppikuntiin, niin miten tilanne on kehittynyt tultaessa tähän päivään? Paavalihan itse myös selvästi aikanaan ilmoitti tämän tulevan kehityskulun /Apt_20:29-30/! Paavalin evankeliumin erityistä arvovaltaa ja asemaa ei kirkollisissa piireissä siis edelleenkään tunnusteta. Sietokykyä terveeseen (alkuperäiseen, kansoille suunnattuun evankeliumiin) löytyy entistä vähemmän. Jumalan armon ja totuuden sana tämän päivän ihmiselle on pötköytetty vaikeatajuiseksi ja ristiriitaiseksi opetukseksi kirkollisilla auktoriteeteilla, perimätiedoilla ja epätarkkuuksien leimaavilla raamatunkäännöksillä. Korvausteologia on alkanut kukoistaa joka puolella. Paavalille Pyhä Henki ilmoitti tämän tulevan trendin kuitenkin jo aikoinaan selvästi /1. Tim_4:1/ ja tämä kehityssuunta ”korreloi negatiivisesti” myös pahuuden ja valheen lisääntymisen kanssa /2. Tess_2:7-8/.

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

Nämä ”uuden opetussuunnitelman” mukaiset kirkolliset opetukset sisältävät paljon inhimillisiä tapoja, käytäntöjä ja muita lihallisia suorituksia, joille annetaan ”ymmärtämättömälle” kansalle kuva juhlavasta jumalanpalvelusmenosta. Niille on tyypillistä ulkoisiin erilaisiin uskonnonharjoitustapoihin ja -tekniikkoihin sitoutuminen ja papillisen välimieskerroksen arvovallan esiintuominen. Niille on tyypillistä lisätä Paavalin opettaman evankeliumin rinnalle lisäpiirteitä /Tästä tarkemmin/. Näihin lisäpiirteisiin – kuten esim. vesikaste tai ehtoollinen – ladataan erilaisia sisältöjä ja mystiikkaa, joilla tahdotaan antaa tavallisille ihmisille kuva niiden erityissiunauksista. Nämä kaikki ovat kuitenkin Paavalin mukaan vain lihallisia, inhimillisiä ja itsevalittuja palveluita, jotka ovat kylläkin näyttäviä, mutta joilla ei ole kuitenkaan mitään arvoa Jumalan edessä:

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Em. sakramentti nimitys tulee latinan sanasta sacramentum ja se tarkoittaa pyhää ja mystistä toimitusta, salaisuutta. Paavalin välittämiin salaisuuksiin (kreik. musterion) ne eivät kuulu, vaan ne on jälkikäteen (mm. Augustinuksen toimesta) lisätty ns. kirkollisiin opetuksiin. Kun niitä kirkollisissa toimituksissa korostetaan erityisinä armonvälineinä, niin Paavali kuitenkin päinvastoin vähättelee kaikkea tämän kaltaista (uskovien yhteyttä jakavaa) vallankäyttöä, koska ne vain vesittävät Kristuksen ristin sanoman merkitystä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17)

Esimerkiksi erityyppisten vesikastemenettelyjen kautta liitytään tänään moniin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fyysisestä rekisteröitymisestä tiettyyn uskonnolliseen ryhmään, pääsemisestä sen palveluiden piiriin ja sitoutumisesta myös rahallisesti osallistumaan sen toiminnan tukemiseen. Eli Paavalin sanoin:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Tämän (yleensä viattomaltakin näyttävän) uskonnollisuuden lisääminen Sanomaan rististä sai aikanaan aikaan Galatian seurakunnan uskonelämän hiipumaan erilaiseen suorittamiseen ja synkistelyyn niin, että Paavali joutui siihen hyvin päättäväisesti puuttumaan. Hän joutui siitä heille muistuttamalla muistuttamaan, että tänään usko tulee ja kasvaa pelkän armon ja totuuden sanan kuulemisesta, minkä Pyhä Henki tekee eläväksi.
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal. 3:2)

Hyvä ja pätevä opettaja tuntee oppilaansa ja opetettavan sanomansa niin, että hän osaa sen välittää vastaanottajakunnalleen sellaisessa muodossa, joka ei tarvitse lisätulkintoja. Epäpätevän opettajan taas voidaan ajatella sekoittavan totuuden opetuksensa rinnalle omiaan – eri tavalla teologisesti hyväksyttyjä ”totuuksia” – omilla tulkinnoillaan ja selityksillään. Tällöin unohdetaan, ”että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (1. Kor. 5:6; Gal. 5:9). Paavalin opetus ei sisällä lainkaan peittäviä, tulkintoja vaativia vertauskertomuksia (kreik. parabole); niitä Jeesus esitti aikoinaan lukuisan määrän kyllä juutalaiselle kansalle. Apostoli on kirjoittanut kirjeensä alun perin selkeästi ja kansojen vastaanottajille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

Pysytään kansojen apostolin ja opettajan opetuksessa! Pysytään siinä mitä on meille kirjoitettu ja mikä on voimassa tänään! Käytetään hyväksi omaa lukutaitoa ja moninaisia käännöksiä, jotka voivat valottaa asioita eri kulmilta. Konkordanttisen käännöksen kautta on tavallisen raamatunlukijan mahdollista kuitenkin päästä itse asian ytimeen saakka, aivan uudelle tasolle tutkia mitä alun perin on kirjoitettu! Keskustellaan näistä avoimesti raamattupiireissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Toisenlainen evankeliumi ei kuitenkaan ole mikään evankeliumi eli ilosanoma tämän päivän ihmisille, koska se siirtää ihmisen huomion hengelliseltä alueelta lihallisen puuhastelun alueelle ja koska se saa aikaan rauhan ja ilon hiipumista kristityn elämässä kuten Galatiassa aikoinaan tapahtui.

Kun Paavali ja hänen evankeliuminsa sisältö kyseenalaistetaan siten, ettei sitä pidetä riittävänä ja tyhjentävänä sanomana tämän päivän ihmiselle, niin samalla kyseenalaistetaan ylösnousseen Herran meille kansojen ihmisille kohdistettu erityinen ilosanoma! Tätä evankeliumia pyrkii Vastustaja kaikella innollaan pimittämään, koska se ei lupaa eikä jätä sille yhtään mitään, ottaapa lopulta vielä sen itsensäkin.
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Mitä tästä kaikesta sitten on pääteltävä. Ainakin se, että Kristuksen meille valitsema ja valtuuttama opettaja ja opetus ei sellaisenaan kelpaa ja riitä nykyisille kirkollisille toimijoille. Eli Paavali nähdään ei-riittävänä, jopa huonona opettajana, jonka opetus on sen verran epäselvää, että vaati teologista lisätulkkausta. Hyvät opet ovat näköjään astuneen tilalle. Mutta edelleen Paavali kuitenkin viestittää jotain yksinkertaista tavallista lukutaitoiselle ihmiselle. Ihmiselle, joka ei koe omin avuin kelpaavan Jumalalle.

Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

niin ja Henkihän on lopulta se, joka Sanan rististä eläväksi tekee ja Jumalahan näki kuitenkin hyväksi tämän saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat 😉

 

 

Ananian ja Safiiran kohtalo

 

Ananian ja Safiiran kohtalo Apostolien tekojen alussa on toistuvasti saanut aikaan ihmetystä.
Miten heille saattoi käydä niin kuin kävi?
Hehän näyttivät osoittavan tuolloin mitä suurinta uhrautuvaisuutta myydessään tilansa ja antaessaan osan sen tuotosta seurakunnan yhteiseen rahastoon.
Miten on mahdollista, että heille kävi kuten kävi?
Eikö Jumala toiminutkaan tuolloin seurakuntalaisiaan kohden, kuten tänään: armoaan ja anteeksiantoaan osoittaen?

Miten tämä kaikki on selitettävissä ja ymmärrettävissä?
Jumalan erilaisten hallintokausien kautta!

Mitä aikaa sitten tuolloin elettiin? Elettiin ns. Helluntain jälkeistä aikaa. Elettiin aikaa, jolloin Jeesus Pietarin kautta kutsui Israelia vastaanottamaan Messiaansa. Elettiin aikaa, jolloin Israelille luvatun Kuningaskunnan ovia pidettiin avoinna. Elettiin aikaa, jolloin tulevan maailmanajan voimat – ihmeineen ja merkkeineen – alkoivat virrata noista porteista ja kutsua valittua kansaa heidän Jumalansa yhteyteen. Elettiin aikaa, jolloin kansakunnat olivat vielä Jumalan suoran kutsun ulkopuolella. Elettiin Helluntain hallinnon aikaa.

Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan, ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
Mutta Pietari sanoi: ”Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.” Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä.
Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Niin Pietari kysyi häneltä: ”Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?” Hän vastasi: ”Kyllä, juuri siihen hintaan”. Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.” Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
(Apt. 5:1-10)

Edellä kuvattu Pietarin johtama oikeuskäsittely ei kuulu nykyiseen Jumalan hallintokauteen. Se ei ole totta tänä päivänä, kun eletään vielä Jumalan Armon talouskautta. Tämä on myös helposti todennettavissa, koska eihän Jumala tänään toimi tällä tavalla niin kuin Helluntain aikana tapahtui. Mitä sitten Ananian ja Safiiran kohdalla oikein tapahtui?

  • He myivät omistavansa tilansa vapaaehtoisesti (tähän ei heitä seurakunnan kautta mitenkään velvoitettu)
  • Saadessaan rahat tilansa myynnistä he keskenään sopivat pitää osan siitä itsellään
  • He antoivat ulkopuolisten ymmärtää, että he lahjoittivat koko summan yhteiseen rahastoon
  • Pyhää Henkeä he eivät kuitenkaan voineet pettää, vaan syyllistyivät Jumalan edessä valehtelemiseen
  • Tästä tekopyhyyden synnistä Pietari (Jumalan valtuuttamana) tuomitsi molemmat välittömään kuolemanrangaistukseen

Tämä kaikki toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten Jumalan tinkimättömään oikeamielisyyteen perustava hallinto toimii (pelottavallakin tavalla) tulevan, tuhatvuotisen Jumalan Kuningaskunnan aikana, tulevana Kristuksen vanhurkauden hallinnon aikana,  (joka oli siis tuolloin murtautumassa esiin). Pietari käyttää tässä Herralta Jeesukselta saamiaan valtuuksia, tuomarioikeuksia mitkä Jeesus oli hänelle luvannut:
Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” (Matt. 16:18-19)

Jumalan suunnitelma (suunnitelmien suunnitelma) on vaiheistettu talouskausiin eli hallintokausiin (kreik. oikonomia). Nämä hallintokaudet ovat ajallisesti peräkkäisiä ja niistä kukin ilmentää sitä ko. talouskaudelle tyypillistä tapaa, jolla Jumala lähestyy kansaansa tai ihmisiä eri kansoista.

Nykyisin elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka toimintatavat ylösnoussut Herra on meille ilmoittanut kansojen apostolin, Paavalin kautta. Nykyistä talouskautta voitaisiin nimittää myös /Ef_3:2-3/ mukaan Salaisuuden hallinnoksi, joka kuvaa myös tämän päivän  talouskauden ”näkymättömyyttä”. Nykyiselle talouskaudelle kuuluu eli on totta ja voimassa olevaa mm. se, että

  • Jumala kutsuu tänään valittuja ihmisiä kaikista kansoista (Israel tässä yhtenä muiden kansojen mukana) (Joh. 11:52)
  • Ihmeet ja merkit (tulevan maailmanajan voimat) eivät toimi julkisina kutsuina tai pelotteina ihmisille lähestyä Jumalaa, vaan seurakunta elää uskossa eikä näkemisessä (2. Kor. 5:7)
  • Jumala ei puutu julkisesti (näkyvällä tavalla) kansojen kohtaloihin, eletään ns. Ihmisen päivää /1. Kor_4:3/
  • Pelastuminen tapahtuu pelkän uskon kautta ilman suorituksia (Room. 3:28)
  • Seurakuntamalli on täysin hengellinen: Kristuksen ruumis, jossa kukin jäsen liittyy omalla tavallaan elimellisesti Pyhässä Hengessä päähän, joka on Kristus Jeesus ja Hänen kauttaan toisiin ruumiin jäseniin. Koska Henki on näkymätön, niin on seurakuntakin olemukseltaan näkymätön niin, ettei voida sanoa, että ”Kristus on tuolla” tai ”Kristus on täällä” (1. Kor. 12:12-; Room. 10:6-10)

Pietarin ja Pyhän Hengen toiminta ilmensivät ja ennakoivat tulevaa Kuningaskuntaa. Kuningaskuntaa, johon Jeesus oli aiemmin luvannut juutalaisille opetuslapsilleen tuhatvuotiset hallintovirat.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa (Matt. 19:27-28)

Pietari tarjosi Helluntain talouskauden aikana Israelille, jota tuolloin sen aikainen Neuvosto (Sanhedrin) edusti, jo Vanhassa testamentissa moneen kertaan luvattua Jumalan Kuningaskuntaa. Hänelle Jeesus oli antanut avaimet (valtuudet ja voimavarat) avata portit Israelille heidän Messiaansa tulolle (Matt. 16:19, Apt. 4:5- ). Israel kuitenkin hylkäsi tämän tarjouksen ja heidän Voideltunsa vastaanotto ja tuleminen tuli siirretyksi tulevaisuuteen: sellaiseen ajankohtaan, jolloin Israel on valmis ottamaan vastaan Messiaansa, jonka se aikoinaan ristiinnaulitsi /Sak_12:9-10/.

Tulevan tuhatvuotisen maailmanajan hallintoa – Herran Päivää –  leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuus. Se on Kristuksen maailmanhallintoa Israelin kautta. Se ei ole ns. Normaalihallintoa (tasavaltaa tai demokratiaa) kuten tänään helposti ajattelemme, vaan hallitusmuodoltaan teokratiaa, Kuninkaiden kuninkaan hallintoa, niin kuin alkukielen sana basilea myös ilmentää. Niinpä tästä seuraavan maailmanajan talouskaudesta voidaan käyttää nimitystä Oikeidenmukaisuuden hallinto. Se toimii päättäväisesti ja pelottavasti kaikkea rikollisuutta ja Jumalan säätämän järjestyksen kyseenalaistamista kohtaan. Väkivallasta tehdään loppu. Maailman köyhät saavat viimein oikeutensa.
Seuraavassa joitakin (vielä toteutumattomia) Raamatun ennustuksia, joissa kuvataan tulevan Jumalan maanpäällisen valtakunnan piirteitä.

Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niin kuin saviastian sinä särjet heidät.” Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. (Ps. 2:8-11)

Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä. Sillä väkivaltaisista on tullut loppu, pilkkaajat ovat hävinneet, ja kaikki vääryyteen valppaat ovat tuhotut, (Jes. 29:18-20)

Myös kaikkien maailman kansojen opetuslapseuttamiseen kuuluu vaatimus kansojen johtajien ja edustajien vuosittaisesta osallistumisesta Jerusalemissa järjestettävään jumalanpalvelukseen (lehtimajajuhlaan). Nämä osallistumiset on sanktioitu ja niistä kieltäytymisillä on seuraamuksensa.
Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. (Sak. 14:17)

Nykyisenä Pahana maailmanaikana /Gal_1:4/; /1. Joh_5:19/  Jumala sallii – Vastustajan innokkaalla myötävaikutuksella –  kaikenlaisen pahuuden kasvun maailmassa täyteen mittaansa. Tänään eletään siis Ihmisen päivää /1. Kor_4:3/, jolloin ihmiskunnalle annetaan mahdollisuus itsenäisesti järjestää maailman asiat kuntoon. Jumala ei puutu näkyvällä tai julkisella tavalla maailman menoon. Jumalan seurakunnallinen hallinto tapahtuu salassa ja se pohjautuu Hänen armon (lahjasuosiollisuuden) periaatteeseen valittujaan kohtaan. Nykyinen seurakunta on olemukseltaan hengellinen, koska se on Kristuksen ruumis Pyhässä Hengessä. Nykyisen seurakunnan lupaukset eivät liity nykyisen Maan päälle, vaan maapallon ulkopuoliselle Universumin alueelle. Jumala ei käy tänään pikaoikeudenkäyntejä (kuten Helluntain hallinnon aikana) seurakuntalaisiaan kohtaan, vaan oikeudenkäynnit käydään myöhemmin Kristuksen ns. palkkiotuomioistuimen edessä /1. Kor_3:10-15/.
Eikä Jumala suinkaan rankaise tänään uskovaansa pikakuolemantuomiolla, vaikka hän syyllistyisi epärehellisyyteen Hänen edessään, vaan Henkensä nuhtelulla ja ojentamisella.
Ei.
Mutta tuohon aikaan se vaati kaiken omaisuuden myyntiä ja sitten lähtemistä Jeesusta seuraamaan /Mark_10:21/.

 

 

Puhe ristillä ristiriitaista?

 

 

Jeesuksen puhe ryövärille ristillä on pitkin aikaa – yleensä pääsiäisen aikoihin – herättänyt monissa ihmettelyä, niin taas varmaan tulevanakin pääsiäisenä.
Kun perinteinen raamatunkäännös kääntää Jeesuksen puheen:

Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

niin tulee mielikuva siitä, että tämä ryöväri sai lupauksen pyyntönsä täyttymiselle jo samana päivänä. Eli ryöväri olisi lentänyt suoraan paratiisiin, kun taas Herra kärsi ristinkuoleman. Tämä tulkinta johtaa kuitenkin perustavanlaatuisiin ja ratkaisemattomiin ristiriitoihin tulevan ylösnousemuksen (joka on siis vielä edessäpäin) kanssa. Koska Raamattu selkeästi opettaa, että Kristus on noussut ensimmäisenä kuolemaan nukkuneista ja että tämä ylösnousu muun ihmiskunnan osalta odottaa vielä aikaansa /1. Kor_15:20-28/.

Jos ryöväri olisi lentänyt ristiltä suoraan taivaaseen, niin eikö hänestä olisi siten tullut ensimmäinen kuolleista nousseista, koskapa Jeesuskin herätettiin Isän Jumalan toimesta kuolleista /Room_6:4/; /Gal_1:1/  vasta kolmantena päivänä Kuoleman vielä pitäessä Häntä tuohon saakka hallussaan /Apt_2:24/? Daavidkihan nukkui vielä tuohon aikaan Tuonelan tilassa (hepr. sheol; kreik. hades) tulevaa ylösnousemustaan odottamassa /Apt_2:26-27/; (Ps. 16:10). Ja jos suoralennot edelleen jatkuisivat, niin eikö koko tuleva ylösnousemus jäisi turhaksi, kun jo kaikki olisivat päässeet perille? Eikö tällainen opetus ole itse asiassa spiritismiä, joka väittää, että elämä jatkuu välittömästi kuoleman jälkeen? Eikö kuolema ole enää kuolema? Eikö tällainen opetus noudata juuri Vastustajan opetussuunnitelmaa ”Ette suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4)?

Ryöväri pyytää siis Jeesusta muistamaan häntä, kun Hän tulee valtakuntaansa (oikein käännettynä po. Kuningaskuntaansa, kreik. basileia). Tämän tulevan Israelille tarkoitetun tuhatvuotisen Kuningaskunnan lupaukset ovat olleet esillä läpi Vanhan testamentin. Kuningaskunta oli tullut lähelle evankeliumikertomuksissa ja sen ilmestymistä odotettiin vielä Helluntain tapahtumien aikana. Tähän vielä tulevaan valtakuntaan ei Jeesus ryöväriä luvannut, vaan sen jälkeiseen Jumalan paratiisiin /tästä tarkemmin/. Eli kun otetaan huomioon asiayhteys ja sanatarkka puhe ristillä, niin ryöväri sai vielä mennä nukkumaan Tuonelan tilaan odottelemaan tulevaa ylösnousemistaan ja paratiisipaikkaansa.


Alkukieli ei käytä lainkaan välimerkkejä
, vaan alkuteksti näyttää katsojan silmissä ”yhdeltä pötkyltä”. Konkordanttinen käännös laittaa tässä pilkun sanan tänään jälkeen, jolloin ko. jae saa aivan toisenlaisen merkityksen!

CLV Lk 23:42 – Lk 23:43
And he said to •Jesus, ”Be |reminded of me, Lord, whenever Thou mayest be coming in Thy •kingdom.”
And •Jesus said to him, ”Verily, to you am I saying today, with Me shall you be in •paradise.”

Eli nyt puhe ristillä saa aivan toisenlaisen sisällön ja merkityksen:

Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet kuningaskuntaasi”. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa.”


Tässä puheessa painottuu nyt tuo maailmanhistoriaa mullistava päivä
– päivä jolloin ihmiskunnan synti sovitettiin; eikä suinkaan ryövärin paratiisiin lentopäivä.
Jumala on aikaisemminkin käyttänyt puhetapaa, jossa Hän korostaa sitä päivää, jona Hän ilmoittaa jotain todella merkitsevää (esim. 5. Moos. 4:26;,40; 6:6; 8:1,19).
Jeesus ei luvannut katuvalle ryövärille paikkaa tulevassa tuhannen vuotta kestävässä, maanpäällisessä Kuningaskunnassaan, sillä sinne pääsyyn vaadittiin elämässä monista asioista luopumista ja Jeesuksen fyysistä seuraamista  /Matt_8:21-22/; /Matt_10:37-38/; /Luuk_18:21-22/.
Ei.

Jeesus lupasi katuvalle ryövärille paikan vasta tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeen ajoittuvasta, uuden Maan päällä sijaitsevasta, paratiisista /Ilm_2:7/; (Ilm 22). Eikä Herra luvannut olla tuona päivänä ryövärin kanssa paratiisissa, koska Hän tuona päivänä itse oikeasti kuoli antamalla henkensä Isänsä käsiin /Luuk_23:45/! Kuningaskuntaan menohan vaati tuolloin työpaikan jättämistä, Jeesuksen konkreettista seuraamista, valmiutta kärsimään ristinkuolema Mestarinsa tavoin ja monista asioista kieltäytymistä – siis uhrautuvia tekoja.

Hyvin on Vastustaja, Valheen isä, saanut tänään opetustaan ujutettua kristikunnan piiriin. Tällainen ”suoralento-taivaaseen” -opetus, joka itse asiassa kumoaa kuolemisen ja ylösnousemisen tarpeellisuuden, elää vahvasti perinteisissä käännöksissä ja piispatason opetuksissa. Eli kuten Herra aikanaan tulevan ylösnousemuksen ja sen merkityksen kieltäneille tuon ajan saddukeuksille vastasi:

”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” (Matt. 22:29)

Tämän kaltaisessa kirkollisessa opetuksessa yritetään näin selittäen väkisin sumputtaa yhteen Kuningaskunnan evankeliumin sanoma Paavalin esittämään Armon evankeliumin ilmoituksen kanssa. Tämänkaltainen evakeliumien väkinäinen pötköyttäminen lisää kuitenkin vain hämmennystä ja epävarmuutta uskonelämään. Kaikki se, mikä on ollut totta Jeesuksen lihan päivinä eli ns. Lihaksitulon hallinnon aikana ja koski lupauksia juutalaiselle kansalle, ei välttämättä kuitenkaan ole totta ja voimassa tänä päivänä, kun eletään Jumalan Armon salattua talouskautta.

 

 

Miksi Pietari hämmentyi Johanneksesta?

 

Pietari hämmentyi? Mistähän oikein oli kysymys? Tapaus liittyy Johanneksen evankeliumin loppukohtaukseen. Pietari oli aiemmin saanut vahvan nimityksen Jeesukselta tulevan seurakunnan johtajaksi. Johannes taas mainitaan erityisesti Jeesuksen rakkaana opetuslapsena. Molemmat olivat Jeesuksen läheisimpiä opetuslapsia. Heille Jeesus valtuutti aivan erityiset tehtävät. Miten nuo tehtävät erosivat toisistaan? Menivätkö nuo tehtävät sitten päällekkäin vai peräkkäin? Olivatko tehtävät ristiriidassa toisiinsa nähden?

Kun Jeesus aikanaan Maan päällä eläessään lupasi Pietarille:
Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa. (Matt. 16:19)
(CLV) Mt 16:19
I will be giving you the keys of the kingdom of the heavens, and whatsoever you should be binding on the earth shall be those things having been bound~ in the heavens, and whatsoever you should be loosing on the earth, shall be those having been loosed~ in the heavens.”

niin Jeesus ilmoittaa tässä luovuttavansa (kreik. didomi, futuuri-aikaluokka) Pietarille tulevaisuudessa avaimet taivasten Kuningaskunnan (kreik. basileia) porttien avaamiseksi. Tuo Israelille luvattu Kuningaskunta oli tullut jo tuolloin (Jeesuksen maanpäällisen elämisen aikana) lähelle: aivan edessä avattavien porttien taakse (Matt. 10:7). Ihmeet ja tunnusteot olivat tästä merkkeinä ja enteinä. Tulevan maailmanajan (kreik. aion) voimat olivat alkaneet vaikuttaa (Hepr. 6:5).

Tämä kaikki em. toistui ja toteutui sitten ns. Helluntain hallinnon aikana /tästä tarkemmin/. Pietari alkoi julistaa selkeänä opetuslasten johtajana Israelille lähelle tulleesta taivasten Kuningaskunnasta. Hän alkoi avata – Jeesukselta aiemmin saamallaan valtakirjalla – kansalle ovia tuolloin – edelleen lähellä olevaan – Kuningaskuntaan.

Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: ”Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne… (Apt. 2:14-36)

Edelleen Pietari jatkoi porttien avaamista (Apt. 3:12-25; jne.). Ihmeitä ja tunnustekoja (tulevan maailmanajan voimia) tapahtui hänen kättensä kautta.
Pietari toi esiin saarnassaan myös Jeesuksen toisen tulemisen taivaalta Kuninkaiden Kuninkaana, kunhan valittu kansa tulisi valmiiksi astumaan porteista sisään (Apt. 3:21).

Jeesus oli myös luvannut Pietarille vallan Tuonelan voimien yli:
sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. (Matt. 16:18)
Tämäkin toteutui Helluntain talouskauden aikana Pietarin herätettyä Tabitan kuolleista ja vapautettuaan hänet näin Tuonelan (kreik. hades) kahleista (Apt. 9:36-41).

Mutta mitä oikein on tapahtunut aiemmin – ennen Apostolien teon alkutapahtumia – Johanneksen evankeliumin lopussa?
Jeesushan oli tuolloin noussut kuolleista ja eli kuolleista herätettynä, mutta ei vielä taivaalle nousseena, Maan päällä.

Pietarille Hän oli aiemmin (ennen uhrikuolemaansa antanut em. Jumalan Kuningaskunnan tulemisen valmisteluun liittyvät tehtävät), mutta nyt Jeesus yhtäkkiä viestittääkin Pietarille tiedon hänen väkivaltaisesta kuolemisestaan?
Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.” Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkä kaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. (Joh. 21:18-19)

Ja Pietari joutui hämilleen, tietenkin, kukapa ei olisi tuossa tilanteessa joutunut?  Hänellehän Jeesus oli jo luvannut valtuudet ja avaimet avata ovet Israelille luvatun Kuningaskunnan sisään tulolle ja valtuudet jopa Tuonelan porttien yli. Mutta Jumalan suunnitelma näyttikin nyt toteutuvan noudattaen toisenlaista polkua. Vai noudattiko sittenkään?

Ja tässä kohden astuu esiin sitten Johannes!

Jotain oli varmaan puhuttu, puhuttu sellaistakin, mitä kaikkea ei Johannes ole evankeliumiinsa voinut kirjata ylös, niin kuin hän myös kertomuksensa lopussa toteaakin (Joh. 21:25). Pietarille oli äskettäin ennustettu väkivaltainen kuolemantuomio, mutta Johannekselle näytti samalla vielä olevan aikaa ja jotain tehtävää. Ihmetellen Pietari sitten kysyikin Jeesukselta viitaten juuri Johannekseen.

Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ”Herra, kuinka sitten tämän käy?” (Joh. 21:20-21)

Jeesus sanoi hänelle: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.” Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?” (Joh. 21:22-23)
Vastatessaan Pietarille Jeesus antoi ymmärtää, että Johannekselle oli varattuna jotain erityistä koskien Hänen toista tulemistaan. Samalla Jeesus heti blokkasi Pietarin utelun Johanneksen tulevan tehtävän suhteen toteamalla: ”mitä se sinuun koskee?”. Ja huhut Johanneksen kuolemattomuudesta aina Jeesuksen tulemiseen asti saivat opetuslasten keskuudessa tuulta siipien alle.

Mutta mitä Jeesus tässä oikein tarkoitti? Puhuiko Hän omiaan, kun tilanne Pietarin ja Johanneksen välillä näytti ristiriitaiselta?
Ei puhunut! Jeesus eli ja toimi Isän Jumalan suunnitelmassa (suunnitelmien suunnitelmassa); oikeastaan Hän oli johtamassa sitä eli viemässä Jumalan suurta suunnitelmaa määrätietoisesti eteenpäin.

Sitten takaisin Apostolin tekoihin.
Pietari ei kuitenkaan saanut avaimillaan juutalaista kansaa avautumaan evankeliumilleen. Jumalan Kuningaskunnan avatuille porteille ei syntynyt kansallista ruuhkaa. Jumalan suunnitelman seuraava vaihe astui voimaan: siirryttiin ns. Siirtymäkauden hallintoon, jonka tunnusmerkkinä oli se, että Paavalin evankeliumi kansoille alkoi astua etualalle, kun taas Pietarin julistama evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle. Aivan Apostolien tekojen lopussa oltiin sitten jo siirrytty nykyiseen Jumalan Armon hallintokauteen, joka oli ollut Jumalan suunnitelmissa valmiina jo ennen ”ikuisia aikoja” (Tiit. 1:2).

Sitten takaisin Johannekseen ja hänen tehtäväänsä.
Vanhassa testamentissakin niin moneen kertaan ennustettu Herran päivä oli vielä ajallisesti edessäpäin: sen toteutumisen hetki ei vielä ole Jumalan suunnitelmissa tullut ajankohtaiseksi. Tuon vielä tulevan Herran päivän, Jeesuksen toisen tulemisen, Johannes sai nähdä!

Noin 96 jKr. Johanneksen oleskellessa Patmoksen saarella ylösnoussut Herra antoi hänelle ilmestyksensä eli paljastuksensa tulevista Herran päivän tapahtumista. Johannes eli itse asiassa tuolloin samankaltaisessa tilanteessa kuin Daniel yli 700 vuotta aikaisemmin, kun Israel eli Babylonian pakkosiirtolaisuudessa ja Jerusalem oli pakanoiden miehittämänä. Johanneksen kohdalla Jerusalem oli vallattu noin 25 vuotta aikaisemmin ja Israelin kansa eli jo uutta hajaannuksen aikaa. Tästä näkökulmasta Johanneksen Herralta saaman ilmestyksen voidaan ymmärtää myös täydennyksenä ja tarkennuksena siihen ilmoitukseen, minkä Daniel, Israelia koskien, oli aiemmin saanut.

Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos. Minä olin hengessä Herran päivänä, (Ilm. 1:9-10)

Ylösnoussut Herra vei Johanneksen näkemään Hänen toinen tulemuksensa tulevaisuudessa Pyhässä Hengessä. Johannes vietiin tuolloin Hengessä tulevaisuuteen, siihen Jumalan suunnitelman aikajanan kohtaan, joka oli jo tuolloin tietenkin Jumalan suunnitelmiin tallennettuna (Jumalan visiona olemassa) ja jonka tulevaa toteutumista Johannes annettiin nähdä ja siten kirjata ylös Herran päivän ja sitä seuraavat tapahtumat aina uuden Maan päälle saakka. Tämän Jeesus tiesi tietenkin jo ennakolta Joh. 21:ssä torjuessaan päättäväisesti Pietarin utelun Johanneksen tulevaa tehtävää. koskien.

Paavali oli myös, ennen Johanneksen saamaa paljastusta, saanut ylösnousseelta Herralta ilmestyksen koskien – ei Maan päällisiä asioita – vaan uutta, kolmatta taivasta /tästä tarkemmin/. Tuolle taivaalliselle (maapallon ulkopuoliselle) sektorille liittyvät myös nykyisen Armon hallintokauden jäsenten lupaukset: ensin nykyisen ja sitten uuden taivaan alueelle. Toisin kuin Israelille, joille lupaukset kohdentuvat ensin nykyisen ja sitten uuden Maan päälle.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä