Artikkelit

Voiko Jumala tehdä syntiä?

kirjoittaja

 

Kävin raamattupiirissä. Siellä käsiteltiin perimmäisiä kysymyksiä – niin kuin yleensäkin. Toistuvasti nousi nyt kuitenkin aiheena esiin synti:
onko se ja se syntiä?
Miten sitä voisi vastustaa? Voiko sitä vastustaa?
Miten saan syntini anteeksi?
Onko kaikki syntini annettu anteeksi – myös ne tulevat?
Erittäin hyviä ja tärkeitäkin kysymyksiä. Sitten, kun heitin kysymyksen: mitä synnillä oikeastaan tarkoitetaan; miten synti määritellään Kirjoitusten so. Raamatun pohjalta, niin syntyi hetkellinen hiljaisuus? Ja porukka ikään kuin heräsi termin edessä, ja siitä alkoi hyvä keskustelu.

Noin parikymmentä vuotta sitten silloinen arkkipiispamme otti radiolähetyksessä tämän käsitteen esille ja viittasi Tuomareiden kirjan kohtaan, mistä sanan ”synti” alkuperäinen määritelmä löytyy. Monet muutkin lähteet kyllä varmistavat tämän.

Tässä on synnin ensimmäinen, alkuperäinen määritelmä:

Kaikesta tästä väestä oli seitsemänsataa valiomiestä vasenkätistä; jokainen näistä osasi lingota kiven hiuskarvalleen, hairahtumatta. (Tuom. 20:16)

Tässä Vanhan testamentin kohdassa esiintyy synnin tekemisenä hepreankielinen ilmaisu hetah. Uuden testamentin puolelta löytyy tälle sanatarkka kreikankielinen vastine harmatia.

Synti siis tarkoittaa ohilaukausta, harhalaukasta, riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä tai missausta osua tai päästä maaliin eli päämäärään joka kerta ja täydellisesti kertaakaan ”missaamatta”. Nämä Gideonin asemiehet olivat siis täydellisiä, valiomiehiä sarjassaan, niin kuin tekstikohtakin toteaa.

Yleistäen siis voidaan sanoa syntiä tehtävän esimerkiksi silloin, kun

  • Jalkapallohyökkääjä erehtyy urallaan yhdenkin kerran maalintekotilanteessa, missaa yhdenkin kerran hänelle tarjotun maalintekopaikan, eikä näin ollen täytä täydellisen, ideaalin jalkapalloilijan vaatimusta ja tekee siis syntiä tätä vaatimusta vasten.
  • Projektipäällikkö, joka ei urallaan kykene joka kerta viemään hankettaan rahoituksen, henkilöstön ja muun resurssoinnin puitteissa aikataulun mukaiseen lopputulemaan, ei enää täytä täydellisen, erehtymättömän projektipäällikön vaatimusta ”viimeistä piirtoa myöten”.

Synti tarkoittaa Raamatun ilmoituksessa ihmisen heikkoutta ja kyvyttömyyttä toteuttaa Jumalan tahto täydellisesti: joka kerta, kertaakaan menemättä harhaan. Siksi tarvittiin Jumalasta syntynyt, täydellinen ihminen täyttämään lain vaatimukset joka kohdassa, erehtymättömästi ja pienintä piirtoa myöten.

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:17-18)

Jeesus täytti meidän puolestamme Jumalan tahdon mukaisen vaatimuksen elämällä täydellisesti Lähettäjänsä tahdon mukaisesti, olemalla kaikessa kuuliainen Isänsä äänelle. Näin Hän viattomana ja virheettömänä Jumalan uhrikaritsana myös kantoi meidän syntimme ristin puulle. Ja tämä kaikki kelpasi Isälle Jumalalle, joka herätti Hänet voimallaan kuolleista ja korotti oikealle puolelleen taivaissa.

Mikä on sitten tänä päivänä syntiä Jumalaa ja Hänen tahtoa vastaan?
Olla uskomatta tähän valtavaan pelastustekoon, jonka Kristus Jeesus meidän puolestamme suoritti ja hankki meille ja koko ihmiskunnalle: sovinnon Jumalan kanssa. Tämä luottamisen puute Häneen on Kirjoitusten mukaan ihmisen synti eli harhaan meno tänä päivänä:
synnin, koska he eivät usko minuun; (Joh 16:9)

Synti voidaan siis määritellä heikkoudeksi ja kyvyttömyydeksi täyttää kaikki vaatimukset täydellisesti ja joka kerta asetetun päämäärän (maalin) saavuttamiseksi. Ts. sen voisi määritellä olevan jotain sellaista, mitä täydellinen erehtymätön ihminen voi tehdä ja toistaa joka kerta siinä onnistuen.

Voiko Jumala sitten tehdä syntiä?
Voiko Jumala ”ampua harhaan”? Voiko Jumala jossakin kohden jäädä kykenemättömäksi toteuttamaan suunnitelmaansa, jonka Hän on edeltä laatinut? Voiko Hänen sanansa raueta tyhjiin edes yhdessä kohdin siitä ilmoituksesta ja niistä lupauksista minkä Hän on Raamatussa antanut?

Voiko Jumalan suunnitelma koko ihmiskuntaa kohtaan Kristuksen Jeesuksen kautta raueta tyhjiin? Voiko Herran Jeesuksen tiedottama päämäärä ”sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman” (Joh. 12:47) raueta tyhjiin eli jäädä saavuttamatta päämääräänsä? Voiko siis Jumala tehdä syntiä?

Ei voi!
Miksi?
Koska Hän on Jumala! Koska Hän on kaikkivaltias ja kaikkivoipa! Koska Hän näin ollen vie kaikki siihen loisteliaaseen päätökseen, jonka Hän on päättänyt Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttaa! Vaikka hän ohjaa suunnitelmansa toteutusta erilaisten synkiltäkin näyttävien vaiheiden kautta, niin Hän kuitenkin etenee vääjäämättömästi kohti päämääräänsä: sekä ihmisen, ihmiskunnan ja koko luomakunnan kohdalla.

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen (Jes. 46:10)

 

 

 

Jumalan talous- eli hallintokaudet

kirjoittaja

 

Oletko miettinyt miten Vanhan Testamentin aika eroaa nykyisestä ajasta?
Oletko miettinyt miten Jeesuksen julkisen toiminnan aika poikkeaa nykyisestä ajasta?
Oletko miettinyt miten Helluntain aika Raamatussa eroaa tämän päivän ajasta?
Oletko pohtinut miten Jumalan suhtautuminen kansaansa ja muitten kansojen ihmisiä kohtaan poikkeaa toisistaan em. aikoina?
Oletko miettinyt sitä, että Jumalalla voi olla erityiset hallintomenettelynsä ja -mallinsa, joita Hän kunakin aikana soveltaa uskoviaan ja muita ihmisä kohtaan?
Oletko hämmästellyt ns. kristillisten oppien erilaisuuksia ja ristiriitaisuuksia, mitä koko ajan on tarjolla ja miten niihin haetaan perusteluita pitkin Raamatun kokonaisilmoitusta?

Jumalalla on suunnitelma.
Näyttää olevan sellainen Suunnitelmien suunnitelma, jota Hän aikataulutetusti toteuttaa maailmanaikojen ja niihin sisältyvien hallinto- eli talouskausien kautta. Se että jokin asia on ollut totta (Totuus tuolloin) Vanhan testamentin aikana ei tarkoita sitä, että se olisi totta myöhempinä aikoina. Se mikä on totta (Totuuden sanaa) tänä päivänä löytyy Paavalin välittämän evankeliumin kautta. Siksi sitä kannattaakin suosia.

Toinen keskeinen aikariippuvainen Kirjoitusten käsite (maailmankausien eli aionien lisäksi, /tästä tarkemmin/) liittyy talouskausiin (kreik. oikonomia).
Jumalan talouskaudet tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.
Kukin tällainen hallintokausi rajautuu vallitsevan maailmankauden (kreik. aion) sisälle. Hallintokausien tunnistaminen Kirjoituksissa on ensiarvoisen tärkeää, koska monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia.

Tänään elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka asiamiesvaltuutus ja kirjallinen ilmoittaminen on annettu Paavalille /Ef_3:2-3/. Paavali käyttää siitä myös nimitystä Salaisuuden hallinto /Ef_3:8-11/. Paavali on siis tuonut kirjeissään esiin sen, mitä ylösnoussut Kristus on hänelle ilmestysten kautta ilmoittanut meitä varten ja mikä paljastaa Jumalan siunaavan (tukevan) evankeliumin tämän päivän ihmisille. Kyse ei siis ole Paavalin omasta kirjoittelusta, vaan ylösnousseen Herran Jeesuksen omasta ilmoituksesta meille, tämän päivän ihmisille. Tämän ilmoitustehtävän Hän siis valtuutti Paavalille ja vain hänelle. Tämä hallintokausi päättyy, kun Kristuksen ruumiin jäsenmäärä on tullut täyteen /Room_11:25/ ja Kristuksessa kuolleet ja vielä elossa olevat ihmiset temmataan Herraa vastaan ylös lähiavaruuteen /1. Kor_15:51-55/. Nykyisen armon evankeliumi (joka on kohdistettu kaikille kansoille ja jossa Israelilla ei ole erityisasemaa) kiteytyy Paavalin sanomaan:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Nykyistä edeltävää hallintokautta voidaan taas kutsua Siirtymäkauden hallinnoksi, jossa Pietarin julistama evankeliumi juutalaisille astuu hiljalleen taka-alalle, samalla kuin Paavalin julistama evankeliumi nousee etualalle ks. [∼Apt. 9:3-4 – 28:26-28] .

Siirtymä- tai ylimenokauden hallintoa edelsi taas Helluntain hallintokausi, jonka julistamisen avaimet oli annettu Pietarille. Hallintokautta kuvaa se, että Jumalan Israelille luvattu (tuhatvuotinen) Kuningaskunta oli tullut lähelle. Ihmeet ja merkit kuvasivat tätä kautta. Samoin opetuslapsia alettiin varustaa monipuolisella kielitaidolla ns. lähetyskäskyn toteuttamiseksi ja kaikkien kansojen tekemiseksi Jeesuksen opetuslapsiksi (Apt. 2:6). Tässä hallintokauden evankeliumissa vaadittiin uskovilta uskon lisäksi myös konkreettisia tekoja.

Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)

Nykyistä Jumalan Armon (salattua) hallintokautta seuraa taas Vihan tai Tuomion hallintokausi, jota esimerkiksi Ilmestyskirja kuvaa ja jota ennen nykyisen talouskauden uskovat pelastetaan /1. Tess_1:10/. Tämä tuleva hallintokausi on nykyisen pahan maailmankauden viimeisin hallintokausi, jota kuvaa Jumalan vihan vyörymiset maailman kansojen päälle ja Israelin ahdinko. Vihan hallintookin kuuluu evankeliumi, mutta sen sisältö ja julkistamistapa on erilainen kuin tänään.

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: ”Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6)

Vihan hallinnon jälkeistä Kristuksen tuhatvuotisen, maanpäällisen  Kuningaskunnan aikaa voidaan taas nimittää Jumalan Vanhurkauden hallintokaudeksi, koska Herra Jeesus tuolloin voimallaan ja oikemielisyydellään hallitsee (Israelin kautta ja kanssa) maailmaa ja sen kansoja. Tästä tulevasta maailmankaudesta käytetään myös nimitystä Herran Päivä.

Myös Vanha testamentti sisältää lukuisia hallintokausia, jotka ilmentävät Jumalan silloista suhtautumista ja toimintaa kansaansa Israelia ja sen ympärillä olevia viholliskansoja kohtaan.

Eli yhteenvetona voisi tiivistetysti sanoa, että se mikä on ollut totta ja siis Totuuden sanaa menneisyydessä ei ole sitä välttämättä tänään. Se mikä on totta Jumalan ilmoituksessa tänään – ei ole kaikilta osin voimassa tulevina hallintokausina. Se mikä on yhteistä – ja mikä on totuuden sanan ytimessä – on Jeesus Kristus, mutta Hänen hallintotapansa vaihtelevat hallintokausittain.

Se että Jumala on esiintynyt aikoinaan kiivaana, tänään taas armollisena ja ”hiljaisena tuulen hyminänä”, mutta taas tulevaisuudessa pelottavana, saa koko ajan ihmisten keskuudessa aikaan hämmennystä. Jotkut ovat tässä kohden monesti ihmetelleet, että eikö ”Jeesus Kristus ole sama eilen tänään ja iankaikkisesti?”

(CLV) Hb 13:8
Jesus Christ, yesterday and today, is the Same One for the eons also.

Tässä Heprealaiskirjeen kohdassa termin ”sama” takana on alkutekstissä autos, mikä on pronomini, ns. reflektiivinen pronomini, ja joka tässä viittaa Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja identiteettiin. Eli kohta kertoo, että Hän on persoonana muuttumaton, mutta se ei suinkaan kiellä sitä, etteivätkö Hänen toiminta- ja hallintotapansa voisi muuttua pelastushistorian ja Jumalan kokonaissuunnitelman toteutumisen edetessä (maailmankausien ja niiden sisältämien hallintokausien kautta) kohti Jumalan asettamaa maalia!

 

 

Maailmankaudet jonoon

kirjoittaja

 

Ehkäpä valtavin avainkäsite, mikä raamatunkäännösten myötä ajan saatossa on hämärtynyt – elleipä jopa pimentynyt – on maailmankauden käsite!
Siihen on vaikuttanut kreikkalainen filosofia, esim. Platon, jonka mukaan tieto on kytköksissä ajattomiin, ikuisiin muotoihin tai ideoihin.
Siihen ovat vaikuttaneet myös kirkolliset auktoriteetit, jotka ovat antaneet terminologisen epätarkkuuden siirtyä Raamatun käännöksestä toiseen.
Vanhoilla perinteillä ja tunnustuskirjoilla lienee myös oma vaikuttavuutensa.
Niinpä tänä päivänä tavanomaisista raamatunkäännöksistä löytyvät hokemaluonteiset ilmaisut ”aina ja iankaikkisesti” ja ”iankaikkisesta iankaikkiseen” saavat kyllä (ehkäpä vielä syvällä rintaäänellä vahvistettuna) tavallisessa lukijan tai kuulijan ajatuksen tässä kohtaa pysähtymään.

Mistä on oikein kysymys: ajattomuudesta? loputtomuudesta? äärettömyydestä? vai jostain muusta?

Paavali tuo esiin sen, miten tärkeää Jumalan ilmoituksen ymmärtämiselle on tietää sanojen alkuperäiset merkitykset, tietää mitä ne kontekstissaan ja aikanaan ovat tarkoittaneet.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1.Kor. 14:11)


Maailmankaudet muodostavat aikajatkuvuuden kehyksen Jumalan kokonaisilmoituksen ympärille. Koko Jumalan ilmoitus (Raamattu) rajautuu näiden maailmanaikojen sisään. Jumala on suunnitellut ja luonut ne.
Kun raamatunkäännös ilmoittaa:
mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf92: Hebr. 1:2)

niin eikö lukijalle tarjota tässä viestiä siitä, että Jumala olisi luonutkin monia maailmoja? ”Ikuisuus” käännös-termiäkään ei ole tässä haluttu käyttää, koska lause kuulostaisi melko hassulta. Perustamisen kohteena ovat alkukielessä kuitenkin aionit eli maailmankaudet tai maailmanajat. Kyseisessä jakeessa tahdotaan kertoa, että Jumala on näiden maailmankausien takana, niin niiden suunnittelussa kuin myös niiden sisältöjen toteuttamisessa! Ja joiden kuluessa Hän toteuttaa suuren suunnitelmansa Kristuksen Jeesuksen kautta.

(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan ja joille ajanjaksoille Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissa – tämän tarkka sanavastine on olam. Kun puhutaan ainoan Jumalan kunniasta Jeesuksen Kristuksen kautta ”aina ja iankaikkisesti” (Room. 16:28), niin inspiroitu alkukieli käyttää ilmaisua   ”tous aionas ton aionon” eli sanatarkasti suomennettuna ”aionien aioneiden ajan”. Eli tässä puhutaan tulevista maailmankausista, jolloin Jumalan hallinto tulee Kristuksen kautta julkiseksi sekä Maan päällä että koko Maailmankaikkeudessa.

(CLV) Ro 16:27
to the only, and wise God, through Christ Jesus, be •glory for the eons of the eons. Amen!

—

Raamatussa on tunnistettavissa viisi tällaista aionia, samoin kuin aika ennen aioneja /1. Kor. 2:7/; /2. Tim_1:9/; /Tiit_1:2/.

Ensimmäinen aioni päättyi Raamatun toisen jakeen kuvaukseen /1. Moos_1:2/.

Toinen, muinainen aioni, päättyi vedenpaisumukseen /2. Piet_2:5/.

Kolmatta maailmankautta elämme tänään. Paavali ja Johannes kuvaavat nykyistä aionia ”nykyiseksi pahaksi maailmankaudeksi” /Gal._1:4/; /1. Joh_5:19/. Tämä kolmas kausi taas päättyy pahuuden kypsyttyä kukkaansa, uskosta luopumisen tapahduttua, antikristuksen astuttua esiin ja Israelin ahdingon päätyttyä Messiaansa paluuseen Maan päälle, ja sitä seuraavaan (elossa olevien) kansojen tuomioon (Matt. 13:39, 2. Tess. 2:3, Jes. 26:8, Matt. 25:32-33).

Neljäs maailmankausi seuraa nykyistä ja tarkoittaa Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikaa tämän Maan päällä. Kristus ”Kuningasten Kuningas” hallitsee koko maailmaa Israelin kautta. Israel toimii siunauskanavana koko maailmalle /Ef_1:21/. Vanhan testamentin lupaukset Israelille saavat täyttymyksensä.

Viides maailmankausi tulee neljännen päätyttyä ja Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn tapahduttua. Tuon ajan kuluessa saavutetaan Kristuksen kautta Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys /Room_11:36/ ja sen toteuduttua – ja tämän viimeisen aionin päätyttyä – Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen:

Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

 

 

Salaisuuksia ja paljastuksia

kirjoittaja

 

Uudessa testamentissa puhutaan salaisuuksista (kreik. musterion) ja niiden paljastuksista eli ilmestyksistä (kreik. apokalupsis). Salaisuudet ovat asioita, jotka Jumala on pitänyt omana tietonaan ilmoittaakseen ne sitten ihmisille ajallaan. Ilmestysten kautta on Paavali saanut ylösnousseelta Herralta ilmoituksia, joita juutalaisten profeettojen kautta Jumala ei ole aiemmin antanut ilmi.

Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Nämä Jumalan vielä puuttuvat ilmoitukset on Paavali tallentanut kirjeisiinsä. On mielenkiintoista havaita, miten tämä sanapari esiintyy alkutekstissä Paavalin ja muun Uuden testamentin tekstin välillä: salaisuus 20/7 ja ilmestys 7/1. Eli tekstivolyymiin suhteutettuna sana-ilmentymien määrät esiintyvät Paavalilla merkittävästi useammin. Tätä hän myös tarkoittaa kirjoittaessaan:

seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)

Paavali sanoo tässä tekevänsä täydelliseksi Jumalan kokonaisilmoituksen, sen puuttuvan loppuosuuden, jota Jumala ei vielä ollut tuonut julki. Tämä ilmoitus on tarkoitettu myös taivaallisille olennoille tiedoksi ja ihmeteltäväksi.

ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon (Ef. 3:9-10)

Noissa Paavalin kirjeissä Jumala paljastaa nykyisen Armon salaisen hallintokauden (kreik. oikonomia) toimintamallin ja myös tulevia asioita. Talous- tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan sen hetkiset hallintomallit ja käytännöt, joita Hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan. Esimerkiksi Helluntain hallintokauden tapahtumat kuvaavat Jumalan toimintaa ja vaatimuksia Apostolien tekojen alkuaikana, jolloin Jumala vielä kutsui Pietarin johdolla Israelia kääntymään. Siksipä olisi hyvä olla perillä, mikä on totta eli voimassa tänään. Tässä kohtaa kannattaa tutustua lähemmin Paavalin evankeliumiin, vaikka se ei olekaan ihmisen mielen mukaista.

Tällaisia paljastettuja salaisuuksia ja opetuksia ovat mm.

  • Israelin tilapäinen hyllytys määräajaksi (Room. 11:25)
  • Paavalin evankeliumin julkaiseminen (Room. 16:25)
  • Vanhurskautus tulee tänään pelkän uskon kautta (Room. 3:28)
  • Kaikki uskovat eivät tule kokemaan fyysistä kuolemaa (1. Kor. 15:51)
  • Sovinto Jumalan kanssa tulee kerran kaikkien osaksi (Kol. 1:20)

 

Pelollako ja vavistuksellako pelastumiseen?

kirjoittaja

 

Kun raamatunkäännöksessä mainitaan:

Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; (Fil. 2:12)

niin eikö tämä kohta anna ymmärtää, että ihmisen pitäisi pinnistellä ja ponnistella pelkäämällä ja vapisemalla, jotta hän voisi (ehkä) pelastua? Eikö tämä vaikuta ristiriitaiselta siihen nähden, että kristillisen uskon ytimessä loistaa kirkkaana ajatus, että armosta me olemme pelastettuja, pelkän uskon kautta?

Konkordanttinen käännös ilmaisee taas asian näin:
(CLV) Php 2:12
So that, my beloved, according as you always obey, not as in my •presence only, but now much rather in my •absence, with fear and trembling, be carrying •your own salvation into effect~,

Eli tässä kohtaa kehotetaan uskovaa asettamaan ”pelolla ja vavistuksella” oma (lahjaksi saamansa) pelastuksensa (Jumalan kautta) vaikuttamaan;
ja heti seuraavassa jakeessa tämä perustellaan:
sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

(CLV) Php 2:13
for it is God •Who is operating in you •to |will as well as •to |work for the sake of His •delight.

Tässä ei siis ole kysymys syntisistä, jotka työskentelevät pelastuksen eteen. Tämä on kehotus pyhille, jotta he saavat pelastuksen tehokkaaksi päivittäisessä elämässään ja toiminnassaan.

Samankaltainen perinteisen synkkämielisesti käännetty kohta esiintyy myös edellisissä jakeissa.
niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:10-11)

Paavalille oli ylösnoussut Kristus tuonut tämän tulevaisuuteen liittyvän riemullisen asiantilan ilmestyksen kautta tiedoksi. Tällainen käännös antaa kuitenkin ymmärtää, että jokainen ihminen pakotetaan tulevaisuudessa polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen herraus. Mutta alkukielessä käytetään edellä ilmausta exomologeo, mikä tarkoittaa vapaaehtoista ja palvovaa tunnustamista ylistämällä ja kunniaa osoittamalla. Eli nämä jakeet ilmaisevat selkeästi, että eräänä päivänä kaikki koko maailmankaikkeudessa polvistuvat ja tunnustavat. että Isän todistus Pojasta on totta ja että Herran Jeesuksen hankkima pelastus on tullut kaikkien osaksi.

CLV Php 2:10 – Php 2:11
that in the name of Jesus every knee should be bowing, celestial and terrestrial and subterranean,
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father

Onhan myös kirjoitettu, että
ettei kukaan voi sanoa: ”Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä. (1. Kor. 12:3)

Näin nämä kohdat vakuuttavat siitä, että Jumala saavuttaa päämääräänsä: saattaa Kristuksen kautta pelastuminen voimaan koko Universumissa. Uskossa sen voi omistaa jo tänään – eikä ihmisen epäusko voi sitä tyhjäksi tehdä.

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä