iankaikkinen | Konkordanttinen käännös

Joka minuun uskoo ei ikinä kuole

25.4.202624.10.2020 kirjoittaja HannuPekka

Mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa sanoessaan ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”?
Mitä Hän oikein tällä tarkoitti?
Tarkoittiko Hän tällä sitä, että kuolema ei olisikaan uskovalle kuolema, vaan elämän suora jatke, suorasiirtyminen ns. ”iankaikkiseen” elämään?

Ja sitten Hän heti jatkaa toteamalla, että ”eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole”.
Entä mitä Hän taas tällä tarkoitti?
Tarkoittiko Hän sitä, että Häneen uskovan ei tarvitse koskaan – ”ikinä” – kokea kuolemaa?

Raamatun kohta on tässä.

11:24. Martta sanoi hänelle: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
11:25. Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh. 11: 24-26 )

CLV Jn 11:24 – Jn 11:26
24 •Martha is saying to Him, ”I am °aware that he will be rising~ in the resurrection in the last day.”
25 •Jesus said to her, ”I/ am the Resurrection and the Life. He •who is believing in Me, +even if he should be dying, shall be living~.
26 And everyone •who is living and believing in Me, should by no means be dying for the eon. Are you believing this?”

Alkuteksti ja sen asiaympäristö antavat kuitenkin ymmärtää aivan muuta.
Jakeessa 25 löytyy verbin ”elää” takaa alkukielen termi zesetai, mikä on verbin futuuri -muoto, eli tulevaa tarkoittava teonsana. Tämä olisikin parempi kääntää ”tulee elämään”.
Sitten, ”olisi kuollut” ilmaisun takaa löytyy kreikan apothnesko, mikä on taas preesens -muodossa ja tulisi mielestäni kääntää ”kuolla”.

Eli ajatuksellisesti (niin kuin Konkordanttinen menetelmä on kohdan kääntänyt):
”joka uskoo minuun, vaikka hän kuolisi (so. tulisi kokemaan kuoleman ennen paluutani), niin hän tulee elämään (elämään ylösnousemuksensa jälkeen) koko tulevan maailmankauden ajan.

Jae 26 taas jatkaa edellisestä ajatuksesta: ylösnousemuksen jälkeisestä elämästä.
Jeesus ei puhu tässä suinkaan Israelin uskovien kuolemattomuudesta.
Ei, vaan hän toteaa, että kun ensimmäisen eli vanhurskasten ylösnousemuksen aika tulee Israelin kohdalla ajankohtaisesti /tästä tarkemmin/, niin siinä Herra herättää Israelin pyhät hallitsemaan kanssaan tuhannen vuoden eli tulevan maailmankauden ajan. Jeesus puhuu tässä Israelille luvatusta, maanpäällisestä maailmanhallinnosta. Israelin uskovat ”perivät” sille annetut lupaukset, jotka kestävät koko tulevan maailmankauden (kreik. aion) ajan, mikä myös alkutekstiin on tässä jakeessa kirjoitettu.
Kyse on siis tästä:

Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm. 20:6)

Jeesus siis puhui Israelille siitä tulevasta ylösnousemuksesta, jonka Hän ”viimeisenä päivänä” eli tämän nykyisen, pahan maailmanajan lopulla toteuttaa. Tämän tiesi myös Martta (jae 24) ja tähän tulevaan ylösnousemukseen myös Jeesus viittasi jakeessa 25.

Jeesus puhuu tässä siis vielä edessäpäin olevasta tapahtumasta, jolloin Hän tulemuksessaan tulee herättämään Israelin uskovat tulevaan, tuhat vuotta kestävään, ”iankaikkiseen” elämään.
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:40)

Se, mitä tänään yleisesti ”virallisten tahojen opetuksissa” tuodaan esiin, on opetus ”sielun kuolemattomuudesta” ja samalla tietysti ylösnousemuksen tarpeettomuudesta.
Uskoviin iskostetaan näkemystä ”ette te suinkaan kuole” eli sitä, että kuoltuaan kristitty lentää suoraan taivaaseen. Tällainen opetus tekee tulevat (ylösnousseen Herran hankkimat) ylösnousemukset tarpeettomiksi ja on itse asiassa spiritismiä. Se voidaan mielestäni jopa luokitella myös saddukeusten oppiin, jotka kielsivät koko ylösnousemuksen ja sen tarpeellisuuden!

Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on tässäkin käännöskohdassa päässyt aiheuttamaan uskovissa (ja ehkäpä muissakin) hämmennystä ja epätietoisuutta. Kun näköala aikarajatuista maailmanajoista eli aioneista ja niiden sisältämistä talouskausista eli hallintokausista katoaa, niin voi hyvinkin ”nähdä” edessään utuisen tulevaisuuden.

Myös Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin ja Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin yhteen-sekoittaminen lisää edelleen hämmennystä.
Mutta tämä kaikki ei suinkaan muuta sitä, etteikö Jumala veisi omaa suunnitelmaansa Kristuksen Jeesuksen kautta vääjäämättömästi kohti sitä päämäärää, jonka Hän on itsessään päättänyt toteuttaa.

Muuten, eikö uskovien toivon, tarkemmin odotuksen, ”näkeminen” ja siitä iloitseminen /Room_12:12/ voi myös olla melko haasteellista, jos tulevaisuus näyttää epäselvältä?
Onneksi meillä kuitenkin on Paavalin evankeliumi ja Konkordanttinen menetelmä, joka voivat tuoda näköalaa tähän asiaan!

Virallisen käännöksen harhaanjohtavan ”ikinä” -käännossanan takaa löytyy vanhan kreikan aionion, joka viittaa siis tulevaan maailmanaikaan, tulevaan tuhatvuotiseen maailmanaikaan. Tämä lupauksen Jeesus siis antoi aikanaan juutalaisille opetuslapsilleen: opetuslapsilleen, jotka olivat tuolloin jättäneet kaiken ja lähteneet fyysisesti Häntä seuraamaan.

”ikinä” -termi tuo mieleen kuolemattomuuden ja on hyvin linjassa Vastustajan ”ettette te suinkaan kuole” -opetuksen mukaan. Tällainen opetus tekee myös tarpeettomaksi ruumiillisen ylösnousemuksen, jonka kautta kuitenkin Raamatun mukaan uusi ja tietoinen elämä ihmisen kohdalla tulee alkamaan.

Joka Pyhää Henkeä pilkkaa

2.11.202510.10.2020 kirjoittaja HannuPekka

Pyhän Hengen pilkka on puhuttanut ihmisiä aika ajoin. Se on herättänyt enemmän kysymyksiä kuin että siihen olisi saatu vastauksia. Mitä Jeesus aikanaan Pyhän Hengen pilkalla tarkoitti ja keille Hän sen osoitti? Koskeeko se millään tavalla tämän päivän ihmisiä?
Alkukielessä löytyy ”pilkata” teonsanan takaa termi blasphemeo, jonka Konkordanttinen käännös palastelee morfeemeiksi HARM-AVER eli jotenkin ”väittää haitalliseksi”. Verbi ja nomini esiintyvät Uudessa testamentissa kaikkiaan 34 kertaa, josta Israelille suunnatusta tekstiosuudessa peräti 31 kertaa!
Jeesus esitti aikanaan varotuksensa Pyhän Hengen pilkasta kirjanoppineille, jotka pilkkasivat ja ivasivat Häntä Hänen ajaessaan ihmisitä ulos demoni-henkiä.

Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.” (Mark. 3:28-29)

CLV Mk 3:28 – Mk 3:29
”Verily, I am saying to you that all shall be pardoned the sons of •=mankind, the penalties of the sins and the blasphemies, whatsoever they should be blaspheming,
yet whoever should be blaspheming ioagainst the holy •spirit is having not pardon for the eon, but is liable to the eonian penalty for the sin”—

Ensinnäkin Jeesus toteaa, että Häneen Ihmisen Poikana kohdistuvat pilkat saadaan kaikki anteeksi (jae 28). Mitä Jeesus tällä oikein tarkoitti? Häntäkö saa pilkata, mutta Pyhää Henkeä ei?
Jeesuksen pilkkaaminen, häväistys ja ristiinnaulitseminen eivät olleet niihin osallistuville ihmisille anteeksiantamattomia. Sillä tämän pahuuden ilmentymän kautta Jumala itse astui Pojassaan ristin alttarille kuolemaan maailman synnin puolesta. Jeesus vielä vahvistaa tämän ristillä rukoillessaan pahantekijöitteinsä puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.

Sitten jakeen 29 käännösilmaisut ”ikinä” ja ”iankaikkiseen syntiin” antavat harhaanjohtavasti ymmärtää, että kysymyksessä olisi ainainen anteeksiantamattomuus ja ainainen tai sovittamaton synti.
Mutta eihän tämä kai näin voi olla?
Käännössanan ”ikinä” takaa löytyy kreikan ei tos aiona, mikä tarkoittaa maailmanajallista, maailmanajan (kreik. aion) kestävää anteeksiantamattomuutta. Siis pitkää, mutta ei loputonta aikaa!
Käännössanojen ”iankakkiseen syntiin” takaa taas löytyy alkukielen aioniou hamartematos, joka tarkoittaa maailmanajallista rangaistusta, maailmanajan kestävää Pyhän Hengen pilkasta johtuvaa rangaistusta. Siis pitkää, mutta ajallisesti rajattua rangaistuskautta.

Mitä Jeesus sitten tässä tarkoitti?

Hän viittaa Hänen apostoliensa myöhemmin kansalleen (Israelille) välittämään Pyhän Hengen todistukseen! Israelille – jo niin moneen kertaan luvattu maanpäällinen Kuningaskunta – oli Jeesuksen ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen tullut lähelle. Tulevan maailmanajan voimat: ihmeet ja merkit olivat Pyhän Hengen vaikutuksesta apostolien kautta alkaneet kutsua Israelin kansaa Jumalan valtakuntaan: Vanhassa testamentissa Israelille luvattuun maanpäälliseen, tuhat vuotta kestävään Kuningaskuntaan.

Mutta mitä sitten Helluntain hallinnon aikana tapahtui?
Apostoli Pietarin johdolla julistettiin Israelille Kuningaskunnan evankeliumia:

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen. (Apt. 3:19-20)

Jeesus Kristus lähetti (ylösnoustuaan Isänsä oikealle puolelle) Pyhän Hengen Maan päälle todistamaan itsestään. Apostolit tekivät Hengen vaikutuksesta monia ihmetekoja, jopa herättivät kuolleita. Monet uskoivatkin näiden kautta Jeesukseen. Myös Israelin uskonnollinen johto sai vastaanottaa Hengen todistuksen ja vetoomuksen Pietarin kautta, mutta he hylkäsivät sen (Apt. 5:22-33).
Ja niin, Israelin torjuttua Messiaansa kutsun, alkoivat tulevan maailmanajan voimat vähitellen väistyä ja hiipua.

Tämä alkoi näkyä myös niissä juutalaisissa, jotka olivat Pietarin julistaman Ympärileikkauksen evankeliumin kautta tulleet mielenmuutokseen ja kääntymykseen. Nyt kun ei enää ollut Pyhän Hengen vaikuttamia ihmeitä ja merkkejä heitä vakuuttamasta, niin osa heitä luopui ja osa, jotka perustivat pelastuksensa uskoon, liittyivät Paavalin opetukseen.

Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. (Hepr. 6:4-6)

Tässä toteutui myös Jeesuksen aiemmin julistama, Israelia koskeva, totuus:
”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14)

Niinpä Pyhän Hengen pilkka (so. apostolien Israelille tarjoaman Pyhän Hengen todistuksen hylkääminen) on saanut aikaan sen, että Jumala hylkäsi tai ”hyllytti” kansansa. Jerusalem hävitettiin ja temppeli tuhottiin. Ja kansa karkotettiin toisen vuosisan alussa maailmanaikaiseen hajaannukseen. Karkotettiin tämän maailmanajan loppuun (jo kohta 2000 vuotta kestäneeseen) rangaistukseen Pyhän Hengen pilkan synnistään. Niinpä juutalainen kansa on saanut (ja vieläkin saa) kokea monenlaista ja raskasta kärsimystä, kunnes viimein on valmis vastaanottamaan Messiaansa.

Mutta me emme kuulu tuohon Helluntain hallintoon!
Nykyisen Armon talouskauden uskovat on taas edeltä määrätty Kristuksen ruumiin jäseniksi /Room_8:29-30/. Heidät on elimellisesti liitetty Pyhässä Hengessä Kristukseen Hänen ruumiinsa jäseninä, eikä heitä voi mikään erottaa tästä sinetöinnistä /Room_8:35-39/.

Kadotus vai menetys?

26.11.20251.2.2018 kirjoittaja HannuPekka

Miten paljon tämän ”kadotukseen joutumisen” pelko on hämmentänyt ja pelottanut ihmisiä?
Minkälainen vaikutus ”iankaikkisen kadotuksen” julistamisella on oikeastaan ollut (ja on edelleen) ihmisiin?
Miten kirkollisilla ja muilla ”hengellisillä” auktoriteeteilla on ollut vaikutusta ”kadotus” -opin syntymiseen?
Miten Jumalan kaikkivoipaa rakkautta voi ”ikuisen kadotuksen” opetusta vasten ymmärtää?
Tunnistavatko Kirjoitukset oikeasti lainkaan tällaista ”piinapaikkaa”?
Onko lopultakin kyse suuresta valheesta, jolle uskonnollisen vallankäytön pönkittäjänä on rakennettu ”totuuden status”?
Oletko itse joutunut käymään painia tämän asian kanssa?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

—

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla – ikään kuin vastakkaisesti (Spiros Zodiathes: The Complete Wordstudy Dictionary, s. 833). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on (täydellinen) Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei edes kykene uskomaan /2. Tess_3:2/, johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. Suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen (krino) tuomion”.

—

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)
(CLV) 1Co 8:11
For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (Luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.

—

”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa tai tilaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa, myös palkkion menetystä ylösnousemuksessa.

Uskosta osattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli sen maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän kadottamisen, joka taas tulee uskovien osaksi.

Uskosta osattomat ihmiset nukkuvat Raamatun mukaan tuon ”iankaikkisuuden” ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn /Ilm_20:11-15/.

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet.
Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen raamatunkäännökseen. .

Iankaikkisuuden ja ajattomuuden käsitekonflikti

14.9.20254.3.2017 kirjoittaja HannuPekka

”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka Raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä – tämän sanavastine on olam.

Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim. /1. Kor_2:7/ ; /2. Tim_1:9/ ; niillä on myös loppu ( /Hepr_9:26; /1. Kor_10:11/ ; /Matt_24:3/).
Siis rajoitettu kesto!

Jumala on tehnyt nämä aionit /Hepr_1:2/ ja asettanut ne /Hepr_11:3/, jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa /Ef_3:8-11/. Raamatussa on tunnistettavissa kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää ”Täksi pahaksi maailmanajaksi” /Gal_1:4/. Viimenen ainoni on nimeltään ”Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti ”laulujen laulu” tai Kaikkein pyhin on sanatarkasti ”pyhien pyhä”). Tämä on yleensä käännetty joko ”aina ja ianlaikkisesti” tai ”iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.

Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) kautta. Tämän asian oivaltuminen ja juurtuminen minulle sisäiseksi todellisuudeksi tapahtui noin 50 vuotta sitten ja sai niin sanotusti Ison Kuvan palaset loksahtamaan paikoilleen, joissa ne ovat sitten myös pysyneet. Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.

Myös Wikipedia (niin kuin tämä päivän tiede yleensäkin) määrittää ajan, ja sen lineaarisen, peräkkäisen jatkuvuuden, seuraavasti:
Aika on olemassaolon ja tapahtuminen jatkuvaa, ilmeisen peruuttamatonta, etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta.

—

Vaikka näillä maailmanajoilla (”ikuisuuksilla”) on Raamatun mukaan selkeät rajat: alkukohdat ja loppupisteet, niin miksi ne on ikään kuin häivytetty virallisista raamatunkäännöksistä?

Syitä voi olla moniakin.
Ainakin yksi syy nousee minulla ylitse muiden: niillä on kyetty hyvin häivyttämään Jumalan aikataulutettu suunnitelma, jonka aikaraamit juuri muodostuvat peräkkäisistä maailmanajoista ja niihin sisältyvien talouskausta. Ja kun ajasta on saatu hankkiuduttua eroon, niin voidaan samalla ”unohtaa” kaikki vielä Raamattuun kirjatut täyttymättömät (siis ajallisesti edessä päin olevat) lupaukset. Voidaan unhotaa Israelille annetut lupaukset, joista suurin osa on vielä toteumatta. Voidaan unohtaa useat (eriaikaiset ja vielä edessä päin olevat) Raamatun ennustamat Kristuksen johtamat oikeuskäsittelyt ja sumputtaa ne epämääräiseksi ”Viimeiseksi tuomioksi”. Voidaan unohtaa useat Raamatun ilmoittamat edessäpäin olevat ruumiilliset ylösnousemukset, koska eihän sellaisia enää tarvita, jos ihmiset lentävät kuollessaan suoraan ”taivaaseen”.

Eikö nämä kaikki edellä olevat ole juuri niitä asioita, joita kristilliset kirkot ovat pitäneet ja edelleen pitävät esillä saarnoissaan, opetuksissaan tai vaikenemisissaan?
Eikö näillä ”opetuksilla” kirkot auktoriteetillään ja vallallaan ole ottanut itselleen ”hengellisen Israelin” aseman ja näin hylänneet Israelille annetut raamatulliset lupaukset hölynpölynä?
Eivätkö kirkot juuri tällaisella korvausteologisella asenteellaan ja opetuksellaan juuri liittoudu maailman valtaapitävien poliittisten järjestelmien kanssa pyrkiessään aikaansaamaan maailmarauhaa ilman Israelin Messiasta?

Ja näin mielestäni voidaan tänään puhua kristillisten kirkkojen kohdalla – ei kristinuskosta – vaan kristinuskonnosta. Uskonnothan ja niitä hallinnoivat uskonnolliset auktoriteetit eivä loppujen lopuksi vaadi mitään muuta kuin heidän oppinsa sokeaa palvontaa. Ymmärryksen voi huoletta jättää narikkaan ja luottaa näihin ihmisten rakentamiin uskomusjärjestelmiin.

—

Mutta usko Kristukseen on (Raamatun mukaan) yksin Pyhän Hengen vaikuttama lahja, jonka synnyttää meille annettu Paavalin evankeliumi: Sana rististä, jonka kautta Jumalan voima tulee myös todellisuudeksi kristityn elämässä.

Konkordanttinen menetelmä, konkordanttinen käännös ja siihen liittyvä kirjallisuus on kirkollisille instituutioille ja niiden edustajille tietenkin vastenmielistä, koska se antaa tavalliselle ihmiselle välineet itse suoraan porautua inspiroituun alkutekstiin ja tunnistamaan sieltä (myös oman ymmärryksensä tasolla) sanojen esiintymisiä ja merkityksiä. Tämän antipatian olen saanut itsekin monta kertaa niiden taholta kokea.
Ja tämä ”iankaikkisuus-ikuisuus” -himmelikäsitteen avautuminen terveen sanan -mallin mukaiseksi /Tästä tarkemmin/ voi tuoda myös melkoisen avartumisen kristityn totuuden Evankeliumin ymmärtämisen alueella!

Ota yhteyttä