Mitä Paavali mahtaa tässä oikein tarkoittaa?
Onko mahdollista, että Herra voi kieltää omansa?
Mistä ”kieltämisestä” Paavali mahtaa tässä oikein puhua?
Toisaalta apostoli opettaa, ”että jos olemme uskottomia, niin Hän kuitenkin pysyy uskollisena”.
Tekstikohta on tämä:
jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; (2. Tim. 2:12)
(CLV) 2Ti 2:12
if we are enduring, we shall be reigning together also; if we are disowning~, He/ also will be disowning~ us;
Mistä kieltämisestä Paavali mahtaa tässä kirjoittaa? Hylkäämisestä, ei-tunnustamisesta omakseenko? Mutta missä tilanteessa? Tulevassa kokoontumisessa Hänen luokseen vai sitä edeltävässä, nykyisessä elämisessä Hänen kanssaan? Jos tässä tarkoitettaisiin olemisesta Kristuksen oikeusistuimen (Ison valkean valtaistuimen) edessä ”tuomiolla”, niin tämähän olisi ristiriidassa sen kanssa, mitä Paavali meille opettaa Jumalan yksipuolisesta armovalinnasta:
Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:29-30)
Edellä on apostolin selkeä opetus siitä, miten kaikessa (uskon kautta tapahtuvassa) pelastuksessa on kyse yksinomaan Jumalan itsensä valinnasta. On kyse Jumalan omasta – Hänen mielisuosioonsa perustuvasta – päätöksestä, jonka Hän on itsessään tehnyt jo kauan sitten: ennen kuin yksikään elinpäivämme on vielä koittanut. Edelleen meitä vakuutetaan siitä, ”että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” (Fil. 1:6); ja juuri tämähän tarkoittaa nimenomaan uskollisuutta Hänen puoleltaan.
Eli kyse ei näytä olevaan ollenkaan tällaisesta asiasta: että Herra hylkäisi omansa.
Ei, Herra on uskollinen loppuun saakka. Mutta mistä sitten mahtaa oikein olla kyse?
—
Edeltävässä jakeessa apostoli tuo johdannon ja perustelun tälle.
Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; (2. Tim. 2:11)
(CLV) 2Ti 2:11
Faithful is the saying: ”For if we died together, we shall be living together also;
Kyse näyttää siis olevan yhdessä Kristuksen mukana kuolemisesta. Kyse näyttää olevan siitä, että meidän tulisi myös elää tämän todellisuuden mukaisesti!
”Olemme kuolleet yhdessä” ja ”we died together” teonsanojen takaa löytyy alkukielen sunapethanomen, mikä verbi on menneessä, jo tapahtuneessa aikamuodossa. Paavali opettaa tässä jälleen ”Sanaa rististä”. Nimittäin sitä, että me kuolimme (meidän vanha ihmisemme kuoli) noin 2000 vuotta sitten Kristuksen kuolemassa /tästä tarkemmin/. Tämä taas tarkoittaa uskovan ihmisen elämässä sitä, että hän elää nyt Kristuksessa uuden ihmisen, uuden luomuksen elämää. Jumalan lahjoittama Pyhä Henki on yhdistynyt ihmisen hengen kanssa eli uskova elää joka hetki pelastettuna Kristuksessa Jeesuksessa. Ihminen, jossa on Kristuksen henki (Uskon Henki) on jo perinyt täyden pelastuksen henkensä alueella Hänen kanssaan. Ja tähän todellisuuden tilanteeseen Paavali kehottaa meitä myös yhtymään mielemme alueella /tästä tarkemmin/. Ruumis, Aadamin perintönä saatu keho, elää heikkouden ja kuolemisen tilassa ja sen osalta lunastus (vapautus) toteutuu sitten tulevassa ylösnousemuksessa.
Kyse on Kristuksen uhrista, viattoman Jumalan Karitsan uhrista, jossa minun, sinun ja koko maailman synti kerralla sovitettiin. Eikä tämän sovituksen vaikutus suinkaan jäänyt 2000 vuoden takaiseksi kertatapahtumaksi.
Ei.
Vaan se kulkee joka hetki ihmisen mukana: ihmisen, jolla on Kristuksen Henki. Vanhalla ihmisellä ei ole tänään oikeutta ottaa hallintavaltaa uskovan ihmisen elämässä. Tämä vanha minä, Ego, on Kristuksen kanssa, Kristuksen mukana, ristiinnaulittu.
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa. (Gal. 2:20)
Kristuksessa olen perinyt Hänen (uhri)kuolemansa omana kuolemisenani! Tähän vanhan ihmiseni kuolemaan saan tänään mieleni alueella viskata sen kaikki jäsenet himoineen ja haluineen. Siis ne ominaisuudet ja piirteet, jolla vanhan ihmiseni vaellus ja käytös luonnostaan (Aadamin perintönä) tapahtuu /tästä tarkemmin/.
—
Mutta takaisin tekstikohtaan ”jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät”.
”Kieltää” käännössanan takaa löytyy vanhan kreikan arneomai. Konkordanttinen menetelmä purkaa tämän morfeemeiksi UN-LAMB. Verbi on sukua nominille arnion, mikä kuvaa äärimmäistä viattomuutta, karitsaa. Konkordanttinen menetelmä kääntää tämän englanniksi disown, ”olla tunnustamatta omakseen”.
Zodhiateksen ”The Complete WORD STUDY DICTIONARY” (TCWSD) antaa myös verbille arneomai mm. selityksen: ” luopua omasta luonteestaan välttääkseen ristiriitaa itsensä kanssa”.
Teonsana on tässä alkutekstissä ns. middle-pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä sekä tekijä (kieltävä) että kieltämisen kohde ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden. Ja järjestys on tämä: jos me (uskovat) ensin kiellämme Hänen elämänsä meissä, niin Hänkin kieltää (so. kätkee) itsensä meiltä. Eikä toisin päin! Em. TCWSD:n määrittelyn mukaan: ”Hän myös luopuu (kieltäytyy) omasta luonteestaan välttääkseen ristiriitaa itsensä kanssa”.
Aina kun uskova tekee päätöksen mielensä alueella valita hyvä, niin hän mukautuu Kristuksen mielen mukaiselle elämälle ja myötävaikuttaa Jumalan Armon hallinnan vahvistumisen omassa elämässään.
Meidän, jotka uskomme, tulisi nähdä vanhan, sielullisen ihmisemme heikkous ja kelvottomuus Jumalan tahdon täyttäjänä: nähdä vanhan Egomme Kristuksen uhrissa, Hänen kuolemaansa ”absorboituna”, ”sisään imettynä”, Hänen kuolemaansa upotettuina eli kastettuina /Room_6:3/. Toisin sanoen silloin, kun kiellämme tämän arkielämässä, eli elämme itsekkäästä, omasta minästämme käsin elämäämme, niin Kristus ei ”väkisin” tunkeudu elämiseemme eli kun näin kiellämme Hänen kanssaan elämisemme, niin Hän kunnioittaa myös tätä päätöstämme: Hän ei halua toimia ihmisen omaatuntontoa vastaan.
Tietenkään tämä ei koske pelastumista Hänessä ns. ”iankaikkiseen” elämään. Ei, koska vanhurskautus (Elämään kelpuutus) on Jumalan puolelta yksipuolinen ja kertakaikkinen oikeudellinen päätös, joka on ja pysyy ja joka tänään omistetaan pelkän uskon kautta – ja ilmaiseksi! Tämän vahvistaa myös seuraava jae 2. Tim. 2:13, jossa taas todetaan Hänen vankkumattoman uskollisuutensa meihin nähden ja se että ”itseään kieltää ei hän saata”.
Kyse täytyy siis olla koko ihmisen eliniän kestävästä pyhittymisen prosessista: tapahtumasarjasta, jossa Jumala meitä erottaa Kristuksen mielenlaadun mukaisuuteen: prosessista joka tuottaa meille valmiuksia tulevaa, kuolemattomaaa elämää varten /Room_6:22/! Kyse on lopulta siitä, että Hän (Hänen elämänsä) saa kasvaa uudessa ja nuoressa ihmisyydessäni ja että vanhan, sielullisen ihmiseni rooli samalla vähenee elämässäni. Kyse on sellaisesta Jumalan armon vaikuttamasta kasvuprosessista uskovassaan, jossa Kristus vaiheittain syrjäyttää Aadamin vaikutusvaltaa, jossa Jumalan suosiollisuus saa vaikuttaa enemmän hyviä tekoja uskovassaan.
Miten usein tuleekaan luonnostaan ja huomaamattaan noudatettua tuota vanhan ihmisen elämätapaa! Näin saan ainakin itse monesti huomata. Mutta onneksi hallinanvaihto Synnin hallinnan alta Armon ja uuden ihmisen hallinnan alueelle on tehtävissä mielen alueella ja vaikka saman tien /Room_5:21/!
Koskapa teonsana arneomai on jakeessa 12 futuuri-muodossa, niin sillä tässä kohtaan viitataan lopulta tulevaan Kristuksen palkkiotuomioistuimen käsittelyyn.
Seurakunnan ylösnousemuksessa /tästä tarkemmin/ tempaa Kristus kuolleet ja elävät jäsenensä Maan päältä ylös lähiavaruuden alueelle. Tuolla käydään sitten tilinpäätös meidän itse kunkin tekojen osalta Hänen palkkioistuimensa (kreik. bema) edessä. Nuo vanhan ihmisemme kautta toteuttamamme rakennelmat saavat palaa, koska niille ei löydy sijaa ja kelpoisuutta toimia Kristuksen perustuksen päälle rakentuvana aineksena. Sen sijaan Jumalan armon vaikuttamat hyvät teot ovat niitä, jotka ovat jaloja, Jumalalle mieluisia ja joista Kristus maksaa palkkansa.
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1.Kor. 3:11-15)
Mutta tämä kaikki on kuitenkin meidän parhaaksi. Isä Jumala hoitaa – kasvattaa ja valmentaa – meitä joka hetki ja tästä eteenpäin tosi parhaaksemme. Saamme täysin luottaa siihen, ”että hän, joka on alkanut meissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tiit. 2:11-13)
Ja kaikki näin, että olisimme valmiita ottamaan vastaan ne valtavat taivaalliset siunaukset ja jako-osuudet, jotka Hän mielisuosiollisuudessaan on meitä varten jo ennen maailmanaikoja varannut /Ef_1:3/ !
