Uusi testamentti puhuu ilmestyksistä.
Mitä niillä oikein tarkoitetaan?
Kuka niitä on saanut? Voidaanko niitä vielä saada?
Kuka niitä antaa ja mikä tarkoitus on niiden ilmoittamisen takana?
”Ilmestyksen” takaa löytyy alkukielen sana apokalupsis, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi FROM-COVERing eli suomeksi ”peitteen poistaminen” tai ”paljastaminen”. Sana esiintyy UT:ssä 18 kertaa, joista Paavalilla peräti 13 kertaa!
”Apokalupsis” esiintyy raamatussa kahdella eri tavalla.
—
Ensinnäkin termiä käytetään Kristuksen Jeesuksen fyysisestä esiintulosta. Sitä käytetään ylösnousseen Herran näkyvästä, julkisesta esiin tulemisesta Maan päälle, ”näkymättömyyden peitteen” poistamista ihmisten silmien edestä. Jumalan näkymättömyyden ja pelottavan todellisuuden esiin tuomista Kristuksen taivaalta ilmestymisen kautta.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt. 24:30)
Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa, tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. (2. Tess. 1:7-8)
Termiä käytetään myös seurakunnan, Kristuksen ruumiin, fyysisestä ja julkisesta esiin tulemisesta, koko luomakunnan eli maailmankaikkeuden alueella.
Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. (Room. 8:19)
(CLV) Ro 8:19
For the premonition of the creation is awaiting~ the unveiling of the sons of •God.
Jumalan Kristuksessa tarjolla oleva sovitus tullaan seurakunnan kautta tulevaisuudessa saattamaan myös kaikkien taivaallisten asukkaiden osaksi! Koko Jumalan luomakunta tätä odottaa! Koko Jumalan luomakunta tätä huokaa ja odottaa!
Tämä sisäinen ”huokaava ja hapuileva” kaipuu Jumalan pelastavaa esiintuloa kohtaan näyttää olevan rakennetun koko luomakunnan ja siis myös ihmisen sisimmän ikäväksi.
—
Toisekseen termiä apokalupsis käytetään Uudessa testamentissa myös toisessa yhteydessä. Sitä käytetään Jumalan salatun suunnitelman osien paljastamisessa. Sellaisten totuuksien esiin tuomisissa, mitkä ovat olleet alusta alkaen (jo ennen maailmanaikoja) Jumalan tiedossa ja suunnitelmissa mukana, mutta joita Jumala ei vielä ole viisaudessaan paljastanut profeettojensa ja apostoliensa kautta ihmiselle kirjalliseksi tiedoksi. Tämä tarkoittaa sellaista Vanhassa testamentista, Israelille osoitetusta ilmoitusosuudesta, puuttuvaa totuutta, jonka esiintuominen, paljastaminen ei vielä aikanaan ollut ajankohtaista Jumalan suunnitelmissa.
Nämä ilmestykset ovat – Kirjoitusten täyteen summautumisen myötä – tänään luettavissa Paavalin kirjeissä (nykyisessä meitä koskevassa, aiemmin salatussa, Ympärileikkaamattomuuden evankeliumissa) sekä ns. Johanneksen Ilmestyksen kautta (uskovalle Israelille suunnatussa) tulevia Maan päällisiä tapahtumia ja lupauksia koskevassa ilmoituksessa.
Ns. Johanneksen ilmestys tai Ilmestyskirja on itse asiassa ylösnousseen Herran Jeesuksen Johannekselle antama paljastus ja näky siitä, mitä tulevana Herran päivänä tapahtuu. Herra vei Johanneksen Hengessä siihen Jumalan suunnitelman kohtaan, joka koski – jo niin moneen kertaan Vanhassa testamentissa mainittua – Herran päivän tulemista ja sen läsnäoloa Maan päällä. Itse asiassa Jeesus antoi tästä paljastuksestaan jo aiemmin vihjeen Johanneksen evankeliumissa /tästä tarkemmin/.
Mutta sitten meidän apostoliimme, Paavaliin.
Kun Herra aikoinaan pysäytti seurakuntaa vainoavan Sauluksen Damaskoksen kaupungin edustalla, niin Kristus ilmoitti hänelle:
Niin minä sanoin: ’Kuka olet, herra?’ Ja Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:15-16)
Tässä tapahtui ylösnousseen Herran fyysinen kohtaaminen, toimeksianto ja valtuutus valitulle apostolilleen: tuoda kirjallisesti ilmi kaikki ne paljastukset, jotka Hän vastedes tulee Paavalille ilmoittamaan. Paavali kirjaa ylös meille välitettäväksi koko sen evankeliumin, jonka ylösnoussut Herra hänelle paljastaa ilmestystensä kautta. Kyse ei siis ole apostolin omista jutuista tai siitä, että hän olisi rakentanut ”tarinansa” hyvin tuntemiensa Kirjoitusten pohjalta saatikka kuullut sen esim. Pietarilta.
Ei. Päinvastoin tämä osoittaa sen, että kaikki valinta ja kaikki tehtävät tulevat Jumalalta, joka jo ennen maailmanaikoja on valmistanut kaikenkattavan suunnitelmansa, jonka Hän tulee vääjäämättömästi ja oman aikataulutuksensa mukaisesti viemään läpi Kristuksen Jeesuksen kautta.
Paavalin evankeliumi ei siis ole ollenkaan ihmislähtöistä, ihmisiltä opittua. Päinvastoin, se on täysin ihmismielen vastaista! Miksi? Koska siinä ei ole mitään tilaa ihmisen lihalliselle toiminnalle! Se annetaan pelkkänä ja puhtaana Jumalan (lähestymis)lahjana ihmiselle, joka ottaa se uskolla omakseen.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)
CLV Ga 1:11 – Ga 1:12
11 For I am making known to you, brethren, as to the evangel •which is being evbrought by me, that it is not in accord with hman.
12 For neither did I/ accept it bfrom a hman, nor was I taught it, but it came through a revelation of Jesus Christ.
Paavali saattoi päätökseen, eli tallensi kirjeisiinsä, koko sen ylösnousseen Kristuksen evankeliumin ns. vankeuskirjeissään, jotka hän 60-luvulla kirjoitti meille Rooman vankeudessaan. Hänellä ei ollut vielä aiemmin (Siirtymäkauden hallinnon aikana) lupa tuoda kaikkia meitä (kansojen uskovia) koskevia tulevia totuuksia ja siunauksiaan ilmi, koska niiden aika ei vielä tuolloin ollut käsillä /tästä tarkemmin/. Tämän ns. Kristuksen salaisuuden hän paljastaa meille – kun oli siirrytty nykyiselle, Jumalan Armon talouskaudelle – Efesolaiskirjeessään: tiivistetysti sen kahdessa ensimmäisessä luvussa.
olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niin kuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen. (Ef. 3.2-4)
Tämä Kristuksen universaalin salaisuuden paljastaminen, minkä Paavali on kirjannut, ylösnousseen Herran ilmoituksena meitä varten, löytyy tänään Kirjoituksista. Kirjoitukset ovat summautuneet täyteen /tästä tarkemmin/.
—
Mutta edellisestäkin löytyy vielä kaksi tasoa!
Se, että meillä on Raamattu tai vaikkapa vielä se, että me täydellisesti hallitsisimme Raamatun alkukielet ei suinkaan tarkoita sitä, että me ymmärtäisimme kaiken sen, mikä on kirjoitettu.
Se, että meillä on kaikki mahdollinen teologinen koulutus ei suinkaan tarkoita sitä, että me ymmärtäisimme kaiken sen, mikä on kirjoitettu.
Ei.
Ymmärrys tulee aina Jumalalta. Kristuksen todellisuus tulee Jumalalta. Kristus Jeesus ainoastaan voi avata meidän mielemme ymmärtämään kirjoitukset (Matt. 24:45).
Siksipä Paavali kehottaakin meitä rukoilemaan Hengellistä viisautta ja ilmestystä (apokalupsis), jotta meille voisi tänään avautua sisäiseen tietoisuuteemme tämä valtava evankeliumi sen koko rikkaudessaan;
että tulisimme oikeasti tietoiseksi tämän valtavan Evankeliumin sanomasta.
anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään (Ef. 1:17-18)
CLV Eph 1:17 – Eph 1:18
17 that the God of our •Lord Jesus Christ, the Father of •glory, may be giving you a spirit of wisdom and revelation in the realization of Him,
18 the eyes of your •heart having been enlightened~, iofor you •to perceive awhat is the expectation of His •calling, and awhat the riches of the glory of the enjoyment of His allotment among the saints,
Paavali kehottaa meitä (tämän päivän kristittyjä) anomaan Jumalalta erityistä hengellistä viisautta ja ilmestystä, jotta Hänen Henkensä voisi paljastaa meille uusia siunauksia ja aarteita, joilla voimme edelleen kartuttaa uskon pääomaamme. Apostoli on kirjoittanut (paljastanut) nämä meitä koskevat ”ylimaalliset” lupaukset Efesolaiskirjeessään. Tässä meillä on mahdollisuus Kristuksen Hengen valaisemina kasvaa Jumalan ja Hänen rakkautensa tuntemisessa. Tätä salaisuutta ei löydy paljastettuna mistään muualta Raamatusta – tämä totuus löytyy ainoastaan Paavalin evankeliumista, Paavalin kirjeistä.!
Kun avoimesti ja vilpittömästi etsimme Jumalan tuntemista, niin Hän avaa meitä sisäisesti ymmärtämään näitä asioita. Ne voivat ikään kuin juurtua sisäiseksi todellisuudeksi ja pääomaksi. Kyse on tällöin henkilökohtaisista ilmestyksistä, joissa Jumala paljastaa eli poistaa peitteitä sisimpämme päältä ja avaa meitä katselemaan asioita entistä laajemmasta näkökulmasta. ”Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä”, siis kätkettyinä ja siten myös löydettävissä!