Täyttymyksen ylösnousemus

 

Kuten artikkelissa Tuomion ylösnousemus huomattiin, että ne ihmiset, joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta kuolivat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:14-15)

Täyttymyksen ylösnousemuksesta, siis siitä, jossa loppuosa kuolleista (siis vielä toisen kuoleman vallassa olevat) nostetaan kuolleista, puhutaan ainoastaan Paavalin evankeliumissa. Ainoastaan kansojen apostolille on paljastettu sovituksen toteutuminen jokaisen ihmisen kohdalle. Muualla Raamatussa ei tästä ilmoiteta ja Israelinkin kohdalla sen kansalliset lupaukset kohdistuvat nykyisen ja uuden Maan päälle.

Herran Jeesuksen pelastustyöstä puuttuu vielä Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn jälkeen loppuosuus: täyttymys. Tämä on kirjattu Jumalan kokonaissuunnitemaan, Suunnitelmien suunnitelmaan ja se tulee toteutumaan, koska Jumala on asettanut sen päämääräkseen ja koska Jumala ei voi tehdä syntiä eli mennä harhaan aikomuksissaan.

Yleisissä opetuksissa on tämä miltei poikkeuksetta taka-alalla (tekisipä mieli sanoa, että jopa ”unohdettu”), vaikka Raamatusta löytyy tästä monet ja selvät lupaukset. Ao. kohdassa Jeesus mainitsee tehtävänsä:

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:17)
(CLV) Jn 3:17
For •God does not dispatch His •Son into the world that He should be judging the world, but that the world may be |saved through Him.

Alkutekstissä ei suinkaan puhuta ehdollisessa ”isi”-muodossa (ehkä-muodosta) maailman pelastamisesta, vaan vanhassa kreikasta löytyy teonsanan takaa aoristi -muoto sothe, joka tulisi kääntää ”pelastuu”.

Jeesus haluaa korostaa kuulijoilleen tässä sitä, että vaikka Hän onkin Ihmisen Poikana saanut Isältä Jumalalta vallan tuomita eläviä ja kuolleita, niin nämä oikeudenkäynnit – siis myös se Suuri valkean valtaistuimen tuomio – ovat välivaiheita koko ihmiskunnan pelastumiseen. Päämäärä on siis, että maailma pelastuu.

Täyttymyksen ylösnousemus on ajallisesti viimeisin ylösnousemus. mikä Raamatusta löytyy. Siitä ei puhuta paljon, mutta puhutaan kuitenkin – jopa monissa kohdin!

Ajankohtana on viimeisin maailmankausi (kreik. aion), jonka alkutapahtumat ilmoitetaan Johannekselle (Ilm. 21). Mutta myös Paavali saa Herralta ilmestyksiä koskien viimeistä maailmanaikaa ja Jumalan suunnitelman toteutumisen päätepistettä; hänet vietiin ilmestyksessä myös noihin uusiin taivaisiin /2. Kor_12:2/. Uusiin taivaisiin ja uuteen Maahan liittyvästä maailmanajasta Raamattu käyttää tarkkaan ottaen nimitystä ”maailmanaikojen maailmanaika” tai ”aionien aioni”. Kuitenkin tavalliset käännökset kertovat tämän epämääräisin ilmaisuin ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”.

Kun Paavali paljastaa meille Jumalan siihen asti Jumalassa salassa olleen sovituksen toteutumisen laajuuden, niin hän ensin vetää yhtäläisyysmerkit Aadamin ja Kristuksen (Ihmisen Pojan) tekojen seuraamusten välille:

Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, (1. Kor. 15:21-22)

Siis kaikki = kaikki. Jälkimmäinen lause ilmoittaa kaikkia ihmisiä koskevan ylösnousemuksen eli kuoleman vallasta herättämisen ja ylösnousemisen kuolemattomaan elämään.

Sitten apostoli tuo esiin sen, missä järjestyksessä tämä kaikki toteutuu.
Eli Kristus, alku ja syy ensimmäisenä, sitten Kansojen uskovat ja Israelin pyhät, sitten loppuosuus (kreik. telos) eli se loppuosa ihmisistä, jotka vielä nukkuvat kuoleman unta. Tämän jälkeen kaikki = kaikki ja täyttymys saavutettu!

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Edellä ilmoitetaan myös se, että Herra Jeesus luovuttaa valtakunnan takaisin Isän haltuun kukistettuaan kaikki vihollisensa. Tästä voimme ymmärtää myös sen, että kun on käännetty ” hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1:33), niin tässä tarkoitetaan (ei ajallisuutta, vaan) alueellisuutta: kertoohan tämän myös Jeesus opetuslapsilleen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. (Matt.28:18)

Ja mihin saakka Kristuksen kaiken kattava hallinto sitten ulottuu? Siihen saakka, kunnes viimeinen vihollinen: se toinen kuolema, joka pitää vielä hallussaan suurta määrää ihmisiä, poistetaan.

Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1. Kor. 15:25-26)

Viimeisen maailmankauden alettua (Ilm. 21) jäi vielä toinen kuolema voimaan. Viimeisen maailmanajan, joka tarkoittaa myös viimeistä vaihetta jumalan pelastussuunnitelmassa, päättyessä Jumala saavuttaa maalinsa Kristuksen Jeesuksen kautta. Ja näin Jumala ja Hänen hyvyytensä ja rakkautensa saavuttaa lopulta koko ihmissuvun!

Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:27-28)

Tämän pitäisi riittää epäilevää uskovaa vakuuttumaan tästä valtavasta totuudesta, sillä se on suoraa puhetta eikä sitä ole peitetty verhoaviin vertauksiin.

Täyttymyksen toteutumisen riemukkuutta kuvaa Paavali Filippiläiskirjeessään. Tämän riemukkuuden on kyllä suomalainen käännös onnistunut varsin ansiokkaasti synkistämään 😠

niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:10-11)
CLV Php 2:10 – Php 2:11
that in the name of Jesus every knee should be bowing, celestial and terrestrial and subterranean,
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Tämänkaltainen käännös antaa kuitenkin ymmärtää, että jokainen ihminen pakotetaan tulevaisuudessa polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen herruus. Jumala kuvataan tyrannimaisena tuomarina.
Mutta ei – ei ollenkaan näin – alkukielessä käytetään edellä ilmausta exomologeo, mikä tarkoittaa vapaaehtoista tunnustamista ylistämällä ja kunniaa osoittamalla. Tässä esiintyy alkutekstissä sama verbi, mitä Jeesus käytti ylistäessään Isäänsä /Matt_11:25/! Eli nämä jakeet ilmaisevat selkeästi, että tuona päivänä (kun täyttymys on saavutettu) kaikki koko maailmankaikkeudessa polvistuvat ja tunnustavat. että Isän todistus Pojasta on totta ja että Herran Jeesuksen hankkima pelastus on tullut kaikkien osaksi! Jumalan syvin kaipaushan on saada Hänen luotunsa (koko luomakuntansa) näkemään ja tunnistamaan Hänen hyvyytensä ja rakkautensa todellinen luonne. Kun tämä tulee Hänen jokaisen luotunsa kohdalla todeksi, niin se väistämättä saa aikaan kaikkien sydämestä lähtevän kiitoksen, joka (yhtyessään kaikkien luotujen ylistykseen) kasvaa valtavaksi ylistyksen riemun myrskyksi tuoden kaiken kunnian Isälle Jumalalle Herran Jeesuksen kautta.

Miksi jumalan armo on nyt sitten ilmestynyt?
Se on ilmestynyt pelastukseksi kaikkia ihmisiä varten, ja sen soveltaminen alkaa meistä kansojen valituista:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, (Tiit. 2:11-12)

Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. (1. Tim. 4:10)

Tämän tähden Paavali juuri kehottaa meitä kiittämään (ei valittamaan) kaikkien ihmisten puolesta, koska Kristuksen pelastus tulee lopulta kaikkien ihmisten osaksi. Tämä on Jumalan tahdon mukainen suuri päämäärä, jonka Hän tulee Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttamaan.
Tämä meidän on myös oman ymmärryksemme tasolla hyvä tiedostaa /1. Kor_14:15/!!!

Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. (1. Tim. 2:1)

ja tässä täyttymyksen toteuttamisessa löytyvät Kristuksen ruumiin, Hänen seurakunta-organisaationsa jäsenten, tulevat tehtävät.

Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
(Ef. 1:22-23)
CLV Eph 1:22 – Eph 1:23
and subjects all under His •feet, and -°gives Him, as Head over all, to the ecclesia
whicha is His body, the complement of the One completing~ the all in all.

Alkukielessä löytyy käännössanan ”täyttää” takaa termi pleroumenou, mikä tarkoittaa täydellistää, saattaa täyttymyksen tilaan.

Näin tulee Jumalan sovitus Kristuksen Jeesuksen kautta kaikkien Hänen luotujensa kohdalla riemulliseksi todellisuudeksi:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa (Kol. 1:19-20)
CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell,
and through Him to reconcile •all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

 

 

Seurakunnan ylösnousemus

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi. Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen ja tietoiseen keholliseen elämään.

Paavalin kirjeissä esiin tuotu poistempaus, josta käytetään myös nimityksiä ylöstempaus, tempaus tai ylösotto, herättää jatkuvasti keskusteluja ja ihmettelyä. Pohdintoja nimenomaan siitä, milloin sellainen tapahtuu? Keitä se koskee? Kysymyksessä näyttää olevan kuitenkin ylösnousemus, mutta Raamattuhan puhuu muistakin ylösnousemuksista.
Miten nämä suhteutuvat toisiinsa?
Mikä on niiden ajallinen toteutumisjärjestys?

Seurakunnan ylösnousemus tarkoittaa Kristuksen ruumiin, hengellisesti elimellisen organisaation, ylösottoa ennen seuraavan hallintokauden: Vihan hallintokauden alkamista. Tämä Kristuksen seurakuntaruumiin eli nykyisen seurakuntamallin mukaisen seurakunnan ylösnousemus on ollut Jumalassa kätkettynä salaisuutena läpi aiemman Raamatun historian, kunnes ylösnoussut Herra sen aikanaan (noin 50 jKr.) Paavalille paljasti. Tämä ylösnousemus – joka koskee kaikkia kuolleita kansojen uskovia sekä tuona tulevana ylöstempauksen hetkenä elossa olevia uskovia ihmisiä – päättää nykyisen Armon (salatun) hallintokauden /Ef_3:8-11/, jonka apostolius ja opettajuus Paavalille, ja vain hänelle, myönnettiin. Niin kuin nykyinen Armon talouskausikin on ollut Jumalan suunnitelmissa salattuna (siitä ei Israelille suunnatussa Raamatun ilmoituksessa mainita sanallakaan) niin myös sen päätös (Kristuksen ruumiin ylösotto) on ollut salattuna Jumalassa maailmanaikojen (kreik. aion) alusta alkaen.


Seurakunnan ylösnousemus
tarkoittaa aikaisemman toivon eli odotuksen tilan päättymistä kuin mitä Israel odottaa. Eli tämä ylösotto toteutuu kuitenkin ennen ns. ensimmäistä (uskovaa Israelia koskevaa) ylösnousemusta.
Paavali paljastaa

että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. (Ef. 1:12)
(CLV) Eph 1:12
that we should •be for the laud of His glory, •who are °pre-expectant in the Christ.

Lihavoidun Efesolaiskirjeen kohdan takaa löytyy alkukielessä ilmaus proelpikotas, mikä tarkoittaa aikaisemman odotuksen tilan omistamista [Strong G4276].

Entäpä sitten, miten paljon ennen ensimmäistä (uskovaa Israelia koskevaa) ylösnousemusta /Tästä tarkemmin/?

Se tapahtuu ennen seitsemän vuotista Vihan eli Tuomion hallintokautta, joka tarkoittaa antikristuksen maailmanvallan haltuunottamista (kun Saatana sen hänelle luovuttaa) ja Jumalan vihan maljojen vuodatuksia maailman kansojen ylle. Tämä näytettiin aikanaan Danielille; ja tämä ennustus (ja siis myös sen viimeinen vuosiviikko, seitsemän vuotta) on säädetty ainoastaan Israelille /Dan_9:24/.
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan 9:27)

Vuosiviikkohan tarkoittaa seitsemää vuotta. Tämä ilmoitetaan siis Antikristuksen hallintoajaksi.
Mutta vaikka tämä ajanjakso ei olekaan pidempi, niin kaikki tämä riittää sen pahuuden ilmitulolle, jota pilkkaava antikristillinen hallinto saa aikaan. Kaikki tulee tapahtumaan nopeasti: vain muutaman vuoden sisällä ja siksi juuri, että ”ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään” (Matt.24:22). Ja tämä Danielin kautta annettu profetia on suunnattu nimenomaan Israelille, koska meitä koskevat asiat ja lupaukset olivat vielä tuolloin (Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana) salattuina Jumalassa.

Toisekseen eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan?

Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, (Ef. 5:29)

Ja tämä koskee tietysti myös Kristusta, ei Hän vihaa omaa ruumistaan eli seurakuntaansa, vaan tempaisee sen pois Jumalan vihan alta. Mehän olemme Kristuksessa sovitettuja Jumalan kanssa, eikä Jumalalla tietenkään ole (eikä voikaan olla) näin ollen mitään vihamielisiä ajatuksia meitä kohtaan – päinvastoin!!!

Niinpä Paavali tämän totuuden vielä tässä vahvistaa:

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:19)

Ja näin kansojen apostoli meille ilmoittaa tämän (aiemmin Jumalan suunnitelmissa salattuna olleen) meitä koskevan ylösnousemuksen:

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
CLV 1Co 15:51 – 1Co 15:52
|Lo~! a secret to you am I telling! We all, indeed, shall not be put to |repose, yet we all shall be |changed~,
in an instant, in the twinkle of an eye, iat the last trump. For He will be trumpeting, and the dead will be |roused incorruptible, and we/ shall be |changed~.

Ja toisessakin kohdin

Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:15-18)

Tämä on siis ylösnousseen Herran sanana ja totuutena meille tässä ilmoitettu.
Tämä seurakunnan ruumiillinen ylösnousemus tapahtuu siis samanaikaisesti kaikkien Kristuksessa kuolleiden ja vielä tuolloin elossaolevien uskovien ihmisten kohdalla. Siis yhtä aikaa Herra ottaa ylös koko seurakuntansa jäsenistön (olivat he sitten kuolleita tai elossa olevia). Tämä seurakunnan ylösnousemisen tapa korostaa myös Herran seurakuntaruumiin elimellistä yhtenäisyyttä: se liitetään kokonaisuudessaan ja yhdellä kertaa Päähän, joka on jo ensimmäisenä ylösnoussut Kristus Jeesus.
Tästä voi tietenkin sitten tehdä johdonmukaisen päätelmän myös niinkin päin, että koska me jotka tänään uskomme ja olemme elossa täällä Maan päällä, niin seurakunnan ylösnousemusta ei ole vielä voinut tapahtua!

Elossa olevien muuttuminen Kristuksen ruumiin kaltaisiksi näyttää tapahtuvan yhtäkkiä (kreik. en atomo, eli jakamattomassa aikayksikössä), silmänräpäyksessä. Heidän tempaamisensa ylös näyttää tapahtuvan pilviin verhottuna (koska ovat jo hetkessä muuttuneet Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaisuuteen).

Ja mihin temmataan?
Ylös lähiavaruuteen.
Kristuksen palkkiotuomiokorokkeen (kreik. bema) eteen.

Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. (2. Kor. 5:10)
(CLV) 2Co 5:10
For all of us |must be manifested in front of the dais of Christ, that each should be |requited~ for •that which he puts into practice through the body, whether good or bad.

Tässä oikeuskäsittelyssä käydään läpi uskovien, Kristuksen perustukselle rakentamat teot: kestävätkö ne jumalallisen tulen koestuksen. Vain Jumalan armon vaikuttamat teot palkitaan, sillä Jumala ei anna kunniaansa kenellekään.

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1. Kor. 3:11-15)

Niin kuin ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa niin ei myöskään lihan teot – näyttivätpä ne miten hurskailta ja vaikuttavilta tahansa – ei; ja vaikka
tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Tässä Armon hallintokauden uskovia koskevassa oikeuskäsittelyssä testataan ihmisen teot: kestävätkö ne koestuksen (omaavat Jumalan hyväksymän laadun) vai palavatko ne niin kuin puu, heinät ja oljet tulessa palavat.
Tässä kohtaa voisi ajatella, että parempi vähän tulikokeen kestävää kuin paljon siinä palavaa.

Ja tämän oikeudenkäsittelyn aikana on alhaalla Maan päällä Antikristuksen maailmanhallinto alkanut ”pelastaa” maailmaa valheellisilla rauhan ja turvallisuuden lupauksillaan, Israelin ahdinko on alkanut syventyä ja Jumalan viha käynnistyä kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan /Room_1:18/.


Seurakunnan ylösnousemus tapahtuu siis Raamatussa ilmoitetuista joukko-ylösnousemuksista kuitenkin ensimmäisenä
.
Siinä ylösnoussut Herra tempaa ruumiinsa jäsenet Maan pinnalta ”yläilmoihin” käynnistyvän Vihan ajan alta. Uskovien teot punnitaan Kristuksen palkkiokorokkeen (kreik. bema) edessä ja he saavat jaloista teoistansa kiitokset. Tämä salaisuus ilmoitettiin ainoastaan kansojen apostolille ja tämä tuli meille tiedoksi Israelin määräaikaisen hyllytyksen tapahduttua Helluntain hallintokauden jälkeen. Ensimmäinen – Israelin uskovia koskeva – ylösnousemus tapahtuu seitsenvuotisen Vihan talouskauden jälkeen ja ns. Tuomion ylösnousemus on sitten yli tuhat vuotta myöhemmin messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen.

Vielä kuitenkin yksi joukko-ylösnousemus jää odottamaan aikaansa…

 

p.s.

”Taivaaseen pääsyn” tai ”Taivaasen menon” ilmaukset ovat saaneet alkunsa nimen omaan tästä: Kristuksen ruumiin jäsenten yllöstempauksesta taivaalle nykyisen maailmanajan lopulla /Tästä tarkemmin/!
Myös ”Taivaassa olon” sanonta lähtee Paavalin toteamuksesta siitä, miten Jumala tulee siunaamaan nykyisen Armon hallintokauden uskovia taivaallisissa /Fil_3:14-15/; /2. Tim_4:18/.
Muiden (uskosta osattoman ihmiskunnan) pelastuminen tapahtuu sitten myöhemmin: Suuren valkean valtaistuimen tuomion kautta ja sen jälkeen maailmanaikojen (kreik. aion) täytymyksessä /Kol_1:20/. Siis uskovien puhuessa ”taivaaseen pääsemisestä” tarkoitetaan uskosta osallisien aikaisempaa pelastumista ylimaalliselle, taivaalliselle alueelle. Ja tässä tarkoitetaan nimen omaan kansojen uskovia, koska Israelin uskovien lupauksen sijoittuvat nykyisen ja tulevan Maa-planeetan päälle (taivaalliset asiat ovat heille aina olleet vieraita).
Paavalin opetuksen mukaan siis uskovat pelastetaan ihmisten etujoukkona maapallon ilmakehän ulkopuoliselle maailmankaikkeuden alueelle eli ”pääsevät ns. taivaaseen”. Kaikkien ihmisten pelastuminen taas toteutuu myöhemmin aikojen täyttymyksen talouskautena /Ef_1:10-11/; /1. Kor_15:20-24/.

Toisaalta ihmisen kuollessa hänen henkensä menee Jumalan luo. Ihmisen henki kuitenkin nukkuu Jumalan luona syvää ja tiedotonta unta /Tästä tarkemmin/, josta Jumala hänet aikanaan (tulevassa ylösnousemuksessa) herättää ja pukee ylösnousemusruumiiseen. Tässä olemuksessa (maan päällä elätyn elämän koko elämänkokemus mukanaan) hän tulee tekemään sitten tiliä tekemisistään Ihmisen Pojan edessä.

 

 

Tuomion ylösnousemus

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi.

Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (so. kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen keholliseen elämään.

Tuomion ylösnousemukselle annetaan monesti synkkä ja loputtomuuden mielikuva. Jo ilmaisu ”Tuomio” sisältää ihmisissä paljon perittyä ja sisältä päin kehiteltyjä kuvia ja merkityksiä. Tästäpä esimerkkinä ”totuuden statuksen” saanut ilmaisu ”Viimeinen tuomio”. ”Viimeinen tuomio” toistuu tuon tuostakin erilaisissa opetuspuheissa, vaikka koko termi on Raamatulle täysin vieras: sitä ei vaan siellä ole! Toisaalta tämän ”Viimeinen tuomion” otsikko tunnutaan yleisissä opetuksissa liitettävän kaikkiin Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyihin, elävien Kansojen tuomio /Matt_25:31-33/ mukaan lukien. Tämä kaikki kuitenkin antaa kuvan siitä hämmennyksestä ja epävarmuudesta, mitä ajattomuuden myytin ja evankeliumeiden yhteenpötköyttäminen ovat saaneet teologioissa aikaan.

Ensin kuitenkin lyhyesti sielusta. Raamattu määrittelee ihmisen (ihmis-sielun) luomisen seuraavasti:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7)

Eli ihmiseen ei tuolloin tullut sielua, vaan ihminen syntyi Jumalan henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä eläväksi sieluksi. Ihminen tarvitsee elääkseen (niin kuin eläimetkin) siis aineellisen ruumiin.
Mitä sitten Raamatun mukaan tapahtuu kuolemisessa. Päinvastoin kuin edellä. Ihmisen henki palaa Jumalan luo, keho palaa maaperään ja ihmisen ”aistijärjestelmä”, sielu palaa Tuonelan tilaan /Saarn_9:10/. Ihmisestä tulee kuollut sielu. Tuonela (hepr. scheol, kreik. hades), voitaisiin mielestäni kääntää suomeksi nimellä ”Tiedostamattomuus”, koska Raamatun mukaan se vaikuttaa tiedottomalta unitilalta  /Ps_115:17/; /Jes_38:18/. Konkordanttinen käännös jakaa ”hadeksen” morfeemeiksi [UN-PERCEIVED] ja kääntää sen termiksi unseen.

Tämä kaikki edellä siksi, että sielun ja kuoleman käsitteille on tärkeää saada niiden alkuperäiset merkitykset, koska esimerkiksi ihmisen kuollessa hän ei suinkaan ”lennä suoraan taivaaseen” tai siirry ”ajasta ikuisuuteen”, mitkä julistukset tulevat yleisesti ”papillisissa manifesteissä” tuon tuostakin esille. Näin ei suinkaan ole, vaan Raamattu puhuu kuolleista ihmisistä ”poisnukkuneina” (Luuk. 8:52-46; 1. Tess. 4:13); kirkkojen julistukset eivät ole tässä totuudenmukaisia Kirjoitusten kanssa.

Herra Jeesus oli, ja edelleen on, ensimmäinen kuolleista herätetty ja ”taivaaseen otettu” ihminen /Apt_1:9/; /Apt_1:10-12/. Hänen jäljessään seuraavat muut vielä edessä päin olevien ylösnousemusten kautta. Tämän vahvistaa myös Paavali, kun hän kirjoittaa noin 20 vuotta Herran ylösnousemuksen jälkeen korinttolaisille /1. Kor_15:6-8/: eivät nuo kuolleet veljet olleet suinkaan ”lentäneet taivaaseen”, vaan odottivat poisnukkuneina edessä päin olevaa ylösnousemistaan.

 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol. 1:18)
(CLV) Col 1:18
And He/ is the Head of the body, the ecclesia, Who is •Sovereign, Firstborn from among the dead, that in all He/ may be becoming~ |first,

Raamattu myös opettaa, noin 35 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (jona aikana siis monet pyhät olivat ehtineet nukkua kuolemanuneen), että vain yhdellä oli tuolloinkin kuolemattomuus /1. Tim_6:15-16/.
Eli uskovat eivät olleet tuolloinkaan kuoltuaan lentäneet suoraan taivaaseen.

Kaikilla tulevilla joukko-ylösnousemuksilla on siis juurensa ja syynsä Jeesuksen ylösnousemuksessa ensimmäisenä uutena ihmisenä, ensimmäisenä uuden ihmissuvun edustajana. Näin, jotta Hän voi tulla kaikessa ensimmäiseksi.

Tuomion ylösnousemus on niistä ylösnousemuksista, jotka Jeesus tuo esiin Johanneksen evankeliumissa, jälkimmäinen.

Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. (Joh. 5:28-29)

CLV Jn 5:28 – Jn 5:29
28  |Marvel not at this, tfor coming~ is the hour in which all •who are in the tombs shall |hear His •voice,
29  and •those who do •=good shall |go~ out into a resurrection of life, yet •those who commit •bad things, into a resurrection of judging.

Alkukielessä löytyy ilmaisun ”Tuomion ylösnousemus” taustalta teksti anastanin kriseos, mikä tarkoittaa Oikeudenkäynnin ylösnousemusta. Tämän tulevan kaikkia tuolloin kuolleina olevia ihmisiä koskevan oikeuskäsittelyn ylösnoussut Kristus paljastaa myöhemmin tarkemmin Johannekselle ilmestyksensä kautta.

Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. (Ilm. 20.12)

Tämä tuomio koskee kaikkia kuoleman unesta herätettyjä uskomattomia ihmisiä.
Nykyisiä Armon hallintokaudella eläviä kristittyjä tämä ei koske, koska heidän tempaus-ylösnousemuksensa on tapahtunut jo yli tuhat vuotta aikaisemmin. Ja meitähän tuomitaan (kasvatetaan ja valmennetaan) jo eläessämme, ettei meitä yhdessä maailman kanssa tuomittaisi. /1. Kor_11:31-32/


Kysymyksessä on ylösnousemus Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn
. Tätä oikeuskäsittelyä edeltää maailmanlaajuinen tuhat vuotta kestänyt rauhan aika, jolloin Kansojen villitsijä, Saatana, on vangittuna. Tämän messiaanisen Kuningaskunnan lopussa päästetään Vastustaja kuitenkin hetkeksi vapaaksi, mutta se saa kokea nopeasti pikaisen tuomionsa.

Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti. (Ilm. 20: 7-10)

Tämän jälkeen nousevat kaikki kuoleman unessa olevat ei-uskovat ihmiset ylös kuolleista Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn ­– ja tässähän täytyy olla edustettuna valtaosa ihmiskuntaa, täytyy olla kyse miljardeista ihmisistä!

Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, (Ilm. 20: 11-12)

Ihmiset saavat tuomionsa tekojensa mukaan, kaikki ihmisten teot on tallennettu kirjoihin eli rekisteröity. ”Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi” (Matt. 10:26)

Elämän kirjaan kirjoitetut kokevat tässä Ihmisen Pojan johtamassa oikeusmenettelyssä syntisyytensä, riittämättömyytensä Jumalan tahdon mukaiseen elämään, kun heille näytetään heidän hyvät ja pahat tekonsa. Heihin ei enää kuolemalla kuitenkaan ole valtaa, vaan he saavat tulla tuntemaan Kristuksessa tarjottavan pelastuksen.

ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. (Ilm. 20:12-13)

Niiden, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta kuolevat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen (Ilm. 20:14-15)

Näin on kirjoitettu.
Näin näyttää Jumalan kaikenkattava pelastussuunnitelma vaiheittain toteutuvan.

Ensimmäiseen, vanhurskasten ja elämän ylösnousemukseen laittaa uskova Israel toivonsa. Odotus koskee nykyisen Maan päälle luvattua – tuhat vuotta kestävää – siunauksen maailmanaikaa, jolloin myös muut kansakunnat saavat kokea ennen näkemätöntä rauhan ja hyvinvoinnin aikaa Israelin Messiaan alaisuudessa . Tuolloin toteutuu myös Paavalin antama ennustus kansastaan: ”Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!” /Room_11:12/

Ylösnousemus Tuomion eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn tapahtuu sitten tuhatvuotisen, messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen ja koskee kaikkia tuolloin kuoleman unessa nukkuvia ihmisiä. Tuomiot tässä tilinpäätöksessä toteutuvat ihmisten tekojen mukaan. Ne, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta, kuolevat toiseen kertaan.
Viimeisen maailmanajan (kreik. aion) alkaessa uusissa taivaissa ja uuden Maan päällä (Ilm. 21:1) on toinen kuolema kuitenkin edelleen voimassa: sen lakkaamisesta ei Johannekselle (toisin kuin Paavalille /1. Kor_15:25-26/)  ilmoiteta.

 

 

Ensimmäinen ylösnousemus

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi.

Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (so. kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen keholliseen elämään.

Ensin kuitenkin lyhyesti sielusta. Raamattu määrittelee ihmisen (ihmis-sielun) luomisen seuraavasti:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. /1. Moos_2:7/

Eli ihmiseen ei tuolloin tullut sielua, vaan ihminen syntyi Jumalan henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä eläväksi sieluksi. Ihminen tarvitsee elääkseen (niin kuin eläimetkin) siis aineellisen ruumiin.
Mitä sitten tapahtuu Raamatun mukaan kuolemisessa. Päinvastoin kuin edellä. Ihmisen henki palaa Jumalan luo, keho palaa maaperään ja ihmisen ”aistijärjestelmä”, sielu palaa ”Tuonelan” tai tiedottomuuden tilaan. Ihmisestä tulee kuollut sielu. Tuonela (hepr. scheol, kreik. hades), voitaisiin mielestäni kääntää suomeksi nimellä ”Tiedostamattomuus” tai ”Tajuttomuus”, koska Raamatun mukaan se on ihmiselle tiedoton unitila /Saarn_9:10/; /Ps_115:17/; /Jes_38:18/.
Konkordanttinen käännös jäsentää ”hadeksen” morfeemeiksi [UN-PERCEIVED] ja kääntää sen termiksi unseen eli tiedottomuus.

Tämä kaikki edellä siksi, että sielun ja kuoleman käsitteille on tärkeää saada niiden alkuperäiset merkitykset, koska esimerkiksi ihmisen kuollessa hän ei suinkaan ”lennä suoraan taivaaseen” tai siirry ”ajasta ikuisuuteen”, mitkä julistukset tulevat yleisesti papillisissa julistuksissa tuon tuostakin esille. Näin ei suinkaan ole, vaan Raamattu puhuu kuolleista ihmisistä ”poisnukkuneina” (Luuk. 8:52-46; 1. Tess. 4:13).
Yksin Jumalalla on valta ja voima herättää ihminen kuolemanunesta, koska kaikki kuolleet ihmiset nukkuvat Jumalassa ja Jumalalle /Joh_5:21/.

Itse asiassa vallalla olevat ”suoralento-taivaaseen” -”totuudet” noudattavat juuri Vastustajan  ”ette te suinkaan kuole” -opetussuunnitelmaa /1. Moos_3:4-5/. Oikeastaan tämänkaltainen opetus vesittää koko ylösnousemuksen, koska se kieltää sen tarpeellisuuden ihmisen ollessa kuoleman jälkeen heti elävänä ja taivaassa. Eikö tällainen opetus ole pohjimmiltaan spiritististä? Mutta Raamattu opettaa kuitenkin selkeästi, että vain yksi on tähän mennessä noussut kuolleista.

Herra Jeesus oli, ja edelleen on, ensimmäinen kuolleista herätetty ja ”taivaaseen otettu” (tai taivaaseen mennyt) ihminen /Apt_1:9/; /Apt_1:10-12/. Hänen jäljessään seuraavat muut vielä edessä päin olevien ylösnousemusten kautta. Tämän vahvistaa myös Paavali, kun hän kirjoittaa noin 20 vuotta Herran ylösnousemuksen jälkeen korinttolaisille /1. Kor_15:6-8/: eivät nuo kuolleet veljet olleet suinkaan ”lentäneet taivaaseen”, vaan odottivat (ja edelleen odottavat) poisnukkuneina edessä päin olevaa ylösnousemistaan /Tästä tarkemmin/.

 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol. 1:18)
(CLV) Col 1:18
And He/ is the Head of the body, the ecclesia, Who is •Sovereign, Firstborn from among the dead, that in all He/ may be becoming~ |first,

Kaikilla tulevilla joukko-ylösnousemuksilla on siis juurensa ja syynsä Jeesuksen ylösnousemuksessa ensimmäisenä uutena ihmisenä, ensimmäisenä uuden ihmissuvun edustajana. Näin, jotta Hän voi tulla kaikessa ensimmäiseksi.

Ensimmäineni ylösnousemus tulee esille seuraavasta raamatunkohdasta
Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. (Ilm. 20:5)
(CLV) Re 20:5
(The rest of the dead do not live until the thousand years should be |finished.) This is the former resurrection.

Alkutekstissä sanan ”ensimmäinen” takaa löytyy vanhan kreikan termi protos, minkä Konkordanttinen käännös kääntää ilmaisulla ”edeltävä”. Tämä käännös linjautuukin mielestäni paremmin Joh. 5:28-29 kohtaan, jossa Jeesus tuo esiin elämän ylösnousemuksen ja myöhemmän (kaikkia koskevan) tuomion ylösnousemuksen.


Ensimmäinen ylösnousemus toteutuu ainoastaan Israelin pyhille.

Kirjoitukset (tässä Vanha testamentti) on annettu juutalaisille, heitä koskevat kaikki profeettojen lupaukset ja kaikki myös Uuden testamentin puolella esiintyvä ei-Paavalillinen opetus (eli kansojen uskoville kohdistunut ilmoitus): isät ovat heistä, temppelipalvelukset ovat heitä varten.

ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! (Room 9:4-5)

Ja Kristuskin oli lihan puolesta heistä ja oli lähetetty aikanaan ainoastaan Israelin keskuuteen.
Hän vastasi ja sanoi: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Jeesus käytti lihansa päivinä ensimmäisestä ylösnousemuksesta myös nimityksiä elämän ylösnousemus ja vanhurskasten ylösnousemus.

Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. (Joh. 5:28-29)

niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa.” Tämän kuullessaan eräs pöytäkumppaneista sanoi hänelle: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa!” (Luuk. 14:14-15)

Ensimmäinen ylösnousemus ei koske kansojen valittuja, vaan on kohdennettu ainoastaan Israelin uskoville.
Kansojen valittuja koskeva ylösnousemus paljastetaan (Israelin määräaikaisen hyllyttämisen jälkeen) kansojen opettajalle, Paavalille, ylösnousseen Herran Jeesuksen toimesta.


Ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaa kuolleiden (”haudassa makaavien”) Israelin vanhurskasten ruumiillista ylösnousemista kuoleman unesta nykyisen Maan päälle 1000-vuotisen Kuningaskunnan alussa.

Enteenä tästä tulevasta vanhurskasten ylösnousemuksesta voitaneen pitää tapahtumasarjaa, joka alkoi välittömästi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen. Tuolloinhan oli Israelille luvattu Kuningaskunta tullut lähelle ja tulevat maailmanajan voimat: ihmeet ja merkit alkoivat tulla esiin. Ja juuri tuhatvuotisen Kuningaskunnan toteutuessahan tapahtuu Israelin pyhien ylösnousemus – ensimmäinen ylösnousemus.

Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle. (Matt. 27:51-53)

Ensimmäisestä ylösnousemisesta osalliset Israelin pyhät saavat siis hallita Kristuksen kanssa nykyisen Maan päällä tuhannen vuoden (”iankaikkisuuden”) ajan. Muut kuolleet saavat vielä tuolloin jatkaa kuoleman unessa nukkumistaan. Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu heti ns. Kansojen tuomion /Matt_25:31-33/ jälkeen tuhatvuotisen Kuningaskunnan aloittaessa Israelin Messiaan johdolla maailmanhallinnon.

Ensimmäinen ylösnousemus koskee yksistään Israelin pyhiä. Siksipä se on tullut heille ilmoituksena VT:n profeettojen, lihaksi tulleen Jeesuksen ja Johanneksen Herralta saadun ilmestyksen kautta.
Kansojen apostolille on ylösnoussut Herra taas erikseen paljastanut (ilmestyksen kautta) pakanakansojen uskovia koskevan ylösnousemuksen, joka kohdistuu Maan ulkopuoliselle alueelle, tästä lisää myöhemmin.


Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu ns. Vihan hallintokauden lopussa Herran Jeesuksen palatessa lupauksensa mukaan Maan päälle ja perustaessa Israelille sille luvatun Kuningaskunnan.

Tällöin myös Jeesuksen antamat lupaukset Israelin pyhille heidän hallinnollisista ja uskonnollisista viroistaan toteutuvat. Tämä tapahtuu siis seuraavan maailmankauden (kreik. aion) alussa Herran Jeesuksen perustaessa Israelille Jumalan sille lupaaman ”ikuisen” (tässä tuhat vuotta kestävän) Kuningaskunnan nykyisen Maan päälle. Tähän joukkoon kuuluvat myös Vihan hallinnon eli Israelin suuren ahdistuksen aikana uskonsa tähden teloitetut ihmiset.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. (Ilm. 20:4)

Kaikki muut siihen asti kuolleena nukkuvat ihmiset jäävät vielä ”hautoihinsa” odottamaan tulevaa tilinpäätöstapahtumaansa: Suuren valkean valtaistuimen oikeudenkäsittelyä (”tuomion ylösnousemusta”), mikä tapahtuu tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeen, tästä lisää myöhemmin.

Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, (Ilm. 20:5-6)

Johannes sai näyssään – Jumalan suunnitelman paljastuksena – nähdä (tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeisen) uuden Maan päälle. Johanneksen annettiin nähdä kuitenkin ainoastaan uuden Maan päälle (koska Israelin lupaukset ovat aina kansallisia ja maanpäällisiä). Paavalille Herra taas paljasti uuden, meitä kansojen uskovia koskevan, (kolmannen) taivaan /tästä tarkemmin/.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. (Ilm. 20: 4-5)

Ja kaikkien muiden kuolleiden ns. tuomion ylösnousemus – se Joh. 5:n mukaan jälkimmäinen – tapahtuu siis sitten, kun nuo tuhat vuotta ovat kuluneet: Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.

Kirkkolaitokset, jotka ovat omineet itselleen Israelille luvatun  papillisen vallankäytön, vaikenevat näistä asioista miltei tyystin. Ne ovat ottaneet itselleen ns. ”hengellisen Israelin” roolin ja välimiesaseman Jumalan ja ihmisten välille. Ne eivät kuitenkaan tuo systemaattisesti esille opetuksissaan Israelin kansan ainoalaatuisuutta Jumalan valittuna kansana. Vaikenemalla tästä ne myös osallistuvat antisemitistisen hengen levittämiseen maailmalla. Kirkkolaitokset ovat pötköyttäneet Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin ihmisissä ristiriitoja ja hämmennystä herättäväksi julistukseksi. Mutta tämähän ei tule ajan myötä menestymään eikä se voi saada kaikilta osiltaan Jumalalta siunausta.

Kunnioitetaan sitä, mitä Israelille on luvattu ja arvostetaan sitä mitä meille on osoitettu ja luvattu!

Ensimmäiseen, vanhurskasten ja elämän ylösnousemukseen laittaa uskova Israel toivonsa. Odotus koskee nykyisen Maan päälle luvattua siunauksen aikaa, jolloin myös muut kansakunnat saavat kokea ennen näkemätöntä siunausta Israelin kautta  ja tässä toteutuu myös Paavalin antama ennustus kansastaan: ” Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!” /Room_11:12/.  Apostoli Paavali kuitenkin kirjoittaa, että meillä (toisin kuin Israelilla) ”on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi” /Fil_3.20-21/.

Ja tämähän tapahtuu ennen Israelin uskovia koskevaa ensimmäistä ylösnousemusta /Ef_1:12/.

 

p.s.

Luterilainen tulkinta näyttää kuitenkin aivan toisenlaiselta. Sen mukaan mitään tuollaista aikaa ei tule, vaan tuhatvuotinen valtakunta on menossa nyt: Kristus hallitsee omiensa kanssa taivaasta käsin ja Saatana on sidottu eikä kykene murskaamaan Kirkkoa. Vasta lopun aikana hänet päästetään irti – mutta silloin loppu onkin jo käsillä. ks.
https://www.sley.fi/toiminta/raamattu-tutuksi/raamattuluennot/tuhatvuotinen-valtakunta/

Tämän on korvausteologinen tulkinta, jonka mukaan kirkko on korvannut Israelin, ja ominut Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan kuvaannollisesti itselleen samoin kuin sen, että Paha on tänä päivän sidottuna?! Eipä kyllä juurikaan siltä näytä!

Edelleen luterilaisen tulkinnan mukaan
Viimeinen tuomio tapahtuu välittömästi sen jälkeen, kun Kristus tulee takaisin näkyvällä tavalla (Matt. 16:22, 25:31): Hän on ”kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” (Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus). ks.
https://www.luterilainen.net/viimeinen-tuomio/

Tämähän tarkoittaisi sitä, että kun Jeesus tämän aikanaan juutalaisille veljilleen /Matt_15:24/ ennusti: miten Hän tulee takaisin pelastamaan kansansa suuren ahdingon alta ja antamaan sille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnan, olikin pelkkää kuvaannollista jutustelua. Tämän pohjalta kirkko nostaa itsensä Jumalan ilmoitetun sanan yläpuolelle ja varastaa itselleen sen lupauksen, jonka Jumala on kohdistanut valitsemalleen kansalle. ”Viimeisen tuomion” ilmaisulla (joka tyystin puuttuu Kirjoituksista) on kirkko myös katkaissut näkökykynsä (samalla kuin häivyttänyt käännöksissään ajan ja sen etenemisen) tuleviin Herran ja Jumalan Päiviin. Voi tätä ylpeyttä, voi tätä pöyhkeyttä!

 

 

 

 

 

Aadamin perimä vs Kristuksen perimä

 

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi. Tämä valtava lupaus aukeaa (tulee eläväksi todellisuudeksi) Jumalan Hengen avulla ainoastaan Paavalin kautta ja näin ollen voidaan hyvinkin hänen sanomaansa kutsuakin Evankeliumiksi isolla ”E”:llä. Juuri tämän valtavan sisällön ja lupauksen kautta sitä vastaan onkin koko ajan (ja edelleenkin) hyökätty läpi kaksituhatvuotisen historian; ja tätä hyökkäystä johtaa tietenkin Vastustaja, (hepr. satan, kreik. diabolos), koska tämän Evankeliumin sanoma ei jätä sille lopulta yhtään mitään. Tällä Evankeliumilla on tänään aivan erityinen arvovalta ja sen sisältö ja voimassaolo tulee ilmoitettuna ylimmältä mahdolliselta taholta ja täysin inhimillisitä teologioista riippumattomana:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Sitten Aadamiin ja Kristukseen. Molemmat ovat jättäneet ihmiskunnalle perimän: Aadam vanhan ihmisen perimän ja Kristus uuden ihmisen perimän. Tämä linjaus on aivan keskeinen Paavalin opetuksessa.

Perimä eli geeniperimä tai genomi määritellään eliön koko perintöainekseksi, joka on koodattu sen DNA:han.  Ihmisen kohdalla tämä perintöaines tulee vanhemmilta, vanhempiemme perimä tulee taas heidän vanhemmiltaan jne.

Ihmiskunnan perimä lähtee Raamatun mukaan Aadamista. Ensimmäisen ihmisen perimän voidaan ajatella alun perin olleen täydellinen. Tottelemattomuuden teko Jumalan käskyä vastaan asetti kuitenkin rangaistuksen:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman (2. Moos. 2:16-17)

And instructing is Yahweh Elohim the human, saying, ”From every tree of the garden, you are to eat, yea, eat. Yet from the tree of the knowledge of good and evil, you are not to be eating from it, for in the day you eat from it, to die shall you be dying. (CLV)

Suomalainen käännös antaa ylidramaattisen kuvan kiellon rikkomisesta. Aadamhan eli lopulta pitkän (yli 900 vuotta kestäneen) elämän (1. Moos. 5:3-5). Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen: ihminen muuttui rikkomuksensa seurauksena kuolevaiseksi aina kuolemaansa asti eli hän alkoi vanheta, mikä vanheneminen sitten päättyi aikanaan kuolemiseen, kun yhteys Elämän puuhun suljettiin.
Saksankielinen konkordanttinen käännös ilmaisee asian ehkä vieläkin selvemmin: ”wirst du zum Sterben sterbend sein” eli ”tulet olemaan kuolevainen kuolemaan saakka”. On selvää, että Aadamin perimä koki tämän Jumalan rangaistuksen seurauksena rappeutumisen, vaikka se näyttikin vielä tuolloin olevankin aika hyvässä kunnossa. Rangaistuksen toimivuuden tähden piti Jumalan myös karkottaa ihminen Eedenin paratiisista sekä estää sinne takaisin pääsy, koska sen keskellä oleva Elämän puu (siitä syöminen) olisi mahdollistanut ihmisen elämän jatkuvuuden ilman kuolemista (1. Moos. 3:24). Näin alkoi ihmisen kärsimyksen tie (so. Ihmisen Päivä) ilman Jumalayhteyttä yhä edelleenkin näin jatkuen /1. Kor_4:3/.

Paavali opettaa tästä:

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)

Tämä käännös, samoin kun 1992 käännös, on tässä epätarkka ja epälooginenkin. Alkukielessä käännössana ”koska” takaa löytyy ilmaisu kai houto, mikä tarkoittaa ja tämän jälkeen tai minkä jälkeen. Siis ensimmäisen ihmisen, Aadamin, tottelemattomuuden teko oli syy synnin ja kuoleman tulemiselle ja koko hänen jälkeisensä ihmissuku saa kantaa myös hänen tekonsa seurauksen. Ja niinpä siis on voimassa:

kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Ensimmäinen ihminen on siis luotu maaperästä ja hänen perimäänsä me kaikki kannamme aina kuolemaamme saakka. Tätä maaperäistä kehoa Raamattu nimittää telttamajaksi (kreik. skene), joka kuvaa meidän nykyisen ruumiimme tilapäisyyttä ja rappeutuvuutta. Mutta tämän hajoava telttamme on kuitenkin määrätty meidän jokaisen tilapäiseksi asumuksemme, jossa elämme ja vaellamme nykyisen lihallisen elämämme läpi /1. Kor_15:45-49/.

Miten Jumala on tämän asiantilan sitten ratkaissut?
Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta!
Paavali kuvaa Kristusta viimeiseksi Aadamiksi.

Niin on myös kirjoitettu: ”Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:42)

Tämä on aivan keskeinen linjaus Paavalin opetuksessa. Niin kuin ensimmäinen ihminen oli olemukseltaan maaperäinen, elävä sielu (1. Moos. 2:7), jonka perimää nyt kannamme niin samoin viimeinen ihminen, Jeesus Kristus, tulee uuden – ei maaperäisen, vaan taivaallisen – ihmiskunnan kantaisäksi. Ilmaisu viimeinen Aadam kuvaa Jumalan Karitsan uhrikuolemaa, jolla Hän sovitti koko Aadamin jälkeläisten synnin asettaen näin pisteen (.) Aadamin synnin seuraamuksille koko ihmiskunnan osalta – ”Se on täytetty”! (Joh. 19:30)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Tämä ilmoitus tuo Kristuksen perimän kattavuuden yhtäläiseen laajuuteen Aadamin perimän kanssa. Tämä myöhempi – ylösnousseen Herran Paavalille antama ilmestys – asettaa yhtäläisyysmerkit Kristuksen kuuliaisuuden teon ja Aadamin tottelemattomuuden teon välille. Niin että samoin kuin Aadamin teon seuraukset tulevat ”lahjana” koko ihmissuvulle niin myös vastaavasti Kristuksen teon seuraukset tulevat lahjana (ihmisistä riippumattomasti) aikanaan koskemaan koko ihmissukua. Opetus on tässä selkeä, eikä sitä ole peitetty tulkinnallisiin vertauksiin. Ei, vaan sanoma on tässä: päätelkää itse mitä Aadamin perintönä (riippumatta miten kukin elää) jokainen ihminen saamme osaksemme, niin samalla, vastaavalla tavalla – Jumalan pelastussuunnitelmaan sisältyvän järjestyksen mukaisesti – tulee viimeisen Aadamin (Kristuksen) perintö osoittautumaan todeksi jokaisen ihmisen kohdalle.

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Alkukieli ei suinkaan puhu tässä lopusta tai loppumisesta, vaan käyttää ilmaisua telos, joka tarkoittaa tässä täyttymystä tai loppuosuutta, niin kuin näiden jakeiden 22-24 asiayhteydellinen kokonaisuus antaa myös ymmärtää.

Ihmisen tie Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta tapahtuu siis Aadamista alkaen. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu kärsimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu oppimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu lopulta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ylösnoussut Kristus edustaa uutta ihmissukua: ihmistä, joka ei ole maasta, maaperäinen, vaan Hengestä, Isästä Jumalasta syntynyt, Isän Jumalan kuolleista herättämä ja kirkastama. Aadamissa koemme tämän elämän, Ihmisen päivän elämän, jolloin Aadamin perimän omaava ihmiskunta saa – Jumalan sallimuksen ja kontrollin alaisuudessa – kokea sen, mitä on elää ilman turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan, elää Vastavaikuttajan hoidossa.

Mutta miten on uskovan kohdalla? Hän on saanut lahjana ottaa vastaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on saanut lahjana olemukseensa uuden ihmisen, Kristuksen, perimän: Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta ihminen on liitetty elimellisesti Kristuksen hengelliseen ruumiiseen, Kristuksen seurakuntaan. Tämän olemus on tänään puhtaasti hengellinen eli se koskee ainoastaan ihmisen henkeä, johon Jumalan henki on sinetöidysti yhdistynyt, antaen ihmiselle hengellisen kyvyn, uskon, tunnistaa Kristuksen todellisuus. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Fyysinen keho on Aadamin perintöä ja sen kohtalona on rappeutua ja kokea lopulta fyysinen kuolema.

Mutta miten Kristuksen perimä uskovassa ihmisessä tänään ilmenee? Se merkitsee kaiken sen omistamista, mitä Jeesus ristinkuolemallaan ja kuolleista herätettynä omisti. Tämä kaikki Pyhän Hengen kautta ja Kristuksen Hengessä. Uskova ihminen omistaa Kristuksen kuoleman vanhan ihmisensä osalle sekä kuolleista herättämisen Kristuksen kanssa omassa hengessään. Tämä kyky tulee Jumalalta. Se, mitä ihminen Kristuksessa vielä odottaa, on pääseminen Kristuksen kaltaisuuteen myös ylösnousemisessa eli omistamaan myös Hänen ylösnousemisensa loistokkuus ruumiillisesti, kirkastetussa kehossa.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Ja edelleen apostoli vahvistaa:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together iofor the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, iofor Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tässä kaikki Jumalan toimintaa ilmentävät teonsanat ovat alkukielessä aoristi -muodossa, eikä suinkaan menneessä, imperfekti -muodossa, kuten tavalliset käännökset asian ilmaisevat; esim. termi ”kirkastanut” viittaa käännöksessä harhaanjohtavasti jo tapahtuneeseen, vaikka ”kirkastaa” tapahtuu vasta tulevassa ylösnousemuksessa. Konkordanttinen käännös käyttää aoristissa aina preesens -muotoa.
Aoristi tarkoittaa vanhassa kreikassa (ei tempusta), vaan toimintaa, joka aktivoituu todeksi, faktiiviseksi tapahduttuaan ensimmäisen kerran. Asiayhteys tässä vahvistaa myös tämän:

  • kutsunut (aoristi; tapahtui Jumalan aivoituksen mukaan kauan sitten)
  • edeltä tuntenut (aoristi; tapahtui myös Jumalassa kauan sitten, ennen ihmisen syntymää)
  • edeltä määrännyt (aoristi; tapahtui Jumalan oman mielisuosion mukaisesti kauan sitten)
  • kutsuu (aoristi; tapahtuu kun Jumalan hetki ihmisen eläessä toteutuu)
  • vanhurskauttanut (aoristi; tapahtuu kun ihminen eläessään saa uskon lahjan)
  • kirkastaa (aoristi, looginen perinnöllinen jatkumo edellisiin, tulevaisuudessa Kristuksen ruumiin kaltaisuuden omistaminen)

Näin siis Kristuksen perimä kansojen apostolin mukaan uskovissa tänään ilmenee: faktiiviset Jumalasta lähtöisin olevat valinnat ja päätökset ovat tapahtuneet kaukaisessa menneisyydessä, mistä ne muuttuvat uskon kautta todeksi ihmisen elämässä ja edelleen antavat luottavaisen odotuksen (”toivon”) myös viimeisen ”perintötekijän”, kirkastamisen tulevalle toteutumiselle.

Mutta tämä on kuitenkin kirjattu kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmiin Kristuksessa Jeesuksessa:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Näin tämä valtava Evankeliumi saa arvoisensa sisällön. Se kattaa lopulta koko ihmissuvun. Eikä se jää vain ”muutamaan surkeaan prosenttiin” ihmiskunnasta niin kuin yleisissä opetuksissa annetaan ymmärtää. Usko on uskovan ihmisen kohdalla Jumalan ansaitsematon lahja, josta hän voi olla hyvin kiitollinen ja iloinen. Mutta pitää muistaa myös se, että tätä uskon lahjaa ei Jumala suo tänään kaikille ihmisille /2. Tess_3:2/. Tätä on uskovan hyvä myös kunnioittaa ja samalla kiittäen iloitsemaan (ei murehtimaan!) siitä, miten Jumalan pelastus ja rakkaus tulee aikanaan koskemaan myös jokaista ihmistä /1. Tim_2:1-4/; /1. Kor_14:15/.

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Tämän vahvistaa myös sanailmentymien ”Aadamin” tai ”yhden ihmisen” esiintymien lukumääräinen eroavaisuus Paavalin ja muun Uuden testamentin välillä: Paavalilla 12 ja muualla UT:ssa vain 3 kertaa. Eli tekstivolyymeihin suhteutettuna esiintyy Aadam Paavalin kirjeiden sanomassa 12 kertaa useammin kuin muualla Uudessa testamentissa. Ero on näin ollen myös tilastollisesti erittäin merkitsevä ja tukee osaltaan vertailevan käsiteparin ”Aadam-Kristus” keskeisyyttä Paavalin sanomassa.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä