Kun Raamattu puhuu tietystä Jumalan tahdon salaisuudesta, niin tämä antaa ymmärtää, että Jumalalla on vielä Hänen tahtoaan koskeva salaisuus, jonka hän tahtoo meille paljastaa. Tällä annetaan ymmärtää myös sellainen tosiasia, että tuo mysteeri on ollut pitkään kätkettynä Hänessä ja on jäänyt odottamaan sopivaa aikaa sen paljastamiselle.
Tämä Hänen tahtonsa salaisuus paljastetaan vasta 60-luvulla Paavalin välittämän Efesolaisryhmän kirjeiden kautta. Tämän salaisuuden paljastaminen lyö kerralla laudalta kaikki siihen mennessä Raamatussa ennustetut lupaukset, joiden keskiössä on Israeliin kohdistuvat maanpäälliset lupaukset Jumalan valittuna kansana. Tämän mysteerin aukeaminen paljastaa meille ylivertaisen, kaikkivaltiaan ja rakastavan Jumalan päämäärän kaikkia ihmisisä ja koko luomakuntaa kohtaan.
—
Mutta ensin.
Mihin Jumala ja Hänen toimintaansa tahdotaan tänään ohjata?
Miksi Jumalan sanan tunteminen näyttää koko ajan hiipuvan?
Miksi ihmeet, merkit, joukkoesiintymiset ja yleensäkin joukkokäyttäytymiset näyttävä yleistyvän?
Miksi rahankeruu ns. kristilliselle toiminnalle näyttää koko ajan kasvavan?
Odotetaan ns. herätystä, jolla viitataan yleensä Apostolientekojen alussa kuvattuihin ns. alkuseurakunnan tapahtumiin ja niiden kautta saatavaan kansalliseen heräämiseen. Halutaan käännyttää kuitenkin meidän kansamme, mutta mihin tällöin unohdetaan Israel, ja sille luvattu kansallinen herääminen?
Halutaan käännyttää ihmisiä ottamaan vastaan syntien anteeksiantaminen pelastumiseen, mutta kun se ei vaan onnistu pelkän sanan julistamisen kautta, vaan se vaatii Jumalan lahjoittamaa uskoa Pyhän Hengen kautta?
Halutaan pelastaa ihmiset ns. ”ikuiselta kadotukselta”, koska vain uskon kautta on pelastuminen mahdollista. Mutta eikö tämä vain johda ihmislähtöisiin uskonnollisiin ponnisteluihin, joilla yritetään pelastaa ihmiset pienelle Jumalalle suuren Saatana käsistä ja pelastaa tuolta hirvittävältä kohtalolta?
Pidetään suuria mediatapahtumia, joista odotetaan maailmanlaajuisen herätyksen alkamista. Tuodaan parantuneita esiin tv-lähetyksissä, vaikka itse Jeesus maanpäällä eläessään usein kielsi parantuneita mainostamasta asiastaan ulos päin (Mark. 5:43; 7:36).
Mutta onko tässä kaikessa kuitenkin lopulta kysymys ihmisuskovaisuudesta; onko lopulta kysymys epäuskosta: epäluottamuksesta siihen mitä Jumala voi?
Onko kuitenkin paljolti kyse siitä, että Raamatun ilmoitusta meille ei tunneta, vaan kärsimättömästi halutaan ”auttaa” Jumalaa puuttumaan asioihin, joihin Hänellä ei itsellään näytä olevan ymmärrystä puuttua.
—
Sopiva aika yo. suuren otsakkeen salaisuuden paljastukselle oli ajankohta, jolloin oli siirrytty nykyiselle Jumalan armon salatulle hallintokaudelle. Siirrytty nykyiselle talouskaudelle, jolloin Israelilla ei ole erityisasemaa muihin kansoihin nähden. Efesolaiskirjeen alussa Paavali välittää meille (nykyisen Kristuksen seurakuntaruumiin jäsenille) tämän salaisuuden paljastuksen tiedoksi:
tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, (Ef. 1:9)
making known to us the secret of His •will (CLV)
Tämä Jumalan tahdon salaisuuden paljastamiseen johdatteleva lause kertoo selkeästi, että tämä (60-luvun alkuun asti) Jumalassa kätkettynä oleva salaisuus paljastetaan seuraavien jakeiden aikana.
Edelleen jakeessa puhutaan tietystä: siitä (kreik. ho), joka demonstratiivipronomini viittaa nimenomaan tiettyyn, edellä ilmoitettavaan valtavaan lupaukseen.
että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä (Ef. 1:9)
in accord with His •delight, which He purposed~ in Him (CLV)
Tässä ei alkuteksti puhu suinkaan ”päätöksestä”, vaan termi käännössanan ”delight” takana on vanhan kreikan eudokia, mikä tarkoittaa ”hyväntahtoisuutta” tai ”mieltymystä hyvään”. Eli tekstikohta kertoo siitä, miten edellä esitettävä valtava totuus perustuu Jumalan itsensä hyväntahtoisuuteen ja tarkoitukseen, jonka Hän aikoo Kristuksessa Jeesuksessa toteuttaa seuraavien maailmankausien ”iankaikkisuuksien” aikana. Siis riippumatta siitä miten moninaisissa näkökentissä ja asioissa kristityt tänä päivänä askartelevat.
siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. (Ef. 1:10)
to have an administration of the complement of the eras, to head~ up •all in the Christ—both •that in the heavens and •that on the earth— (CLV)
Näin tulee Kristuksen sovitustyön vaikuttavuus lopulta kattamaan kaiken: kaikki ihmiset ja koko maailmankaikkeuden. Näin Jumala suuressa rakkaudessaan tulee tulevien (täyttymyksen) maailmankausien aikana viemään suunnitelmansa siihen maalin, jonka Hän on itsessään päättänyt toteuttaa Kristuksen Jeesuksen kautta.
Maan ylitsevaltius on annettu Israelin kansalle profeettojen mukaan. Taivaallisten ylitsevaltius on seurakunnan osuus: seurakunnan, joka on Hänen ruumiinsa. Näiden kahden välillä koko maailmankaikkeus saatetaan Kristuksen hallintoon. Näin ollen Hänen ruumiinsa on pleroma eli täydennys, joka täyttää sen puutteen, jonka maan vapautus jättäisi vielä taivaallisiin maailmoihin /Ef_1:22-23/. Sen tehtävänä on täyttää Jumalan tarkoitus koko maailmankaikkeudelle, josta tarkoituksesta Hän pystyy toteuttamaan vain osan kansansa Israelin kautta.
Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.
(Room. 11:32-36)
Rukoillaan ja anotaan Herramme Jeesuksen Kristuksen Isältä ja Jumalalta hengellistä viisautta ja ilmestystä, jotta nämä valtavat taivaalliset siunaukset saisivat avautua meille tietoisiksi todellisuuksiksi ja odotuksiksi /Ef_1:17-18/!