Ei säädetty tulevaan Vihaan

 

Raamatussa Israelin profeetat ennustivat tulevasta Vihan ajasta.
/Jes_13:9-13/; /Sef_1:14-17/; /Aamos_5:18/.
Jeesus mainitsi siitä juutalaisille opetuslapsilleen.
/Matt_24:9-10/; /Luuk_21:22-26/.
Israelin apostoli Johannes kuvaa Vihan aikaa ilmestyskirjassaan /Ilm_6:12-17/.

Vihan aika ei ole vielä toteutunut. Kuitenkin sen vääjäämätön tuleminen Kirjoituksissa ennustetaan.

Miksi Jumalan Viha tulee sitten kohdistumaan maailmaan?
Mikä vielä estää Jumalan vihan ilmitulon maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan?
Mikä tulee olemaan Israelin rooli ja merkitys Vihan aikana?
Ovatko nykyisen – Jumalan Armon talouskauden – uskovat siinä mukana?

Apostoli Paavali – joka tunsi hyvin Vanhan testamentin kirjoitukset ja sen miten Jumalan Vihan päivä oli siellä ilmoitettu – kertoo Roomalaiskirjeen alussa Jumalan Vihan ilmitulon syistä.

Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
sen tähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
(Room. 1:18-19)
CLV Ro 1:18 – Ro 1:19
For God’s indignation is being revealed~ from heaven on eall the irreverence and injustice of hmen who are retaining the truth in injustice,
because
that which is known of God is apparent among them, for God manifests it to them.

Apostoli puhuu selvästikin siitä, että ihmiset ovat kääntyneet Luojan ja Hänen tekojensa todellisuuden kiistämisessä sokeaan omahyväisyyteen ja itseriittoisuuteen. Luojan ylivertainen kädenjälki ja ilmoitus, joka Jumalan teoissa on selkeästi tunnistettavissa, kiistetään tai ehkä tarkemmin – sitä ei edes haluta tunnistaa saatikka tunnustaa.

Kuulostaako tutulta?
Oletko joutunut pohtimaan tätä asiantilaa?

Miten havainnollisesti esim. tämän päivän luonto-ohjelmat tuovat esiin (miten ennen näkemättömän älykkäällä tavalla ja tarkkuudella) kasvi- ja eläinkunta on rakennettu ja miten ihmeellisesti sen edustajat toimivat.

Kyse on ns. yleisestä ilmoituksesta, joka on koko ihmiskunnalle annettu.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa. (Room. 1:20)

Kyse on lopulta järjenvastainen Jumalan hylkääminen Luojana ja Hänen tekojensa korvaaminen luonnolla itsellään ja sen ”nerokkuudella” kehittää erilaisia elämänmuotoja.
nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. (Room. 1:25)

Vielä tulevana Vihan hallintokautena /tästä tarkemmin/ Jumala muistuttaa ihmisiä julkisesti tästä asiasta  ns. ”iankaikkisessa” evankeliumissaan. Muistuttaa nimenomaan siitä, että Hänen ylivertainen majesteettiutensa ja mestaruutensa Luojana (ja siis luonnon luojana) on hylätty ja kehottaa ihmisiä vielä tekemään tässä asiassa mielenmuutoksen.
Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
Ja hän sanoi suurella äänellä: ”Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”.
(Ilm. 14:6-7)

Mutta meitä ei ole säädetty tuohon tulevan Vihan aikaan.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. (1. Tess_5:9)
(CLV) 1Th 5:9
for God did not appoint~ us ioto indignation, but ioto the procuring of salvation through our Lord Jesus Christ,

Ei siis ole määrännyt (kreik. tithemi) tai vielä tarkemmin: sijoittanut.
Toisin on Israelin kohdalla: nimenomaan Israelin kansalle ja Jerusalemille on säädetty tuo tuleva seitsemän vuoden Vihan ja Tuomion aika /Dan_9:24/. Tämä viimeinen vuosiviikko – 7. vuoden aika – on se nykyisen maailmankauden päätösaika (”maailman loppu”), josta Jeesuskin puhui juutalaisille opetuslapsilleen /Matt_24:15-19/. Jeesus myös tuolloin vahvisti, että kaikki nuo lopun ajan tapahtumat toteutuvat yhden sukupolven (so. 17-25 vuotta) sisällä, mihin siis tuo 7. vuoden jakso hyvin mahtuu.

Paavali myös paljastaa meille (ylösnousseen Herran ilmoituksena), että nykyinen salattu Jumalan Armon hallintokausi päättyy yhtäkkiä (kuin veitsellä leikaten), kun Herra tempaa ruuminsa jäsenet yläilmoihin:

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.
”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:51-55)

Vihan aika on tulossa (vaikka ajankohtaa siihen ei ole meille ilmoitettu). Siitä on valittua kansaa informoitu jo pitkään ja monin kohdin. Se liittyy uuden talouskauden alkamiseen ja kansojen tuomion valmisteluun /Matt_25:31-46/ Jumalan suunnitelmissa, jota leimaavat maailmanlaajuiset katastrofit sekä Jumalan julkinen puuttuminen omaisuuskansansa ahdinkoon. Viimeisen vuosiviikon jälkipuolisko liittyy ns. suuren ahdistuksen aikaan /Dan_9:27/; /Matt_24:9-10/.

Tässä kohtaa tulee keskittyä kuulemaan meidän apostoliamme, koska hänelle on itse ylösnoussut Herra antanut ilmoituksen ja totuuden sanan myös meidän suhteestamme tuohon ennustettuun Vihan päivän tulemiseen.
Jos menemme omimaan Israelilta tässäkin kohdin ja ikään kuin yhteenpötköytämme Raamatun ennustukset myös itseämme koskemaan, niin olemme väistämättä hämmentävässä ja ristiriitaisessa tilanteessa. Tilanteessa, jossa Raamatun sanat laitetaan ikään kuin sotimaan toisiaan vastaan. Myös tässä kohtaa meidän tulisi kunnioittaa Jumalan valintapäätöstä ja lupauksia omaisuuskansaansa kohden ja samalla arvostaa sitä, mitä ylösnoussut Herra on meille kansojen apostolin ja opettajan kautta totuuden sanana välittänyt!

Meidät on luvattu pelastaa tulevan Vihan ajan edeltä.
Tähän on hyvä luottaa ja tästä voi myös kiittää. Meidät on pelastettu:
odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta. (1. Tess. 1:10)

Meidät, jotka uskomme ja jotka olemme kertakaikkisesti vanhurskautettu Kristuksen veren kautta, on vapautettu tulevasta (ihmiskunnan jumalattomuuteen ja vääryyteen) liittyvästä tuomiosta:
Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. (Room. 5:9)

Tämä on apostoli Paavalin viesti meille, nykyisen Armon talouskauden, uskoville. Tästä on hyvä pitää kiinni.

 

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä