Esikuva Suuren valkean valtaistuimen tuomiosta?

 

Antoiko Jeesus lihansa päivinä esikuvan tulevasta Suuresta oikeudenkäynnistä?
Kertoiko Hän tuossa esimerkissä myös siitä, miten se tulee ihmisen ja Jumalan välillä tapahtumaan?
Miksi Hän painotti sitä, että kyseessä tulee olemaan nimenomaan Ihmisen Pojan tuomio?

Suuren valkean valtaistuimen tuomiolla Raamattu tarkoittaa sitä Ihmisen Pojan tuomiota, johon kaikki kuolleet herätetään oikeudenkäyntiin /Ilm_20:11-15/.
Tämä oikeudenkäynti tapahtuu tulevan tuhatvuotisen (”iankaikkisen”) maailmanajan jälkeen, kun Saatana ja se joukot heitetään ”tuli- ja tulikivijärveen” tulevien maailmankausien ajaksi /Ilm_20:7-10/.

Tälle tuomiolle herätetään kaikki ne – so. uskosta osattomat – ihmiset, jotka ovat kokeneet ”iankaikkisen elämän” menettämisen eli ihmiset, jotka olivat kadottaneet sen (tuon yli tuhannen vuotta kestävän elämän: sen ”iankaikkisen” elämän, jota kansojen uskovat saavat elää tulevan maailmanajan ajan taivaallisilla alueilla.
”Uskottomat” ihmiset edustavat sitä suurta ihmisten määräenemmistöä, jotka ovat historian saatossa nukkuneet kuoleman uneen tai sitten tulevat ennen tuota Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyä poisnukkumaan, kuolemaan ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa. Tätä varten he kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen tuomiolle, Suuren valkean valtaistuimen Oikeuskäsittelyyn, jossa heidän tilansa Jumalan edessä paljastetaan, jossa heidät tuomitaan tekojensa mukaan. Nämä ovat niitä ihmisiä, joille ei ole annettu mahdollisuutta uskoa Kristukseen, mutta joiden kaikkien puolesta Kristus on kuitenkin kuollut!

Ajattelen mielelläni, että Jeesus antoi Maan päällä eläessään edellä olevasta tuomiosta esikuvan tai vihjeen seuraavan, Joh. 8:3-11, jaeryhmän kautta.

  1. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
  2. ja sanoivat Jeesukselle: ”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
  3. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?”
  4. Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
  5. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”.
  6. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
  7. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
  8. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: ”Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?”
  9. Hän vastasi: ”Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”.

Kyseessä on tuon ajan uskonnollisen eliitin pahantahtoisesta kiusaamisesta sillä, että he toivat Jeesuksen eteen syntisen nainen. Naisen, jolle he vaativat tuomiota synnillisestä teosta.
On ilmeistä, että näillä kirjanoppineilla ja fariseuksilla ei ollut hyvä omatunto (kreik. suneidesis), koska heidän motiivinaan näytti olevan pahantahtoisuus. Heidän sydäntään näytti peittävän paatumuksen peite, joka sai heidät näkemään itsensä oikeassa olevina ja tulemaan testaamaan itse Elämän Herraa. He esiintyivät tässä syyttäjänä itsensä Ihmisen Pojan edessä (jae 6).

Jeesus otti haasteen vastaan todellisena Tuomarina ja kirjoitti heidän syytöksen sormellaan maahan.

Sitten (jae 7) Hän kosketti syyttäjiä heidän omantuntonsa tasolla. Jeesus esitti heille kysymyksen heidän omasta syyttömyydestään.

Sitten (jae 8) Hän poisti peitteen heidän omatuntonsa yltä kumartumalla maahan ja antamalla Jumalan äänen kuulua heidän sisimmässään. Nyt paatumuksen peite poistettiin syyttäjien sydänten yltä ja he kykenivät mielensä (ajatustensa) alueella aidosti punnitsemaan omaa tilannettaan.

Nyt (jae 9) nuo syyttäjät saivat kuulla Jumalan puheen kukin heidän omantuntonsa tasolla ja näin sai Jeesus – ikään kuin epäsuoralla tavalla – kunkin heistä itsensä havaitsemaan todellisen tilanteensa ihmisenä.

Lopuksi (jae 11) Jeesus tuo esiin sen valtuuden, jonka Hän on Isältään saanut ihmisen (ja koko ihmiskunnan) tulevana Tuomarina: Ihmisen Poikana /tästä tarkemmin/. Hän antaa ymmärtää, että juuri Hänelle on tuo tuomiovalta annettu.

Jakeen 11 ”tuomitse” teonsanan takaa löytyy alkukielen katakrino, joka muodostuu vanhan kreikan prepositiosta kata [Strong 2596], joka voidaan kääntää suomeksi vastakkain ja verbistä krino [Strong 2919], suomeksi tuomita tai tuomaroida oikeuskäsittelyä.

The Complete WordStudy Dictionary (TCWD) määrittää verbin katakrino (s. 833) seuraavasti.

Tuomita epäsuorasti.  Tuomita vastakkaisesti (kata), eli osoittaa omalla hyvällä käytöksellään, että muut ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin ja ansaitsevat tuomion, jota sitten seuraa hyväksyntä.

Toisin sanoen, että ainoastaan täydellinen (synnitön) ihminen voi oikein tuomita epätäydellisen (syntisen) ihmisen ja että tämä tuomio tapahtuu lopulta epäsuorasti eli ihmisen itsensä sisällä: hänen ajatustensa ja omatuntonsa tasolla: ihmisen itseymmärryksen tasolla. Ihmisen tuomio tapahtuu lopulta, Ihmisen Pojan edessä ja sisäisesti vastakkain hänen mielensä ja omatuntonsa tasolla!

Tämänhän myös Paavali vahvistaa Roomalaiskirjeessään (2:14-16) opettaessaan

Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä
sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

 

Ihmisen luonto (kreik. phusis)  ei siis eo. mukaan ole paha (toisin kuin liha, kreik. sarx, joka on heikko /Room_8:3/), vaan lain teot ovat kirjoitettuina jokaisen ihmisen sydämeen. Ihmisen Pojan tuomiolla (kreik. katakrima) tuodaan ihmisten salaisuudet Jumalan edessä ilmi ja niin ihminen kykenee ajatustensa ja omatuntonsa tasolla pääsemään tietoiseksi omasta tilanteestaan. Näin ihmiselle syntyy todellinen tarve ja halu ottaa vastaan Kristuksen hankkima sijaiskuolema ja sovitus omalle osalleen.

Uskova saa taas elää Kristuksessa Jumalan tuomion alla: Hänen armonsa kasvattavassa oikeaan ohjauksessa koko elämänsä ajan, niin ettei hänen tarvitse enää myöhemmin nousta maailman ihmisten kanssa katakrimaan eli Suuren valkean valtaistuimen tuomiolle /1. Kor_11:31-32/.

 

 

Se viimeinen tuomio!

 

Viimeinen tuomio? Niin, se vihoviimeinen tuomio? Tämä raamatulliseksi julistettu totuus toistuu uskovien puheissa, raamattupiireissä ja papillisissa julistuksissa tuon tuostakin. Käsitteenä ”viimeinen tuomio” antaa mielikuvan jostain lopullisuudesta, mielikuvan Jumalan lopullisesta ratkaisusta, jossa kaikki uskomattomat tuomitaan ”ikuiseen kadotukseen”. Se antaa kuvan ankarasta ja säälimättömästä Tyranni-Jumalasta, joka antaa lopullisen rangaistuksen langeta kaikkien niiden päälle, jotka eivät ole uskoneet totuuteen.
Itse kun kuulen tämän ”totuuden” tulevan papillisella arvovallalla varustetussa puheessa, niin kuulen siinä myös monesti äänenpainotusta. Tästä tulee mieleeni kertomus siitä pappiskoulutukseen liittyvästä puheopetuksesta, jossa puheenpitäjää kehotetaan (kun vaikea ja epäselvä julistuksen osa tulee eteen) korottamaan ääntään, jotta kyseinen kohta voitaisiin nopeasti auktoriteettiteitse ohittaa. Ohittaa tämä asia voidaan tietysti myös vaikenemalla.

Kun Jeesus aikanaan julisti: ”en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.” (Joh. 12:47)

niin eikö Hän tässä nimenomaan halua tuoda esiin sen, miten tuomiot, tilinpäätökset tai paremminkin oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vain välttämättömiä välivaiheita lopulliseen päämäärään: maailman pelastamiseen. Jeesus ei puhu viimeisestä tuomiosta, Hän ei aseta tässä jakeessa pistettä (.) tuomion jälkeen, vaan jatkaa heti siihen, mikä lopulta tässä on Jumalan tahto ja päämäärä. Kun Paavali opettaa Jumalasta,

joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)
(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

niin alkukieli ei esitä tässä Jumalan tahtoa ehdollisessa ehkä-muodossa, vaan aoristina (kreik. sothenai), tositapana niin kuin Konkordanttinen käännös asian ilmaisee.


Uuden testamentin alkukieli ei tunne lainkaan käsitettä ”viimeinen tuomio”
.
Miksi se sitten itsepintaisesti saarnoissa, puheissa ja pohdinnoissa tuon tuostakin tulee esiin? Miksi tämä toivottomuutta viestivää ilmaisua jatkuvasti suositaan? Pidetään esillä, vaikka sitä ei löydy koko raamatusta? Vastauksia tähän löytyy ainakin kolmelta suunnalta

  • ajattomuuden käsitteen myytistä,
  • ns. korvausteologiasta ja
  • Israelia koskevan Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin yhteen-pötköyttämisestä.

Kreikkalaisen filosofian ”lahjoittama” ajattomuuden mytologia elää vahvasti ”ikuisuus” ja ”iankaikkisuus” -termien mukana ja totuuden statuksen saavuttaneena ”faktana” kristikunnan keskuudessa. Se kuitenkin poistaa aikajanan Jumalan suunnitelmasta ja häivyttää Jumalan kaikkivaltiaan, järjestelmällisen ja suunnitelmallisen toiminnan lottoarvonnan tasolle. Ajattomuuden käsite on raamatulle täysin vieras. Se harhauttaa ja hämmentää ihmisen luottamusta Jumalaan ja Hänen suunnitelmalliselle toiminnalleen Kristuksen Jeesuksen kautta. Suunnitelma, mikä tahansa, perustuu aina aikataulutukseen ja sen aikasarjaiseen peräkkäisyyteen. Ajattomuuden legenda on lähtöisin kreikkalaisesta mytologiasta ja sinne se saisi jäädäkin.

Korvausteologia siirtää Jumalan Israelille antamat lupaukset kristilliselle maailmankirkolle. Näin menetellen se menettää näköalan myös tulevalle, koska se ei kykene näkemään eroa Jumalan Raamatussa ilmoittaman Israelin odotuksen ja Jumalan Paavalin kautta ilmoittaman nykyisen seurakunnan (Kristuksen ruumiin) tulevaisuuteen liittyvän odotuksen välillä. Näin ollen se yhteenpötköyttää myös tulevat Ihmisen Pojan pitämät tuomiot (oikeuskäsittelyt) ”viimeiseksi” tuomioksi. Tämä kuitenkin vain osoittaa kirkkolaitosten neuvottomuuden selittää Raamatun tuomioita ilmoituskokonaisuuden aikajanalla, ja saa ne niputtamaan kaikki tulevat jumalalliset oikeuskäsittelyt yhteen ”viimeisen tuomion” pakettiin.

Kun Paavalin, ylösnousseelta Herralta saama /Gal_1:11-12/ ja meille välittämä ilmoitus, eli  evankeliumi kansoille aliarvotetaan pelkäksi Paavalin kirjoitteluksi, niin samalla harhaudutaan siitä totuuden sanasta, jonka mukaan Jumalan tuki ja siunaus kristityn elämään tänä päivänä toimii. Samalla kristillinen kirkkolaitos korottaa itsensä ylösnousseen Herran asettaman kansojen apostolin ja opettajan yläpuolelle kadottaen näkökykynsä Jumalan ilmoittamaan ja voimassa olevaan todellisuuteen. Ts. Israelille kohdistettu Kuningaskunnan evankeliumi omitaan ja priorisoidaan ylösnousseen Herran meille suunnatun Paavalin evankeliumin edelle.

Nämä kaksi yhteen sekoitettua ”viimeistä” tuomiota tai paremminkin oikeuskäsittelyä ovat yleensä Kansojen tuomio ja Suuren valkean valtaistuimen tuomio.

Kansojen tuomio (Matt. 25:31-45) tapahtuu Jeesuksen tullessa toisen kerran – suurella voimalla ja kunnialla taivaalta – pelastamaan kansansa Israelin ahdingolta ja perustamaan sille luvattu tuhatvuotinen Kuningaskunta nykyisen Maa-planeetan päälle. Tässä kansojen oikeudenkäynnissä kootaan elävät kansat (niiden johtajat ja edustajat) Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyyn. Tämä tuomio tapahtuu nykyisen Maan päällä ennen Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan perustamista. Kansoja ei tässä tuomita heidän syntiensä mukaan, vaan sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet juutalaisia (Jeesuksen vähäisiä veljiä) kohtaan. Israeliin ystävällismielisesti suhtautuneet kansat saavat osakseen tuhatvuotisen siunauksen, kun taas vihamielisesti Israeliin suhtautuneet kansat tuomitaan ”iankaikkiseen” so. tuhat vuotta kestävään siunauksen tilan menettämiseen, kadottamiseen eli ”kadotukseen”. Tämä oikeuskäsittely ajoittuu nykyisen maailmanajan (kreik. aoin) lopulle, ennen seuraavan tuhatvuotisen maailmanajan alkamista.

Suuri valkean valtaistuimen tuomio /Ilm_20:11-15/ sijoittuu taas, tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen, myöhempään aikaan. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään puolestaan kaikki kuolleet ihmiset. Kuolleet tuomitaan tekojen mukaan. Tämä oikeuskäsittely ei myöskään tapahdu nykyisen Maan päällä, koska sitä ei enää tuolloin ole olemassa (Ilm. 20:11). Tämä oikeuskäsittely siis ajoittuu puolestaan tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen aikaan, ennen viimeisen maailmanajan (Ilm. 21) ”aionien aionin” alkamista.

 

 

 

Neljä tuomiota

 

Uudessa testamentissa on tunnistettavissa ainakin neljä laajaa tuomiota, siis sellaista oikeuskäsittelyä, jossa tuomarina toimii Herra Jeesus ja arvioinnin (syytteet ja ansiot) kohteena ihmiset tai kansakunnat. Näillä tuomioilla on aikajärjestys, samoin tuomiokohteet ja oikeuskäsittelyjen seuraukset vaihtelevat.

Ajallisesti kolmas tuomio esitetään Matteuksen evankeliumissa ja se tunnetaan nimellä Kansojen tuomio. Tämän oikeuskäsittely ajoittuu Jeesuksen paluuseen Maan päälle pelastamaan kansansa ahdingon alta. Kyse on siis Israelista ja muista kansoista. Tämä Herran paluu voimassa ja kunniassa (Matt. 26:64) lopettaa kansojen ajan. Tähän paluuseen ja tuomioon päättyy myös tämä nykyinen Paha maailmanaika (Gal. 1:4) sekä ns. Vihan tai Tuomion hallintokausi (1. Tess. 5:9). Tässä oikeuskäsittelyssä Israeliin ystävällisesti ja myötämielisesti suhtautuneet kansat perivät tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa ”siunauksen tilan”. Israeliin taas vihamielisesti suhtautuneet kansat tuomitaan tulevaksi tuhanneksi vuodeksi ”kirouksen tilaan”.

Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. (Matt. 25:31-34)

Myös Hesekiel ennustaa tämän saman, kansakohtaisen, kansojen tulevan tuomion.
”Sen tähden, Israelin vuoret, kuulkaa Herran Jumalan sana. Näin sanoo Herra Jumala vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille, autioille raunioille ja hylätyille kaupungeille. Koska ne ovat joutuneet toisten, ympärillä asuvien kansojen ryöstettäviksi ja pilkattaviksi, sanoo Herra Jumala: Totisesti, vihani koko hehkulla minä puhun noita toisia kansoja ja koko Edomin maata vastaan. Täynnä ilkeää iloa ja halveksuntaa ne ovat riistäneet itselleen minun maani, kaapanneet omakseen sen laitumet. ”Ennusta siis Israelin maasta, sano sen vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä puhun täynnä vihaa ja vimmaa, koska te olette joutuneet muiden kansojen häväistäviksi. Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä kohotan käteni ja vannon, että teidän ympärillänne olevat kansat saavat itse häväistyksen osakseen. (SF92; Hes. 36:4-7)

Hesekiel tässä siis vielä tarkentaa, että rangaistustuomion kohteena ovat paljolti Israelin ympärille sijoittuvat, siihen vihamielisesti suhtautuvat, kansat. Muita tähän kansojen tuomioon liittyviä jakeita ovat esim. Ps. 9:8 ja Ps. 66:7.

Neljäs tuomio, jota joskus nimitetään myös ”Viimeiseksi tuomioksi”, on ns. Suuri valkean valtaistuimen tuomio. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään kaikki kuolleet.  Ne kuolleet – joiden nimet löytyvät Elämän kirjasta – tuomitaan tekojensa mukaan. Ja ne loput kuolleet, joiden nimeä ei Elämän kirjassa esiinny heitetään ”Tuliseen järveen”.
Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:11-15)

Herra Kristus antaa itse tässä paljastuksessaan Johannekselle selityksen em. kohdan kielikuvalle ”Tulinen järvi”: se tarkoittaa toista kuolemista. Ts. kaikki tässä oikeuskäsittelyssä rangaistustuomion saaneet kuolevat toiseen kertaan.

Sitten kun tullaan ajallisesti lähemmäksi tätä päivää, niin päästään toiseen tuomioon. Tästä tuomiosta ovat sekä Vanha testamentti että ns. neljä evankeliumikertomusta täysin vaienneet. Miksi? Koska tähän toiseen oikeuskäsittelyyn päättyy nykyinen Armon salattu hallintokausi, johon Israelille kansana ei ole annettu mitään erityislupausta. Tämä toisen tuomion on ylösnoussut Herra paljastanut ainoastaan Paavalille, joka edelleen välittää sen meille: kansojen uskoville.
Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1. Kor. 3:10-15)

Paavali puhuu tässä ns. ”palkkiotuomioistuimesta” (kreik. bema), oikeuskäsittelystä, joka on suunnattu kaikkiin nykyisen Armon talouskautena pelastettuihin uskoviin. Ainoastaan Jumalan armon vaikuttamat teot kestävät, kun taas ihmisen lihan tuottamat teot palavat. Tämä tapahtuu  Paavalin paljastaman salaisuuden: (1. Kor. 15:51-52) toteuduttua.

Entäpä se ensimmäinen tuomio?  Se tapahtuu ja on päällä kaiken aikaa jokaisen uskovan kohdalla:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

(CLV) 1Co 11:32
Yet, being judged~, we are being disciplined~ by the Lord, that we may not be condemned tgwith the world.

Tämä Kristuksessa ja uskovan kohdalla tapahtuva oikeaan ohjaus (kreik.  krino) on Jumalan Hengen kautta tapahtuvaa Jumalan kasvatusta ihmisessä, ohjausta, joka valmentaa häntä enemmän ja enemmän Kristuksen ja uuden ihmisen kaltaisuuteen.  Toinen em. jakeessa esiintyvä tuomiota kuvaava ilmaus on alkukielessä katakrino, jolla taas viitataan (edellä mainittuun) ns. Suureen valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn, ns. vertaisoikeudenkäsittelyyn.

Kun katsotaan nykyhetkestä tulevaisuuteen, niin tuomiomenettelyiden aikajärjestys näyttää seuraavalta. Kaksi ensimmäistä koskevat meitä, kansojen uskovia, kolmas Israelia ja muita kansoja nykyisen Pahan maailmanajan päättyessä, ja neljäs – kun nykyinen taivas ja maa hävitetään (Ilm. 20:11) – kaikkia kuoleman unesta herätettyjä.

Kun yleisesti puhutaan ns. ”Viimeisestä tuomiosta”, niin usein tässä sekoitetaan aikaisemmin tapahtuva kansoja koskeva oikeuskäsittely ja myöhemmin tapahtuva (kaikkia kuolleista herätettyjä ihmisiä) Suuren valkean valtaistuinmen oikeuskäsittely. Lisäksi ilmaisu ”Viimeinen tuomio” – joka ei edes raamatussa esiinny – luo harhaisen vaikutelman kohtalokkaasta, mustavalkoisesta uhkakuvasta, jossa sinne joutuvat saavat vihdoinkin ja lopullisesti ansionsa mukaan. Tämä tuomioiden sekoittaminen johtuu juuri Israelille annetun Kuningaskunnan evankeliumin ja meille annetun Paavalin evankeliumin yhteen pötköyttämisestä..

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä