Kuolleetko todella nukkuvat?
Jos näin on niin silloinhan he ovat myös herätettävissä.
Silloinhan kuolemalla ei olekaan viimeistä sanaa!
Kuolema askarruttaa varmaan meitä monia. Mitä kuolemassa sitten oikein tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
Mitä Raamattu opettaa kuolemasta ja kuolleiden tilasta?
Raamattu puhuu kuolemisesta poisnukkumisena.
Raamattu kertoo, että ihmisen kuollessa hänen henkensä palaa Jumalan luo.
Saarn_12:7
Sf38:
Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
CLV:
And the soil returns onto the earth just as it was, And the spirit, it returns to the One, Elohim, Who gave it.
Henki palaa siis Jumalan tykö.
Näin on jokaisen ihmisen kohdalla, kun hän kuolee. Ruumis taas kelvottomana maatuu.
Kuolleen ihmisen henki lepää Jumalan luona! Ihminen nukkuu Jumalan luona; Jumalan, joka hänet aikaan myös herättää tuosta kuolemanunesta.
Ihmisille kuollut on taas poisnukkunut, mikä tarkoittaa sitä, että kuollut ihminen ei ole enää toisen ihmisen herätettävissä, on ihmisen herättämisen ulottumattomissa. Raamattu puhuu kuolleista nimenomaan poisnukkuneina /1. Tess_4:13-14/.
Ihmisen henki sen sijaan pitää sisällään hänen elämänsä /Joh_6:63/; /Jaak_2:26/. Ihmisen henkeen on tallennettuna kaikki se tieto, taito ja elämänkokemus, mitkä hän eläessään on hankkinut. Kuollessaan hän nukkuu täysin tiedotonta unta Jumalan luona /Saarn_9:5/. Tuota kuolemanunta voi mielestäni verrata syvään anestesiaan, jossa ihminen lääkkeellä nukutetaan täysin tiedottomaan tilaan ja jossa hän kadottaa kykynsä tietoisuuteen, ajantajuun sekä ympäristöön.
Kuolleesta ihmisestä tulee tiedostava, ajatteleva ja tunteva ihmissielu vasta kun Jumala liittää hänet ylösnousemusruumiiseen. Ihminen niin kuin eläimet tarvitsevat aina aineellisen kehon ”toimiakseen”. Tämä on myös ymmärrettävissä sitä kautta, että jokainen kuollut ihminen (myös Kristuksessa kuolleet) joutuvat tekemään tiliä maanpäällisestä elämästään /2. Kor_5:10/; /Room_2:14-16/; /Ilm_20:11-15/. Heidän omatuntonsa ja muistamisensa on nyt läsnä tuossa oikeudenkäynnissä, koska he ovat pukeutuneet uuteen ruumiiseen. /Tästä tarkemmin mitä kirjoitukset../
Maalliset rikkaudet eivät kanna hedelmää tulevaa elämää varten. Se, mikä on lihaa varten, katoaa. Sen sijaan mielen ja hengen alueelle panostaminen Kristuksessa tuottaa pääomaa tulevaa elämää varten /Gal_6:8/.
Jumalan sana kertoo meille: Kuolleet nukkuvat.
Profeetta Danielille sanottiin: ”Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.” (Dan. 12:13).
Herramme Jeesus Kristus sanoi: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.” Opetuslapset vastasivat: ”Herra, vaikka hän nukkuukin, hän pelastuu kuolemasta.” Jeesus oli puhunut hänen kuolemastaan; he kuitenkin luulivat hänen puhuvan unen levosta. Sitten Jeesus sanoi heille rohkeasti: ”Lasarus on kuollut” /Joh_11:11–14/. Näin ollen uni, tiedottomuudessaan, on sopiva raamatullinen kuva kuoleman tilasta.
Herramme kuvaili myös Jairuksen kuollutta tytärtä nukkuvaksi. Kun Hän otti tytön kädestä ja huusi: ”Tyttö, herää!”, tytön henki palasi häneen, ja hän nousi heti ylös /Luuk_8:52–55/. Nämä muutamat sanat kertovat meille kaiken ja antavat meille täydellisen selkeyden. Tyttö heräsi ja nousi jälleen, kun hänen henkensä palasi hänen kehoonsa. Ennen sitä hän oli kuollut.
Sana ”kuollut” tarkoittaa juuri sitä, mitä se sanoo. Sillä hänen ruumiinsa oli kuollut, koska ruumis ilman henkeä on kuollut (Jaak. 2:26), eikä hänellä ollut tuolloin sielua, ei tietoisuutta, koska häntä ei ollut herätetty kuolleista. Mutta se, joka ei ole hereillä – kuvaannollisesti sanottuna – vaan nukkuu, on kuollut.
Raamattu tekee selkeän eron heräämisen ja ylösnousemuksen välillä puhuen heräämisenä ihmissielun heräämisestä tietoisuuden tilaan ja sitten heti sen jälkeen ylösnousemisesta ruumiillisen elämään. Aivan kuten aamuisin, kun ensin heräämme ja sitten kohta nousemme ylös.
Kun Jeesus tunsi hengessään, mitä he mielessään ajattelivat (Mark. 2:8), niin tämä kertoo vahvasti siitä, miten ihmisen mieli ja henki toimivat yhdessä: toimivat sisäisenä ihmisenä. Ja ovat mukana myös ruumiillisessa ylösnousemuksessa.
Wikipedia määrittää ihmisen mielen näin:
Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät.
Kuolleiden tila heprean Sheol (käännetty usein ”Tuonelaksi”) kuvaa tätä syvää tiedostamatonta unitilaa Jumalassa, jossa ihminen nukkuu /Apt_17:26-28/. Konkordanttinen menetelmä purkaakin ilmaisun morfeemeiksi UN-PERCEIVED ja kääntää UNSEEN, eli havaitsemattomuus, tiedottomuus. Kun Daavid aikoinaan totesi kuvaannollisesti, että jos minä teen vuoteeni Tuonelaan (hepr. Sheol), niin Sinä (Jumala) olet sielläkin. Eli Daavid vahvistaa tässä myös sen, että kuoltuaan (poisnukuttuaan) hän (hänen henkensä) on Jumalan luona.
p.s.
Martti Luther kirjoitti aikanaan kuolleista: ”Raamattu sanoo heidän nukkuvan. Minusta tuntuu, että tällainen uni ympäröi heidät kokonaan, niin etteivät he tunne eivätkä näe mitään. Mutta kun heidät herätetään, he eivät tiedä, missä he ovat olleet.”
Itse sanoin äidilleni – kun hän oli sairaalassa ja teki kuolemaa – että sinulle on aivan sama oletko kuolleena yhden päivän vai tuhat vuotta, koska kuoleman unessa kaikki ajantaju katoaa ja seuraava asia minkä tiedostat täältä poisnukkumiseni jälkeen on Herran ääni, joka herättää sinut tuosta kuolemanunesta uuteen keholliseen ja kuolemattomaan ylösnousemuselämään.
