Partikkeli ehkä terminä johonkin teonsanaan liittyneenä on yksi suomen kielen tapaluokista. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä mutta ei varmana. Sen synonyymeinä voidaan pitää partikkeleita kenties, jospa, kai, kukaties.
Käyttääkö Uusi testamentti ja miten usein tällaista epävarmuutta kuvaavaa sanaa tekstissään? Sana ”ehkä” takaa löytyy alkukielen tacha, mutta – se esiintyykin siellä ainoastaan kaksi kertaa (Room. 5:7; Fil. 15). Vaikuttaa siltä, että Uuden testamentin ilmoitukseen ei näytä liittyvän paljoakaan epävarmuutta. Se että tavallisissa käännöksissä tähän epävarmuutta kuvaavaan ilmaisuun törmää selvästi useammin (38-käännöksessä 21 kertaa, 92-käännöksessä 22 kertaa) laittaa epäilemään, esiintyykö tavanomaisissa käännöksissä epätarkkuutta ilmoituksen välittämisessä näiltäkin osin.
Nuo kaksi kohtaa – kaksi ”ehkää” – jotka alkutekstistä löytyvät ovat:
Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. (Room. 5:7)
Sillä ehkäpä hän sen tähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, (Filem. 15)
Noiden edellä vahvennettujen sanojen takaa löytyvät nuo alkutekstin kaksi ”ehkää”. Eikä näissä kummassakaan tapauksessa ole kyse jumalallisen ilmoituksen avainasioista.
Entäpä tuo kolmas ”jos minä ehkä”, joka monesti nousee esiin uskovien taholta ja joka näyttää lisäävän hämmennystä ja epätietoisuutta pelastumisen ja sen varmuuden suhteen? Kun Paavali Filippiläiskirjeessä toteaa.
jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. (Fil. 3:11)
niin ”ehkä” käännössanan takaa löytyykin kreikan pos, mikä on ns. kysyvä adverbi ja ilmaisee millaisella tavalla. Eli Paavali ei aseta omaa tulevaa ylösnousemustaan mitenkään epävarmaksi, vaan hän tässä tuo esiin sen edessään olevan polun tai reitin (hänhän istui tätä kirjoittaessaan roomalaisessa vankilassa) epätietoisuuden, joka hänen kohdallaan sinne (kuolemaan ja ylösnousemukseen) jatkossa johtaa. Mielestäni paremmin alkutekstin ajatusta noudatteleva käännös tässä olisi: ”millä tavalla sitten pääsenkin ylösnousemukseen kuolleista”. Asiayhteys tukee myös tätä, että Paavali puhuu tässä omasta edessä, jäljellä olevasta elämästään ennen kuin hän pääsee lepoon odottamaan omaa ylösnousemustaan. Kun hän heti jatkaa:
Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 3:13-14)
Sekä Konkordanttinen menetelmä että Youngs Literal Translation kääntävät em. jakeen sananmukaisesti.
(CLV) Php 3:11
if somehow I should be attaining to the resurrection •that is out from among the dead.
if anyhow I may attain to the rising again of the dead (YLT)
Päinvastoinhan apostoli on aina korostanut ylösnousemuksen varmuutta ja keskeisyyttä ja sitä, miten se tulisi jokaisella uskovalla olla tietoisena päämääränä ja varmana odotuksena (1. Kor. 15:12-19; Room. 6:5).
Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)
Paavali kuvaa edellä sen katkeamattoman ketjun, eräänlaisen etenevän tila-prosessin, joka uskovan kohdalla on tapahtunut menneessä, on todentunut nykyisyydessä ja toteutuu edelleen jatkumona tulevaisuudessa. Kreikan kielessä esiintyy tässä verbien ”edeltä määrännyt”, ”kutsunut” ja ”kirkastanut” tapaluokkana aoristi, jonka tavalliset käännökset kääntävät yleensä tempus-luokkaisesti imperfektiksi, niin kuin suomalaisissa käännöksissäkin on tehty. Konkordanttinen lingvistiikka tulkitsee kuitenkin aoristin aikariippumattomana faktana, tosiasiana, jossa on mukana kaikki aikaulottuvuudet: mennyt, nykyisyys ja tuleva; ja kääntää näin ollen aoristisen teonsanan aina preesensissä.
CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together for the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.
Tekstiyhteys edellisessä Roomalaiskirjeen tapauksessa tukee myös tätä. Kun ihminen on saanut uskon kautta vastaanottaa tämän lahjan, niin hän saa samalla kerralla omistaa varmuuden siitä, että hänet on Kristuksessa myös edeltä määrätty ja sen seurauksena kutsuttu ja edelleen sen seurauksena Hänessä vanhurskautettu. Ja edelleen hän voi olla vakuuttunut siitä, että viimeinenkin tila: ”kirkastetaan” tai ”tulla kirkastetuksi” tulee yhtä varmasti myös toteutumaan hänen osaltaan. Tätä siis tarkoittaa vanhan kreikan aoristi: se kuuluu pikemminkin tapaluokkaan (modukseen) kuin aikaluokkaan (tempukseen). Suomen kieliopissa se vastaa indikatiivia eli tositapaa eli faktaesitystä. Aoristin voidaan ajatella muuttavan tekemisen tai toimimisen faktaksi eli tosiasiaksi. Edellinen kohta esittää siis alkutekstin mukaisesti kolme ensimmäistä verbiä menneessä aikamuodossa, mutta viimeisen tulevassa aikamuodossa (eikä tietenkään jo tapahtuneena tosiasiana).
Eräs toinen paljon siteerattu kohta, jossa voi myös tuota kreikan aoristin imperfektikäännöstä ”ihmetellä” on:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16)
(CLV) Jn 3:16
For thus •God loves the world, so that He -°gives His •only-begotten •Son, that everyone •who is believing in Him should not be perishing~, but may be having life eonian.
Eli kun Jumala antoi 2000 vuotta sitten rakkaudestaan ainosyntyisen Poikansa uhrina maailman synnin tähden, niin tämä on tuosta hetkestä alkaen muuttunut voimassaolevaksi asiantilaksi. Eikä vain niin, että Jumala rakasti ja antoi ja jätti sitten maailman oman onnensa ja omien valintojensa varaan. Ei, vaan Jumala toimii koko ajan aktiivisesti Kristuksen Jeesuksen kautta ja rakastaa tänään maailmaa ja antaa Poikansa tänään (ja myös tulevaisuudessa) meidän hyväksemme.
Niin ja epäuskoinen ”ehkä” esiintyy myös toisinaan perinteisten käännösten teonsanoissa luoden niiden päälle epävarmuuden verhon. Esim. kohdassa, jossa ilmoitetaan Jumalan pelastustahto:
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) –
tulkitaan Jumalan kaikkivoiva tahto ihmisten pelastumisten ja totuuden tuntemisen suhteen epävarmana. Käännös antaa ymmärtää, että tähän liittyy ehdollisuutta ja jotain sellaista, mikä voi Jumalan tahdon tässä kohden murtaa. Alkuteksti ei esitä tässä kuitenkaan teonsanoja ehdollisina, vaan kuten CLV ja YLT ne kääntävät
(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
who doth will all men to be saved, and to come to the full knowledge of the truth (YTL)
Eli inspiroidussa alkukielessä ei puhuta tässä konditionaalisesti (ehtotapa) vaan indikatiivisesti (tositapa), Ts. verbien pitää olla: ”pelastuvat” ja ”tulevat” ja ne esiintyvät kreikassa tositapaisissa aoristi-muodoissa, eivätkä ”ehkä-kenties” -muodoissa.
