Pitääkö minun ottaa vastaan, mitä ”ylhäältä” ns. kirkollisten auktoriteettien kautta opetetaan?
Kun saan hämmentävää ja ristiriitaista opetusta, niin miten osaan valita – vai onko siinä valittavaa?
Uskontoihin kuuluu jo piirteenä sokea palvonta, mutta on kai usko Jeesuksen Kristukseen kuitenkin aivan muuta?
Onhan Jumala antanut meille kirjallisen ilmoituksen ja kyvyn lukea ja ajatella – ja vieläpä Henkensä ohjaamaan meitä?
Miten paljon meidän apostolimme juuri vetoaakaan tähän omaan ajatteluumme ja päättelykykyymme?
Usein usko ja järki halutaan asettaa vastakkain, mutta halutaanko tällä kuitenkin vain peitellä ”oikean” opin ristiriitaisuuksia?
Oletko joutunut tahollasi pohtimaan tällaisia kysymyksiä?
Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan hänen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.
”Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)
Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)
Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkokuntia. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.
Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet Raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!
Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)
Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumia, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.
Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.
Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.
Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)
Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.
Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)
Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)
Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)
Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.
Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” /2. Tim_1:13/. Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa. Kyse ei todellakaan ole mistään ”rakettitieteestä” vaan tavallisesta, terveestä perusjärkeilystä.
p.s.
Kyllä ehdottomasti kannattaa käyttää myös omaa ymmärrystä uskon asioissa. Maailma on täynnä kristinuskonnollisesti sävytettyjä opetuksia ja muita ”totuuksia”. Itse en aikoinaan olisi voinut saada uskoa kuulemalla ulkopuolelta tulevia saarnoja, päin vastoin, ne monesti jopa inhottivat minua. Samoin kuin monet ns. kääntymiseen liittyvät kehotukset. Usko tuli minuun: ensin Isän vetämänä, sitten Paavalin kirjeitä ja Johanneksen evankeliumia tutkimalla. Hengen vaikutuksesta. Ilman ulkopuolisia saarnoja. Ja omaa ymmärrystä sain myös tuolloin koko ajan käyttää niin kuin sen jälkeenkin.