Tiedän, että monet Raamattuun hartaasti uskovat pohdiskelevat tätä kysymystä. Nyt puhutaan lopunajan suurista vainoista. Evankeliumikertomuksissa ja Ilmestyskirjassa Jeesus selvästi kertoo Hänen tulemustaan edeltävistä ahdistuksen ajoista. Ajoista, jolloin Häneen uskovat, Häneen nimeensä todistavat, saavat kokea vainoa. Monesti pohdiskellaan sitä, miten nuo ennustetut tapahtumat koskettavat meitä, tämän päivän kansojen uskovia. Joudummeko elämään mukana noita ennustettuja (seitsemän vuoden sisälle ajoittuvia) vainon aikoja?
Vai onko meitä ollenkaan säädetty kokemaan tulevaa Vihan aikaa?
Kyse on kuitenkin pelottavista, myös koko maailmaa koskettavista, tapahtumista.
Oletko tullut pohtineeksi tätä kysymystä?
Oletko saanut siihen erilaisia selityksiä?
Oletko löytänyt tähän tyydyttävän ja perustellun vastauksen?
Inspiroidun alkukielen sana ”vainota” takaa löytyy vanhan kreikan diako. Sanalla on Uudessa testamentissa merkityksensä sekä pahassa että myös hyvässä mielessä. Konkordanttinen menetelmä antaa sille perusmerkityksen CHASE, mikä tarkoittaa ”jahdata”. Sana tarkoittaa toistuvaa pyrkimistä, tavoittelemista ja jahtaamista jonkin asiantilan saavuttamisen suhteen.
Raamatussa ja ”pahassa mielessä” se tarkoittaa Jumalan totuuden esiintuojien vainoamista, systemaattista jahtaamista, väkivaltaa käyttämällä.
Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet, (Apt. 7:52)
(CLV) Ac 7:52
Which of the prophets do not your •fathers persecute? And they kill •those who announce before concerning the coming of the Just One, of Whom now you became~ the traitors and murderers-
”Hyvässä mielessä” alkukielen sana diako taas esiintyy, kun Paavali esim. kehottaa uskovaa toistuvasti (säännöllisesti) pyrkimään tavoittelemaan (ei harrastelemaan) jumalallisia hyveitä.
Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. (2. Tim. 2:22)
(CLV) 2Ti 2:22
Now •youthful desires flee: yet pursue righteousness, faith, love, peace, with all •who are invoking~ the Lord out of a clean heart.
Jeesus maan päällä eläessään ja sitten ylösnousseena Johanneksen kautta suuntaa sanomansa nimenomaan juutalaisille opetuslapsille. Niille ihmisille, jotka Herran Päivän lähestyessä tulevat kokemaan vainoja /tästä tarkemmin/. Helluntain talouskauden aikana – jolloin Kuningaskunnan evankeliumia julistettiin ja Valtakunta oli tullut lähelle – saivat opetuslapset kokea vainoa Israelin uskonnollisen johdon taholta.
Danielin ennustama viimeinen vuosiviikko (seitsemän vuotta) – ennen Israelin Messiaan saapumista Maan päälle – on kuitenkin säädetty Jumalan omaisuuskansalle Israelille ja Jerusalemille.
Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi (9:24)
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan 9:27)
Tässä kannattaa huomata se, että tätä ennustetta ei ole annettu nykyisen salatun Armon talouskauden uskoville (eihän heille vielä tuolloin – noin 700 eKr. – ole annettu minkäänlaista ilmoitusta), vaan se annettiin nimenomaan koskemaan Israelin kansaa ja siis tuo viimeinen (seitsemäänkymmeneen vuosiviikkoon sisältyvä) vuosiviikko koskee ainoastaan juutalaista kansaa ja sen uskovia. Aikaa, jolloin Kristus valmistelee tuloaan omiensa luo. Tuon tulevan 7. vuoden jakson on Jumala säätänyt tai määrännyt tai erottanut (hepr. hatak) vain Israelille. Myös tätä jaksoa Jeesus tarkoitti, kun Hän viittasi aikaan ennen tulemistaan Maan päälle:
Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat (Matt. 24:34).
Yksi sukupolvihan mahtuu hyvinkin seitsemään vuoteen. (Wikipedian mukaan sukupolvi on suunnilleen samanikäisten ihmisten ryhmä, joita yhdistää 17–25-vuotiaana koettu avainkokemus.)
Tuo viimeinen vuosiviikko alkaa valeKristuksen ilmestymisellä. Tuo antikristus esiintyy aluksi maailmalle sen pelastuksen tuojana: rauhan ja turvallisuuden tuojana pelokkaalle maailmalle; myös maailmantalouden kuntoon saattajana. Saatana antaa sille maailmanvallan, sen vallan mitä se yritti 2000 vuotta sitten tarjota Jeesukselle /tästä tarkemmin/.
Viimeisen vuosiviikon puolivälissä siirrytään varsinaiseen Jaakobin ahdistuksen aikaan. Silloin antikristus paljastaa todelliset kasvonsa ja Israelin pyhien vainot alkavat. Silloin maailmantalous alistetaan antikristuksen vallan alle (Ilm. 13:17). Silloin hän pyrkii muuttamaan myös ajanlaskut (Dan. 7:25). Saatana syöstään tuolloin taivaalliselta alueelta alas Maan päälle (Ilm. 12.9). Myös suuret onnettomuudet kohtaavat koko ihmiskuntaa (Ilm. 9:6). Kunnes Herra Jeesus saapuu taivaalta pelastamaan kansansa (Luuk. 21:25-27; Sak. 14:3-6) – ja koko planeetan.
Tämän suuren ahdinkonsa kautta Israel kääntyy Jumalansa puoleen, ottaa Hänet vastaan, itkee Häntä, jonka kerran olivat lävistäneet /Sak_12:9-10/.
—
Niin kuin nuo, tämän maailmankauden Jumalan ennustusta koskevat lopunajan ahdistukset, on säädetty Jaakobille – siis Jaakobin jälkeläisille, Israelille – niin meitä, kansojen uskovia tämä ei mitenkään koske.
Miksi?
Koska kyseessä on Herran Päivän tulemukseen liittyvästä hallintokaudesta, Vihan ja tuomion kaudesta.
Koska meidän valintamme perustuu pelkkään uskoon ja siihen armoon (suosioon), jonka Jumala jo ennen maailmanaikoja on päättänyt osaksemme.
Koska Jumalan viha ilmestyy taivaalta ihmisten jumalattomuutta vastaan (Room. 1:18).
Koska nykyinen Armon talouskausi on päättynyt, eivätkä Kristuksen seurakuntaruumiin jäsenet ole enää Maan päällä, vaan temmattuina Herraansa vastaan (pois Maan päältä) yläilmoihin.
Koska Kirjoitukset puhuvat selkeästi näin. Totuuden sana tämän päivän uskoville välitetään Paavalin evankeliumin kautta ja siellä monin kohdin tuodaan tämä asia esille. Meitä ei ole säädetty tai määrätty Vihan aikaan (toisin kuin Israelin kohdalla on kysymys: Dan. 9:27).
Ei.
Meitä ei ole nimenomaan määrätty tuohon Israelille erotettuun vuosiviikon aikaan, eikä varsinkaan tuohon viimeiseen 3,5 vuoden suuren ahdingon aikaan.
Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Tess. 5:9)
(CLV) 1Th 5:9
for •God did not appoint~ us to indignation, but to the procuring of salvation through our •Lord Jesus Christ,
Kuunnellaan tässä Paavalia. Mikäli tässäkin yhteenpötköytämme Israelille kohdistetun Ympärileikkauksen evankeliumin ja meille kohdistetun Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin, niin joudumme väistämättä hämmentäviin ja ristiriitaisiin tulkintoihin: tulkintoihin, joille ei loppua näy.
Paavalin välittämä evankeliumi taas kehottaa meitä soveltamaan elämässämme Kristuksen mielenmukaista rauhaisan elämän mallia. Mallia, jossa rukoillaan ja kiitetään kaiken esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta. Mallia elämään, joka olisi vainoista vapaa – eihän meitä ole pantu maailman kansoja opetuslapseuttamaan. Näin koska Jumala haluaa meidän tänään elävän rauhaisaa ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:1-4)
CLV 1Ti 2:1 – 1Ti 2:5
I am entreating, then, first of all, that petitions, prayers, pleadings, thanksgiving be made~ for all =mankind,
for kings and all •those being in a superior station, that we may be leading a mild and quiet life in all devoutness and gravity,
for this is ideal and welcome in the sight of our •Saviour, God,
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
For there is one God, and one Mediator of God and =mankind, a Man, Christ Jesus,