Ulos, sielua hoitamaan!

 

Sielun peruskäsitteelle on paikallaan hakea määritelmää sieltä, missä se ensimmäistä kertaa esiintyy eli 1. Mooseksen kirjan 2. luvusta. Siellä sanotaan (jae 7):

”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”.

Toisin sanoen, ihmiseen ei tullut sielua, vaan ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu Jumalan elämän henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä. Tosin sana sielu (hepr. nphsh) esiintyy VT:n alkutekstissä jo neljä kertaa ennen tätä: (1. Moos. 1:20,21,24,30). Näin kirjoitukset kertovat myös eläinten olevan sieluja – näin myös lukuisissa myöhemmissä kohdissa, vaikka raamatunkäännöksissä yleensä käytetään sielusta erilaisia ilmauksia.

Sielun kuolemassa taas raamattu kertoo näiden osien palaavan takaisin alkuperäisiin lähteisiinsä. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen ihmiselle antanut, ruumis taas maatuu alkuperäänsä (Saarn. 12:7) ja sielu palaa kuollessaan Tuonelaan (hepr. scheol, kreik. hades). Tämän tunnusti myös Daavid todetessaan Jumalalle, että ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan” (Apt. 2:27). Sielun kuolleena olosta raamattu käyttää myös kuvausta ”pois-nukkuminen”; edelleen tästä sielun kuoleman tilassa olevien todetaan lepäävän syvässä unessa vailla ylistämistä ja vailla minkäänlaista tietoisuutta (Saarn. 9:10; Jes. 38:18).
Konkordanttinen menetelmä kääntääkin sanan hades  termillä ”unseen” [UN-PERCEIVED], joka voitaisiin (mielestäni kuvaavammin) suomentaa sanalla ”tiedottomuus” tai ”tajuttomuus”.

Ihmisen ylösnousemus on jo alkanut: Kristus on noussut ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Tulevassa ylösnousemuksessa ihminen saa hengellisen ruumiin, joka on siis aineellinen, mutta kuolematon. Ylösnousemus on aina ruumiillinen ja siinä Herra Jeesus kutsuu ihmisen Tuonelassa (tai Tuonelan tilassa) lepäävän sielun elämään uuden ihmisen elämää.

 

 

 

Kun kerran elävä ihminen on elävä sielu, niin eikö myös liikunnan harjoittaminen  – vaikkapa sauvakävelyn muodossa – ole siten myös sielunhoitoa?

 

 

Parantumaton ohiampuja

 

Kun homma ei mene ns. putkeen, niin tulee huti ja monesti myös pettymys. Näin ainakin minulle usein käy. Mutta miten tämä asia on kirjattu ylös myös Raamattuun? Siellä käytetään tästä ilmaisua ”synti”. Ja tämä synti saa aikaan ihmisissä vilkasta mielikuvittelua. Onko kyse jostain sellaisesta, josta on tehtävä ns. parannus, vai jostain sellaisesta joka maistuu ”syntisen hyvältä”, vai mitä tällä termillä alunperin on tarkoitettu?

Ensimmäisen kerran
tämä käsite määritellään Tuomareiden kirjan luvun 20 jakeessa 16, jossa puhutaan 700:sta valiomiehestä, jotka ”kykenevät linkoamaan kiven hiuksenleveyden tarkkuudella ilman että tekevät syntiä”.

Eli synnissä on alunperin kysymys nykykielellä ilmaistuna harhalaukauksesta, ohiampumisesta, kyvyttömyydestä  ja ”lyhyeksi jäämisestä” jonkin tavoitteen tai vaatimustason suhteen. Raamatussa synti kuvaa ihmisen riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä ja heikkoutta päästä täyttämään Jumalan tahto kaikessa täyteydessään: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja tätä kaikkea ajatuksen sanojen ja tekojen tasoilla. Ja tätä kaikkea joka kerta, kertaakaan missaamatta.  Ihmisen rahkeet eivät tähän – kiitos ensimmäisen ihmisen, Aadamin perinnön – kertakaikkisesti alkuunkaan riitä, vaan tähän tarvitaan viimeiseen Aadamiin – Kristukseen Jeesukseen /1. Kor_15:45/ – turvautuminen. Olemme Hänessä, täydellisessä Ihmisessä, kelvollistettu so. vanhurskautettu Jumalan edessä, vaikka ”liha” vielä riippuukin meissä kiinni. Tämä uuden ihmissuvun ”perintö” on tänään omistettavissa  lahjana, pelkän luottamuksen kautta Jeesukseen Kristukseen.

Tehdä syntiä  on alkukielissä (hepr. hetah; kreik. hamartano) arkikielen sana ja tarkoittaa kyvyttömyyttä suoriutua täydellisesti ja joka kerta jostakin vaatimustasossa ts. olla kertaakaan missaamatta suorituksessa tai tehtävässä. Lähtökohtana tälle on ns. lihan heikkous, kyvyttömyys ja kertakaikkinen kelvottomuus mukautua Kristuksen mielen mukaiseen elämään /Room_8:3/. Sen ainoa paikka on ristillä, jonne Herra sen itsessään kantoi.

Pari esimerkkiä arkisynneistä:

  • Mikäli projektipäällikkö ei pääse maaliin projektisuunnitelman mukaisesti, niin hän rikkoo projektin tavoiteasetuksia vastaan. Näin hän syyllistyy syntiin täydellisen projektipäällikön vaatimustasoa vastaan. Esimerkiksi jonkin resurssin: vaikkapa rahoituksen tai ajan loppuminen alkuperäisen projektisuunnitelman vastaisesti on melko yleinen syy projektityössä ”lyhyeksi jäämiseen”.
  • Kun joukkuepelin hyökkääjä missaa yhden maalintekopaikan, niin hän tekee syntiä täydellisen pelaajan/hyökkääjän vaatimustasoa vastaan, koska ei kykene joka kerta täydelliseen tilannesuoritukseen.

Kristukseen Jeesukseen voi itsessään heikko ihminen uskossa turvautua ja kätkeytyä. Hänessä Jumala näkee meidät Hänessä. Hän on kantanut meidän vanhan ihmisemme (himoineen ja haluineen) mukanaan ristille ja näin me synnistä poiskuolleina /Tästä tarkemmin/ saamme elää Hänessä ja Hänelle, joka on meidän sijastamme kuollut ja ylösnoussut. Elää uuden luomuksen, uuden ihmisen elämää. Elää ja jopa iloita myös tulevan ylösnousemuksen odotuksessa.

 

p.s.

Eikä Jumala voi tietenkään tahdossaan ja suunnitelmassaan missata eli tehdä syntiä. Kun Hän on ilmoittanut: ”että Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4), niin tietenkin Hän tulee viemään tämän tahtonsa mukaisen päätöksensä Kristuksen Jeesuksen kautta, maailmankausien (kreik. aion) aikana, tähän loistavaan päämääräänsä /Tästä tarkemmin/! Eikä edes meidän ihmisten epäusko voi tätä Häneltä estää /Fil_2:9-11/.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä