HannuPekka

Vastoin vai rinnalla? – se galatalainen kavaluus

kirjoittaja

 

Vastoin vai rinnalla? Miksi tämä termien keskinäinen vertailu?
Miksi tämä kysymys juuri Galatalaiskirjeen kohdalla?
Kysymys on epätarkasta, väittäisin jopa harhaanjohtavasta käännöksestä. Siksi, että em. termien merkitykset ovat pohjimmiltaan vastakkaiset ja että niiden huolimaton käyttö voi saada viestin sisällön ratkaisevalla tavalla vääristymään, kuten on tapahtunut Galatalaiskirjeen 1. luvussa.

Suomisanakirja määrittää termin vastoin merkityksen seuraavasti: Toisin kuin jokin muu, jonkin vastaisesti.
Termi rinnalla tarkoittaa taas vieressä, ohessa, rinnalla, lisänä olevaa.

Kun Paavali aikoinaan ihmetteli ja moitti Galatian seurakuntalaisia heidän uskonnollisiin rituaaleihin kääntymisestä, niin hän taisi tehdä sen aiheesta. Nimittäin Paavali oli aiemmin julistanut ylösnousseelta Herralta saamansa evankeliumin galatalaisille ja he olivat sen tuolloin sellaisenaan vastaanottaneet ja saaneet siitä hedelmänä rauhan ja ilon uskonelämäänsä. Apostoli oli tuolloin kuvannut Kristuksen Jeesuksen heidän silmäin eteensä – ei Hänen maanpäällisen toiminnastaan kertovasti, vaan – ristiinnaulittuna /Gal_3:1/.
Ylösnousseen Herran Paavalille paljastama evankeliumi alkaa (vasta) Jeesuksen ristinkuolemasta /Room_6:6/ ja Hänen hautaamisestaan /2. Kor_5:14-16/ ja jatkuu Hänen ylösnousemisensa jälkeisenä uskovan elämänyhteytenä Kristuksen Hengessä /Gal_2:20/. Hänen evankeliuminsa liittyy kaikkien näiden osuuksien omistamiseen omalle kohdalleen Hänessä pelkän uskon kautta.

Kun Paavali sitten ojentaa ja ohjeistaa galatalaisia pysymään siinä evankeliumissa, jonka hän heille alun perin ilmoitti, niin hän painotti sitä, että tämä evankeliumi oli nyt täydellinen ja Jumalan puolelta loppuun saatettu ja tullut siten lukituksi lisäopeille. Kun perinteinen käännös ilmoittaa,

Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1: 6-8)

niin tämä tulkinta antaa helposti ymmärtää, että kyse on jostain Paavalin julistaman evankeliumiin nähden vastakkaisesta, aivan toisenlaisesta evankeliumista.
Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen:

CLV Ga 1:6 – Ga 1:8
But if ever we also, or a messenger out of heaven, should be bringing an evangel~ to you beside that which we bring~ to you, let him be anathema!

Paavali ei siis tässä suinkaan puhu hänen evankeliuminsa vastaisesta evankeliumista. Paavali ei tässä viittaa mihinkään kristillisen uskon ulkopuolella olevaa uskonnon harjoittamiseen! Paavali kohdistaa tässä vakavan varoituksensa nimenomaan sellaista kristillistä opetusta ja julistusta kohtaan, joka tuo hänen evankeliuminsa rinnalle, ikään kuin täydennykseksi tai lisäykseksi, inhimillisiä eli lihallisia tapoja ja toimituksia. Käännössanan ”vastoin” takaa löytyy alkutekstissä kreikan para, mikä tarkoittaa rinnakkaisuutta ja samankaltaisuutta. ”Vastakkaisuutta” tai ”päinvastaisuutta” ilmaiseva adverbi on taas vanhassa kreikassa enantion (esim. Apt. 28:17) ja tounantion (esim. Gal. 2:7).

Tämä kristilliseen uskonharjoitukseen herkästi liimautuva funktionaalinen hapatus on siinäkin mielessä harhauttavaa, että se tukee ainoastaan ihmisen omaa toimintaa ja tapahtuu siten ”lihan tyydyttämiseksi” /Kol_2:23/. Ja tätä strategiaa on tietysti tämän maailman nykyinen ruhtinas, Vastustaja, vahvasti tukemassa, sillä hänhän ei ajattele sitä, ”mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten” – siis myös ihmisten rakentamien valtakirkkojen. /Matt_16:23/.

Uskosta osallinen voi tietenkin olla varma siitä, että Hän, joka on aloittanut hänessä hyvän työn, on voimallinen viemään sen myös loppuun asti. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena kuitenkin Jumalan siunaava, rauhaa ja iloa Kristuksessa vahvistava, tuki on sidottu siihen hengelliseen ravintoon, mikä on totta eli voimassa tänään. Kristitty voi täysin luottaa Jumalan alkamaan pelastustyöhön kohdallaan, mutta uskova voi itse vaikuttaa siihen, mitä hän hengellisen elämänsä vahvistamiseksi lukee, kuuntelee eli ”syö”. Kristitylle
”kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki ole hyödyksi; ”kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki rakenna. (1. Kor. 10:23)

Tuo toisenlainen evankeliumi, mikä näyttää tänään nauttivan varsin vahvaa suosiota, saa kuitenkin jatkuvasti aikaan hämmennystä, epävarmuutta ja häilyvyyttä uskovien elämässä. Ja niin sen on tietysti tarkoitus tehdäkin. Toisenlaisella evankeliumilla Paavali tarkoittaa esim. hänen evankeliuminsa (so. tänään voimassa olevan Kristuksen evankeliumin) rinnalle lisättyjä juutalaisperäisiä, myöhempiä kirkkoisiltä perittyjä tai erilaisten kristillisten kirkkokuntien perustajien lisäämiä tunnustuksia ja toimituksia.

Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Ja tämä evankeliumihan ei ole Paavalin omaa saarnaa, niin että hänet voitaisiin opetuksessaan samaistaa esim. uskonpuhdistajien (hehän löysivät uskoa puhdistavat opilliset elementit juuri Paavalilta!) tai kuuluisten saarnamiesten tasolle, vaan se on yksinkertaisesti itse ylösnousseen Herran Kristuksen evankeliumi tämän päivän kansojen ihmisille!

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Paavali edellä mainitsee tässä toisenlaisen (kreik. heteron) evankeliumin. ”Heteron” merkitsee erilaista ”epähomogeenista”, ”epäyhtenäistä”. Se tarkoittaa tässä sellaista sanomaa, joka ei yhdy, ole homogeeninen (yhteensopiva) Paavalin julistaman evankeliumin sisällön kanssa, evankeliumin, jossa lahjoitetaan Jumalan rakkaus ja pelastus pelkän uskon kautta. Nykyaikaan yleistettynä Paavali ei tässä kuitenkaan viestitä meille esim. Jehovan todistajista, juutalaisuudesta tai islamista.

Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. (2. Kor. 5:12-13)
Ei, vaan Paavali puhuu niille, jotka uskovat, joilla on Jeesuksen usko. Hän tarkoittaa uskovia, joita on kuormitettu erilaisilla lisäopeilla ja lisätavoilla, jotka antavat lihalle aihetta harjoittaa jumalisuutta. Tämä on tosin aina ollut muodissa, niin tänäänkin.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:3)

Kirkkolaitokset ja monet kristilliset suunnat ovat määritelleet ja betonoineet viralliset oppinsa, jumalanpalveluskaavansa ja muut ”sakramenttinsa”. Galatiassa ei suinkaan ollut kyse Paavalin julistaman evankeliumin vastakkaisuudesta, vaan siitä, että hänen julistamansa Armon evankeliumin rinnalle (kreik. para) olivat juutalaiset teologit tuoneet rituaaleja (ympärileikkauksen ja muita juutalaisia lakisääteisiä tapoja).
Missähän määrin tänä päivänä (liki 2000 vuotta myöhemmin) on kristillisissä ”menoissa” mukana ”itsevalittuja” elementtejä, joiden kautta kuvitellaan lihallisin suorituksin saatavan varmistusta ja kelpoisuutta Jumalan edessä?
Kristuksessa meillä on Hengen kautta kuitenkin suorapääsy ja elämä Isän yhteydessä. Ihmisen lihallisuus sai tuomionsa ristillä ja sinne kuuluvat myös kaikki Jumalan kanssa kaupankäyntiin pyrkivät inhimilliset, uskonnolliset suoritukset. Esimerkiksi protestanttisten kirkkolaitosten sakramentit – kuten ehtoollinen ja vesikaste – on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) tuotu Paavalin evankeliumin rinnalle. Sakramentti (lat. sacramentum), salaisuus, on teologinen käsite, jonka kirkkoisä Augustinus on jälkikäteen tuonut Paavalin evankeliumin rinnalle kirkolliseen jumalanpalvelustoimintaan. Voimassaolevan evankeliumin puhtaus on niin olennainen ja niin tärkeä asia, että apostoli vielä toistaa (so. painottaa) varotuksensa:

Niin kuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, lisättynä siihen, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:9)

 

 

Se viimeinen tuomio!

kirjoittaja

 

Viimeinen tuomio? Niin, se vihoviimeinen tuomio? Tämä raamatulliseksi julistettu totuus toistuu uskovien puheissa, raamattupiireissä ja papillisissa julistuksissa tuon tuostakin. Käsitteenä ”viimeinen tuomio” antaa mielikuvan jostain lopullisuudesta, mielikuvan Jumalan lopullisesta ratkaisusta, jossa kaikki uskomattomat tuomitaan ”ikuiseen kadotukseen”. Se antaa kuvan ankarasta ja säälimättömästä Tyranni-Jumalasta, joka antaa lopullisen rangaistuksen langeta kaikkien niiden päälle, jotka eivät ole uskoneet totuuteen.
Itse kun kuulen tämän ”totuuden” tulevan papillisella arvovallalla varustetussa puheessa, niin kuulen siinä myös monesti äänenpainotusta. Tästä tulee mieleeni kertomus siitä pappiskoulutukseen liittyvästä puheopetuksesta, jossa puheenpitäjää kehotetaan (kun vaikea ja epäselvä julistuksen osa tulee eteen) korottamaan ääntään, jotta kyseinen kohta voitaisiin nopeasti auktoriteettiteitse ohittaa. Ohittaa tämä asia voidaan tietysti myös vaikenemalla.

Kun Jeesus aikanaan julisti: ”en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.” (Joh. 12:47)

niin eikö Hän tässä nimenomaan halua tuoda esiin sen, miten tuomiot, tilinpäätökset tai paremminkin oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vain välttämättömiä välivaiheita lopulliseen päämäärään: maailman pelastamiseen. Jeesus ei puhu viimeisestä tuomiosta, Hän ei aseta tässä jakeessa pistettä (.) tuomion jälkeen, vaan jatkaa heti siihen, mikä lopulta tässä on Jumalan tahto ja päämäärä. Kun Paavali opettaa Jumalasta,

joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)
(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

niin alkukieli ei esitä tässä Jumalan tahtoa ehdollisessa ehkä-muodossa, vaan aoristina (kreik. sothenai), tositapana niin kuin Konkordanttinen käännös asian ilmaisee.


Uuden testamentin alkuteksti ei tunne lainkaan käsitettä ”viimeinen tuomio”.
Miksi se sitten itsepintaisesti saarnoissa, puheissa ja pohdinnoissa tuon tuostakin tulee esiin? Miksi tämä toivottomuutta viestivää ilmaisua jatkuvasti suositaan? Pidetään esillä, vaikka sitä ei löydy koko Raamatusta? Vastauksia tähän löytyy ainakin kolmelta suunnalta

  • ajattomuuden käsitteen myytistä,
  • ns. korvausteologiasta ja
  • Israelia koskevan Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin yhteen-pötköyttämisestä.

Kreikkalaisen filosofian ”lahjoittama” ajattomuuden mytologia elää vahvasti ”ikuisuus” ja ”iankaikkisuus” -termien mukana ja totuuden statuksen saavuttaneena ”faktana” kristikunnan keskuudessa. Se kuitenkin poistaa aikajanan Jumalan suunnitelmasta ja häivyttää Jumalan kaikkivaltiaan, järjestelmällisen ja suunnitelmallisen toiminnan lottoarvonnan tasolle. Ajattomuuden käsite on Raamatulle täysin vieras. Se harhauttaa ja hämmentää ihmisen luottamusta Jumalaan ja Hänen suunnitelmalliselle toiminnalleen Kristuksen Jeesuksen kautta. Suunnitelma, mikä tahansa, perustuu aina aikataulutukseen ja sen aikasarjaiseen peräkkäisyyteen. Ajattomuuden legenda on lähtöisin kreikkalaisesta mytologiasta ja sinne se saisi jäädäkin.

Korvausteologia siirtää Jumalan Israelille antamat lupaukset kristilliselle maailmankirkolle. Näin menetellen se menettää näköalan myös tulevalle, koska se ei kykene näkemään eroa Jumalan Raamatussa ilmoittaman Israelin odotuksen ja Jumalan Paavalin kautta ilmoittaman nykyisen seurakunnan (Kristuksen ruumiin) tulevaisuuteen liittyvän odotuksen välillä. Näin ollen se yhteenpötköyttää myös tulevat Ihmisen Pojan pitämät tuomiot (oikeuskäsittelyt) ”viimeiseksi” tuomioksi. Tämä kuitenkin vain osoittaa kirkkolaitosten neuvottomuuden selittää Raamatun tuomioita ilmoituskokonaisuuden aikajanalla, ja saa ne niputtamaan kaikki tulevat jumalalliset oikeuskäsittelyt yhteen ”viimeisen tuomion” pakettiin.

Kun Paavalin, ylösnousseelta Herralta saama /Gal_1:11-12/ ja meille välittämä ilmoitus, eli  evankeliumi kansoille aliarvotetaan pelkäksi Paavalin kirjoitteluksi, niin samalla harhaudutaan siitä totuuden sanasta, jonka mukaan Jumalan tuki ja siunaus kristityn elämässä tänä päivänä toimii. Samalla kristillinen kirkkolaitos korottaa itsensä ylösnousseen Herran asettaman kansojen apostolin ja opettajan yläpuolelle kadottaen näkökykynsä Jumalan ilmoittamaan ja voimassa olevaan todellisuuteen. Ts. Israelille kohdistettu Kuningaskunnan evankeliumi omitaan ja priorisoidaan ylösnousseen Herran meille suunnatun Paavalin evankeliumin edelle.

—

Nämä kaksi yhteen sekoitettua ”viimeistä” tuomiota tai paremminkin oikeuskäsittelyä ovat yleensä Kansojen tuomio ja Suuren valkean valtaistuimen tuomio.

Kansojen tuomio (Matt. 25:31-45) tapahtuu Jeesuksen tullessa toisen kerran – suurella voimalla ja kunnialla taivaalta – pelastamaan kansansa Israelin ahdingolta ja perustamaan sille luvattu tuhatvuotinen Kuningaskunta nykyisen Maa-planeetan päälle. Tässä kansojen oikeudenkäynnissä kootaan elävät kansat (niiden johtajat ja edustajat) Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyyn. Tämä tuomio tapahtuu nykyisen Maan päällä ennen Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan perustamista. Kansoja ei tässä tuomita heidän syntiensä mukaan, vaan sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet juutalaisia (Jeesuksen vähäisiä veljiä) kohtaan. Israeliin ystävällismielisesti suhtautuneet kansat saavat osakseen tuhatvuotisen siunauksen, kun taas vihamielisesti Israeliin suhtautuneet kansat tuomitaan ”iankaikkiseen” so. tuhat vuotta kestävään siunauksen tilan menettämiseen, kadottamiseen eli ”kadotukseen”. Tämä oikeuskäsittely ajoittuu nykyisen maailmanajan (kreik. aoin) lopulle, ennen seuraavan tuhatvuotisen maailmanajan alkamista.

Suuri valkean valtaistuimen tuomio /Ilm_20:11-15/ sijoittuu taas, tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen, myöhempään aikaan. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään puolestaan kaikki kuolleet ihmiset. Kuolleet tuomitaan tekojensa mukaan. Tämä oikeuskäsittely ei myöskään tapahdu nykyisen Maan päällä, koska sitä ei enää tuolloin ole olemassa /Ilm_20:11/. Tämä oikeuskäsittely siis ajoittuu puolestaan tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen aikaan, ennen viimeisen maailmanajan /Ilm_21:1-2/ ”aionien aionin” alkamista.

 

p.s.

Miten valtakirkot ja muut kristilliset valtajärjestöt voivat puhua viimeisestä tuomiosta, kun ne itse ovat kadottaneet Jumalan suunnitelman ajallisen etenemisen ja sen päämäärän?
Miten valtakirkot ja muut kristilliset valtajärjestöt voivat puhua viimeisestä tuomiosta, kun Jumala itse ilmoittaa Raamatussa kaikkivoivan päätöksensä kaikkien saattamisesta viimein Hänen rakkautesa tuntemiseen /1. Kor_15:20-24/?
Miten valtakirkot ja muut kristilliset valtajärjestöt voivat puhua viimeisestä tuomiosta, vaikka koko ilmaisu on itse keksitty ja täysin vailla raamatullista ilmoituspohjaa?

 

 

 

Armo kätkee – armo kasvattaa!

kirjoittaja

 

Mitä armolla oikeastaan tarkoitetaan? Onko se vain Jumalasta lähtöisin olevaa armahtavaisuutta vai myös Jumalan lahjarakkauden ja huolenpidon vaikuttamaa kiitollisuutta ja iloa Hänessä?

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä Raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti ”armo” – ”ilo” – ”kiittää”.
No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

Kun Paavali puhuu ja huokailee nykyisen ns. alennustilan  ruumiin vaikutuksista ihmisen elämään Roomalaiskirjeen 7. luvussa, niin se on tavallisissa raamatunkäännöksissä ilmaistu:
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)

Konkordanttinen käännös ilmaisee puolestaan em. kohdan seuraavasti:
(CLV) Ro 7:24
A wretched man am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!

Eli tuo vastaus ”Armo” puuttuu tavallisista käännöksistä, mutta se on kirjoitettu Codex Sinaitukseen (ehkä täydellisimmän Uuden testamentin käsikirjoituksen aikalais-tarkistettuun versioon) ja Konkordanttinen käännös on sen ottanut mukaan tekstiinsä. Siis alkutekstissä annetaan näin myös suora vastaus Paavalin pitkään huokailuun ja kysymykseen! Jumalan armo kätkee, pelastaa meitä myös alennustilamme ruumiin vaikutuksilta! /tästä takemmin/  Tämänhän Paavali on antanut esimerkiksi meille siitä, miten Jumalan armo tänä päivänä meissä toimii.

Kun Paavali taas sanoo, että
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. (1. Kor. 15:10)
niin hän tunnustaa, että kaiken takana hänen tehtävässään on Jumalan armon (lahjasuosiollisuuden) voimavaikutukset, eikä suinkaan hänen omaa erinomaisuuttansa.

Edelleen kun katsotaan kirjettä Tiitukselle, jossa Paavali kirjoittaa:
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tiit. 2:11-12)
CLV Tit 2:11 – Tit 2:12
For the saving grace of •God made its advent to all =humanity,
training us that, -disowning~ •irreverence and •worldly desires, we should be living sanely and justly and devoutly in the current eon,

Niin apostoli ensin mainitsee, että tämä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Sitten Paavali puhuu Jumalan armon kasvattavasta tai paremminkin valmentavasta (kreik. paideuousa) vaikutuksesta elämäämme. Tässä alkukielen verbi esiintyy kreikan ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että myös tekijä (armo) on (enemmän tai vähemmän), sen tekemisen (ihminen) kohteena.  Tämän voi ymmärtää ajattelamalla esim. valmentaja-valmennettava -suhdetta. Miten välttämätöntä on myös valmennettavalla ottaa roolinsa tässä uuden ihmisen kasvussa Kristuksen kanssa. Kansojen apostoli pitää tätä totuutta ja siunausta niin tärkeänä, että kehottaa meitä kiittämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18).

Kiitollisuus meidän taholta on luottamuksen osoitusta Jumalan huolenpitoa kohtaan ja samalla Hänen armonsa hallinnan vahvistamista elämässämme. Kiitollisuus taas osoittaa meidän taholta luottavaisuutta ja tyytyväisyyttä Jumalaa ja Hänen palkitsevaisuuttaan kohtaan:

suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim 6:6)

Tai vielä täsmällisemmin:

(CLV) 1Ti 6:6
Now •devoutness with contentment is great capital;
Eli jumalisuus sidottuna tyytyväisyyteen on suurta pääomaa (kreik. porismos), suurta varallisuutta!

Jumala toimii tänään Armon talouskauden periaatteiden mukaisesti. Uskonelämä paketoituna näyttävään, hyvältä ja juhlalliseltakin vaikuttavaan jumalanpalvelustoimintaan ja muuhun ”virallisesti hyväksyttyyn” uskonnolliseen käyttäytymiseen ei sinällään tee vaikutusta Jumalaan.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: ”Älä tartu, älä maista, älä koske!”  – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:19-23)

Niin kuin Kristuksen seurakuntakin on hengellinen (so. yli kristinuskonnollisten rajojen) toimiva organisaatio (Kristuksen ruumis), niin myös Jumalan armo toimii kristityn elämässä ainoastaan hänen omaa henkeään vahvistavan Pyhän Hengen yhteydessä.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa. (Fil. 4:23)

 

p.s.

Alkutekstissä esintyy jakeen /Room_7:24/ käännössanan ”kuka” tai ”what” takana interrogatriivipronomini tis, joka asiayhteyden huomioiden ja  kodeksi Sinaiticuksen korjauksen perusteella oli mielestäni parempi kääntää:

Minä viheliäinen ihminen, mikä pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Armo! (Room. 7:24)

 

 

Danielin vuosiviikot ja me

kirjoittaja

(suurenna kuva näpäyttämällä sitä)

Israelin pelastumisen vaiheet, niiden kestot ja toteutusjärjestys ilmoitettiin aikanaan Danielille. Kyse on kokonaisuudessaan seitsemästäkymmenestä vuosiviikosta eli (70*7=) 490 vuodesta. Näiden vuosiviikkojen ennustukset eivät kuitenkaan koske meitä, kansojen uskovia.

Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan. (Dan 9:24)

Kyse on siis Israelia ja Jerusalemia koskevasta lupauksesta. Em. jakeessa käy ilmi, että tämä vuosiviikko-kokonaisuus päättyy siihen, että Israelille luvattu maanpäällinen, tuhatvuotinen, ”iankaikkinen” Kuningaskunta (jossa Herra Jeesus oikeudenmukaisuudella maailmaa hallitsee) astuu voimaan.

Danielin vuosiviikkoennustus jakautuu kolmeen osaan.

Seuraavassa jakeessa Jumala ilmoittaa Danielille kaksi ensimmäistä vaihetta ja niiden päätökset.

– – –

1) Ensin sen, miten ensimmäisen seitsemän vuosiviikon (eli 7*7=49 vuoden) jälkeen Jerusalem jälleen rakennetaan.

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; (Dan 9:25)

Tämä tapahtui Esran ja Nehemian aikana Persian kuninkaan Artahsastan määräyksestä.

– – –

2) Sitten Danielille paljastetaan seuraavan kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa kestävän vaihe.

ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. (Dan 9:25)

Siis 62 vuosiviikkoa (eli 7*62=434 vuotta) eteenpäin on Jerusalem edelleen rakennettuna, mutta Rooman miehitysvallan alaisuudessa (keskellä ahtaita aikoja). On siirrytty Jeesuksen maanpäälliseen elämänaikaan. Ja tämän toisen vaiheen päätyttyä..

Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. (Dan 9:26)

Tämä ennustus näyttää toteutuneen noin 27 jKr eli 434 vuotta em. Kuningas Artahsastan käskystä. Eli Messias tapetaan ja Hänen ”lammaslaumansa” hajotetaan (Matt. 26:31). Kuitenkin viimeiseen vuosiviikkoon asti on oleva sotia: ”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu” (Matt. 24:6).

Sitten, niin sitten näyttääkin tapahtuvan melkoinen aikaloikka! Siirrytäänkin seuraavaksi (melskeisten ja sotaisten aikojen jälkeen) suoraan aikahyppynä lopunaikaan ja Israelin ahdingon aikaan.

– – –

3) Siirrytään viimeiseen vuosiviikkoon.

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan 9:27)

Nyt puhutaankin Antikristuksesta ja viimeisestä vuosiviikosta, viimeisestä 7 vuoden jaksosta Danielille annetusta ennustuksesta. Israelille kohdistettu Raamatun ilmoitus ei paljasta mitään, mikä on (nyt jo liki 2000 vuotta jatkuneen) poisleikatun (yliloikatun) aikajakson sisältö! Tähän löytyy luonteva selitys ja vastaus siitä, että tuo – tässä Danielille annetussa ilmoituksessa täysin salattu – ilmoitus ei koske Israelia, vaan Jumalalla on kokonaissuunnitelmassaan varattuna se aivan muuhun käyttöön. Samalla Danielille annettu ilmoitus vahvistaa sen, ettei Jumala ole tänään suinkaan hylännyt vallittua kansaansa, Israelia. Siirtymäkauden hallinnon [∼Apt. 9:3-4 – 28:26-28] jälkeen on nyt siirrytty tuohon Vanhassa testamentissa täysin vaiettuun talouskauteen, jonka aikana Jumala kutsuu valitsemansa ihmiset eri kansoista Kristuksen Jeesuksen ruumiin, Hänen hengelliseen organisaationsa, jäseniksi. Paavalin kutsusta kansojen apostoliksi (Apt. 9) alkaen on ylösnoussut Herra Jeesus paljastanut hänen kauttaan tuon Jumalan aiemmin salatun (Danielin ennustuksessa yliloikatun) suunnitelman, jota Hän tänään toteuttaa siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut /Room_11:25/.

Tätä näkökulmaa vasten voi ymmärtää, miksi Paavali niin monessa kohdin korostaa meille oman evankeliuminsa erilaisuutta ja erinomaisuutta siihen nähden, mitä Israelille on luvattu. Tämä  evankeliumi oli koko menneen ajan Israelilta salattu ja se liittyi jo kauan sitten Jumalan itsessään tekemään päätökseen ja armovalintaan: aikaan jolloin Jumala ei vielä ollut missään tekemisissä Israelin kanssa. Paavalin evankeliumia ei voi päätellä lineaarisena jatkumona tai täydennyksenä sille, mitä Jumala oli kansallisesti Israelille suunnitellut; ikään kuin se olisi pala palalta rakennettavissa Vanhasta testamentista lähtien. Tämä johtaa väistämättömiin ja hämmentäviin ristiriitojen tällaisen ”yhteen-pötköytetyn” evankeliumin tulkinnassa. Paavalin evankeliumi poikkeaa niin sisältönsä kuin myös kohderyhmänsä puolesta siitä evankeliumista, jota Pietari julisti.

vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme (1. Kor. 2:7)

Muut kansat olivat vielä siihen aikaan ilman Kristusta, olivat vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa (Ef. 2:12). Myös tämä selittää nykyisen Armon hallintokauden ilmoituksen puuttumisen Israelille annetusta Vanhasta testamentista ja muusta ei-paavalillisesta Uuden testamentin tekstistä.

Paavali joutuu myös monessa kohdin puolustamaan erityistä asemaansa ja tehtäväänsä tuon Danielin ennustuksen aika-aukon merkityksen esiin tuojana ja itse ylösnousseen Herran tähän tehtävään valtuuttamana apostolina.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden sen evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu /2. Tim_1:9/.

Danielin näky myös vahvistaa sen, miten tuo (viimeinen vuosiviikko) seitsemän vuotinen lopunaika koskee ainoastaan Israelia, sen suuren ahdingon aikaa, jonka jälkeen se saa ottaa vastaan Messiaansa: Hänet, jonka olivat kerran lävistäneet /Sak_12:9-10/. Se, mikä on luvattu Israelille, sijoittuu eri aikaan kuin nykyiseen Armon hallintokauteen. Ja koska viimeinen vuosiviikko on tarkoitettu vain valitulle kansalle, niin siksi se on myös sille ilmoitettu Vanhassa testamentissa ja siksi Paavali myös siitä – meitä täysin koskemattomana ilmoitusosana – tyystin vaikenee. Viimeisestä vuosiviikosta voidaan käyttää myös nimitystä Vihan hallinto tai Tuomion hallinto. Me kuitenkin kuulumme Armon hallinnon alaisuuteen, jonka voimassaolo tietysti lakkaa ennen tuon Jumalan seuraavan hallintokauden /tästä tarkemmin/ alkamista.
Viimeinen vuosiviikko, Vihan hallinnon aika, ei koske meitä kansojen uskovia.

Ei Jumala ole säätänyt meitä – jotka kuulumme Armon hallinnon alle – Vihan hallinnon alle.
Ei, vaan Jumala on antanut meille tässäkin asiassa pelastuksen ”toivon” eli varman pelastumisen odotuksen /1. Tess_5:8-9/.

 

 

Mistä kannattaa kehuskella ja ylpeillä?

kirjoittaja

 

Mikä voisi tänään olla kristitylle Jumalan mielen mukainen, käyttäytymisen perusmalli? Erilaisia prototyyppejä on varmaankin tunnistettavissa. Yksi on raskas ristin kantajan malli. Toinen voisi olla syntisyydellään huokailevan malli. Kolmas malli voisi olla nöyryyteen ja ehkäpä nöyristelyynkin liittyvä ”minä mato matkamies maan” malli. Neljäs voisi olla kristillis-uskonnollisiin tapoihin ja perinteisiin tukeutuva malli. Viidennessä mallissa voitaisiin tavoitella kansallisia ja maailmanlaajuisia herätyksiä ja ”sielujen voittoja”. Löytyy niitä varmaan muitakin prototyyppejä. Tunnistan itsenikin olleen osallinen kaikista em. malleista.

Mutta mitä ylösnoussut Herra Paavalin kautta meille tästä opettaa? Eikö kristitty voi myös ylpeillä?
Kyllä voi, ja pitääkin. Eikä vain joskus, vaan alati, yhä uudelleen!

Paavali puhuu meille kerskaamisesta (kreik. kaukhaomai). Sana tarkoittaa kerskaamista, ylpeilyä, leveilyä, ylvästelyä. Tämä ylpeily on osoitettu kehotuksena itsessään Jumalan edessä riittämättömyyttä ja syntisyyttä kokevalle ihmiselle, ihmiselle joka turvaa Kristukseen Jeesukseen. Ei ihmiselle, joka luottaa itseensä (omaan lihaansa) ja omiin suorituksiinsa pätevöityä Jumalan edessä.

Kun Paavali kehottaa lukijoitaan ottamaan opiksi ja käyttöönsä sen sanaston mallin, jota hän meille evankeliumissaan ja opetustestamentissaan välittää:

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear bfrom me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

niin hän painottaa sanojen ja niiden merkitysten keskeistä tärkeyttä. Alkutekstissä tosiaan puhutaan terveiden tai tervehdyttävien sanojen mallista (kreik. typos). Ja apostoli tarkoittaa tässä nimenomaan oman evankeliuminsa merkitystä ja sitä, että siihen liittyy myös tietynlainen sanasto ja niiden merkitykset, jotka tietyin osin myös poikkeavat ns. Kuningaskunnan evankeliumin ilmaisuista. Tässä on hyvä esimerkki siitä!
Verbi kaukhaomai ja sen nominimuodot kauchema ja kauchesis esiintyvät Uudessa testamentin alkutekstissä 49 kertaa. Mutta Paavalilla peräti 48 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että tämän kristityn peruskäyttäytymiseen kuuluva kehote on erityisen omaleimainen ja erityisen tärkeä nykyisellä Armon hallintokaudella elävälle ihmiselle.

Mihin Paavali sitten kehottaa uskovaa kohdistamaan tämän ylpeilyn?
Kahteen kohteeseen!

Ensinnäkin hän kehottaa meitä kerskaamaan ja ylpeilemään heikkoudestamme. Hän kehottaa meitä kerskailemaan ristin sanomasta: siitä että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, vanha ihmisemme on Hänessä ”laitettu hyllylle”.
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! (Gal. 6:14)

Sitten hän jatkaa
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, (Gal. 2:20)

Tässä Paavali korostaa uskovan elämän tapahtuvan nyt Kristuksen Hengessä. Liha heikkouksineen on viety ristille. Kyse on tänään uudesta luomuksesta, uuden ihmisen elämisestä Hengessä Kristuksessa. Tämän tosiasian mukaan hän kehottaa kristittyä ojentautumaan, elämään Jumalan armon ja rakkauden vaikuttamaa elämää. Kristillis-uskonnollisilla suorituksilla ja toimilla ei ole tänään mitään merkitystä hankkia Jumalalta suosiollisuutta.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Jumalan pelastava toiminta perustuu yksinomaan armoon ja tämä Armon evankeliumi on leikattavissa raamatusta esiin ainoastaan Paavalin kirjeiden kautta! Kun kerskaamme heikkoudestamme, niin osoitamme näin menetellen luottavamme Jumalan kertakaikkiseen pelastustekoon Kristuksessa ja samalla siihen, että meidän heikkoutemme (lihallinen kyvyttömyytemme pätevöityä Jumalan edessä) vietiin ristille.

Toisekseen ja yhtäaikaisesti meidän tulee ylpeillä myös Herrasta ja Hänen väkevyytensä voimasta. Sillä Hän on tämän kaiken valmistanut: vienyt vanhan ihmisemme ristille ja tullut meihin elämään uuden ihmisen elämää Pyhän Henkensä kautta.

Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)
niin kuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra” (1. kor. 1:31)

Näistä kansojen apostolin meille osoittamista tervehdyttävien ja eheyttävien sanojen mallista kannattaa ottaa vaarin. Saamme rohkeasti kerskailla kyvyttömyyksistämme Hänen tahtonsa täyttämisen suhteen (tuoda niitä säännöllisesti rukouksessa kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi) ja samalla turvata Hänen armonsa auttavaan ja pelastavaan voimaan.

Sillä tämän periaatteen mukaisesti Hän toimii ylösnousseena tänäänkin:
Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk. 5:31-32)

 

 

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä