Artikkelit

Sana rististä on Jumalan voima

kirjoittaja

 

Näinhän on kirjoitettu.
Näin on kirjoitettu nimenomaan meille nykyisen Armon talouskauden uskoville.

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1. Kor. 1:18)

(CLV) 1Co 1:18
For the word •of the cross is stupidity, indeed, to •those who are perishing~, yet to us •who are being saved~ it is the power of God.

Tässä Paavali opettaa aivan evankeliuminsa ydinasiasta. Hän opettaa meille itse ylösnousseelta Herralta ilmestysten kautta saamaansa evankeliumia. Hän ei opeta, kuten Matteus, Markus, Luukas tai Johannes opettavat; heidän opetuksensahan keskittyvät – ennen ristintapahtumia tapahtuneeseen – Jeesuksen maallisen elämän kuvaamiseen. He kertovat nimenomaan siitä, miten Jeesus toimi ja mitä opetti juutalaisille lihallisen elämänsä aikana.
Tämä on tärkeä asia ja tämä on hyvä muistaa, kun lähdetään tarkastelemaan Sanomaa Rististä!

Ensinnäkin suomalaisen käännöksen ”kadotukseen joutuvat” ei pidä takanaan mitään ”kadotus”-nimistä paikkaa, vaan alkutekstistä löytyy tässä ilmaus apollumenois, joka voidaan kääntää ”menettävät uskon kautta tulevan pelastuksen”; tai ”menettävät tulevan palkkion”. Ja eihän usko kuitenkaan ole läheskään jokaisen /2. Tess_3:2/.

Toiseksi Paavali ei myöskään opeta lainkaan ”ristin kantamista” tai ”ristin juurelle menemistä”, jotka ilmaisut löytyvät ns. evankeliumikertomuksista. Hän itse otti vastaan Ristin sanaan kätketyn evankeliumin ja salaisuuden kohdatessaan ylösnousseen Herran Damaskoksen edustalla. Eikä Paavali suinkaan tuolloin kulkenut ”ristiä kantaen”, vaan päinvastoin: uhkui vihaa ja murhaa kaikkia ristin kantajia kohtaan /Apt_9:3-9/. Eikä hän siis valinnut Jeesusta, vaan Herra Jeesus valitsi hänet.

Ristin sana lähtee siis vasta sovituksesta, joka antaa Jumalalle täydet ja oikeutetut valtuudet tehdä valintansa sen aionisen (aikakautisen, ”iankaikkisen”) suunnitelman mukaan, jonka Hän on (jo kauan sitten) laatinut valmiiksi – ja päättänyt Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttaa – jo ennen aionisia (aikakautisia, ”ikuisia”) aikoja /1. Kor_2:7/.

Risti sanan ytimessä on seuraava totuus.

Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa (Gal. 2:19-20).

Ja tämä on tänään totta tietenkin Kristuksessa, Hengen alueella.

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:3-6)

—

Tämä Ristin Sanan totuus saa kasvaa ja vahvistua tämän päivän uskovassa, kun hän saa elää arkielämässään tässä todellisuudessa. Ja kaikki tämä on kirjaimellisesti totta meidän henkemme ja Kristuksen Hengen yhteen kasvamisessa /1. Kor_12:13/. Uskovahan on Kristuksessa kertakaikkisesti pelastettu (piste). Kyse on palvelusta ja palkkioista. Kyse on siitä, että Kristus saa meissä syrjäyttää yhä enemmän Aadamia, jolta perimämme kuoleman ruumis pyrkii meitä (mieltämme) fokusoimaan oman syntisyytemme tarkkailuun. Tämä ei kuitenkaan ole ollenkaan Kristuksen mielen mukaista, vaan meidän tulee suhtautua synnin ruumiisemme ikään kuin kuolleeseen ruumiiseen. Ei kuollut vaadi huomiota! Ei sellainen ole suinkaan Kristuksen mielen mukaista.

Tähän kaikkeen on ylösnoussut Kristus antanut meille välineet. Näistä välineistä tulee pitää tiukasti kiinni, koska ne ovat Jumalan Armon hallinnan välineitä. Armon, eli Jumalan lahjasuosiollisuuden periaatteiden (lainalaisuuksien) soveltaminen tulee olla uskovan elämässä päivittäistä, koska se kätkee meitä tämän nykyisen synnin ruumiin vaikutukselta /Room_7:24/!!! /tästä tarkemmin/.

Jumala on antanut meille – Hänen salatun Armon talouskaudella eläville – myös konkreettiset välineet siihen, miten omalta osaltamme voimme olla (mielemme ja rukouksemme) alueella edistämässä ja vahvistamassa meissä Kristuksen mielen mukaista elämää.
Hän on antanut meille päivittäiset välineet huoli- ja pelkoroskien puhdistamiseen sydämemme ja mielemme alueella /tästä tarkemmin/.
Hän on antanut meille konkreettiset välineet myös vanhan ihmisemme jäsenten surmaamiseen liittyen ja Kristuksen (uuden ihmisen) päälle pukemiseen liittyen /tästä tarkemmin/.

—

Siksi Paavali korostaa ja pitää ensiarvoisen tärkeänä sitä, että emme keskitä huomiotamme Kristuksen maallisen (lihallisen) elämän vaiheisiin ja sitä kautta Israelille annettuihin lupauksiin. Hän oikein opettamalla opettaa tätä sanoessaan:
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. (2. Kor:5:16)

Tätä kansojen apostoli korosti myös kertoessaan päättäväisestä uskon asenteestaan ja valinnastaan Korinttolaisille (ja siis myös meille):
Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. (1. Kor. 2:2)

Opetustestamentissaan Paavali vielä painottaa Timoteukselle sitä, miten hänen tulisi muistaa ja ajatella Kristusta nykyään (ei Hänen maanpäällistä elämää muistellen, vaan) nimen omaan kuolleista ylösnousseena /2. Tim_2:8-9/.

Näin voimme antaa Jumalan dynaamiselle (toiminnalliselle ja aikaansaavalle) voimalle (kreik. dunamis) luvan toimia arkielämässämme.
Tämä on oikeasti Pyhä (so. meille kansojen uskoville erotettu ja tarkoitettu) evankeliumi.
Tämä on itse ylösnousseen Herran meille kansojen apostolinsa kautta välittämä, tänään voimassa oleva, armon ja totuuden sana.
Tähän saamme luottaa ja tästä voimme iloita.

 

p.s.

Valtakirkothan pitävät esillä nimenomaan Jeesuksen maanpäällistä (2000 vuotta sitten tapahtunutta Israelin keskuudessa tapahtunutta) elämää kuvaavia kertomuksia pyhinä evankeliumeinaan. Ylösnousseen Herran nimeämäm kansojen apostolin opetuksen mukaan tämän päivän evankeliumi alkaa kuitenkin vasta rististä. Paavali päin vastoin varoittaa meitä opettelemasta tuntemaan Kristusta Hänen lihallisen elämänsä mukaan, vaan ylösnousseena ja Hengen mukaisesti /Room_8:5-6/. Priorisoidessamme ns. evankeliumikertomukset meille erotetuiksi ja osoitetuiksi evankeliumeiksi alamme väistämättä soveltamaan Jumalan aiemman talouskauden opetuksia ja samalla alamme toissijaistaa (vasta perässä tulevinat ”lukukappaleina”) tänä päivänä voimassa olevaa totuuden sanaa. Tällainen ei ainakaan voi alkaa tuoda siunausta – iloa ja rauhaa – uskonelämään.

Ristin sanalla on paljon syvempi merkitys kuin Kristuksen kuolemalla syntiemme tähden. Se tuo eteemme Hänen kuolemansa tavan. Lain kirous liittyi tällaiseen kuolemaan. Se toi alas Jumalan kirouksen. Ihmisen puolella se kuitenkin osoitti, mitä ihmisen uskonto ja ihmisen viisaus voivat tehdä. Kun Jumalan kuva oli läsnä ihmisten keskuudessa, he eivät ainoastaan ​​jättäneet Häntä arvostamatta, vaan osoittivat lihallisen uskonnollisen sydämensä synnynnäistä vihaa tuomitsemalla Hänet pahimman rikollisen kuolemaan. Hänet, joka puhui niin kuin ihminen ei ole koskaan puhunut, olisi pitänyt maailman viisaiden ihmisten ottaa tervetulleeksi, mutta he osoittivat ihmisviisauden perimmäisen tyhmyyden nostamalla kaiken viisauden ruumiillistuman häpeälliselle ristille. Silti Jumala on tehnyt tuosta heikkouden ja häpeän näystä voimansa ja kirkkautensa kirkkaimman osoituksen. Vaikka se näyttää kaikuvan voimattoman häpeän syvyyksiä, se peittää varjoonsa kaiken ihmisten voiman ja viisauden. Ristin sanaa halveksitaan edelleen, mutta sen julistus on pelastus kaikille uskoville. Ihmisen viisauden korkeus ja huippu ei voi yltää jumalalliseen hulluuteen.

 

 

 

 

Juoskaa niin kuin hän

kirjoittaja

 


Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte. (1. Kor. 9:24)

(CLV) 1Co 9:24
Are you not °aware that •those racing in a stadium are, indeed, all racing, yet one is obtaining the prize? Thus be racing that you may be grasping it.

Mitähän Paavali mahtaa oikein tarkoittaa, kun hän kehottaa kristittyä menemään kilparadalle ja pärjäämään siellä?
Parhaiten pärjäävälle luvataan vielä voittopalkinto. Mutta eikö voittopalkinto jaeta ainoastaan ensimmäiselle – ja kuitenkin siellä näyttää olevan monia juoksijoita?
Mistä voittopalkinnosta tässä oikeastaan puhutaan?
Mikä opetus tähän mahtaa oikein sisältyä?
Onko tämän jakeen viesti joskus mietityttänyt sinua? Minua ainakin on.

—


Ensinnäkin tästä apostolin kehotteesta on pääteltävissä, että se on suunnattu jokaiselle ihmiselle Kristuksessa. Sitten nuo toiset, jotka eivät voita, täytyy jotenkin liittyä jokaisen kristityn ”lähipiiriin”.

Paavali kertoo tässä meidän tilanteestamme, jossa elämme. Ja oikeastaan hän ei kehota meitä menemään kilparadalle, vaan toteaa, että siellä me jo nyt olemmekin siellä: jokainen ihminen Herrassa.

Kyse on tässä tietenkin kuvakielestä, jonka Paavali ottaa antiikin ajan kuuluisista urheilukilpailuista ns. Isthmoksen kisoista, joista olympialaiset myöhemmin muodostuivat. Sen korinttolaiset tunsivat hyvin.

Kristityn elämä on verrattavissa kilparadalla olemiseen; tässä taitaa olla juuri kysymys siitä kuuluisasta ”uskon kilvoittelusta”. Käännössanojen ”voittopalkinto” ja ”prize” takaa löytyy vanhan kreikan brabeion, mikä tarkoittaa tuomarin antamaa palkkiota. Metaforisesti termi viittaa Kristuksen palkkio-oikeuskäsittelyssä jaettaviin palkkioihin /1­. Kor_3:10-15/ /tästä tarkemmin/.


Paavali osoittaa tämän kehotuksensa jokaiselle uskovalle.
Vielä tarkemmin, Paavali osoittaa tämän kehotuksensa jokaisen kristityn uudelle ihmiselle: uudelle luomukselle Herrassa /Gal_6:15-16/.
Kilpakaverina tässä sitten on meidän vanha ihmisemme jäsenineen: se lihan ruumis, jonka Herra vei mukanaan meidän osaltamme ristille /Room_6:6/.

Itse hän antaa meille esimerkin siitä, miten tässä on jokaisen uskovan kohdalla kyse elinikäisestä ”rientämisestä” eteenpäin: kohti Kristuksen palkkio-oikeuskäsittelyä. Jokainen ihminen Herrassa on tänään täysin varmasti kelvollinen ja pelastettu Herrassa: perustus ei petä, mutta Paavali puhuukin tässä siitä miten uuden ihmisen, uuden luomuksen mukainen vaellus tuottaa voittoa ja varallisuutta ylösnousemuksen jälkeistä, kuolematonta  (”iankaikkista”) elämää varten.

Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, (Fil. 3:12-13)
CLV Php 3:12 – Php 3:13
Not that I already obtained, or am already °perfected~. Yet I am pursuing, if I may be grasping also that onfor which I was grasped also by Christ Jesus.
Brethren, not as yet am I/ reckoning~ myself to have grasped, yet one thing—forgetting~, indeed, •those things which are behind, yet stretching~ out to •those in front—

Voitto saavutetaan edessä olevassa ylösnousemuksessa. Voitto saavutetaan kun saamme vaihtaa nykyisen – kuoleman alaisen – ruumiimme Kristuksen kirkkauden – kuolemattoman – ruumiin kaltaisuuteen /1. Joh_3:2/. Unohdetaan vanha ihminen, vanha egomme. Se ei ansaitse huomiotamme, koska Herra Jeesus vei sen mukanaan ristille 2000 vuotta sitten.

—


Kysymys on lopulta mielen alueesta. Kysymys on lopulta Jumalan armon toiminta-alueesta ihmisen elämässä. Kysymys on uskovan kasvamisessa mielensä alueella Kristuksen mielen mukaisuuteen.
Wikipedia määrittelee mielen seuraavasti:
Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät.

Juuri mielemme alueella Paavali meitä ohjeistaa kasvamaan uskossa (Roomalaiskirjeen luvut 6-8). Juuri mieli on se kilvoittelun alue, jossa saamme kasvaa Kristuksen Hengen vahvistamana /Room_8:26/ Kristuksen mielen mukaisuuteen. Liha ei mitään hyödytä: sen on Herra vienyt omassa ruumiissaan ristille ja siellä se saa myös meidän mielemme alueella pysyä.

Entäpä nuo kilparadalla vaeltavat muut kilpaveikot?
Keitä ne mahtavat olla?
Vanhan ihmisen jäsenemmehän ne siellä juoksevat!


Kun apostoli kirjoittaa:

25. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
26. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen,
27. vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
CLV 1Co 9:25 – 1Co 9:27
25  Now every •|contender~ is controlling~ himself in all things; tthey, indeed, then, that they may be obtaining a corruptible wreath, yet we an incorruptible.
26  Now then, thus am I/ racing, not as dubious, thus am I boxing, not as punching the air,
27  but I am belaboring my •body and leading it into slavery, lest somehow, when -heralding to others, I smyself may |become~ disqualified.

niin hän viittaa nimenomaan siihen että ”kilpajuoksu” käydään itsehillinnän, itsekontrollin ja itsekritiikin alueella. Siis ymmärryksen alueella /1. Kor_14:15/.

”Kurittaa”, ”belabouring”, kreik. hupopiazo, tarkoittaa ”lyödä silmien alle” tai kuvainnollisella kielellä ”väsyttää rukouksin” (Zodhiateksen ”The Complete WORD STUDY DICTIONARY”). Tässä Paavali viittaa muinaisten Olympian kisojen nyrkkeilyyn. 

Ajattelen, että tässä on lopulta kysymys rukouselämästämme. Säännöllisestä vanhan ihmisemme jäsenten poisriisumisesta ja uuden ihmisen (Kristuksen) piirteiden päälle pukemisesta. Kyse on lopulta Elämän Hengen lainalaisuudesta, jonka alaisuudessa voimme laittaa vanhan ihmisemme jäseniä (ruumiin teot) Kristuksen kuolemaan. Ja tämä kiittäen rukouksessa ja mielemme alueella.

Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room. 8:13)
(CLV) Ro 8:13
for if you are living in accord with flesh, you are |about to be dying. Yet if, in spirit, you are putting the practices of the body to death, you will be living~.

—


Tämä eliniällinen ”juokseminen” kohti päämäärää tapahtuu tietenkin päivärytmillä. Siksi Paavali puhuukin tässä stadionmittaisesta juoksusta, puhuu noin 200 metrin juoksuosuuksista. Näistä päivittäisistä juoksuosuuksista sitten koostu koko kilpamatka. /1­. Kor_3:10-15/.

Muinaisissa Olympian kisoissa urheilijat olivat pukeutuneet pelkkään lannevaatteeseen  tai jopa kilpailivat alastomina, jotta kaikki se mikä painaa ja hidastaa juoksemista olisi pois riisuttu. Tämän esimerkin mukaan myös Paavali kehottaa meitä päivittäin rukouksessa heittämään – tai tarkemmin ”kuolettamaan”, ”surmaamaan” (kreik. nekroo) – vanhan ihmisemme hidastavat jäsenet Kristuksen ristin kautta Hänen kuolemaansa eli ”väsyttämään sitä (kuoleman ruumista) rukouksin”. Ja sitten pukeutumaan uuteen, nuoreen ihmiseen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvauksen mukaan /Kol_3:5/; /Kol_3:12/!

Elämän Hengen lainalaisuus nykyisessä Armon hallinnossa on meitä tässä voimallaan auttamassa /tästä tarkemmin/. Uskova ei ole lihan vallassa, siltä on otettu tämä oikeutus pois, vaan Hengen vallassa: Kristuksen Hengen, joka auttaa meitä meidän heikkoudessamme /Room_8:9-11/.

 

 

Kristuksen tuleva maanpäällinen hallinto

kirjoittaja

 

Kristityt odottavat taivaallisia (kreik. epouranion) osuuksia ja siunauksia. Taivaallisilla, [CLV-morfeemeina: ON-SEE-UP-ed], Kirjoitukset tarkoittavat maapallon ilmakehän ulkopuolella olevaa maailmankaikkeuden aluetta: sitä aluetta, joka on ylhäällä tähtitaivaana nähtävissä.

—

Israel ei taas odota tällaista taivasosuutta, vaan maanpäällistä luvattua osuutta.  Juutalaiset odottavat pääsyä Luvattuun maahansa ja sen siunauksiin eli tulevaan maanpäälliseen Kristuksen Kuningaskuntaan. Tästä Uuden testamentin evankeliumikertomukset ja koko Vanha testamentti puhuvat. Ne puhuvat juutalaisille, koska pakanain (kansojen uskovien) osa oli vielä tuolloin salattu. Israel odottaa edelleen Messiastaan.
Kaikki Vanhassa testamentissa ja evankeliumikertomuksissa Israelia koskevat lupaukset ovat luonteeltaan kansallisia, ja koskevat Israelia ja sille annettuja lupauksia sen pääsemisestä Luvattuun maahansa ja hallitsemaan Kristuksen kautta koko tulevaa maailmanjärjestelmää.

Se mitä myöhemmin ylösnoussut Herra on Paavalin kautta tuonut meille ilosanomaksi, on jo voimassa tänään. Paavalin ilosanoman lupaukset kohdistuvat maapallon ulkopuolelle eikä Maan päälle. Israelin Jeesuksen aikaisilla teologeillakin, jotka eivät tuolloin ymmärtäneet edes heitä koskevia maanpäällisiä lupauksia /Joh_3:10-12/, oli vaikeuksia tavaallisten asioiden käsittämisessä. Tietenkin kaikki se mitä aiemmin on kirjoitettu on opetukseksi myös meille, kun sovellamme sitä niin, että se on sopusoinnussa Paavalin evankeliumin kanssa /2. Tim_3:16-17/. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että se mitä sovellamme omaan elämäämme muualta Raamatusta, tulee olla sopusoinnussa (ei ristiriidassa) sen kanssa mitä meille on kirjoitettu. Näin myös saamme merkittävästi häivytettyä niitä ristiriitoja, joilla tämän päivän kristittyjä voidaan hämmentää, kun Raamatusta ikään kuin pyyhitään Israelia koskeva valtava ilmoitusosuus pois Israelin valtiota koskevana ennustuksena.

Niin kuin jokaisen maailmanajan (hepr. olam; kreik. aion) päätös on tapahtunut mullistavissa olosuhteissa ja Jumalan tuomioissa, niin tulee tapahtumaan myös nykyisen Pahan maailmanajan kohdalla. Ensimmäinen maailmanaika päättyi /1. Moos_1:2/ tapahtumiin, jossa silloinen maailma koki katastrofin (kreik. katabole). Toinen maailmanaika taas päättyi vedenpaisumuksen tuomioihin. Nykyinen, kolmas maailmanaika, puolestaan tulee päättymään maailmaa ja sen kansoja kohtaaviin katastrofeihin ja mullistuksiin ja sitä seuraavaan Kristuksen kansoihin kohdistuviin oikeuskäsittelyyn /tästä tarkemmin/. Tulevan (tuhatvuotisen) maailmanajan päätös taas huipentuu Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn, nykyisen Maan ja taivaitten tuhoutumiseen ja uusien taivaiden ja uuden Maan luomiseen /2. Piet_3:12-13/.

Ennen tulevaa tuhatvuotista (”iankaikkista”) Israelin kuningaskunnan aikaa tulee nykyiselle, Pahalle, maailmanajalle tilinpäätös, jossa maailman kansat tuomitaan heidän suhtautumisestaan Jumalan valittua kansaa ja Kristuksen vähäisiä veljiä kohtaan /tästä tarkemmin/. Tilinpäätöksen jälkeen seuraa tulevan maailmanajan tilinavaus, jolloin uusi maailmanjärjestys ajetaan moodiin.

—

Tulevan, tuhat vuotta kestävän, maailmankauden alussa saattaa Jumala heti kaikille maailman kansoille tiedoksi sen, että nyt Israel – Hänen valittu kansansa – tulee olemaan Hänen silmäteränänään ja tahdon toteuttajana kaikkien maailman kansojen keskellä /tästä tarkemmin / .

Saatana, kansojen villitsijä, sidotaan vankeuteen tuhannen vuoden ajaksi; sille ei anneta enää oikeutta toimia kansojen yllyttäjänä ja Jumalan vastavoimana /Ilm_20:1-3/.
Näin myös Jeesuksen juutalaisille opetuslapsille opettamansa rukous ”Päästä meidät Pahasta” saa vihdoin toteutuksensa.

Maailmanlaajuinen aseriisunta aloitetaan pikimmiten, tuhotun Googin asevarustusta käytetään polttoaineena seitsemän vuoden ajan /Hes_39:9-10/. Kaikista nykyisen maailman asevarustelun tuotoksista valmistetaan maatalousvälineitä ruuan tuotantoa varten /Miika_4:3/. Muuten, maailman valtiot käyttävät nykyään arviolta peräti 2000 miljardia dollaria vuodessa asevarusteluun!

Rauha tulee myös eläinkunnan osalle ja ihmisten ja eläinten välille /Jes_11:6-8/.

Hyvinvointi saatetaan aivan uudelle tasolle /Jes_65:20/.

Maailman köyhät ja vähäosaiset saavat viimein oikeuden säälliseen elämään /Ps_72:4-5/; /Ps_140:13/.

Temppelipalvelukset käynnistyvät jälleen. Nyt eivät sellaisina kuin mitä oli Vanhan testamentin ja Jeesuksen maallisen elämän aikana. Silloinen Israelin kansa ja sen uskonnollinen johto ei ollut täydellisen kuuliainen Jumalan laille ja niin he saivat jäädä matkalle Luvattuun – tulevana maailmanaikana avautuvaan – maahan /2. Moos_19:5-6/ . Nyt Israelin pappeus ja hallinto tullaan antamaan niille Jeesuksen opetuslapsille, jotka olivat kuuliaiset Hänelle /1. Piet_2:9/. Koko tulevan maailmanajan hallinto tapahtuu Isän Jumalan nimeämien Israelin uskollisten kautta /Matt_20:23/.  

Kaikilta maailmankansoilta vaaditaan kunnioitusta Israelin Messiasta ja hänen maailmanhallintoansa kohtaan. Kaikkien maiden johtajien ja edustajien on säännöllisesti matkustettava Jerusalemiin antamaan kunnia Israelin Jumalalle. Tulevana maailmanaikana ei enää ole voimassa sana ”Hän antaa sataa niin pahoille kuin hyvillekin”, sillä niskuroivilta kansoilta evätään tuolloin viljankasvun kannalta välttämätön sateen tulo /Sak_14:17/ . Siis kansojen uppiniskaisuuksiin tullaan soveltamaan rankaisevia sanktioita.

Kristus hallitsee täysin oikeudenmukaisesti mutta myös rautaisella tavalla /Ps_2:8-11/; /Ilm_19:15-16/. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. kaikkea rikollista toimintaa tullaan rankaisemaan ankaralla kädellä /tästä tarkemmin/. Herran Jeesuksen hallinto ei ole tasavaltalaista hallintoa, vaan teokraattista, kuningaskunnallista (kreik. basileia) hallintoa, niin kuin kreikankielinen alkuteksti puhuukin. Alkuteksti puhuu aina ”kuningaskunnasta” eikä ”valtakunnasta” niin kuin viralliset käännökset sen kääntävät, vaikka tuo kreikan ”basileia” kertoo myös tulevan maailmanajan hallitusmuodon.

Kirkastettu Kristus hallitsee ”kuninkaiden kuninkaana” ja vanhurskaus ja oikeus pääsee viimein toteutumaan koko Maan päällä ja kaikilla sen mantereilla ja saarilla. Mutta koska Kristus on ylösnoussut ja elää jo nykyään kirkastetussa voimallisessa kehossaan, niin Hänen läsnäolonsa Maan päällä on tuolloin verhottuna suojaavaan pilveen /Ps_97:1-2/

Saulus Tarsolainen – ennen kuin hänestä tuli apostoli Paavali – on ainoa Raamatun mainitsema ihminen, joka on kohdannut Herran Hänen kirkastetussa ylösnousemusolemuksessaan /Apt_9:3-9/ ja seurauksena oli – sokeutuminen. Kyse Paavalin kohdalla ei siis ollut mistään näystä tai visiosta, jossa esim. apostoli Johannekselle kuvattiin tulevia tapahtumia.

—

Sen, että tuleva ”iankaikkisuus” kestää kirjaimellisesti tuhat vuotta vahvistetaan moneen kertaan seuraavassa Ilmestyskirjan jaeryhmässä: /Ilm_20:2-7/.

Tuleva tuhat vuotta kestävä Herran Jeesuksen hallintoaikaan viittaa mielestäni myös Pietari, kun hän kehotti kirjeensä vastaanottajia pitkämielisyyteen Jumalan suunnitelman toteutumisen suhteen /2. Piet_3:8/. Suomalainen käännös on eo. jakeessa epätarkka, koska se kääntää alkukielen preposition para ilmaukseksi ”edessä” eikä ”rinnalla”, kuten oikein olisi. Eli jotenkin ”yksi päivä Herran kanssa tai rinnalla (hallitessa) (on) kuin tuhat vuotta”. Herran päivähän viittaa juuri tuohon tulevaan tuhat vuotta kestävään siunauksen aikaan, joka on juuri Pietarin evankeliumin keskiössä /tästä tarkemmin/.

—

Tulevina maailmanaikoina (Raamatun ilmoituksessa on tunnistettavissa vielä kaksi edessä päin olevaa maailmankautta) Jumalan hallinto tulee ihmisille näkyväksi. Tänään eletään vielä Ihmisen päivää /1. Kor_4:3/, jolloin ihminen saa ilman Luojaansa yrittää rakentaa globaalia rauhan, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden maailmaa. Mutta nykyinen maailmanaika on jumalaton (se ei turvaa Luojaansa) ja siis paha /Gal_1:4/, ja Jumala on antanut Saatanalle vallan viedä uppiniskaista ihmiskuntaa harhaan.

Tulevana Herran päivänä taas Jumala Kristuksen kautta tulee julki ja saa aikaan tuhat vuotta kestävän rauhan ja oikeudenmukaisuuden ajan Maan päälle. Tällöin osoittautuu myös todeksi se, miten ihmisen ahneuden murjova planeetta ja elämä sillä saadaan vielä elinkelpoiseen kukoistukseen – ja vieläpä tuhannen vuoden ajaksi! Herran Jeesuksen vanhurskas hallinto Maan päällä pyhiensä kanssa kestää koko tulevan maailmankauden ajan; kestää aina uuden Maan päälle, jolloin aurinkoa ja kuuta ei enää tarvita valon lähteiksi /Ps_72:7/; /Ilm_21:23/!

—

Nykyisen seurakunnan, Kristuksen hengellisesti orgaanisen organisaation, tulevat tehtävät taas (toisin kuin Israelin kohdalla on) suuntautuvat Maa -planeetan ulkopuolelle /Fil_3:20-21/. Kristuksen ruumiin jäsenet (kuolleet ja elävät) temmataan taivaallisille Maailmankaikkeuden alueille samanaikaisesti /1. Kor_15:11-15/ ennen Herran Päivän tuloa. Siihen mennessä on Herra saattanut hyvän työnsä seurakuntansa jäsenten valmiuksien osalta täytetyksi /Fil_1:6/. Siellä sen tehtävät ovat samankaltaiset kuin mitä on uskovan Israelin tehtävät kansoja kohtaan Maan päällä: kirkastaa sitä pelastusta, joka Kristuksessa Jeesuksessa on tarjolla – ei vain ihmiskunnalle, vaan koko luomakunnalle. Tätä salaisuutta Paavali paljastaa meille, kun hän tiedottaa tulevasta Täyttymyksen hallintokaudesta, jolloin Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä tulee yhdistämään Kristuksessa yhdeksi kaikki: kaikki mitä on taivaissa ja mitä on Maan päällä /Ef_1:10-11/.

 

 

Se ”lopullinen”, viimeinen tuomio

kirjoittaja

 

Paljon puhutaan ”Viimeisestä tuomiosta”. ”Viimeisestä” tuomiosta on tullut standardoitu totuus kristittyjen piirissä. Siitä puhutaan yleisesti sekä pää- että sivulauseissa. Se ikään kuin todetaan faktisena tietona, totuutena ja todellisuutena, kaiken päätepisteenä.

Mutta, kun koko ilmaisua ei löydy Raamatusta?!
Mutta kun koko käsitettä ei löydy Raamatun alkuteksteistä.
Mutta kun se on siitä huolimatta tullut ikään kuin normiksi kristittyjen puheissa.

Tuomioista Raamatussa kyllä puhutaan. Puhutaan eri aikoihin ja eri ihmisryhmiin kohdistuvista Jumalan tuomioista eli oikeudenkäynneistä.

Tuomita teonsanan takana on alkukreikassa krino [Strong 2919]. Se tarkoittaa asettaa, ohjata, tuoda esiin oikeus joko mentaalisella tai oikeudellisella päätöksellä.

—


Ihmisten välisissä suhteissa meitä varoitetaan asettumasta – mielemme ja käyttäytymisemme alueella – toistemme yläpuolelle ikään kuin tuomaroimaan toisia ihmisiä. Jeesus opetti tässä asiassa aina lähtemään liikkeelle itsekritiikin kautta /Matt_7:1-3/.
Samoin meitä kehotetaan välttämään ”kiivailemista” esim. mahdollisen oman kirkkokunnan tai kristillisen suunnan opillisten käsitysten oikeellisuuden puolesta, vaan luottamaan yksinomaan siihen mitä kirjoitettu on ja vielä tarkemmin: mitä juuri meitä varten on kirjoitettu! /1. Kor_4:7-8/ .

Uskovan – Kristuksessa olevan – ihmisen kohdalla Isän Jumalan kasvatus ja oikeaan ohjaus (”tuomitseminen”) tapahtuu jatkuvana koko hänen elämänsä ajan. Se on Isän Jumalan rakkauden sisällä tapahtuvaa tuomarointia, jotta meidän ei enää myöhemmin ole tarvetta nousta tuomiolle muun maailman kanssa /1. Kor_11:31-32/ /tästä tarkemmin/.

—


Jumalan tulevat tuomiot ovat kansoihin ja yksittäisiin ihmisiin kohdistuvia oikeudenkäyntejä. Ainakin kaksi tällaista – vielä toteutumatonta – isoa joukko-oikeudenkäyntiä on tunnistettavissa Uudessa testamentissa.

Kirjoituksista ei löydy kuitenkaan lainkaan mainintaa ”Viimeisestä tuomiosta”, jota yleisesti pidetään esillä kristittyjen puheissa ja opetuksissa.

Mistä tällainen harhainen käsitys, johon ei löydy perusteluja Kirjoituksista on päässyt syntymään?
Miksi tällaiselle käsitteelle on annettu ikään kuin totuuden status uskovien keskuudessa?

Mielestäni tähän on olemassa kaksi pääsyytä!

—


Ensimmäinen syy on se, että kristilliset kirkot ja suunnat ovat häivyttäneet ajan merkityksen käännöksissään ja opetuksissaan.
Aika, sen kuluminen, sen peräkkäisyys on korvattu kreikkalaisella ajattomuuden mytologialla. On alettu puhua ”iankaikkisuudesta” ja ”ikuisuudesta”. Käytetään sanontoja ”aina ja iankaikkisesti” ja ”iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.
”Iankaikkisuus” -terminologialle on isketty sellainen totuuden leima, mikä viimeistään tekee vilpittömälle totuuden etsijälle vaikeaksi hahmottaa Raamatusta esiin sitä Jumalan kokonaissuunnitelmaa, mikä sinne on alun perin kirjoitettu ja minkä toteutukseen kaikki tähtää.
Lisäksi tätä hämmentävää ideologiaa vahvistetaan sellaisilla papillisilla julistuksilla kuten ”siirtyi ajasta iäisyyteen”, mikä antaa kuulijalle kuvan johonkin ajattomuuteen siirtymisestä. Tai sitten kun sanotaan ”siirtyi taivaan kotiin”, niin tämä taas herättää ison kysymyksen: mihin  Raamatun lupaamaa tulevaa ruumiillista ylösnousemusta sitten enää tarvitaan?
Kun sitten käännetään ”joka minuun uskoo, ei ikinä kuole”, niin tämä antaa lukijalle viestin siitä, että kuolemaa ei uskovan osalla olekaan totta, vaikka hän oikeasti kuoleekin?!

Eikö tämän tyyppisessä opetuksessa ja julistuksessa vahvasti tule esiin Vastustajan ”ette te suinkaan kuole” -opetus, jonka valheen se on päässyt kattavasti ujuttamaan kristillisten toimijoille ”tosiasiaksi”?
Eikö tämänkaltaisessa ajattelussa ole pohjimmiltaan kyse spiritismistä?
Edelleen tällaisella opetus ruokkii ajatusta ”ikuisesta” ”Viimeisestä tuomiosta” ja ”ikuisesta kadotuksesta”.
Se vie ihmiseltä kykyä ymmärtää ennaltamääräämistä uskon kautta pelastukseen (minkä Raamattu selvästi ilmoittaa /Room_8:28-30/, kun samalla siihen vielä liitetään muiden ihmisten osalta ”loputon helvetti tai kadotus” -pelote.
Se vie uskoa rakastavaan, kaikkitietävään ja kaikkivoipaan Jumalaan, kun ei nähdä Hänen suurta suunnitelmaansa ”yhdistää lopulta Kristuksessa yhdeksi kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” /Ef_1:10-11/.

Kun aikasarja (ajan peräkkäisyys ja kulku) Raamatun kokonaisilmoituksesta kadotetaan, niin samalla kadotetaan kyky asettaa Raamatun tapahtumat aikajärjestykseen! Kadotetaan kyky nähdä vielä toteutumattomat ennustukset sekä niiden ajallinen järjestys! Kadotetaan näkemys siitä, mitä kirjaimellisesti tulee tapahtumaan! Naulataan pääosa Raamatun vielä toteutumattomista lupauksista ”Viimeisen tuomion” -seinään.

—


Ja siksi!
Niputetaan Ihmisen Pojan tulevat tuomiot yhdeksi ”Viimeiseksi tuomioksi”.
Kuitenkin Raamattu puhuu kahdesta eri tuomiosta: Kansojen tuomiosta ja Suuren valkean valtaistuimen tuomiosta.


Kansojen tuomio tapahtuu nykyisen Pahan maailmanajan /Gal_1:4/ lopulla Jeesuksen saapuessa pelastamaan kansansa Israelin sen ahdingon alta /Matt_25:31-46/. Tämä tuomio ajoittuu tämän nykyisen Pahan maailmanajan loppuun, ennen Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan alkua. Tämä tuomio ajoittuu nykyisen Armon talouskauden jälkeisen Vihan Hallintokauden lopulle. Tässä oikeuskäsittelyssä tuomitaan maan päällä elossa olevat kansat sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet Jumalan valittuun kansaan /1. Moos_12:2-3/, Herran Jeesuksen vähimpiin juutalaisiin veljiin. ”Lammas-kansat” pääsevät nauttimaan tulevan maailmanajan (”iankaikkisuuden”) siunauksista, jotka tulevat maailmaan Kristuksen ottaessa maailmanvallan ja hallitessaan maailmaa Israelin kautta tuhannen vuoden ajan. ”Vuohi-kansat” taas eivät pääse osalliseksi kaikista noista siunauksista, vaan tuomitaan tuolloin tuhatvuotiseen kirouksen aikaan. Näihin Israelia koskeviin, ”iankaikkisiin”, kansallisiin lupauksiin viitataan monin paikoin VT:n puolella. Koko Israel on tuolloin viimein pelastuva  luvattuun maahansa, sen pitkä kirouksen aika pakanakansojen keskuudessa on päättynyt; ja heidän pelastumisensa voi nyt tulla myös koko maailmalle rikkaudeksi /Room_11:12/. Tähän Hänen tulemukseensa liittyvään kansojen tuomioon Jeesus viittaa evankeliumikeromuksissa, esim. /Matt_13:49-50/. Evankeliumikertomuksissa on nykyisen ”maalmanajan päätös” aina harhaanjohtavasti käännetty ”maailman lopuksi”.

Kaikkien kuolleiden (vielä tuolloin kuoleman unessa nukkuvien) ihmisten tuomio taas tapahtuu tulevan tuhatvuotisen maailmanajan jälkeen, siis yli tuhannen vuotta elossa olevien Kansojen tuomion jälkeen. Raamattu käyttää siitä mm. nimitystä Suuren valkean valtaistuimen tuomio. /Ilm_20:7-10/; /Ilm_20:11-15/. Tämä Ihmisen Pojan oikeuskäsittely tapahtuu siis sitten, kun nuo tuhat vuotta ovat kuluneet. Tuolloin tapahtuu kaikkien vielä kuoleman unessa nukkuvien ihmisten ylösnouseminen vastaamaan tekemisistään. Tähän tuomiokäsittelyyn viittaa myös Paavali – /Room_2:14-16/, josta tuomiokäsittelystä taas Pietarin Ympärileikkauksen evankeliumi tyystin vaikenee!  Tästä tuomiokäsittelystä käytetään alkukielessä myös nimitystä katakrima, esim. /Room_8:1/.

Kun ajantaju katoaa virallisista raamatunkäännöksistä, niin myös Jumalan Suunnitelmien suunnitelmaa on sieltä vaikeaa hahmottaa. Koskapa suunnitelmiin – ja nimenomaan projektityyppisiin suunnitelmiin – kuuluvat aina aikataulut, peräkkäise vaiheet ja niihin liittyvät etapit, niin myös Jumalan suunnitelmaan ihmistä ja koko luomakuntaa kohtaan. Kaikki suunnitemat laaditaan aina myös ennen kuin niitä lähdetään toteuttamaan.

—


Toinen pääsyy on mielestäni se, että otetaan Israelilta, mikä heille oikeasti kuuluu ja sekoitetaan sitä meille osoitettuun Ympärileikkamattomuuden evankeliumiin eli Paavalin evankeliumiin.
Ei kunnioiteta sitä, mikä Israelille kuuluu eikä samalla arvosteta sitä, mikä meille kuuluu.
 Kyse on pohjimmiltaan Raamatun sanan oikeasta leikkaamisesta /tästä tarkemmin/. Tällä ajattelulla kiistetään se Israelin kansallinen erityisoikeus, jonka Jumala on sille antanut ja korvataan se jollain muulla. Korvataan kirjaimellisia totuuksia kuvaannollisilla ja tulkinnallisilla selityksillä. ”Unohdetaan” koko Kirjan kansa, ”unohdetaan” se, että ” heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken” /Room_9:4-5/.

Tällaisen – pohjimmiltaan antisemitistisen ajattelun – vahvistajana toimii tietenkin ”Valheen Isä”, jonka yksi päästrategioista on harhauttaa ja hyökätä kaikkea Jumalan valittua kansaansa kohtaan antamia lupauksia vastaan (nehän sijoittuvat nykyisen Maan päälle). Jumalan Vastavaikuttaja haluaa vahvistaa ja luoda sellaista antikristillistä henkeä, jossa Israel esitetään Jumalan hylkäämänä ja jossa tämä ”raamatullinen” – maailman kristinuskonnollinen hallinta – olisi delegoitu kirkollisille instituutioille ja muille vastaaville toimijoille.  Tähän Israelia koskevien lupausten poissulkemiseen ja kuvaannollistamiseen antaa paljolti pontta juuri tuo ajattomuuden mytologian vakiinnuttaminen raamatunkäännöksiin ja yleisiin opetuksiin. Isot kristilliset instituutiot saattavat kyllä osoittaa ulkoista hyväksyntää israel-mielisiä lähetysjärjestöjä kohtaan, jotka suuntaavat kristillistä maailmanlähetystoimintaa Israeliin päin. Jumala on kyllä tämänkin asian kuitenkin ennustanut Kirjoituksissa aivan toisin päin: Israel ja sen valitut ovat ne, jotka tulevana maailmanaikana tulevat tekemään kaikki maailman kansat Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi /tästä tarkemmin/. Kaikki tällainen ajattelu edistää kuitenkin Saatanan toimintaa, jolle maailman hallinta tänään on annettu. Kaikki tämä kuuluu sen menettelytapoihin saada uskovien mielet kiinnittymään siihen mitä maailmassa tapahtuu ja kääntämään heidän mieltään pois taivaallisista (maapallon ulkopuoliselta Maailmankaikkeuden alueelta), jossa meidän yhdyskuntamme ja toiminta-alueemme tulevat puolestaan olemaan /Fil_3:20-21/.

—


Kun aikasarja (ajan peräkkäisyys ja kulku) Raamatun kokonaisilmoituksesta kadotetaan, niin samalla kadotetaan kyky asettaa Raamatun tapahtumat aikajärjestykseen! Samalla annetaan mahdollisuus jokaiselle kristilliselle toimijalle julistaa oikean oppinsa perustuvan Raamattuun, koska sieltä voidaan valita opillisia elementtejä mistä päin tahansa. Voidaan rakentaa kristillisiä ja raamatullisia uskomusjärjestelmiä ikään kuin vapaan valinnan periaatteella ja julistaa niiden sitten perustuvan Raamattuun! Raamatusta voidaan ottaa monesta paikasta ja monella tavalla, mutta itse ylösnousseen Herran välittämä ja tänään voimassa oleva evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, joka ilosanoma ei tosin ole ihmisen mielen mukaista /Gal_1: 11-12/ ja on siksi yleisesti aliarvostettua.

”Viimeisen tuomion” esillä pitäminen pikemminkin summaa sitä neuvottomuutta, minkä ajan ja sen lineaarisen jatkumisen käsittämisen puuttuminen saa aikaan kristillisissä teologioissa. Raamatun tapahtumien asettaminen niitä koskevien äärellisten ja peräkkäisten aikakausien (”ikuisuuksien”) ja niiden sisältämien hallintokausien (kreik. oikonomia) sisälle käy vaikeaksi hahmottaa. Tulevien tapahtumien horisontit hämärtyvät ja aika näyttää pysähtyvän kuin seinään.  Monet Raamatun ilmoittamat keskeiset totuudet ovat kuitenkin tosia ja voimassaolevia vain olemassa olevan Jumalan hallintokauden sisällä, ts. ovat hallintokausiriippuvia. Nykyinen Armon hallintokausi on täysin poikkeava Jumalan hallinnoissa, koska se on näkymätöntä ja perustuu pelkkään uskoon tämän päivän evankeliumiin. Seuraavina maailmanaikoina ja talouskausina Hänen voimansa ja hallintonsa oikeellisuus tuleekin sitten ihmisille näkyväksi.

Mutta Jumalan tuomiot ovat aina oikeita. Ne edistävät Hänen suurta suunnitelmaansa ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa /Room_8:19-22/ kohtaan. Lopulta ne avaavat Jumalan huolehtivaa ja rakastavaa sydäntä ihmistä kohtaan. Ne ovat luonteeltaan kasvattavia ja kurittaviakin, mutta sitten – tulevien maailmanaikojen täyttyessä – ne saavat koko vastahakoisen ihmiskunnan vapaaehtoisesti ylistämään Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on sittenkin Herra /Fil_2:9-11/ !

 

 

Vahvistu siinä armossa

kirjoittaja

 

Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (2. Tim. 2:1)

(CLV) 2Ti 2:1
You, then, child of mine, be invigorated by the grace •which is in Christ Jesus.

—

Armo tarkoittaa Jumalan ansaitsematonta ja rakkaudellista suosiollisuutta ihmistä kohtaan. Armoa ei ihminen voi millään teollaan ansaita, vaan se perustuu Jumalan omaan mielisuosioon ja päätökseen, jonka Hän on päättänyt toteuttaa osana suurta pelastussuunnitelmaansa /tästä tarkemmin/. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena Jumalan pelastava hallintomalli on salattua – ei näkyvää – ja se perustuu pelkästään Hänen lahjoittamaansa uskoon: ”sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”. Tässä armossa vahvistuminen tarkoittaa tänään uskon elämän kehittymistä läpi ihmisen elämän.  On kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

Koska Jumalan Armo on ilmaista ja lahjaa, eikä siis vaadi minkäänlaisia ansioita ihmisen puolelta, niin sen vastaanottaminen tapahtuu pelkän luottamuksen kautta. Ja tämäpä taitaa tehdä sen meille monesti niin vaikeaksi, kun meille suunnattu evankeliumi ei olekaan ihmisen mukaista /Gal_1:11-12/. Vaikeaksi siksi, koska tahdomme siihen helposti tuoda rinnalle omaa tekemistä ja muuta touhuamista.

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä Raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti ”armo” – ”ilo” – ”kiittää”. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

—

”Armo, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”
on kattavin ilmaus, joka sisältää kaiken sen äärettömän suosion, joka liittyy Kristuksen taivaallisen korotuksen nykyiseen tunnustamiseen. Pelastus, vanhurskautus, sovinto ja kaikki hengellinen siunaus taivaallisissa riittää varmasti virkistämään kaikkia, jotka arvostavat näitä omaisuuksiaan vähälläkin tavalla /Ef_1:3/. Armon vaikutus, virkistys ja elävöitys toteutuu tänään ainoastaan Kristuksen sisällä, Kristuksen Hengen yhteydessä /Room_8:9-11/.

—

”Vahvistu!”

Paavali kehottaa meitä koko ajan vahvistumaan ”siinä armossa”. Alkukielessä löytyy teonsana ”vahvistu” takaa vanhan kreikan verbi endunamoo, mikä on aktiivi-muodossa ja ns. middle eli medium pääluokassa. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin morfeemeiksi make-IN-ABLE, joka voitaisiin suomentaa tehdä kykeneväksi, virkistyä, vahvistua, elävöityä. Verbin pääluokka korostaa tässä myös armon kohteen (uskovan) tehtävää tässä armon voiman vahvistumisen prosessissa.

—

Ja välittömänä jatkumona heti tähän apostolin opetuksen ytimeen, hän vielä korostaa sitä, että tässä kaikessa on kyse nimenomaan hänen julistamastaan evankeliumista:

Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan. (2. Tim. 2:2)

(CLV) 2Ti 2:2
And what things you hear from me through many witnesses, these |commit~ to faithful men, who shall be competent to teach others also.

Tämän Armon evankeliumin – Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin – merkityksen esilläpitoa ja jatkuvuuttaa hänen jälkeensä – hän tässä opetustestamentissaan korostamalla korostaa.

—

Miksi Paavali kehottaa vahvistumaan nimenomaan armossa?
Miksei Hän kehota meitä vahvistumaan uskossa?
Miksi hän ei kehota meitä vahvistumaan rakkaudessa?

Koska.
Kaikki lähtee armosta. Kaikki tämä lähtee Jumalan armon vaikutuksesta. Kaikki tulee Jumalan Hengen elävöittämisen vaikutuksesta. Jumalan lahjasuosiollisuuden hallinnan piirissä saamme ottaa näitä siunauksia vastaan. Usko (Kristuksen uskollisuus) ja rakkaus (Jumalan rakkaus) tulevat ilmi ja vahvistuvat Jumalan armon vaikutuksen tuloksena. Kaikkinainen ”inhimillisen luonteva” ja ehkä vaikuttavaltakin näyttävä uskonnollinen toiminta ja puuhastelu ei lisää Jumalan armon vaikuttavuutta uskovan elämässä /Kol_2:23/- ei, vaan pikemminkin päin vastoin! Jumala ei jaa tässäkään asiassa kunniaansa ihmisten kanssa. Uskonnollisuus on suurin vihollisuus Kristuksen ruumista kohden: se tuo ihmisen lihan pätemään ja tekemään kauppaa Jumalan kanssa.

meidän Herramme armo on ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:14)
(CLV) 1Ti 1:14
Yet the grace of our •Lord overwhelms, with faith and love •in Christ Jesus.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä