HannuPekka

Jumalan hyvyys vetää ”parannukseen”

kirjoittaja

 

Puhutaan paljon siitä, että ihmisen on tehtävä parannus. Puhutaan paljon siitä, että on tehtävä parannus ja uskottava evankeliumi. Puhutaan paljon siitä, että juuri näin on ihmisellä mahdollisuus pelastua: pelastua ”ikuisen kadotuksen” uhan alta – pelastua ”iankaikkiseen” elämään.
Mutta mitä itse asiassa Kirjoitukset ”parannuksella” tarkoittavat?
Onko ”parannus” sittenkään ihmisen itsensä aikaan saamaa elämäntapamuutosta niin kuin se usein ikään kuin vaatimuksena esitetään?
Vai onko ”parannuksen” syynä ja lähteenä sittenkin Jumala ja Hänen hyväntahtoisuutensa?

Paavali kirjoittaa tästä roomalaiskirjeessään:

Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? (Room. 2:4)

(CLV) Ro 2:4
Or are you despising the riches of His •kindness and •forbearance and •patience, being ignorant that the kindness of •God is leading you to repentance?

”Parannus” käännössanan takaa löytyy vanhan kreikan metanoia, mikä tarkoittaakin mielen alueella tapahtuvaa muuttumista. Suomen kielellä voidaan puhua mielenmuutoksesta. Voidaan puhua sellaisesta ihmisen mielessä tapahtuvasta oppimisen muutosprosessista, jossa uskovan ihmisen mieli muuttuu Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Puhutaan ihmisen eliniän kestävästä tapahtumasarjasta, jossa Jumala vaikuttaa Henkensä ja Armonsa evankeliumin kautta yhteistyössä ihmisen kanssa kasvua uuden ihmisen kaltaisuuteen.
(Mieli on ymmärrettävissä yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa hänen ajatuksensa, tunteensa ja tietoisuutensa ilmenevät)

”Parannus” on mielestäni huono käännös termille ”metanoia”, koska se helposti antaa kuvan siitä, että ihmisen itse olisi parannettava elämänsä Jumalalle kelpaavaksi. Eikä tällä mielenmuutosta kuvaavalla nominilla ole alkukielessä yhteyttä myöskään ”kääntymisen” (kreik. strepho) kanssa, joita molempia termejä myös joskus synonyymeinä pidetään. Kääntyminen esiintyy nimenomaan Ympärileikkauksen evankeliumissa ja sillä kehotetaan (hengellisessä mielessä) ihmisiä ja kansaa nöyrtymään elävän Jumalan edessä saavuttaakseen pääsyn tulevaan Kuningaskuntaan /Matt_18:3-4/. Ympärileikkaamattomuuden evankeliumissa (Paavalin evankeliumissa) pelastuminen taas tapahtuu Jumalan mielisuosiossaan tekemän päätöksen mukaan, eikä ihmisen oman valinnan tai kääntymisen mukaan /tästä tarkemmin/.

Etkö tiedä? Paavali kysyy tässä jakeessa meiltä: tiedämmekö tämän?
Tiedämmekö, että kyse on tässä yksinomaan Jumalan hyvyyden tai hyväntahtoisuuden (kreik. chretotes), Hänen ”kärsivällisyytensä” tai tarkemmin pidättyväisyytensä (kreik. anoche) ja Hänen pitkämielisyytensä (kreik. makrothumia) runsaudesta.

Tässä on vain luotettava yksin Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä runsauteen. Luotettava Kristuksen Hengen vaikutukseen yhdessä oman henkemme ja mielemme kanssa. Jumalan armo valmentaa meitä – Hänen Armonsa hallinnan alla eläviä ihmisiä – valmennettavia!

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, (Tiit. 2:11-13)

CLV Tit 2:11 – Tit 2:13
11  For the saving grace of •God made its advent to all =humanity,
12  training us that, -disowning~ •irreverence and •worldly desires, we should be living sanely and justly and devoutly in the current eon,
13  anticipating~ •that happy expectation, +even the advent of the glory of the great God and our Saviour Jesus Christ,

 

Jumalan Armon hallinto kasvattaa tai paremminkin valmentaa (kreik. paideuousa) ihmistä. Uskovan ihmisen rooli on vuorovaikutteinen Armon toiminnallisuuden vaikutuspiirissä, Jumalan Armon hallinnassa. Teonsana ”valmentaa” on alkukielessä ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että uskovalla, siis valmennettavalla, on myös keskeinen rooli siinä, miten Kristuksen elämä hänessä kehittyy. Middle -pääluokan verbi kuvaa siis myös refleksiivisyyttä, koska se ilmaisee vuorovaikutussuhteen tekijän (Jumalan) ja sen kohteen (ihmisen) välillä.

Kun ”parannuksen tekemisellä” annetaan ymmärtää sen tarkoittavan synnin poispanemista tai muuta sen kaltaista ihmistoimintaa, jolla saadaan uskonnollista, ulkoista ilmettä ja ihmisen omaa kyvykkyyttä esiin, niin ollaan täysin hakoteillä. Fokuksen ei pitäisi olla ”synnin poispanemisessa” (sillä se pantiin pois Kristuksen uhrin kautta ristin alttarilla), vaan uudessa elämässä Kristuksessa Jeesuksessa. Tämän kaltaisesta – synnin pois panemisen ponnisteluiden –  tarjonnasta ei ole tänään puutetta. Päin vastoin.

Ihmisen lihallisesta mielestä nousee tämänkaltaisia hurskailta ja jumalisilta näyttäviä tapoja ja jumalanpalvelusmenettelyjä, mutta ne kaikki ovat kuitenkin lopulta Jumalan edessä arvottomia. Ihmisen omista pinnistelyistä ja ponnisteluista lähtevät lihan teot eivät tule kestämään Kristuksen palkkio-tuomioistuimen edessä, vaan ne ”palavat” arvottomina ja kelvottomina pois /tästä tarkemmin/.

Kyse on lopultakin Jumalan hyväntahtoisuudesta ja voimasta – ei ihmisen Jumalalle kelpaavasta hyvyydestä, koska sitä ei kerta kaikkiaan ihmisellä ole, sillä ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12)

Meidän syntiemme kanssa kamppailevien ja ristin tiellä kulkevien kannattaisi myöntää oman tilanteemme mahdottomuus Jumalan edessä. Liha ei mitään hyödytä. Jumala näkee meidän vanhan ihmisemme tänään Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna! Siis kuolleena. Ristin kantaminen ei tänään hyödytä. Risti on kerran kannettu – 2000 vuotta sitten – ja sille on Kristuksen mukana (siis Kristuksessa) myös meidät ripustettu. Tämän Kristuksen kanssa ja Kristuksessa tapahtunut lihamme häpeäkuolema on myös uuden elämän alku, elämän Kristuksen kanssa ja Kristuksessa. Meidän ristin kantajien tulisi kasvaa enemmän luottamaan Kristukseen ja kasvamaan Hänen ristinsä kannettavaksi, sillä tämä muodostaa Jeesuksen uskollisuuden perustan.

Tänään on hyvä yhtyä Paavalin esimerkkiä antavaan kehotukseen.

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2: 19-20)

 

Jumalan hyvyyden ja hyväntahtoisuuden tunteminen – ja kasvaminen siinä – on avain myös mielemme uudistuksessa: sen muuttumisessa vähitellen Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Ns. uskoontulo on sittenkin vasta lähtöpiste sille, että Jumala voi alkaa hyvyydessään ja rakkaudessaan kasvattamaan omaa lastaan sisäisesti Kristuksen mielen kaltaisuuteen.

 

 

Mitä Kirjoitukset tarkoittaa sielulla?

kirjoittaja

 

Onko sielu jotain aineetonta? Edustaako sielu ihmisessä jotain kuolematonta, niin kuin kreikkalaisen Platonin filosofia väittää? Miksi tällaisen keskeisen käsitteen merkitystä kuvataan niin monella eri tavalla?
Eikö sielun käsitteelle tulisi hakea sisältö ja merkitys sieltä, missä sana ensi kertaa esiintyy, nimittäin Raamatusta?
Eikö kysymyksessä ole kuitenkin aivan avain-sanasta, jonka alkuperäisen merkityksen avautuminen voi avata myös laajemmin ymmärtämään Kirjoituksia, Jumalan kirjallista ilmoitusta ihmiselle? Jos jäämme näin keskeisen termin todellisesta sisällöstä epätietoiseksi, niin eikö se myös osaltaan luo peitettä Jumalan puheen laajemmalle kuulemiselle?
Heprean sana sielulle (nephesh) esiintyy raamatussa yli 700 kertaa ja kreikan vastaava (psuche) yli 100 kertaa.
Kansojen apostoli tuo sanojen merkityksen ymmärtämisen keskeisyyden esille seuraavasti.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

—

Elävä sielu ei ole aineeton, vaan vaatii aina aineellisen kehon.

Niin kuin kielitieteissä suositellaan lähtemään hakemaan merkitystä käsitteelle sen alkuperäisen esiintymisen kautta, niin on hyvä hakea sanalle ”sielu” sen perusmerkitys 1. Mooseksen kirjasta.

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elävöittävän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli ja tulee Hengen kautta!

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös sen, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Ja myös sen voi päätellä, että elävä ihmissielu elää (liikkuu, tuntee, aistii, ajattelee, päättelee, tiedostaa) ainoastaan toimivassa aineellisessa kehossaan.
Samaa koskee myös eläimiä. Jo ennen ihmisen luomista Jumala loi eläin-sielut (1. Moos. 1:24):
Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan”
”Bring forth shall the earth the living soul for its from-kind, beast and moving animal and land life for its from-kind.

—

Sielu ei ole kuolematon.

Sielun kuolemattomuuden myytti elää sitkeästi, myös ”kristikunnan” piirissä. Kirjoitukset eivät puhu missään kohdin siitä, että sielu olisi kuolematon /Tästä englanniksi tarkemmin/.
Ei.
Päinvastoin.

Sielu voidaan lyödä kuoliaaksi (3. Moos. 24:17):
Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.
In case a man smites any human soul (hepr. nephesh) so that he dies, he shall be put to death, yea death (CLV)

Sielu voidaan tappaa (4. Moos. 31:19):
.. Jokainen teistä, joka on jonkun surmannut..
.. All of you having killed a soul (hepr. nephesh)..(CLV).

Eli kun ihmisen keho muuttuu toimintakyvyttömäksi joko vanhuuden, sairauden tai hengen riiston tai sen antamisen tuloksena, niin ihmis-sielu kuolee. Näinhän Jeesuskin aikanaan kuoli antaessaan henkensä Isän Jumalan käsiin (Luuk. 23:46).

—

Kuollut ihminen on kuollut sielu.

Mitä tapahtuu sitten kuolemisessa? Päinvastoin kuin elävän sielun luomisessa.  Kuolemisessa kaikki ”ihmisen osat” palavat alkulähteilleen. Kuolemassa Jumalan ihmiselle antama henki (Elämän henkäys) irtoaa ruumiista ja palaa Jumalan tykö ja ruumis maatuu maaperäksi, mistä se alun perin oli valmistettu.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Raamatun mukaan, kun ihminen (eli ihmis-sielu) poisnukkuu kuollessaan, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Seuraavassa muutama Raamatun jae, jotka tämän vahvistavat:

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)

Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela. (Ps. 88:13)

Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)

Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)

Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)

Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

—

Kuollut sielu lepää syvässä tiedottomuuden tilassa.

Kuollut ihminen (kuollut sielu) lepää Kirjoitusten mukaan tilassa, josta suomenkielinen raamattu käyttää nimeä Tuonela ja joka hepreaksi on kirjoitettu sheol ja kreikaksi hades. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”Hades” morfeemeiksi UN-SEEN. Tämä taas voidaan mielestäni hyvin nykysuomentaa sanalla Tiedostamattomuus tai Tajuttomuus. Tämä tarkoittaa myös samaa kuin poisnukkuminen Jumalassa. Uskovan ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa vielä poisnukkumista Kristuksessa.
Kuolleen sielun voidaan näin ajatella sisältyvän ihmisen henkeen, joka kuollessa palaa tiedottomuuden unitilassa Jumalan luo, sisältäen kuitenkin kaikki ihmisen elämänsä aikana hankkiman tiedon ja kokemuksen varallisuuden.
Tämä tekee tietenkin myöhemmin mahdolliseksi myös sen, että ylösnousemuksessa (kun ihminen taas puetaan ylösnousemusruumiiseen) pääsee tekemään tiliä tekemisistään Kristuksen edessä /Room_2:14-16/; /Ilm_20:11-15/.

—

Ainoastaan Kristus on noussut kuolleista ensimmäisenä ihmisenä, ensimmäisenä ihmis-sieluna.
Ja siis ainoastaan Kristuksella on tänään (kun vielä muiden ylösnousemukset ovat edessä päin) kuolemattomuus /Tästä tarkemmin/.

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1. Kor. 15:20)
(CLV) 1Co 15:20
Yet now Christ has been roused~ ofrom among the dead, the Firstfruit of •those who are °reposing~.

Kaikki muut kuolleet ihmis-sielut – myös Kristuksessa kuolleet – nukkuvat syvässä tiedostamattomuuden tilassa, niin kuin myös Daavid aikanaan totesi: ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Ps. 16:10).
Kaikki ihmis-sielut nukkuvat ”Hadeksen tilassa” Jumalaan kätkettynä.
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. (Ps. 139:8)

—

Vasta ylösnousemus tuo elämän kuolleelle sielulle.

Kuolleet sielut herätetään tulevissa ylösnousemuksissa. Kaikki kuolleet ihmiset herätetään kuolemanunesta Kristuksen oikeusistuntoihin /tästä tarkemmin/. Poisnukkuneiden ihmisten ylösnousemukset kuolemanunesta noudattavat Jumalan suunnitelman aikajärjestystä: ensimmäisenä Kristus (toteutunut), sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan (odottaa) ja sitten loppuosa ihmiskunnasta, kun Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen (täyttymyksessä) /1. Kor_15:20-24/.

Vastustajan yksi päähyökkäyskohteista on ollut, ja edelleen on, saada aikaan hämmennystä siihen mitä on kirjoitettu ja nimenomaan siihen mitä on alun perin kirjoitettu inspiroituihin alkuteksteihin. On todellakin hämmentävää, miten paljon epämääräisyyttä sielun käsitteeseen tänä päivänä liittyy. Sen alkuperäinen merkitys on jokseenkin häivytetty ja sille on ajan mittaan tullut monia ihmisen mielen mukaisia tulkintoja.

Sielu on aivan keskeinen raamatullinen avain-sana, jonka hämmentävällä monitulkinnallisuuksilla saadaan aikaan harhaa myös kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvissä totuuksissa. ”Ette suinkaan kuole” -opetus on johtanut spiritistiin ”kristillisiin” opetuksiin, joissa yhdistetään ihmis-sielun kuoleminen sen välittömään elämän jatkumiseen. Tämänkaltainen opetus tekee samalla ylösnousemuksen kuoleman unesta ”tarpeettomaksi”, koska jos ihminen lentää heti kuolemansa jälkeen taivaaseen, niin miksi hänet pitäisi vielä kuolleista ylösnostaa? Tätä kautta on Vastustaja (hepr. Satan; kreik. Diabolos) hyvin onnistunut valheellaan johtamaan ihmisiä harhaan.

—

Mitä sitten verellä on tekemistä elävän sielun kanssa?

Sielua ei Raamatussa missään verrata kaasumaisiin aineisiin, vaan enemmän nestemäiseen aineeseen:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. (Job. 30:16)

Toisessa kohdassa sielua verrataan taas kasteltuun puutarhaan
Ja heidän sielunsa on oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha (Jer. 31:12)

Toisessa kohdassa Kirjoitukset samaistavat lihan sielun vereen.
Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; (3. Moos. 17:14)

Raamatullinen kielenkäyttö esittää Aadamin elävän jälkeläisen, lihallisen ihmissielun, vereen. Toisin kuin kiinteä keho ja ilmamainen henki on veri nestemäinen substanssi. Ilma ei hyödytä ihmisen kehoa ennen kuin se veren kautta johdatetaan kaikille sen alueille. Samoin ei lihakaan voi ilman verta harjoittaa toiminnallisuuttaan. Veri näyttää olevan ikään kuin välitysaine kehon ja hengen välillä. Ilman tervettä, uusiutuvaa verta ei ihmis-sielu voi jatkaa elämäänsä. Näin kävi äskettäin hyvälle ystävälleni, jonka luuydin ei enää kyennyt tuottamaan riittävästi tervehdyttävää verta ja hänen sielunsa elämä päättyi kuolemaan. Päättyi odottamaan Kristuksen kautta toteutuvaa ylösnousemusta kuoleman unesta.

—

Kuitenkin on niin, että Kirjoitukset – Jumalan ilmoitus ihmiselle – ei valehtele. Hänen sanansa, jotka Hän valitsemillaan alkukielillä on ihmisille – valitsemiensa ihmisten kautta – välittänyt, on puhdistettua totuuden sanaa. Alkuperäisten Kirjoitusten käännösten mukauttaminen eri teologioiden mukaisiksi luo lopulta harhaa ja peitettä Kristuksen evankeliumin ymmärtämiselle /tästä tarkemmin/. Jumalan armon ja totuuden sana, on tänään se todellinen tieto, jonka kautta Jumalan kaikkitietävyys ja rakkaus Kristuksen Hengen kautta vahvistuu ihmisen tietoisuuteen vallitsevaksi todellisuudeksi.

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

Jos alkuperäisiin Kirjoituksiin liittyvän sanaston ja niihin liittyvien avain-sanojen merkitykset vääntyvät toisenlaiseksi, niin voi Jumalan puhekin jäädä meille monilta osin oudoksi ja hämmentäväksi.
Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

 

p.s.

Paavali puhuu meille hengellisestä ihmisestä ja sielullisesta ihmisestä, vaikka suomalainen käännös vääntääkin alkutekstin ”sielullisen” (kreik. psuche) alla ”luonnolliseksi” (kreik. phusikon).

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: ”kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli. (1. Kor. 2:14-16)

CLV 1Co 2:14 – 1Co 2:16
14  Now the soulish man is not receiving~ •those things which are of the spirit of •God, for they are stupidity to him, and he is not |able~ to know them, seeing that they are spiritually |examined~.
15  Now he who is spiritual is, indeed, examining all, yet he/ is being examined~ by not one.
16  For who knew the mind of the Lord? Who will be deducing from Him? Yet we/ have the mind of Christ.

Vaikka sielullinen ja hengellinen ihminen molemmat omistavatkin Aadamin perintönä vielä lunastamattoman kehon (”alennustilan ruumiin”), niin Kristuksen Henki kuitenkin vaikuttaa hengellisen ihmisen mielen alueella jatkuvaa uudistusta Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

 

Hän on näkymättömän Jumalan kuva

kirjoittaja

 

Miten näkymätöntä voidaan kuvata?
Miten näkymätöntä Jumalaa voi mitenkään kuvata?
Eikö näkymättömän Jumalan kuvaaminen voi onnistua ainoastaan Jumalalta itseltään?
Eikö näkymättömän Jumalan kuvaaminen lopulta vaadi Hänen tulemistaan näkyväksi?

ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa (Kol. 1:15)

(CLV) Col 1:15
Who is the Image of the invisible •God, Firstborn of every creature,

Ihminen voi tehdä kuvia, erilaisia näkyviä esityksiä monenlaisista asioista, mutta yhteistä niille kaikille on se, että ne jäävät hengettömiksi. Edellähän ei suinkaan tarkoiteta sellaista hengetöntä kuvausta, joita ihmiset tekevät tehdessään patsaita tai kuvia joistain idoleistaan. Tästähän Jumala aikanaan varoitti myös israelilaisia:
Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. (5. Moos. 5:8)

Ei.
Jumala on näkymätön. Jumala on Henki. Hänen läsnäolonsa täyttää koko maailmankaikkeuden. Jumalan henkilökohtainen kohtaaminen voi tapahtua tänään Hengessä. Kristuksen Hengessä ihminen kasvaa Jumalan todellisuuden (totuuden) tuntemiseen. Näkymättömän Jumalan kuva on elävä, se on jotain sellaista dynaamista kuvantamista, joka saa ihmisessä aikaan kasvua kohti Kristuksen kaltaisuutta.

—

Mitä Kirjoitukset sitten tarkoittavat ”kuvalla” tai ”imagella”. Alkutekstissä löytyy näiden sanojen takaa vanhan kreikan eikon. Konkordanttinen menetelmä antaa sille perusmerkityksen SIMULATE, ”mallintaa”. Saksankielinen Konkordanttisen menetelmän mukainen käännös on ”AbBild” ”, eli ”kuvausta jostakin”, joka ilmentää hyvin sen, miten ilmaisu ”eikon” käsittää sen merkityksen, että kyseessä on aina kuvaus jostakin, niin kuin esim. Zodhiateksen ”The Complete WORD STUDY DICTIONARY” asian esittää.

Toisin kun ihmisten tekemillä kuvilla tai kuvauksilla, niin näkymättömän Jumalan kuva on elävä, dynaaminen ja hengellinen. Näkymättömän Jumalan kuvaus Kristuksen Hengessä (vuoro)vaikuttaa ihmisessä Hengen hedelmää. Näkymättömän Jumalan kuvaus Kristuksessa kasvattaa ihmistä Kristuksen kaltaisuuteen.

—


Ensinnäkin. Jumalan kuva on nähtävissä Hänen luomuksissaan.
Jumala – tarkemmin Hänen ilmoituksensa – kuvantuu ihmiselle (oli hän sitten ns. sielullinen tai ns. hengellinen) hänen luonnollisen aistinjärjestelmänsä kautta. Jumalan luomistyö ja siihen liittyvä ylivertainen viisaus ja älykkyys on havaittavissa Hänen luomakunnassaan, Hänen luomuksissaan. Samoin esim. kuulo- ja näköaistein ihmisen on mahdollista kuulla ja lukea fyysisellä, aineellisella tasolla Hänen ilmoitustaan ja lähestyä Häntä näin myös henkilökohtaisesti.

Toiseksi. Jumala on kuvannut itseään ihmiselle myös Kirjoitusten kautta – Totuuden sanan kautta – joka kertoo meille Hänestä ja Hänen olemuksestaan ja tahdostaan.
Koska Jumala on Henki ja ihmiselle näkymätön, niin ihmisen reitti Jumalan yhteyteen voi rakentua vain ihmisen hengen kautta. Koskapa elävä ihminen on Raamatun mukaan elävä sielu ja elää ja ”toimii” täällä näin ollen Jumalan elävöittävän hengen ja maaperäisen kehon yhdistymisen tuloksena /tästä tarkemmin/, niin hänellä on tiedostavan mielensä alueella mahdollisuus lähestyä Jumalaa.
(Mieli on ymmärrettävissä yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät)

Kolmanneksi. Jumala kuvaa itseään: hyvyyttään ja rakkauttaan ihmiselle, jolla on Kristuksen Henki.
Hengellisen elämän elämisen mahdollistamiseksi ihminen tulee henkensä kautta yhteyteen Jumalan Hengen kanssa. Tämä tapahtuu Kristuksen Jeesuksen kautta. Hän on Tie, Reitti ihmisen elämänyhteyteen Jumalan kanssa. Antautuessaan heikkoudessaan Kristukselle hän pääsee Jumalan armon eli suosiollisuuden pysyvään vaikutuspiiriin. Jumalan Armon salattu hallinta alkaa toimia ja vaikuttaa ihmisen elämässä.

—

Itse ajattelen tätä ihmeellistä Jumalan kuvaa tai tarkemmin kuvausta myös matematiikan ja joukko-opin kautta. Kun Jeesus aikanaan totesi, että

”Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh. 10:30)
(CLV) Jn 10:30
I and the Father, We are one.”

niin nominin ”yhtä” tai ”one” takaa löytyy vanhan kreikan hen, mikä tarkoittaa luonnollista lukua yksi. Minusta tämän voisi kääntää myös ilmaisulla ykseys.
Eli Isä Jumala ja Herra Jeesus ovat täydellisesti yhtä eli muodostavat täydellisen ykseyden.

Wikipedia antaa kuvaukselle seuraavan lyhyen formaalin määrityksen: kuvaus tai funktio tarkoittaa lähtöjoukosta kohdejoukkoon olevaa sääntöä, joka liittää jokaiseen lähtöjoukon alkioon täsmälleen yhden kohdejoukon alkion (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktio).

Isä Jumala on tuo ”lähtöjoukko”, Kristus Jeesus on tuo ”sääntö” tai ”kuvaus” ja uskova ihminen toimii ”kohdejoukkona”.

—

Kristuksessa voimme nähdä Isän sellaisena kuin Hän on. Jumalan luonne ja olemus on täydellisesti ilmoitettu Hänessä (Joh. 1:18; 14:9). Kristuksessa Jeesuksessa tulee näkymätön Jumala näkyväksi.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol. 1:16-18)

Ja Hänessä saamme tänään – kun meillä on yhdessä Hengessä suorapääsy Isän tykö (Ef. 2:18) – kuvaantua elämässämme Kristuksen Hengen kautta Hänen kaltaisekseen sillä paikalla, mikä meille itse kullekin on Hänessä osoitettu ja lahjoitettu.

Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2. Kor. 3:18)

Meidän, ihmisten heikkoudet, muodostavat ne Jumalan armon tartuntapinnat, joiden kautta Jumala pääsee Kristuksen kautta siirtämään voimaansa meihin. Meidän heikkouksiimme Jumala haluaa Kristuksessa kuvata rakkauttaan ja voimaansa. Sanassa Ristissä ilmenee Jumalan voima.

Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin (kreik. arkeo so. tyhjentävästi); sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)

Näin se viimein on.
Jumala tahto on (nykyisen armon talouskauden toimintamallin mukaisesti) siirtää (trasnportoida) tyhjentävästi meidän heikkouksiimme (Aadamin jäseniemme tilalle) uuden ihmisen (Kristuksen) voimaa, jotta voimme kasvaa ja vahvistua Kristuksen kaltaisuuteen. Ja tämä prosessi alkaa meidän vanhurskauttamisesta uskon kautta ja jatkuu läpi maallisen elämämme. Juuri tähän on Jumala meidät valmistanut /2. Kor_5:4-5/.

 

 

Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa

kirjoittaja

 

Miksi tällainen otsake?
Mistä Paavali tässä oikein puhuu?
Miksi hän kytkee jumalisuuden ja tyytyväisyyden yhteen?
Miksi hän tuo esille seuraavan yhteisvaikutuksen jumalisuuden ja tyytyväisyyden välille?

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)
(CLV) 1Ti 6:6
Now •devoutness with contentment is great capital;

Paavalin ohjeistus liittyy hänen jälkisäädökseensä, jossa hän opettaa uskovia tyytymään siihen asemaan ja varallisuudentilanteeseen, joka heille on annettu. Pysymään ja elämään siinä asemassa, missä itse kukin on kutsuttu /1. Kor_7:20/; / tästä tarkemmin/.

—

”Jumalisuus” tai ”devoutness” käännössanojen takaa löytyy alkukielen eusebeia. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”eusebei” morfeemeiksi WELL-REVERENCE. Tämä voitaisiin monisanaisesti suomentaa ”hyvin tai terveellä tavalla arvostaa Jumalan voimaa elämässämme”.
Sana esiintyy esim. kohdassa:
”Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: ”Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikään kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme (kreik. eusebeia) olisimme saaneet hänet kävelemään.” (Apt. 3:12)

Jumalisuudessa näyttää siis olevan kyse Jumalan itsensä voimavaikutuksesta meissä, jotka uskomme. Jumalisuus tulee todeksi Kristuksessa ja ilmenee Hänen Henkensä voimallisena vaikutuksena uskovan elämässä. Kristuksen Henki yhdistyneenä meidän henkemme kanssa saa aikaan jumalallista vaikutusta uskovan elämässä. Ja mitä pienemmäksi ihminen ”kasvaa” Kristuksessa, niin sitä enemmän saa Jumala hänen elämässään armonsa toiminnalle tilaa.

—

”Tyytyväisyys” tai ”contentment” on kirjattu alkukieleen ilmauksella autarkeia. Tämä nomini esiintyy ainoastaan kahdesti Uudessa testamentissa; toinen kohta on 2. Kor. 9:8:

”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää”.

Konkordanttinen menetelmä jäsentää taas termin autarkeia osiksi SAME-SUFFICIENCY, eli riittävyydeksi tai vielä tarkemmin ”yhtäläiseksi riittäväisyydeksi” eli meillä olisi hyvä olla sama riittävyystarve elämisessämme kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Kyse on tästä ” kun meillä on elanto ja vaatteet (sanatarkasti kreik.  skepasma eli ”suojavarustus”) niin tyytykäämme niihin” (1. Tim. 6:8). Vastakohtana tälle on tietenkin se, että ahneudessa rikastuisimme eli ”mutta ne jotka rikastua tahtovat ..”.
Eli tyytyväisyydellä voidaan ajatella tyytyväisyyttä riittävyyteen peruselämisen tarpeissa. Tyytyväisyydestä yhtäläiseen riittävyyteen kohdallamme Jumalan antamaan riittävyyteen nähden. Riittämättömyyden – riittävyysvajeen – poispanemista elämästämme ja luottamista Jumalan rakkauteen ja kaikkitietävyyteen kohdallamme.  Tämä ei tietenkään tarkoita menemistä lihallisuuden askeettisuuteen vaan Isän Jumalan hyvyyden ja rakkauden läsnäoloon luottamista Kristuksessa. Kyllä Jumala haluaa armossansa tarjota meille myös paljon iloa tähän maalliseen elämäämme.

—


Tyytyväisyys kuitenkin itsessään – irrallaan Jumalan Hengen ohjaavasta elämästä meissä – voi inhimillisestä ja lihallisesta näkökulmasta johtaa monenlaisiin uskonnollisiin tekoihin ja ponnisteluihin. Se voi johtaa meitä itsevalittuihin jumalanpalvelusmenoihin; tapoihin ja tottumuksiin /tästä tarkemmin/, joilla ei ole lopulta tule olemaan Jumalan edessä minkäänlaista arvostusta /Kol_2:23/.

Ja yhtäläisesti.
Jumaluus – irrallaan meidän tyytyväisyydestämme Hänen läsnäoloonsa ja ohjaukseensa elämässämme – aiheuttaa Jumalan armon vaikuttavuuden hidastumista elämässämme, koska omilla asenteillamme ehkäisemme Hänen elämänsä läsnäolon tulemista oman elämämme läsnäoloon. Miten usein itse syyllistynkään tähän!
Onneksi Jumalan armossaan ja rakkaudessaan pitää lopulta huolen myös meidän kasvatuksestamme niin, että saamme aina luottaa Hänen pysyvään huolenpitoon elämässämme /Tiit_2:11-13/!

—


Suuri voitto vai suurta pääomaa?

Otsakkeen jae voitaisiin vielä tarkemmin suomentaa:

Ja suurta pääomaa onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)

Paavali ei puhukaan pelkästä voitosta (kuten hetkellisestä voitosta jossakin tilanteessa) vaan alkukielen sana porismos tarkoittaakin pääomaa tai varallisuutta, minkä Konkordanttinen menetelmä myös kääntää englanniksi ”capital”. Ilmaisu ei myöskään ole alkutekstissä määrätyssä muodossa ”pääoma” vaan epämääräisessä muodossa”pääomaa”. Tämä taas ilmentää sitä, että kyse on jatkuvasta, läpi ihmisen elämän, tapahtuvasta pääomakertymästä.
Itse asiassa Paavali kehottaa tässä meitä harjoittamaan sellaista ”sijoitustoimintaa”, mikä tuo meille pysyvää varallisuuttaa tulevaan, ylösnousemuksemme jälkeiseen, elämään.
Kaiken takana on tietenkin Jumalan ansaitsematon suosiollisuus, armo ja sen vaikuttavuus. Ja kaiken takana on usko eli luottamus siihen, ”että hän, joka on alkanut meissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.”
Tätä armoa Hän on antanut ja antaa meille riittävästi; niin riittävästi, että sen tulisi tyydyttää myös meidän riittävyyteemme. Tätä rakkautta Kristus haluaa kaataa meihin Pyhän Hengen kautta meidän heikkouteemme, jotta Hänen voimansa saisi sijaa meissä ja voisi täyttää meidän heikkouttamme Hänen täyteydellään!

Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; (2. Kor. 9;8)
(CLV) 2Co 9:8
Now •God is able to lavish all grace on you, that, having all contentment in everything always, you may be superabounding in every good work,

 

Tässä Jumalan rakkaudellisen suosiollisuuden vaikutuspiirissä (eli Armon hallinnossa) saamme omina, omanlaisina ihmisinä – heikkouksinemme ja puutteinemme – kasvaa Hänen voimansa vastaanottamisessa.
Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin (kreik. arkeo); sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)

(CLV) 2Co 12:9
And He has protested to me, ”|Sufficient for you is My •grace, for My •power in infirmity is being perfected~.” With the greatest relish, then, will I rather be glorying~ in my •infirmities, that the power of •Christ should be tabernacling over on me.

 

Jumalisuuden, Jumalan Hengen ja voiman läsnäolon saamme elämäämme Jumalalta. Osoittamalla ja jopa uhraamalla puolestamme luottamusta ja kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Hänen huolenpitoaan kohtaan osoitamme taas omalta puoleltamme tyytyväisyyttä ja valmiutta yhtyä Hänen tahtoonsa /tästä tarkemmin/. Siksipä tuo kiitollisuudessa kasvaminen kaikessa Häntä ja Hänen rakkaudellista huolenpitoaan kohden on mitä viisainta hengellisen pääoman kartuttamista. Nykyinen aineellinen pääoma menettää täysin merkityksensä tulevaisuudessa, mutta todellinen, pysyvä ja suuri pääoma: jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa, antaa meille palkkion tulevassa elämässä.

 

 

Jaakobia minä rakastin, mutta ..

kirjoittaja

 

 

Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin (Room. 9:13)

(CLV) Ro 9:13
according as it is °written~, ”•Jacob I love, yet •Esau I hate.”

Mitä tämä oikein tarkoittaa?
Miksi Jumala rakasti Jaakobia ja samalla ilmoitti vihaavansa Eesauta?
Mikä laittoi Jaakobin etusijalle?
Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?
Miten Jumala, joka on Rakkaus, voi vihata?

Tämä kohta on varmaan monelle tuonut ihmetystä. Minulle ainakin.
Tarkastellaan ensin asiayhteyttä, Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 9. luvun alussa:

”Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset”;  se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.”

Paavali viittaa tässä kohdin juutalaisiin veljiinsä. Israelilaisiin, joiden ovat liitot ja joille kaikki Vanhan testamentin lupaukset on osoitettu. Apostoli tuo edellä esiin myös sen, että eivät kaikki, jotka ovat Israelista muodosta kuitenkaan lupauksen Israelia. Paavali viittaa Aabrahamia, Iisakia ja tässä Jaakobia koskeviin Jumalan lupauksiin ja valintoihin. Pääosa Israelia ei sisälly tähän valittujen joukkoon, vaan muodostavat ns. lihallisen Israelin. Koko Israelin pelastuminen tapahtuu, kun nykyinen Armon talouskauden seurakunta on Kristuksessa ylösnostettu ja israelilaiset ovat valmiit ottamaan vastaan taivaalta saapuvan Messiaansa. /Room_11:25-26/.

—

Jaakobin voidaan sanoa olleen hiljainen, kotioloissa viihtyvä. Hän oli myös viekas ja vilpillinen pyrkiessään hankkimaan itselleen esikoisoikeuden. Esikoisoikeuden, joka syntymäjärjestyksen mukaan kuului Eesaulle.

Eesau taas näyttää olleen suoraviivainen toiminnan mies. Mies, joka oli taitava metsästyksessä ja aseenkäytössä.

Vaikka Eesau aluksi (ja syystäkin) vihasi Jaakobia hänen petollisuutensa tähden, niin myöhemmin Jaakobin kohdatessa veljensä Eesaun, niin Eesau osoittikin veljeään kohtaan mitä suurinta sovinnollisuutta ja armollisuutta (1. Moos. 33:4,9). Jumala oli siunannut myös Eesauta suurella omaisuudella.

—

ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennen kuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden
– sanottiin hänelle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa” (Room. 9:11-12)

CLV Ro 9:11 – Ro 9:12
11  For, not as yet being born, nor -putting into practice anything good or bad, that the purpose of •God may be remaining acas a choice, not out of acts, but o of Him •Who is calling,
12  it was declared to her that ”The greater shall be slaving for the inferior,”

 

Jumalan rakkaus Jaakobia kohtaan ja Hänen vihansa Eesauta kohtaan ei kohdistunut heihin henkilökohtaisella tasolla tai heidän elämänsä aikana. Eihän vanhempi Eesau koskaan palvellut nuorempaa Jaakobia heidän eläessään!

Lupaus (9:13) koskee Jaakobin jälkeläisiä: israelilaisia ja Eesaun jälkeläisiä: edomilaisia.

Jumala antoi Edomilaisen kansan Israelin kansan käsiin, ensin kuningas Saulin kautta (1. Sam. 14:47) ja sitten myöhemmin kuningas Daavidin kukistettua edomilaiset (2. Sam. 8:13-14). Tämän vahvistaa myös otsakkeen jakeen verbien ”rakastaa” (kreik. eagapesa) ja ”vihata” (kreik. emisesa) aoristimuodot, jotka Konkordanttinen menetelmä kääntää aina preesensissä, eikä imperfektissä, mikä mennyt aikamuoto antaisi ymmärtää rakastamisen ja vihan tapahtuneen vain Jaakobin ja Eesaun itsensä kohdalla.

—

Mutta Jumala ei ole niin kuin ihminen. Ei Jumala vihaa niin kuin ihminen vihaa. Jumalan viha tapahtuu aina Hänen rakkautensa sisällä. Jumala on Rakkaus (1. Joh. 4:8). Jumalan viha on vapaa kaikenlaisesta pahuudesta. Jumalan viha ei ole mielivaltaista. Jumalan viha ei ole milloinkaan loputonta, vaan aina tietyn ajan kestävää vihastumista. Kirjoitettu maailmanhistoria sisältää paljon kansoja, kulttuureita ja valtioita koskevia kohtaloita, jotka ovat tulleet ja menneet. Yksittäiset ihmiset eivät sen sijaan koskaan ole Jumalan kadottamia, ei vaikka meidän pitää kärsiä ja kuolla. Aikansa kesti myös Jumalan viha Eesaun kansaa kohtaan ja muuttui lopulta siunaukseksi.

Edomilaista älä inhoa, sillä hän on sinun veljesi. Älä inhoa egyptiläistä, sillä sinä olet asunut muukalaisena hänen maassaan. Lapset, jotka heille syntyvät kolmannessa polvessa, pääskööt Herran seurakuntaan. (5. Moos. 23:7-8).

—

Jumalalla on suunnitelma. Kaiken takana on Hänen suunnitelmien suunnitelmansa. Jumala ohjaa ylivertaista pelastusoperaatioitaan oman yliviisaan aivoituksensa mukaan. Hänellä yksin on Iso Kuva, jumalallinen visio, jota Hän vie vääjäämättömästi eteenpäin oman aikataulutuksensa mukaisesti Kristuksen Jeesuksen kautta. Hänellä yksin on tiedossa aikataulutus: milloin, miten ja missä järjestyksessä asiat tapahtumat (Matt. 24:36). Tämän Hänen suunnitelmansa päämääränä on saattaa kaikki Hänen luotunsa Hänen rakkautensa tuntemiseen.
Tässä jumalallisessa suunnitelmassaan Hän on – aivoituksensa mukaisesti – valinnut vähäisimmän kansan toteuttamaan pelastussuunnitelmaansa Maan päällä (5. Moos. 7:7).
Tässä jumalallisessa suunnitelmassaan Hän on – aivoituksensa mukaisesti – valinnut meidät itsessämme heikot ja vähäiset (1. Kor. 1:26-29) Kristuksen ruumiin jäseniksi toteuttamaan pelastussuunnitelmaansa Maan ulkopuoliselle, ulkoavaruuden alueella.

Näin kaikkivaltias Jumala näyttää vaan toimivan. Hän on aivoitellut koko maailmankaikkeutta koskevan suunnitelmansa jo kauan sitten: jo ennen maailmanaikoja (kreik. aion).

Sinä kaiketi sanot minulle: ”Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?” Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ”Miksi minusta tällaisen teit?” Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut kirkkauteen? (Room. 9:19-23).

Kaiken takana on Jumalan tarkoitus (kreik. boulema), eikä suinkaan ”tahto” (kreik. thelema), kuten suomalainen käännös virheellisesti edellä kääntää. Kaiken takana on Jumalan aivoituksen ja päämäärän sisältämä suunnitelma.  Jumala on tehnyt Kristuksen kautta sovinnon ihmisten kanssa. Ei Jumala vihaa ihmistä. Jumala vihaa kyllä vääryyttä ja kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, joka maailmassa vielä vallitsee /Room_1:18/. Jumala vihaa ihmisen epäoikeudenmukaista käyttäytymistä. Mutta Jumalan viha on aina määräajallista ja aina Hänen rakkautensa sisällä tapahtuvaa ja Hänen rakkautensa tuntemiseen tähtäävää. Jumalan viha on kurituksen ja kasvatuksen luonteista ja päättyy aina, kun se on saanut toteuttaa Hänen sille asettamansa tarkoituksenmukaisuuden. Jumala rakastavassa pitkämielisyydessään sietää edelleen myös ei-lupauksen ”astioitaan” (Room. 9:22). Jumalan pitkämielisyys kuuluu Hänen rakkauteensa ja myös Hänen ”pitkään” pelastussuunnitelmaansa.

Koska Jumalan suurena tarkoituksena on siunata lopulta koko ihmiskunta, on hänen etuoikeutensa muodostaa ja käyttää sopivia kansoja ja ihmisastioita armonsa välittämiseen. Jumalan vanhurskaus toteutuu suvereenisella tavalla koko luomakunnan kohdalla, kun taas ihminen tarkastelee oikeudenmukaisuutta inhimillisestä, subjektiivisesta ja hyvin aikarajoitetusta näkökulmastaan.
Israelin kohdalla Hän noudattaa tässä kansallista periaatetta.
Ensin Kristus hallitsee tulevan tuhatvuotisen Kuningaskuntansa ajan kansoja vanhurskaudella eli Jumalan oikeudenmukaisuudella Israelin kautta (Jes. 32:1; Jer. 23:5).
Sitten lopulta täyttymyksessä koko ihmiskunta vanhurskautuu Kristuksessa /Room_5:18/; /Ef_1:22-23/.

Ei Jumala näytä valinneen läheskään aina fiksuja, viisaita ja hyvin käyttäytyviä (”mallikelpoisia”) ihmisiä rakkautensa välikappaleiksi. Jaakobin esimerkki sen myös meille osoittaa. Jumala toteuttaa aivoituksensa Hänen itse valitsemallaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Hän valitsi siihen Jaakobin: toteuttaakseen Israelin vähäisen kansan kautta maanpäällisen suunnitelmansa muille kansoille sen kautta. Hän valitsi/valitsee ja valmistelee sitten eri kansoista erilaisia, vähäisiä ja itsessään heikkoja ihmisiä toteuttaakseen suunnitelmansa maapallon ulkopuolisella, taivaallisella alueella. Kaiken takana on, että Hän kerran tulee ”kaikeksi kaikissa” /1. Kor_15:28/. Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä