Paavalin välittämä seurakuntamalli

kirjoittaja

 

 

Kirkkolaitokset ja kristilliset suunnat erottautuvat toisistaan usein – paitsi opin – niin myös seurakuntakäsityksen osalta: muutoinhan ne kaikki voisivat toimia saman katto-organisaation alla. Isot kirkkolaitokset näyttävät puolestaan omineen itselleen Israelia koskevat lupaukset. Samalla ne ovat sokeutuneet ”hengellisenä Israelina” sille valtavalle määrälle vielä toteutumattomille – niin kansojen uskovia kuin myös valittua kansaa koskeville – Raamatun lupauksille. Se, että ajan käsitys on yleisissä käännöksissä korvattu ajattomuuden ja ikuisuuden myyteillä, tekee totuuden etsijälle vaikeaksi nähdä Jumalan aikataulutettua kokonaissuunnitelmaa ja sen edistymistä.

Mitä enemmän kristillisen liikkeen opille ja toimintamallille haetaan Raamatusta perusteita Paavalin evankeliumin ulkopuolelta, niin sitä enemmän siinä näkyy erilaista hierarkkisuutta, pappisvaltaa, traditionaalisuutta, auktoriteettiuskollisuutta ”kirkko-isiin”, miesvaltaista vallankäyttöä, juutalaisuuden seremonioihin sitoutumista, sakramentti-uskovaisuutta ja muuta jäykkyyttä. Raamatusta voidaan ottaa monesta paikasta ja monella tavalla. Raamatun perustalle voidaan rakentaa monenlaisia kristillisiä uskomusjärjestelmiä.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta välittämä nykyisen seurakunnan malli on kuitenkin puhtaasti hengellinen. Paavali kuvaa sitä Kristuksen ruumiiksi, Kristuksen hengelliseksi organisaatioksi, jonka jokainen jäsen on liitetty uskon kautta ja Pyhän Hengen välityksellä ylösnousseeseen Herraan Kristukseen.

Paavalin ilmoittama seurakuntamalli on maailmanlaajuinen, yli kansojen, kulttuureiden ja kirkollisten rajojen ulottuva hengellinen yhteisö. Kristusta ei ole jaettu niin, että Hän olisi löydettävissä vain sieltä tai vain tuolta. Paavalin välittämä seurakuntamalli on myös yli-maallinen, sillä sen Päänä toimii ylösnoussut Kristus Jeesus, jonka kautta koko seurakunta rakentuu Jumalan antamassa kasvussa kohti sitä päämäärää, jonka Isä Jumala ennen maailmanaikoja on päättänyt toteuttaa. Sille annetut lupaukset ja siunaukset kohdistuvat maapallon ulkopuoliselle Universumin alueelle (taivaalliselle alueelle), toisin kuin on Israelin kohdalla: heidän kansalliset lupauksensa liittyvät Maan päälle.

Näin Paavali määrittelee nykyisen seurakunnan.

  1. Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
  2. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
  3. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
  4. Jos jalka sanoisi: ”Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  5. Ja jos korva sanoisi: ”Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  6. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
  7. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niin kuin hän on tahtonut.
  8. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
  9. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
  10. Silmä ei saata sanoa kädelle: ”En tarvitse sinua”, eikä myöskään pää jaloille: ”En tarvitse teitä”.
  11. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä (1. Kor. 12:12-22).

Pyhä Henki kastaa (upottaa, liittää, yhdistää; kreik. babtizo) kunkin jäsenen ylhäällä olevaan, ruumiillisesti ylösnousseeseen Kristukseen Jeesukseen /tästä tarkemmin/.
Jumala itse (eivätkä esim. mitkään ns. kirkolliset tahot) on asettanut kunkin seurakuntajäsenen sille paikalle, missä hän nyt on Kristuksessa.
Inhimillisesti heikoilta näyttävät jäsenet ovat tässä hengellisessä, vielä näkymättömässä organisaatiossa, aivan välttämättömiä, kullakin jäsenellä on oma, edeltä määrätty paikkansa.

Kyse on Isän Jumalan ennalta valinnasta ja Hänen suunnitelmastaan.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)

Näin Jumala – aikataulutetun suunnitelmansa mukaisesti – Kristuksen Jeesuksen kautta toimii. Tämä kaikki tulee osaksemme ansaitsemattomana lahjana, josta voimme iloita ja olla kiitollisia. Tämä lahja tarjotaan tänään itsessään heikolle ja riittämättömälle ihmiselle pelkän uskon kautta.
Se palvelukseen liittyvä työ, mikä meille on annettu, kohdistuu nimenomaan tämän Kristuksen hengellisen organisaation rakentamiseen.

tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, (Ef. 4:12)

Lienee helppo ymmärtää, että näin kukin jäsen voi myös kasvaa Kristuksessa kohti sellaista uutta ihmisen ja luomuksen muotoa, joksi Jumala on hänet tarkoittanut. Tämän seuraamuksena hän samalla saa kasvaa Kristuksen kirjeeksi ja tuoksuksi maailmaan nähden.

Jumala sinetöi (kreik. sphragizo) eli leimaa uskovansa hyväksytyksi Kristuksessa Pyhän Hengen kautta. Tämä sinetöinti leimataan ihmisen sisimpään uskon tultua häneen ja se toimii etumaksuna (vakuutena) myöhemmin tulevasta ”perinnöstä” tai paremminkin jako-osuudesta (kreik. kleronomia). Konkordanttinen menetelmä jakaa tämän termin morfeemeiksi [LOT-APPROPRIATION], joka voitaisiin suomentaa esim. ”arpaosuus” tai ”alueosuus” ja joka viittaa tulevaan taivaalliseen ”perintö”osuuteen.

Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef. 1:13)

joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme (2. Kor. 1:22)

Kun Jeesus aikanaan sanoi opetuslapsilleen, että ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, niin tämä tietenkin tapahtuu tänään ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Vaikka uskovien psyko-fyysiset kokoontumiset tapahtuvat näkyvällä ja sosiaalisella tasolla, niin Hengen yhteys toimii aina Pään, ylösnousseen Kristuksen, kautta. Tämän voi kuvitella yo. kuvasta, josta näkyy, että kunkin jäsenen yhteys toimii ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhän Hengen välityksellä, eikä suoraan uskovien välillä. Tässä kontekstissa Herra on myös uskoviensa keskellä ja rakentaa seurakuntaansa (hengellistä ruumistaan) paljastamalla jäsenilleen niitä viisauden ja tiedon aarteita, joita Kristukseen on (meitä varten) kätkettynä. Tästä (Hengen yhteyden) näkökulmasta voimme myös ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan:
jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. (1. Kor. 12:26)

Kristuksen hengellisen ruumis-organisaation kautta voimme ymmärtää sen, että sen jäsenet ovat hajautettuina ympäri maapalloa ja eri kansoihin. Ja koskapa elämme vielä uskossa emmekä näkemisessä, niin emme voi myöskään sormella osoittaen väittää, että Kristus on tuossa ryhmässä tai tässä ryhmässä.

Kristuksen hengellisen seurakuntamallin pohjalta voimme myös käsittää sen, minkä Paavali paljastaa meille (aiemmin vaiettuna) salaisuutena.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; (1. Tess. 4:17)

Tässä puhutaan Kristuksessa kuolleiden ja vielä elossa olevien samanaikaisesta, silmänräpäyksellisestä ylösnousemisesta ja poistempauksesta ylös maapallon pinnalta lähiavaruuteen Herraa vastaan. Kristus tulee siis fyysisesti (alkutekstissä puhutaan Hänen fyysisestä läsnäolostaan; kreik. parousia) lähiavaruuden alueelle, josta Hän ikään kuin vetäisee ruumiinsa ylös luokseen. Tässä ylösvetäisyssä transformoituu myös nykyinen hengellinen ja näkymätön seurakuntaruumis silmänräpäyksessä (kreik. en atomos) fyysiseksi ja kuolemattomaksi Herran taivaalliseksi seurakuntaorganisaatioksi. Kristuksen hengellinen ruumis toimii tänään myös pidäkkeenä sille, että laittomuus ei pääse Maan päällä täyteen valtaansa. Kristuksen ruumiin poistuttua Maan päältä syntyy samalla tila antikristilliselle maailmanvallalle.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä (2. Tess. 2:7-8).

Minä en ainakaan omassa yksinkertaisuudessani osaa kuvitella muunlaista seurakuntamallia, kuin mikä meille kansojen apostolin kautta ylösnousseen Herran valtuuttamana on välitetty. Mielestäni vaati melkoista piittaamattomuutta mennä tämän yli ja korvata se toisenlaisilla seurakuntakäsityksillä!  Jumaluusoppineet ja kirkolliset vallan käyttäjät ovat ajan saatossa kehitelleet monenlaisia ”oikeita” oppijärjestelmiä ja palveluskaavoja. Yhteistä näille opinsuunnille ja seurakuntakäsityksille kuitenkin on aina se, että ne vaativat papillisen välimieskerroksen ihmisen ja Jumalan välille. Kristuksen kertakaikkinen uhri ei näytä riittävän hengelliseen uskonyhteyteen Taivaallisen Isän kanssa!

 

p.s.
Ymmärrän kyllä sen, että kulttuurisidonnaisuus osaltaan vaikuttaa kirkkolaitosten asemaan ja toimintaan yhteiskunnissa. Itsekin tulee niihin joskus osallistuttua. Mutta tässä on mielestäni hyvä kuitenkin muistaa Paavalin ohjeistus.
Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)

 

 

Usko, toivo ja rakkaus – nämä kolme

kirjoittaja

 

Mitä Paavali mahtoi tarkoittaa opettaessaan aikanaan korinttolaisia Jumalan armolahjoista?
Mihin armolahjoja oikein tarvitaan?
Miten ne ilmenevät?
Voiko niitä luetteloida ja listata tiettyyn arvojärjestykseen?
Keille ne oli tarkoitettu?
Oliko osa niistä tuolloin tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja ja mitkä niistä jäivät pysyviksi: myös meidän aikaamme ja uskonelämäämme koskeviksi?

Mitä armolahjoilla oikein tarkoitetaan? Alkukielen sana armolahjalle on charisma, minkä Konkordanttinen menetelmä ilmoittaa morfeemeiksi purettuna [JOY-effect], riemukkaan armon vaikutusta tai Jumalan suosiollisuuden vaikutusta. Tämän vanhan kreikan sanan juuren muodostaa char, mikä muodostaa vahvan merkitysyhteyden armolle charis [JOY], ilolle chara [JOY] ja kiittämiselle eucharisteo [WELL-JOY].

Itse asiassa ”armolahja” näyttää tarkoittavan Jumalan armon, Hänen rakkautensa ja riemullisen suosiollisuutensa vaikutusta uskoviinsa. Sanana charisma esiintyy 16 kertaa Uudessa testamentissa, jossa Paavalin kirjeissä peräti 15 kertaa; siis Paavalin kirjeissä merkitsevästi useammin kuin muualla UT:ssa.

Armon vaikutukset näyttävät tapahtuvan hengellisen elämän alueella /1. Tim_1:14/; /Fil_4:23/; /Filem_1:25/.
Ne näyttävät todentuvan ensin uskovien osalle, mutta myöhemmin – aikakausien (aionien, ”ikuisuuksien”) täyttymyksessä – laajentuvan koskemaan kaikkia ihmisiä vanhurskauttavana (Kristuksessa kelvollisiksi julistavana) vaikutuksena /Room_5:18/.
Armon vaikutukset näyttävät myös moni-ilmeisiltä /1. Kor_12:4/.

—

Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Korinttolaisille, niin elettiin vuoden 53-54 aikoja. Seurakunnalla ei siis vielä tuolloin ollut kirjallista ilmoitusta ohjenuoranaan.  Kyseessä oli yksi apostolin varhaisimmista kirjeistä. Seurakunta oli tuolloin nuori (”sanan maitoa” juova) ja Jumalan Hengen ja armon vaikutukset esiintyivät monella tapaa uskovien kautta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyminen oli vielä edessäpäin; se koki täyttymyksensä vasta noin 10 vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittaessa viimeiset opetuskirjeensä Rooman vankeudesta seurakunnille.

Siksipä noilla Korintolaisiskirjeen 14. luvussa luetelluilla armolahjoilla oli tuolloin paikkansa. Elettiin ns. Siirtymäkauden hallinnon aikaa /tästä tarkemmin/ , jolloin Pietarin julistama Ympärileikkauksen evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin murtautuessa samalla esiin ilosanomaksi kansoille. Armolahjat oli tarkoitettu seurakunnan rakentamiseksi. Armolahjat toteutuivat tuolloin puheiden kautta seurakunnan kokoontumisten yhteydessä sen rakentamiseksi. Kielillä puhumisen Paavali nimitti vähäisimmäksi armolahjaksi – vähäisimmäksi nimenomaan seurakunnan rakentamisen näkökulmasta – koska se toimi henkilökohtaisella (mutta tietenkin myös tarpeellisella) tasolla.

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi (1. Kor. 14:26)

Tuollaiseen ”lihan kautta tapahtuvaan” julistukseen liittyi tietenkin kypsymättömyyttä ja epävarmuutta. Kypsymättömyyttä siinä mielessä, että ilmoitettavan tiedon sisältö oli vielä puutteellista: siitä puuttui myöhemmin ylösnousseen Herran Paavalille ilmestysten kautta antama loppuosuus. Tämä tuli ilmi vasta kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon hallintokaudelle, jolloin Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui täyteen /tästä tarkemmin/.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor:13:9-10)
CLV 1Co 13:9 – 1Co 13:10
For out of an instalment are we knowing, and out of an instalment are we prophesying.
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

Paavali tarkoittaa tässä vajavaisuudella sitä, että seurakunnalle tiedon sanojen ja profetoinnin kautta tulevan ilmoituksen olleen tuolloin tilapäistä, osittaista ja sitä, että nämä (kuin muutkin luvussa mainitut armolahjat) tulevat vaikenemaan seurakunnan rakentamisen välineinä, kun kirjallinen ilmoitus tulee saavuttamaan täyteytensä. Tämän täyttymyksen, vielä korinttolaisiltakin tuolloin salatun Armon evankeliumin koko sisällön, hän sitten välittää meille noissa ns. vankeus- tai täyttymyskirjeissään.

jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydelliseksi julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)
CLV Col 1:25 – Col 1:26
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me for you, to complete the word of •God—
the secret •which |has been concealed~ from the eons and from the generations, yet now was made manifest to His •saints,

Puheiden kautta julistettavan tiedon epävarmuutta pyrittiin tuolloin kyllä minimoimaan Paavalin säätämällä ”laatujärjestelmällä”:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. (1. Kor. 14:29-30)

Kun sitten Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui Paavalin viimeisten kirjeiden myötä täyteen, niin väliaikaiset (ns. Siirtymäkauden hallinnon kestävät) armolahjat lakkasivat toimimasta seurakunnan rakentamisessa:
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor. 13:10)
(CLV) 1Co 13:10
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

ja siis nämä kolme – seurakunnalle (Kristuksen ruumiille) osoitetut hengelliset armolahjat – jäävät voimaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Paavali tässä vielä korostaa, että nimenomaan näistä kolmesta armolahjasta on siis kysymys.

Se, että tämä apostolin ilmoitus ei koske jotain vielä tulevaa, ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, kun on jo siirrytty uskosta näkemiseen, osoittaa tietenkin se, että edelleen uskoa tarvitaan ja että toivoa (odotusta lupausten täyttymiseen) tarvitaan. Kyllä Paavali tässä selvästikin viittaa tulevaan ja täydentyvään ilmoitukseen; viittaa nykyiseen uskossa vaeltamisen aikaan, jolloin me ”vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”.

Kristuksen sana meille löytyy tänään kirjoitettuna Raamatusta ja sieltä Paavalin evankeliumin kautta. Tämä sana vaikuttaa meissä armolahjana tuottaen uskoa, toivoa ja rakkautta Kristuksessa Jeesuksessa.

—


Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17).
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Siis tänään Kristuksen meille osoittama ilmoitus toimii uskon lähteenä.

—


Toivo (tai sanatarkemmin ”odotus”) on ”uskon veli” ja se osoittaa uskovalle sen tulevan osoitteen, johon ”hän” on menossa. Tämä tulee meille tänään ainoastaan Paavalin evankeliumin ja Hengen lahjoittaman viisauden ja ilmestyksen kautta. Tämä toivohan on meillä eri kuin mitä Israelin kohdalle on luvattu.

anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut (Ef. 1:17)

—


Rakkaudessa, Jumalan armon vaikuttaman Kristuksen rakkauden tuntemisessa, saamme sisäisen ihmisemme puolesta kasvaa ja vahvistua Pyhän Hengen kautta. Rakkauden armonvaikuttavuus on armolahjoista suurin (1. Kor. 13:13). Tätä voimaa ja vahvistusta Paavalikin esimerkinomaisesti tahtoo meidän anovan.

Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 3:14-19)

Toki Jumala voi henkilökohtaisella tasolla ja elämän eri vaiheissa käyttää yksilöllisiäkin tapoja valittujaan kohtaan. Näin on itsenikin kohdalla aikoinaan ja useasti käynyt. Silloin nämä profetiat tai näyt ovat kuitenkin henkilökohtaisia, mutta tarpeellisia ja liittyvät usein ns. hengelliseen alaikäisyyteen tai siirtymäkauteen, jolloin Isä on vetämässä valittuaan Kristuksen tuntemisen yhteyteen. Jumala kuitenkin armossaan ohjaa meitä totuuden sanansa ja Henkensä kautta kasvamaan uskossamme täysi-ikäisyyteen. Tälle täysi-ikäisyydelle on tunnusomaista se, että uskova ei ole enää sidottu erilaisiin opinsuuntiin, vaan voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omana itsenään ja sillä paikalla, jonka Jumalan Henki on hänen kohdalleen osoittanut /Ef_4:12-14/!
Emmekö me tänään, kun kokoonnumme esim. raamattupiireissä tutkimaan Jumalan sanaa, tukeudu juuri siihen mikä meille on kirjoitettu, kun tiedämme sen olevan totta ja täydellistä /Kol_1:25-26/. Tämä sana toimii ikään kuin Pyhän Hengen työkaluna Kristuksen hengellisen ruumiin rakentamisessa /Ef_4:12-13/. Usko, toivo ja rakkaus ovat puhtaasti hengellisiä armonvaikutuksia, Jumalan armon, suosiollisuuden ja rakkauden vaikutuksia meissä Hänen Henkensä kautta /Gal_6:18/; /2. Tim_4:22/.

Niin kuin Jumalan ilmoitus tämän päivän ihmiselle oli Paavalin lähetystyön alussa puutteellista, ”alamittaista” (kreik. mepios), niin se vähitellen täydentyi Paavalin viimeisiin kirjeisiin tultaessa ”täysimittaiseksi” (kreik. teleion). Sama koski myös Jumalan armolahjoja, Jumalan mielisuosion aikaansaamia vaikutuksia. Ilmoituksen täyttyessä myös ns. alkuseurakunnan rakentamiseksi annetut armolahjat saivat väistyä seurakunnan rakentamisessa ilmoituksen täyttyessä. Tänään Jumalan Henki vaikuttaa uskoa, toivoa ja rakkautta sen Armon evankeliumin kautta, joka meille on apostoli Paavalin kautta tiettäväksi tehty. Näistä Jumalan rakkaus asettuu kaiken yläpuolelle, kaiken peittäväksi (1. Kor. 13:7). Ja tämä Kristuksen rakkaus asettuu myös kaiken tietämisen yläpuolelle (Ef. 3:19)!

 

 

Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

kirjoittaja

 

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen Raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala Raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei-havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle, havaitsemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen: sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä Raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

—

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu /Ef_1:3/.
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin /2. Kor_4:18/.
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset /Tiit_2:11-13/; /Room_5:18/; /1. Kor_15:20-26/!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat /Room_8:28-20/.
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

—

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta kuitenkin Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan /2. Tim_1:9/.

Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

—

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it with thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~  •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your •faith growing~, to be magnified among you superabundantly, according to our •range,

—


Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis lopulta ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä  (alkukielessä määrätyt artikkelit) on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)

(CLV) Php 1:27
that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

—

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai täsmällisemmin uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko(llisuus) on Raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (tarkemmin armon vaikutuksista), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa /1. Kor_13:10-13/; /Ef_4:12-13/.

 

 

Pietarin vs. Paavalin pidätys

kirjoittaja

 

Apostolien teot tuo esiin mielenkiintoisen havainnon siitä, mitä Ympärileikkauksen apostolin (Pietarin) ja toisaalta Ympärileikkaamattomuuden apostolin (Paavalin) vangitsemisissa tapahtui?
Miten Pietari ja toisaalta myöhemmin Paavali vapautettiin selleistään?
Miten näiden pidätysten seuraukset vaikuttivat ympäristöön?
Miksi ne näyttävät kovasti poikkeavan toisistaan?
Mitä ne kertovat eroista Jumalan suhtautumisesta ja toiminnasta eri hallintokausien välillä?

Kyseessä on apostoli Pietarin pidätys Apt. 12:1-11 ja apostoli Paavalin pidätys Apt. 16:23-31.

—

Pietarin pidätyksen aikana elettiin vielä ns. Helluntain hallinnon aikaa, jolloin Israelille pidettiin yhä yllä kutsua avautumassa olevaan Kuningaskuntaan. Taivasten Kuningaskunta oli tullut tuolloin lähelle, sen portit olivat avautumassa. Ihmeiden ja merkkien kautta Israelia kutsuttiin kansana ”tekemään parannus ja ottamaan kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen”. Se esitettiin koko Israelille, myös sen johdolle, joka kuitenkin edelleen vastusti tätä tarjousta.

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:8-12)

Pietari pidätettiin Herodeksen määräyksestä ja hänet oli määrä tuoda oikeuden eteen seuraavana päivänä. Koskapa monet ihmeet ja merkit olivat tulleet Pietarin kautta julki, niin hänelle määrättiin erityisen tiukka ja vahva vartiointi:
Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa (Apt. 12:6).
Mutta sitten yöllä Herran enkeli ilmestyi vapauttamaan Pietarin:
Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: ”Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. (Apt. 12:7)

Herra vapautti siis Pietarin viemään fyysisesti eteenpäin sitä johtamis- ja julistustehtävää, jonka tuloksena maanpäällinen, luvattu Kuningaskunta Israelia odotti.

Mutta miten kävi vanginvartioille?
He saivat maksaa omalla hengellään siitä, että olivat ”päästäneet” (heidän keskelleen kahlehditun) vankinsa pakenemaan. Tämä näyttää meistä varmaankin kohtuuttomalta. Kyse on kuitenkin samasta ilmiöstä, mikä kohtasi esim. Ananiasta ja Safiiraa.  Tämä Herran menettelytapa ilmentää sitä ankaran oikeudenmukaisuuden hallintomenettelyä, jota Hän tulee soveltamaan tulevassa tuhatvuotisessa Taivasten Kuningaskunnassa /Ps_2:8-11/; /Ilm_2:26-27/; /Ilm_12:5/, 19:15.

Näin Herran toiminta Helluntain hallinnon aikana voidaan nähdä ennakoivan Hänen suhtautumistaan vastustajiaan vastaan myös tulevana Herran Päivänä, tulevana tuhatvuotisen maailmanhallinnon aikana, Vanhurskauden hallintokautena.

—

Entäpä miten Jumalan toiminta sitten näkyi Paavalin kohdalla, Paavalin, jonka toimeksianto Pyhän Hengen käskystä käynnistyi Apt. 13:ssa. Paavalille – tuolloin jo ylösnoussut ja kirkastettu Herra – oli uskonut aivan erityisen evankeliumin kansojen valittuja varten. Tämä evankeliumi rakentui Paavalin työuran kautta vaiheittain kirjalliseksi Jumalan ilmoitukseksi, joilla Kirjoitukset summautuivat täyteen /Kol_1:25-26/. Jonkin aikaa Pietarin vangitsemistapahtuman jälkeen saivat myös Paavali ja Silas kokea saman kohtalon. Heidät pidätettiin ja laitettiin erittäin tiukkaan vartiointiin: vanginvartija ”heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun” (Apt. 16:24). Mutta mitä Paavali ja Silas tekivät: ei niin kuin Pietari, joka nukkui – vaan alkoivat kaikkien kuullen rukoilla ja ylistää Herraa.
Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. (Apt. 16:25-26)

Mitä heidän vartijansa aikoi silloin tehdä? Tappaa itsensä, koska vangit olivat hänen vastuullaan. Mutta, mitä sitten tapahtui? Kuului Paavalin huuto pimeästä:
”Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä!” (Apt. 16:28).

Kun vanginvartija sitten pyysi valoa ja huomasi kaikkien kahleista vapautettujen vankien yhä olevan sisällä, niin hän suuresti hämmästyi ja kysyi:
”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”  Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”.

Ja näin todella tapahtui, myös vanginvartijan perheväki sai Paavalin puheen kautta ottaa vastaan pelastuksen. Ja näin uskon, että sama saattoi hyvinkin tapahtua myös noiden (fyysisistä kahleistaan vapautettujen), kanssavankien kohdalla, jotka kuuntelivat Paavalia ja Silasta, nimittäin että heidän vapautuksensa kahleistaan ei ollut pelkästään fyysistä, vaan lopulta myös hengellistä.

Paavalin vapautus ilmentää hyvin Jumalan menettelytapoja nykyisen Armon hallintokauden aikana. Se tapahtuu armon periaatteella eikä tinkimättömän oikeudenmukaisuuden (vanhurskauden) periaatteella kuten Pietarin tapauksessa.

Vanginvartijan henki säästettiin ja hän ja jopa hänen perhekuntansa sai kokea pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Se, että Paavalin ja Silaksen jäätyä vapaaehtoiseen vankeuteen, vaikka heidät fyysisesti vapautettiin, on osoitus nykyisen Armon hallintokauden ja siihen liittyvän toivon (odotuksen) erilaisuudesta. Nykyinen seurakunta on täysin hengellinen ja Pyhän Hengen kautta Kristuksen (pään) kautta toisiinsa elimellisesti liittynyt organisaatio. Kristuksen ruumis, jonka toivo eli odotus kohdistuu maapallon ulkopuoliseen Universumin alueeseen, eikä kiiruhda maanpäällisiä tehtäviä suorittamaan kuten oli Pietarin tapauksessa kyse.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2).

Pietaria taas odottivat maanpäälliset tehtävät, jonka takaajana Herran enkeli, ihmeitten ja merkkien mukaisesti, hänen kohdallaan toimi. Vanginvartijat saivat kokea ankarat kuolemanrangaistukset, koska Jumalan tahtoa vastustaen pitivät ympärileikkauksen apostolia vangittuna.

Pietarin kohdalla vapautus tapahtui näkyvästi Herran enkelin valon loisteessa.
Paavalin kohdalla taas pimeydessä (hengellisesti, näkymättömästi), mikä ilmentää myös nykyisen Armon hallintokauden periaatetta: ”sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä” (2. Kor. 5:7).

Kyseessä kummankin ”leirin” kohdalla on taistelusta Vastavaikuttajaa (hepr. Satan; kreik. Diabolos) vastaan. Pietarin evankeliumin mukaan taistelut tapahtuvat Maan päällä, koska Israelin lupauksetkin liittyvät maanpäällisiin siunauksiin.
Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas opettaa taistelustamme aivan toisin kuin Pietari!
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6: 12)
Meidän lupauksemme ovat Maan ulkopuolella olevalla Universumin alueella. Tässä Saatanan strategiana on pyrkiä hämärtämään tämän päivän uskovien mielet siltä lupauksen alueelta, jossa heidän siunauksensa tosiasiallisesti odottavat.
Saatanahan tässäkin toimittaa Jumalan Vastavaikuttajan virkaansa: ”Valehtelija ja sen Isä””, pyrkien kääntämään Jumalan ilmoittamat totuudet uskovien mielissä taruiksi.

Paavalin (Armon evankeliumin mukainen) vankeus ilmeni paikka- ja olosuhderiippumattomana. Jumalan toiminta ihmisen kohdalla on tänään hengellistä, näkymätöntä ja Kristuksessa tapahtuvaa. Myös fyysisesti rajoitettuna hän pystyy olemaan Herrassa vapaa.
Pietarin kohdalla fyysinen vankeus johti taas nukkumisen tilaan, josta Herran enkeli joutui hänet potkaisten herättämään ja vapauttamaan, jotta hän pääsisi ympärileikkauksen apostolina suorittamaan maanpäällistä kutsumustehtäväänsä.

Vapautuksen jälkeen Pietari pakeni pimeässä vältellen Herodeksen kiinniottoa. Myös Herodes sai vähän myöhemmin ankaran kuolemantuomion Herran apostolin vangitsemisesta: madot söivät hänet elävältä (Apt. 12:23)!
Paavalin vapautus tapahtui taas päivänvalossa hallitusmiesten suorastaan pyydellessä anteeksi hänen vangitsemistaan. Mitenkähän tällaiseen käyttäytymiseen olivat vaikuttaneet Paavalin ja Silaksen rukoukset vankeudessa esivallan puolesta (1. Tim. 2:2)?

Pietarin vangitsemisen kohdalla saivat hallitusmiehet maistaa tulevan maailmanajan sääntöjä ja voimia; saivat ikään kuin enteenä kokea sitä, mitä on Jumalan työn vastustaminen lähelle tulleessa Kuningaskunnassa; kokea sitä, mitä tulevana maailmanaikana (Herran päivänä) tarkoittaa ehdottoman oikeudenmukaisuuden hallinto.

Meidän lupauksemme liittyvät taas maapallon ulkopuoliselle Maailmankaikkeuden alueelle. Siksipä meidän olisi hyvä pyrkiä noudattamaan ylösnousseen Herran Paavalin kautta antamia Ef. 6 -ohjeita, joilla voimme varustautua Vastustajan hyökkäyksiä vastaan ja pysyä pystyssä. Vastustajan keskeisenä strategiana on pyrkiä suuntaamaan kristityn mieli ja ajatukset nimenomaan maanpäällisiin asioihin ja tapahtumiin, joissa Saatanan valta sekä laittomuus (Kirjoitustenkin mukaan) koko ajan vain kasvaa. Kristuksessa uskovalla ihmisellä on tietenkin täysi varmuus pelastumisestaan, mutta kristityn käyttäytymisen ja kasvamisen kannalta on hyvä turvautua Jumalan tarjoamaan ja tukemaan koko taisteluvarustukseen.

 

p.s.

Tässä on lopulta kyse totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta /2. Tim_2:15/ /tästä tarkemmin/. Se mikä oli totta – eli voimassa olevaa – Helluntain hallinnon aikana tai on totta tulevassa ns. Vanhurskauden hallinnossa, ei tarkoita sitä, että kaikki tuo olisi totta eli voimassa nykyisen salatun Armon hallinnon aikana. Niinpä kun osaamme leikata Paavalin evankeliumin erityisen sanoman ja sisällön koskemaan meitä, tämän päivän kansojen uskovia, voimassa olevana siunauksena, niin myös koko Raamatun sanoma: se mikä on Israelille luvattu, mitä taas meille luvattu ja mitä on koko ihmiskunnalle luvattu voi avautua meille aivan uudella tavalla /2. Tim_3:16-17/.

 

 

Olkaa minun seuraajiani niin kuin …

kirjoittaja

 

Mitä Paavali tällä kehotteella oikein tarkoittaa?
Eikö Kristusta pitäisi seurata eikä Paavalia?
Mitä Kristuksen seuraaminen tänään sitten tarkoittaa?
Onko se samanlaista kuin 2000 vuotta sitten, kun Herra vaelsi hyvän Paimenen hahmossa kansansa keskuudessa opetuslapsien kulkiessa Hänen perässään?
Onko se tänään sellaista visuaalisesti havaittavaa katras-elämää, niin että voidaan sanoa ”Kristus on täällä tai Kristus on tuolla”?

Vai onko jotain muuttunut?
Kyllä on.

Kun kansojen apostoli kirjoittaa

Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Niin suomalainen käännös on tässä epätarkka. Ensinnäkään Paavalin kehote ei ole ”olkaa!” tai ”olkaa heti!”, vaan tulkaa (kreik. geinesthe). Teonsana on alkukielessä ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa prosessinomaista kasvamista ”tilasta-tilaan” ja tässä Paavalin jäljittelijäksi ja sitä kautta Kristuksen ”seuraajaksi”. Kyseessä on keskeneräistä toimintaa kuvaava verbi, jonka pääluokka on middle. Vanhassa kreikassa on vielä tällainen kolmas pääluokka aktiivin ja passiivin lisäksi. Middle -luokassa oleva teonsana ilmaisee, että myös lauseessa oleva objekti (kohde) on enemmän tai vähemmän tekijänä (subjektina) prosessissa mukana. Tästä voidaan päätellä, että Paavali antaa kirjeittensä kautta meille esimerkin (opin, kehotukset ja lupaukset) siitä miten meidän tulisi elää ja toimia, jotta nykyiset Jumalan Armon talouskauden siunaukset Kristuksen Hengen kautta pääsevät enemmän vaikuttamaan elämässämme.

Kun Paavali kehottaa seuraamaan häntä, niin teonsanan ”seurata” takaa löytyy alkukielen mimieomai, mikä tarkoittaa imitoimista tai matkimista tai jäljittelemistä. Tavanomaiset käännökset eivät yleensäkään tee eroa näiden seuraamistapoja kuvaavien sanojen välillä, vaan kääntävät molemmat samalla ilmaisulla ”seurata”.

Se toinen alkukielen ”seurata”-verbi – jota Jeesus kohdisti oppilaisiinsa – on taas alkutekstissä akoloutheo, mikä taas tarkoittaa fyysisestä seuraamisesta. Konkordanttinen käännös esittää termin morfeemi-elementteinä ilmaistuna [UN-JOIN-PLACE] ja mikä voitaisiin suomentaa seuraamisesta paikasta paikkaan.

—

Jeesuksen eläessä maan päällä ja valitessaan itselleen juutalaisia seuraajia opetuslapsikseen (kreik. mathetes) Hän valitsi heidät käskemällä näiden lähteä siltä paikalta fyysisesti seuraamaan Häntä. Tämä seuraamisen kehote oli ehdoton ja edellytti heidät konkreettisesti ja välittömästi jättämään työpaikkansa ja perheensä ja lähteä kulkemaan Hänen perässään. Seuravasta kohdasta käy hyvin ilmi, miten ehdottomat ja vaativat olivat Jeesuksen käskyt juutalaisille seuraajilleen.

Ja hän sanoi heille: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”. Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä. (Matt. 4:19-20)
CLV Mt 4:19 – Mt 4:20
And He is saying to them, ”Hither! After Me, and I will be making you fishers of men!”
Now immediately •leaving the nets, they follow Him.

Jeesuksen antama seuraamiskehote ei ollut ”please”-pyyntömuodossa, vaan käskymuodossa ja vaati välitöntä irtautumista ammatinharjoittamisesta ja lähteä vaeltamaan Hänen kanssaan. Tavanomaisessa käännöksessä ei käy selkeästi ilmi tämä Jeesuksen ehdoton käsky lähteä siltä istumalta Hänen mukaansa, mutta tämä oli totta tuolloin. Elettiin Jeesuksen ns. Lihaksitulon hallintokautta, jolloin Hän itse valitsi seuraajansa juutalaisten joukosta. Opetuslasten kohdalla valinta oli yksinomaan Hänen taholtaan ja ne esitettiin sellaisella auktoriteetilla ja valtuudella, ettei siitä voinut kieltäytyä /Joh_15:16/.

Myös seuraava kohta osoittaa, miten ehdottoman vaativa olivat Jeesuksen käsky lähteä Häntä seuraamaan:
Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”. (Matt. 8:21-22)
Muita vastaavia kohtia esim. Matt. 10:38-39 ja Mark. 10:21.
Eikä tuo joukko ollut mitenkään teologisesti koulutettua eliittiä, vaan tavallisia eri ammateissa työskenteleviä miehiä.

—

Entäpä sitten nykyisenä (tuohon aikaan vielä Jumalan suunnitemissa salattuna olleena) Jumalan Armon hallintokautena?

Kristuksen seuraaminen ei tarkoita tänään lähteä fyysisesti johonkin suorittamaan ns. opetuslapseuteen liittyviä maailmanlaajuisia tehtäviä: tekemään kaikkia kansoja Hänen opetuslapsikseen, vaan pysymään sillä paikalla, missä kukin on, kun kutsu kuuluu:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)

Tänään, Jumalan Armon hallintokautena, on valinta uskovien kohdalla kuitenkin tehty jo kauan sitten: ennen ”ikuisia” aikoja /2. Tim_1:9/, ennen kuin valittu oli kyennyt tekemään hyvää tai pahaa. Itse kunkin jäsenen valinta on siis tehty jo kauan sitten ja tämän valinnan on Jumala itse tehnyt ”oman tahtonsa päättämän mukaan” /Ef_1:11/. Kyse on Jumalan mielisuosion mukaisesta armovalinnasta, joka lahjana ja etuoikeutena tulee ainoastaan Kristuksen hengelliseen ruumiiseen valittujen osalle.

Miksi näin? Koska Jumalalla on suunnitelma. Koska Jumala on jo ennalta valmistellut itse kunkin sille paikalle, johon hän Kristuksen hengellisessä ruumiissa kuuluu ja jossa hän parhaiten voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omaksi todelliseksi itsekseen Isän Jumalan kunniaksi ja omaksi parhaakseen sekä myös tulevia taivaallisia (maapallon ulkopuolisia) tehtäviä varten.

Niin kuin Herran kehotus juutalaisille opetuslapsille kuului ”menkää ja tehkää!” niin Hänen tämän päivän kehotuksensa kansojen uskoville kuuluukin ”pysyköön kukin paikallaan!”.
Miksi näin? Koska pohjimmiltaan on kysymys hengellisestä toiminnasta, hengellisestä elämisestä ja kasvamisesta tulevaa, taivaallista elämää varten /Fil_3.20-21/. Siksipä Jumalan tahto on, että pyhät voivat rakentua Hengessä Kristukseen, niin että jäsenet saavuttaisivat Kristuksen täyteyden täyden iän määrän.
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, (Ef. 4:11-13)

Mikä sitten on merkkinä Kristuksen täyteyden täyden iän saavuttamisesta?
Se on:
ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, (Ef. 4:14-15)

Uskovat voivat tänään olla sidottuina moniin ”opintuuliin”. Monenlaisia ”oikeita” oppeja on ihmisille tarjolla, on tarjolla enemmän kuin koskaan. Pyhä Henki ilmoitti Paavalille aikanaan tämän luopumuksen (so. terveestä uskosta luopumisen) syntymisen ja sen tulevan kehityksen ja varoitti siitä opetustestamentissaan.
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1)

Mutta eihän voi olla olemassa kuin yksi oikea oppi, yksi opetus, jonka ylösnoussut Herra on meille välittänyt apostoli Paavalin kautta. Siksipä hänen opetustaan – sekä opin että käyttäytymisen osalta – on hyvä seurata. Tämä kirjallinen ilmoitus käsittää paitsi uskonelämää terveellä tavalla rakentavan sanaston niin myös niiden pohjalle toteutetun opetus- ja soveltamisosuuden..

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (2. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear from me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

Epätarkat käännökset eivät siis tuo eroa näiden Herran Jeesuksen esittämien seurantatapojen teonsanojen välillä. Tämä on tuonut historian aikana – ja edelleenkin – hämmennystä ja tulkintaristiriitoja kirkollisissa opetuksissa: pitääkö tänään pyrkiä valtaamaan koko maailma Jeesukselle vai tyytyä elämään ja toimimaan Kristuksen hengellisen ruumiin jäsenenä sillä paikalla, minkä Hän on itse kullekin osoittanut? Jumala kun kuitenkin lopulta hoitaa koko pelastusprojektinsa oman aikataulutuksen ja omien valintojensa ja varustustensa pohjalta päätökseen saakka.

Minkälaisia sitten nämä Jumalan valitsemat Kristuksen hengellisen organisaation jäsenet sitten tänään ovat?
Erilaisia. Monesti näkymättömiä. Paljolti ”teologisesti oppimattomia”. Paljolti ihan tavallisia ihmisiä. Tässä kohti näyttää Jumalan viisaus toimivat samalla tavalla kuin aikoinaan tapahtui Korintton valittujen kohdalla.
Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, (1. Kor. 1:26-30)

 

mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. (Fil. 4:9)

 

p.s.

Tilastollinen tarkastelu vahvistaa myös eron Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä seuraamisen asiassa. Akoloutheo (seurata fyysisesti) esiintyy muualla UT:ssa 96 kertaa, Paavalilla vain 5 kertaa. Mimieomai (seurata ottamalla mallia) esiintyy taas Paavalilla 8 kertaa, muualla UT:ssä vain 3 kertaa. Näin myös sanaesiintymien määrät poikkeavat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan ja vahvistavat osaltaan seuraamisen merkityksen erilaisuutta näiden evankeliumien välillä.

Eikä Paavali ollut Jeesuksen maallisen seuraajien joukossa (sinnehän kuuluivat vain Hänen valitsemansa juutalaiset opetuslapset), vaan Kristuksen Jeesuksen seuraamiskäsky tuli hänen osakseen vasta ylösnousseelta Messiaalta. Niinpä hän seurasi ylösnousseen Herran antamaa opetusta (saamiensa kärsimystensä ja imestystensä kautta) jotta hän kykeni tarjoamaan meille (kirjeidensä kautta) esimerkin siitä, miten meidän tänään tulee Kristuksen hengen mukaisesti uskoa ja käyttäytyä!

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä