Artikkelit

Totuutta leikeltynä vai pötköytettynä?

kirjoittaja

 

 

Raamatusta voi ottaa monella tavalla – ja monesta kohtaa. Opillisen järjestelmän voi rakentaa monella tapaa perustaen sen Raamattuun. Tarjonta on ruhtinaallinen. Mutta onko Vanhaan testamenttiin perustuva opetus voimassa tänään? Onko Jeesuksen juutalaisille maanpäällisille seuraajilleen antama opetus kaikilta osin voimassa tänään? Molemmissa em. tapauksissa Jumala lähestyi tuohon aikaan yksinomaan Israelin kansaa ja Jeesuskin lähetettiin ainoastaan heidän keskuuteensa /Matt_15:24/. Vielä Helluntain hallinnon aikaankin Pietari piti yllä Israelille tarjousta ja kutsua heille luvattuun maanpäälliseen Kuningaskuntaan /Apt_2:36/. Tulevan maailmanajan voimat alkoivat tuolloin jo vaikuttaa. Tämä kaikki oli totta tuolloin Israelin kohdalla. Kansat ja niiden ihmiset olivat vielä tuolloin Jumalan suoran kutsun ulkopuolella.

Mikä on totuus? Iso, retorinen kysymys, johon ei välttämättä odoteta vastausta. Mikä on totta? Tähän kysymykseen taas voidaan reagoida.

Kun Psalmeissa julistetaan:
Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. (Ps. 119:160)
(CLV) Ps 119:160
The sum of Your word is truth, And all of Your righteous jordinances are › eonian.

niin tässä tarkoitetaan Jumalan ihmisille suunnattua kirjoitettua ilmoituskokonaisuutta. Sanomaa, joka summautui täyteen Paavalin evankeliumin kautta /Kol_1:25-26/. Kirjoitukset ovat tänään siis valmiina logoksena, kokonaisilmoituksena, joka Kristuksen Jeesuksen kautta toimii totuuden sanana kunkin maailmanajan ja niiden sisältämien talouskausien sisällä.

Totuuden sana tarkoittaa sellaista sanomaa, johon Jumala on sitoutunut ja jonka mukaan Hän toimii, kun se tulee ajankohtaiseksi Hänen suunnitelmissaan.
Tässä Hän on täysin suvereeni ja riippumaton ihmisten rakentamista uskonnollisista järjestelmistä. Tämän päivän Totuuden sana löytyy ylösnousseen Herran Paavalille välittämän evankeliumin kautta. Tämä Armon evankeliumi on voimassa tänään ja tässä. Tämän Totuuden sanan mukaisesti tapahtuu kaikki Jumalan siunaama kanssakäyminen ja tuki kristityn elämässä Kristuksessa Jeesuksessa.

Jos teologia rakennetaan sellaisten Raamatun sanan alueiden päälle, joita ei ole meille tarkoitettu, niin todennäköisesti saamme erilaisia hurskailta ja juhlaviltakin näyttäviä, hierarkkisia ja tapasidonnaisia liikkeitä luoduksi. Kirkkoja ja lahkoja, joissa jumalanpalvelujärjestys lukitaan tiettyyn koodiin ja joissa ”papillinen” hierarkia esitetään ihmisen ja Jumalan välisenä eräänlaisena välimieskerroksena. Voimme tietenkin tällöin julistaa oppimme myös perustuvan Raamattuun.

Paavalin opetuksessa seurakuntamalli on kuitenkin puhtaasti hengellinen: Kristuksen hengellinen ruumis, jossa itse ylösnoussut Herra toimii päänä. Tässä organisaatiossa kukin uskova elää ja rakentuu yksilöllisellä tavalla ja Jumalan antamalla kasvulla sillä paikalla, mihin Jumalan on hänet Henkensä kautta asettanut. Ns. kirkollisilla vakansseilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, sillä Jumala ei katso valinnoissaan ja toimissaan henkilön arvoa tai asemaa (Matt. 22:16).

Kun Paavali kirjoitti opetustestamenttinsa Timoteukselle, niin hän korosti nimenomaan tästä tosiasiasta kiinnipitämistä: oli osattava leikata Jumalan kokonaisilmoituksesta hengelliseksi ravinnokseen ja elämäkseen se osuus, joka oli totta, joka on oikeasti tarkoitettu tämän päivän, Armon hallintokauden, ihmisille.

—

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa (2. Tim. 2:15)

Miksi näin?
Koska hän tiesi, että tulevaisuudessa oli kansojen uskovilla käytössään koko, iso Jumalan, juutalaislähtöinen ilmoitus: Raamattu, joka kokonaisuudessaan on hyödyllinen, mutta jota voidaan myös soveltaa haitallisesti.

Em. käännös antaa kuitenkin mahdollisuuden ymmärtää, että apostoli tarkoittaa tässä totuuden sanan oikeaa saarnaamista tai muuta eteenpäin jakelemisesta. Kyse on silti pohjimmiltaan aivan muusta! Paavali vertaa Jumalan kokonaisilmoitusta, totuuden sanaa, leipään: Elämän leipään, jota tulee paloitella, leikata tai osittaa oikein siten, että siitä nautitaan sitä osuutta, joka on osoitettu ja ravintoarvoltaan sopivaa ja vahvistavaa tämän päivän kristitylle.

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of •truth.

Alkutekstissä on käännössanan ”oikein jakelee” takana ilmaisu orthotomeo, mikä tarkoittaa osittaa oikein, paloitella oikein, leikata oikein, minkä Konkordanttinen menetelmä on kääntänyt – aivan oikein.

Totuuden sanalla Paavali tarkoittaa tässä tietenkin omaa evankeliumiaan; sitä Armon evankeliumia, jonka hän kirjeittensä kautta meille välittää. Tämä evankeliumi ei ole Paavalin omaa ”jutustelua” tai muuta viestittelyä, vaan hän toimii nimenomaan ylösnousseen Kristuksen Jeesuksen ilmoituksen välittäjänä. Tällä sanomalla ruokkiminen antaa ihmiselle tänään sen kasvun, sen rauhan ja sen ilon, jonka Jumala tahtoo itsessään riittämättömälle, syntiselle ihmiselle tarjota. Tämä evankeliumi on voimassa vain nykyisellä Armon hallintokaudella [∼Apt. 26:26 – ].

—

Pelastuminen pelkän uskon kautta perustuu tänään Jumalan omaan (jo kauan sitten tehtyyn) armovalintaan ja se lahjoitetaan pelkän uskon kautta, ilman minkäänlaisia lisäsuorituksia. Oikeastaan omilla ponnistuksilla me vaan vesitämme Jumalan armon vaikuttavuutta elämässämme.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] ja Ylimenohallinnon eli eräänlaisen Siirtymähallinnon aikana [∼Apt. 9:3-4 – 26:26-28] pitivät ympärileikattujen apostolit vielä esillä Kuningaskunnan evankeliumia, jossa vaadittiin pelastumisen ehdoksi myös tekoja.
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)
Tämä oli totta tuolloin, mutta ei ole voimassa tänään.

Kun Jeesus vaati aikanaan opetuslapsiaan jättämään omaisensa, luopumaan elinkeinostaan ja fyysisesti seuraamaan Häntä, niin tämä oli totta tuolloin, jolloin elettiin ns. Lihaksitulon hallintoa [∼Matt. 4:1 – 27:50]. Hänen seuraajiensa tuli olla valmiita kuolemaan samankaltainen häpeäkuolema kuin mikä heidän Mestariaankin tien päässä odotti.
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26-27)
Tämä oli todellista ja totta tuohon aikaan, mutta ei enää voimassa tänään.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta antama opetus tästä kuuluu taas:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)
Kysymys on tänä päivänä hengellisestä, paikka- ja asemariippumattomasta elämisestä ylösnousseen Herran kanssa Pyhässä Hengessä. Voi elää uutta elämää ja jatkaa sillä paikalla ja siinä asemassa, missä oli, kun kutsu tuli. Ei välttämättä tarvitse lähteä maailmaa valloittamaan ja sieluja pelastamaan /Tästä tarkemmin/.

Kun Jeesus kehotti juutalaisia opetuslapsiaan odottamaan Hänen toista tulemistaan, kun Hän tulee perustamaan Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnnan, niin Hän tulee tuolloin taivaalta Maan päälle täyttämään heidän Isilleen ja Profeetoille annetut lupaukset.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt. 24:30)

Israel odottaa Messiastaan Maan päälle ulkoavaruudesta ja tapahtuma tulee olemaan julkinen, dramaattinen ja pelottava. Tämä on totta tulevassa ns. Vihan tai Tuomion hallintokauden lopussa ja koskee kaikkia Maan päällä tuolloin eläviä ihmisiä. Vihan hallintoon päättyy myös nykyinen Paha maailmanaika (kreik. aion). Tämä kaikki ei kuitenkaan koske nykyistä seurakuntaa, Kristuksen hengellistä ruumista, koska sen aika ja talouskausi on tuolloin jo päättynyt ja seurakunta on tullut poistemmatuksi Maan päältä.
Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Se, että tunnistaa Kirjoituksista erilaisia talous- tai hallintokausia on totuuden sanan oikeaa leikkaamista.
Hallintokaudet (kreik. oikonomia), on keskeinen käsite ilmoituskokonaisuudessa, koska ne kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita Hän kulloinkin soveltaa valittujaan ja muuta maailmaa kohtaan. Monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia niin kuin edellä olevista esimerkeistäkin voi huomata.  Tänään Jumala ei toimi julkisesti, seuraavalla hallintokaudella Hän taas alkaa toimia julkisesti. Raamatun sanan  ”pötköyttäminen” (Israelille suunnatujen lupausten ja nykyistä seurakuntaa koskevien lupausten sekoittaminen) aiheuttaa väistämättä hämmennystä, ristiriitaa ja epätietoisuutta uskon elämään. Kun Paavalin evankeliumin erityisasema, sisältö ja ajankohtaisuus saavat kirkastua, niin siitä lähtien on turvallista hyödyntää myös muuta Raamattua.
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2. Tim. 3.16-17)

 

 

 

 

 

 

Paavali haastaa päättelemään

kirjoittaja

 

Pitääkö minun ottaa vastaan, mitä ”ylhäältä” ns. kirkollisten auktoriteettien kautta opetetaan?
Kun saan hämmentävää ja ristiriitaista opetusta, niin miten osaan valita – vai onko siinä valittavaa?
Uskontoihin kuuluu jo piirteenä sokea palvonta, mutta on kai usko Jeesuksen Kristukseen kuitenkin aivan muuta?
Onhan Jumala antanut meille kirjallisen ilmoituksen ja kyvyn lukea ja ajatella – ja vieläpä Henkensä ohjaamaan meitä?
Miten paljon meidän apostolimme juuri vetoaakaan tähän omaan ajatteluumme ja päättelykykyymme?
Usein usko ja järki halutaan asettaa vastakkain, mutta halutaanko tällä kuitenkin vain peitellä ”oikean” opin ristiriitaisuuksia?
Oletko joutunut tahollasi pohtimaan tällaisia kysymyksiä?

Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan hänen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.

”Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)

Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)

Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkokuntia. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.

Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet Raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!

Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)

Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumia, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.

Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?  kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.

Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.

Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)

Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.

 

Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa!
Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” /2. Tim_1:13/. Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa. Kyse ei todellakaan ole mistään ”rakettitieteestä” vaan tavallisesta, terveestä perusjärkeilystä.

 

p.s.

Kyllä ehdottomasti kannattaa käyttää myös omaa ymmärrystä uskon asioissa. Maailma on täynnä kristinuskonnollisesti sävytettyjä opetuksia ja muita ”totuuksia”. Itse en aikoinaan olisi voinut saada uskoa kuulemalla ulkopuolelta tulevia saarnoja, päin vastoin, ne monesti jopa inhottivat minua. Samoin kuin monet ns. kääntymiseen liittyvät kehotukset. Usko tuli minuun: ensin Isän vetämänä, sitten Paavalin kirjeitä ja Johanneksen evankeliumia tutkimalla. Hengen vaikutuksesta. Ilman ulkopuolisia saarnoja. Ja omaa ymmärrystä sain myös tuolloin koko ajan käyttää niin kuin sen jälkeenkin.

 

 

Aadamin teko versus Kristuksen teko

kirjoittaja

 

Paavali vertaa Aadamin tekoa ja Jeesuksen tekoa toisiinsa. Hän asettaa vaikuttavuuden laajuuden yhtäläisyysmerkit Aadamin teon ja Kristuksen teon välille. Kysymys on suuresta kuvasta. Kysymys on Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksesta koko ihmissukuun. Tottelemattomuuden teon perinnöllisestä vaikutuksesta koko jälkeen tulevaan ihmisvirtaan. Tottelemattomuuden teon seurauksista synnin ja kuolemisen periytymiseen jokaisen ihmisen kohdalla, kuten tämä asiantila on helposti todettavissa.

Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Suomalainen käännös on tässä epätarkka ja epälooginen. Kysymys on syy-seuraus -suhteesta, niin kuin Konkordanttinen käännös sen alkukielen mukaisesti ilmaisee. Ei ”koska”, vaan ”siten” (kreik. houtos), kuten alun perin on inspiroituun alkutekstiin kirjattu. Siis kyse ei ole siitä, että synti ja kuolema on tullut meidän osaksemme, koska teemme syntiä ja kuolemme, vaan Aadamin aikoinaan tekemän tottelemattomuuden teon seurauksena. Meistä täysin riippumattomin syin on siis synti ja kuolema istutettu meihin jo syntymästämme alkaen. Nämä Aadamin tottelemattomuuden hedelmät saamme siis luonnostaan perintönä nykyiseen ”lihan ruumiissa” elämiseemme ja oppimiseemme.

Kansojen apostoli kuvaa Aadamia tulevan Kristuksen esikuvaksi.
kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. (Room. 5:14)

Esikuva (kreik. tupos) tarkoittaa perustyyppiä, malliyksilöä. Edellä olevan mukaan siis Aadam toimi tulevan, uuden ihmissuvun perustyypin Kristuksen esikuvana. Kristuksen, jonka teon hedelmät tulevat aikanaan periytymään yhtä laajasti ja yhtä riippumattomasti kuin perustyyppi-Aadaminkin kohdalla on tapahtunut.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Apostoli ei siis totea edellä ”kaikille-ei kun-muutamille”, vaan ”kaikille-niin kuin-kaikille”. Paavali kuvaa Kristusta myös viimeiseksi Aadamiksi.
Niin on myös kirjoitettu: ”Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:45)

Eli tästä voidaan selvästikin päätellä, miten Jumalan suunnitelma Kristuksen Jeesuksen kautta tulee toteutumaan lopulta kaikkien ihmisten osalle, yhtä lailla kuin se on toteutunut ensimmäisen ihmisen Aadamin kautta kaikkien ihmisten osalle.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Kristuksen Jeesuksen kuuliaisuuden teon vaikuttavuus tulee siis Paavalin ilmoituksen mukaan peittämään täysin ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teon seuraukset. Eikä tätä vain synnin osalta, vaan plussana siinä lahjoitetaan ihmiselle myös uusi, Jumalalle kelpaava, vanhuskas elämä. Tähän yksinkertaiseen ja selkeään Evankeluimiin minä yksinkertaisena (ja itsessäni Jumalalle täysin riittämättömänä) ihmisenä uskon. Näin siksi, koska näin on kirjoitettu ja koska Kristuksen Henki tuntuu vakuuttavan sen aina vaan todeksi. 😉

Mielen aisti

kirjoittaja

 

Mennään mielen maisemiin. Inspiroidusta Uuden testamentin alkukielestä löytyy mielelle ilmaisu nous ja sillä tarkoitetaan ajattelun alustaa, ajattelun välinettä. Sana esiintyy Paavalilla merkittävästi useammin kuin muualla Uudessa testamentissa (21/5)! Tämä taas viittaa siihen, että mielen alueen asiat ovat aivan keskeisessä asemassa Jumalan nykyisen Armon talouskauden hallinnossa ja siten kristittyjen elämässä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Vanhan Kreikan nous sisältää myös ajatuksen aistista. Suomen, englannin tai saksan kielen ”mielestä” ei sitä ole aivan helposti pääteltävissä. Kuten ihmisellä on viisi perusaistia (näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaisti), niin mieltä voidaan pitää ”ajatteluaistina”. Saksankielinen konkordanttinen käännös kääntääkin termin kuvaavammalla ilmaisulla Denksinn.

Aistina mieli näyttää kytkeytyvän – toisin kuin ihmisen muut aistit – hengen alueelle.

Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? (Mark. 2:8)
(CLV) Mk 2:8
And straightway •Jesus, recognizing in His •spirit that they are reasoning~ thus in themselves, is saying to them, ”Why are you reasoning~ these things in your •hearts?

Ajattelu kuvaillaan tässä myös ihmisen sisäiseksi, sydämessä tapahtuvaksi prosessiksi.

—

Wikipedia määrittelee mielen seuraavasti:
Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät.

—

Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa ihmisenä elämisen ristiriitaa: sitä, että vaikka ihmisellä on mielessään (so. hengen vaikutuksen alueella) tahto ja pyrkimys hyvään, niin heikko fyysinen puoli panee hanttiin.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Konkordanttinen käännös avaa tähän problematiikkaan lohdutusta, nimittäin tähän jakeeseen on aikanaan (300-400 jKr) tehty codex Sinaiticuksen tarkistuksessa korjaus. Konkordanttisessa käännöksessä on tämä korjaus otettu huomioon.
A wretched man am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace! /Tästä tarkemmin/

Eli Paavali antaa huokaukselleen myös välittömän ja suoran vastauksen: Armo, Suosiollisuus! Antaa suoraan kysymykseen myös suoran vastauksen. Jumalan Armon hallinnan kautta vaikuttava voima kätkee tänä päivänä kuoleman ruumiin vaikutusta kristityn elämässä. Tämä jumalallinen suosio tai suosiminen saa tilaa kristityn elämässä, kun hän ojentautuu tämän tosiasian mukaan: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet (2. Kor. 5:14). Mielen katse on siis hyvä kääntää kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka tänään sitoo Häneen turvaavan ihmisen itseensä armonsa hallinnon mukaisesti Pyhässä Hengessä. Hän vei meidän vanhan ihmisemme mukanaan ristille – tämä on siis tänään totta – Hänessä.

Kaikkinainen uskonnollisuus taas pyrkii ihmisen oman suorittamisen kautta erilaisin hurskailta näyttävin tavoin ja suorituksin pätemään Jumalan edessä.
Vaikka tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23). Myös kristillisen uskon liepeillä viihtyvästä uskonnollisuudesta (so. kristinuskonnosta) on tästä kysymys.

Kun taas keskitytään mielen ja Hengen alueelle, niin siellä tapahtuu, siellä Jumalan armo toimii!
Ensinnäkin meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tässä maailmanajassa tapahtuviin ilmiöihin, vaan fokusoimaan huomiomme Kristuksen mielen mukaiseen kasvuun.

 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room.12:2).

Kristuksessa me omistamme Hengen mielen, joka on taipuvainen rauhaan ja elämään /Room_8:5-6/. Uudistuminen tapahtuu nauttimalla oikeaa hengellistä ravintoa, Jumalan armon evankeliumia ja elämällä oman näköistä uuden ihmisen elämää Kristuksen yhteydessä. Mieli on ihmisen hengen tyyssija ja ohjaaja. Hengen uudistuminen alkaa aina sieltä. Mielen alueella ihminen voi tehdä myös valintoja.

Kaiken mielenmuutoksen takana on kasvaminen Jumalan hyvyyden tuntemisessa, Jumalan hyvyys johdattelee meitä edelleen mielenmuutokseen. (Room. 2:4)

Huolet jumittavat mieltä ja saavat ajatukset pyörimään kehää niiden ympärillä. Tähän on Jumala kuitenkin luvannut avun. Jumala lupaa varjella mielemme aluetta rauhallaan, kun viemme säännöllisesti kaikki huolemme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiedoksi. Hän lupaa antaa yliluonnollisen rauhansa miehittämään sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:6-7); /Tästä tarkemmin/.

Pimeyden henkivallat hyökkäävät ylhäältäpäin (taivaan avaruuksista) kristityn mielen alueelle pyrkien saamaan hänen ajatuksensa pois siitä luottamuksesta, mitä hän Kristuksessa jo omistaa: täyden ja pysyvän vanhurskauden (kelvollisuuden) ja sovinnon Jumalan kanssa. Samalla ne pyrkivät kääntämään kristityn katseet Maan päälle, missä Pahan vallat toimivat vielä tänään menestyksekkäästi. Tässäkin Paavali kehottaa meitä varustautumaan siten, että tuomme mielemme murehtimiset ja epäuskoiset ajatukset Jumalalle tiedoksi – ja tämäkin kaikella rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa. Näin me voimme pysyä vahvoina Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. (Ef. 6:10-18)

Mielen aistia voidaan pitää ajattelun kehitysalustana, runkona joka hengen alueella toimii ja vaikuttaa. Sitä voidaan pitää myös tiedostamisen aistina. Se, on aivan toisenlaatuinen kuin nämä meidän ”kuoleman ruumiimme” aistit. Fyysiset aistithan meillä vanhetessamme koko ajan heikkenevät. Mielen alueella taas ymmärryksemme saa kasvaa mielen uudistumisen kautta; eikä vain kasvaa, vaan vieläpä nuortua (kreik. ananeoo) /Ef_4:22-24/. Kun henkemme saa yhtyä Jumalan Henkeen ja vahvistua sen kautta, niin myös Jumalan todellisuus astuu mielemme aistimisen alueelle. Mielen ja Hengen alueen asioihin satsaamalla kerrytämme samalla pysyvää oppia ja pääomaa tulevaa varten. Mielen alueella kasvaminen tarkoittaa myös Kristuksen rakkauden tuntemisessa kasvamista.

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, (Fil. 1:6)

 

 

Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

kirjoittaja

 

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin ”ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa maanpäällisessä tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile •all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty!
Se on tehty!

Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme /Room_8:28-30/. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – ”toivossa” odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused from among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle /Room_1:16/, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan (Hänen mukanaan) ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

p.s.

Ristin sanoma ei siis tarkoita Jeesuksen maanpäällisen elämän esillä pitämistä, mitä kertomuksia kirkot taas näyttävät pitävän pyhänä (siis meille erotettuna) evankeliuminaan.
Ei.
Sana rististä alkaa vasta Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta lähtien.
Sana rististä periyttää meidän (jotka uskomme) elämäämme tänään Kristuksen Jeesuksen sijaiskuoleman ja kuolleista herättämisen todellisuuden Pyhän Hengen kautta /Kol_3:1-3/.
Sana rististä kehottaa meitä myös ojentautumaan päivittäisessä elämässämme tämän todellisuuden mukaan:
– rukouksessa surmaamaan (viemään Kristuksen kuoleman hautaan) vanhan ihmisemme jäseniä /Kol_3:5/
– ja sitten pukemaan päällemme uuden ihmisen (Kristuksen Jeesuksen) piirteitä /Kol_3:12/

 

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä