Monet uskovat puhuvat usein ”Sielunvihollisesta”.
Mitä he sillä tarkoittavat?
Löytyykö ko. ilmausta ollenkaan Raamatusta?
Mitähän se raamatunmukaisesti voisi tarkoittaa?
Kun puhumme Sielun vihollisesta niin viittaamme sillä yleensä Saatanaan.
Mutta.
Mutta kun tällaista ilmausta ei Raamatusta kuitenkaan löydy?!
Sielun alkuperäinen määrityshän on tässä:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7)
Eli ihmiseen ei luomisessa tullut sielua, vaan ihmisestä tuli maaperäisen kehon ja Jumalan elämän henkäyksen tuloksena elävä sielu /Tästä tarkemmin/. Raamatun alkutekstin mukaan elävä ihminen on elävä ihmissielu ja kuollut ihminen on poisnukkunut, kuollut sielu.
”Sielu” (hepr. nephesh; kreik. psuche) esintyy VT:n alkuteksteissä yli 700 kertaa ja UT:n alkuteksteissäkin yli 100 kertaa.
Kyseessä näyttää siis olevan varsin keskeinen termi Raamatussa ja niin ollen sen alkuperäinen ja oikea merkitys olisi hyvä tietää. Valitettavasti tämän sanan käsitteellinen merkitys on haalistunut (kiitokset kreikkalaisen filosofian ja perimätietietojen sävyttämien raamatunkäännösten) niin dramaattisesti, että myös moni uskova on ihmeessään tämän käsitteen kanssa.
Esimerkiksi Sf38-käännös kääntää VT/UT -osioissaan alkutekstin ilmaisun ”sieluksi” ainoastaan 281/46 kertaa! Sf92-käännös enää vain 42/23 kertaa!
—
Niin kuin Paavali opettaa, että ihmisellä on tänään sielullinen ruumis ja sen jälkeen (ylösnousemuksessa) tulee hengellinen ruumis /1. kor_15:42-45/. Nykyinen sielullinen ruumiimmehan on maaperäinen /1. Moos_2:7/ ja siten sen luonnolliset aistitkin kiinnittyvät maanpäällisiin ja näkyviin asioihin /1. Kor_15:45-49/; ja kuollessaan se hajoaa takaisin maaperään.
Voidaankin sanoa, että elävä, sielullinen ihminen on sellainen ihmissielu, joka Aadamin perintöä kantaen elää (ajattelee, oppii, tuntee, liikkuu, tiedostaa, jne.) tätä maanpäällistä elämäänsä niissä olosuhteissa kuin Jumala on ne hänelle sallinut.
—
Raamatun mukaan Saatana näyttää kuitenkin olevan ihmisen ystävä. Sillä kirjoitettu on:
Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten”. (Matt. 16:23)
Saatana näyttää siis olevan ihmisen puolella ja voi jopa vaikuttaa uskovan (tässä Pietarin) puheessa. Kaikki tämä tietenkin siitä alkaen, kun ensimmäinen ihmispari päätti lähteä tottelemaan Jumalan Vastavaikuttajan kaunista, houkuttelevaa, mutta kuitenkin valheellista puhetta.
Saatana haluaa johtaa ihmiskuntaa rakentamaan maailmaan ”rauhan ja oikeudenmukaisuuden” maailmanjärjestyksen, jossa kaiken Luojalla ei tietenkään voi olla minkäänlaista sijaa. Tämä on sen tehtävä. Ja vauhti näyttää vaan kiihtyvän. Israelia valtiona ja kansana ei tässä tietenkään voi olla mukana, koska sille luvatun tulevan maailmanhallinnon Saatana pyrkii häivyttämään valtakirkkojen ja niiden auktoriteettien vaikutusvaltaa hyväkseen käyttämällä.
Mutta mitä Jeesus opetti maan päällä eläessään juutalaisille opetuslapsilleen siitä, mitä Hän opetuslapsiltaan vaaditaan?
Joh_12:25
Sf38:
Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.
CLV:
He who is fond of his soul is destroying it, and he who is hating his soul in this world, shall be guarding it for life eonian.
Jeesus esittää tässä selvästi sen, mikä vaatimustaso Hänen opetuslapsiltaan vaaditaan.
Ei oman elämänsä vihaamista niin kuin suomalainen Raamattu virheellisesti kohdan kääntää.
Ei.
Vaan oman sielunsa vihaamista!
Ja tällä kaikellahan Hän tarkoitti, että opetuslasten oli tuolloin luovuttava – Mestarinsa lailla – kaikesta sielullisesta mukavuudesta ja lähteä fyysisesti seuraamaan Häntä ja olla valmiita jopa myös kuolemaan, mikä heidän Mestariaan tien päässä odotti.
Siis Jeesus kehotti juutalaisia seuraajiaan olemaan oman sielunsa vihollisia, kieltäytymään ihmisten normaalielämästä: jättämään perheensä ja jättämään työpaikkansa ja niiden tuomat sielulliset etuudet. Toinen kohta tästä ”sielunvihollisuudesta” löytyy /Luuk_14:26-27/.
—
Johtopäätöksenä tästä voi päätellä, että tuo totuuden statuksen uskovien sanankäytössä saanut ilmaus sielunvihollinen, onkin itse asiassa ollut alun perin itse Jeesukselta, joka antoi tämän vaatimuksen oman sielunsa vihaamisesta omille oppilailleen. Nykykielellä ilmaistuna mukavuusalueeltaan poislähteminen fyysisen kärsimyksen tielle.
Niin kuin termi ”sielu” on pitkälti häivytetty raamatunkäännöksistä, niin myös em. raamatunkohdissa se on korvattu käännössanalla ”elämä” (kreik. zoe) kun alkutekstissä esiintyy ilmaus ”sielu” (kreik. psuche). Tämäkin näyttää olevan sitä kuuluisaa korvausteologiaa: kun itsepintaisesti sekoitetaan perusmerkityksiä raamatunkäännöksissä, niin että saadaan Raamatun tekstiä mukautetuksi enemmän uskonnollisen kielenkäytön mukaiseksi. 😉
—
Jeesuksen lihaksi tulon hallinnon aikana juutalaisille opetuslapsilleen antamaa käskyä oman sielunsa vihaamisesta pääsivät Hänen seuraajansa konkreettisesti kokemaan Helluntain ja sitä seuraavan Ylimenokauden hallinnon aikana. Oman sielullisen elämän mukavuusalueelta luopuminen vaati tuolloin kaiken antamista luvatun Kuningaskunnan toteutumisen vuoksi: myös rikkaiden piti luopua omaisuuksistaan yhteisen hyvän vuoksi.
Nykyisellä salatulla Armon talouskaudella – jonka hallintomallin ja opetuksen välittäminen on luotettu apostoli Paavalille /1. Tim_2:7/ – ovat Jumalan antamat Kristuksen seuraamisen säännöt kuitenkin toisenlaiset. Tänään valitut pysyvät ”loppuun asti” valittuina /Room_8:35-39/. Tänään valitut liitetään Pyhän Hengen sinetöinnin kautta peruuttamattomasti Kristuksen hengelliseen ruumiiseen /2. Kor_1:21-22/. Tänään tapahtuu Kristuksen seuraaminen kunkin jäsenen kohdalla juuri sillä paikalla, johon hänet on alun perin kutsuttu /1. Kor_7:20/ ja maailman valloittamisen tehtävät voi huoletta jättää Israelin valituille ja tulevaan maailmanaikaan.
