toivo

Maanpäälliset lupaukset Israelille

kirjoittaja

 

Raamatussa on useita kohtia, jotka sisältävät lupauksia Israelille. Vanhassa testamentissa on paljon vielä toteutumattomia lupauksia Israelille. Jumalan lupaukset valitulle kansalleen odottavat edelleen aikaansa. Lupaukset valitulle kansalle eivät kuitenkaan liity nykyiseen maailmanaikaan. Lupaukset Israelin maanpäällisille lupauksille liittyvät tuleviin maailmankausiin (kreik. aion): tulevaan tuhatvuotiseen maailmanaikaan ja sitä seuraavaan (uuden Maan) aikaan.

Jumalan lupaukset valitsemaansa kansaa kohtaan sisältävät kansallisen näkökulman. Jumalan lupaukset valitsemaansa kansaa kohtaan asettavat sen erityisasemaan maailman muihin kansoihin nähden. Jumalan lupaukset valitsemaansa kansaa kohtaan ovat aina maanpäällisiä: ensin nykyisen Maa-planeetan päälle sijoittuvia ja sitten myöhemmin uuden Maan päälle sijoittuvia.

Toisin kuin meille annetut Maa-planeetan ulkopuoliset, taivaalliset lupaukset, raamatun sisältämät lupaukset Israelille kohdistuvat Maan päälle ja sen kansojen keskuuteen. Seuraavassa joitain Vanhan testamentin – Israelia koskevia – lupauksia, jotka eivät siis vielä ole toteutuneet, mutta ne odottavat Jumalan suunnitelmien mukaista vääjäämätöntä toteutumistaan.

—

Jumala lupasi jo Daavidille tulevan maailmanajan kestävän (ei ”ikuisen”) Kuningaskunnan.
Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.” (2. Sam. 7:16).
(CLV)  and stedfast [is] your house and your kingdom unto the eon before you, your throne is established unto the eon.

Samoin Danielin kautta vahvistettiin tämä tuleva lupaus Israelin kansalle.
Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.” (Dan. 7:27)
(CLV)  And the kingdom and the jurisdiction and the majesty of the kingdom under the entire heavens will be granted to the people of the saints of the supremacies. Their kingdom is an eonian kingdom, and all other authorities shall serve and hearken to them.”

Samoin Danielille näytettiin, miten tuo Israelille luvattu maanpäällinen Kuningaskunnan lupaus toteutuu heidän Messiaansa saapuessa Maan päälle.
Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. (Dan. 7:13-14)
(CLV) Perceiving am I in the visions of the night, and behold, on the clouds of the heavens, One as a son of a mortal is arriving: Unto the Transferrer of Days He reaches, and they bring Him near before Him;” to Him is granted jurisdiction and esteem and a kingdom, and all the peoples and leagues and language-groups shall serve Him; His jurisdiction, as an eonian jurisdiction, will not pass away, and His kingdom shall not be confined.”

Edellä puhutaan siis taas maailmanajallisesta (koko tulevan maailmanajan keskeytymättömästi jatkuvasta) vallasta ja kuningaskunnasta, jolla ei ole rajoja. Eikä siis mistään ”ikuisesta” tai ajallisesti rajattomasti jatkuvasta kuningaskunnasta!

—

Jeremia kirjoittaa, miten tuona tulevana lupauksen aikakautena (tuhatvuotisena maailmanaikana) tulee Jerusalem (”Siionin vuori”) fokusoitumaan kaikkien maailman kansojen kokoontumispaikaksi.
Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. (Jer. 3:17)

(CLV)  At that time they cry to Jerusalem, `O throne of Yahweh,’ And gathered unto her has been all the nations, For the name of Yahweh, to Jerusalem, Nor do they go any more after the stubbornness of their evil heart.”

Myös Psalmien kirja mainitsee tästä: miten Jumala tulee asettamaan Kuninkaansa Jerusalemiin.
”Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni”. (Ps. 2:6)

(CLV) I will pour a libation on My King, On Zion, My holy mountain.

Tässä viitataan tulevaan aikaan, ei menneeseen, niin kuin suomalasesta käännöksestä voisi päätellä.

—

Lähettiläs (”enkeli”) ilmoitti Marialle, että hänen pojalleen, Jeesukselle,  on säädetty tulevien maailmankausien kestävä kuninkuus: Hänen esi-isälleen Daavidille luvattu valtaistuin.
Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.” (Luuk. 1:32-33)

CLV Lk 1:32 – Lk 1:33
32  He/ shall be great, and Son of the Most High shall He be |called. And the Lord •God shall be giving Him the throne of David, His •father,
33  and He shall |reign onover the house of Jacob for the eons. And of His •kingdom there shall be not consummation.”

—

Israelin pyhille luvattu ensimmäinen ylösnousemus /tästä tarkemmin/ toteutuu seuraavan, tuhatvuotisen  maailmanajan murtautuessa esiin.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm. 20:4-6)

Tulevana maailmanaikana toteutetaan myös globaali aseistariisunta, jota nykyisenä pahana maailmankautena (Gal. 1:4) ei ihminen ole saanut aikaiseksi. Rauhan tila saadaan viimein aikaan, Rauhan Ruhtinas ottaa maailmanvallan.

Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. (Jes. 2:4)

—

Kristus hallitsee rautaisella oikeudenmukaisuudella koko tulevan tuhatvuotisen, pysyvän rauhan maailmanajan, minkä jälkeen luodaan uudet taivaat ja uusi Maa. Tuolloin ei enää myöskään aurinkoa ja kuuta tarvita /Ilm_21:23/.

Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole. /Ps_72:7/; /Ps_102:16-17/

—

Missään edellisessä jakeessa ei alkuteksti käytä ajattomuutta tai loputtomuutta ilmaisevaa termiä, vaan ”iankaikkinen” -käännössanan takaa löytyvät joko hepren olam tai kreikan aion, jotka molemmat tarkoittavat pitkää – mutta rajattua – maailmankautta. Eikä myöskään em. käännöskohta  ”ei pidä loppua oleman” tarkoita ajallista loputtomuutta, vaan viittaa Kristuksen rajattomaan, alueelliseen valtaan (vrt. Matt_28:18; 1. Kor_15:28).

—

Kristilliset kirkot ovat teologioissaan vesittäneet nämä Jumalan valitsemalle kansalleen antamat lupaukset kuvaannollisiksi puheiksi. Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on antanut välineitä häivyttää aika ja sen peräkkäisyys – aikasarjat – käännöksistä ja yleisistä opetuksista. Samalla on vaikeutettu Jumalan suuren suunnitelman tunnistamista raamatusta /tästä tarkemmin/ . Jos raamatussa ei ole tunnistettavissa aikasarjaisuutta ja tapahtuminen peräkkäisyyttä (eikä siis mennyttä ja tulevaa), niin vaikea sieltä on hahmottaa myös mitään toteutuksen alla olevaa suunnitelmaakaan. Samalla kun Jumalan suuri suunnitelma häivytetään erilaisten ajattomuuden mytologioiden taakse, niin samalla voidaan myös hylätä raamatun tulevat ennustukset. Voidaan hylätä tulevat – vielä toteutumattomat lupaukset – koska ne tulkitaan pelkäksi kuvakieleksi. Samalla voidaan hylätä Israelille kuuluvat kansalliset lupaukset ja korvata ne nykyisten kristillisten kirkollisten instituutioiden valtaopeilla. Mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, mitä on alun perin kirjoitettu. Tämänkaltainen Kirjoitusten määrätietoinen vääristely ei tee tyhjäksi niihin kirjoitettuja jumalallisia totuuksia.

Samalla kun kirkolliset instituutiot ovat omineet eli korvanneet itsensä ”hengellisenä Israelina”, niin samalla ne opetuksissaan ovat hylänneet Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaisen Israelin kansallisen erityisvalinnan ja -aseman. Tämä on johtanut myös siihen, että Ympärileikkauksen evankeliumi on tullut niille ”pyhäksi” eli ykkös-evankeliumiksi, jota säännöllisesti pidetään esillä. Kristillisten valtasuuntien betonoimat uskomusjärjestelmät hakevat eri raamatun kohdista itselleen aineksensa ”oikeaan” oppiinsa. Nämä opit muodostavat ytimen myös niiden liiketoiminta-ajatuksiin; ja nämä opit ovat oikeita, koska niihin on löydetty kohtia raamatusta: ovat ”raamatun mukaisia”. Nämä opit pitävät sisällään erilaisia jumalisilta näyttäviä tapoja ja toimintamenoja, jotka antavat niille näkyvän, uskonnollisen leiman ulkopuolella olevia kohtaan. Kristilliset valtasuunnat ovat koko historiansa ajan – ja edelleenkin – suuren ja kaikkitietävän Egonsa vankeja. Nämä suunnat tunnistaa myös siitä, että ne opettavat ”evankeliumiaan” aikuisille ihmisille niin kuin lukutaidottomille pyhäkoululapsille. Ihmisen omalle ymmärrykselle ei anneta sitä arvoa ja kunnioitusta kuin mitä sille pitäisi antaa. Ihmisiä ei kehoteta mitenkään ottamaan itse selvää siitä, mitä on kirjoitettu – ei. Pikemminkin päinvastoin.

Tämä kaikki on luonnollisesti johtanut myös siihen, että Ympärileikkaamattomuuden evankeliumia (Paavalin evankeliumia)  /tästä tarkemmin/ ei kyetä selkeästi ja johdonmukaisesti opettamaan. Lähdetään ns. evankeliumikertomuksista meille erotettuna, pyhänä ilosanomana ja otetaan sitten sen rinnalle jotain Paavalin opetuksesta. Mutta tällainen johtaa väistämättä jatkuvaan hämmennykseen ja epävarmuuteen uskonelämässä.

Tämän päivän evankeliumi kutsuu kuitenkin itsessään heikkoa ihmistä turvautumaan yksin Kristukseen ja siihen Isän Jumalan tarjoamaan mielisuosioon, joka ilman tekoja ja ponnistuksia lahjana meille tarjotaan. Ja tässä Ilosanomassa lupaukset ja odotukset kohdistuvatkin aivan toiselle alueelle kuin mitä Israelin kohdalla on: taivaallisille, Maan ulkopuolisille, Maailmankaikkeuden alueille.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa (Ef. 1:3)

(CLV) Eph 1:3
Blessed be the God and Father of our •Lord Jesus Christ, •Who blesses us with every spiritual blessing among the celestials, in Christ,

 

Efesolaiskirje – luku 4:1-11

kirjoittaja

 

4:1 Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:

CLV Eph 4:1 – Eph 4:2
1  I am entreating you, then, I, the prisoner in the Lord, to walk worthily of the calling with which you were called,
2  with all humility and meekness, with patience, bearing~ with one another in love
3 endeavoring to |keep the unity of the spirit with the tie of •peace:

Luvuissa 1-3 Paavali oli tuonut ilmi Kristuksen salaisuuden, sen tuohon asti Jumalassa salatun Armon hallintokauden totuuden: merkityksen, valinnat ja uudenlaisen odotukseen liittyvät lupaukset.
Nyt hän jatkaa opetustaan kehottaen meitä Kristuksen evankeliumin arvon mukaiseen käyttäytymiseen. Tässä on tietenkin kyse mielen alueelta lähtevästä käyttäytymisestä ja mielen uudistuksen (”parannuksen”) myötä eteenpäin menevästä vaelluksesta. Paavalihan oli itse tätä kirjettä kirjoittaessaan Rooman vankeudessa (jae 1) ja vaikka hän eli ulkoisesti sidottuna ja eristettynä, niin se ei estänyt häntä tässäkään kohden vaeltamasta kutsumuksensa arvon mukaisesti mielensä alueella.

Apostoli kehottaa meitä uskovia suhtautumaan toisiimme kaikella nöyryydellä, sävyisyydellä (kreik. prauotes) ja pitkämielisyydellä ja toinen toisiamme rakkaudessa sietäen (kreik. anechomenoi). Näin, koska Kristuksen ruumiin jäsenetkään eivät ole samanlaisia, vaan erilaisia, Jumalan kunkin sopivalle, valitsemalleen paikalle Hengessä asettamia ihmisiä.

Uskovia ei kehoteta rakentamaan Hengen yhteyttä (jae 3), vaan pitämään sitä yllä Jumalan rauhan yhdyssiteellä.

—


4:4. yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
4:5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
4: 6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
CLV Eph 4:4 – Eph 4:6
4  one body and one spirit, according as you were called also iwith one expectation of your •calling;
5  one Lord, one faith, one baptism,
6  one God and Father of all, •Who is onover all and through all and in all.

Paavali ei puhu tässä näkyvästä seurakuntayhteydestä (jae 1), vaan siitä miten tänään seurakunta (Kristuksen hengellinen ruumis) pysyy koossa ja rakentuu ykseyden Hengen, Pyhän Hengen avulla. Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä toisin kuin oli juutalaisten opetuslasten kohdalla. Meitä ei kehoteta maailman edessä laumautumaan, vaan kunkin pysymään/elämään/työskentelemään sillä paikalla, missä hänet on kutsuttu /1. Kor_7:20/.

Meillä on yksi ja sama Herra (jae 5). Meillä on yksi usko ylösnousseeseen Herraan ja taivaallisiin lupauksiin. Meillä on yksi kaste (ei tässäkään kahta tai useampaa), jolla Paavali tietenkin tarkoittaa kastamista, upottamista Kristuksen Henkeen ja samalla jäseneksi Kristuksen ruumiiseen /tästä tarkemmin/.

sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)

Paavali toteaa tässä siis edellisten hallintokausien (Helluntain ja Siirtymäkauden) totuuksien päättyneen nyt Armon talouskaudelle siirryttäessä. Lupaukset: odotukset tai ”toivo” ovat tänään – olipa kyse juutalaisista tai kansojen ihmisistä – kohdistuneet maapallon ulkopuoliselle, taivaalliselle alueelle (toisin kuin on Israelin kohdalla voimassa) ja esikuvalliset vesikasteet ovat vaihtuneet yhteen kasteeseen Pyhässä Hengessä. Ja molemmilla (sekä juutalaisilla että kansojen valituilla) on tänään yksi ja sama ylösnoussut Herra.

—


4:7. Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
4:8. Sen tähden on sanottu: ”Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille”.
4:9. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
4:10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
4:11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

CLV Eph 4:7 – Eph 4:11
7  Now to each one of us was given •grace in accord with the measure of the gratuity of •Christ.
8  Wherefore He is saying, -Ascending ioon high, He captures captivity And -°gives gifts to •=mankind.
9  Now the ”He ascended,” awhat is it except that He first descended also into the lower parts of the earth?
10  He •Who descends is the Same •Who ascends also, up over all who are of the heavens, that He should be completing •all.
11  And the same One -°gives •these, indeed, as apostles, yet •these as prophets, yet •these as evangelists, yet •these as pastors and teachers,

Tässä apostoli lainaa Psalmia 68. Hän toteaa, että nyt Jumalan suosio saadaan (olipa kyseessä juutalainen tai ”kreikkalainen”) pelkkänä lahjana, itse kullekin sopivaksi mitoitettuna lahjana ylösnousseelta Kristukselta (jae 7).

”astui ylös” (jae 10) verbin takaa löytyy alkukielessä anabas, minkä ns. aoristi -muotoisena Konkordanttinen käännös purkaa morfeemeiksi One-UP-STEPPing ja voitaisiin suomentaa ”nousee”, ”kohottautuu”, ”korottautuu”. Tämän voidaan ajatella kuvaavan sitä, miten Herran ylösnousemus taivaalle (Apt. 1:9-11) jatkui läpi taivasten (Hepr. 4:14), ja niiden yläpuolelle. Tässä itse ajattelen, miten ylösnoussut Herra jatkaa Maan päältä noustuaan tiedottamistaan kaikille maailmankaikkeuden asukkaille sitä, miten Isä Jumala on Hänelle antanut kaiken vallan – ei ainoastaan Maan päällä – vaan myös ”taivaissa”.  Tässä jakeessa tuodaan jälleen esiin se, miten Kristuksen sovitustyön vaikutukset tulevat lopulta koskemaan koko luomakuntaa.

Jakeessa 9 mainittu ”maan alimpiin paikkoihin” voisi myös tarkoittaa ylösnousseen Herran julistusta Maan alla vangittuina oleville henkiolennoille /tästä tarkemmin/.

 

Efesolaiskirje – luku 3:8-21

kirjoittaja

 

3:8. Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta.
(CLV) Eph 3:8
To me, less than the least of all saints, was granted this •grace: to bring the evangel~ of the untraceable riches of •Christ to the nations,

Paavalille, joka aikanaan vainosi seurakuntaa, oli tämä Jumalan suosiollisuus tullut osaksi; ei kutsutun tähden vaan Kutsujan tähden.
Ja mikä armo?
Välittää pakanoille tiedoksi se evankeliumi, joka paljastaa – tähän asti sekä heprealaisissa että kreikankielisissä pyhissä kirjoituksissa täysin vaietun salaisuuden – Kristuksen tähän asti tutkimattomat (kreik. anexichniaston, UN-OUT-TRACable) so. Kirjoituksista puuttuvat rikkaudet. Alkukielessä on tässä monikkomuoto plouton ”rikkaudet”. Kyse on nyt  ylimaallisista, taivaallisista arvostuksista, jotka kansojen uskovia odottavat Maan ulkopuolisella, maailmankaikkeuden alueella. Israelin osalta nämä rikkaudet on moneen kertaan jo paljastettu ja luvattu sekä Vanhan testamentin kirjoituksissa että Uuden testamentin ei-paavalillisessa osuudessa – ne on jo aiemmin annettu tutkiskelujen alle.
Mutta nyt paljastetaan tutkittaviksi ja odotettaviksi Kristuksen seurakuntaruumiin taivaalliset rikkaudet.

3:9. ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa
(CLV) Eph 3:9
and to enlighten all as to what is the administration of the secret, •which |has been concealed~ from the eons in •God, •Who creates •all,

Tämä Efesolaiskirjeessä paljastettu salaisuus (siis nykyinen Armon hallintokautta koskeva) on ollut maailmanaikojen alusta alkaen kätkettynä tietona Jumalassa, mutta nyt se Paavalin kautta julkaistiin ilmi Kirjoituksissa!
Paavali käyttää tässä Armon hallintokaudesta nimitystä Salaisuuden taloudenhoito, mikä hyvin kuvaa tämän päivän Kristuksen hallintoa salaisena, ei julkisena, uskon kautta tapahtuvana ekonomiana.

—

3:10. että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon
3:11. sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
3:12. jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.

CLV Eph 3:10 – Eph 3:12
10  that now may be made |known to the sovereignties and the authorities among the celestials, through the ecclesia, the multifarious wisdom of •God,
11  in accord with the purpose of the eons, which He makes in •Christ Jesus, our •Lord;
12  in Whom we |have •boldness and •access with confidence, through His •faith.—

Kansojen valittujen toivo eli odotus kohdistuu ulkoavaruuden alueelle – samoin sen tulevat tehtävät /1. Kor_6:3/. Jumalan moninainen viisaus tulee kanavoitumaan ylösnousseen Kristuksen seurakunnan kautta taivaallisten asukkaiden ja imperiumien tietoon.

—

3:13. Siksi minä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä teidän tähtenne kärsin, sillä ne ovat teidän kunnianne.
(CLV) Eph 3:13
Wherefore I am requesting~ you not to be |despondent at •those of my afflictions for your sake which are your glory.

Paavali puhuu tässä Kristuksen puuttuvista kärsimyksistä (eikä siis omista kärsimyksistään!) /Kol_1:24/, joita hän meidän (kansojen uskovien) tähden kärsii, jotta Jumalan ilmoitus voisi valmistua hänen kauttaan täydelliseksi /Kol_1:25-26/.

—

Sitten seuraa Paavalin toinen Efesolaiskirjeen mallirukous.

3:14. Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä,
3:15. josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
3:16. että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
3:17. ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
3:18. niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
3:19. ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
3:20. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
3:21. hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

 

CLV Eph 3:14 – Eph 3:21

14  On this behalf am I bowing my •knees tod the Father of our •Lord Jesus Christ,
15  after Whom every kindred in the heavens and on earth is being named~,
16  that He may be giving you, in accord with the riches of His •glory, to be made staunch with power, through His •spirit, ioin the hman within,
17  •Christ to dwell in your •hearts through •faith, that you, having been rooted~ and grounded~ in love,
18  should be |strong to |grasp~, together with all the saints, what is the breadth and length and depth and height—
19  to know the love of Christ as well which transcends •knowledge—that you may be |completed for the entire complement of •God.20  Now to Him •Who is |able~ to do superexcessively above all that we are requesting~ or apprehending, according to the power •that is operating~ in us,
21  to Him be •glory in the ecclesia and in Christ Jesus for all the generations of the eon of the eons! Amen!

 

Tässä rukouksessa voimme taas seurata eli imitoida Paavalia (1. Kor. 11:1),
kun hän

anoo sisällisen ihmisemme vahvistumista Jumalan Hengen kautta;
anoo, että voisimme kasvaa Kristuksen (kaiken tiedon yläpuolella olevan) rakkauden ulottuvuuksien tuntemisessa;
anoo, että voisimme kasvaa täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.

 

 

Usko, toivo ja rakkaus – nämä kolme

kirjoittaja

 

Mitä Paavali mahtoi tarkoittaa opettaessaan aikanaan korinttolaisia Jumalan armolahjoista?
Mihin armolahjoja oikein tarvitaan?
Miten ne ilmenevät?
Voiko niitä luetteloida ja listata tiettyyn arvojärjestykseen?
Keille ne oli tarkoitettu?
Oliko osa niistä tuolloin tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja ja mitkä niistä jäivät pysyviksi: myös meidän aikaamme ja uskonelämäämme koskeviksi?

Mitä armolahjoilla oikein tarkoitetaan? Alkukielen sana armolahjalle on charisma, minkä Konkordanttinen menetelmä ilmoittaa morfeemeiksi purettuna [JOY-effect], riemukkaan armon vaikutusta tai Jumalan suosiollisuuden vaikutusta. Tämän vanhan kreikan sanan juuren muodostaa char, mikä muodostaa vahvan merkitysyhteyden armolle charis [JOY], ilolle chara [JOY] ja kiittämiselle eucharisteo [WELL-JOY].

Itse asiassa ”armolahja” näyttää tarkoittavan Jumalan armon, Hänen rakkautensa ja riemullisen suosiollisuutensa vaikutusta uskoviinsa. Sanana charisma esiintyy 16 kertaa Uudessa testamentissa, jossa Paavalin kirjeissä peräti 15 kertaa; siis Paavalin kirjeissä merkitsevästi useammin kuin muualla UT:ssa.

Armon vaikutukset näyttävät tapahtuvan hengellisen elämän alueella /1. Tim_1:14/.
Ne näyttävät todentuvan ensin uskovien osalle, mutta myöhemmin – aikakausien (aionien, ”ikuisuuksien”) täyttymyksessä – laajentuvan koskemaan kaikkia ihmisiä vanhurskauttavana (Kristuksessa kelvollisiksi julistavana) vaikutuksena /Room_5:18/.
Armon vaikutukset näyttävät myös moni-ilmeisiltä /1. Kor_12:4/.

—

Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Korinttolaisille, niin elettiin vuoden 53-54 aikoja. Seurakunnalla ei siis vielä tuolloin ollut kirjallista ilmoitusta ohjenuoranaan.  Kyseessä oli yksi apostolin varhaisimmista kirjeistä. Seurakunta oli tuolloin nuori (”sanan maitoa” juova) ja Jumalan Hengen ja armon vaikutukset esiintyivät monella tapaa uskovien kautta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyminen oli vielä edessäpäin; se koki täyttymyksensä vasta noin 10 vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittaessa viimeiset opetuskirjeensä Rooman vankeudesta seurakunnille.

Siksipä noilla Korintolaisiskirjeen 14. luvussa luetelluilla armolahjoilla oli tuolloin paikkansa. Elettiin ns. Siirtymäkauden hallinnon aikaa /tästä tarkemmin/ , jolloin Pietarin julistama Ympärileikkauksen evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin murtautuessa samalla esiin ilosanomaksi kansoille. Armolahjat oli tarkoitettu seurakunnan rakentamiseksi. Armolahjat toteutuivat tuolloin puheiden kautta seurakunnan kokoontumisten yhteydessä sen rakentamiseksi. Kielillä puhumisen Paavali nimitti vähäisimmäksi armolahjaksi – vähäisimmäksi nimenomaan seurakunnan rakentamisen näkökulmasta – koska se toimi henkilökohtaisella (mutta tietenkin myös tarpeellisella) tasolla.

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi (1. Kor. 14:26)

Tuollaiseen ”lihan kautta tapahtuvaan” julistukseen liittyi tietenkin kypsymättömyyttä ja epävarmuutta. Kypsymättömyyttä siinä mielessä, että ilmoitettavan tiedon sisältö oli vielä puutteellista: siitä puuttui myöhemmin ylösnousseen Herran Paavalille ilmestysten kautta antama loppuosuus. Tämä tuli ilmi vasta kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon hallintokaudella, jolloin Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui täyteen /tästä tarkemmin/.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor:13:9-10)
CLV 1Co 13:9 – 1Co 13:10
For out of an instalment are we knowing, and out of an instalment are we prophesying.
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

Paavali tarkoittaa tässä vajavaisuudella sitä, että seurakunnalle tiedon sanojen ja profetoinnin kautta tulevan ilmoituksen olleen tuolloin tilapäistä, osittaista ja sitä, että nämä (kuin muutkin luvussa mainitut armolahjat) tulevat vaikenemaan, kun kirjallinen ilmoitus tulee saavuttamaan täyteytensä. Tämän täyttymyksen, vielä korinttolaisiltakin tuolloin salatun Armon evankeliumin koko sisällön, hän sitten välittää meille noissa ns. vankeus- tai täyttymyskirjeissään.

jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)
CLV Col 1:25 – Col 1:26
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of •God—
the secret •which |has been concealed~ from the eons and from the generations, yet now was made manifest to His •saints,

Puheiden kautta julistettavan tiedon epävarmuutta pyrittiin tuolloin kyllä minimoimaan Paavalin säätämällä ”laatujärjestelmällä”:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. (1. Kor. 14:29-30)

Kun sitten Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui Paavalin viimeisten kirjeiden myötä täyteen, niin väliaikaiset (ns. Siirtymäkauden hallinnon kestävät) armolahjat lakkasivat toimimasta seurakunnan rakentamisessa:
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor. 13:10)
(CLV) 1Co 13:10
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

ja siis nämä kolme – seurakunnalle (Kristuksen ruumiille) osoitetut hengelliset armolahjat – jäävät voimaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Paavali tässä vielä korostaa, että nimenomaan näistä kolmesta armolahjasta on siis kysymys.

Se, että tämä apostolin ilmoitus ei koske jotain vielä tulevaa, ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, kun on jo siirrytty uskosta näkemiseen, osoittaa tietenkin se, että edelleen uskoa tarvitaan ja että toivoa (odotusta lupausten täyttymiseen) tarvitaan. Kyllä Paavali tässä selvästikin viittaa tulevaan ja täydentyvään ilmoitukseen; viittaa nykyiseen uskossa vaeltamisen aikaan, jolloin me ”vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”.

Kristuksen sana meille löytyy tänään kirjoitettuna Raamatusta ja sieltä Paavalin evankeliumin kautta. Tämä sana vaikuttaa meissä armolahjana tuottaen uskoa, toivoa ja rakkautta Kristuksessa Jeesuksessa.

—


Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17).
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Siis tänään Kristuksen meille osoittama ilmoitus toimii uskon lähteenä.

—


Toivo (tai sanatarkemmin ”odotus”) on ”uskon veli” ja se osoittaa uskovalle sen tulevan osoitteen, johon hän on menossa. Tämä tulee meille tänään ainoastaan Paavalin evankeliumin ja Hengen lahjoittaman viisauden ja ilmestyksen kautta. Tämä toivohan on meillä eri kuin mitä Israelin kohdalle on luvattu.

anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut (Ef. 1:17)

—


Rakkaudessa, Jumalan armon vaikuttaman Kristuksen rakkauden tuntemisessa, saamme sisäisen ihmisemme puolesta kasvaa ja vahvistua Pyhän Hengen kautta. Rakkauden armonvaikuttavuus on armolahjoista suurin (1. Kor. 13:13). Tätä voimaa ja vahvistusta Paavalikin esimerkinomaisesti tahtoo meidän anovan.

Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 3:14-19)

Toki Jumala voi henkilökohtaisella tasolla ja elämän eri vaiheissa käyttää yksilöllisiäkin tapoja valittujaan kohtaan. Näin on itsenikin kohdalla aikoinaan ja useasti käynyt. Silloin nämä profetiat tai näyt ovat kuitenkin henkilökohtaisia, mutta tarpeellisia ja liittyvät usein ns. hengelliseen alaikäisyyteen. Jumala kuitenkin armossaan ohjaa meitä totuuden sanansa ja Henkensä kautta kasvamaan uskossamme täysi-ikäisyyteen. Tälle täysi-ikäisyydelle on tunnusomaista se, että uskova ei ole enää sidottu erilaisiin opinsuuntiin, vaan voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omana itsenään ja sillä paikalla, jonka Jumalan Henki on hänen kohdalleen osoittanut (Ef. 4:11-15)!
Emmekö me tänään, kun kokoonnumme esim. raamattupiireissä tutkimaan Jumalan sanaa, tukeudu juuri siihen mikä meille on kirjoitettu, kun tiedämme sen olevan totta ja täydellistä /Kol_1:2526/. Tämä sana toimii ikään kuin Pyhän Hengen työkaluna Kristuksen hengellisen ruumiin rakentamisessa. Usko, toivo ja rakkaus ovat puhtaasti hengellisiä armolahjoja, Jumalan armon, suosiollisuuden ja rakkauden vaikutuksia meissä Hänen Henkensä kautta.

Niin kuin Jumalan ilmoitus tämän päivän ihmiselle oli Paavalin lähetystyön alussa puutteellista, ”alamittaista” (kreik. mepios), niin se vähitellen täydentyi Paavalin viimeisiin kirjeisiin tultaessa ”täysimittaiseksi” (kreik. teleion). Sama koski myös Jumalan armolahjoja, Jumalan mielisuosion aikaansaamia vaikutuksia. Ilmoituksen täyttyessä myös ns. alkuseurakunnan rakentamiseksi annetut armolahjat saivat väistyä seurakunnan rakentamisessa ilmoituksen täyttyessä. Tänään Jumalan Henki vaikuttaa uskoa, toivoa ja rakkautta sen Armon evankeliumin kautta, joka meille on apostoli Paavalin kautta tiettäväksi tehty. Näistä Jumalan rakkaus asettuu kaiken yläpuolelle, kaiken peittäväksi (1. Kor. 13:7). Ja tämä Kristuksen rakkaus asettuu myös kaiken tietämisen yläpuolelle (Ef. 3:19)!

 

 

Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

kirjoittaja

 

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala Raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei-havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle, havaitsemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen: sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

—

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu /Ef_1:3/.
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin /2. Kor_4:18/.
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset /Tiit_2:11-13/; /Room_5:18/; /1. Kor_15:20-26/!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat /Room_8:28-20/.
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

—

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan /2. Tim_1:9/.

Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

—

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it iwith thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~ io •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your •faith growing~, to be magnified among you io superabundantly, according to our •range,

—


Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)

(CLV) Php 1:27
that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

—

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko on raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (armon vaikutuksesta), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa (1. Kor. 13:13; Ef. 4:12).

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä