Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen

kirjoittaja

 

Jumala on sulkenut?!
Jumala on sulkenut kaikki?!
Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen?!
Siis Jumala on kaiken tämän takana.

Mitä ihmettä? ”Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen”?!
Koskapa tämä meille Raamatussa selkeästi ilmoitetaan, niin Jumalalla täytyy olla tarkoitus tällaiselle kaikenkattavalle menettelytavalleen.
Jae on tässä.

Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. (Room. 11:32)

(CLV) Ro 11:32
For •God locks up •all together in stubbornness, that He should be |merciful to •all.

—

Katsellaan tätä – ehkä hämmentävääkin – totuuden sanaa yksityiskohtaisemmin.

Ensiksi.
Käännössanan ”sulkenut” tai ”locks” taustalla on alkukreikan sana sunkleio [TOGETHER-LOCK]. Verbi on aoristimuodossa ja siksi Konkordanttinen menetelmä kääntää sen preesensissä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun Jumala on tämän päätöksen (siis jo ennen maailmanaikoja) tehnyt, niin se on voimassa jokaisen ihmisen kohdalla – oli hän sitten uskova tai ilman uskoa. Ilmaisu tarkoittaa tässä yhteislukitusta. Siis Jumalan päätöstä ja toimenpidettä, jolla koko ihmissuku (koko Aadamin ”perikunta”) lukitaan tiettyyn tilaan.

Toiseksi.
Käännössanan ”tottelemattomuus” tai ”stubbornnes” takaa taas löytyy alkukielen apetheia, minkä Konkordanttinen menetelmä jäsentää UN-PERSUADableness, jonka CLV kääntää ”stubbornness” itsepäisyydeksi. The Complete Word Study Dictionary kertoo substantiivin ”apetheia” tarkoittavan tottelemattomuutta, haluttomuutta taivutella, tahallista epäuskoa, itsepäisyyttä. Se on voimakkaampi termi kuin apistia, joka tarkoittaa epäuskoa.

Sitten.
Käännössanan ”kaikki”, kreik. tous pantas, taakse. Sehän esiintyy tässä jakeessa kahteen kertaan.
Se tarkoittaa määrätyssä muodossaan (tous) kaikkia (pantas), siis tässä kaikkia ihmisiä.

Sitten vielä.
Termien ”armahtaisi” tai ”should be mercifull” takaa ei inspiroidusta alkukielestä suinkaan löydy tälle verbille konditionaalia (so. verbin tapaluokkaa, joka ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta), vaan elese, mikä aoristina ja futuurimuotoisena tositapana viittaa tulevaan aikaan, siis siihen täyttymyksen aikaan ”jolloin Jumala tulee kaikeksi kaikissa” /1. Kor_15:28/; /Tästä tarkemmin/.

 

Eli näillä eväin yo. jakeen voisi suomentaa vaikkapa

Sen vuoksi Jumala on lukinnut kaikki itsepäisyyteen, jotta hän pääsee kaikkia armahtamaan!

—

Eli näyttää hyvinkin siltä, että Jumala on itse valinnut tämän pelastuksen menettelytavan, jossa

  • Hän antaa ihmiselle (ja ihmiskunnalle) mahdollisuuden elää omaa elämäänsä – Ihmisen päivää /1. Kor_4:3/ – ilman Jumalan ulkoista puuttumista siihen
  • Näin ihmiset pääsevät, omassa itsepintaisuudessaan, kokemaan sen, mitä se yksinelämisellään saa aikaan ihmiskunnan oikeudenmukaisuuden ja rauhan toteuttamiselle – ilman Luojaansa.
  • Näin ihmiset pääsevät, omassa jääräpäisyydessään, kokemaan sen, mitä se yksinelämisellään saa aikaan Maa -planeetan kestokyvylle.

Ja kaiken tämänhän ihminen tekee juuri tuossa Jumalan lukitsemassa itseriittoisuudessaan. Samalla Aadamin jälkeläiset kuolevaisuudessaan oppivat tuntemaan sen epäonnistumisen, mitä ihmisen eläminen ilman jumalayhteyttä saa aikaan.

 

Jumalan tarkoitus kattaa kaikki ihmiset ja kansat. Huolimatta heidän nykyisestä, itseriittoisesta asenteestaan Häntä kohtaan. Jumalan lopullinen tarkoitus on voittaa kaikkien ihmisten sydämet puolelleen ja valmistella heitä Hänen armonsa ja rakkautensa vastaanottamiseen. Tässä jakeessa meillä esitetään todellinen syy siihen, miksi ihmiskunnan meno on sitä mitä se on. Jumala itse on lukinnut ja lukitsee heidät siihen, ei siksi, että Hän tuomitsisi heidät, vaan jotta Hän saa lopulta tilaisuuden ilmaista armollisuutensa kaikkien osalle.

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa” (Ilm. 3:7)

 

  1. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
  2. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
  3. Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
  4. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.
    (Room. 11)

 

 

Peräkkäiset talouskaudet Apostolien teoissa

kirjoittaja

 

 

Uusi Testamentti puhuu talouskausista (kreik. oikonomia). Talouskaudet tai hallintokaudet ovat Jumalan valitsemia ja määrittämiä hallintokausia, joiden mukaisesti Hän toteuttaa pelastussuunnitelmansa etenemistä ihmiskunnan kohdalla /Tästä tarkemmin/. Kussakin hallintokaudessa on kysymys Jumalan valitsemasta lähestymistavasta uskoviaan ja maailmaa kohtaan. Kussakin talouskaudessa on voimassa sille määritetyt ja ominaiset lainalaisuudet, joiden mukaan Jumala lähestyy ihmistä. Talouskaudet sisältyvät maailmanaikojen (kreik. aion, ”iankaikkisuuksien”) sisälle /Tästä tarkemmin/, niin myös nykyinen salattu Armon hallintokausi sisältyy nykyisen Pahan maailmanajan /Gal_1:4/ sisälle.

Apostolien tekojen aikakirja kuvaa havainnollisesti sitä, miten nykyiselle Armon talouskaudelle siirryttiin Israelin hylättyä Pietarin tarjouksen sille luvatusta maanpäällisestä Kuningaskunnasta, ”Taivasten valtakunnasta”. Mutta Jumalahan ei silti ole kuitenkaan hylännyt Israelia /Room_11:1-2/!

—

Apostolien teoissa Luukas kuvaa aikaa, joka alkaa Jeesuksen ylösotosta taivaalle (”taivaiseen astumisesta”) /Apt_1:9/ ja päättyy Paavalin Rooman vankeuteen ja hänen lopetettuaan Evankeliuminsa julistamisen Israelille /Apt_28:25-28/. Kyse oli tuolloin Paavalin ensimmäisestä vankeudesta Roomassa ja se ajoittui vuosille 60-62 jKr. Kun sitten arvioidaan Jeesuksen kuolleen 30-33 vuoden iässä, niin voidaan päätellä, että apostolien tekojen historiallisen kerronnan aikajana on noin 30 vuoden pituinen. Kaikkien Apostolinteoissa kuvattujen tapahtumien voidaan näin ollen olettaa mahtuvan 30. vuoden sisälle.

Jeesuksen Lihaksi tulemisen talouskausi oli takana, kun siirryttiin ns. Helluntain talouskaudelle.

—

Helluntain talouskausi alkaa Pyhän Hengen vuodatuksesta Jeesuksen juutalaisten opetuslasten ylle /Apt_2:1-4/. Tästä alkaa Apostolien tekojen kuvaus Isän Jumalan ja Hänen oikealle puolelleen korotetun Jeesuksen Kristuksen lähettämän edustajan: Pyhän Hengen lähettämisestä vahvistamaan omiaan Maan päällä.
Tämä Helluntain tapahtuma (”Hengen vuodatus”) tapahtui taas melko pian Herran ”taivaaseen astumisen” jälkeen, koska ”Helluntai” on kreikaksi pentecoste (FIVE-tieth) ja tarkoittaa yksinkertaisesti ”viisikymmentä”, koska se oli viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen.

Ja mitä sitten tuona Helluntaina tapahtui.
Jumalan Pyhä Henki tuli Jeesuksen juutalaisten opetuslasten päälle (joka ilmeni tuolloin myös tulenkieli–merkkeinä). Opetuslapsia alettiin varustaa ylhäältä niitä tehtäviä varten, jotka Jeesus oli heille lihansa päivinä ilmoittanut tehtäväksi /Matt_28:19-20/. He saivat myös kyvyn julistaa Jumalan suuria tekoja eri kielillä, joiden edustajia oli tuolloin runsaasti Jerusalemissa todistamassa tapahtumaa /Apt_2:7-11/. Juutalaisia opetuslapsia alettiin tuolloin varustaa tekemään kaikki maailman kansat Jeesuksen opetuslapsiksi.

Pietarin johdolla kehotettiin kansaa tekemään parannus ja ottamaan sitten kasteen, jotta Pyhän Hengen lahjan saattoi ottaa vastaan /Apt_2:38/.
Järjestys oli tuolloin siis tämä: ensin mielenmuutos (kreik. metanoia), sitten vesikaste, ja lopuksi tuli kelvolliseksi saamaan Pyhän Hengen lahjan.

Jumala toimi tuolloin voimallisesti ja näkyvästi ihmein ja merkein. Vaikka Israelin valtaa pitävä papisto toimitti apostolit vankilaan, niin Herran enkeli puuttui näkyvästi tilanteeseen ja vapautti heidät sieltä /Apt_5:17-20/. Nämä olivat niitä yliluonnollisia Jumalan asioihin puuttumisia ja myötävaikuttamisia, jotka takasivat apostoleille voimavarat ja kyvyt Kuningaskunnan evankeliumin levittämiseen. Nämä olivat niitä näkyviä merkkejä, jotka kuvastavat myös sitä, miten Jumala tulee tulevana Jaakobin ahdistuksen aikana Israelin pyhien avuksi.

Jumala kehotti Israelin johtoa apostoliensa kautta kääntymään elävän Jumalan puoleen ja olla vastustamatta Pyhää Henkeä /Apt_5:17-20/. Eikä Stefanuskaan, täynnä Pyhää Henkeä, saanut Israelin uskonnollista neuvostoa (Sanhedrinia) vakuuttumaan (Apt_7).

—-

Ylimenon hallintokausi

Ylimenon tai Siirtymän hallintokauden alkamisen merkkinä voidaan pitää Israelin uskonnollisen johdon määrätietoista ja väkivaltaista vastustusta Pietarin julistamaa evankeliumia kohtaan. Se hylkäsi Pietarin tarjouksen kerta toisensa jälkeen.

Tässä kohtaa Jumala kuitenkin käynnisti tuohon asti salatun suunnitelmansa, joka johti Israelin tilapäiseen hylkäykseen ja Hänen kääntymisensä kansojen valittujen puoleen. Ylösnoussut Kristuksen pysäytti Saulus Tarsolaisen Damaskoksen edustalla ilmestyessään hänelle kirkastetussa fyysisessä olemuksessaan (hengellisessä ruumiissaan) /Apt_9:3-9/.

Ylimenon hallintokausi näyttää puolestaan alkaneen hyvin pian: noin 1-3 vuotta Helluntain talouskauden alkamisen jälkeen: noin 35 jKr. Tämän voi päätellä Paavalin Galatalaiskirjeen kirjoitusajankohdasta ja apostolin kirjeen 2. luvun kertomuksesta ylösnousseen Kristuksen kohtaamisen jälkeen kuluneesta ajasta.

Tämä täysin ja yksinomaan Jumalan puolelta tapahtunut kristittyjen ykkösvainoojan pysäytys ja valinnan ilmoittaminen /Apt_9:15/ on esimerkkinä meille myös siitä, miten valinta tänään todellakin perustuu yksin Jumalan suosiollisuuteen, eivätkä kääntymys tai ”parannuksen teko” ole tänä päivänä edellytyksiä Kristuksen Hengen vastaanottamiselle. Eikä näin ollen ole oikein ja totta myöskään puhua Paavalin kääntymyksestä, mitä monesti kuulee julistettavan.

Ylimenokauden hallinnolle on leimallista se, että Jumala muutti menettelytapojaan siten, että Helluntain hallinnon lainalaisuudet alkoivat vähitellen muuttua nykyisen Armon hallintokauden lainalaisuuksien mukaisiksi, kunnes Siirtymäkauden hallinnon päätyttyä kaikki Helluntain hallintoon ja Israelin erityisasemaan liittyvät siunaukset päättyivät. Esille nousseet Taivasten Kuningaskunnan voimat alkoivat hiipua ja siirtyvät odottamaan myöhempää (maanpäällisen, tuhatvuotisen Kuningaskunnan esiin tulon eli Herran Päivän tulemisen) aikaa.

Vesikasteen edellytykset Pyhän Hengen saamiseen alkoivat muuttua jo Korneliuksen tapauksen myötä /Apt_10:44-48/ niin, että nyt Henki voitiin saada ensin ja vasta sitten seurasi vesikaste.

Ns. Apostolien kokouksessa Jerusalemissa (noin 48 jKr.) soviteltiin muuttuvaa linjaa eli sitä miten molemmat (Israelin pyhät ja kansojen uskovat) voisivat elää Ylimenon ajan rinnakkain. Tuolloin apostoli Jaakob myös antoi pakanoita rajoittavan säädöksensä /Apt_15:19-20/.

Pietaria ei enää mainita Apostolien tekojen 15. luvun jälkeen, mikä myös kertoo siitä, että Paavalin evankeliumi alkaa nousta etualalle samalla kun Pietarin evankeliumi alkaa väistyä taka-alalle.

Ylimenokausi päättyi noin vuonna 62, jolloin Paavali oli kärsimässä ensimmäistä Rooman vankeuttaan. Samalla tapahtui siirtyminen nykyiselle Armon talouskaudelle /Apt_28:25-28/.

 

—

Armon hallintokausi

Nykyisen Jumalan Armon talouskauden voidaan siis päätellä alkaneen noin vuonna 62 Paavalin julistettua evankeliuminsa tarjoamisen Israelille päättyneeksi ja kääntyneensä kokonaan sanomallaan pakanain puoleen.

Nykyisen Armon hallintokauden Paavali kuvaa myös hänelle uskotuksi Salaisuuden (kreik. musterion, CLOSE-KEEP) taloudenhoidoksi /Ef_3:9-10/.

Kreikan musterion esiintyy Paavalin kirjeissä tilastollisesti merkitsevästi useammin (tekstivolyymiin suhteutettuna) kuin muualla UT:ssa: Paavalilla peräti 20 kertaa, kun muualla vain 7 kertaa.

Salaisuus tarkoittaa Paavalilla yleisesti ottaen kaikkea sitä, mikä on ollut Jumalan suunnitelmissa alusta alkaen, mutta salattuna aina hänen apostoliuteensa saakka.

Salaisuus tarkoittaa hänellä myös sitä puuttuvaa ilmoitusosuutta, joka saavutti täyttymyksensä vasta hänen Armon hallintokaudella (60-luvulla) kirjoittamissaan vankeuskirjeissään: Efesolais-, Kolossalais- ja Filippiläskirjessään /Kol_1:25-26/. Esimerkiksi Efesolaiskirjeessään mainitaan ”salaisuus” peräti 6 kertaa.

Jumalan salainen hallinto tänä päivänä kuvaa myös sitä, miten Herra Jeesus toimii tänään salatusti ja näkymättömästi, Henkensä kautta, eikä julkisesti ja näkyvästi.

Edellisellä – Ylimenon hallintokaudella – oli kirjallinen ilmoitus vielä kesken ja siis puutteellinen; silloin Jumala käytti seurakuntakokouksissa erilaisia armolahjoja seurakunnan rakentamiseen. Tuohon menettelytapaan liittyi kuitenkin epävarmuutta, joten sille asetettiin arvioiva laatujärjestelmä /1. Kor_14:26-31/. Mutta tuo vaihe (seurakunnan opetuksessa) oli tilapäinen ja sai väistyä, kun ilmoitus tuli täydelliseksi ja nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus jäävät vaikuttamaan /1. Kor_13:10-13/.

Myös Jaakobin Apostolien kokouksessa laatimat – pakanoita rajoittavat säädökset – purettiin /Kol_2:14/. Ne eivät ole enää totta eli voimassa nykyisellä talouskaudella.

Myös juutalaisten etuoikeus pakana-uskoviin nähden purettiin /Kol_3:11/. Kun vielä edellisellä siirtymäkaudella oli voimassa ”juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” (Room. 1:16).

Myös vesikaste lakkasi olemasta pelastumisen ehtona. Tänään riittää yksi kaste Henkeen uskon kautta pelastumiseen /Ef_4:4-6/.

Suuri salaisuus, joka Paavalin kautta nyt paljastetaan on kaikkien sovittaminen Kristuksen kautta tulevana ”aikojen täyttymyksen hallintokaudella” /Kol_1:20/; /Ef_1:10-11/. Paavali käyttääkin näissä viimeisissä kirjeissään sovittamisesta kreikan kielen sanaa apokatallasso, jonka Konkordanttinen menetelmä kääntää ”reconcile” ja mikä tarkoittaa vastaanotettua sovitusta tai molempiin suuntiin voimassa olevaa sovintoa, sovinnontilaa; siis sellaista sovintoa, joka uskovalla tänään on Kristuksessa Jeesuksessa.

—

Näin Jumalan pelastussuunnitelma eteni vaiheittain Apostolien teoissa Helluntain talouskaudesta nykyiselle Armon talouskaudelle. Tältä pohjalta lienee helppo käsittää, mitä hämmennystä ja mitä opillisia ristiriitaisuuksia voi syntyä, jos me arvotamme näiden kausien ilmoitukset (evankeliumit) meille samanarvoisiksi. Tai, jos otamme vaikka pelastumiseen, kastamiseen, seurakuntaan tai käyttäytymiseen liittyvän opetuksen edellisiltä talouskausilta silloin, kun ne ovat ristiriidassa kansojen apostolin (tänään voimassa olevan) opetuksen kanssa.
Se, että tietyt Raamatun totuudet ja niihin liittyvät siunaukset ovat olleet totta ja siis voimassa joskus menneisyydessä ei tarkoita sitä, että ne olisivat voimassa enää tänä päivänä.
Tulevana Tuomion hallintokaudella kutsutaan ihmisiä tunnustamaan Jumala edes Luojana  /Ilm_14:6-7/. Sillä ihmisen viisaushan yrittää tänään kaikella voimallaan kiistää Luojansa tekijänoikeudet Hänen luomakuntaansa nähden ja korvata se luonnon omalla itseriittoisuudella /Room_1:21-25/. Ihminen lymyää Luojaansa pakoon niin kuin Aadam teki aikoinaan jouduttuaan kuolevaisuuden tilaan.

p.s.

Kun nykyiselle Jumalan Armon talouskaudelle (Helluntaihallinnosta Siirtymäkauden kautta) siirtymiseen  vaati aikaa noin 30 vuotta, niin nykyinen talouskausi puolestaan päättyy yhtäkkiä: kuin veitsellä leikaten /1. Kor_15:51-55/.
Tämän jälkeen Jumala taas kääntyy (ns. Vihan tai Tuomion hallintokauden alkaessa) kansansa Israelin puoleen.

 

 

Emme enää tunne ketään lihan mukaan

kirjoittaja

 

Miksi Paavali antaa otsikonmukaisen, jyrkältäkin kuulostavan, ohjeen?
Mitä lihan mukaan tunteminen oikein mahtaa tarkoittaa?
Mihin hän tällaisella ohjeistuksella oikein mahtaa pyrkiä?
Millaisessa tilanteessa tällainen opetus oikein syntyi?

 

Paavali opettaa tässä (noin 54-55 jKr.) Korintton seurakuntaa. Hän oli edellisessä kirjeessään heille (noin 53 jKr.) mm. todennut Kristuksesta, ”hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä tuohon aikaan olivat elossa” (1. Kor. 15:6), olihan Kristuksen ylösnousemuksesta kulunut tuolloin vasta 20 vuotta. Hän opettaa seurakuntaa, joka on annettu hänen toimeksiantonsa sinetiksi /1. Kor_9:2/. Korintton suuri seurakunta oli Paavalin apostolitoimen vahvistus ja merkki siitä, miten ylösnoussut Herra oli juuri hänelle antanut kansojen apostoliuden ja opettamisen valtuudet.

—

Ajattelen, että tuohon sinetöintiin sisältyy myös valtava kuva ja haaste, jonka Paavali esittää tuleville seurakunnille. Esittää siis myös tämän päivän kristillisille kirkoille ja suunnille.

Mihin lihanmukaisuuteen Paavali sitten otsakkeen jakeessa /2. Kor_5:16/ oikein  viittaa?
Paavali oli nähnyt paljon vaivaa sille, että Korintton seurakunnasta tulisi hänen apostolitehtävänsä esikuva ja että kaikenlaiseen eriseuraisuuteen oli puututtava ankaralla kädellä. Hän oli itse laskenut seurakunnalle Kristuksen valtuuttaman perustuksen /1. Kor_4:15/; mutta eriseuraisuus eli lahkolaisuus oli alkanut pian pesiytyä seurakunnan keskuuteen.

olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
Kun toinen sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, ja toinen: ”Minä olen Apolloksen”, ettekö silloin ole niin kuin ihmiset ainakin? (1. Kor. 3:3-4)

 

Ilmiö, joka tänään tunnetaan hyvin myös puoluepolitiikassa, oli alkanut vaikuttaa (ja on vaikuttanut itse asiassa jo 2000 vuoden ajan). Ihmisen lihallisuus on oiva maaperä kaikenlaiseen itseriittoisuuteen ja kateuteen ja sen myös Saatana hyvin tietää ja osaa sitä osaltaan hyväksi käyttää. Paavali taisteli päättäväisesti Korintton seurakunnassa ilmentyneitä toisenlaisia evankeliumeja ja valheapostoleja vastaan. Hän painotti kirjeissään sitä, miten hänelle oli sinetöity tämän päivän Kristuksen evankeliumin julki tuominen kaikkien kansojen keskuuteen.

 ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa”. (1. Kor. 3:6)

Paavalin ilmoittama evankeliumi luo pohjan eli perustuksen kristilliselle opetukselle, Apollos jakoi tätä sanomaa, mutta kuitenkin – yksin Jumala vaikuttaa kasvun!

—

 Mitä ”lihalla”, kreik.  sarx [Strong G4561], UT:ssa tarkoitetaan?
Se on siellä laajempi käsite kuin kehollinen liha. Konkordanttinen menetelmä määrittää lihan seuraavasti.
Ihmisen kehollinen kudos, joka koostuu lihasta, verestä ja luista; vastustaa henkeä ja on alisteinen sielulle /Tästä tarkemmin/. Se on maaperäinen, kuolemiselle alistettu /1. Moos_2:7/; /1. Moos_2:16-17/;  /2. Kor_4:11/.

Eri kuin ”ateria-liha”, kreik. kreas [Strong G2907], joka tarkoittaa pelkkää kuollutta, ”lihakaupan” lihaa.

—

Otsakkeen koko lause on tässä.

Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. (2. Kor. 5:16)
CLV:
So that we, from •now on, are °acquainted with not one according to flesh. Yet +even if we have known Christ according to flesh, nevertheless now we |know Him so not longer

 

Ensinnäkin tänään ei ole totuudenmukaista arvostaa ketään uskovaa hänen maallisen (siis myös ns.  kirkollisen) asemansa mukaan, ”sillä Jumala ei katso henkilöön” (Room. 2:11). Paavali antaa meille tässä esimerkin kohdattuaan aikanaan juutalaisen seurakunnan ”piispat”, joiden edessä hän suurella päättäväisyydellä ja varmuudella arvotti oman evankeliuminsa /Gal_2:6/. Samoin ei myöskään juutalaisuudella ole nykyisellä Jumalan salatun Armon talouskaudella mitään etuoikeutta Kristuksessa toisen maan kansalaisuuteen nähden /Kol_3:11/.

Samoin apostoli opettaa, että emme tänään enää tavoita Kristusta Hänen lihansa olemuksessa, vaan yhteys Herraan toteutuu yksin Kristuksen Hengen kautta /Room_8:11/.
Tuohon aikaan – kun Paavali kirjoitti kirjeensä korinttolaisille – oli seurakunnassa vielä monia, jotka olivat saaneet seurata Jeesuksen maanpäällistä vaellusta ja opetusta. Ilmeisesti juuri tätä ryhmää Paavali tarkoitti, kun hän kirjoitti:

Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? (1. Kor. 1:12)

Ajattelen että juuri tuohon Kristuksen puolueeseen kuuluvat korottivat Jeesuksen aiemman maanpäällisen vaelluksen ja opetuksen (jotka tänään esiintyvät neljässä evankeliumikertomuksessa) Hänen myöhemmän – kansoille suunnatun – evankeliumin edelle. Samalla he tietysti kiistivät – ylösnousseen ja kirkastetun Kristuksen antaman – Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin arvovallan pitäessään omaa evankeliumiaan Kristuksen evankeliumina.

—

 

Näin oli tuolloin, entä nyt?
Miten paljon ”oikeauskoisuutta” tulkitaan tänään sen mukaan, miten ihminen on tunnistettavissa ”rekisteröityneenä” johonkin kirkkokuntaan tai kiristilliseen suuntaan. Eikö kaikki tällainen ole nimenomaan tuota Paavalin tarkoittamaa lihallisuutta. Sellaista lihallisuutta, mitä ”pakanatkin” harrastavat. Sellaista lihallisuutta, joka perustuu ”miltä-näyttää” -arviointiin.

Entäpä sitten itse Kristuksen kohdalla?
Eivätkö monet kirkolliset kaavat ja evankeliumit ole sidottu nimenomaan Jeesuksen maanpäällisen, kolmivuotisen ja Israelin kadonneiden lammasten keskuudessa tapahtuneeseen vaellukseen ja opetukseen /Matt_15:24/? Painotetaan Hänen historiallista toimintaansa Israelin kansan keskuudessa ja miltei häivytetään Kristuksen 2000-vuotinen myöhempi ajankohtainen elämä ja evankeliumi Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemusolemuksensa jälkeen.

 

Siksipä apostoli korostaakin meille tänään sitä, että Herra on meille tänään Henki /2. Kor_3:17-18/. Hän puhuu meille tänään Henkensä ja Paavalin evankeliumin kautta. Tämä on Kristuksen uskon, ei näkemisen, Tie. Tämä oli viesti myös korinttolaisille, joissa oli tuolloin elossa myös noita Jeesuksen maanpäällisen elämän tunteneita.

Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2. Kor. 3:17-18)

 

p.s.

Oletko huomannut, että Jumalan armon hallinto liittyy tänään vahvasti Hengen alueelle: Pyhän Hengen ja ihmisen hengen yhteyden ja ykseyden alueelle. Tämä näkyy myös seuraavien Paavalin kirjeiden lopputervehdysten kautta:

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa (Fil. 4:23)

Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Amen. (Gal. 6:18)

Herra olkoon sinun henkesi kanssa. Armo olkoon teidän kanssanne. (2. Tim. 4:22)

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa. (Filem. 1:25)

 

 

Esikuva Suuren valkean valtaistuimen tuomiosta?

kirjoittaja

 

Antoiko Jeesus lihansa päivinä esikuvan tulevasta Suuresta oikeudenkäynnistä?
Kertoiko Hän tuossa esimerkissä myös siitä, miten se tulee ihmisen ja Jumalan välillä tapahtumaan?
Miksi Hän painotti sitä, että kyseessä tulee olemaan nimenomaan Ihmisen Pojan tuomio?

—

Suuren valkean valtaistuimen tuomiolla Raamattu tarkoittaa sitä Ihmisen Pojan tuomiota, johon kaikki kuolleet herätetään oikeudenkäyntiin /Ilm_20:11-15/.
Tämä oikeudenkäynti tapahtuu tulevan tuhatvuotisen (”iankaikkisen”) maailmanajan jälkeen, kun Saatana ja se joukot heitetään ”tuli- ja tulikivijärveen” tulevien maailmankausien ajaksi /Ilm_20:7-10/.

Tälle tuomiolle herätetään kaikki ne – so. uskosta osattomat – ihmiset, jotka ovat kokeneet ”iankaikkisen elämän” menettämisen eli ihmiset, jotka olivat kadottaneet sen (tuon yli tuhannen vuotta kestävän elämän: sen ”iankaikkisen” elämän, jota kansojen uskovat saavat elää tulevan maailmanajan ajan taivaallisilla alueilla.
”Uskottomat” ihmiset edustavat sitä suurta ihmisten määräenemmistöä, jotka ovat historian saatossa nukkuneet kuoleman uneen tai sitten tulevat ennen tuota Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyä poisnukkumaan, kuolemaan ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa. Tätä varten he kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen tuomiolle, Suuren valkean valtaistuimen Oikeuskäsittelyyn, jossa heidän tilansa Jumalan edessä paljastetaan, jossa heidät tuomitaan tekojensa mukaan. Nämä ovat niitä ihmisiä, joille ei ole annettu mahdollisuutta uskoa Kristukseen, mutta joiden kaikkien puolesta Kristus on kuitenkin kuollut!

—

Ajattelen mielelläni, että Jeesus antoi Maan päällä eläessään edellä olevasta tuomiosta esikuvan tai vihjeen seuraavan, Joh. 8:3-11, jaeryhmän kautta.

  1. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
  2. ja sanoivat Jeesukselle: ”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
  3. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?”
  4. Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
  5. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”.
  6. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
  7. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
  8. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: ”Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?”
  9. Hän vastasi: ”Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”.

Kyseessä on tuon ajan uskonnollisen eliitin pahantahtoisesta kiusaamisesta sillä, että he toivat Jeesuksen eteen syntisen nainen. Naisen, jolle he vaativat tuomiota synnillisestä teosta.
On ilmeistä, että näillä kirjanoppineilla ja fariseuksilla ei ollut hyvä omatunto (kreik. suneidesis), koska heidän motiivinaan näytti olevan pahantahtoisuus. Heidän sydäntään näytti peittävän paatumuksen peite, joka sai heidät näkemään itsensä oikeassa olevina ja tulemaan testaamaan itse Elämän Herraa. He esiintyivät tässä syyttäjänä itsensä Ihmisen Pojan edessä (jae 6).

Jeesus otti haasteen vastaan todellisena Tuomarina ja kirjoitti heidän syytöksen sormellaan maahan.

Sitten (jae 7) Hän kosketti syyttäjiä heidän omantuntonsa tasolla. Jeesus esitti heille kysymyksen heidän omasta syyttömyydestään.

Sitten (jae 8) Hän poisti peitteen heidän omatuntonsa yltä kumartumalla maahan ja antamalla Jumalan äänen kuulua heidän sisimmässään. Nyt paatumuksen peite poistettiin syyttäjien sydänten yltä ja he kykenivät mielensä (ajatustensa) alueella aidosti punnitsemaan omaa tilannettaan.

Nyt (jae 9) nuo syyttäjät saivat kuulla Jumalan puheen kukin heidän omantuntonsa tasolla ja näin sai Jeesus – ikään kuin epäsuoralla tavalla – kunkin heistä itsensä havaitsemaan todellisen tilanteensa ihmisenä.

Lopuksi (jae 11) Jeesus tuo esiin sen valtuuden, jonka Hän on Isältään saanut ihmisen (ja koko ihmiskunnan) tulevana Tuomarina: Ihmisen Poikana /tästä tarkemmin/. Hän antaa ymmärtää, että juuri Hänelle on tuo tuomiovalta annettu.

—

Jakeen 11 ”tuomitse” teonsanan takaa löytyy alkukielen katakrino, joka muodostuu vanhan kreikan prepositiosta kata [Strong 2596], joka voidaan kääntää suomeksi vastakkain ja verbistä krino [Strong 2919], suomeksi tuomita tai tuomaroida oikeuskäsittelyä.

The Complete WordStudy Dictionary (TCWD) määrittää verbin katakrino (s. 833) seuraavasti.

Tuomita epäsuorasti.  Tuomita vastakkaisesti (kata), eli osoittaa omalla hyvällä käytöksellään, että muut ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin ja ansaitsevat tuomion, jota sitten seuraa hyväksyntä.

Toisin sanoen, että ainoastaan täydellinen (synnitön) ihminen voi oikein tuomita epätäydellisen (syntisen) ihmisen ja että tämä tuomio tapahtuu lopulta epäsuorasti eli ihmisen itsensä sisällä: hänen ajatustensa ja omatuntonsa tasolla: ihmisen itseymmärryksen tasolla. Ihmisen tuomio tapahtuu lopulta, Ihmisen Pojan edessä ja sisäisesti vastakkain hänen mielensä ja omatuntonsa tasolla!

Tämänhän myös Paavali vahvistaa Roomalaiskirjeessään (2:14-16) opettaessaan

Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä
sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

 

—

Ihmisen luonto (kreik. phusis)  ei siis eo. mukaan ole paha (toisin kuin liha, kreik. sarx, joka on heikko /Room_8:3/), vaan lain teot ovat kirjoitettuina jokaisen ihmisen sydämeen. Ihmisen Pojan tuomiolla (kreik. katakrima) tuodaan ihmisten salaisuudet Jumalan edessä ilmi ja niin ihminen kykenee ajatustensa ja omatuntonsa tasolla pääsemään tietoiseksi omasta tilanteestaan. Näin ihmiselle syntyy todellinen tarve ja halu ottaa vastaan Kristuksen hankkima sijaiskuolema ja sovitus omalle osalleen.

Uskova saa taas elää Kristuksessa Jumalan tuomion alla: Hänen armonsa kasvattavassa oikeaan ohjauksessa koko elämänsä ajan, niin ettei hänen tarvitse enää myöhemmin nousta maailman ihmisten kanssa katakrimaan eli Suuren valkean valtaistuimen tuomiolle /1. Kor_11:31-32/.

 

 

Yhdessä Kristuksen kanssa ristiinnaulittu

kirjoittaja

 

 

kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

(CLV) Ro 6:6
knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin

Mitä Paavali mahtaa oikein tarkoittaa sillä, että me olemme yhdessä Kristuksen kanssa ristiinnaulitut?
Mitä hän tahtoo tällä evankeliumissaan opettaa, että sinä ja minä ristiinnaulittiin yhdessä Hänen kanssaan?
Onko kyse ns. ”ristin kantamisesta” tai ”ristin juurelle menemisestä”, mitä ilmaisuja nykyään monesti käytetään?

Paavali ei kuitenkaan näytä ollenkaan viittaavan Jeesuksen maanpäälliseen elämään tai sen matkimiseen, nimittäin Hänen noin kolmivuotiseen palvelukauteensa Israelin kansan keskuudessa 2000 vuotta sitten. Apostoli näyttää pikemminkin painottavan sitä, miten meidän (tämän päivän kansojen uskovien) pitää vaihtaa tällainen tarkastelukulma Herraan nähden /2. Kor_5:14-16/. Hän ei ole läsnä tänään elämässämme fyysisesti vaan Henkensä kautta /2. Kor_3:17-18/.

Sana rististä alkaa kuitenkin vasta Kristuksen ristinkuolemasta.
Se alkaa Hänen sijaiskuolemisestaan minun ja sinun puolestasi!

—

Tämänhän täytyy olla Sanomaa rististä, koska mistään muualta (Paavalin kirjeiden ulkopuolelta) ei tällaista opetusta Raamatusta löydy.

Paavalin evankeliumissa on kyse Sanasta rististä. Pietarin evankeliumista sitä ei löydy.
Tässä sanomassa Rististä ei ole kysymys Jeesuksen maallisesta elämästä /2. Kor_5:14-16/, vaan Hänen kirkastetuksitulemisensa jälkeen Kansojen apostolille ilmoittamastaan evankeliumistaan /Apt_26:16/.

—

”Yhdessä-ristiinnaulittu” ilmaisuiden takaa löytyy vanhan kreikan verbi sunestauro.

kreikan sun, on hyvin voimakas prepositio, joka voitaisiin suomentaa ”yhdistetty”, ”liitetty”, ”istutettu”, ”kytketty”, ”asetettu”. Ilmaisu on voimakkaampi prepositio kuin kreik. meta ”kanssa”, ”mukana”.

Ilmaisu voidaan mielestäni hyvin suomentaa ”sisään-istutettu”, ts. Kristuksen sisälle istutettu.
Tämä tapahtui siis 2000 vuotta sitten ja on uskon kautta täysin totta tänä päivänä ja joka hetki Kristuksessa Jeesuksessa; siis Herrassa joka todentuu elämäämme tänään Henkenä/2. Kor_3:17-18/. Tämän totuuden: ”me olemme Kristukseen sisään-istutettuina ristiinnaulitut”,

saamme uskon kautta periä kohdallemme: . Saamme omistaa tämän todellisuudeksemme Kristuksen Hengessä.

Em. jakeessa on verbi passiivin menneessä muodossa sunestaurothe, joka viittaa, että vanha ihmisemme ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa, siis ristiinnaulittiin Kristuksessa 2000 vuotta sitten.

Suomalainen käännös on tässä epätarkka, koska se voi antaa lukijalle vaikutelman siitä, että kyseessä olisi vertaus Jeesuksen rinnalla teloitettuihin pahantekijöihin.

—

Yhdessä-ristiinnaulitsemisen ja siis yhdessä-kuolemisen saamme omistaa kohdallemme Paavalin evankeliumin kautta Kristuksen Hengen vahvistamana. Muualta sitä ei  löydy. Yhdessä-ristiinnaulitseminen kuvaa vanhan ihmisemme häpeäkuolemaa: kuvaa sitä, miten se on täysin käyttökelvoton Jumalalle /Room_3:10-12/.
Koska Herra on tänään meille Henkensä kautta todellisuutta, niin tähän siunaavaan totuuteen voidaan tarttua tänään ainoastaan uskon kautta /2. Kor_5:7/; /2. Kor_4:18/.

—

Mutta koska meidät on Kristuksessa myös yhdessä-herätetty /tästä tarkemmin/, niin meille on tänään annettu Herrassa vahvat valmiudet myös yhdessä-elämiseen Hänen yhteydessään!

Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme (luotamme) saavamme myös elää hänen kanssaan, (Room. 6:8)

(CLV) Ro 6:8
Now if we died together with Christ, we |believe that we shall be living together with Him also,

 

Yhdessä-elämisessä ei ihminen elä enää vanhana ihmisenä, vaan uutena ihmisenä: ”en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:19). Kristuksen Henki auttaa uskovaa hänen heikkoudessaan. Kristuksen Henki vahvistaa uskovaa hänen henkensä ja mielensä alueella voimallaan, rakkaudellaan ja terveellä harkinnalla /2. Tim_1:7/. Auttaa Kristuksen läsnäolon vahvistamiseen hänen elämässään.  Auttaa synnin ruumiin toiminnan rajoittamisessa. Tähän siunaavaan todellisuuteen ihminen voi osaltaan vahvistua mielensä ja rukouksen kautta.

Kyse on Jumalan armon (suosiollisuuden) mukaisesta valmennuksesta ihmisen elämässä /Tiit_2:11-13/. Jumala hoitaa tänään talouttaan salatusti ja armon periaatteiden mukaan /Ef_3:2-3/. Tämä armon hallinto tapahtuu ihmisen mielen ja hengen tasolla, siis sisäisen ihmisen tasolla. Ruumiin osalta emme elä uskossa vaan ”toivossa” eli odotuksen tilassa. Sen lunastus tapahtuu ihmisen osalta viimeisenä eli tulevassa ylösnousemuksessa.

Kyse on yksinkertaisesti vanhan ihmisemme (egon) piirteiden päivittäisestä poisriisumisesta ja uuden ihmisen (Kristuksen) piirteiden  päälle pukemisesta /Ef_4:22-24/. Ja tämä kaikki mielen ja rukouksen alueella ja Kristuksen Hengen vahvistamana /Room_8:9-11/.

Ja näitä vanhan ihmisen (Aadamin) piirteitä /Kol_3:5/ voi itse kukin päivittäin mielensä alueella surmauttaa (viedä Kristuksen kuolemaan).
Sitten on hyvä rukouksessa pukea (ottaa vastaan) päällensä uuden ihmisen (Kristuksen) piirteitä /Kol_3:12/.
Ja tässä kaikessahan  Henki auttaa heikkoudessamme /Room_8:26/. 😉

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä