Ihmisen viisaus vai Jumalan sana?

kirjoittaja

 

 

Mitä Kirjoitukset opettavat ihmisen viisaudesta?
Mitä viisaudella ylipäätänsä tarkoitetaan?
Entä sitten Jumalan viisaus?

Raamattu näyttää selvästikin opettavan, että nämä viisaudet ikään kuin kilpailevat maailmassa, kumpi menee edelle?
Miten tämä näkyy tänään?

Alkukielen ”viisaus”, kreik. sophia, tarkoittaa eteenpäin katsovaa, oppivaa tietoa ja harkintakykyä. Wikisanakirja määrittää viisauden ”syvälliseksi tiedoksi ja ymmärrykseksi”. Viisauteen näyttää liittyvän kykyä intuitioon eli vaistoon tehdä elämässä oikeanlaisia valintoja.

—


Ihmisen viisautta Raamattu kuitenkin nimittää maalliseksi, sielulliseksi ja demonilähtöiseksi viisaudeksi
Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. (Jaak. 3:15)

(CLV) Ja 3:15
This is not the wisdom coming~ down from above, but terrestrial, soulish, demoniacal


kun taas Jumalan viisautta kuvataan ylhäältä päin tulevana hengellisenä viisautena.
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.

—


Ihmisen maallisen, sielullisen ja demoniaalisen viisauden lähtökohtana ja käyttövoimana on Vastustajan (hepr. Satan; kreik. Diabolos) suorittaman testauksen hyväksyminen: sen tottelemattomuuden teon hyväksyminen, minkä seurauksena Aadam valitsi itselleen ja koko ”perikunnalle” sisäänrakennetun kuuliaisuuden Vastustajan tutoroinnille:
1) ette suinkaan kuole ja
2) tulette tietämään niin kuin Jumala.

Kohta 1 näkyy tänään mm. kuoleman kieltämisenä tai niin kuin kristillisissä piireissäkin vahvasti pidetään virallisten tahojen puolelta esillä näkemystä, että kuolema ei ole kuolema vaan uskovan kohdalla suoralentoa taivaaseen /tästä tarkemmin/. Näin hylätään Raamatun opetus tulevasta ruumiillisesta ylösnousemuksesta ja sen tarpeellisuudesta.
Kohdassa 2 tuodaan esiin se, miten koko Aadamin perikuntaan on sisäänrakennettu ”jumalallinen” tieto ja viisaus siitä, että se pystyy omaan, itseriittoiseen tieteeseensä turvaten – Luojansa poissulkien – saavuttamaan ihmiskunnalle onnentilan.

—

Tämä kaikki ihmisen kuvitelma omasta kaikkivoipaisuudestaan tulee esiin myös ns. kristillisen teologian kohdalla. Se on saanut virallisen tieteen aseman yliopistollisissa tiedekunnissa, missä se pyrkii epäuskoisen kritiikkinsä alla tutkimaan raamatun tekstejä ja opetuksia. Näin se on asemoitunut muun inhimillisen tieteen tasolle – kaiken yliluonnollisen kieltäen – tutkimaan Jumalan inspiroitua sanaa kirjallisuustutkimuksen näkökulmasta.

Seuraavassa luetteloituina ihmistietoisia, ”teologisia”, väittämiä ja Jumalan vastaväittämiä.

Ihminen:
Jumala tosi tahtoisi, että kaikki ihmiset pelastuisivat, mutta ei ole kykenevä tätä päämäärää saavuttamaan.
Jumala:
Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden! (1. Tim. 2:4)

Ihminen:
Jumala on tehnyt kyllä kaiken, minkä voi, mutta Hänen luotunsa estävät Häntä pelastamasta.
Jumala:
Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaiken oman tahtonsa päättämän mukaan (Ef. 1:11)

Ihminen:
Jumala voi vanhurskauttaa (antaa elämänoikeuden) vain ne ihmiset, jotka uskovat.
Jumala:
Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18)

Ihminen:
Jumala voi sovittaa vain ne ihmiset, jotka sitä haluavat.
Jumala:
ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. /Kol_1:20/

Ihminen:
Jumala luo vain hyvää. Paholainen on yksin vastuussa kaikesta pahasta. Jumala ei voi sitä estää.
Jumala:
minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. (Jes. 45:7); Matt. 16:23

Ihminen:
Ihminen ei ainoastaan päättele sydämessään omaa kulkuansa, vaan kykenee vaikuttamaan myös kohtaloonsa.
Jumala:
Ihmisen sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa. (Snl. 16:9)

Ihminen:
Jumala voi pelastaa vain ne, jotka sitä haluavat.
Jumala:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

Ihminen:
Kristuksen valta on ikuinen ja päättymätön; eikä Hän voi pelastaa kaikkia ihmisiä.
Jumala:
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

Ihminen:
Teologia ja kristilliset kirkot ja suunnat voivat lisätä tai tuoda rinnalle jumalallista ilmoitusta.
Jumala:
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydelliseksi julistaakseni Jumalan sanan, Kol. 1:25

Ihminen:
Se on ihminen, joka valitsee tai hylkää pelastuksen.
Jumala:
Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät (Joh. 15:1)

Ihminen:
Jumala ei kykene viemään läpi ajatuksiaan ja suunnitelmiaan, jos ihminen asettuu sitä vastaan.
Jumala:
Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu: /Jes_14:24/

Ihminen:
Hän voi alistaa valtansa alle vain ne, jotka ottavat Hänet vastaan.
Jumala:
joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. /Fil_3:20-21/

—


Elämme aikoja, jolloin uskosta luopumista esiintyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Uskosta luopumisella tarkoitan ihmisiä, jotka perustavat luottamuksensa ihmisoppeihin ja Jumalan sanaan. Tarkoitan tässä Kristuksessa olevia – ja siis pelastettuja – jotka ruokkivat elämäänsä asettaessaan kirjoitetun, meille suunnatun, Totuuden sanan rinnalle ihmisoppeja ja traditiota /1. Tim_4:1-3/ . Tätä maailmassa on tarjolla ja se saadaan näyttämään viralliselta, juhlavalta ja uskottavaltakin, mutta

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23).

Vastustajalla, joka tänään tekeytyy rauhan ja turvallisuuden lähettilääksi, on uskovia kohtaan menettelytavat (kreik. methodeia) /Ef_6:11/ , joita se systemaattisesti ja ahkerasti demoni-joukkojensa kautta kohdistaa Kristuksessa olevia kohtaan. Näillä metodeilla on demoneilla juuri pyrkimys kääntää uskovien katseet pois siitä mikä on kirjoitettu ja nimenomaan siitä, mikä meille on kirjoitettu ja voimassa tänään Jumalan armon salatulla hallintokaudella!

Juuri tästä syystä Paavali kehottaa meitä varustautumaan ja pukeutumaan Jumalan täydelliseen taisteluvarustukseen.

 

 

Codex Sinaiticus

kirjoittaja

 

Konstantin von Tischendorf löysi tämän täydellisen (koko UT:n tekstin kattavan) koodeksin Siinailta 1859, joten tämän käsikirjoitus ei ole päässyt vaikuttamaan aiempiin Raamatun käännöksiin. Koodeksi on kirjoitettu korkelaatuisille eläin-pergamenteille Koineen kreikalla neljälle palstalle.

Codex Sinaiticus on arvostetuin Raamatun koodeksi Codex Vaticanuksen ohella.
Se on kirjoitettu vuosivälillä 340-400 jKr. Koodeksejahan kopioitiin huolella ja sen lisäksi ne tarkistettiin jälkikäteen kopiovirheiden eliminoimiseksi. Mikäli korjauksia havaittiin, niin aikalaistarkastajat merkitsivät puutteet tekstin reunaosiin.

Roomalaiskirjeen luvun 7 jakeen 25 eteen on käsikirjan aikalaistarkistaja tässä merkinnyt kopiosta pois jääneen sanan charis eli ”armo”. Tämä on suora vastaus jakeen 24 suoraan kysymykseen ja antaa myös loogisen vastauksen siihen! Tarkalleen korjaus-lisäys on: charis de eli ”Armo! siispä”

Konkordanttisiin käännöksiin (sekä englannin että saksankielisiin) tämä korjaus on otettu mukaan. En tiedä, onko tänään muita käännöksiä, jossa tämä mielestäni tärkeä ja looginen korjaus olisi otettu huomioon.

Codex Sinaiticuksen säilytytyksestä huolehtii tänään neljä eri toimijaa: the British Library (pääosa), the Library of the University of Leipzig, the National Library of Russia in Saint Petersburg, and the Holy Monastery of the God-Trodden Mount Sinai (Saint Catherine’s). Kansainvälisen yhteistyön tuloksena siitä on koostettu ja työstetty digitaalinen esitys, joka on vuodesta 2009 alkaen ollut luettavissa omalla sivustollaan. Pääset käsiksi Codex Sinaituksen sivustoon tämän sivun alla olevan linkin kautta.

Seuraavassa kuvassa näet kuvan Roomalaiskirje 7:24-25 kohdasta alkuperäisessä koodeksissa, jossa korjaus (puuttuva lisäys) ”charis de” eli suomennettuna ”Armo! Siispä” on kopion tarkistajan merkkaamana kirjattu liuskan oikean yläosaan kolmannen ja neljännen sarakkeen väliin.

näpäyttämällä kuvaa saat sen suuremmaksi..

 

Seuraavasta kuvasta näet edelliseen kohtaan liitetyn transkription (tarkennekirjoituksen nykykreikalla), jossa lisätty kohta ”charis de” eli suomennettuna ”Armo! Siispä” on merkattuna.

näpäyttämällä kuvaa saat sen suuremmaksi..

 

Siispä tuohon aivan uskonelämän kannalta suoraan ja keskeiseen Paavalin kysymykseen:
”Minä viheliäinen ihminen, mikä pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Armo! Siispä kiitän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta”
on kirjoitettu suora vastaus!

—

Tässä vielä ao. sivustolta kopioitu suurennus Room. 7:24-25 -kohdasta, jossa myös tuo korjausteksti on hahmotettavissa.

näpäyttämällä kuvaa saat sen suuremmaksi..

 

Tarkemmin pääset tutustumaan digitoituun, sähköiseen Codex Sinaitukseen onlinena ao. linkin kautta (joka tässä viittaa yo. Room. 7:24-25 -kohtaan).

 

https://codexsinaiticus.org/en/manuscript.aspx?book=37&chapter=7&lid=en&side=r&verse=24&zoomSlider=0

 

 

Ettekö tiedä? – te olette kuolleet!

kirjoittaja

 

Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa? Olenko minä muka kuollut ja millä tavalla?
Näin Paavali kuitenkin opettaa meitä, jotka uskomme. Tiedostammeko tämän?
Miksi tällaista opetusta ei juurikaan tänään kuule?
Pelottaako kuoleminen? Ei tarvitse pelottaa, sillä apostoli puhuu tässä Kristuksen kuolemasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemisesta meidän puolestamme. Mutta samalla hän samaistaa meidät – jotka uskomme – kuolemiseemme yhdessä Hänen kanssaan.
Apostolin uskon opetuksen ytimessä onkin tämä totuus ja vetoomus:

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. (2. Kor. 5:14-15)

Siis Kristuksen rakkaus – joka on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta ­– suorastaan vaatii tätä: että ojentaudumme Kristuksessa ottamaan Hänen kuolemansa omaksi kuolemaksemme ja sitten Hänen elämänsä omaksi elämäksemme.
Olemmeko tulleet tähän johtopäätökseen?

Tämä liittyy erityisesti uskon pääkirjeen, Roomalaiskirjeen ja sen 6-8 lukujen opetukseen. Olen itse tutkinut tätä tekstiosuutta lukuisia kertoja, koska olen jotenkin kokenut, että tässä on kysymys aivan jostain hyvin syvällisestä, keskeisestä ja tärkeästä uskonelämään liittyvästä jokapäiväisestä todellisuudesta.

—

Ensinnäkin Paavali opettaa meitä, että kun olemme Kristukseen kastetut, niin olemme samalla Hänen kuolemansa sisään upotetut /tästä tarkemmin/.

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Niin tiedämmekö tämän? Tai tarkemmin: Tiedostammeko tämän? Tiedostammeko tämän sisäisen elämämme totuutena? Tässähän on kysymyksessä tietenkin kastamisesta, upottamisesta Kristuksen Henkeen (1. Kor_12:13).

Vaikka vielä asun tässä heikkouden ruumiissa, niin Kristuksessa tai tarkemmin Kristuksen Hengessä (siis Hänen yhteydessään) saan omistaa Hänen kuolemansa myös vanhan ihmiseni, synnin ruumiini kuolemaksi. Hänessä saan tänään periä koko sen siunauksen ketjun, jonka Kristuksen ”geeneissä” perin uskon kautta. Tähän uskoelämän perustotuuteen Paavali meitä kehottaa kiinnittämään huomiomme:
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

Jumala näkee meidät näin Kristuksessa ja Hän tahtoo, että myös me näemme itsemme tänään samalla tavalla Kristuksessa. Ja kaikki tämä Hengen alueella. Usko katsoo näkymättömiä.

—

Meidän henkemme: ihmisen henki, toimii alustana tai ”istuimena” Jumalan Hengelle ja Kristuksen Hengelle. Tämä antaa meille ylivoiman – kun mielemme alueella yhdymme tähän totuuteen – taistelussa synnin ruumista vastaan: Synnin ruumista, joka herrana orjuuttaa ihmistä.

Ihminen itsessään on heikko ja täysin kelvoton ja kyvytön täyttämään Jumalan tahtoa. Aadamin perintönä on jokainen ihminen syntynyt kuolevaisuuden tilaan, joka lopulta päättyy kuolemiseen /tästä tarkemmin/.

—

Paavali vertaa Syntiä Herraan, joka orjuuttaa meidän sielullista ruumistamme; Isäntään, jonka käskyvallan alla ihminen itsessään on.

”Synnin ravintoannos (kreik. opsonion) vaikuttaa kuolemaa” (Room. 6:23). Kreikan ”opsonion” tarkoitti sotilaalle tai orjalle annettavaa muona-annosta. Herralla oli ylivalta orjaansa nähden. Orja oli alamainen Herraansa nähden. Paavali antaa tästä suhteesta mielestäni hyvin kuvaavan esimerkin, kun hän vertaa synnin ruumiin ja sisäisen ihmisemme liittoa miehen ja vaimon väliseen avioliittoon.

Laki sitoo naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä (Room. 7:2)

Tätä avioliittoa sitoo Jumalan tahdon mukainen lainalaisuus ja järjestys. Ja tässä avioliitossa on mies vaimon pää, ”herra”.
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. (Ef. 5:22-23)
On muitakin Jumalan herruuden, ylivallan alle asettamia järjestyksiä ja lainalaisuuksia, kuten Herra vs.  aviomies, vanhemmat vs.  lapset, esivalta vs. kansalaiset.

mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. (Room. 7:2)

Pointti tässä Paavalin opetuksessa on nimenomaan tämä:
samoin kuin miehen ja vaimon välisessä avioliitossa miehen kuolema vapauttaa vaimon avioliitosta hänen kanssaan, niin
samalla tavalla käy myös meitä orjuuttavalle synnin ruumiille, koska Kristus vei sen uhrikuolemassaan kuolemaan. Synnin ruumiilla ei ole tänään enää oikeutta hallita meidän sisäistä ihmistämme, joka on Herrassa ja vapaa.

Synnin ruumis, se Aadamilta hänen rikkomuksensa kautta perimämme ruumis, on itsessään taipuvainen käyttäytymään ja tietämään niin kuin Jumala ja on itsessään taipuvainen kiistämään kuoleman vallan jäsenissään. Kristuksen ulkopuolella se on elossa ja voimallinen hallitsemaan ihmistä, mutta Kristuksen sisällä se on kuollut ja vailla oikeuksia hallita ihmisen elämää!

Kun se, mikä on isäntä, kuolee; kun se, mikä on orjuuttava isäntä, kuolee, niin samallahan tältä orjaisännältä päättyvät kaikki oikeudet hallita aikaisempaa ”puolisoaan”: uutta ihmistä Kristuksessa Jeesuksessa. Kuolleella päättyvät kaikki oikeudet ”herruuteen” eli tässä ”orjuuttamiseen”. Kuolleelta päättyy käskyvalta elävään ihmiseen (sisäiseen ihmiseen) käsin. Kuolluthan ei voi esittää enää vaatimuksia elossa olevan suhteen. Synnillä ei ole oikeutta esittää Kristuksessa meille mitään vaatimuksia, koska Kristuksessa – Hänen Hengessään – syntimme on upotettu Hänen kuolemaansa 2000 vuotta sitten. Vanha ihmisemme, ”synnin ruumis” on upotettu Hänen kuolemaansa. Tämä on totta ja voimassa tänään ja joka hetki Kristuksessa, Hänen Hengessään!

Tähän voimme aina vedota ja niin Hän Henkensä kautta vahvistaa tämän asiantilan elämässämme. Tähän oikeuteemme Kristuksessa meidän tulee vedota, ja Hän on luvannut Henkensä kautta auttaa ja tukea heikkouttamme. Tämä on armon hallintoa uskovan elämässä! Kyse on samalla hallinnonvaihdosta uskovan elämässä. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella heittää vanhan ihmisemme jäsenet Kristuksen kuolemaan. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella pukeutua mielemme ja henkemme alueella Kristuksen jäseniin /tästä tarkemmin/.

—

Niinpä Paavali kehottaakin meitä pysymään lujina kiinni Jumalan Armon hallintaperiaatteista uskonelämässämme. Hän ilmoittaa meille sen ainoan totuuden, jonka varassa voimme ”vastustaa” syntiä: turvautumalla jokapäiväisessä elämässämme Jumalan Armon voimaan /tästä tarkemmin /!

”Minä  viheliäinen ihminen”, toteaa Paavali, ”mikä (kreik. tis) vetää, rahtaa minut pois (kreik. rhuomai) tästä kuoleman ruumiista? Armo!” (Room. 7:24) /tästä tarkemmin/

Saan olla edelleen ja koko ajan Kristuksessa oma itseni. Saan tämmöisenäni mielen alueella yhtyä ja elää synnin orjuudesta vapaata Jumalan lapsen elämää – ja antaa minussa koko ajan roikkuvan lihan noudattaa omaa kuolevaisuuden lainalaisuuttaan. Se on saanut  tuomionsa ristillä.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni (kreik. ego hautou) palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7:25)

Myös fyysisessä mielessä synnin ruumiimme on alistettu kuolevaisuuden lainalaisuuden alle. Sen elävöittämisellä,  Room_8:11, ei suinkaan viitata tulevaan ylösnousemukseen, vaan Jumalan Hengen nykyiseen voimaan käyttää meidän täysin reagoimatonta, vihamielistä ruumista välineenään ja pakottaa sen jäsenet tekemään henkemme ja mielemme mukaisia käskyjä.
Tässä on jumalallinen ohje kaikkein vaikeimmalle ongelmallemme – lihalle. Jokainen yritys hallita lihaa suoraan, hillitä sitä tai parantaa sitä päättyy aina epäonnistumiseen. Ainoa tapa käsitellä lihaa on jättää se huomiotta: viskata se himoineen ja haluineen Kristuksen kuolemaan. Kuoleman kukistuminen toteutui 2000 vuotta sitten Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja jatkuu Häneen uskovissaan Kristuksen Hengessä /tästä tarkemmin/. Roomalaiskirjeessä synti esitetään täysin kuoleman hahmon alla. Tässä lihan ja Hengen välisessä taistelussa liha kohtaa täydellisen Hengen miehityksen: ihmisen henki, Jumalan Henki ja Kristuksen Henki yhdessä ihmisen mielen kanssa on kykenevä hallitsemaan meissä Kristuksen mielen mukaista elämää. Usko katsoo tässä näkymätöntä. Usko katsoo todellista asiantilaa Kristuksesta käsin. Jumalan armon hallinto vaikuttaa ja vahvistaa meitä tässä uskossa ja Hänen rakkaudessaan 1. Tim_1:14 . Synnin ruumiilla himoineen ja haluineen on otettu Kristuksessa oikeus pois orjuuttaa meidän elämäämme. Tähän Jumala on antanut meille voimallisen rauhansa ”miehittämään” sisimpämme ja ajatuksemme Kristuksessa /tästä tarkemmin/. Hänessä voimme nauttia vapaasta ja pilvettömästä elämästä Jumalan edessä. Tähän voimme aina rukouksessa anoen ja kiittäen vedota. Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita!

p.s.

Kristuksen kuoleman omaksuminen omaksi kuolemaksi tulee tulevaisuudessa näkymään myös siinä, että kaikkien ihmisten ei täydy kokea fyysistä kuolemaa. Tämän salaisuuden Paavali paljastaa meille, kun hän tuo tiedoksi sen, että kun Kristuksen ruumiin jäsenyys summautuu täyteen, niin tuolloin vielä elossa olevien kristittyjen ei tarvitse enää kokea fyysistä kuolemaa. Miksi? Koska he ovat Kristuksessa jo omistaneet vanhan ihmisensä kuolemisen ja koska Kristuksen ruumis (sekä kuolleet ja vielä elossa olevat) temmataan yhtä aikaa ja yhtenä kokonaisuutena Herraa vastaan yläilmoihin. Siirrymme silmänräpäyksessä Kristuksessa uskon tilasta näkemisen tilaan. Meidät puetaan silmänräpäyksessä, yhtäkkiä (kreik. en atomo) taivaallisiin ja kuolemattomiin ruumiisiin. Näin Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla toteutuu ”kuoleman kukistumisen” -ennustus: ”kuolema on nielty ja voitto on saatu”! (1. Kor_15:51-55)

Se Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi

kirjoittaja

 

Miksi tällainen otsake?
Miksi jokin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi, eihän sellaisesta puhuta juuri missään – vai puhutaanko sittenkin?
Eikö evankeliumi ole yksi ja sama, niinhän se on tapana esittää?
Mutta mitä evankeliumilla alkukielessä oikeastaan tarkoitettiin?

Evankeliumi, kreik. euaggelion, WELL-MESSAGE, tarkoitti vanhan kreikan puhekielessä hyvää uutista tai hyvää sanomaa jostakin asiasta, kuten ”isälle tuotavaa uutista pojan syntymästä” tai ”kuninkaalle tuotavasta uutisesta voitosta”. Raamatussa se tarkoittaa hyvää sanomaa Kristuksesta Jeesuksesta.

Evankeliumi piti siis sisällään hyvän sanoman jostakin riemullisesta asiasta tai tapahtumasta. Evankeliumilla oli sanomallinen sisältö. Mutta evankeliumilla oli myös vastaanottajakunta. Evankeliumilla oli kohderyhmä, jolle ilouutinen ilmoitettiin ja joka sai mahdollisuuden ottaa se hyvänä viestinä omalle kohdalleen vastaan.

—

Galatalaiskirjeen 2. luvussa Paavali kertoo, miten hän aikoinaan (noin 48 jKr.) matkusti Jerusalemiin esitelläkseen Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle sen evankeliumin, jota hän tulee julistamaan pakanain (kansojen) keskuudessa.
Miksi?  Eikö kyse sitten ollutkaan yhteisestä ja samasta evankeliumista, mikä oli uskottu Pietarille?
Ei ollut! Eikä voinutkaan olla.
Miksi? Koskapa ei hänen silloin olisi tarvinnut mennä avaamaan sen sisältöä juutalaisten apostoleille, jos kyse olisi ollut samansisältöisestä evankeliumista.

Tuossa ns. apostolien Jerusalemin kokouksessa (Apt. 15) hän esitteli ja perusteli noille johtaville juutalaisten apostoleille sitä evankeliumia, jonka hän oli suoraan itseltään ylösnousseelta Herralta Jeesukselta – ilmestysten kautta – saanut edelleen kansoille välitettäväksi. Hän matkusti niiden johtavien apostolien (”pylväiden”, Gal. 2:9) luo, joille Jeesus oli aiemmin antanut tehtäväksi kutsua Israelin kansa uskonnollisine johtajineen tekemään parannus ja uskomaan heidän välittämänsä ilosanoma (Apt. 3:19, 4:8-). He siis käyttivät aikaa, kahden viikon ajan, evankeliumiensa sisältöjen ja kohderymien väliseen vertailuun. Mutta lopulta heille (siis ympärileikkauksen apostoleille) annettiin ymmärrys Paavalin tehtävän ja sanoman erityisyydestä.

vaan päin vastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille (Gal. 2:7)

Ei kuitenkaan näin, kuten tavalliset käännökset sen esittävät! Jakeesta saa helposti sen käsityksen, että kyse on samasta (ja siis samansisältöisestä) evankeliumista ja että kyse olisi pelkästään erillisestä toiminta/tehtävä -aluejaosta?!

Eihän näin voi olla!
Eipä oikeasti olekaan.

Kyse on harhaanjohtavasta käännöksestä, jota on toistuvasti ja läpi vuosisatojen pidetty esillä! Alkuteksti puhuu kahdesta eri evankeliumista!
Alkuteksti puhuu kahdesta eri sisältöisestä evankeliumista, joissa molemmissa Kristus Jeesus on keskiössä.

—

Oikea, alkutekstin mukainen, käännös tässä kohtaa on:

vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu ympärileikkaamattomuuden evankeliumi niin kuin Pietarille ympärileikkauksen evankeliumi. (Gal. 2:7)

Konkordanttinen menetelmä kääntää kohdan sanatarkasti.
(CLV) Ga 2:7
But, on the contrary, perceiving that I have been entrusted~ with the evangel of the Uncircumcision, according as Peter of the Circumcision

Samoin Young’s Literal Translation esittää:
but, on the contrary, having seen that I have been entrusted with the good news of the uncircumcision, as Peter with that of the circumcision (YLT)

Myös Aapeli Saarisalo kääntää oikein:
Vaan, päinvastoin nähdessään, että minulle oli uskottu leikkaamattomain evankeliumi niin kuin Pietarille leikattujen. (AS)

—

Kyseessä on sanan ”evankeliumi” genetiivi eli omistussijamuoto, joka selkeästi kertoo sen, että Paavalin Ympärileikkamattomuuden evankeliumi oli/on tarkoitettu kansoille niin kuin Pietarin Ympärileikkauksen evankeliumi oli/on suunnattu Israelille.

Myöhemmin Pietari vielä kirjeessään viittaa tähän ja Paavalin evankeliumin erilaisuuteen, kun hän toteaa, että ”niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia” (2. Piet. 3:16). Mitenköhän paljon on tällaista Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin ”vääntämistä” eri asentoihin ja tulkintoihin mahtanutkaan aikain kuluessa ehtinyt tapahtua?!

Paavalin meille välittämä evankeliumi ei ole ihmisen mielen mukaista: esim. siitä puuttuvat tyystin teot pelastumisen ehtona. Eikä näin siis myöskään ole ihmisen ”luontaisen” uskonnollisuuden tai uskonnon harjoittamisen mukaista.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; (Gal. 1:11)

Eikä hän ole sitä ihmisiltä (kuten esim.  Jerusalemin apostoleilta) saanut, vaan suoraan itse ylösnousseelta Herralta Jeesukselta /Apt_26:16/:
enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:12)

—

Itse asiassa juuri Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi on se ilosanoma, joka on tarkoitettu eli  pyhitetty (erotettu) tämän päivän kristitylle.
Siinä ilmestyy Jumalalta saatava elämänoikeus eli vanhurskautus ilmaisena lahjana pelkän uskon kautta. (Room_3:28)
Siinä valinta ja pelastuminen uskon kautta ovat peruuttamattomia (Room_8:35-39).
Siinä ilmestyy Jumalan sovinto ihmiskuntaa kohtaan, Kristuksen uhrin kautta, koko valtavassa laajuudessaan. (Kol_1:20)
Siinä ei ihmiseltä vaadita tekoja pelastuksensa eteen. (Ef_2:8-9)
Siinä evankeliumissa ei vaadita hurskailta näyttäviä jumalanpalvelusmenoja tai muita ihmislähtöisiä toimituksia. (Kol_2:23)
Siinä eivät lupaukset ja odotukset kohdistu Maan päälle, vaan Maan ulkopuoliselle ulkoavaruuden (taivaalliselle) alueelle. (Fil_3:20-21)
Siinä voi jokainen (kutsun tultua) edelleenkin pysyä sillä paikalla ja siinä asemassa kuin mihin hänet on asetettu. (1. Kor_7:20)
Paavalin evankeliumin seurakuntamalli on myös täysin hengellinen: Kristuksen ruumis, johon jokainen sen jäsen on liitetty Hengessä kasvamaan omaa kasvuaan omalla paikallaan. (1. Kor. 12:27; 2. Kor. 1:21)


Ympärileikkauksen evankeliumi, jonka lupaukset kohdistuvat Maan päälle, on suunnattu Israelille ja sen tulevalle 1000-vuotiselle Kuningaskunnan ajalle. (Matt_19:28;  Ilm_20:4)
Siinä pelastus on ehdollista ja siihen vaaditaan uskomisen lisäksi tekoja ja sitä, että ”joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”. (Matt_22:14; Hepr_3:6, Jaak_2:24)
Siinä temppelipalvelukset otetaan uudelleen käyttöön ja juutalaisuuteen liittyvillä uskonnollisilla muotomenoilla tulee olemaan sijansa. (Sak. 14:20-21; Miika 4:1-3; Sak. 14:7)
Siihen evankeliumiin liittyy myös maailman kaikkien kansojen opetuslapsettaminen.  (Matt. 28:19; Apt. 2:7-11; Jes. 66:18-19; Sak. 8:23)
Siinä kaikki lupaukset kohdistuvat Maan päälle, eikä Maan ulkopuolisille ulkoavaruuden alueille.
Siihen liittyy näkyvää fyysistä toimintaa sekä muuta inhimillistä ja näkyvää ryhmädynaamista käyttäytymistä.

—

Koskapa Ympärileikkauksen evankeliumin toteutus on suunnattu Maan päälle ja siten siihen tulee sisältymään paljon näkyviä muotomenoja, ovat valtakirkot ja monet kristilliset suunnat ottaneet sen omakseen: pyhäksi evankeliumiksi. Jumala on sen kuitenkin pyhittänyt Israelia varten, ja vaikka se Jumalan suunnitelmissa onkin tänään vielä odotustilassa, niin se tulee jälleen ajankohtaiseksi, kun nykyinen salattu Armon hallintokausi tulee päätökseensä. Se, että valtakirkot ja muut suuret uskonnolliset toimijat ovat päättäneet tuurata ”hylättyä” Israelia ja siten omineet (”korvanneet”) itse itsensä ”hengellisenä Israelina”, on suuri valhe: sellainen harha, joka tulee aikanaan paljastumaan. Kyse on siis kirkkojen opeista ja tunnustuksista, jotka itse asiassa muodostavat koko niiden liiketoiminnallisen ajatuksen. Niistä pidetään kiinni loppuun saakka. Toki kirkot ja kristilliset järjestöt tekevä paljon hyvää esim. pitävät esillä kristillisiä arvoja ja harjoittavat sosiaalista työtä, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Paavalin evankeliumi, Armon evankeliumi, on täysin hengellinen. Se rakentuu meille suunnattuun Ristin sanan ja Kristuksen Hengen perustalle. Minkäänlainen uskonnollinen, lihallinen muotomeno ei tuo siihen mitään lisäarvoa. Kun ympärileikkauksessa Israelin kohdalla on  kyse fyysisestä esinahan poisleikkaamisesta, niin on meidän kohdallamme puolestaan kyse koko vanhan ihmisemme poisleikkaamisesta Kristuksen Hengessä so. sen viemisestä, mielemme alueella Kristuksesta käsin, Hänen kuolemaansa. Näin annamme Jumalan armolle luvan voimallaan kätkeä meitä nykyisen kuoleman ruumiimme vaikutuksilta /tästä tarkemmin/.

 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella (Kol. 2:11)

Näiden kahden evankeliumin sekoittaminen – ”yhteenpötköyttäminen” – johtaa vääjäämättä hämmentäviin ja ristiriitaisiin uskonkäsityksiin. Se hapattaa Paavalin voimassa olevan Ilosanoman vaikutusta uskovan elämässä, koska se vetoaa myös ihmisen omaan ansioon. Tästä on esimerkkinä koko 2000-vuotinen kirkkohistoria. Sekoittaminen tuo epävarmuutta uskonelämään, saa aikaan siinä ”kausivaihteluita” ja vie pois sitä sisäistä rauhaa ja iloa, jota meille Raamatusta ositettu (erotettu) Totuuden evankeliumi voi tarjota /tästä tarkemmin/. Paavali myös nimittää sellaista evankeliumia, joka on rakennettu lisäämällä hänen Ympärileikkaamattomuuden evankeliuminsa rinnalle Ympärileikkauksen evankeliumin opetusta toisenlaiseksi evankeliumiksi (Gal. 1:6). Ja tässähän hän tarkoittaa myös sellaisia kirjoitettuja totuuksia, jotka vaikkakin löytyvätkin Raamatusta, eivät kuitenkaan ole monelta osin voimassa tänä päivänä, kun elämme Jumalan salatun Armon talouskauden aikaa. Kun Paavalin evankeliumi saa aueta meille tämän päivän Totuuden ilosanomaksi, niin on siltä pohjalta turvallista ja ristiriidatonta hyödyntää myös koko Raamatun ilmoitusta omaksi parhaaksi.

 

p.s.

Toisenlainen evankeliumi – ”sekaevankeliumi” – saa aikaan jatkuvaa hämmennystä vilpittömässä totuuden etsijässä. Paavalin evankeliumin rinnalle lisätyt ihmisen mielen mukaiset uskonnolliset muodot ja tavat toimivat tämän päivän totuuden sanan, Armon evankeliumin, tiedostamisen epävakauttajana. Se on kuin viattomalta näyttävä hapate, jonka hapattavat vaikutukset voivat levitä koko uskonelämään. Se tuo epävakautta ja epävarmuutta juurtua siihen rauhaan ja iloon, jota Kristus Jeesus tahtoo meille tänä päivänä tarjota. Itse muistan omalta kohdaltani (vajaat 50 vuotta sitten) Jumalan armon ilmestymisen kokemisen aivan uudenlaisena rauhana ja ilona, kun Konkordanttisen menetelmän ja kirjallisuuden paljastavat suuret totuudet saivat avautua uskonelämääni. Se valtava, ylitsevuotava armo ja rakkaus, joka Kristuksen kautta on varattuna jokaista ihmistä varten ja joka Jumalan aikataulutetun suunnitelman mukaisesti tulee myös toteutumaan jokaisen ihmisen kohdalla. Ensin Kristus, sitten Hänen omansa (kansojen ja Israelin uskovat) ja sitten loppuosuus (täyttymys) ihmiskunnasta /1. Kor_15:20-28/ !

 

 

Jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät

kirjoittaja

 

Mitä Paavali mahtaa tässä oikein tarkoittaa?
Onko mahdollista, että Herra voi kieltää omansa?
Mistä ”kieltämisestä” Paavali mahtaa tässä oikein puhua?
Toisaalta apostoli opettaa, ”että jos olemme uskottomia, niin Hän kuitenkin pysyy uskollisena”.
Tekstikohta on tämä:

jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; (2. Tim. 2:12)

(CLV) 2Ti 2:12
if we are enduring, we shall be reigning together also; if we are disowning~, He/ also will be disowning~ us;

Mistä kieltämisestä Paavali mahtaa tässä kirjoittaa? Hylkäämisestä, ei-tunnustamisesta omakseenko? Mutta missä tilanteessa? Tulevassa kokoontumisessa Hänen luokseen vai sitä edeltävässä, nykyisessä elämisessä Hänen kanssaan? Jos tässä tarkoitettaisiin olemisesta Kristuksen oikeusistuimen (Ison valkean valtaistuimen) edessä ”tuomiolla”, niin tämähän olisi ristiriidassa sen kanssa, mitä Paavali meille opettaa Jumalan yksipuolisesta armovalinnasta:

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastaa. (Room. 8:29-30)

Edellä on apostolin selkeä opetus siitä, miten kaikessa (uskon kautta tapahtuvassa) pelastuksessa on kyse yksinomaan Jumalan itsensä valinnasta. On kyse Jumalan omasta – Hänen mielisuosioonsa perustuvasta – päätöksestä, jonka Hän on itsessään tehnyt jo kauan sitten: ennen kuin yksikään elinpäivämme on vielä koittanut. Edelleen meitä vakuutetaan siitä, ”että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” (Fil. 1:6); ja juuri tämähän tarkoittaa nimenomaan uskollisuutta Hänen puoleltaan.

Eli kyse ei näytä olevaan ollenkaan tällaisesta asiasta: että Herra hylkäisi omansa.
Ei,
Herra on uskollinen loppuun saakka. Mutta mistä sitten mahtaa oikein olla kyse?

—

Edeltävässä jakeessa apostoli tuo johdannon ja perustelun tälle.

Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; (2. Tim. 2:11)

(CLV) 2Ti 2:11
Faithful is the saying: ”For if we died together, we shall be living together also;

Kyse näyttää siis olevan yhdessä Kristuksen mukana kuolemisesta. Kyse näyttää olevan siitä, että meidän tulisi myös elää tämän todellisuuden mukaisesti!
”Olemme kuolleet yhdessä” ja ”we died together” teonsanojen takaa löytyy alkukielen sunapethanomen, mikä verbi on menneessä, jo tapahtuneessa aikamuodossa. Paavali opettaa tässä jälleen ”Sanaa rististä”. Nimittäin sitä, että me kuolimme (meidän vanha ihmisemme kuoli) noin 2000 vuotta sitten Kristuksen kuolemassa /tästä tarkemmin/. Tämä taas tarkoittaa uskovan ihmisen elämässä sitä, että hän elää nyt Kristuksessa uuden ihmisen, uuden luomuksen elämää. Jumalan lahjoittama Pyhä Henki on yhdistynyt ihmisen hengen kanssa eli uskova elää joka hetki pelastettuna Kristuksessa Jeesuksessa. Ihminen, jossa on Kristuksen henki (Uskon Henki) on jo perinyt täyden pelastuksen henkensä alueella Hänen kanssaan. Ja tähän todellisuuden tilanteeseen Paavali kehottaa meitä myös yhtymään mielemme alueella /tästä tarkemmin/. Ruumis, Aadamin perintönä saatu keho, elää heikkouden ja kuolemisen tilassa ja sen osalta lunastus (vapautus) toteutuu sitten tulevassa ylösnousemuksessa.

Kyse on Kristuksen uhrista, viattoman Jumalan Karitsan uhrista, jossa minun, sinun ja koko maailman synti kerralla sovitettiin. Eikä tämän sovituksen vaikutus suinkaan jäänyt 2000 vuoden takaiseksi kertatapahtumaksi.
Ei.
Vaan se kulkee joka hetki ihmisen mukana: ihmisen, jolla on Kristuksen Henki. Vanhalla ihmisellä ei ole tänään oikeutta ottaa hallintavaltaa uskovan ihmisen elämässä. Tämä vanha minä, Ego, on Kristuksen kanssa, Kristuksen mukana,  ristiinnaulittu.
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa. (Gal. 2:20)

Kristuksessa olen perinyt Hänen (uhri)kuolemansa omana kuolemisenani! Tähän vanhan ihmiseni kuolemaan saan tänään mieleni alueella viskata sen kaikki jäsenet himoineen ja haluineen. Siis ne ominaisuudet ja piirteet, jolla vanhan ihmiseni vaellus ja käytös luonnostaan (Aadamin perintönä) tapahtuu /tästä tarkemmin/.

—

Mutta takaisin tekstikohtaan ”jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät”.
”Kieltää” käännössanan takaa löytyy vanhan kreikan arneomai. Konkordanttinen menetelmä purkaa tämän morfeemeiksi UN-LAMB. Verbi on sukua nominille arnion, mikä kuvaa äärimmäistä viattomuutta, karitsaa. Konkordanttinen menetelmä kääntää tämän englanniksi disown, ”olla tunnustamatta omakseen”.
Zodhiateksen ”The Complete WORD STUDY DICTIONARY” (TCWSD) antaa myös verbille arneomai mm. selityksen: ” luopua omasta luonteestaan välttääkseen ristiriitaa itsensä kanssa”.

Teonsana on tässä alkutekstissä ns. middle-pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä sekä tekijä (kieltävä) että kieltämisen kohde ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden. Ja järjestys on tämä: jos me (uskovat) ensin kiellämme Hänen elämänsä meissä, niin Hänkin kieltää (so. kätkee) itsensä meiltä. Eikä toisin päin! Em. TCWSD:n määrittelyn mukaan: ”Hän myös luopuu (kieltäytyy) omasta luonteestaan välttääkseen ristiriitaa itsensä kanssa”.
Aina kun uskova tekee päätöksen mielensä alueella valita hyvä, niin hän mukautuu Kristuksen mielen mukaiselle elämälle ja myötävaikuttaa Jumalan Armon hallinnan vahvistumisen omassa elämässään.

Meidän, jotka uskomme, tulisi nähdä vanhan, sielullisen ihmisemme heikkous ja kelvottomuus Jumalan tahdon täyttäjänä: nähdä vanhan egomme Kristuksen uhrissa, Hänen kuolemaansa ”absorboituna”, ”sisään imettynä”, Hänen kuolemaansa upotettuina eli kastettuina /Room_6:3/. Toisin sanoen silloin, kun kiellämme tämän arkielämässä, eli elämme itsekkäästä, omasta minästämme käsin elämäämme, niin Kristus ei ”väkisin” tunkeudu elämiseemme eli kun näin kiellämme Hänen kanssaan elämisemme, niin Hän kunnioittaa myös tätä päätöstämme: Hän ei halua toimia ihmisen omaatuntontoa vastaan.

Tietenkään tämä ei koske pelastumista Hänessä ns. ”iankaikkiseen” elämään.
Ei, koska vanhurskautus (Elämään kelpuutus) on Jumalan puolelta yksipuolinen ja kertakaikkinen oikeudellinen päätös, joka on ja pysyy ja joka tänään omistetaan pelkän uskon kautta – ja ilmaiseksi! Tämän vahvistaa myös seuraava jae 2. Tim. 2:13, jossa taas todetaan Hänen vankkumattoman uskollisuutensa meihin nähden ja se että ”itseään kieltää ei hän saata”.


Kyse täytyy siis olla koko ihmisen eliniän kestävästä pyhittymisen prosessista: tapahtumasarjasta, jossa Jumala meitä erottaa Kristuksen mielenlaadun mukaisuuteen: prosessista joka tuottaa meille valmiuksia tulevaa, kuolemattomaaa elämää varten /Room_6:22/! Kyse on lopulta siitä, että Hän (Hänen elämänsä) saa kasvaa uudessa ja nuoressa  ihmisyydessäni ja että vanhan, sielullisen ihmiseni rooli samalla vähenee elämässäni.
Kyse on sellaisesta Jumalan armon vaikuttamasta kasvuprosessista uskovassaan, jossa Kristus vaiheittain syrjäyttää Aadamin vaikutusvaltaa, jossa Jumalan suosiollisuus saa vaikuttaa enemmän hyviä tekoja uskovassaan.
Miten usein tuleekaan luonnostaan ja huomaamattaan noudatettua tuota vanhan ihmisen elämätapaa! Näin saan ainakin itse monesti huomata. Mutta onneksi hallinanvaihto Synnin hallinnan alta Armon ja uuden ihmisen hallinnan alueelle on tehtävissä mielen alueella ja vaikka saman tien /Room_5:21/!

Koskapa teonsana arneomai on jakeessa 12 futuuri-muodossa, niin sillä tässä kohtaan viitataan lopulta tulevaan Kristuksen palkkiotuomioistuimen käsittelyyn.
Seurakunnan ylösnousemuksessa /tästä tarkemmin/ tempaa Kristus kuolleet ja elävät jäsenensä Maan päältä yhtäaikaisesti ylös lähiavaruuden alueelle. Tuolla käydään sitten tilinpäätös meidän itse kunkin tekojen osalta Hänen palkkioistuimensa (kreik. bema) edessä. Nuo vanhan ihmisemme kautta toteuttamamme rakennelmat saavat palaa, koska niille ei löydy sijaa ja kelpoisuutta toimia Kristuksen perustuksen päälle rakentuvana aineksena. Sen sijaan Jumalan armon vaikuttamat hyvät teot ovat niitä, jotka ovat jaloja, Jumalalle mieluisia ja joista Kristus maksaa palkkansa.

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1.Kor. 3:11-15)

Mutta tämä kaikki on kuitenkin meidän parhaaksi. Isä Jumala hoitaa – kasvattaa ja valmentaa – meitä joka hetki ja tästä eteenpäin tosi parhaaksemme. Saamme täysin luottaa siihen, ”että hän, joka on alkanut meissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tiit. 2:11-13)

Ja kaikki näin, että olisimme valmiita ottamaan vastaan ne valtavat taivaalliset siunaukset ja jako-osuudet, jotka Hän mielisuosiollisuudessaan on meitä varten jo ennen maailmanaikoja varannut /Ef_1:3/ !

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä